Avainsana-arkisto: Felicitas mehiläinen

Toisen raskauden ensimmäinen kolmannes- ”Siinähän se vain meni”

***Teksti toteutettu kaupallisessa yhteistyössä: Felicitas Mehiläisen kanssa***

Kuva: Lauri Kalima

”Siinähän se vain meni” – Kuvaa hyvin toisen raskauden ensimmäistä kolmannesta. Jos raskauksia voi keskenään verrata, niin jostain kumman syystä toinen raskaus on nopeampi, vaikka sitähän se ei tietysti ole. Taaperon kanssa eläminen, yrittäjyys ja urheilu täyttävät omat viikot niin pohjasta pintaan, että pöydältä saa siivota myös ylikuohuovat kuplat.
En edes muista hetkeä, milloin tuntuisi siltä, että kaikki hommat on hoidettu ja nyt voi vaan ”relata.” Lähinnä sitä miettii, mitä on pakko hoitaa nyt ja mitä voi hoitaa myöhemmin. Rento asenne ja huumori on kyllä ollut kaikkein tärkein.
Teksti meinaa luistaa ihan eri raiteille niin palaan nyt kuitenkin raskauden ensimmäisen kolmanneksen ajanjaksoon…

Joulukuun alussa rupesin huomaamaan, että taitaa meidän perhe kasvaa uudella jäsenellä. Väsymystä oli enemmän kuin normaalisti, ihme tuntemuksia kropassa- ja hormonitoiminnassa, jotenkin olin ihan varma, että raskaana sitä ollaan ja niinhän sitä oltiinkin. Joululahja tuli tietoon etukäteen, mutta samaan aikaan oltiin juuri tehty kaupat tontista ja päätetty rakentaa talo. Tuntui aikamoiselta vuodelta ajatella siinä hetkessä, että rakennetaan talo ja perhe kasvaa toisella pikkuisella. Samalla oma haave kesän 2022 Rugbyn EM- kisatavoitteista muuttuivat ihan muihin ajatuksiin. Niin se elämä voi muuttaa suuntaa kerta heitolla.

Pikkuneidin reaktio uudesta tulokkaasta 😀

Alkuraskaus oli todella samanlainen kuin ensimmäisessä raskaudessa. Ensin hyvin omituinen olo, jatkuva odotus siitä, että kohta ne menkat alkaa ja viikkojen edetessä väsymys kasvoi ja etovaolo oli aika lailla normaalia arkea. Moni ruoka-aine, mikä aiemmin kuului arkisyömiseen ei napannut yhtään. Kahvia en voinut kuvitellakaan juovani. Hedelmät ja kaikki raikas maistui sitäkin enemmän. Ja siis, mitä erikoisempia juttuja tuli taas vastaan!

Huvittavaa on myös se, miten tarkaksi hajuaisti muuttui, en voinut olla talon toiselta puolelta haistamatta, jos taaperon vaippa täytyi vaihtaa. Tietä täytyi vaihtaa kadun toiselle puolelle, jos joku tupakoi lähellä.  Tupakan savu, jos joku aiheutti aivan kauhean puistatus reaktion, en muutenkaan voi sitä sietää, mutta raskaana saa jo pidättää hengitystä savun lähellä.

Treenata pystyin ihan normaalisti ja rugbya kävin pelaamassa vielä tammikuun maajoukkueleirillä. Toki taas koronan rajoitukset muuttivat suunnitelmat, mutta siihen asti aika normaalisti olin mukana. Oikeastaan ensimmäisellä kolmanneksella ei tarvinnut itse harjoittelua muuttaa, mutta tavoitteet muuttuivat heti ja ne jo itsessään muuttaa tietysti harjoittelun sisältöä. Ei tarvinnut enää keskittyä maksimivoimaan vaan muokkasin salitreenejä heti ihan erilaisiksi. Ainoat ns. ”oireet” olivat, että hengästyin helpommin. Lisäksi illalla vatsa oli paljon turvonneempi kuin ensimmäisessä raskaudessa samaan aikaan ja sen takia iltapainotteinen treenaaminen ei tuntunut enää hyvältä. Lisäksi liikunta auttoi tälläkin kerralla huomattavasti alun etovaan oloon, oli se sitten ihan vaan ”happi-hyppely” raittiissa ilmassa, niin jo sillä oli tosi paljon vaikutusta vointiin.

Raskaaksi tuleminen ei myöskään lisännyt tarvetta ”syödä kahden edestä”- kun treenimäärät ja treeni-intensiteetti muuttuvat, eikä kulutus ole lähelläkään sitä, mitä se aiemmin oli, ravinnon tarve on vähentynyt ei kasvanut. Kuitenkin tärkeäksi muodostui heti raskauden alussa, pitää vireystila tasaisena pitkin päivää, eli ateriavälit eivät saa mennä liian pitkiksi.

Kaikin puolin raskauden ensimmäinen kolmannes meni tosi hyvin, tutut oudot tuntemukset kropassa, mutta todella paljon nopeampi ajankulku kuin ensimmäisessä raskaudessa. Sitä ei ihan samalla tavalla ole jännittänyt ja seurannut jokaisen viikon kulkua. Vaan aika rauhallisin mielin olen jatkanut elämää normaalisti, mutta tietysti erittäin onnellisin fiiliksin.


Neuvolakäynnit palasivat tietysti taas arkeen mukaan ja itseasiassa nyt päädyin siirtyä kokonaan Felicitas Mehiläisen neuvolaan. Meidän pikku tyyppi käy Lasten Mehiläisessä neuvolassa, joten tuntui myös luonnolliselta mennä nyt itse raskauden ajaksi Felicitas Mehiläiseen. Vaikka kyseessä on toinen raskaus, eikä samanlaista jännitystä oikeistaan ole, tuntuu silti kivalta päästä nyt samalle hoitajalle, tässä tapauksessa kätilö Satu Peussalle ja lääkäri Minna Tikkaselle jokaisella kerralla.
Ensimmäisessä raskaudessa neuvola sekä terveydenhoitajat vaihtuivat niin moneen kertaan, että nyt tuntuu helpommalta kuin tunnen ammattilaiset, ketkä seuraavat raskautta, eikä hoitosuhdetta tarvitse joka kerta aloittaa uudestaan ja saan myös käydä aina samassa paikassa.
Olen entistä luottavaisemmin mielin, joka tekee nyt kaiken muun elämän kiireen ja hässäkän keskellä tosi hyvää. Ensimmäisessä raskaudessa sitä ihan liikaa tuli kannettua stressiä sikiön kehityksestä ja koko raskaudesta, vaikka kuinka yritti ottaa rennosti.  Nyt päälle puskeva taloprojekti, yrittäjyys ja arki taaperon kanssa, niin ei enää muuta lisä stressiä kaipaa.

Äitiysneuvolapolun voi siis halutessaan käydä myös yksityisellä tai kunnallisen neuvolan lisäksi käydä osittain, tarpeen mukaan yksityisellä puolella. Apua saa kyllä kaikkiin huoliin!
Olen myös kuullut, että osa käy kunnallisella terveydenhoitojakäynnit, mutta lääkärikäynnit yksityisellä, eli myös näin voi tehdä.
On myös mahdollista käydä esim. kätilön kanssa läpi synnytyspelkoon, synnytys– sekä perhevalmennukseen liittyvät käynnit.

Tärkeä olisi myös käydä esim. äitiysfysioterapiassa, mikäli raskauden aikana ilmenee toimintakyvyssä haasteita. Moniin toiminnallisiin- ja fyysisiin vaivoihin sekä kiputiloihin voi saada apua, joten jos ilmenee esim. pahoja selkäkipuja, issias.vaivaa, liitoskipuja suosittelen ehdottomasti käymään äitiysfysioterapeutilla. Ja varsinkin synnytyksen jälkeen käynti on enemmän kuin suositeltavaa, jotta palautumista raskaudesta ja synnytyksestä voidaan seurata. Itse koin käynnin todella tärkeäksi ensimmäisessä raskaudessa, ja sain konkreettista tietoa myös omasta palautumisesta.

Kuva: Lauri Kalima

Tulen kertomaan raskauden vaiheista ja tästä ajanjaksosta elämässäni enemmänkin, mutta haluan taas painottaa, miten tärkeä on muistaa, että jokaisen raskaus on erilainen. Koko se matka alusta loppuun ja kaikki ne tunteet ja tuntemukset, mitä se pitää sisällään. Muiden kokemuksia on kiva lukea, mutta vain oman raskauden pääsee oikeasti elämään ja kokemaan, tästä syystä vertailu on turhaa ja aito energia kannattaa keskittää siihen, mitä omassa elämässä tapahtuu!

Nyt haluan toivottaa mukavaa viikonloppua kaikille!

0 kommenttia

4 D- ultra

Pakko aloittaa teksti toteamalla, että olen tosi ihmeissäni miten niin monet elää tätä meidän perheen uuden jäsenen maailmaan tuloa niin innoissaan mukana. Eikä vain meidän perheet ja ystäväpiiri vaan oon saanut teiltä tuhansia viestejä ja onnitteluja. Olen aidosti tosi otettu ja yllättynyt miten innoissaan kaikki te siellä ootte ja fiilistelette tätä matkaa meidän kanssa.

Täytyy sanoa, että mietin alussa paljon kuinka paljon aion tästä julkaista ja puhua, en halua myöskään väsyttää ihmisiä tällä ”vauvakuplalla.” Me eletään joka hetki tän pienen kasvua ja muutoksia tapahtuu päivittäin. Opetellaan ja tutustutaan uusiin asioihin ja ihmetellään kuinka paljon muutoksia tulee koko tämän vuoden aikana tapahtumaan meidän elämässä, joten väkisinkin asia pyörii päällimmäisenä mielessä ja siitä tulee helposti höpöteltyä (liikaakin).

Aiemmin kummankin elämässä on isossa osassa ollut urheilu. Pekka on asunut ja kiertänyt ympäri maailmaa ammattilaisena jalkapallon perässä ja mä olen oman kilpaurheilun lisäksi opiskellut ja tehnyt valmentajana töitä jo monta vuotta. Ei ole tarvinnut miettiä muuta kuin omaa elämää ja uraa, mutta nyt asiat muuttuvat. Kummallekin ura ja yhteinen elämä on edelleen tärkeä, mutta tärkeimmäksi asiaksi pyramidin huipulla tulee koreilemaan meidän pikku lapsi.

Ensimmäisen lapsen tuloon liittyy paljon jännitystä ja pelkoa varsinkin raskauden alussa, sitä on vähän jopa turhan hysteerinen.
Tässä 2/3 loppuvaiheessa kaikki on kääntynyt jo mielenkiintoon ja odotukseen, mutta meille oli heti selvää, että halutaan nähdä meidän vauva 4D ultrassa. Varasin ajan (yhteistyössä) Felicitas Mehiläiseltä, jossa on mahdollisuus käydä katsomassa tarkempaa omaa pikkuista.
Toki on hyvä muistuttaa, että vauva saattaa olla sellaisessa asennossa ja istukka edessä, ettei kovin tarkkaa kuvaa saada, mutta samalla tehdään tutkimukset ja katsotaan, että kaikki ovat kunnossa ja pikkunen kehittyy niin kuin pitääkin, eli käynnistä on muutakin hyötyä kun saada kivat kuvat muistoksi.

Mulla on just sopivasti istukka edessä, eli tiesin sen tuovan haastetta esim. kasvojen näkemiseen. Ja tietysti pikku Papu oli vielä pää alaspäin ja puolet naamasta jemmassa, että lopulta saatiin vähän kuvaa kasvoista sivuprofiilista. Asiaa ei helpottanut yhtään se, että tää meidän tapaus on pikkusen yliaktiivinen. Myös kätilö totesi, että: ”Erittäin vilkas tapaus teille tulossa!” , ja koska pikkutyyppi liikkui niin paljon, oli vaikea saada ollenkaan selkeää kuvaa. Alempana tarkimmat kuvat mitä koko aikana saatiin… 😀

Siinä pikkunen naama
Ja jalat taas tyypillisesti ristissä niin kuin jokaisessa ultrassa

Muuten oli aivan ihana kokemus nähdä miten paljon Papu on kehittynyt viimeisimmistä ultrasta. Oli jotenkin tosi liikuttavaa nähdä liikkeitä ja esimerkiksi haukottelua.
Kokoajan asiat vaan konkretisoituu ja lauantaina starttaa tämän odotuksen viimeinen kolmannes!! Vihdoin! Kyllä sitä jo toivois, että pieni ois maailmassa ja pääsis tutustumaan tähän mahatyranniin!

Kivaa viikkoa kaikille! ja muille odottajille voin vain suositella 4D ultraa, oli ihana kokemus!

0 kommenttia

Raskauden ensimmäinen kolmannes

Pakko sanoa heti tähänkin alkuun kiitos, kaikista upeista viesteistä mitä ollaan saatu. Niin kuin instagram- postauksessa kirjoitinkin on ihan mieletöntä huomata miten onnellisia muut voivat toisten puolesta olla. Luin joka ikisen viestin ja kommentin mitä teiltä sain, ja ne todellakin teki niin hyvän fiiliksen! <3

Kuvat: Petteri Peltonen

Mietittiin tosi pitkään milloin kerrotaan raskaudesta, vai kerrotaanko vasta kun on ”pakko”, eli kun eturumpu olisi jo ollut niin näkyvä, ettei olisi pystynyt pitämään sitä piilossa.
Lopulta meillä ei itseasiassa kauheasti ollut vaihtoehtoja miettiä, kun sain lehdeltä soiton raskaudesta. Monesta suunnasta oli kuulemma ”mennyt vihjettä”, että odotamme vauvaa ja siinä olikin sitten vaikea olla sanomatta muuta kuin, että pitää paikkansa.
Täytyy kiittää siitä, että media kunnioitti meidän pyyntöä ja saatiin ensin itse julkaista instagramin puolella tieto pienokaisesta, mutta kyllä siinä pieni hätä iski. Kuitenkaan ihan kaikki meidän läheiset ja tutut eivät vielä raskaudesta tienneet, enkä olisi missään nimessä halunnut, että he saavat tiedon lukemalla lööppejä.

En usko, että kukaan meidän lähipiiristä on mennyt lehdille soittamaan, mutta tässä kohtaan on hyvä myös muistuttaa, että jotkut uutiset mitkä kuulet kannattaa pitää vain omana tietonasi, esim. perheenlisäys on usein sellainen uutinen, minkä jokainen haluaa itse päästä kertomaan. Aina emme myöskään tiedä taustoja, meidän onneksemme tässä raskauden alussa kaikki on mennyt niin hyvin, kun voi mennä ja pikkunen on kehittynyt niin kuin pitääkin, mutta mitä jos ei olisi. Jos olisikin joku kehityshäiriö mitä seurataan, niin en usko, että olisimme välttämättä halunneet vielä julkisesti kertoa mitään ja juuri sen takia olisi tosi tärkeä kunnioittaa tälläisissä asioissa heitä, kenen elämästä on kyse ja antaa jokaiselle oikeus kertoa uutiset oli ne sitten hyvät tai ei, niin vasta kun on sen aika. <3

Mutta palatakseni raskauteen moni onkin kysellyt mistä tiesin olevani raskaana ja mitkä olivat ensimmäiset oireet.
Niin tein testin vasta kun raskaus oli edennyt jo 4 viikkoa. Ihan alussa ei oikeestaan ollut mitään oireita ja epäsäännöllisten kuukautisten takia, en tiennyt niiden olevan ”myöhässä.”
Ehdin rugbyn maajoukkueleirinkin vetäistä raskaana, sitä itse tietämättä. Ihmettelin kyllä, miten sykealueet heittelivät normaalista, mutta ajattelin, että ehkä orastava flunssa kyseessä.
Flunssaa ei kuitenkaan koskaan näkynyt, mutta sitten rupesi tulemaan viitteitä muista oireista…
Itselle ehkä herättävin oire oli, kun hengästyin samalla kun valmensin asiakkaita. Hyvä kun henkeä sain muutaman hyppysarjan jälkeen ja ihmettelin, että mikähän on pielessä. Lisäksi rinnat turposivat ja kipeytyivät sekä kun menkkoja ei ollut näkynyt pitkään aikaan, niin pakkohan se oli testi tehdä ja plussaahan se näytti.

Plussan näkemistä testissä on vaikea kuvailla, olo oli todella onnellisen epätodellinen. En tiennyt mitä ajatella, niin siisti fiilis tuli heti! En toki uskonut sitä heti todeksi ja taisin tehdä seuraavana päivänä testin uudestaan ja vielä kaksi kertaa sen jälkeen… Alussa meni asian käsittelyyn aikaa, mutta toisaalta en halunnut olla liian innoissaan, koska takaraivossa oli myös ajatus siitä, että keskeytymisen riski oli vielä suuri. Perheelle olisin halunnut soittaa heti, mutta ihme kyllä malttamattomana tyyppinä sain pidettyä tiedon vielä meidän välisenä.

Raskausviikolla 8 kävimme Felicitas Mehiläisen vastaanotolla varhaisultrassa, ja siellä näkyi pieni sammakon näköinen otus kovalla sykkeellä.. sitten vasta oikeestaan uskoin, että kyllä tämä totta on.
Oireita oli tullut paljon alun jälkeen lisää: väsymystä, etovaa oloa, huimausta, kovia alavatsan/kohdun kipukramppeja, jotka kestivät aina 15 min kerrallaan ja kylmässä hiessä sain toivoa vaan, että menisivät nopeasti ohi, lisäksi heräsin useaan otteeseen yöllä kovaan alaselän ja vatsan kipuun.


Treenaaminen oli alussa vaikeaa, vaikka pyrin pysymään aktiivisena. Olotilat heittelivät jatkuvasti, vaikka kipukramppien jälkeen kaikki muut oireet olivatkin lievempiä.
Rugby jäi melkein heti pois (rv 5-6 aikaan) jo ihan koronan takia, vaikka oma ajatus olikin pysyä siellä mukana niin kauan kuin vaan pystyin, toki ilman kontaktia.
Treenaaminen ensimmäisellä kolmanneksella painottui hyvin paljon salitreeniin, kehonpainoharjoitteluun ja lenkkeilyyn. Liikunnasta raskauden aikana kirjoitan vielä laajemman postauksen, joten aiheesta lisää sitten siellä… 🙂

Ensimmäisellä kolmanneksella mukaan tulivat myös oudot ruokahimot ja ällötykset. Olen aina ollut kova juomaan kahvia, mutta ensimmäisen raskauskuukauden jälkeen kahvia ei tehnyt enää mieli ollenkaan, jopa haju ällötti niin paljon, etten olisi voinut kuvitellakkaan juovani sitä.
Välillä tuli hirveä himo johonkin tiettyyn elintarvikkeeseen, esimerkiksi vesimelonista olisin voinut maksaa, vaikka extraa jos olisin saanut sitä heti. Ihan siis järkyttävä himo vesimeloniin oli alussa melkein kokoajan….
Ja taas, jos ruuassa oli liikaa kanaa, en pystynyt sitä syömään. Siis aivan järjettömiä juttuja ruuan suhteen, mitä en ole koskaan aiemmin kokenut.
Nyt kun eletään jo toisen kolmanneksen aikaa, niin himot ja ällötykset ovat lähteneet kokonaan, mutta ruoka maistuisi jatkuvasti. 😉

Tässä näkyy hyvin miten reppu kasvaa.
rv 5/ rv10 /rv 15

Täytyy kuitenkin sanoa, että raskauden ensimmäinen kolmannes meni kaikinpuolin aika hyvin. Kipukohtaukset olivat oikeestaan ainoat, mitä en todellakaan halua uudestaan kokea, mutta muuten tuntuu, että pääsin aika helpolla.
Ei oksentamista tai muuta pahempaa oloa ollut missään vaiheessa, väsymykset oli myös jotenkin handlattavissa. Täytyy olla iloinen, että kaikki meni alussa niin hyvin. Ensimmäisessä varsinaisessa ultrassa todettiin kaiken olevan normaalisti, enkä sen enempää ole jatkotutkimuksiin joutunut, mutta tottakai tässä itse miettii jatkuvasti, että onko kaikki hyvin, eikä huoli varmastikaan helposta siinä vaiheessa kun papu tupsahtaa maailmaan.
Juhannusviikolla on seuraava ultra, josta saamme ehkä tietää papun sukupuolen, muuten nyt mennään päivä kerrallaan jännittyneissä ja odottavissa fiiliksissä… 😉

Ihanaa viikonloppua kaikille!

6 Kommenttia