Avainsana-arkisto: liikunnanala

Opiskelu liikunnanohjaajaksi (AMK) Haaga-Heliassa

Kirjoitinkin aiemmin postauksen Unelmasta kohti uraa, ja saman aiheen äärellä jatkan edelleen. Nyt kun on yhteishaku käynnissä (3.4.19 asti), lupasin vielä enemmän avata omia liikunnanohjaaja opiskeluaikoja Haaga-Helian Ammattikorkeakoulussa, Vierumäen opintopisteessä. Toivottavasti teksti vastaa kysymyksiin, mitä laitoitte viime postauksen jälkeen tulemaan.

Opinnot tuntuivat itselle heti sopivilta ja käytännön läheisiltä, siksi laitoin paperit vetämään heti lukion jälkeen. Hain kouluun vielä kun vanha opintosuunnitelma oli voimassa ja pääsinkin heti silloin sisään. Hakuajasta on jo seitsemän vuotta aikaa mutta muistan, että 300 valittiin alussa pääsykokeisiin keskiarvon ja kirjoitettujen aineiden arvosanojen perusteella. Nykyään on olemassa alussa nettikoe: ”soteli”- jonka suorituksen perusteella valitaan pääsykokeisiin pääsevät. Nettikokeessa on ollut aineistot, jotka todellakin kannattaa opetella ulkoa sekä lisäksi englanti, äidinkieli sekä matikka. Hyvä on huomioida, että pääsykokeet muuttuvat jatkuvasti eikä kannata luottaa edellisvuonna oleviin testeihin. Lue huolella koulun sivuilta, mitä pääsykokeissa vaaditaan.

Mun pääsykoe aikana Vierumäelle kutsuttiin 300 hakijaa ja meillä oli kaksi päiväiset pääsykokeet, mistä vain puolet taisi jatkaa toiselle päivälle. Ensimmäisenä päivänä olivat muistaakseni: liikunta,- ja liikunnanohjaustestit sekä ryhmähaastattelu ja toisena päivänä englannin- ja äidinkielenkokeet, psykologiset testit sekä yksilöhaastattelu. Kaikki osa-alueet pisteytettiin ja pisteillä valittiin n. 60 ketkä pääsivät sisään.

Lykkäsin itse opiskelua vuodella ja jo seuraavana vuonna testit kokivat ison muutoksen, koska myös opetussuunnitelma muuttui. En siis todellakaan tiennyt kun aloitin koulun, että koko opetussuunnitelma muuttui, mutta nyt voin sanoa, että onneksi muuttui. Koulutuksesta tuli todellakin työelämälähtöisempi. Sain juuri käytännönoppeja, mitä eniten koululta toivoinkin.

Kuvat: Petteri Peltonen

Mikä jännitti eniten korkeakoulu- opinnoissa?

Aloitin opinnot todella innoissani, mutta tottakai mietin paljon, että pärjäänkö korkeakoulussa. Uskon, että ihan jokainen pärjää, jos jaksaa vain tehdä töitä oman oppimisen eteen. Jälkikäteen voin sanoa, että korkeakouluopinnot olivat itselle paljon mielekkäämmät kuin lukio-opinnot, koska pääsi oikeasti opiskelemaan juuri niitä asioita mitkä aidosti kiinnostivat.

Enemmän pelkäsin muuttamista Vierumäelle ja mietinkin miten pääsisin kouluun ja missä asuisin. Koululla on olemassa omat asuntolat. Ensimmäisenä vuonna olin yhden hengen huoneessa ja kaksi muuta vuotta oltiin 4-5 tyttöä samassa kämpässä. Kämppis meininki on paljon hauskempaa! Asumisen saa valita joko: ma-pe tai ma-ma, joten jos asut lähempänä voit mennä aina viikonlopuksi kotiin. Kimppakämppä oli itseasiassa tosi hyvä ratkaisu ja edelleen ollaan likkojen kanssa tekemisissä. Meillä oli kämpässä kaksi makkaria, yhteinen keittiö ja vessa, juuri kaikki mitä tarvittiin. Kokkailtiin yhdessä ruokia ja katseltiin ohjelmia. Lisäksi oli huojentavaa, kun kouluun käveli 100m niin ei tullut aamuisin kiire.

Lisäksi Vierumäellä on olemassa: ”Vierumäen kyytipalsta”- niminen Facebook ryhmä, missä sovitaan kyytejä ympäri Suomea koululle. Autot täytetään ja kuskille maksetaan aina sopiva määrä bensarahaa. Niin fiksu käytäntö! Ja lähestulkoon joka puolelta Suomea on opiskelijoita Vierumäellä, eli kyyti löytyy lähes kaikille.

v.2016

Miksi hakisin Haaga- Helian Ammattikorkeakouluun ja Liikunnanohjaajaksi?

Jos liikunta-ala kiinnostaa on Haaga-Helian koulutus todella monipuolinen. Osa luokkakavereistani on yrittäjiä kunto- ja terveysliikunnan puolella, osa järjestää liikuntatapahtumia, tuottaa liikuntapalveluita, osa on valmentajia ja työskentelee kilpa- ja huippu-urheilun kanssa, osa soveltavanliikunnan, osa on seikkailuliikunnan puolella oppaana tai ohjaamassa, jotkut ovat seuroissa, joukkueissa tai isommissa liikuntajärjestöissä. Eli opinnot pitävät sisällään ihan kaikkea tältä väliltä. En todellakaan osannut edes kuvitella, mitä kaikkea koulu pitää sisällään, mutta jos joku jäi hyvin mieleen niin työelämän projektit! Toteutimme lähes jokaisessa kurssissa jonkun työelämän projektin eri yritysten kanssa, jolloin oikeasti teimme jo työtä yritykselle. On erittäin helppo saada jalka oven väliin, kohti työelämää jo opintojen aikana. Työllistyminen on lähinnä vain itsestä kiinni!

Kouluun pääsy ei vaadi huippu-urheilija- taustaa. Kouluun haetaan ohjaaja tyyppejä, ketkä ovat liikunnallisia, mutta osaavat työskennellä erilaisten ihmisten kanssa, ovat positiivisia ja haluavat oppia!

Vielä on muutama päivä aikaa hakea Haaga-Helian Ammattikorkeakouluun Liikunnanohjaajaksi tai mihin tahansa linjalle! Lisätietoa hausta löydät TÄÄLTÄ!

0 kommenttia

Unelmasta kohti uraa 


Lapsuuden haaveet eivät ole aina vain pienen lapsen mielikuvitusta ja epärealistisia haaveita, vaan niissäkin on usein totuudenperää. Haaveilemme asioista, jotka meitä miellyttävät ja kiinnostavat. Unelmien kategoria voi hyvinkin pysyä samana läpi elämän. 

Itse esimerkiksi olin jo lapsesta asti aikamoinen urheiluhullu. Urheilu määritti omaa elämääni monella tavalla. Vapaa-aika vietettiin ulkona liikkuen ja tykkäsin jo pienenä seurata urheilua. Halusin lapsena oppia jatkuvasti uusia liikunnallisia taitoja ja samalla opettaa niitä muille. Koulussa ainut arvosana, joka piti heti ensimmäisenä silmäillä oli liikunta. 

Urheilu pysyi elämässä kärkisijalla myös nuoruuten- ja teiniajan. Yläasteelle asti olin haaveillut poliisin ja rikostutkijan ammatista, mutta samalla myös haaveena oli urheilija tai urheilun parissa työskentely. En oikeastaan tiennyt, mitä ammatteja liikunnan parissa voisi olla, kuin joko urheilija tai valmentaja. 

Lukiossa rupesi hahmottumaan paremmin, että liikunnanalalla on oikeastaan monia työllistymismahdollisuuksia; on valmennus puolta, tapahtuman järjestämistä, seuroissa- ja liitoissa työskentelyä, yrittäjyyttä ja vaikka mitä muuta.  Lukiossa kävin keskustelua opinto-ohjaajan kanssa, siitä mikä tulevaisuudessa voisi mahdollisesti kiinnostaa ja samalla etsimme netin syöveristä jatko-opiskelupaikkoja. Liikunnanala on moninainen, enkä ihmettele yhtään, että monilla menee ihan sekaisin, niin opiskeluiden asteet kuin työllistymismahdollisuudet miltäkin asteelta. On olemassa lyhyempiä peruskoulutuksia; ryhmäliikunnanohjaajaa, personal traineria ja vieläkin lyhyempiä kokonaisuuksia, vaikka liittyen tiettyihin liikuntavälineisiin. Sitten on olemassa toisen asteen koulutus, jonka nimike on liikunnanneuvoja, johon voi hakea suoraan peruskoulusta. Lisäksi on Ammattikorkeakoulutason koulutus: Liikunnan- ja vapaa-ajan koulutus, josta valmistutaan liikunnanohjaajaksi. Sekä ylempiammattikorkeakoulu ja liikuntatieteellinen- liikuntatieteen maisteri, Jyväskylän yliopistossa. 

Miksi valitsin Korkeakoulun? 

Itse koin, että paras mahdollinen koulutus itselleni suoraan lukion jälkeen oli Haaga-Helian Ammattikorkeakoulun Liikunnanohjaaja- koulutus, Vierumäellä. Koulutus on todella arvostettu liikunnanalan-ammattilaisten keskuudessa ja sitä oli kehuttu niin paljon, että päätin sen takia myös hakea sinne. Hakijoita on todella paljon ja voisin jopa sanoa, että tuuri kävi kun pääsin ensimmäisellä yrittämällä sisään. 

Halusin ehdottomasti itse mennä korkeakouluun! Olen aina arvostanut koulutusta ja myös itse koen, ettei koskaan voi opiskella liikaa.  Vaikka parempaa oppikoulua ei ole kuin työelämä, niin silti on tärkeä hankkia itselleen akateeminen tieto-taito pohjalle, josta on paljon hyötyä, kun siirtyy työelämään. Korkeakoulututkinnon jälkeen on myös helpompi suunnata ylempään korkeakouluun tai maisterivaiheeseen yliopistoon, mikäli haluaa edetä vieläkin korkeammalle alalla.

Haaga-Heliaa ja juuri Vierumäen opintopistettä kehuttiin tosi paljon, sen opetustason sekä käytännönläheisyyden takia ja nyt muutama vuosi valmistumisesta voin sanoa, että edelleen törmään kaikkialla liikunnan parissa tähän koulutukseen. Joko joku on myös käynyt Vierumäen tai sitten multa on kysytty suosituksia koulutovereista liikunnanalan ammatteihin. 

Mitä valmiuksia koulutus antoi? 

Moni ajattelee, että liikunnanohjaaja tarkoittaa suoranaisesti ohjaamista ja pt.nä työskentelyä, mutta se on vain pieni osa koko 3-4 vuotisesta koulutuksesta. Koulu pitää sisällään; niin kenttäpuolen töitä liikunnan parissa kuin hallinnollisia- sekä organisointitaitoja. Jokainen valitsee itse mille osa-alueelle haluaa suuntaa opintonsa. Nykyään koulussa tehdään opintokokonaisuudet suoraan projekteina työelämän kanssa, jolloin on myös helppo verkostoitua suoraan työelämään koulutuksen aikana. (Kirjoitan vielä koulutuksen sisällöstä postauksen osa2: Opiskelu liikunnanohjaajaksi (AMK) Haaga-Heliassa, jossa tulen kertomaan tarkemmin käytännöistä ja itse opiskelusta. )

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi kukaan hakeutuisi alalle, mistä ei oikeasti tykkää. Iso osa elämästä vietetään työn parissa, jolloin pitäisi olla sanomattakin selvää, että kannattaa hakeutua alalle, josta aidosti tykkää. 

Uskon, että opiskella kannattaa aina, mutta opiskelu on myös huomattavasti inspiroivampaa, kun saa opiskella aiheita, mitkä kiinnostavat. Muistan lukiossa, miten välillä tuntui niin tuskaiselta opiskella aineita, mitkä eivät kiinnostaneet pätkääkään. Kun taas opiskeli itsensä unelma-ammattiin, niin lähes jokainen aihe mitä käytiin läpi kiinnosti jollain tasolla. Janosin oikein uusia oppeja tulevaa työelämää varten! 

Hyvä on kuitenkin muistaa, että jatko-opiskelu on vapaaehtoista, kukaa ei pakota meitä kouluun. On niin itsestä kiinni, mitä kouluvuodet tuovat meille mukaan elämään. Jokainen meistä voi vaatia itseltämme enemmän ja usein silloin myös tulevaisuus kiittää. Melkein jokaisen koulun voi suorittaa vain suorittamisen ilosta, mutta mielestäni se on hukkaan heitettyä aikaa, jonka olisi voinyt käyttää paljon fiksumminkin. 

Nykypäivän ammattikorkeakoulut luovat todella hyvät lähtökohdat työelämään ja vielä kun lisää ripauksen oma-aloitteisuutta ja työmoraalia, niin vain taivas on rajata oman unelma-ammatin saavuttamiseen. Ei kannata mennä sieltä, mistä aita on matalin vaan oikeasti laittaa itsensä jo opintojen suhteen epämukavuusalueelle.

Kuvat: Petteri Peltonen

Mutta jos jotain haluan sanoa, niin hakeudu juuri sille opintopolulle, mikä sinua itseäsi henkilökohtaisesti kiinnostaa eniten. On todella voimaannuttavaa mennä töihin hyvällä positiivisella energialla, kun saan tehdä juuri sitä työtä mistä nautin sekä yrittäjänä olen vielä oman itseni herra. 

Haaga-Helian Ammattikorkeakoulun yhteishaku alkaa TÄNÄÄN 20.3 ja päättyy 3.4.19, mikäli Liikunnan- ja vapaa-ajankoulutus Vierumäellä kiinnostaa, niin kommentteja ja kysymyksiä voi laittaa tulemaan. Julkaisen vielä toisen osan postauksesta ensi viikolla, missä tulen kertomaan tarkemmin koulutuksen sisällöstä ja ihan käytännön asioita niin asumisesta kuin kaikesta muustakin. 

Lisää Haaga-Helian koulutus mahdollisuuksista voit lukea lisää TÄÄLTÄ!

2 Kommenttia