Avainsana-arkisto: 2015

Viimeistä viedään ;)

naamaMoni onkin jo kyselly, että kisailenko Fitness Classicissa Kulttuuritalolla vajaan kahden viikon päästä. Vastaus on, että tarkotus olisi 😉 . Kisaan on valmistauduttu sekä koko ajan mennään eteenpäin lavoja kohti. Ikinä ei kuitenkaan voi tietää onnistuuko viimeistelyt ja valmistelut, joten otan asian ihan rennosti enkä jaksa kisaamisesta sen enempää paasata tai stressata. Terveyden ehdoilla ja täysillä mennään alusta loppuun asti, mutta ilman stressiä!

Tällä hetkellä jokainen päivittelee kisaan valmistautumista, fiiliksiä ja kuvia, jopa vuosi ennen ja ymmärrän täysin sillä ekat kisat ovat aina ekat kisat. Mutta itselläni valmistautuminen on kulkenut tässä hektisessä elämäntilanteessa ihan omalla painollaan. 🙂 Painoa on tippunut paljon mutta kovinkaan montaa kertaa en ole jaksanut puntarilla käydä tai puhua kisaamisesta. Projekti on ollut hauskempi, kun ei ole tarvinnut kaikkea suunnitella pelkästään kisadietin ympärille. Lisäksi tänä päivänä fitness on tuonut mukanaa erittäin paljon negatiivisia syömismalleja ja väärää treenitekniikkaa. Enään ei puhuta hyvinvoinnista, enkä halua missään nimessä täällä blogissa fanittaa diettejä, koska harva niitä oikeasti tarvitsee, eikä ole edes kannattavaa dietata turhaan. Parasta on löytää ruokavalio, jota noudatat läpi elämän ja ruokavalio tukee hyvinvointiasi eikä aiheuta minkäänlaista stressiä.

Treenit ovat aina siistein juttu ja on ollut mahtavaa nähdä miten kroppa on toiminut viimeisten kuukausien aikana. Tässä matkan varrella on oppinut todella makeita juttuja kehontoiminnasta. Juuri ne tavoitteeni diettaamisen mentaalipuolen ymmärtämisestä rupeaa pikkuhiljaa loksahtamaan kohdilleen. Koskaan ei ole helppo noudattaa liian tarkkaa ruokavaliota varsinkaan kun joutuu olemaan miinuskaloreilla.

Huomaan kyllä, että minulla on urheilijan ruokahalu, voisin syödä vaikka pienen perheen edestä. Suurin ongelma ehkä onkin omalla kohdallani liian tarkka ruokaileminen. Rakastan syödä terveellistä ruokaa ja hifistellä hyvän ruuan kanssa, enkä jaksa liikaa suunnitella ruokailujani aijemmin. Huomaan kyllä, että liian tarkka puntarointi rupeaa heti tälläistä suurpiirteistä ihmistä nyppimään. 🙂

Kisadietin alussa ei puntarille ollutkaan tarvetta, mutta viimeisten viikkojen aikana on ollut pakko, koska en ikinä syö näin vähän, joten arviointi kyky loppu siihen 😀 Tähänkin on totuttelemista!

Terveyden ehdoilla kuitenkin mennään alusta loppuun asti, se on ehkä suurin syy miksen halua liikaa hypettää kisaamista. Koskaan ei tiedä sairastuuko tai loukkaantuuko ennen kisoja. Nyt on kuitenkin enää muutamat päivät jäljellä ja vointi on hyvä, pientä väsymystä ja vilukissaisuutta on ilmassa mutta kovaa ja korkealle mennään täysillä!

kisavalmistelut

Toivottavasti postaus antoi vastauksen lukuisiin ihmetyksiin kisaanko vai en 😉

Huippu viikkoa tyypit!

13 Kommenttia

Jukolatiimi #teamekakerta

Kuukausi sitten sain sähköpostin, että haluaisinko lähteä suunnistamaan Jokalaan hyvän asian puolesta… Ei tarvinnut paljon miettiä kun haasteeseen oli jo vastattu, ”KYLLÄ,  todellakin lähden!”

image

Kesäkuussa Paimiossa järjestetään tunnettu suunnistustapahtuma Jukolan viesti, johon nyt ensimmäistä kertaa lähtee mukaan suunnistusjoukkue täynnä ”ekakertalaisia” suunnistajia suunnistamaan hyväntekeväisyyden puolesta. Hyväntekeväisyyskohteena on Vammaisurheilu- ja liikuntaliitto VAU.n lasten ja nuorten toiminta, pääkohteena syksyn 2015 Junior Gamesit.

Sekalaiseen seurakuntaamme, eli tiimiimme kuuluu: Aleksi Valavuori, Lassi Hurskainen, Jaana Pelkonen, Kaj Kunnas, Krista Pärmäkoski, minä sekä vielä yksi onnekas, jota kansa saa ehdottaa! Onneksi huippu naissuunnistajamme Minna Kauppi toimii tiimimme henkisenä/fyysisenä tukena!
Tiimimme vahvuuksia on varmasti positiivinen energia ja erittäin hyvät tiimihenkeä nostattavat läpät! 🙂

Olen todella iloinen, että pääsen näin hienoon hyväntekeväisyyskampanjaan mukaan, sekä samalla haastamaan itseni totisen rankkaan haasteeseen. Jos joku laji on epämukavuusalueellani niin suunnistus! En kykene lukemaan karttaa saati sitten vielä keskellä yötä sunnistamaan rasteja 8-16km matkalla. Huh huh tämä haaste tulee olemaan yksi elämäni isoimmista!

Huhtikuussa alkaa suunnistus- valmennus kohti Jukolaa, en malta odottaa!! Lupaan päivittää sos.mediaa sekä blogia tämän haasteellisen matkan varrella kohti loppuhuipennusta!

image

13 Kommenttia

Björn Borg kevät 2015

Tämän kevään Björn Borgin uutuuksia rupeaa pikkuhiljaa löytymään myymälästä, nettikaupasta ja jälleenmyyjiltä.
Tulevia kuoseja ovat sebra- sekä marmorikuvio. Värit ovat mustaa, valkoista, harmaata sekä ihanaa turkoosia ja sitruunankeltaista. Ihan ehdottomasti tämä kevät on oma henk.kohtanen lemppari!! Niin makeita treenivaatteita!

image

image

image

image

Värit ovat kuin itselleni tehty! Juuri tämän tyylisistä treenikamppeista pidän. Spessuja, mutta ei yliammuttuja. En malta odottaa, että pääsen vetämään vermeet salilla päälle. Taitaa rauta nousta ennätyksiin kun näin pirteet vaatteet on päällä. (”Ei tää mitään välineurheilua ole”)

Ihan lemppareita vaatteista ovat: 

Sebra- kuvioinen juoksutakki& treenitopit 

Marmori- treenitrikoot & verkkarit 

Turkoosi huppari & sortsit samaan settiin

image

image

image

image

image

image

imageKuvat: Petteri Peltonen 

Paikka: Leppävaaran Fressi

www.bjornborg.com

 

22 Kommenttia

Pika visiitti Tukholmassa

Oi kerrankin oli vapaata ja pääsimme pikavisiitille Tukholmaan. Pidän Tukholmasta kaupunkina ja se tuo paljon muistoja mieleen kun pikkutyttönä isäni asui siellä muutaman vuoden ja tuli paljon vietettyä itsekin aikaa siellä. Olen paljon miettinyt miten kiva olisi jopa muuttaa muutamaksi vuodeksi Ruotsiin. 😉

Laivat eivät ihan ole se oma leppari tapa matkustaa, mutta odotimme niin paljon maissa käyntiä ja shoppailua, että kyllä harvoin sen laivamatkankin jotenkin jaksaa pusertaa 🙂 Kesällä matkustamisessa on ihan oma fiiliksensä kun koko matkan voi vaikka istuskella kannella ja nauttia meri-ilmastosta, mutta näin talvella tunkkaiset käytävät ja vielä tunkkaisempi hytti ei ihan nappaa. Ja laivalla on myös hyvin vähän tekemistä, riippuu tottakai laivasta.

Laivassa ehkä huonoin puoli on ruuan saanti. Buffetti kyllä löytyy, mutta mitään pienempää, kuten välipaloja ei oikein saa mistään. Hauskinta vielä oli, että edes Taxfreessä ei ollut kylmässä vettä, ei ihme jos nestehukka iskee monilla laivalla kun 0,5l vesipullo maksaa 1,50 eikä hanavettä voi juoda 🙂 Meilläkin meni reissun aikana monta kymppiä vain pelkän veden ostoon.

Reissu oli kuitenkin kiva pikku piristys arkeen, tässä vähän kuvia reissusta!

DCIM100GOPRO

DCIM100GOPRO

DCIM100GOPRO

SAMSUNG CSCShoppailimme vain Tukholman keskustassa, sillä aikaa maissa oli vain noin 5 tuntia. Aluksi tarkoitus oli lähteä vähän Tukholman keskustaa kauemmaksi Tukholman Quality Outlettiin, mutta arvostelujen perusteella sekä vielä matkan pituuden takia emme nähneet järkeä näin ”pikavisiitillä” mennä sinne asti shoppailemaan. Tukholmassa on kuitenkin paljon kauppoja mitä Suomessakaan ei ole niin tällä kertää keskusta riitti hyvin.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Reissu oli kaikin puolin mahtava. Aurinko paistoi ja asteita +2, juuri sopiva keli pyöriä maissa ja shoppailla. Shoppaitua tulikin ihan tarpeeksi taas vähäksi aikaa. 🙂

Jos halvat lennot löytyy, suosittelen kyllä mielummin lentämään Tukholmaan ja silloin usein saakin koko päivän aikaa viettää maissa. Ehtisi hyvin myös jonkun hyvän ravintolan korkkaamaan vanhasta kaupungista. Nyt kuitenkin siirtyi tankkauspäivän syöminen laivan buffaan, josta löytyi kyllä paljon kaikkea ihan vatsan pömpötykseen saakka 🙂

Tankkauspäivän jälkeen maistui hyvältä taas omat ruuat kotona, kuvassa vakio aamupalapuuro! Gluteeniton kaurahiutale, suklaa protsku, ja tietty marjoja/banaania. Nyt vielä samainen Whey 80- on ihan huikeessa kampanjassa Fitnesstukun verkkokaupassa, käy katsomassa se täältä

SAMSUNG CSC

Mukavaa sunnuntaita!

6 Kommenttia

Suomen Urheilugaala 2015

image

Taas tuli se hetki vuodessa jolloin huikeat suomalaiset urheilijat tulivat palkituiksi mahtavista saavutuksistaan Suomen Urheilugaalassa.

Vierumäen liikunnanohjaaja -opiskelijat pääsivät paikan päälle nauttimaan sadoista kylmistäväreistä, naurusta ja tunteikkaista hetkistä.
Tälläiselle urheiluhullulle gaala on hyvinkin tunteikas tapahtuma. Yhtä riemua ja fiilistelyä koko ilta.

image

Tässä vielä palkitut!

Vuoden urheilija:
Sami Jauhojärvi & Iivo Niskanen

Sykähdyttävin hetki:
Niskasen ja Jauhojärven hiihdon sprinttiviestin olympiakullan ratkeaminen loppukirissä.

Vuoden joukkue:
Lentopallon miesten maajoukkue

Periksi ei anneta:
Rami Hietaniemi

Vuoden valmentaja:
Tuomas Sammelvuo (lentopallo)

Paavo Nurmi- palkinto:
Mikkelin kaupunki- täydellinen liikuntakuukaus

Elämänura:
Peter Tallberg

Hall of fame:
Timo Mäkinen (ralliautoilija)
Robert Petersen (koripallo)
Pertti Ukkola (paini)

Urheilun hyväntekijä:
Athletics for a Better World ja Frank Fredericks säätiö.

Urheilu- ura:
Tommi Evilä
Tanja Poutiainen
Katja Saarinen
Ville Peltonen
Jere Lehtinen

Vuoden urheiluseura:
Joutsenon Kullervo

Myös monet muut henkilöt, seurat, tapahtumat… saivat upeista saavutuksistaan ansaitun palkinnon. Voit käydä täältä kurkkaamassa kaikki voittajat.

Paljon upeita esikuvia sekä lavalla, että pöydissä istumassa. Vilaukselta näin myös yhden omista suosikeistani Eva Wahlströmin!! Niin upea sporttinen asenne nainen.

Erittäin hienoa oli olla mukana gaalatilaisuudessa, monet seurat, urheilijat, joukkueet, vaikuttavat henkilöt fiilistelevät tätä vielä pitkään. Niskanen & Jauhojärvi olivat kyllä illan staroja kolmella eri palkinnolla ja ihan ansaitusti vaikka olisinkin vähän toivonut että Selänne olisi saanut vuoden urheilija palkinnon ja kruunannut tällä uransa! 🙂 Ehkä ensi vuonna joku palkinto rapsahtaa…

Lavalla esiintyi myös huikeita artisteja/bändejä kuten Apulanta ja Isac Elliot.

image

8 Kommenttia