Avainsana-arkisto: äitiys ja yrittäjyys

Alle kaksi viikkoa äitiyslomaa jäljellä!?

Katsoin äsken kalenteria ja laskin, että äitiyslomaa on 11 kokonaista päivää jäljellä… siis alle kaksi viikkoa! Mihin tämä 9 kk on mennyt? En ainakaan aloittanut jatko-opintoja, tehnyt uusia aluevaltauksia yrittäjänä, saavuttanut urheilullisia ennätyksiä, niin kuin vähän suunnittelin, mutta silti tämä on ollut rikkain ajanjakso omassa elämässä koskaan!
Sain ensimmäisen lapsen, olen seurannut vierestä ihan uskomattoman nopeaa kasvuvauhtia, valvonut monia öitä, oppinut kärsivällisyyttä, tutustunut ihan mahtavaan persoonaan, jossa näen paljon itseäni, Pekkaa, mutta myös ihan pikkusen omaa persoonaa ja kokenut huikeen oppiprosessin oman kehon palautumisesta raskauden ja synnytyksen jälkeen. Täytyy sanoa, että en ole koskaan elänyt tälläistä aikaa, eikä aika ole tuntunut menevät ikinä näin nopeasti… huh!

Multa on moneen kertaan kysytty, että miten olen yhdistänyt yrittäjyyden ja vauva-arjen… Tein oikeestaan kaiken ”työn” ennen vauvan tuloa, jotta pystyin olemaan huoletta äitiyslomalla ja korkeintaan sunnuntaisin tehdä pakollisia töitä. Otin hyvin ajoissa selvää, miten yrittäjän äitiyslomat, rahat tms määräytyvät, jotta yllätyksiä ei tulisi. Tietysti yrityksen kannalta ei ole hyvä juttu, että on poissa töistä, eikä ole ketään pyörittämässä kunnolla yrityksen toimintaa, mutta valitsin silti tämän tien ja uskon, että mulla on monta vuotta aikaa painaa duunia, joten tämä 9kk sivussa sopi hyvin.
Alkuun ajatus pelkästä äitiyslomasta tuntui tosi kaukaiselta, mä nautin niin paljon mun ammatista, jossa pääsen jatkuvasti haastamaan itseäni, mikään viikko ei ole samanlainen eikä töitä kovinkaan pitkälle tiedä eteenpäin, joten saa olla jatkuvasti jotain tekemässä. Silti oman lapsen syntymä meni kaiken edelle ja ensisijaisesti olen pyrkinyt vain nauttimaan äitiyslomasta, koska se on niin lyhyt ja spessu aika elämässä.

Arki vauvan kanssa on ollut meillä tosi intensiivistä. Meille ei sattunut kohdalle vauva, joka viihtyy itsekseen vieressä kun teet omia juttuja, vaan aika omille jutuille vaatii vähän järjestelyitä, mutta onneksi lopulta kaikki on järjestynyt omalla painollaan ja on myös täytynyt tajuta mihin riittää resurssit ja mihin ei. Mun töiden tekeminen tähän yhtälöön olisi vaatinut sen, että oltaisiin tasattu vanhempainvapaat, mutta meillä on toiminut tosi hyvin nyt asiat näin, enkä muuttaisi mitään. Kaikkeen sitä lopulta vaan tottuu ja arki rupeaa ihme kyllä haasteista huolimatta pyörimään, kun ei liikaa stressaa asioista mihin ei voi vaikuttaa.

Ihmettelyä on myös aiheuttanut, että miten olen pystynyt treenaamaan vaikka lapsi valvottaa öisin. Voin sanoa, että välillä on kyllä ollut niin väsynyt, ettei ole meinannut pystyssä pysyä, kun on mennyt keskelle yötä jo 5-7 kertaa rauhoittelemaan vauvaa. Silti mulla ei ole koskaan ollut näin paljon päivisin aikaa levätä ja ottaa iisimmin, vaikka sitä ei edes itse nukkuisi päikkäreitä, on päivällä kuormitus alhaisempi kuin mulla normaalisti 8-10 tuntisen fyysisen työpäivän jälkeen. Lisäksi oman hyvinvoinnin huomioiminen treenin sisällön suunnittelussa on tärkeä, vaikka ei edes eläisi lapsiarkea. Jos on selvästi kovempi kuormitus muilla elämän osa-aluella, täytyy treenejä keventää. Treenien intensiteetti määräytyy pitkälti myös kehon jaksamisesta. Väsymyksen syy on myös hyvä tunnistaa, onko se oikeesti uupumista vai, vähän väsymystä ja laiskottelu-fiilis, jolloin intensiivisempi treeni saattaakin tehdä tosi hyvää!
Mutta jos jonkun vinkin voin antaa lapsiarjesta selvieämiselle, niin hyvällä fyysisellä kunnolla on ihan älyttömän suuri merkitys. Jos on fyysisesti hyvässä kunnossa jaksaa myös ne öiset heräilyt paremmin. Lisäksi fyysistä kuntoa täytyy ylläpitää ja huolehtia kokonaisvaltaisesti omasta terveydestä. – Kun itse voi hyvin, nauttii tästä kaikesta vieläkin enemmän!

Tarhaan lapsi ei ole vielä menossa, joten edelleen joudutaan sumplimaan molempien työt ja se tarkoittaa tietysti myös sitä, etten vielä pysty täyspäiväisesti tekemään töitä. Onneksi yrittäjänä voin itse suunnitella hyvinkin oudot työajat ja valita tällä hetkellä ne työt mihin riittää aika ja panostus. Tätä se elämä on kaikessa ihanuudessaan nyt ja lapsen tulo elämään saa hyvän pysähdyksen kiireen keskelle, sitä kummasti oppii vieläkin enemmän elämään hetkessä.

2 Kommenttia

Se ois sit mammaloma!

Opiskelujen aikana starttasin jo oman yritystoiminnan käyntiin ja sieltä asti on painettu töitä jatkuvalla syötöllä. Lyhyitä lomia on toki väleissä ollut, mutta pisimmillään kahden viikon pituisia, enkä oikeestaan ole edes enempää kaivannut. Jos jotain on näiden vuosien aikana oppinut, niin tekemään työtä josta oikeesti nauttii ja minkä takana voi vahvasti seistä. Yrittäjyys ei ole aina helppoa, eikä sen tarvitsekaan olla. Vuosi vuodelta olen oppinut uutta: opiskelemalla omaa alaa syvemmin, sekä olemalla avoin uudelle tutkimustiedolle ja kehittyvälle maailmalle.

Keväällä korona pysäytti monen työt ja vaikutti myös isosti omiin, mutta sen murehtiminen jäi aika toissijaiseksi kun juuri ennen isompaa ”koronamediamyllyä” maaliskuussa saatiin tietää meidän pikku Pavun olemassaolosta. Silloin ei paljoa ollut muuta mielessä, kun se, että meistä tulee oikeesti perhe ja elämä tulee muuttumaan syksyllä isosti…

Välillä on tuntunut siltä, ettei aika ole mennyt mihinkään suuntaan, mutta joka kerta on katson taaksepäin, tajuan, että yllättävän nopeasti ollaan tultu tähän pisteeseen. Töistä pois jääminen rehellisesti sanottuna harmittaa, koska nautin siitä, että saan joka päivä työskennellä ihmisten kanssa, antaa muille energiaa ja intohimoa liikuntaa kohtaan sekä nähdä miten ihmiset ympärillä kehittyy jatkuvasti ja ovat onnellisempia. Uskon kuitenkin, että tekee niin hyvää olla hetki sivussa jotta oma into kasvaa entistä enemmän kun palaan takaisin. Ja nyt on aika myös kehittää omaa osaamista entisestään.

Yksityisyrittäjien ei ole mitenkään helppo jäädä töistä pois. Kukaan ei tule sun paikalle hoitamaan sun tonttia ja kun loma loppuu palaat taas takaisin siihen pisteeseen missä oot ollut, ei.. näin se ei vaan mene.
Asiakashankinta ja kaikki se duuni on ollut vain mun käsissä ja kun mä jään pois, ei sitä hoida kukaan muu, sen tiedostaminen on oikeesti tosi kova pala. Yrittäjien tuki muuttui vuodesta 2020 lähtien niin, että 12 kk yel- maksut vaikuttavat siihen mitä äippärahaa tulet saamaan, kun aiemmin se on ollut 6kk. Jo tämä tekee asiat hyvin paljon hankalammaksi, koska eihän kukaan tiedä 12 kk ennen milloin tulee raskaaksi. Olen onneksi maksanut sopivaa yelliä ja korottanut sitä vuosittain, ihan kaiken varalta, mutta silti tämä muutos tuntui aika kohtuuttomalta. Olen kuitenkin iloinen, että meillä Suomessa on asiat niin hyvin, että saamme tukea ja pystymme olemaan lapsen kanssa. En kuitekaan usko, että yksityisyrittäjä naiset ovat ne mistä ensimmäisenä pitäisi säästää varsinkaan kun olemme tänä päivänä huolissaan lapsiluvun alenemisesta.
Näistä asioista voisi avautua enemmänkin, mutta parempi jättää tämä tähän ja todeta, että yrittäjä ole näistä asioista enemmän kuin tarkkana, kun suunnittelet perheen perustamista ja onneksi on olemassa sunnuntait, milloin saat tehdä vapaasti töitä ja huolehtia, että kun palaat töihin ei yritys ole kuollut kasaan! 🙂

Olen itse päättänyt olla pääsääntöisesti äippälomalla, mutta toki jotain asioita on hoidettava ja tilanteen mukaan katson miten asiat etenevät. Oikeestaan mitään ei voi tietää etukäteen. Kaikkeen vaikuttaa niin paljon, se että miten saadaan pikkuisen kanssa arki pyörimään ja millainen tyyppi hän on. Kiiltokuva omista hetkistä töiden parissa kariutuu aika nopeasti, kun pikku termiitti huutaa vieressä kurkku suorana, varsinkaan kun mun työtä ei pysty tekemään etänä kotoa käsin.
Mutta jos jostain olen varma niin siitä, että haluan olla hänen kanssa mahdollisimman paljon läsnä ja nauttia vauva ajasta niin paljon, kun on mahdollista. Töitä ehtii kyllä elämässä tekemään ihan tarpeeksi. Ja edelleen on tärkeä korostaa, että meitä on tässä kaksi vanhempaa, eikä yksin tarvitse pärjätä. Lisäksi ihan mahtava tukiverkosto: isovanhemmat, tulevat kummit ja ystävät, Täydellinen tilanne, voisin sanoa!

Kuvat: Sami Siilin / www.samisiilin.fi

Uskon, että vielä ens viikon fiilistellen yöpuvussa kotona, kun ei ole kiire mihinkään ja sitten iskee paniikki ja rupean soittamaan ystävät läpi ja täyttämään kalenteria ties millä ”häppeningeillä.” Kun vauva tulee maailmaan aika menee varmasti niin siinä hetkessä, mutta ennen sitä, tää pelkkä odottaminen ei todellakaan ole mun vahvuus.
Käytännön ohje: ”oot nyt vaan rauhassa ja nautit!” on tosi hyvä, mutta kaikkiin luonteisiin ja persooniin se ei vaan kohtaa. Osa meistä nauttii ja rentoutuu tekemällä asioita ja pitämällä itsensä kiireisenä, taidan kallistua tähän koulukuntaan, vaikka kuinka haluisin osata vaan olla. Onneksi jokainen saa elää tyylillään ja täällä touhottaminen jatkuu eri asioiden parissa, tosin käsityöt ja leipominen ei tule olemaan niitä tekemisiä. 😀

Ihan huippua viikonloppua kaikille!

0 kommenttia