Avainsana-arkisto: hyvinvointi

Treenit Allas Sea poolilla

Kävin eilen ensimmäistä kertaa testaamassa Helsingin keskustan Allas Sea Poolin. Ilma ei onneksi ollut ihan paras mahdollinen, joten pääsimme rauhassa testailemaan Lappsetin Fitness- treenilaitteita sekä uimaan mahtui. Uskon, että hyvällä säällä ja varsinkin viikonloppuisin paikka on tupaten täynnä porukkaa, joten suosittelen altaalle menoa arkiaamuisin.

Lappsetin välineitä löytyi alueen meren puoleiselta sivulta, joten niitä voi hyvin hyödyntää ennen uintia tai uinnin välissä. Puitteet löytyy monipuoliseenkin lihaskuntoharjoitteluun. Vaikka epätodelliselta tuntui treenata keskellä ydinkeskustaa ja satamassa ihan meren ääressä. Todella hauska uusi treenipaikka, suosittelen testaamaan.

Tässä 5 liikkeet pikatreeni, minkä voit tehdä ennen uintia:

Suosittelen suorittamaan liikkeet kuntopiirinä: 3-4 kierrosta ja 10-20 toistoa/liike

 

Polvet rintaan- Vatsalihasliike

Kylki- maastaveto, vain toisella kädellä tangosta kiinni

Penkin yli hypyt- kädet penkillä

Punnerrus- kapea ote, kädet yhdessä

Kylkirutistus

Lisää treenejä, sekä artikkeleita löydät sekä blogistani (hakusana Lappset) ja Lappsetin sivuilta, linkki TÄÄLLÄ!

3 Kommenttia

Yhden päivän ruokavalio

Terveellisen ruokavalion ei tarvitse olla tylsää, itseään toistavaa ja mautonta. En omalla kohdallani, pidä liian tarkasta ruokavaliosta enkä missään nimessä punnitsisi omia ruokiani. Hyvä kunto ei vaadi ”puntariruokaa”, mutta jos tähdätään maksimaaliseen suoritukseen esim. urheilussa, on hyvä suunnitella suorituskykyä ennen sopivaa tankkausta -ja jälkeistä tankkausta. Säännölliseen syömiseen ja monipuoliseen ruokavalioon pyrkiminen on kaikkein paras, eikä kannata myöskään liikaa rajoittaa syömisiä, jolloin reaktio on usein juuri päinvastainen kuin mihin pyritään. Sekä ruokatottumukset häiriintyvät helposti turhan liika-tarkkailun myötä.

On tärkeä tiedostaa, mikä on itselle hyväksi ja mikä ei, jos syö sen mukaisesti, on ruokavalio usein riittävän hyvä. Toki myös herkuttelu kuuluu osaksi vaikka illanviettoa, mutta sekin on hyväksi mielelle ja tätä kautta terveydelle. Kuitenkin on hyvä muistaa kohtuus kaikessa. Ruuasta saa nauttia, eikä sen tarvitse olla pelkkä polttoaine kropalle, mutta on hyvä myös totutella ravinnon aitoihin aromeihin ja makuihin. Jos on tottunut rasvaiseen ja sokeriseen ravintoon voi mennä hetki, että makuhermot tottuvat luonnonmukaisempaan ja ravinnerikkaampaan vaihtoehtoon.

Säännöllinen syöminen on joillekin hankala omaksua. Paras aika seuraavalle aterialle on usein nälän tunne. Jostain syystä kaikki eivät kuitenkaan tunne nälkää, jolloin on hankala saada syödyksi. Tässä tapauksessa voi aterioiden ajoituksesta olla apua. Parasta on löytää itselle toimivat ruokailutavat, meitä kaikkia ei ole samasta puusta veistetty ja jokaisella on omat hankaluudet terveellisen ruuan tasapainopisteen löytämiseen.

Halusin tuoda teille kuvina esimerkin yhden päivän ruuistani, yleensä syön noin 6-7 kertaa päivässä. Ruokani vaihtelevat hyvin paljon eikä tässä ole mikään tyypillinen päivän ruuat vaan yksi päivä viikosta:

AAMUPALA (+ sitruuna/optimsm vesi 1 l )

LOUNAS

TREENIPALKKARI

PÄIVÄLLINEN

(Tässä välissä usein syön vielä välipalan: smoothie/hedelmiä/marjoja/prodepatukka/yms)

ILLALLINEN

ILTAPALA

Kehittyminen vaatii ravintoa, sekä kova treenaaminen tuplaa energiantarpeen. Jos haluat saada treenistä kunnolla tuloksia kannattaa syödä hyvin ja puhtaasti mutta oikeasti tarpeeksi. Suurella osalla aktiiviliikkujista kehitys tyssää retuperällä olevaan ruokavalioon, koska syödään ihan liian vähän kulutukseen nähden!

Mahtavaa viikkoa!

 

9 Kommenttia

Milloin tarvitaan proteiinilisää?

Useimmille tulee treenimäärien kasvaessa eteen kysymys proteiinilisästä; tarvitsenko sitä, milloin ja miten?

Selkeästi aiemmin ongelmana on ollut, että suurin osa ei ole saanut proteiinia tarpeeksi ruuasta, mutta tällä hetkellä sitä on lisätty niin moniin eri valmisteisiin, että joku voi saada sitä jopa liikaakin. Proteiini on tärkeä energiaravintoaine yhdessä hiilihydraatin ja rasvan kanssa, mutta sitä ei kuitenkaan tarvitse ylikorostaa ruokavaliossa.

Proteiinin tavoitteellinen saanti on urheilijoilla 1 ,5-3 g/kg/vrk tavoitteista ja lajista riippuen. Taas yleinen saantisuositus aikuisilla on: 1,1-1,3g/kg/vrk ja yli 65-vuotiailla 1,2-1,4g/kg/vrk (Liikuntaravitsemus. I.O 2014). Näistä on hyvä laskea toteutuuko saantisuositus omalla kohdalla. Haastavin on vegaaniruokavalio sekä erilaiset painonpudotukseen tähtäävät dieetit, joissa rajoitetaan kokonaisenergian saantia. Vegaaniruokavaliossa proteiinitarve täyttyy nykyään paremmin, koska korvaavia tuotteita on tullut enemmän markkinoille kuin ennen.

Säännöllinen fyysinen aktiivisuus, kuten treenaaminen lisäävät proteiinin tarvetta, syy tähän on yksinkertaisesti se, että harjoittelu aiheuttaa lihasvaurioita, joita proteiini taas korjaa (edistää palautumista).  Saliharjoittelun aloittaminen ei suoraan tarkoita, että pitäisi ruveta syömään proteiinilisää, vaikka se onkin useassa ruokavaliossa määrätty. Pelkkä terveysliikunta ei itsessään lisää proteiinintarvetta, jos muuten syö monipuolisesti kaikkia energiaravintoaineita.

Hyvänä peruslähtökohtana on ajatella, että kun fyysinen kuormitus kasvaa ja halutaan maksimoida palautuminen on proteiinilisästä hyötyä yhdessä hiilihydraatin kanssa. Lisäksi tavoite olisi, että jokainen ateria sisältäisi jotain, missä on proteiinia. Proteiinilisästä voi olla apua, jos muuten on vaikea saada aterioiden sisällytettyä proteiini-rikkaita elintarvikkeita. Lisään itse esimerkiksi; puuroon sekä smoothien joukkoon proteiinia, myös sen helppouden takia!

Jos koet tarvitsevasi proteiinilisää, niin Fitnesstukulla on nyt vielä tämän viikon

ALE- kamppiksessa kaikki Whey-80, Whey-100 ja Ultimate Hydro Whey proteiinit!! 

1 Kommentti

Suosikki superfood

En korvaa ruokavaliota lisäravinteilla tai superfoodeilla, vaan lisään niitä parantamaan sekä tekemään ruokavaliosta entistäkin ravinnerikkaamman. Kun urheilumäärät kasvavat, tulee lisäravinteille/superfoodeille enemmän tarvetta. Lisäksi jos kärsii erilaisista kiputiloista, iho-ongelmista, väsymyksestä ym.. suosittelen testailemaan tuotteita, joista voisi olla apua. Itse tuotteita testaamalla huomaa parhaiten mistä on itselleen apua. Olemme hyvin yksilöllisiä ja meille toimii eri tuotteet, joten pystyn puhumaan omasta puolestani ja antamaan vinkkejä.

Aloitin MSM- jauheen käytön v. 2013, hain sillä apua leikatun polven aiheuttamaan vihlovaan nivelkipuun, kun kuulin, että se oli auttanut monia. Laitoin jauhetta urheilujuoman sekaan tai join aamulla lasin vettä, johon puristin sitruunan, limen tai greipin. Edelleen kuureittain tulee opti-msm käytettyä ja huomaan, että omalla kohdallani se on auttanut niveloireisiin polvessa sekä samalla siitä on ehdottomasti tullut ihan lemppari superfoodi!

Mikä on MSM?

Msm eli oikealta nimeltään metyylisulfonyylimetaani on orgaaninen rikki, joka on puhtaimmassa muodossaan tuoksuton mutta kitkeränmakuinen. MSM:ää esiintyy kaikissa elävissä eläin- ja kasvisoluissa sekä kudoksissa, ja se on neljänneksi yleisin ihmiskehon mineraali ja sillä on monta tehtävää kehossamme, kuten: poistaa tehokkaammin myrkkyjä elimistöstä, parantaa ihoa/tehostaa kollageenin tuotantoa, parantaa solujen joustavuutta (liikkuvuus).. Maaperien köyhtyminen sekä ravinnon yksipuolisuus voivat aiheuttaa sen, että emme saa ravinnosta optimaalista määrää rikkiä ja silloin msm:stä- voi olla hyötyä.  

MSM- jauhe imeytyy parhaiten C- vitamiinin kanssa, joten sen takia siihen on hyvä lisätä esim. vaikka juuri sitruunanmehua. 

MSM- valmistetta löytyy jauheena Foodinilta sekä esim. tabletteina Fitnesstukulta Mega MSMVahva MSM  ja Star Nutritioninmsm, joka itseltä on tällä hetkellä loppu. Eli monia on tullut kokeiltua! 🙂

Hyvää viikonloppua!!!

 

Lähteet:

http://www.annbet.fi/48

http://foodin.fi/kauppa/foodin-optimsm-hiutale-850g.html 

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22525653

http://theshawnstevensonmodel.com/7-benefits-of-msm-the-miracle-supplement/

0 kommenttia

Mikä on tavoitteeni?

Mikä on minun tavoitteeni? – Sain tämän kysymyksen eteeni muutama päivä sitten. Mietin mielessäni pitkään, että tähän ei ole yksiselitteistä vastausta vaan tavoittelen jatkuvasti uusia ja erilaisia asioita niin elämän monilla osa-alueilla. Tästä syystä tuli sopiva väli, kirjoittaa tämä teille auki.

Tavoittelen parempaa ammattitaitoa, uusia projekteja työn parissa ja erilaisia elämän tukipilareita. Kokemuksia ja konkreettisia asioita, jotka antavat omalle elämälle lisäarvoa. Haluan olla vieläkin monipuolisempi valmentaja, inspiroiva puhuja, hyvä vaikuttaja ja kirjoittaja sekä lojaali ystävä sekä perheenjäsen.

Elämä on usein aikamoista tavoitteiden asettamista ja niiden tavoittelemista. Meillä on tavoite olla aina vähän parempi ja saada/saavuttaa jotain ehkä vähän enemmän aikaan arkielämässä, työssä, harrastuksissa ja ihmissuhteissa. Välillä vähempikin riittäisi, eikä aina tarvitse olla selkeää, yhtä yksiselitteistä tavoitetta vaan monia erilaisia, joita kohti puskemme positiivisella energialla eikä väkinäisellä ylisuorittamisella ja muihin vertailemalla. Loppusuoralla, kaikilla meillä on usein hyvin saman tyyppinen päämäärä; ”elää pitkään ja mahdollisimman onnellisena.” Mutta matka elämän varrella, on jokaisella täysin erilainen. Missään nimessä omaa elämää ei saa peilata liikaa muiden elämään, usein vähättelemme omia saavutuksia ja pidämme kaverin saavutuksia paljon suurempina. Todellisuudessa myös se kaveri ajattelee, että ne sinun tavoitteesi on hänen tavoitteitaan suurempia.

Tavoitteita pitää kuitenkin olla, jotta elämässä säilyy kunnianhimo ja pilke silmäkulmassa. Ja pilke auttaa meitä menemään eteenpäin. Kaikista vaikeinta onkin säilyttää se utelias minä, joka haastaa itseään ja asettaa itsensä epämukavuusalueelle- lapset osaavat tämän taidon hyvin. Uteliaisuutta on paljon, eikä pelätä epäonnistumista tai häpeää, silloin myös päästään tavoitteita kohti. Voisin jopa väittää, että osana lapsen nopeaan kehitykseen vaikuttaa juuri edellä mainitut asiat. Aikuisena mietimme liikaa epäonnistumista, häpeää, muiden mielipiteitä sekä tuntematonta.

Kuva: Petri Mast

Uskon, että kysymys tavoitteistani koski kuitenkin urheilullisia tavoitteitani ja vastasin kysymykseen ”rugby.” Vastauksen takana on toki vähän laajeemmat ja moniosaiset tavoitteet… Ensinnäkin haluan vahvan tukilihaksiston, joka kestää kovaa fyysistä kuormitusta. Jos joutuin onnettomuuteen, voisin minimoida riskejä todella hyvillä tukilihaksilla. Tämän lisäksi pidän terkeänä verenkierto- ja hengityselimistön kuntoa. Se, että jaksan juosta lenkkejä ja intervall-treenejä, ilman sykkeen korkkaamista kattoon, auttaa minua jaksamaan paremmin treenien lisäksi arjessa. Erittäin tärkeänä pidän myös liikkuvuutta, tasapainoa ja koordinaatiota. Ja jos näitä kaikkia fyysisiä ominaisuuksia  mietitään yhdessä, niin tavoitteeni on olla monipuolisen hyvässä fyysisessä kunnossa. ”Jos sipulin ulkokuori on hyvä ja viilattu kuntoon, muta sisälmys mätä, ei sipuli pärjää pitkällä.” Sama pätee myös kroppaan, hyvinvointiin ja terveyteen.

Tärkein tavoite on pysyä terveenä ja voida hyvin, joten jos nämä kaikki ynnätään yhteen haluan voida kokonaisvaltaisesti hyvin; niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisesti. Tottakai kilpaurheilullinen tavoitteeni on tällä hetkellä rugby ja siinä menestyminen, mutta joskus omaa tavoitetta kannattaa miettiä pintaa ja kuorta syvemmälle. Ulkonäköön liittyvät tavoitteet eivät välttämättä edistä terveyttä ja hyvää oloa sisältä. Kukapa ei haluisi olla kunnossa tai sporttisen näkönen.. mutta jos sitä tavoittelee ensimmäisenä voi motivaatio liikuntaa kohtaan lopahtaa nopeasti. Ensisijaisena tavoitteena kannattaa pitää, jotain mikä löytyy sieltä kovan kuoren sisältä. Ytimen kun saa kovaan kuntoon niin varmasti myös ulkokuori tulee mukana!

Hyvää pääsiäistä kaikille!

4 Kommenttia