Avainsana-arkisto: hyvinvointi

Jo vuosi sitten sain joskus yllärinä tälläisen ”sormiruoka” illallisen kotiin, rankan työpäivän jälkeen ja siitä lähtien on usein tehnyt mieli kokata taas, joten tottakai haluan jakaa tämän myös teidän kanssa. Olen hulluna aasialaiseen ruokaan ja se myös näkyy meidän keittiössä. Valmistamme paljon ruokaa aasialaiseen tyyliin ja sitä myös tämä ruoka edustaa. Niin kuin suurin osa teistä lukijoista tietääkin, en ole mikään hifistelijä kokki! Vaan teen helppoja ruokia mitä jokainen teistäkin pystyy tekemään.

Valmistus:

Leikkaa kasvikset ja kana/liha ihan pieneksi ja paista pannulla. Lämmitä isolle lautaselle vähän vettä mikrossa. Niin, että pystyt varovasti kostuttamaan riisipaperin. Tämän jälkeen levitä riisipaperi leikkuulaudalle. 

Laita täytteitä keskelle kosteaa riisipaperia maltillisesti, jos laitat liikaa; hajoaa riisipaperi kun yrität rullata sitä. Tämän jälkeen itse lisäsin vielä korianterin tuomaan makua. Rullaa ensin osa riisipaperista täytteen yli. Tämän jälkeen lähde pyörittämään rullaa 1-2 kierrosta ympäri. Sitten taita reunat rullan sisään ja rullaa vielä viimeinen kierros. Muista rullata tiiviisti! 

Spring Rolls- käytetyt ainesosat:

Kastike: seesamsoija-kastike, vahva chilisalsa, raita ja valkosipulikastike.  Dipattavaksi kaikki!

Kasvikset: paprika, kesäkurpitsa, sipuli, porkkana, herkkusieni, (bambu)

Liha: Sitruuna- Kana 

Mauisteet- Yrtit: Korianteri, suola, pippuri 

Kuvat: Panasonic Lumix

Eilen käytiin fiilistellen juoksemassa Helsingin Midnight Run ja kyllä täällä Suomessakin oli ihan huikea määrä juoksijoita, noin 10 000… Voin kertoa, että myös sadetta riitti!! 10 000 uitettua koiraa oli jo lähdössä, mutta ei ei haitannut. Toki katsojien määrään se vaikutti varmasti. Erittäin hauskaa oli silti!

Rupesin matkan aikana miettimään, että mikä saa ihmiset juoksemaan. Juokseminen on halpa harrastus mitä voi harrastaa missä vaan. En tiedä päivääkään milloin en olisi nähnyt ketään juoksemassa. Usein kun kyselee asiakkaiden tai uusien tuttavien harrastuksia on juokseminen ehkä yleisin vastaus. Mikä juoksemisessa viehättää?

Jos lähden juoksemaan, menen joko aamulla tai aamupäivällä. Todella harvoin illalla riittää enää puhtia. Omalla kohdallani juoksu fiilis ei ala heti aamulla eikä edes lenkin aikana vaan vasta lenkin jälkeen. Saatan joutua tunninkin juoksemaan väsyneenä, kunnes avaan taas kotioven, otan kylmän suihkun ja juon 0,5l kylmää vettä, niin tajuan miten siistiä oli käydä lenkkeilemässä. Uskoisin, että teistäkin lukijoista monella on lenkille lähtemisen vaikeus. Epämukavuusalueen puolelle hyppääminen tuntuu ylitsepääsemättömältä… Olen huomannut, että parhaiten saan omasta niskasta kiinni, kun ajattelen hetkeä lenkin jälkeen. Tiedän, että lenkin käynnistäminen vie aikaa, eilinen lihaskunto tuntuu jokaisessa lihaksessa, mutta silti tarvitsen palauttavan juoksutreenin, joka väkisinkin laittaa kehon käyntiin.

10 km on yleensä oman lenkin maksimi pituus. Pidemmälle kun mennään täytyy maaston olla, joku muu kuin asfaltti, sillä tällä polvella on turha uneksia maratoneista. En edes nauti pitkistä lenkeistä, parasta on juosta tunnin lenkki, jonka välissä on muutakin kuin tasavauhti- juoksua. Usein viikon toinen lenkki; sisältää mäki- tai porrasjuoksua tai sitten vetoja.

Tottakai juoksulenkin pituus riippuu usein myös maisemista. Jos pääsen juoksemaan upeisiin maisemiin, en edes huomaa kuin kilsat vilisee silmissä. Oma lenkkiympäristö on kuitenkin metsää ja omakotitaloja, joten usein rehellisesti sanottuna; juoksu tuntuu puuduttavalta. Musiikista saa kaivattua puhtia, enkä ilman musiikkia varmaan edes jaksaisi juosta tuntia.

Juoksusta on kuitenkin tullut osa omaa ”hengähdys-hetkeä”. Kun juoksen olen yksin, omissa ajatuksissani. Käyn pään sisällä läpi tulevaa viikkoa, töitä, harjoituksia ja esimerkiksi tulevia blogitekstejä. Usein jopa saan inspiraation kirjoittamiseen lenkin varrelta. Ja kun palaan kotiin, ei läheisten tarvitse kuunnella työasioita, kun saan käytyä ne läpi lenkin aikana.

Ja tässä tekstissä en tarkoita, että jokaisen pitäisi juosta tai edes tykätä juoksemisesta. Aerobisen kunnon (hengitys- ja verenkiertoelimistönkunnon) harjoittamiseen voi tehdä paljon muutakin, kuten: pyöräillä, kävellä, uida, rullaluistella, hiihtää, pelata.. yms. Mutta jotain kannattaa harrastaa myös peruskestävyys- alueella, jotta jaksamme nousta ihan portaat hengästymättä. Arjessa jaksaminen paranee suuresti, kun edes kerran viikossa huolehdimme kestävyydestä.

Joskus hyvä tavoite kasvattaa motivaatiota ja sitä kautta löydämme funktion juoksemiseen. Helppo tavoite voisi vaikka olla vuoden päästä Helsingin tai Tukholman Midnight Run. Matka on vain 10 km, joten siitä on hyvä aloittaa ja seuraavaksi vaikka haastaa itsensä puolikkaalle. Aloittakaa juokseminen vaikka 20 minuutista ja viikoittain lisätkää 5-10 min. Uskon, että kun askel kevenee ja happi kulkee, muuttuu juokseminen pikkuhiljaa mielekkäämmäksi.

Ja niinkuin alussa jo puhuin.. ei kestävyysurheilu ole koskaan ollut mikään lempparini, lähinnä pelinomainen kestävyys ja vauhi- ja nopeuskestävyys. Mutta olen ruvennut harjoittamaan kaikkea oman palautumisen ja terveyden kannalta. Olen asettanut tiettyjä tavoitteita mihin tähtään, jotta juokseminen olisi kivempaa. Nykyään nautin siitä tunnista, kuin juoksen ihan kevyttä hölkkää tutulla seudulla, mutta saan tyhjennettyä ajatukset päästäni sekä tiedän että kotona odottaa kylmäsuihku! Toivottavasti myös ensi vuonna pääsen osallistumaan sekä Tukholman Midnattsloppetiin ja Helsingin Misnight Runiin!

Näitä samoja aiheita sekä paljon muuta hyvinvoinnista, käsittelen uutuus kirjassani: Fitoona- Terve ja vahva minä! Bongaa kirja myös Fitnesstukun-verkkokaupasta TÄÄLTÄ! 

Levon ja palautumisen ymmärtäminen ja varsinkin sisäistäminen tuntuu olevan meille kaikkein vaikeinta. Varsinkin kun treenit kulkevat hyvin, emme malta millään laskea harjoituksen rasitustasoa. Usein viikkorasituksen taso on monilla meistä ihan työ- tai koulustressin takia korkealla ja siihen päälle vielä elimistöä rasittavat harjoitukset… huomaat varmaan, että tämä yhtälö ei edistä palautumista eikä optimoi kehitystä.

Jokainen ymmärtää, että kehitys tapahtuu levon aikana. Pelkkä lepo ei riitä, jos emme muista tankata tarpeeksi. Suurin virhe on syödä lepopäivinä vieläkin vähemmän ruokaa… juuri silloin meidän on täytettävä energiavarastot, jotta palaudumme ja tätä kautta kehitymme. Taas stressitila elimistössä on kuluttavatila, joten se ehkäisee jatkuvasti palautumista.

Lihaksien arkuus palautuu yleensä nopeasti. Normaalisti se kestää vain 1-3 päivää (todella kovan rasituksen aiheuttama rasitus lihaksissa, jopa viikkoja), johtuen yleensä siitä, että olemme tehneet treenissä jotain mitä emme ole hetkeen tehneet. Eli lihakset saavat ihan uudenlaista ärsykettä ja lihassolun mikrovauriot aiheuttavat lihasarkuutta. Taas syömällä oikein ja huolehtimalla palauttavista harjoituksista, saamme lihasvaurioita korjattua ja palaudumme. Näin yksinkertaisesti selitettynä… 🙂

Kuvat: Petteri Peltonen

Kuitenkin hermoston palautuminen on ihan yhtä tärkeä ja sitä ei ole niin helppo havaita, sillä se ei ilmene kovin helposti. Hermoston palautuminen vaatii kunnon lepopäiviä viikkoon sekä myös ylläri ylläri.. tarpeeksi ravintoa. Usein hermoston palautumisen ongelmat ilmenevät, kun lihaksien arkuutta tulee yhtäkkiä todella helposti eikä se meinaa lähteä millään, olemme väsyneitä, ärtyneitä eikä treeneistä tule mitään. Pahimmassa tapauksessa, pitkään jatkunut ylirasitustila elimistössä johtaa ylikuntoon. Stressihormoni kortisolin arvo kohoaa, voi ilmetä rytmihäiriöitä, univaikeuksia ja olo on jatkuvasti verrattavissa masennukseen. Myöskään treeni ei tässä vaiheessa edes maistu. Pahasta ylikunnosta palautumiseen voi mennä jopa vuosi.

Usein unohdamme myös peruskunnon harjoittelun ja ihan poskettoman huono peruskuntomme johtaa elimistömme nopeammin ylirasitustilaan. Jokainen ymmärtää, että jotta emme hengästy helposti ja jaksamme pidempää tarvitsemme hyvän kunnon (hengitys- ja verenkiertoelimistön.) Hyvä kunto ei parane vain painoja nostamalla vaan sopivassa suhteessa kevyt aerobinen harjoittelu on suotavaa, vaikka tavoitteena olisikin lihaksien kehitys. Kevyet aerobiset eivät polta lihasta, jos joku sitä pelkää. Auttavat meitä palautumaan sekä parantavat peruskuntoa, jotta jaksamme kovempia sarjoja ja intensiivisempiä harjoituksia myös salin puolella.

Miten voisimme edistää palautumista? Jokasen on henkilökohtaisesti mietittävä omalla kohdalle sopivaa ratkaisua. Stressin lieventäminen on jo hyvä askel parempaan, mutta elimistön palautuminen vaatii myös sikeät ja tarpeeksi pitkät yöunet sekä monipuolisen ruokavalion. (Säännöllinen syöminen ja hyvä energiaravintoaine-jakauma.) Yksittäisen harjoituksen jälkeen… jo loppu verryttely, rullaus ja venyttely edistävät palautumista. Sekä harjoituksien jaksottaminen; kovan harjoituksen jälkeen- kevyt harjoitus- mentaliteetillä. Tai esimerkiksi kausisuunnitelmassa huomioida kevyempiä viikkoja kovien viikkojen väliin. Kokeilemalla huomaa paremmin mikä tapa itselle sopii.

Olen itse jo pidempään mennyt 1 päivä viikossa totaalilepoa- menetelmällä sekä jos huomaan, että en palaudu niin pidän enemmän kehoa avaavia/toiminnallisia- harjoituksia, jotta edistäisin palautumista enkä rasittaisi kehoa entisestään. Itsensä kuunteleminen on tämänkin asian ydin. 

-O

Olen suoraan sanoen ällikällä lyöty! En osannut kuvitellakkaan miten hauska viikonloppu tukholmassa oli edessä.

Midnattsloppet (Midnight Run) ja se fiilis Tukholman Södermalmin kaduilla, oli ihan mieletön kokemus. Joku huomasi varmasti sen tunteen snäppien välityksellä.

Kuitenkin ne raikuvat ihmisten tsemppihuudot koko matkan ympäriltä, jäivät niistä videoista huomaamatta. Ja juuri ne, tekivät tapahtumasta vieläkin paremman.

Mitä eroa on meidän suomalaisten ja ruotsalaisten kannatusten ja tapahtuman meiningin välillä, on jotain todella suurta.
Ensinnäkin kadut olivat täynnä ihmisiä kannustamassa jokaista juoksijaa ei vain sitä omaa läheistä. Jokainen lapsi, aikuinen ja seniori yleisössä; näytti peukkua, vilkutti, vihelsi ja huusi! Jos joku meistä kymmenistä tuhansista juoksijoista joutui keskeyttämään juoksun, se ei varmasti jäänyt kannatuksesta kiinni.
En ole koskaan, missään tapahtumassa törmännyt vastaavaan.

Lisäksi juttelin tapahtuman järjestäjien kanssa ja olin varma, että Södermalmin asukkaat olivat edes jokseenkin valittaneet siitä melusta mikä yön aikana raikaa koko saarella, mutta näin suomalaiselle yllättävää… ei kukaan! Ainoa mitä joku oli sanonut niin: ”mahtavaa että täälläkin on joskus meininkiä.”
Jokainen tietää, että Suomessa tapahtumien aikana ja jälkeen tulee aina nippu valituksia perässä, joskus varmasti aiheellisia, mutta usein myös niitä turhia, joista on jo aiemmin varoitettu, että varmasti ehtisi evakkoon jos oikeasti haluisi.

Me tarvitsemme tapahtumia, jotka buustaavat hyvää henkeä, positiivista energiaa ja mikä parasta terveyttä. Jos 1 päivä vuodesta syntyy melua se tuskin ketään haittaa, mukaan vaan! Lisäksi olisi hienoa huomata, että me suomalaiset uskaltaisimme kannustaa kunnolla. Meidän kulttuurista puuttuu kannustus. Vain muutama laji Suomessa tavoittaa edes raapaisun siitä kannatuksesta, mitä muissa maissa on tapana harrastaa. Me yleensä nousemme vasta sitten tukemaan toisiamme tai urheilijoita, kun joku menestyy maailman kirjoissa. Joskus olisi hienoa huomata, että kannustaa voi muutenkin! 🙂

Toivon todella, että Helsingin Midnight Run tulee pääsemään noin huikealle tasolle, kuin Ruotsissa ja siihen tarvitaan meitä kaikkia! Me juoksijat sekä meidän taustajoukot teemme sen upean fiiliksen näihin tapahtumiin. Lisäksi kaikki huikeat dj.t, jotka laittavat juoksufiiliksen lähellä täydellisyyttä, soittamalla todella hyvää musiikkia matkan varrella ja pitämällä huikeaa fiilistä yllä.

Tervetuloa mukaan Helsingin Midnight Runiin 3.9 .16 Tehdään siitä yhtä huikea juoksutapahtuma, joka tullaan aina muistamaan!

-O

Kun palaan lomalta odotan taas työpäivää. Haluan nähdä mitä valmennettavilleni kuuluu, ja kaikista eniten tunnen kiitollisuutta, kun näen miten jokainen heistä etenee omilla ehdoilla askel askeleelta parempaan suuntaan. Olen antanut heille punaisen langan, mutta jokainen heistä on tehnyt itse päätöksen: ”minä haluan panostaa itseeni”.

Ne tunteenpurkaukset, tuskan hiet, jotka muuttuvat salaman sekunnilla hymyksi ja hyvänolontunteeksi ovat ihan mielettömän siistiä nähdä vierestä. Jokaisella on oma tyyli, mitä he yhteisiltä treeneiltä haluavat. Toinen haluaa kovan poltteen treenistä, toinen taas paremman ryhdin tai oikea oppiset tekniikat ja joku paremman kunnon. Tavoitteita sekä matkoja on monia, mutta jokainen matka on antanut minulle yhtä paljon kuin asiakkaalle.

Mutta miksi kerron tästä… Haluan vain sanoa, että mikään ei ole parempaa kuin tehdä oikeasti sellaista työtä, että jokainen työtunti tuntuu siistiltä. Pääsen haastamaan itseäni, saan työskennellä ja tutustua uskomattomiin ihmisiin ja heidän tarinoihin. Työssäni ei koskaan voi olla liian hyvä, vaan kokoajan täytyy pysyä ajankohtaisten aiheiden mukana ja kehittää itseä.

@PETTERI PELTONEN

Vaikka yrittäminen on Suomessa hitusen hankalaa, on se silti ollut valintani. Työtä saa paiskia enemmän kuin koskaan ennen, mutta teen työtä itselleni. Vastaan omasta tekemisistäni täysin. Mutta mikä on kaikkein tärkeintä: Rakastan työtäni!  Mikään ei ole ollut mielestäni stressaavampaa, kuin tehdä työtä josta ei pidä. Aina ei ole vaihtoehtoja ja työ kuin työkin on arvokasta. Mutta se, että työ on henkisesti niin kuormittavaa, että se vie ilon ja elon kasvoilta ja tyhjentää viimeisetkin voimavarat on pahinta mitä voi tapahtua. Se voi johtua: huonosta ilmapiiristä työpaikalla tai ihan motivaation puutteesta. 

Olen lähiaikoina jutellut paljon ihmisten kanssa siitä, että parempi on tehdä sellaista työtä mitä rakastaa kuin sellasta työtä missä ainoa motivaattori on hyvä palkka. Ei tarvitse montakaan vuotta katsoa eteenpäin kun hyvinvointikäyrä alkaa olemaan pakkasenpuolella. Ja sitten kaikki se ansaittu raha meneekin oman terveyden palauttamiseen.

@PETTERI PELTONEN

On rohkeaa hypätä unelmien perässä tuntemattomaan, mutta lupaan, että loppujen lopuksi kaikki on sen arvoista!

Kuvan vaatteet: Toppi, Tirkoot, huppari