Leikkauksen jälkeen en pystynyt edes nostamaan jalkaa suorana ylös, koska kivut olivat niin kovat. Ensimmäisen viikon jälkeen kivut rupesivat päivä päivältä helpottamaan ja jo toisella viikolla liikkuminen tuntui helpommalta.

Aluksi kannattaa vain keinolla millä hyvänsä pumpata nilkkaa, jotta jalan verenkierto paranisi sekä yrittää nostaa kipeä jalka etureiden voimin, että lihas edes vähän aktivoituisi. Sitten pikkuhiljaa lisätä jalan koukistus- ojennusliikettä. Alussa kuntoutuksessa on tärkeä huomioida, mitä polvessa on korjattu ja mennä ammattilaisten ohjeiden mukaan. Jos polven varaan saa heti laittaa painoa, on usein parantuminen nopeampaa, mutta jos joutuu olla 4 viikkoa varaamatta on jalan lihaskato merkittävä. Muistan ekan leikkauksen jälkeen miten jouduin harjoitella kävelemään uudestaan ristiaskeleita. Koordinaatio oli aluksi todella hukassa!

Leikkauksesta on nyt kulunut yhtä päivää vajaa kolme viikkoa ja tänään pääsin vihdoin ensimmäistä kertaa konkari fyssarille; Jarkko Räsäselle,   Pihlajalinna Dextraan (Munkkivuoreen). Polvi saatiin venytettyä lähes täysin suoraksi ja koukistus suijui hyvin. Reiden ympärys oli 5 cm pienenmpi kuin toisessa jalassa ja pitää huomioida, että osa leikatusta jalasta on turvotusta.. joten lihaskato on todellisuudessa suurempi. Tottakai myös urheilijoilla lihaskato on niin näkyvää, koska on lihasta mistä lähteä. Onneksi lihasmuistin ja nuoren iän voimin lihaksen saa nopeasti takaisin kun jaksaa tehdä töitä sen eteen.

Olisitte nähnyt ilmeeni kun pääsin ensimmäistä kertaa kuntopyörän selkään, ihan kun pikkulapsi olisi saanut kasan joululahjoja eteensä. Tuntui niin hyvältä saada polveen enemmän liikettä, vauhti ei ole alussa mikään päätä huimaava, mutta se tieto, että kuntoutus menee jatkuvasti eteenpäin on paras palkinto. Huomaan kuitenkin, että nälkä meinaa kasvaa jatkuvasti syödessä, tekee mieli vaan tehdä enemmän ja enemmän. Ei ole kuitenkaan hyvä tehdä liikaa, ettei kuntoutus ota takapakkia. Lihaksia on hyvä rasittaa ja polvea sopivassa suhteessa, mutta liikarasituksessa ei ole järkeä.

Polvi: leikkauksen jälkeen, reilu viikko leikkauksesta ja tämän hetkinen tilanne.

Eräs lukijoistani kysyi: miten loukkaantuminen on vaikuttanut mieleeni, miltä tuntuu kun huomaa niin selkeän puolieron jaloissa? Turhauttaako minua aloittaa taas treenaaminen alusta? –Tottakai turhauttaa, ja aivan sairaan paljon. Olen tehnyt älyttömästi töitä sen jälkeen kun oikean jalan polvi meni ja jouduin leikkauskierteeseen. Olen keskittynyt hermotukseen, tukilihasten vahvistamiseen, liikkuvuuteen, tasapainoon ja koordinaatioon enemmän kuin mihinkään muuhun. Olen hakenut kropastani optimaalista suorituskykyä ja pyrkinyt ennaltaehkäisemään kaikin keinoin vammoja, mutta silti huonolla tuurilla kertalaakista taas lähtöruutuun. Ihan kuin kuminauha, jota olen venyttänyt melkein 10 vuotta eteenpäin olisi katkennut. Vaikka joskus joutuu palaamaan lähtöruutuun, kannattaa ottaa ensimmäinen paalupaikka ja asennoitua voittamaan itsensä. Kaikille meille tulee alamäkiä eri elämän osa-alueilla, urheilijoilla ne tuppaa olemaan jo kovan rasitustason takia fyysisiä.

Vaikka kuinka paljon minua ottaakin päähän, tiedän että se ei palauta minua takaisin kentälle taklauksien ja läpijuoksujen ääreen. Olen huomannut, että hyvä keino on huumori ja työmoraali, aina kun ärsyttää yritän nauraa itselleni ja tehdä enemmän duunia. Koska haluan takaisin huippukuntoon, ei ole helppoa työtä olemassakaan ja työmäärä tulee olemaan kova. Ja onhan tätä jalkaa ihan naurettava katsoa kun ihosta saa kaksin käsin kiinni, mutta voitte arvata miten palkitsevaa on huomata vähän ajan päästä kun ei enää saakkaan. Kyllä tästä kuntoon päästään!

Fiilikset; Leikkauksen jälkeen ensimmäisellä salitreenillä!

-Huippua työviikkoa kaikille!

Yli kaksi viikkoa on kulunut operaatiosta ja kotona olo rupeaa nyppimään. Kauniit syksyiset kelit tuntuvat menevän ihan ohi. Muutama postausta aiemmin kerroin tarkemmin polven leikkauksesta, mutta vielä kertauksena; omaa liikkumista on hankaloittanut kierukan liitäntä, eturistisiteen uusimisen lisäksi, joka on pakottanut olla varaamatta kuukauteen leikkauksen jälkeen. On erittäin hankala liikkua kun, painon saa pitää vain oikealla jalalla ja kepeillä. Kotona kuljen reppu selässä, jolloin saan tavaroita liikuteltua paikasta toiseen. Olen koittanut imuroida niin, että istun eri penkeillä ja imuroin aina sen alueen, johon imuri yltää sekä ruokaa laitan usein penkki keskellä keittiötä. Haasteita ruoanlaitossa on olla polttamatta ruokaa samalla kun vesi meinaa kattilassa kiehua yli. ”Hidasteita, mutta ei esteitä…”

Kaiken tämän keskellä hankalinta on kuitenkin jatkuvasti pyytää apua. On tuntunut niin tylsältä vaivata toista, vaikka tiedän että tottakai hän auttaa. Se, että en kykene omaan itsenäiseen tekemiseen on itselleni ehkä kovin pala. Onneksi joka päivä on pystynyt tekemään enemmän, kun liikkuminen ei satu sitä luokkaa mitä ensimmäiset viikot leikkauksen jälkeen. Hitaasti mennään eteenpäin, mutta varmasti. Ja aina sitä rupeaa miettimään, että tämä on oikeasti niin pientä, isojen leikkausten ja sairauden joukossa, että hymy huulille vaan ja parantumista kohti!

Moni ystävistäni on kysynyt, että miltä jalka tuntuu, niin tässä ehkä paras tapa kuvailla omaa polvea tällä hetkellä;  ajattele, että polvi on vesi-ilmapallo joka on peitetty rautalevyllä, joka ei meinaa taipua suoraksi eikä koukkuun. Lisäksi muutamalla kiinnitys-nastalla, jotka aina hetkittäin ilmoittaa itsestään. Eli polvi on  todella jäykkä ja sitä saa lähes väkisin yrittää taittaa suoraksi ja koukkuun. Lisäksi koko säären ja pohkeen alue, ovat täynnä mustelmaa joka aiheuttaa tunto-arkuutta sekä osa säären tunnosta ei ole vielä palautunut, niin ihan kun muutama muurahainen kipittelisi edes takaisin jalan päällä. 😉

Olen tässä 16 päivän aikana päässyt muutaman kerran ulos kotoa. Serkun lapsen ristiäisiin, niittien poistoon ja eilen vihdoin ihan vaan rauhalliselle ulkoilulle upeaan maisemaan. Tuli todella hyvä fiilis päästä ulos, ilman kiirettä ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Ainoastaan mietin, että aika kuluu onneksi tosi nopeasti ja kohta ollaan jo täydessä vauhdissa. Vaikka välillä tuntuu, ettei mitään tapahdu, niin viikon päästä ihmettelen jo mitä kaikkea pystyn tekemään. Jos kentille paluuseen jollain on merkitystä niin: ”maltti on valttia.”

Upeaa lauantaipäivää kaikille sekä muistakaa illalla tulee taas 19.30 Gladiaattorit!