Avainsana-arkisto: lifestyle

Ensimmäinen viikko työmaalla takana, ai vitsit että on siistiä päästä takaisin ihmisten ilmoille. Fiilis on kun Gladiaattoreissa kunnon taklauksen jälkeen! Nyt kun miettii niin kuukausi meni yllättävän nopeasti ohi, vaikkei se siltä tuntunut kun joutui kotona nököttämään. Hankalaa oli vielä alkuviikosta kepeillä kulkea kun työskentely vaatii jatkuvaa liikkumista ja seisomista. Nyt kuitenkin torstaista asti olen saanut vihdoin aloittaa varaamaan jalalla, ja harjoitella kävelyä. Kotona mennään ilman keppejä, mutta muualla olen vielä turvautunut yhteen keppiin. Kävely ei ole vielä normaalia ja leikattu jalka väsähtää nopeasti.

On ollut hauska nähdä mitä koordinaatiolle on tapahtunut tässä viiden viikon aikana. Kun pitkään kävelee kepeillä on alussa normaali, tasapainoinen kävely hankalaa sekä erilaiset kävelytyylit, toispuoleinen asento vetää kropan ihan killiin ja kepeillä kävely saa lavat, rintaragen sekä niska-hartiaseudun jumiin. Pienikin treeni saa kropan tärisemään, kun hermotus on vielä ihan pihalla leikkauksesta. Kuntoutus ei päde pelkkään polveen- ja polven tukilihaksiin vaan ihan koko kropan asento kärsii loukkaantumisten aikana, eikä sitä ole syytä unohtaa. Lantion asento pitää saada heti suoraksi ja lopettaa vahvemman jalan kompensointi kävelyssä. Lisäksi katse ylös lattiasta, kepeillä kun kävelee on pakko katsoa mihin ”astuu”, ja nyt huomaa kuinka jumissa niska- ja hartianseutu ovat.

Jos jotain pitempien sairaslomien jälkeen oppii huomaamaan, niin sen kuinka paljon nauttii siitä työstä mitä tekee. Olen odottanut kuin kuuta nousevaa, että pääsen taas valmentamaan ja näkemään asiakkaitani. On niin antoisaa nähdä asiakkaiden ilmeet, kun vihdoin taas pääsemme treenien makuun. On ollut pikkutytöstä asti selvää, että jos jotain haluan tehdä niin saada ihmiset hymyilemään ja voimaan paremmin. Joten oikean työn olen valinnut!

Eilen oli myös ihan mieletöntä nähdä koko joukkuetta, kauden päätösjuhlassa. Rugbyssa vallitsee upea yhteen puhaltamisen henki ja perhemeininki, jota arvostan. Sain ylpeänä ottaa vastaan ”Rookie of the year”– palkinnon ja toivon todella, että pääsen nopeasti takaisin kentille. Noiden mimmien seuraa kaipaan todella paljon!

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Käytän sykemittaria treeneissä aina kun vaan pystyn. Syke-kelloihin ensimmäisen kerran tutustuin fudis-urallani. B- juniorista asti on syke-kello ollut ihan must omissa treeneissä. Alussa toki, ranteessa oleva mötikkä häiritsi, mutta nopeasti siihen tottui ja sille tielle olen jäänyt.

Miksi käytän syke-kelloa? – Fudiksessa alunperin ostin kellon sykealueiden seurantaan, tykkäsin seurata missä sykkeeni liikkui treenien aikana ja miten se reagoi erilaisiin harjoitteisiin ja palautumiseen. Kun olin tulossa kipeäksi, huomasin nopeasti sen esim. sykkeestäni treenin aikana. Jos olin treeannut liian kovalla intensiteetillä, liian kauan putkeen, senkin huomasin heti sykkeestäni. Syke kertoi hyvin, etten ollut oikeasti palautunut, kun se huiteli normaalia korkeammalla. Omat ehkä 5 pää-syytä sykekellon käyttöön ovat olleet:

1. Haluan seurata syke- alueita harjoituksen aikana (maksimi- , keski- ja minimisykettä)
2. Haluan katsoa palautusajan sykkeestä, en kellosta (sykkeen laskiessa tiettyyn pisteeseen jatkan treeniä)
3. Koen kellon auttavan treenien sisällön suunnittelussa ja seurannassa
4. Sykkeen lisäksi kello helpottaa treeniajan seurantaa, esim. intervall/crossfit/tabata/veto- tyylisissä treeneissä.
5. Tykkään seurata viikoittaista aktiivisuuttani niin arkiaskeleissa kun treeneissä, jotta osaan myös suhteuttaa energiantarpeeni kulutukseen.

Vuosien aikana kellot ovat menneet hurjasti eteenpäin. Ensimmäinen kelloni näytti vain sykkeen ja kellonajan. Seuraavassa oli jo kalorinkulutus ja myöhemmin ovat tulleet: askeleet, gps-, korkeus-toiminnot sekä eri lajien erilaiset toiminnot. Kellot ovat nykyään vedenkestäviä sekä ulkonäöllisesti niin mageita, että niitä voi käyttää joka päivä. (– kyllä! myös juhlamekon kanssa tulee käytettyä!)

Pelkkä sykekello ei motivoi treenaamaan, mutta se antaa itselleni lisää sisältöä treeneihin. Tykkään seurata dataa treeneistä ja fiilistellä mitä vaikka edellisenä kuukautena on tullut tehtyä. Tällä hetkellä käytössäni niin arjessa kun treeneissä on Suunnon Spartan Sport Wrist HR Gold – sykekello, joka mittaa sykkeen joko suoraan ranteesta tai vaihtoehtoisesti joissain harjoitteissa käytän vyötä.  Lajeja löytyy kellosta yli 80 erilaista sekä lisäksi voin tallentaa reittejä GPS hyödyntäen sekä. Kello kestää vettä sekä hyvänä seuratamenetelmänä toimii Suunto Movescount, johon tallentuu omien harjoituksieni data sekä voin seurata myös muiden jakamia treenejä ja reittejä.

Tulen postailemaan vielä lisäää;  sykkeestä ja sykkeen seurannasta eri lajeissa… pysykäähän kuulolla 😉

Sporttista viikkoa kaikille! 

Olette varmaan huomanneet, että olen kirjoittanut viime viikot tosi harvakseen. Syynä ei todellakaan ole motivaationpuutos tai kirjoittamisinnon lopahdus vain yksinkertaisesti aika. Ajattelinkin kertoa tässä postauksessa vähän mitä mulle kuuluu, mitä kaikkia projekteja elämässäni on tällä hetkellä ja mikä vie bloggaamis aikaa muualle…

Ensimmäinen vuosi täyspäiväisenä yrittäjänä, ilman koulun kolkuttelua olan takana on muuttanut myös arkeani eri suuntaan. Nyt voin sopia töitä joka väliin enkä edes kyseenalaista omia resurssejani, toisin kuin pitäisi. Eli töitä olen painanut joka viikko menemään satalasissa. Valmennuksia, luentoja, koulutusta, kuvauksia ja taas valmennuksia. Rakastan ammattiani ja sen huomaa viikkotuntien määristä. Normaalisti työpäiväni ovat 10h pintaan. Viikonloppuisin kuitenkin pyrin olemaan vapaalla, koska pakko sitä on muutakin elämää olla. 😉

Tough Viking viikinkipäällikön paikka yhdessä Nikon kanssa alkoi maaliskuun loppupuolella. Vastaamme kaikkien aamu, – ja erikoistreenien organisoinnista, suunnittelusta ja vedosta. Ihan megahauskaa ovat olleet ensimmäiset reilu 10 treeniä ja lisää on tulossa syksyn Tough Viking- tapahtumaan asti. Tulkaa ihmeessä mukaan, sillä treenit ovat kaikille avoimet ja ilmaiset. Treeneissä jokainen pääsee haastamaan itseään sekä parantamaan kuntoaan kohti Tough Viking esterata- juoksutapahtumaa. 

Lisäksi ostin ensiasunnon ja tottakai lähes ”pommin”, jonka remppaaminen ei ole ihan vain maalipensselin heilauttelua. Jos oikeasti haluisi niin siellä saisi ihan viikkotyön verran töitä kulutettua jokainen viikko, mutta töiden ohella vain illat ja viikonloput ovat pyhitetty sille. Kylpyhuonetta ja keittiötä emme tietenkään tee itse, mutta jo suunnittelu ja kontaktointi sekä asioiden vienti maalia kohti kestää turkasen kauan! Yksittäisiä asioita tulee kokoajan lisää, mitä enemmän työmaalla aikaa viettää. Koko remonttiprojektista on tulossa kattavaa postausta, kunhan asiat vain etenisivät. Tällä hetkellä vasta pintoja ollaan saatu kuntoon ja keittiöpurettua.

Rugby itsessään vie aikaa: treenit, oheistreenit, pelimatkat, kotisarjapelit ja maajoukkuereissut. Rugby on tehnyt itselleni niin hyvää, aivot narikkaan ja kentälle! Voin kertoa, että koko mieli tyhjenee arjen stressistä kun pääsen kirmaamaan nurmelle ja pelaamaan. Parasta vastapainoa kaikelle ja upeita kokemuksia yhdessä huikeiden tyyppien kanssa. Rugbyn lisäksi omaan harjoitteluun kuuluu noin. 3 voimatreeniä ja 2-3 juoksutreeniä viikkoon.

Ja kirsikkana kakun päälle Gladiaattoreiden uusi tuotantokausi, jossa saan kunnian kantaa Safiirin nimeä! Olen vähän kammoksunut ohjelmien mukaan lähtemistä, mutta kun soitto tuli koskien Gladiaattoreita oli pitkän harkinnan jälkeen mentävä. Äitini sekä hyvä ystäväni sanoi, että tulisin varmasti katumaan, jos en lähtisi mukaan: ”Kadut enemmän sitä mitä jätit tekemättä, kuin sitä mitä teit” – pitää monessakin asiassa paikkaansa. Odotan tätä uutta haastetta todella innoissaan, kuitenkin pitämällä oman meininkini kohdillaan: raikkaudella, sporttisuudella, hyvällä urheiluhengellä ja olemalla oma itseni. Onneksi hahmoni tulee edustamaan näitä arvoja! 🙂

2-9.6.17 Gladiaattorit kuvataan Tampereella, Tähtiareenalla- tulkaa tsemppaaamaan, liput voit ostaa koodilla: gladiaattorit2017  5€ hintaan TÄÄLTÄ! 

Ja voin nyt jo vastata; ”Hirveästi ei tarvitse päivisin katsoa kelloa ja potea turhia tunteja.” Askelmittari näyttää päivittäin jotain 15 000- 25 000 väliltä, iltaisin pystyy vain kaatumaan sänkyyn, ei tietoakaan uniongelmista. Miten sitten jaksan? – tärkeässä roolissa on itseni johtaminen, viikottainen suunnitelmallisuus. Ruokavaliosta, kehonhuollosta ja unesta on pidettävä huolta. Lisäksi kiire tulee usein sykleissä, kun remppa valmistuu voin taas hetken ottaa iisimmin. Ja nuorena sitä jaksaa! 😉

Mahtavaa maanantaita ja viikon alkua kaikille!

Jalkapallossa nuorten maajoukkueringissä oleminen oli ihan mieletöntä. Jatkuvaa jännitystä, tunnelatausta ja jatkuvaa suorituspainetta. Kärsin samalla kuitenkin lukuisista loukkaantumisista ja pitkästä polvi-operaatio kierteestä, joka vei aina Em- kisoista ulos ja ringistä kauemmaksi. Jokaisella leirillä Suomipaidan pukeminen päälle nosti sykkeen kattoon ja kylmät väreet läpi kropan. Se tunnelataus oli jotain niin ihmeellistä, että en osaa pukea sitä sanoiksi. Jo ensimmäisen maajoukkuekirjeen tippuminen postilaatikosta sai kyyneleet silmiin ja hiustupsut osuivat lähes kattoon niistä riemukkaista tasajalkahypyistä. Urheilijana oleminen on aina ollut itselleni kunnia, jonka eteen olen halunnut uhrata tuhansia tunteja ja aikaa elämästäni, enkä kadu sitä lainkaan.

Kun fudis päättyi luulin jo, etten koskaan saisi sitä samaa sporttista tunneryöppyä aikaan, minkä suomipaidan pukeminen minulle toi… mutta mites kävikään tunteet tulivat triplasti tänä vuonna, kun lähdimme ensimmäiseen naisten seiska-maajoukkereissuun Pariisiin.

Ensimmäinen peli jännitti aivan sairaasti, tutisin koko edellisen päivän ja pelipäivän. Se fiilis kun kannat Suomenlippua rinnassa on vaan niin siistiä! Edustat tätä upeaa maata, muiden hienojen maiden joukossa ylpeänä kansalaisena! Se on vaan niin iso kunnia ja fiilis on todella nöyrä… Nousee aina uudestaan ja uudestaan karvat pystyyn kun puhun tästä, sama jännitys palaa kehoon, kuin peliin valmistautuessa. Onneksi olen päässyt kokemaan tämän tunteen uudestaan ja tottakai siihen jää koukkuun!

Pariisin turnaus oli valmistava turnaus tuleviin EM- turnauksiin ja antoi itselleni sekä koko meidän joukkueelle loistavaa kokemusta yhdessä pelaamiseen sekä myös tuleviin, erittäin koviin vastustajiin. Turnauksessa saatiin kolme kovaa voittoa ja kolme tappiota jäätävän koville jengeille (Ranska, Hollanti, Etelä-Afrikka). Voitot nostivat itseluottamusta ja tappiot toivat pettymysten kautta kovaa nälkää kehittyä lisää! Olen huono häviäjä, mutta se fiilis kun tappiosta noustaan ylös on ”helppoa” voittoa- sata kertaa upeampi matka sekä fiilis on lopulta paljon parempi.

Turnauksessa parasta oli meidän ammattimainen tekeminen sekä se, että pidimme ihan sairaan hauskaa joukkueena. Kehittävät ottelut, tunnelataukset ja sairaan hyvät turnausläpät kruunasivat koko Pariisin reissun. Kiitos koko joukkueelle ihan mahtavasta viikosta ja loppuelämän muistosta, tästä on hyvä jatkaa tuleviin peleihin ja reissuihin!

On se paikka missä vain, minulta kysytään ”somevaikuttajana” olemisesta, kuten: keskustelutilanne läheisten, tuttujen ja tuntemattomien kanssa, puhekeikat suurelle yleisölle tai sähköpostiviestit lukijoiden kanssa.
Yleisimmät kysymykset: onko paine pitää jatkuvasti blogia yllä, miten sinulla on kaikkeen aikaa muiden töiden ohella…? Ajattelin avata teille vähän omaa fiilistäni tästä kaikesta sekä täysin omia mielipiteitäni ja tapoja. En usko, että kukaan meistä ”bloggareista” ajattelee täysin samalla tavalla, jokaisella meistä on eri lähtökohdat blogin ylläpitoon, täysin eri sisällöt, mitä haluamme luoda sekä täysin erilaiset arvot mitä haluamme korostaa ja miten elämme.
En suoraan sanoen ole tyypillinen kirjoittaja, joka rakastaa sanojen takana esiintymistä. Puhuminen on minulle kaikki kaikessa, rakastan syvällisiä keskusteluita ja vuorovaikutustilanteita. Olen täällä blogissakin maininnut, että minulla on lievä lukihäiriö, joka näkyy edelleen kirjoituksissani, mutta mitä sitten? – sama asia, että minulla on huono englannin kielioppi, pisamia ja länkkärijalat. Ne ovat ominaisuuksia, joita ei kannata hävetä vaan kääntää vahvuudeksi.
Miten lukihäiriö vaikuttaa kirjoittamiseeni; ovat hassun hauskat lauseet mitä välillä kirjoitan, niissä ei ole päätä eikä häntää, mutta suurin osa teistä lukijoista nappaa punaisen langan silti. Kaikki eivät, ja välillä saankin kielioppi-ryöppyä niskaan. Sekin on ihan hyvä, jos samalla korjaatte virheet niin opin itsekin.

@Petri Mast

-En kirjoita blogia, tuottaakseni täydellistä tekstiä vaan tukeakseni teidän hyvinvointia.
Puhun blogissa: niin kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, jaan treenejä, reseptejä sekä arvonaailmaani. Haluan viestittää hyvää oloa ja luonnollisuutta, haluan vaikuttaa ulkonäköpaineisiin ja negatiivisen ”minäkuvan”- ajatteluun. Sillä voin allekirjoittaa, että tämän hetkinen maailma ja varsinkin some, ovat täynnä luonnotonta materiaalia ja ulkonäkökeskeisyyttä, niin naisten kuin miestenkin osalta. Kuvilla pyritään täydellisyyteen ja usein niistä tulee myös kulissimainen fiilis. -Jokaisen kuvan takana on kuitenkin tavallinen ihminen!
Työskentelen blogin ohella täyspäiväisesti, en siis vain kirjoita blogia ja treenaile työkseni. Olen aikatauluttanut itselleni tietyn määrän postauksia kuukaudessa, johon pyrin aina. Joskus pystyn luomaan enemmänkin sisältöä, mutta tällä hetkellä työelämäni liikunnanalan ammattilaisena ja valmentajana vie niin paljon aikaa, enkä halua kirjoittaa pelkkää täytetekstiä.  Postaus vaatii usein oman työpäivän. Joskus kirjoitan yhtä postausta monta päivää vähitellen, lisäksi kuvien ottaminen esimerkiksi treenipostauksissa vie aikaa. Ajattelen blogin ylläpidon enemmän harrastuksena, koska työ tuo eteen paljon vastuuta ja aikataulua. Haluan, että tekstit tulevat itseltäni luonnostaan, eivätkä ole väkisin väännettyjä. Toivepostaukset, ovat kuitenkin ihan suosikkejani, koska tätä kautta pääsen myös vastaamaan teidän toiveisiin.

Blogitekstit saavat uutta ilmettä joka vuosi. Asenteet muuttuvat yhtälailla kun itsekin muutun vuosien myötä. Veikkaan, että jos lukisin ensimmäisiä tekstejä mitä olen v. 2012 kirjoittanut voisin työntää pääni hiekkaan ja potea kovaa myötähäpeää. Onneksi kaikki me kuitenkin kasvamme ja opimme elämän myötä sekä ulosantimme paranee jatkuvasti, joten sallittakoon myös ne jutut, mitä silloin aiemmin on ollut. –Tärkeintä blogin kirjoittamisessa on kuitenkin aina ollut se, että seison sanojeni takana.

@Petri Mast

Blogeja löytyy melkein jokaisesta aihepiiristä ja blogit eroavat artikkeleista, usein sen takia, että blogissa tulee vahvasti kirjoittajan mielipiteet esille. Miksi blogeja pitää lukea suurella sihvilällä, johtuu siitä, että harvemmalta bloggarilta löytyy kuitenkaan koulutusta aihepiiriin liittyen. Jos tekstissä lukee vaikka: ”näin saat vatsalihakset esiin”  tai ”paras ruokavalio laihdutukseen” on syytä kriittisesti lukea tekstejä ja huomioida esim. vaikka terveys- ja liikuntapuolella, että kaikki on hyvin yksilöllistä. (Juha Hulmin Lihastohtori- blogissa oli hyvä teksti tähän aiheeseen liittyen: löydät sen täältä.) Blogit ovat lähes aina jonkun henkilön tekstiä ja fiiliksiä eivät tutkittuja faktoja, ellei niitä ole erikseen laitettu lähteenä blogiin. Toki eri asia on kun ammattilaiset kertovat blogeissaan ammattiin liittyvistä aihepiireistä ja tekstien takaa löytyy vankka koulutustausta ja kokemus, usein näissä blogeissa myös mainitaan henkilön omista koulukunnista ja mielipiteistä. Suuri muutos blogeissa on kuitenkin ollut se, että jokainen haluaa tuottaa lehtienomaisia artikkeleita, jotka piilottavat helposti taakseen kirjoittajan todellisen persoonan ja luonteen. Olen huomannut, että yhä enemmän ”lavastetaan” tilanteita blogin takia, eikä eletä elämää ja kirjoiteta ohella blogia… ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan.

Toki blogejakin on erilaisia.. toisten on enemmän ammatillisia ja toisien taas kertomusta omasta elämästä tai intohimosta. Jokainen blogi voi aiheesta riippumatta olla hyvä, jos kirjoittajan intohimo paistaa lauseiden välistä ja stressitön aito halu kirjoittamiseen. Oma blogi on vähän näitä kumpaakin.. haluan ammatillisia tekstejä, jakaa vinkkejä ja tietoiskuja liikunnasta, mutta samalla kertoa kivoja kokemuksia ja spontaaneja asioita arkielämästäni. En halua liikaa miettiä miten kirjoitan vaan annan fiiliksen viedä, mutta kun kyseessä on ammatilliset tekstit luon tekstiä oman koulutuksen ja osaamisen kautta faktat edellä.

Kuvat: Petri Masti

Yllättävän monet bloggaajat palavat loppuun ja kertovat avoimesti omista ongelmista niin omassa itsetunnossa kuin elämän hallinnassa. Ulospäin kaikki on näyttänyt täydelliseltä, mutta sisällä on ollut kauhea stressi ja paine. Ymmärrän tämän täysin, blogin pitäminen ei ole suoraan menestymisen saavuttamista, makeita yhteistyökuvioita ja suosiota. Jokaisen ruudun takana on tavallinen inhimillinen ihminen, jos työpaineet kasvavat liian suuriksi ja tavoittelee blogissa vain täydellisyyttä niin varmasti kyseenalaistaa oman osaamisen ja palaa stressaamalla loppuun. Vauhtisokeus sokaisee monen! Jos itselläni jossain vaiheessa intohimo katoaisi ja joutuisin tekemään tätä pakkopullana, lopettaisin heti. En kestä turhaa suorittamista ja täydellisyyden tavoittelua, missä en ehdi nauttia siitä mitä teen. En koe, että minun tarvitsisi pitää hienoa ”kulissi-elämää” yllä ja elää materiaalinkiilto silmissä, jotta olisin onnellinen. Pienemmät asiat ratkaisevat, sen tulee jokainen jossain vaiheessa huomaamaan.