Avainsana-arkisto: elämä

Kysymyspostaus… vastaukset nyt julki!

Kysymyspostaukset on must tosi hauskoja, mutta en ole tehnyt jostain syystä niitä pitkään aikaan. On aina kiva, jos vinkkailette aiheita tai ideoita postauksiin, niin nappailen niitä tänne mukaan! Kysymyspostauksissa on parasta se, etten oikeasti tiedä yhtään, mitä kysymyksiä teiltä odottaa.. Kysymykset voivat olla mitä vaan maan ja taivaan väliltä. Kokosinkin tähän postaukseen kahteenkymmeneen kysymykseen vastaukset.

Onko sulla ollut elämässä vaihetta jolloin et ole liikkunut vai oletko ollut aina noin aktiivinen? – Olen oikeastaan ihan pikkutytöstä asti ollut totaali urheiluhullu. Voisin sanoa, että ainoat ajanjaksot milloin en ole liikkunut on ollut silloin kun olen ollut vauva ja leikkaukset, jolloin on vaan pakko ollut maata sängyssä. Paitsi parin pv. päästä olen yleensä ruvennut tekemään vaikka makuuasennossa kaikkea mitä pystyn. Mulle liikunta on vaan niin se syvin juttu, mistä nautin. Lapsena liikuin, teininä en muuta tehnytkään kun liikkunut. Olen lähes koko ikäni kilpaurheillut ja sitten opiskelin liikunta-alalle ja nyt vielä toimin ammattivalmentajana ja liikunnanalan yrittäjänä, joten liikunta ja liikkuminen on ihan jokapäiväistä.

Minkä lajin aloitit ihan ekana? – Mun mummo pakotti mut ja mun siskon satubalettiin. Voitte kuvitella, että sitä ei kauaa jatkunut. Ja muistan, että jos riehui, joutui sivuun punaiselle penkille katsomaan eikä saanut osallistua tuntiin mukaan, ja veikkaan, että äiti haki mut sieltä joka kerta kotiin. Baletti ura ei siis kauaa jatkunut…

Mitä kaikkea urheilua olet harrastanut elämän aikana? – Lyhyemmissä pätkissä ja kerhomuotoisesti: balettia, voimistelua, sählyä ja pesistä ja pidemmän aikaan vuosia yleisurheilua, karatea, jalkapalloa, fitnesstä ja rugbya. Toki myös vahvasti kuuluu kuntosali/voimaharjoittelu ja juoksu.

Jos saisit syödä vuoden ajan viittä ruoka-ainetta + vettä, niin mitkä ne 5 olisi ja miksi? – Tää on aika paha koska rakastan ruokaa, mutta ehkä mä valitsisin: Kanan, lohen, bataatin, avokadon ja mansikat. Vähän jokaista jokaisesta energiaravintoaineesta, mutta myös sellaisia mistä mä todellakin tykkään. Kana ja lohi olis hyvät proteiinin lähteet sekä lohessa myös hyvät rasvat. Jos hiilareista pitää valita niin bataatti on mun suosikki maun puolesta ja se on monikäyttöinen. Avokadossa erittäin hyvät rasvat sekä maun puolesta hyvä ja mansikat on kans hyvä hiilarin lähde, mutta mikä parasta niin ihan sairaan hyvä jälkkäri.

Harjoitteletko tietyllä ohjelmalla joka viikko? – En harjoittele. Tällä hetkellä mennään ajanjakso kerrallaan. Ennen rugby kautta oli pk- ja voima kausi, ja sen jälkeen räjähtävyys, nopeus, nopeusvoima. Nyt loppukeväästä ja kesästä olen kärsinyt monia vammoja jolloin harjoitusohjelma on joka vk ollut erilainen. Lisäksi meillä on sm sarja menossa ja paljon pelejä, jolloin pitää keskittyä myös enemmän palautumiseen. Enkä myöskään halua treenata liian yks’toikkosesti vaan rakastan vaihtelevia treenejä ja lajeja, joten sovellan myös paljon, koska suunnittelen omat treenit.

Mitkä ovat parhaat vinkit polvileikkauksesta kuntoutumiseen? – Ei ole olemassa yhtä ainoata tapaa kuntouttaa polvi. On tosi tärkeä tietää mikä polvessa on mennyt rikki, mikä on korjattu ja mitkä ovat loukkaantuneen henkilön tavoitteet. Yleisesti kaikki leikkaukset vaativat hyvin kuntoutumisen ja jatkuvan tukilihasten vahvistuksen. Lähes kaikissa tapauksissa alussa on tärkeä saada polvi liikkumaan ja rajoitusten mukaan aktivoitua lihakset ympärillä. Polvi pitää saada liikkumaan koukkuun ja suoraksi (riippuen onko millaiset rajoitteet). Eli heti vaan leikkauksen jälkeen kun pystyy niin liikettä polveen. Lisäksi fillari ja vesijuoksu ovat älyttömän hyvin. Ja kun saa oikeesti varata jalalle, kävellä, hölkätä kannattaa tehdä todella paljon stabiliteettiä parantavia harjoituksia, että polvi olisi tukeva.

Mistä olet löytänyt aina motivaation kaikkien vammojen kuntoutukseen? – En ole aina löytänytkään. Kun vamma sattuu, tuntuu niin pahalta. Koska tiedän, että se vaikuttaa omaan treenaamiseen sekä työhön valmentajana. Aina alussa on tosi huono fiilis, mutta vuosien varrella on oppinut ymmärtämään, että alamäet kuuluu elämään ja loukkaantumiset ovat ne alamäet urheilussa. Motivaatio löytyy lopulta siitä, että haluan pedata itselleni paremman ja terveemmän tulevaisuuden. Tiedän, että kun jaksan vahvistaa edelleen polven ympärillä olevia lihaksia niin 5 kertaa operoitu polvi on kivuton. Jos en näitä tee niin sitten joudun olemaan kivun kanssa. Eli ihan se tieto siitä, että voin hyvin, motivoi kuntoutumaan. Lisäksi suunnittelen kuntoutukset itselleni miellyttäviksi. Teen asioita mistä tykkään ja yhdistän niihin kuntoutuksen, jolloin se ei tunnu tylsältä. Ainoa tylsä asia on esim. jos en saa pelata.

Kärsitkö vielä polvivammoista leikkauksien jälkeen? Vaikuttaako henkisesti peleissä eli varotko? – Kärsin toki ja tulen aina kamppailemaan polvien kanssa. Joskus polvet ärtyvät tosi pahasti jos tekee jotain, mitä ei ole aiemmin tehnyt tai iskeytyy/vääntyy peleissä. Mulla ei ole toisessa polvessa oikeastaan paljoa kierukoita jäljellä, jotka toimivat iskunvaimentimena, joten polvessa on myös tosi paha kuluma ja rustovaurio, jotka aiheuttavat helposti kipua ja polvi turpoilee. En peleissä pahemmin pelkää, ainoastaan pelien jälkeen toivon, ettei polvet turpoisi, koska sitten menee taas hetki, että pystyn tekemään mitään kunnolla.

Kuinka nopeasti lähdit polvivamman jälkeen kentälle ja miten tuit polven ekoihin peleihin? – Olen ollut 15v kun ekan kerran jouduin polvileikkaukseen, silloin suositus oli 6kk sivussa ja täysillä takaisin kentälle ja sen mukaan mentiin. Eikä silloin kierukan liitäntä pysynytkään ja puolen vuoden päästä jouduin tähystysleikkaukseen. Nykyään suositus on 9-11k ja viimeisimmässä leikkauksessa menin sen mukaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että myöskään tuossa ajassa jalka ei tokene, jos sitä ei täydellisesti kuntouta, eli en olisi mennyt pelaamaan jos jalkojen välillä olisi fyysisesti ollut isoa eroa. Olen satunnaisesti pitänyt ihan pehmeää tukea polvessa ja joskus teipannut peleihin.

Kuinka kauan aiot jatkaa aktiiviurheilijana? – Varmaan niin kauan kuin paikat kestää ja on aikaa.

Mistä unelmoit? – Unelmoin terveestä elämästä, että saan jatkaa ja tehdä mun unelma työtä, millä on oikeesti merkitystä sekä pysyn fyysisesti siinä kunnossa, että voin tehdä töitä. Sitten toki unelmoin perheen perustamisesta ja ihan tavallisesta perhearjesta sekä matkustelusta.

Mikä/kuka inspiroi sua? – Mua eniten inspiroi mun äiti! Ihan super tyyppi, ei koskaan valita, aina valmis toimimaan ja tekee tosi paljon hyvää muiden eteen. Lisäksi hän on mieletön taistelija. Oon pikku tytöstä asti ihaillut mun äitiä, miten hän kantaa itsensä, niin vahva ja upea nainen. Lisäksi mua inspiroi ihmiset jotka on välittömiä, eivät valita vaan toimivat eikä uhriudu vaan jatkavat kovien kokemusten jälkeenkin elämäänsä. Inspiroivat taistelutahdolla ja periksiantamattomuudella.

Merkittävimpiä hetkiä, tapahtumia, joiden takia oot just tossa missä oot esim. työt? – Läheisen ihmisen sairastuminen hermostosairauteen oli ehkä mulle se isoin kimmoke miks päätin poliisin ammattihaaveista siirtyä liikunnanohjaajaksi. Päätin, että haluan liikunnan avulla estää tämän sairauden etenemistä. Lisäksi kenttätyössä näkee esim. miten erilaisia vammoja, taustoja, tavoitteita ja tapahtumia ihmisillä on elämässä ollut tai on edelleen ja se on tehnyt mun työstä entistä kiinnostavemman. Tuntuu hyvältä oikeesti päästä konkreettisesti auttamaan ja muuttamaan ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Lisäksi nautin siitä läsnäolosta mitä voin työssä antaa. Lisäksi olen toki päässyt työn kautta tekemään mitä uskomattomimpia juttuja ja hyväntekeväisyystempauksia missä aidosti pääsee tekemään hyvää. Mua ehkä eniten inspiroi tapaukset, joiden kanssa täytyy etsiä ihan eri reitti jotta pystytään esim. harrastamaan liikuntaa. Joillekin se voi olla fyysinen ongelma ja joillekin taas mentalipuolen haaste. Mitä enemmän saa ihmisiä inspiroitumaan liikkumaan ja huolehtimaan itsestään sen parempi.

Tahdotko lapsia? – Kyllä haluan, olen tosi perhekeskeinen ihminen ja koen äitiyden erittäin tärkeäksi.

Asutteko yhdessä miehesi kanssa? – Ei vielä, työt eri paikkakunnilla, mutta toivottavasti pian.

Luovutatko säännöllisesti verta?- Olen todella piikki kammoinen ja meinaan pyörtyä jokaisessa verikokeessa, joten tavoite joskus olisi, että myös tähän pystyisin. Koska ihan läheltä se on pelastanut ihmisiä <3

Miten pitkä olet ja kuinka paljon painat? – Olen 164,5 cm ja painan varmaan tällä hetkellä 65-66 kg, en oikeastaan koskaan punnitse itseäni.

Kuinka paljon ja miten nuoren 14-20v urheilijan pitäisi treenata? – Jotta tähän pystyisin vastata olisi hyvä tietää nuoren urheilulaji. On iso merkitys mitä lajia harrastat, jotta sen ympärille voidaan suunnitella monipuolinen ja tukeva oheisharjoittelu. Oheisharjoittelu pitää myös jaksottaa, sen mukaan milloin on kilpailukausi ja milloin off- kausi. Pelkkä lajiharjoittelu ei riitä, vaan sen ohelle pitäisi olla tukeva fysiikkaharjoittelu huomioiden laji sekä nuoren ikä. Lisäksi toki peruskuntopuoli.

Miten päästä pois hiilareiden pelosta? – Tähän olisi kiva tietää paremmin, että mitä pelkäät hiilareissa, koska keho tarvitsee toimiakseen, kehittyäkseen, palautukseen hiilareita. Päivän energiansaannista pitäisi olla 45-60% hiilihydraatteja. Kun suosit hyvien hiilareiden lähteitä ei kannata olla huolissaan niistä.

Kiitos kaikille kysymyksistä!

Kuvat: Petteri Peltonen
0 kommenttia

Urheilija identiteettini pohdintaa…

1476080_10152891545289933_3150297921518840830_n

@P.Peltonen

Muutamassa vuodessa elämäni urheilijana on hyvin paljon muuttunut…

Ennen tottuneesti pakkasin aamulla treenikamat, lähdin ennen koulua aamutreeneihin. Treenikassista ei tosin löytynyt salivaatteet vaan fudiskamat. Aamutreeneistä suoraan kouluun ja koulusta iltatreeneihin. Viikkorutiini pyöri hyvin samalla tavalla, lisänä vielä viikonloppuisin sarjapelit. Viikosta toiseen oikeastaan treenit olivat aina samaan aikaan ja samoina päivinä. Vapaapäivinä ehti keskittyä johonkin muuhun kuin omaan lajiin ja niitäkin oli hyvin harvoin.

honka

FC Honka

En kuitenkaan valita, rakastin pelaamista yli kaiken, sekä urheilijan elämää. Treeneihin lähtö ei tuntunut pahalta, oikeastaan ihan mielettömältä. Joukkue oli kuin perhe, vaikka pidinkin itseäni aina vähän erilaisena, niin kuin varmasti jokainen pelaaja isossa joukkueessa. Jokaisella on se oma ”persoonansa” niin normaalisti kuin pelikentilläkin, ja juuri tästä syystä jokainen pelaaja täydentääkin joukkuetta omalla tavallaan.

Intohimo jalkapalloa kohtaan sai kuitenkin monia kolhuja vakavien vammojen myötä. Tunne siitä, että itse ei puoleen vuoteen koske palloa, niin kovalla sarjatasolla tuntui hirveältä. Sillä tiesin miten paljon muut tulisivat kehittymään ja etenemään pelaajana, kun itse vasta kuntoutuisin takaisin normaaliin toimimiseen. Ei ollut henkisesti kovinkaan helppoa. Jokainen urheilija tietää ja pystyy varmasti samaistumaan tunteeseeni jos ovat olleet pitkään poissa lajinsa parista.

Tänään luokkatoverini esitti minulle kysymyksen jota pohdin usein: ”Miksi lopetin fudiksen” Vielä kun olin kovalla tasolla, ja koska tiedän, että jos joku on oma juttuni niin urheilu. Olen paljon pohtinut sitä, kun meissä kaikissa on joku asia minkä vaan taidamme, vaikka emme olisikaan sitä ennen juurikaan tehnyt, niin minulla se on aina ollut urheilu. Kysymyksen tarkoitus ei ollut ainoastaan  miettiä juuri jalkapalloa, vaan yleisesti harrastusta joka vaatii enemmänkin taitoa ja paljon harjoittelua, eikä siihen kuka vaan pysty. Samalla keskustelu syveni saliharrastukseen, joka todellakin on harrastus mitä kuka vaan voi harrastaa. Kuntosali on ylläpitävää harjoittelua ja ihan mielettömän siistiä. Mutta ainakin itselläni on ongelmana kilpailuvietin puute. Joudun jatkuvasti miettimään uusia tavoitteita, jotta voisin edes itseäni vastaan kisata.

Paljon olen tehnyt salilla töitä, nautin siitä ja huomaan positiiviset muutokset.. lihakset ovat kasvaneet ja muokkautuneet, mutta perimmäisenä en sitä harjoittelussa ajattele, vaan kilpailua ja tekemisen tuottamaa intohimoa.

kisakuva

Fitness expo 2013

Fitnesistä puhutaan nyt paljon, valitettavasti puhuminen/toiminta on kääntynyt urheilusta viihteen puolelle, mutta pointtina, että siinä itse valmistautuminen ja treenaaminen on urheilua, mutta kisatapahtuma ei sitä oikeastaan ole, vaikka onkin omalla tavallaan hieno juttu sekin. Fitnesissä todellakin se matka on minusta niin paljon siistimpi kuin pelkkä lopputulos. Siinä lajissa kaikki työ tehdään ennen itse kilpailupäivää. Tuntuu niin oudolta, ettei kisan aikana voi tehdä muuta kun hymyillä ja esiintyä omaksi edukseen. Kokemus se todellakin on ja ihan omalaatuinen, mutta urheilijalle vaikea tilanne sopeutua. 🙂

Kisaamisessa hienointa oikeastaan oli/on että tutustuu hyvin oman kehontoimintaan ja ainakin itse opin paljon myös diettaamisen mentaalipuolta. Jos asiakkaillani tulee olemaan joskus tilanne, jossa painoa on tiputettava paljon, niin ei sitten tule yllätyksenä mentaalipuolen vaikeukset. Nämä olivat oikeastaan pää syyni kisaamiseen sekä lisäksi, etten halunnut jättää urheilua ja siinä kilpailemista kokonaan sivusuun. Mutta sen tiedän, että jossain haluan vielä kilpailla, missä tosissaan voittaja ansaitsee voittonsa tehtyjen suorituksien perusteella. Sellainen tapa vaan on minulle se kaikkein antoisin 🙂

Saa nähdä mitä kaikkea tässä vielä keksii, nyt jos yhdet kisat kisaan lavalla ja seuraava etappi onkin joku aivan toinen. Haluan tosissaan päästä purkaamaan tätä armotonta kilpailuviettiä johonkin. Haluan kokea voittoja, häviöitä joista oppia sekä niitä viimeisten minuuttien ja  sekunttien häkellyttäviä hetkiä ja tunteenpurkauksia, mitä esimerkiksi fudis on minulle tuonut. Silloin tunnistan itseni parhaiten urheilijana.

Urheilu on ihanaa, eikä siinä todellakaan tarvitse kaikkien tuntea halua kilpailla, mutta taidan vaan olla niin kilpailuhenkinen ja voitontahtoinen, että minulle urheilu ei ole pelkkää kunnossa pysymistä tai hyvältä näyttämistä vaan myös paljon muuta. Siistiä!! Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

karate

15 Kommenttia