Avainsana-arkisto: palautuminen raskaudesta

4kk synnytyksestä – kehon fyysinen palautuminen toisen raskauden jälkeen

***Julkaisu toteutettu kaupallisena yhteistyönä Felicitas Mehiläisen kanssa***

4kk – 4pv

Vuosi vaihtui ja kohta omasta toisesta raskaudesta ja synnytyksestä on jo 5kk, mutta tässä tekstissä käsittelen palautumista vain 4kk ajalta. Jostain syystä olen myös miettinyt koko palautumista monesta näkökulmasta ja tämän tekstin viimeistely on ottanut aikansa, ja niin se, otti myös ensimmäisen raskauden jälkeen.
Vaikka itselle on täysin selvää, että jokaisen äidin palautuminen on yksilöllinen ja koko prosessiin vaikuttaa jo niin moni asia, niin silti ensimmäisen raskauden jälkeen huomasin, että äitien palautuminen raskaudesta ja synnytyksestä on jotenkin tosi herkkä aihe, ja omiakin kokemuksia kertoessaan saa olla varuillaan, vaikkei pitäisi.
Omakohtaisia kokemuksia ei aina nähdä kyseisen henkilön yksilöllisenä palautumisena vaan jostain syystä äitien palautumisia verrataan keskenään. Jo media vertaa ja määrittelee ”oikeaa” ja ”väärää” palautumista: ”tältä näyttää oikeasti kaksi lasta synnyttäneen naisen keho.” Olisikin olemassa yksi keho, miltä kaikki näyttää synnytyksen jälkeen, mutta sellaista ei vain ole. On olemassa vain jokaisen oma yksilöllinen keho ja jokaisen kehon yksilöllinen palautumisprosessi raskaudesta ja synnytyksestä. Eikä pidä unohtaa, että ihminen on psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen kokonaisuus, ei ole vain fyysistä palautumista on myös psyykkinen palautuminen. Raskaus muuttaa kehoa mutta myös mieltä ja uusi elämä lapsen kanssa muuttaa elämää. Tässä tekstissä käsittelen enemmän fyysistä palautumista 4kk ajalta.

Täältä löydät fiilikset 1. Kuukauden jälkeen synnytyksestä: https://www.fitoona.com/ensimmainen-kuukausi-uuden-arjen-ymparilla/ ja tässä vielä tarina itse synnytyksestä: https://www.fitoona.com/raskauden-viimeinen-kolmannes-seka-synnytyskertomus%ef%bf%bc/ , jotta saat kokonaiskuvan juuri mun kokemuksista.

Synnytyksen jälkeisessä jälkitarkastuksessa kävin Felicitas Mehiläisellä, Minna Tikkasella n. 8 Vk synnytyksen jälkeen. (6-12 vk synnytyksen jälkeen on sopiva väli). Ja äitiysfyssarilla n. 4kk kohdalla, kävin Anu Parantaisella, kenellä kävin myös ensimmäisen raskauden jälkeen. Molempia käyntejä suosittelen kaikille, mikäli haluaa tietää miten oma keho voi synnytyksen jälkeen ja miten palautuminen on edistynyt sekä saa myös tukea palautumisen edistämiseen.
On ihan ehdottoman tärkeää olla itse aktiivinen ja varata aika jälkitarkastukseen, joka pitää sisällään muutakin kuin keskustelun ja äitiysfyssarille. Kunnilla on hyvin pienet resussit ja vain erityisissä tapauksissa näihin ohjataan, kuitenkin jokainen synnyttänyt näitä tarvitsee. Myös liikunnanohjaus on suullista ja yleisten ohjeiden kertomista, eli mikäli haluat edetä yksilöllisen palautumisen mukaisesti niin siitäkin syystä äitiysfyssarille kannattaa mennä.

Lääkärin jälkitarkastus – piti sisällään hyvin kattavat tarkastukset. Sisätutkimuksessa tutkittiin kohdun palautuminen mm. ettei sinne ole jäänyt istukanpalasia, tutkittiin ettei ole kohdun laskeumaa, ultrattiin kohtu ja munasarjat, sekä tietysti katsottiin myös lantionpohjan palautuminen. Käytiin läpi myös yleisiä hyvinvointiin liittyviä asioita uudesta arjesta. Sekä mun kohdalla kontroloitiin raskausmyrkytykseen liittyviä asioita. Sain mm. lähetteen silmälääkäriin, koska musta piste ilmestyi vas. silmän näkökenttään synnytyksen jälkeen. Jokaiselle tutkimus pitää sisällään myös henkilökohtaisia tutkimuksia liittyen miten raskaus ja synnytys meni ja onko edelleen jotain tuntemuksia ja kiputiloja.

Äitiysfyssarin 1. käynti – Tutkittiin mm. että miten lantionpohjanlihakset olivat palautuneet, sekä miten lantionpohjan lihakset aktivoituivat, lisäksi katsottiin vatsalihasten palautumista, oliko erkaumaa, miten jännesauma oli palautunut. Käsiteltiin selkä- sekä vatsalihaksia jotka auttavat myös vatsalihasten rentouteen ja palautumiseen. Lisäksi puhuttiin tämän hetken harjoittelusta.

Täältä löytyy lisää tietoa synnytyksestä palautumiseen: https://www.mehilainen.fi/naisen-terveys/synnytyksesta-palautuminen mm. Jälkivuodosta, haavojenparantumisesta, imetyksestä, lantionpohjan kuntoutuksesta, laskeumista, jne… 

1 pv, 4 pv, 2vk synnytyksen jälkeen

Moni varoittaa, että toisen raskauden jälkeen ei palaudu ihan yhtä nopeasti kuin ensimmäisen, mutta sekin riippuu hyvin paljon siitä, että miten raskaus ja synnytys ovat menneet. Mun kohdalla palautuminen ja treeneihin palaaminen oli ihan vähän nopeampaa toisen raskauden jälkeen. Erona oli myös, että ensimmäisessä raskaudessa jouduttiin tekemään episiotomia, joka ei meinannut parantua ja aiheutti harjoittelulle rajoituksia. Toisessa raskaudessa taas raskausmyrkytys, 2l veren menetys -alhainen hemoglobiini ja verenpaineen korkeus aiheuttivat tarkkailua, mutta niistäkin palauduin yllättävän nopeasti. Ferritiini arvo on vieläkin matala ja sen nouseminen vie aikansa, mutta harjoitteluun se ei ole suoraan vaikuttanut. Outo tuntemus myös ensimmäisillä kuukausilla oli häntäluun arkuus. En voinut istua takakenossa ollenkaan- varsinkaan kovalla alustalla. Onneksi sekin meni itsestään ohi.

Kontrolikäynneillä sekä lääkärin, että äitiysfyssarin palaute oli tosi hyvää. Kehon palautumisprosessi oli kovassa vauhdissa, kaikki oli niin kuin pitääkin. Vielä vatsalihasten välinen jännesauma antaa periksi navan ympäriltä, joka pitää huomioida harjoittelussa, mutta erkaumaa ei ollut eikä kohdun laskeumaa. Vatsalihakset olivat kuitenkin kireämmät toisen raskauden jälkeen kuin ensimmäisen joten niitä käsiteltiin enemmän.
Miten huomioin jännesauman ”löysyydenharjoittelussa– jokaisessa harjoituksessa on tärkeä ottaa ”vatsalihakset haltuun”- eli pitää napa kiinni selkärangassa, eikä päästään alaselkää notkolle tai antaa alavatsan pullahtaa liikkeiden aikana, eli liikkeet pitää vielä valita maltillisesti. Lisäksi maksimivoimatreenit alkavat vasta tulevaisuudessa. Keskivartalon pitää kestää kunnolla isot painot, jotta suoritus-ergonomia on puhdas eikä painetta tule esim. selän alueelle. Nyt keskitytäänkin parantamaan perus- ja kestovoimaa sekä tietysti kehonhallintaa ja liikkuvuutta.

Kehon paino palasi omaan optimaaliseen painoon nopeasti, ilman dieettejä, varsinkin kun raskauden lopussa raskausmyrkytyksen kerryttämä neste, lähti kehosta pois. Kummankaan raskauden jälkeen en ole laihduttanut, vaan kehon oma palautumisprosessi on palauttanut kehon myös siihen painoon, missä se oli ennen raskautta n. 1-2 kuukauden aikana. Molemmissa raskauksissa painoa tuli 13kg, ihme kyllä paino nousi lähes samaa tahtia. Toki huolehdin monipuolisesta ravinnosta, nesteytyksestä, fyysisestä aktiivisuudesta koko raskauden ajan kuten ennenkin sitä ja samat rutiinit jatkuu edelleen synnytyksen jälkeen. Lisäksi täys-imetän myös nyt ja se on lisännyt vähän energian sekä nesteytyksen tarvetta.

Imetys helpottaa lapsen ruokkimista mutta samalla tuo haasteita treenaamiseen. Lihaksista saa pitää ihan huolen, ettei vauva ”syö” niitäkin pois. Sama oli ensimmäisellä kerralla, tuntui, että sitä mukaa kun vauvaa imetti, myös tukilihakset lähtivät surkastumaan ja omalla ravinnolla sekä treeneillä oli tärkeä vaikutus, jotta sai pidettyä kehon vahvana. Lisäksi imetys ja relaksiinihormoni aiheuttavat löysyyttä side- ja nivelkudoksiin, joka täytyy huomioida harjoittelussa – juuri kehon kannattelussa.
Ensimmäisen raskauden ja synnytyksen jälkeen, vasta kun lopetin imetyksen lapsen ollessa 8.5 kk meni vielä kuukausi, että sain kropan jäntevyyden kunnolla takaisin. Samalla lähti rasituksen aiheuttamat kolotukset pois lonkista ja polvista.

Tämän hetken haasteet: Tällä hetkellä haastavinta on keskivartalon heikkous, vaikka paljon pystyy jo tekemään, niin suhteessa muihin lihasryhmiin keskivartalon lihakset väsyvät nopeiten. Lisäksi relaksiinihormonin vaikutukset näkee polvien lisäksi häpyliitoksessa ja lähentäjiin kohdistuvat treenit aiheuttavat välillä vihlovaa kipua. Painot pitää olla todella pienet ja liikkeiden hallittuja- lisäksi keskittyä ettei kompensoi lähentäjän voimaa muilla lihasryhmillä.

Onneksi raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen on jo tuttua, niin turhautumiseen ei mene tällä kertaa niin paljon energiaa… ja aika monet vammat- varsinkin polvileikkaukset ovat myös jollain tasolla kasvattaneet kärsivällisyyttä. Palautuminen vaatii päivittäistä ja viikoittaista aktiivista kuntouttamista, joten jokainen tylsäkin liike, sarja ja toisto edistää sitä.

Tsemppiä ja kärsivällisyyttä jokaiselle samassa tilanteessa olevalle ja huikeeta uutta vuotta!

0 kommenttia

Ajatuksia raskaudesta ja äitiydestä

Seuraavassa tekstissä käsittelen omia kokemuksia äitiydestä, raskaudesta, liikunnasta ja meidän elämästä, tekstillä ei ole tarkoitus luoda kenellekään paineita, osoittaa ketään sormella tai tuomita, vaan kerron ihan omasta elämästä. Jos koet, että otat helposti paineita tai ärsyynnyt muiden äitien valinnoista tai tavoista toimia, jättäisin ehkä tekstin lukematta, sillä lisää stressiä ei kukaan kaipaa elämään <3

Miksi lähdin kirjoittamaan tätä tekstiä… – Pakko sanoa, että monta kertaa olen aloittanut tämän kirjoittamisen, monesti olen kaiken kumittanut, päättänyt, että en tätä julkaise, mutta silti aina joku tuo minut tämän aihepiirin pariin. Onko se loputon kyllästyminen tähän äitien väliseen naurettavaan vertailuun, mielensä pahoittamiseen sekä paineiden tuomisen -keskusteluun vai kenties ihan vain halu olla kaikkien niiden äitien tukena, jotka ovat valinneet oman tien olla äiti ja saavat ihme arvostelua ja kommenttia niskaansa. Taitaa syy tekstille kohdistua näihin kaikkiin…
Joka kerta, kun somessa törmään tähän äitien väliseen arvosteluun ihan muiden kuin itseni kanavissa, tulen taas koneen ääreen ja alan kirjoittamaan. Suutuspäissäni kirjoitan ensimmäiset lauseet, jonka jälkeen vedän hetken happea ja mietin omaa ulosantia uudelleen…

Vaikka teistä usein tuntuu, että mun avautumiset koskee vain sitä kuraa, mitä ”vaikuttajat” saavat niskaansa niin ei, saan tähän aiheeseen liittyen satoja viestejä ja kokemuksia siitä, mitä ihan jokainen äiti on saanut niskaansa. Raskauden aikana saama arvostelu, sekä synnytyksen jälkeen, joka saattaa vielä pitkään jatkua lapsen kasvaessa ja lasta kasvattaessa. Mistä tämä arvostelun ja kommentoimisen tarpeen ilmiö johtuu? – En oikeestaan osaa tähän vastata, mutta huomasin, että raskaana ja synnytyksen jälkeen, valintoja syynätään hyvin tarkkaan ja jotkut äidit etsimällä etsii toisistaan virheitä tai asioita, joihin puuttua.
Onko oikeesti niin, ettei omassa elämässä tapahdu mitään, että on aikaa puuttua muiden tekemiseen vai tuoko oma kokemus raskaudesta ja äitiydestä niin vahvat tunteet pintaan, että koetaan olevamme ”äitiyden ammattilaisia” ja sen uhalla luulemme tietävämme, jopa alan ammattilaisia ja tieteellisiä tutkimuksia paremmin miten asiat kuuluisi tehdä. Tämä tietysti pelkkää omaa spekulointia… enkä todellista vastausta tiedä…

Mutta, koska itse en ole täydellinen äiti, olen äiti joka kehittyy äitiyteen päivä päivältä, olen äiti joka on valinnut oman rehellisen polun, olen äiti joka haluaa oppia omasta lapsesta enemmän, olla läsnä ja rakastava, mutta silti toteuttaa myös itseäni ja elää täyttä elämää, kerron nyt syvemmin omaa tarinaa tästä polusta…

Raskaaksi tuleminen oli unelmien täyttymys, se tunne täytti kaikki hyvänolon tunteet kehossa ja koin niin syvää kiitollisuutta ja onnellisuutta, mitä en ollut koskaan ennen kokenut.
Ensimmäinen raskaus, ei myöskään henkisesti ollut kauheen helppo. Sitä alitajunnassa stressasi vähän kaikkea, koska toivoi kaiken menevän todella hyvin. En ole koskaan ollut mikään stressaava tyyppi, mutta silti raskaana huomasin löytäväni itseni netin syövereistä mitä ihmeellisempien tieteellisten tutkimusten ja julkaisujen sivuilta aina jos puhuttiin raskaudesta liittyen mihin tahansa asiaan.
Vaikka kuulun itse liikunnanalan-ammattilaisiin, tiesin tasan tarkkaan tieteelliset tutkimukset liikunnasta raskauden aikana, milloin liikunnan tulisi lopettaa ja vaiheet miten liikuntaa tulee muuttaa sekä lajit mitä ei tulisi harrastaa, kertasin kaiken tämänkin vielä varmuuden vuoksi, jos sitä kuitenkin olisin jotain unohtanut, ettei vaan sitä tekisi omalla lapselle hallaa.
Silti oman urheilutaustan ja ammattini puolesta sain kuulla, että raskaana ei saisi kuin kävellä. Tuntui siis aivan absurdilta, että edelleen vaikka luotettavista lähteistä löytyy tietoa liikunnasta raskauden aikana ja miten samat suositukset pätevät ihan raskaana oleviin kuin kaikkiin muihinkin, niin jotkut tulevat kiven kovaan väittämään, miten raskaana tulee vain levätä ja korkeintaan kävellä sekä kertomaan, että mitä kaikkea voi sikiölle tapahtua jos treenaa. Osasin tietysti itse siirtää kommentit toisesta korvasta ulos, mutta monien teidänkin kanssa jutelleena, olen kuullut miten paljon tällaiset kommentit ja varoittelut ovat vaikuttaneet siihen, että moni äiti lopettaa liikunnan eikä uskalla liikkua. On tietysti ihan eri asia, jos kyseessä on riskiraskaus, liikunta aiheuttaa oireita, jotka eivät ole normaaleja ja lääkäri kieltää liikunnan, mutta tämän luulisi jokaisen tajuavan ilman, että sitä tarvitsee erikseen mainita.

Mainitaan silti. On siis myös raskauksia, joiden aikana äiti ei pysty liikkumaan, sekin on normaalia. Itseasiassa jokainen raskaus on niin erilainen, että raskauden edetessä täytyy myös hyvin vahvasti tutkia omaa kehoa ja tuntemuksia ja puhua ammattilaisen kanssa, jos mitä tahansa huolia herää. Jollekin ei herää mitään huolia, ei ole mitään tuntemuksia jotka rajoittaisivat liikuntaa ja läpi raskauden synnytykseen asti voi harrastaa liikuntaa. Ja on raskauksia jossa hyvinkin alussa joutuu liikuntaa rajoittamaan, jopa jättämään kaiken liian kuormittavan pois. Kumpikaan näistä ei ole väärin, päin vastoin ei ole yhtä normaalia raskautta.

Itse alkuraskauden olotilan vaihtelun jälkeen pystyin hyvin harjoittelemaan läpi raskauden synnytykseen asti. Koin raskauden edetessä, että rajoituksia harjoitteluun tuli jatkuvasti lisää, vauhtia piti hidastaa ja päivä päivältä sain muuttaa omaa harjoittelua siihen, mihin keho pystyi. Myös päivien välillä oli tosi paljon eroa, joskus pystyi ongelmitta liikkumaan ja joskus joutui tosi paljon muuttamaan omaa treeniä.
Siihen, että miten treenasin raskauden aikana vaikutti hyvin paljon oma kilpaurheilu/lajitausta, mitä olin tehnyt ennen raskautta koko elämäni, harjoitteluun vaikutti aikaisemmat vammat ja leikkaukset, jotka piti huomioida koska kehonpaino ja löystyvät nivelet- ja sidekudokset aiheuttivat haasteita mm. polvissa sekä erkaantuvat vatsalihakset ja kehon muuttuva painopiste lisäsivät kuormaa alaselässä, jossa itselläni on ollut aiemmin nikamalaskeuman, välilevynpullistuman ja välilevytyrän kanssa haasteita. Lisäksi harjoitteluun vaikutti raskauden eteneminen ja jokaisen hetken muutokset kehossa.

Liikunta muuttui jatkuvasti läpi raskauden niin kuin kuuluukin ja liikunta auttoi myös pitämään vireystilan ylhäällä, sillä nukkuminen oli itselleni raskauden aikana todella haastavaa. En mennyt silti liikkumaan vaan koska tieteelliset tutkimukset puoltavat sen puolesta, että liikunta edistää terveyttä läpi raskauden, valmistaa synnytykseen ja siitä palautumiseen. Liikuin raskaana, niin kuin olen aina liikkunut koska mä vaan henkilökohtaisesti nautin siitä niin paljon, ja se on iso osa mun elämää, elämäntapaa sekä ammattia. Koskaan en ole kokenut sitä pakkopullaksi.

Synnytys oli pitkä ja raskas, niin kuin se tuppaa olemaan. Mutta palautuminen lähti hyvin käyntiin ja koko sen ison ponnistuksen jälkeen tuntui, että keho huusi liikuntaa. Alussa täytyi tietysti aloittaa tosi rauhallisesti, lantionpohjan aktivointia, vatsalihasten tunnustelua, vaunukävelyjä, niska-hartaseudun sekä rintarangan liikkuvuutta, näillä lähdin liikkeelle. Päivä päivältä tuntui paremmalta ja oikein tunsin miten keho rupesin palautumaan hitaasti, mutta varmasti. Episiotomia oli oikeestaan alussa ensimmäiset 6vk isoin hidaste kaikelle, mutta pahimmat kivut oli istuessaan ja muutenkin paikallaan, pieni liikkuminen helpotti siihenkin kipuun. Lisäksi pelkkä istuminen ja maakaminen sohvalla lisäsi vaan kehon jumeja ja mulle henkilökohtaisesti se ei vaan toimi, alan voimaan huonosti. Selkää alkaa kolottamaan ja tuntuu ettei veri kierrä.
Lähdin kuitenkin hyvin systemaattisesti kuntouttamaan kehoa, tekemään systemaattisia harjoitteita, mutta progressiivisesti. Kävin gynekologilla 6 vk synnytyksen jälkeen laajoissa tarkastuksissa, sekä äitiysfyssarilla, jossa oikeestaan tutkittiin ihan kaikki. Tiesin tasan tarkkaan missä kohdun, lantionpohjan ja vatsalihasten palautuminen meni. Näiden tietojen avulla pystyin suunnittelemaan harjoittelun niin, että se veisi omaa kuntoutumista eteenpäin. Tässäkin on hyvä huomioida, että ammattini sekä kilpaurheilun takia, halusin kuntoutua systemaattisesti ja nähdä sen vaivan ja ajan sen eteen. Tämäkään ei missään nimessä ole pakollista, mutta jokaiselle mahdollista. Myös ammattilaisten seurannassa kuten äitiysfyssarilla ja gynekologilla suosittelen ihan jokaista käymään.


Olen itse myös oman ammatin takia hyvin kiinnostunut raskaudesta, synnytyksestä ja niiden palautumisprosessista. Oma kokemus raskaudesta, synnytyksestä ja palautumisesta on kehittänyt myös omaa ammattitaitoa. Ja voin sanoa, että tämä kokemus on ollut ihan mieletön!

Jos mennään taas kommentti-keskusteluun, niin kyllä synnytyksen jälkeen osan mielestä palauduin liian nopeasti, painoni tippui liian nopeasti, aloitin juoksun liian nopeasti, en olisi saanut tehdä edes liikkuvuutta yläkropalle koska kuulemma loin paineita muille äideille. Loin paineita koska vatsalihakset näkyivät liian nopeasti… vaikka niiden hermotus ja voimatasot olivat ihan olemattomat, eikä ne mihinkään katoa jos ne on kouluikäisestä asti näkynyt. Tyysti mun ulkonäkö oli se syy, miksi jotkut kokivat tarpeen tulla arvostelmaan. Mua mm. syyllistettiin liian nopeasta laihduttamisesta, joka vaikuttaa äidin maidon laatuun epäpuhtauksin, vaikka en ollut päivääkään laihduttanut, vaan kehon oma palautumisprosessi ja imetys toivat nopeasti kehon samaan painoon mikä se oli ollut aiemmin. Silti siinä hetkessä en ollut toimintakyvyllisesti lähelläkään ”minä”, en pystynyt mihinkään samaan kun ennen, menetin paljon tukilihaksia ja kamppailin kovien polvikipujen kanssa.
Koen omaavani hyvän itsetunnon, jonka olen vuosien varrella työstänyt tähän pisteeseen, silti raskaus, synnytys ja sen hetken kehon tuntemus sai mussakin aikaan ärsytystä omasta kehosta ja toimintakyvystä. Vaikka kaikkein tärkeintä oli se oma terve lapsi, silti mulle tuli vahva fiilis, että haluan oman terveyden ja toimintakyvyn takaisin.

Kommentit paineiden luomisesta tuntui suoraan sanoen järkyttävältä syyllistämiseltä. – Miksi en saisi palautua, niin kuin palauduin, miksi en saisi jakaa kokemuksia niin kuin koin, tai näyttää siltä kun näytin. Tätä en voinut ymmärtää. Enkä ymmärrä edelleenkään, kun huomaan, että samat kommentit kohdistuvat jokaiseen varsinkin jos näytät ”ulkoisesti” jonkun mielestä palautuneelta. Vaikka sisäisesti keho on isossa myllerryksessä ja se tärkein, eli mieli- sen palautumisessa voi kestää kaikista pisimpään.

Tavoitteeni synnytyksen jälkeen (marraskuu 20) oli päästä seuraavana kesänä takaisin rugbykentille, ja sinne pääsinkin. Tein ihan valtavan duunin kehollisesti siihen pisteeseen ja samalla toteutin ison unelman olla äiti ja urheilija, oma lapsi katsomossa. Silti en odota, että kenenkään muun äidin täytyisi näin tehdä.
Äitinä pidän lasta mukana meidän perheen tapahtumissa, kuten myös treeneissä ja treenikentillä. Haluan kasvattaa ja näyttää suuntaa liikunnalliseen elämään, jossa nautitaan ja pidetään hauskaa liikunnan parissa.


Kommentointiin liittyen… en jaksa välittää negatiivisista kommenteista, mitkä muhun kohdistuvat. Oli sitten kyseessä raskauden aikainen liikunta, synnytyksestä palautuminen tai siihen millainen äiti olen. Tiedän, että teen parhaani ja lapsi on aina etusijalla. Tiedän myös, ettei kukaan joka ei elä toisen elämää pysty ymmärtämään kokonaiskuvaa tai oikeestaan samaistua yhtään mihinkään. Miksi sitten avaudun edelleen tästä aiheesta… en halua, että kukaan teistä enää antaa minkäänlaista painoarvoa samantyyppiselle arvostelulle ja kommenteille. Toivoisin, että jokaisen raskaana olevan annetaan liikkua tavallaan, annetaan synnyttäneen äidin palautua ilman ylimääräistä kommentointia suuntaan tai toiseen ja annetaan jokaisen äidin kasvattaa oma lapsi tavallaan.
Keskitytään olemaan tukiverkko, kannustetaan ja tuetaan toisia äitejä, ymmärretään, että äitiys ei ole yksi polku ja tapoja olla äiti on monia. Sekä annetaan ammattilaisten hoitaa myös tonttinsa mm. liikuntaohjeissa raskaana oleville ja synnytyksestä palautuville.

Nyt haluan toivottaa kaikille oikein hyvää joulua!

4 Kommenttia

Rugby kausi taputeltu

Viime lauantaina taputeltiin rugbykausi pakettiin, ei kuitenkaan ihan niissä tunnelmissa kuin olin ajatellut…
Vuosi on oman kehon osalta ollut mieletön oppiprosessi. Palautuminen raskaudesta- ja synnytyksestä on opettanut omasta kehosta paljon. On ollut hieno huomata mihin kaikkeen keho on luotu… kasvattamaan ja tuomaan pieni ihminen maailmaan ja siitä palautuminen takaisin normaaliin. Työtä olen systemaattisesti tehnyt palautumisen eteen ja nopeuttaakseni sitä koko raskauden ja synnytyksen jälkeisen ajan, mutta moni asia tapahtuu kehossa rauhassa omaan tahtiin ja näitä prosesseja on ollut hienoa seurata vierestä. Lisäksi olen huomannut, että mitä enemmän tulee elettyjä vuosia, saatua tuki- ja liikuntaelinvammoja urheilussa ja tietysti koettua myös raskauden tyyppisiä prosesseja kehossa- niin sitä enemmän saa kehosta ja sen terveydestä pitää huolen. Ihan itsestään ei terveys pysy yllä.

Yks unelma kuitenkin toteutui heinäkuussa kun palasin kentille äitinä. Oma lapsi oli katsomassa peliä, vaikka ei sieltä vielä kannustushuudot kentälle raikuneet. Sivurajalla kipittävä lapsi sai sitäkin enemmän onnellisen hymyn omille kasvoille. Myönnän, että henkilökohtaisesti tuntui tosi upealta palata raskauden ja synnytyksen jälkeen kentille, vaikka kyseessä ei olekaan mikään tabu, niin silti monesti lopetetaan kilpaurheilu lasten takia, vaikka ei välttämättä tarvitsisi. Vaikka olen nähnyt monia äitejä palaavan oman lajin pariin, silti sen mahdollisuutta mietin myös omalla kohdalla.

@Toni Kastinen

Kauteen valmistautuminen oli Uudenmaan sisäpuolella vähän erilainen, johtuen Koronan rajoituksista. Yhteisiä harjoituksia joukkueen kanssa päästiin treenaamaan vasta kuusi viikkoa ennen sarjan alkua, joka on todella vähän. Valitettavan paljon tuli isompia loukkaantumisia, yksi syy voi hyvinkin olla myös vähäiset lajitreenimäärät ennen kautta ja tietysti mukana on aina huonoa tuuria.
Kausi päättyi tänä vuonna hopeaan ja Tampereelle ansaitusti Suomen mestaruus. Yleensä olen todella huono häviämään, mutta tänä vuonna tilanne on toinen. Tällä hetkellä ajatukset eivät ole kertaakaan edes käyneet hopeamitalissa vaan lähinnä omassa terveydessä. Ottelun toisen erän aikana sain kovan tällin päähän taklaustilanteessa- jossa päät iskeytyivät yhteen. Tilannetta en viitsi sen enempää avata, mutta kaikki päähän kohdistuneet iskut on syytä ottaa vakavasti.
Moni luulee, että rugbyssa tälläiset tilanteet ovat tosi yleisiä, mutta itselle ei tule näiden viiden vuoden aikana mieleen yhtäkään tilannetta omista peleistä, että jollekin olisi käynyt vastaavaa. Kontakti on todella tarkkaan määriteltyä ja vaarallisista sääntöjen vastaisista tilanteista saa todella helposti kortin, jäähyn sekä pelikieltoa, joten niitä tapahtuu harvoin eivätkä lähes koskaan ole tahallisia.
Olen työni puolesta työskennellyt myös urheilijoiden aivovammojen/aivotärähdysten kuntoutuksen tukena ja päässyt seuraamaan läheltä kyseisiä tapauksia, joten suhtaudun myös omaan tälliin samalla ajatuksella. Vaikka tilanne tällä hetkellä näyttää hyvältä ja siltä, että olen selvinnyt säikähdyksellä, niin edelleen maltilla takaisin treenien pariin, sekä seuranta neurologilla sekä päävamma-kuntoutus-puolella, jotka ymmärtävät päähän kohdistuneiden iskujen mahdolliset terveydelliset haitat ja haasteet.
Kyseisestä aiheesta olen myös tehnyt muutama vuosi sitten podcastin, löydät sen täältä!
Seuraavat viikot mun osalta mennäänkin todella rauhallisesti ja asteittain palaan harjoitteluun, jos mitään muutoksia voinnissa ei tapahdu.

Kausi oli kuitenkin kaikin puolin ihan mahtava, vaikka pelejä oli normaaliin nähden vähän. Oli siistiä palata takaisin kentille äitinä ja toivon mukaan kannustaa myös muita urheilijoita lapsihaaveiden pariin kesken urheiluvuosien tai lapsien jälkeen palaamaan oman lajin pariin, jos vielä intohimoa riittää.
Kilpaurheiluvuodet ovat hyvin lyhyt aika elämästä ja olen itse miettinyt, että en halua myöskään jäädä liikaa katsomaan elämää taaksepäin ja jossitella asioita, mitä olen jättänyt tekemättä. Kilpaurheilun voi koska tahansa lopettaa, jos se ei enää tunnu hyvältä, joten niin kauan kun terveys sallii ja intoa riittää niin kilpaurheilu pysyy elämässä.

Kiitos Helsinki Rugby Club sekä kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, jotka ovat olleet vuodesta toiseen mun matkassa mukana mm pitkäaikaisista kumppaneista: Under Armour, Fitnesstukku, Stadium, Nocco, Barebells, Helsingin Hieronta-Akatemia, UrheiluMehiläinen, Fressi… <3

Eli täällä on kaikki ihan hyvin! Pahimmat tällin aiheuttamat oireet selätetty ja hyvin rauhassa otetaan toistaiseksi!

0 kommenttia