Leikkauksen jälkeen en pystynyt edes nostamaan jalkaa suorana ylös, koska kivut olivat niin kovat. Ensimmäisen viikon jälkeen kivut rupesivat päivä päivältä helpottamaan ja jo toisella viikolla liikkuminen tuntui helpommalta.
Aluksi kannattaa vain keinolla millä hyvänsä pumpata nilkkaa, jotta jalan verenkierto paranisi sekä yrittää nostaa kipeä jalka etureiden voimin, että lihas edes vähän aktivoituisi. Sitten pikkuhiljaa lisätä jalan koukistus- ojennusliikettä. Alussa kuntoutuksessa on tärkeä huomioida, mitä polvessa on korjattu ja mennä ammattilaisten ohjeiden mukaan. Jos polven varaan saa heti laittaa painoa, on usein parantuminen nopeampaa, mutta jos joutuu olla 4 viikkoa varaamatta on jalan lihaskato merkittävä. Muistan ekan leikkauksen jälkeen miten jouduin harjoitella kävelemään uudestaan ristiaskeleita. Koordinaatio oli aluksi todella hukassa!
Leikkauksesta on nyt kulunut yhtä päivää vajaa kolme viikkoa ja tänään pääsin vihdoin ensimmäistä kertaa konkari fyssarille; Jarkko Räsäselle, Pihlajalinna Dextraan (Munkkivuoreen). Polvi saatiin venytettyä lähes täysin suoraksi ja koukistus suijui hyvin. Reiden ympärys oli 5 cm pienenmpi kuin toisessa jalassa ja pitää huomioida, että osa leikatusta jalasta on turvotusta.. joten lihaskato on todellisuudessa suurempi. Tottakai myös urheilijoilla lihaskato on niin näkyvää, koska on lihasta mistä lähteä. Onneksi lihasmuistin ja nuoren iän voimin lihaksen saa nopeasti takaisin kun jaksaa tehdä töitä sen eteen.
Olisitte nähnyt ilmeeni kun pääsin ensimmäistä kertaa kuntopyörän selkään, ihan kun pikkulapsi olisi saanut kasan joululahjoja eteensä. Tuntui niin hyvältä saada polveen enemmän liikettä, vauhti ei ole alussa mikään päätä huimaava, mutta se tieto, että kuntoutus menee jatkuvasti eteenpäin on paras palkinto. Huomaan kuitenkin, että nälkä meinaa kasvaa jatkuvasti syödessä, tekee mieli vaan tehdä enemmän ja enemmän. Ei ole kuitenkaan hyvä tehdä liikaa, ettei kuntoutus ota takapakkia. Lihaksia on hyvä rasittaa ja polvea sopivassa suhteessa, mutta liikarasituksessa ei ole järkeä.
Polvi: leikkauksen jälkeen, reilu viikko leikkauksesta ja tämän hetkinen tilanne.
Eräs lukijoistani kysyi: miten loukkaantuminen on vaikuttanut mieleeni, miltä tuntuu kun huomaa niin selkeän puolieron jaloissa? Turhauttaako minua aloittaa taas treenaaminen alusta? –Tottakai turhauttaa, ja aivan sairaan paljon. Olen tehnyt älyttömästi töitä sen jälkeen kun oikean jalan polvi meni ja jouduin leikkauskierteeseen. Olen keskittynyt hermotukseen, tukilihasten vahvistamiseen, liikkuvuuteen, tasapainoon ja koordinaatioon enemmän kuin mihinkään muuhun. Olen hakenut kropastani optimaalista suorituskykyä ja pyrkinyt ennaltaehkäisemään kaikin keinoin vammoja, mutta silti huonolla tuurilla kertalaakista taas lähtöruutuun. Ihan kuin kuminauha, jota olen venyttänyt melkein 10 vuotta eteenpäin olisi katkennut. Vaikka joskus joutuu palaamaan lähtöruutuun, kannattaa ottaa ensimmäinen paalupaikka ja asennoitua voittamaan itsensä. Kaikille meille tulee alamäkiä eri elämän osa-alueilla, urheilijoilla ne tuppaa olemaan jo kovan rasitustason takia fyysisiä.
Vaikka kuinka paljon minua ottaakin päähän, tiedän että se ei palauta minua takaisin kentälle taklauksien ja läpijuoksujen ääreen. Olen huomannut, että hyvä keino on huumori ja työmoraali, aina kun ärsyttää yritän nauraa itselleni ja tehdä enemmän duunia. Koska haluan takaisin huippukuntoon, ei ole helppoa työtä olemassakaan ja työmäärä tulee olemaan kova. Ja onhan tätä jalkaa ihan naurettava katsoa kun ihosta saa kaksin käsin kiinni, mutta voitte arvata miten palkitsevaa on huomata vähän ajan päästä kun ei enää saakkaan. Kyllä tästä kuntoon päästään!
Fiilikset; Leikkauksen jälkeen ensimmäisellä salitreenillä!