Spartan reissussa

Joku käyttää aina treenatessa kuulokkeita, joku raapustaa treenit ylös muistivihkoon, mulle taas Suunnon Spartan -kellosta on tullut ihan must! Tuntuu oudolta ensinnäkin olla ilman rannekelloa saati sitten treenata ilman kelloa. Kun jonkin aikaan rupeaa seuraamaan treenien sisältöä, palautumista, kulutusta ja tehoja, huomaan, että en pysty jättämään kelloa mistään treeneistä pois. Toki kontaktilajeissa kello on jätettävä pois ihan turvallisuuden takia, mutta kaikissa muissa treeneissä sen haluaa pitää mukana. Seurantaan jää positiivisesti koukkuun ja on hauska kerätä dataa treeneistä pidemmältä aikaväliltä. Joskus kirjoitin treenejä paperille ylös, jopa vuoden putkeen, mutta nyt en millään jaksa ja harvemmin treenien yhteydessä on aikaa ylimääräiselle. Parempi, että ”joku muu” hoitaa sen puolen puolestani.

photos: William Holmes

Huomaan, myös miten hauskaa on verrata eri lajien dataa toisiinsa. Aktiivilomilla sen varsinkin huomaa, kun tulee harrastettua paljon eri lajeja, mitä ei oikeastaan muualla tule edes harrastettua. Espanja viikon aikana tuli käytettyä kelloa uinnissa, kuntopyöräillessä, painoharjoittelussa, melonnassa, supatessa ja vaelluksen aikana. Harvasta sporttikellosta löytyy kaikkia näitä lajeja, mutta Spartanista löytyy! Melonnassa itseäni kiinnosti tehot ihan eri tavalla kuin painoharjoittelussa, jota tulee muutenkin joka viikko tehtyä. Taas vaelluksen aikana; korkeus meren pinnasta, matkan pituus sekä reittivalinnat kiinnostivat eniten.

En seuraa dataa, koska minun olisi pakko päästä joka päivä tiettyyn treeni- tai askelmäärään, vaan olen vain kiinnostunut esimerkiksi; jos huomaan olevani joku viikko tosi väsynyt ja taas toisella viikolla jaksaisi treenata tuplasti, että mitä dataa näin erilaiset viikot antavat. Yleensä jos olen normaalia väsyneempi, huomaan miten sykkeet huitelevat korkealla ja taas virkeämmällä viikolla sitä jaksaa painaa kovallakin sykkeellä pidempään.

Urheilun ei todellakaan pidä tai tarvitse olla materiaalin haalimista ympärille, mutta jos koet jostain olevan hyötyä omaan liikkumiseen tai tasapainon löytämiseen kovien ja kevyempien treenien välille voi treenikellosta olla isoakin hyötyä.

Upeaa alkavaa viikkoa kaikille!

 

5 kommenttia

  1. Avatar

    Mielenkiintoinen juttu Oona. Minä ainakin tykkään laittaa kaikki omat treenini pysyvistä harrastuksistani ylös tietokoneelle tietokoneenkäytön A-kortin omaavana tekstinkäsittelyohjelmaan luoden siellä taulukon itse valiten lajikohtaisesti tilastoitavat tiedot. Moni tottakai laittaisi tilanteessani taulukonlaskenta ohjelmalle tilastotiedot ylös, mutta kukin omalla tyylillään! 😀 Suunnosta mulla tuli semmoinen mieleen Oona, että on olemassa semmoinen ohjelma kuin MovesCount joka tukee Suunto merkkisiä sykemittareita joka on tavallaan pilvipalvelu liikuntatreenien tilastointiin. Sinne pitää luoda oma profiili, jotta pääsee käyttämään sitä. Sitten siellä voi jakaa muiden käyttäjien kanssa omia liikuntatreenisuorituksia, kommentoida niitä, perustaa ryhmiä ja osallistua erilaisiin haasteisiin ja kilpailuihin.

  2. Avatar

    Hyvä teksti jälleen kerran! Hienoa, kuinka korostat seuraavasi liikkumistasi/syömistäsi ja ylipäänsä liikkuvasi puhtaasti omasta mielenkiinnostasi ja hyvinvointisi vuoksi, et orjallisesti juurikin saavuttaaksesi mahdollisimman paljon kulutettuja kaloreita tai laihtuaksesi. You rock!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.Vaaditut kentät ovat merkittyjä *

*