Avainsana-arkisto: hyvinvointi

Nocco, Bcaa!

nocco

nocco1

Vihdoin Nocco bcaa on saatu suomeen! Ruotsissa jo hittituote sekä myös meidän taloudessa. 😉

Tosi kätevä ja hyvän makuinen aminohappo-juoma:

–> Ei hiilaria

–> Ei sokeria

–> Kevyesti hiilihapotettu ja fresh!

–> Samat positiiviset vaikutukset kuin aminohapoilla yleensäkkin: auttaa palautumaan ja stimuloi lihaskasvua.

nocco3

Vasemmalla makuna punaiset marjat ja oikealla päärynä, nämä molemmat sisältävät kofeiinia 180mg, joten olkaa tarkkana ettei kofeiinia tule liikaa päivän saantiin nähden. Liika kofeiinin saanti voi helposti aiheuttaa rytmihäiriöitä, varsinkin jos ei yleensä juo kofeiinipitoisia juomia. Keskellä oleva vihreä- mansikka/raparperijuoma on täysin kofeiiniton ja ehkä jopa mielestäni maultaan näistä kolmesta paras. 🙂

nocco4

Oma makujärjestys: 

1. Mansikka/raparperi

2. Päärynä

3. Punaiset marjat

Fitnesstukun- nettikaupasta löydät Nocco- bcaa juomia, joko 24 kpl- korissa täältä tai sitten yksittäiskappaleena tästä !!

Suosittelen testaamaan! 😉

8 Kommenttia

Frendit, ISO.lla F.llä!

Viime viikonloppuna olimme viettämässä ystäväni polttareita, joten ”ystävyys” aiheena tuli koettua hyvin tämän viikonlopun aikana. Paljon tuli tytöiltä erilaisia näkemyksiä ystävyydestä ja myös itselläni on pitkään ollut vahva kanta siitä, että mitä ystävyys on ja miten tärkeää se minulle en.

nannanpolttarit1

Kuva: Nannan polttareista

Nuorena kavereita oli joka puolella, niin koulussa, harrastuksissa, ympäri Suomea ja reissujen jälkeen ympäri maailmaa. Lapsena ja nuorena sitä ajatteli jo tutustumisen jälkeen, että löytyi taas uusi kaveri. Kaverikirjat kiersivät koko luokan läpi, jopa muillekkin luokille. Kavereita todellakin oli joka paikassa.

Vuosia tullessa mittariin ovat tietyt kaverit pysyneet vierellä pidempää ja niitä kutsun jo ystäviksi. Nämä ystävät tietävätkin minusta kaiken ja minä heistä. Enää ei vain moikata ja vaihdeta kuulumisia kun nädään, vaan nähdään näkemisen eteen vaivaa ja ollaan kiinnostuneita kuulumaan toistemme elämään.

Kavereita minulla on aina ollut paljon, juuri harrastuksista ja kouluista sekä töistä, mutta ystäviä on ympärilläni ne tietyt, joista 5 kuuluu vielä ihan läheisiin ystäviin.

Huomaan, että mitä enemmän elän vuosia sitä tärkeämmäksi läheiset ystäväni tulevat. Heillä on iso valta ja merkitys elämässämme. Heidän kanssa hauluamme olla tasapainossa, annamme yhtä paljon kuin otamme. Vuorotellen kerromme murheemme ja menestyksemme. Mitä useimmassa tapauksessa täydennämme toisiamme.

Ystävyys on aitoa, et ole kateellinen ystävällesi vaikka hän menestyisiki elämässään sinä hetkenä paremmin kuin sinä, rakastat häntä juuri sellaisena kun hän on ja olet aidosti iloinen ja onnellinen hänen puolesta. Autat kun hän eniten apua tarvitsee ja jopa asetat hänet tosi paikan tullen itsesi edelle. Ja myös tiedät, että ystäväsi tekisi saman puolestasi. Tosi ystävä ei käännä koskaan selkäänsä vaikka välillenne tulisiki joskus riitoja ne myös sovitaan ja ilma puhdistetaan.

Polttareissa oli hieno huomata miten rakkaan ystäväni muut ystävät olivat hyvin saman henkisiä. Reilu 20 naista kimpassa polttareiden vietossa voi kuulostaa katastrofilta, mutta ei. Tutustuin viikonlopun aikana uusiin mahtaviin persooniin, joiden kanssa tulee varmasti nähtyä ja pidettyä yhteyttä.

nannanpolttarit2

Kuva: Nannan polttareista

nannanpolttarit

Kuva: Nannan polttareista

Koskaan ei ole liian myöhäistä ystävystyä, milloin vain, mistä vain voit löytää hienoja ihmisiä ympärille ja muistakaa arvostaa/vaalia heitä.

Aito ystävyys on perheen lisäksi hienoin asia maailmassa. Ystävyyttä on turha ostaa eikä väkisin kannata kenessäkään roikkua, varsinkin jos sinusta tuntuu, etteivät ystäväsi tue, arvosta tai kannusta sinua.. Myös omalla kohdallani olen huomannut, ettei kaikkien kohdalla ole voinut sanoa ystävyyttä aidoksi, mutta onneksi tälläiset tapaukset näkee heti lävitse, eikä heihin kannata sen enempää kuluttaa omaa energiaa, olematta kuitenkaan ilkea! 😉

Ympärille kannattaa haalia, upeita ihmisiä kenen seurassa viihdyt, olet omaitsesi sekä ehkä itselleni tärkein asia: sinä sekä ystäväsi, pystytte kettuilemaan toisillenne jopa henkilökohtasista asiaoista ja kommelluksista, toisen mieltä pahottamatta. Sillä molemmat osapuolet tietävät kaiken tulevan täysin rakkaudella. 😉 <3

Jos joku minuun kolahtaa ystävissä niin… aitous, positiivisuus, lojaalisuus ja elämäniloisuus. Ystäväni ovat kaikki todella erilaisia… intohimon kohteet kulkevat matkustuksesta , ravintola-alasta, musiikista, näyttelystä, urheilusta hevosiin ja tieteeseen, mutta jokin meissä yhdistää toisiamme… tämän olotilan löytäessä tiedät että olet löytänyt huippu tyypin rinnallesi!

0 kommenttia

Sotilasesteradalla!

Päästiin eilen treenailemaan sotilasesteradalla Santahaminaan Tough Vikingin järjestämänä. Jo viime vuonna muistelin Kivikon treenireissua ja silloin hurahdin siihen täysin.

Olen aina ollut hurjapää ja rakastan kiipeilyä sekä ketteryyttä yhdistettynä kestäväyyteen ja voimaan, joten ratojen sekä esteiden ylitys sopii kuin nenä päähän.

Saimme paljon hyvää tietoa esteiden ylittämisestä ja lopuksi pääsimme vetämään radan täysillä aikaa vastaan.

Rata oli lähes 600 m pitkä ja esteitä n. 20. Voin kertoa, että hapotti todella paljon! 1 kerralla esteiden harjoittelu oli vielä lepposta, mutta sitten kun kaikki vedettiin putkeen rupesi hyytymään ihan totaalisesti.

Ihan mahtavaa kuitenkin oli ja ylpeä saan kyllä olla puolisostani, jolla vuosi sitten operoitiin polvesta ristiside, sivuside ja mikrofraktuura jenkkifudis taklauksen aiheuttamana. Ensimmäistä kertaa vuoteen kokeili tämän kaltaista rataa/harjoittelua! Huomaa kyllä, että asenne on se mikä ratkaisee! 😉

Tässä vielä video loppu ”kisasta” itseämme vastaan:

Kiitos Tough Viking ja Santahamina mahdollisuudesta päästä radalle harjoittelemaan,

tää oli niin mun juttu!!! 🙂

6 Kommenttia

Kaikkeni antanut!

Kroppa- X asennossa makaan olkkarin lattialla. Jalat täynnä mustelmiä, naarmuja vähän missä sattuu, pohkeet kireät kuin enkun opettajani yläasteella, sekä onnellinen hymy naamalla. Mistä näin huikea, kaikkensa antanut -fiilis on peräisin… No viikonlopun Jukolanviestistä tietenkin!

Ette osaa arvatakkaan, kuinka paljon viesti jännitti. Lauantaina olimme aamupäivästä Turussa valmistautumassa koko tiimin voimin. Silloin jännitys alkoi painamaan totaalisesti. Päivä meni tapahtumassa mukavasti, mutta mitä lähemmäs iltaa kello näytti sitä enemmän pumppu hakkasi.

jukola9

Kävin muutamaan otteeseen ottamassa autossa ”lepoa”, yritin nukahtaa, mutta turhaan. Väsytti aivan mielettömästi, sillä yleensä olen viimeistään klo 22-23 aikaan nukkumassa, mutta Jukolanyönä ei tietoakaan unesta. Kerrankin olin sentään hiljaa. Puolisoni kyseli fiiliksiäni, mutta minusta ei saanut juttuseuraa. Mielessä pyöri viestin toinen osuus keskellä yötä vain kartan, kompassin ja otsalampun varassa. Elämäni ensimmäinen Jukolanviesti oli edessä. Suunnistus, jota aina ennen kammoksuin oli nyt suoritettava pilkkopimeässä ja vielä kisana.

Pikkuhiljaa tunnit vierähtivät ja klo 23.00 Edessä oli Jukolanviestin ensimmäisen osuuden lähtölaukaisu. Aivan mieletön tunnelma oli Paimiossa. Kaikki odottivat lähtöä jäykkinä innostuksesta. Tuhansia otsalappuja paloi odottaen lähtölaukaisua, ja kun vihdoin pamaus kuului, lähti valtava valomeri juoksemaan metsää kohti. Meidän tiimistä ensimmäisenä lähti Krista Pärmäkoski. Kristaan meillä oli täysi luotto, sillä häneltä löytyi suunnistustaustaa, mutta itselläni ei ollut lähdön aikana vielä yhtään itseluottamusta. Kyseenalaistin heti oman kartanlukutaidon, kompassin käytön sekä selvietymisen tulevasta yöstä.

jukola8

Onneksi tukijoukkoja riitti, paikalla oli suunnistusvalmentajamme sekä kaikki tiimin tukihenkilöt ja tietenkin muut tiimiläiset. Myös puolison tuki oli vankka kokoajan, mitä nyt kotiin olisin joutunut kävellä jos ei aika olisi ollut alle 2.29, (huulen heitto tietenkin). 😉

Pikku hiljaa rupesin valmistautumaan omaan osuuteeni. Tärisin, en kylmästä vaan jännityksestä. En malttanut edes lämmitellä. Tuijotin vain ensimmäisen osuuden maaliin tulevia suunnistajia, sillä joku heistä olisi voinut olla Krista. Aika kului ja vihdoin kuulutuksesta kuulin, että Krista oli leimannut viimeisen rastinsa, muutama sata metriä ja saisin kartan. Ja sieltä hän tulikin, täysillä jättäen jälkeensä kovan ajan. Täydet tsemppi huudot kaikuivat korvissani, nappasin kartan ja lähdin juoksemaan kohti isoa ramppia ja sen jälkeen metsään.

Unohdin tietenkin laittaa otsalampun päälle, sillä jännitti niin paljon. Onneksi yleisöstä tukijoukkomme huusivat ”OONA LAMPPU PÄÄLLE!!” Niin en kauaa ehtinyt ilman valoa juosta. Tottakai etsin heti joukosta jonkun kenen vauhdissa voisi peesata. Karttaa katsoessani huomasin, että ensimmäinen rasti oli aivan mielettömän kaukana, enkä todellakaan halunnut heti eksyä.

Metsään mennessä en ehtinyt kun vajaan kilometrin juosta kun ensimmäisen kerran pannutin oikein kunnolla. Sitten vasta tajusin, että kuinka vaarallista juokseminen pimeässä metsässä oli. Tarkempi tulisi olla ja pakko oli myös vauhtia hidastaa. Ensimmäinen pannutus ei jäänyt viimeiseksi… koko suunnistuksen aikana laskujeni mukaan taisin noin. 5 kertaa kaatua kunnolla. Ei se mitään, joka kerta nopeasti ylös ja matka jatkui.

Ajattelin, että ensimmäisellä rastilla olisin huutanut jo mielettömästi sekä fiilistellyt rastin löytämistä, mutta en.. jännitys ei ollut vieläkään lauennut. Leimasin emitin ja samantien otin uuden suunnan seuraavaa rastia kohti ja taas lähdin täysillä eteenpäin. Samaa rumpaa jatkui pitkään, vasta kahdeksannella rastilla huomasin, että olin rentoutunut. Nauroin ja hymyilin koko loppu matkan.

Matkalla tuli mentyä montakin rastia samoissa porukoissa, ja aina välillä porukka vaihtui, johtuen eri rasteista. Täysillä silti mentiin eteenpäin ja piti uskoa myös omaan tekemiseen. Matkalla oli suurimmaksi osaksi todella reipasta ja iloista porukkaa, lukuunottamatta erästä erittäinkin ”kiireistä” henkilöä, joka päätti hypätä suoraan selkääni ja tuuppasi minut mahalleen mutikkapensaiden keskelle. Ei edes suututtanut sillä nauratti kovasti, tuskin olin kuitenkaan hänen pahin vastustajansa 🙂

Matkalla katsoin muutamaan kertaan sykemittariani, syke oli joka kerta 160 paikkeilla, eli kovaa mentiin, sillä maksimisykkeeni on vain 187. Kovempaa tuskin olisin edes voinut mennä. Muutaman kerran rastien ohi tuli juostua, mutta lopulta kaikki kuitenkin löytyi. Yhtäkkiä tajusin, että enää muutama rasti ja maali häämöttää. Vauhti rupesi kiihtymään. Jaloissa painoi mutta enää ei edes jaksanut jalkoja miettiä, leimasin vikan rastin ja lähdin täysillä juoksemaan maaliakohti. Matkalla huomasin, että muutama kyynel rupesi valumaan naamalla, oli pakko vielä juostessa tarkastaa, että olinhan leimannut kaikki 22 rastia, olinko tosissaan jo nyt maalissa!!! 22 luki kartassa olin varma, ”KYLLÄ, olen kohta maalissa” Tottakai hymy oli herkässä ja itketti, en voinyt uskoa silmiäni!!

jukola

Palautin karta, juoksin hakemaan meidän joukkueen 3 osuuden kartan ja siellä Esko huusikin jo nimeäni. Annoin Eskolle kartan sekä tsemppihuudot ja hän lähti salaman nopeasti omalle osuudelleen. Minä taas olin aivan loppu, haukoin henkeä, olin onneni kukkuloilla mutta totaalisen väsynyt. Päässä pyöri kuulin muiden huutoja ympärillä ja tajusin, että olin totaalisesti ylittänyt itseni. Lopullinen aika oli 2,08+ rapiat eli aivan älytön tavoiteaikani alitus. (alle 3h oli tavoite) Vielä edessä oli emitin tarkastus, ja positiivinen hymy tuli tarkastajan kasvoille: ”Nappi suoritus!” hän sanoi ja olin niin helpottunut, tiesin tehneeni parhaani…

jukola6

jukola5

Viestin jälkeen jäi valitettavasti Yle.n suoralähetys väliin, sillä en kyennyt mitenkään pysymään hereillä, olin aivan loppu, tarvitsin unta ja tankkausta, sekä leikattu polveni oli aivan vesi-ilmapallon kokoinen. Huimasi ja pyörrytti, mutta olin onnellinen. Nyt tässä tietokoneen ääressä voin kokea samat fiilikset uudelleen… sanoinkuvailematon tunne!

Viikonloppu oli aivan älyttömän huikea! Onnistuimme keräämään Junior Gameseihin 20 000 euroa, näimme uskomattoman Venla-tytön, joka toimi tämän upean matkan aikana suurimpana inspiroijana. Koko tiimi tsemppasi toinen toisiaan ja meillä oli mahtava fiilis kokoajan, lopullinen sija oli 1057!!!

Tätä kokemusta en vaihtaisi mihinkään, jotkut asiat antavat enemmän kuin ottavat ja tämä oli ehdottomasti sellainen. Erittäin haikea fiilis kun matka sai päätöksen, mutta haluan vielä kiittää kaikkia matkassa mukana olleita, niin tiimiä, kun tukijoukkoja ja tapahtuman järjestäjiä. Kiitos tästä mahtavasta kokemuksesta!

jukola4

Projektin inspiroivin tyttö! Venla <3 (oik. ) ja hänen ihana siskonsa (vas.)

jukola2

8 Kommenttia

Kehonhuollon merkitys

Tiedän, jo otsikko nostaa monille karvat pystyyn. ”Pitäis venytellä, käydä hieronnassa, levätä, juoda vettä… mutta kun ei” Niiin… Jokaiselle tuttu puheenaihe. Kun ei se vaan tahdo mennä jakeluun. Kehonhuolto on niin helppo unohtaa. Treenit vielä jaksetaan tehdä täysillä, syömisestä puhumattakaan, Mutta venyttely.. unohtuu täysin ja ihan tahallaan. ”Liian vaivalloista.”

Kuulostiko tutulta? Sata varmasti!

11273693_10153383927667002_1337774492_n

@Petteri Peltonen

Omalla kohdallani suurin ongelma on ollut venyttelyn suhteuttaminen harjoittelun määrään. Eikä kehonhuolto ole ollut riittävää. Ei parin kerran venyttelyt suhteessa 8-12 kerran treeneihin riitä. Tyhmäkin sen tajuu, mutta ei toteuta! 😉

Pahat loukkaantumiset, rasitusvammat ja ylikunnon oireet ovat kyllä vähän herätelleet tässä vuosien myötä. Pikku hiljaa ymmärrys siitä, että voisin pystyä parempaan urheilussa, niin suorituskyvyssä kuin tuloksissa, jos tasapainoksi huoltaisin tarpeeksi kehoani on vallannut mielen.

Myös kun olen nyt peilistä katsonut, olen huomannut miten olkapäät ovat kääntyneet hitusen eteenpäin ja kun selän suoristan kiristää sekä lapoja että rintakehää… selkeesti pahasti jumissa! Vaikka jokaista treeniä ennen pyöritän kepillä lavat ja rintakehän auki.

Aloitin alkuviikosta koulutuksen Fibacolla, tarkoitus on myös jatkossa toimia heidän valmentajina. Olen saanut jo niin paljon uutta tietoa kehonhuollosta, hengitystekniikasta ja muutenkin kehontoiminnasta. Heti ensimmäisellä koukutuspäivällä lyötiin luulot pois. Tämä spagaattiin venyvä tyttö todettiin täysin jäykäksi. 🙂

On selässä lordoosia johtuen sekä rakenteesta- että huonosi aktivoituvista syvistä vatsalihaksista. Seljä ja rintakehä ovat niin kireitä että lapatuen hakeminen ja jopa hengittäminen ei tapahdu tarpeeksi leveästi rintakehästä.

Todella herättävää…

Mitä Fibaco- valmennuksella opetellaan: on syvien lihaksin aktivointi. Tavoite on tukevilla liikkeillä parantaa huippu-urheilijoiden oman lajin harjoittelua, kuntoutujille tapa löytää loukkaantumisten tai sairauksien vaikeuttamat normaalit liikeradat takaisin sekä tavallisille työihmisille parempi kehonhallinta ja tätä kautta hyvinvointi.

Kyse ei ole fyysisesti 100% kuormituksista, kauheesta salirääkistä, vaan toiminnallisten liikkeiden avulla avata kroppaa sekä tuottaa toiminnallisesti myös voimaa eri kehon osista niin että syvät lihakset aktivoituvat ensisijaisesti ja käytetään oikeaa hengitystekniikkaa.

Fibacon tunnuslause on: Build your own story, ja tästä lähtee myös oma tarinani. Seuraan mielenkiinnolla omaa kehitystäni ja miten suuri vaikutus kehon avaamisella, oikealla hengitystekniikalla tulee olemaan omaan harjoitteluuni. 😉

11355572_10153383920557002_967769265_n

@Petteri Peltonen

9 Kommenttia