Puhun omasta puolestani

Monet pitävät kuivaa lihaksikasta kuntoa hyvä kuntoisena ihmisenä, mutta kun laitetaan juoksemaan mäki ylös, hyppimään, tasapainoilemaan tai vaikka punnertamaan voi kunto olla jotain ihan muuta. Kuvat usein vääristävät ja saatamme ihailla jonkun pinnallista kuntoa, tietämättä fyysisestä kunnosta sen enempää. Liikkumisen perimmäinen tarkoitus on itselleni ollut fyysisestä suorituskyvystä nauttiminen. En treenaa isompien pakaralihasten perään vaan tähtään teräksisiin tukilihaksiin. En voi väittää ettei sporttinen olemus ja sopivan lihaksikas kroppa olisi mielestäni upean näköistä, mutta omalla kohdallani se ei ole liikunnan tarkoitus vaan liikunnan muokkaama vartalo.

Palaten kohta neljä vuotta taaksepäin, kun viimeisen kerran kisasin bodyfitnesissä, voin rehellisesti sanoa, että en ole koskaan ollut niin huonossa kunnossa. Vaikka tein projektia terveyden ehdoilla ei kisaamisessa ole mitään terveellistä. Päivä päivältä kohti h-hetkeä fyysinen kunto ja hyvinvointi menivät alaspäin. Suorituskyky treeneissä oli vain puurtamista ilman kehitystä, väsymystä oli enemmän kuin mitään muuta, koska en saanut nukuttua energiavajeen takia ja muutenkin olo oli kuin pystyyn kuolleella.  Ulkoisesti moni sanoi, että vau miten hyvässä kunnossa olet, kuoren alla oli ihan toinen kunto. Vaikka projekti oli todella opettavainen ja sain juuri sen tiedon mitä halusinkin. Syyni kisaamiselle oli laihdutusprosessiin samaistuminen, halusin tietää miltä tuntuu kun oikeasti joutuu tiputtamaan painoa, jotta pystyisin samaistumaan painonpudottajien tuntemuksiin. No nyt tiedän! ja olen hyvin tarkka asiakkaiden kanssa miten heidän kohdalla painoa pudotetaan, jotta jaksaminen ja fyysinen kunto paranee eikä mene alaspäin.

Hyvä fyysinen kunto on äärirajoilla jaksamista, monipuolista treeniä, voimaa, räjähtävyyttä, tasapainoa, koordinaatiota, liikkuvuutta, kestävyyttä ja nopeutta eikä pelkkiä vatsapalikoita, pakaroita ja ruuan kyttäämistä. Sporttinen ulkonäkö tulee näiden ominaisuuksien kautta sekä huolehtien omasta terveydestä; levosta ja terveellisestä runsaasta ruokavaliosta liikunnan lisäksi. Jos joku kuvittelee, että sporttinen kroppa vaatii automaattisesti armottoman dieetin ja aamuaerobiset tyhjään vatsaan niin ei!

En halua olla hyvännäköisessä kropassa vanki, joka ei pysty, osaa tai jaksa liikkua. Haluan voittaa itseni harjoituksissa ja parantaa omia fyysisiä ominaisuuksia. Koen tärkeäksi kropan toiminnallisuuden, kestävyyden, liikkuvuuden, voiman ja räjähtävyyden. Se että pystyn mahdollisimman moneen eri fyysiseen ominaisuuteen on ihan parasta ja pitää minut monipuolisena urheilijana.

Ja niin kuin otsikossa mainitsinkin, puhun nyt omasta puolestani ja siitä mitä pidän itse tärkeänä. Arvostan hyvää fyysistä kuntoa pinnallista enemmän ja siihen pyrin jatkuvasti tähtäämään maksimoimalla oman terveyden. Lisäksi loukkaantumisten myötä sitä haluaan entistä enemmän parantaa omaa fyysistä kuntoa ja päästä sille tasolle missä on aiemmin ollut. Tälläkin hetkellä, kuten kuvasta näkee vasemman jalan tukilihaksiston heikkous on akilleen kantapääni fyysisessä kunnossa. Polven kuntoutus on mennyt huippu vauhtia eteenpäin, mutta jos leikkauksen jälkeen jättäisin kuntoutuksen väliin, en välttämättä koskaan pystyisi kunnolla liikkumaan. Pahimmassa tapauksessa polvi menisi uudestaan.

Monipuolista treeniviikkoa kaikille!

 

 

5 kommenttia

  1. Avatar

    Hyvän asian puolesta puhut ! Omasta kokemuksestani voin sanoa, että ennen ajattelin juuri hyvän kunnon tarkoittavan rasvatonta kroppaa josta lihakset paistuu läpi. Ortoreksian jälkeen kuitenkin tajusin olevani erittäin huonossa kunnossa vaikka sixpäck oli. Nyt terveenä kun syö hyvin niin jaksaa liikkuakin enemmän ja kunto ei kehity ilman riittävää ravintoa ja monipuolista liikuntaa. 🙂 Rasvaprosentti ei kerro kunnosta kauheasti ollenkaan.

  2. Avatar
    Pasi Haapiainen

    Loistava kirjoitus!
    Itse harrastan suunnistusta, ehkä muistanet kun 2015 justiin samaa matkaa Jukolassa. Nyt on vaan urani pahin loukkaantuminen, heinäkuun lopussa katkesi kokonaan toinen akilkesjänne. Ja nyt vasta on päässyt kunnolla kuntouttamaan sitä. Pitkä tie on edessä, ylänuppia koetellaan! Noita sun tekstejä kun lukee, niin antaahan se uskoa itsellenikin! En vaan tiedä mistä saisin kärsivällisyyttä ja uskoa lisäää, että täältä noustaisiin…?!

  3. Avatar

    Todella hyvä ja tärkeä teksti Oona! Kiitos! Jaksaisitkohan joskus täällä jakaa kuntosalitreenejäsi, joissa vahvasti instastoriesin perusteella yhdistyy toiminnallisuus? Pääsisimme me lukijatkin kokeilemaan 🙂

Vastaa viestiin HannaK. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.Vaaditut kentät ovat merkittyjä *

*