8 kk sitten en osannut odottaa tätä päivää nimittäin kausi alkaa ja olen pelikunnossa. Viime kaudella semifinaalin ensimmäisellä puoliskolla potkaisin konversiopotkun ja tukijalka petti alta. Tuomio eturistiside poikki ja kierukka revennyt. Tiesin, että hetkeen ei ollut asiaa kentille. Sinä hetkenä, kun loukkaantuu ja tietää, että on pitkään sivussa töistä, harrastuksista ja monista omista arjen perus asioista, ei edes osaa nähdä hetkeä jolloin palaa täysin takaisin omien juttujen pariin.

Loukkaantumiset syövät todella syvältä. Mutta niitäkin tulee meille kaikille jossain vaiheessa elämää. Urheilu toki nostaa riskejä, mutta ei muukaan elämä poissulje sairastumista tai onnettomuuksia.

Hetkessä eläminen on oma elämänpituinen tavoitteeni, mutta varsinkin loukkaantumisten jälkeen se tuntuu erittäin vaikealta. Sitä ajattelee jatkuvasti: ”Olisinpa jo terve”, ”sitten kun olen terve teen sitä ja tätä..” Laakereilla lepääminen ja siinä hetkessä eläminen on vaikeaa, suorastaan mahdotonta.

Kuitenkin jokainen vamma on jollain tavalla kasvattanut ja vienyt elämässä eteenpäin. 15- vuotiaana sitä ajatteli, että 6kk leikkauksesta ja pelaan taas täysillä fudista, koska lääkäri antoi kuuden kuukauden jälkeen vihreää valoa. Kas kummaa kierukan liitäntä ei pitänyt ja taas oltiin tähystyksessä, koska paluu ei ollut maltillinen vaan heti kaasu pohjassa. Nyt monta vammaa ja leikkausta kokeneena tämä reilu 8kk tuntuu lyhyeltä ajalta leikkauksesta. Tuntuu, että olen valmis pelaamaan, mutta silti ei kävisi mielessäkään lopettaa kuntoutusta.

Enää en ajattele kuntoutuvani pelkästään rugbyyn vain kuntoutan itseni loppuelämää varten. Jos olisin ollut fiksu, olisin aloittanut ”kuntouttamaan” itseäni jo 14- vuotiaana, jolloin en ollut kärsinyt vielä yhdestäkään isommasta vammasta. Elämä kuitenkin opettaa asiassa kuin asiassakin ja joskus opit täytyy hankkia kantapään kautta. En välttämättä olisi tässä ilman kuutta polvioperaatiota ja jokaista koettua matkaa takaisin pelikuntoon.

Kuvat: Petteri Peltonen

Mitä jatkuva kuntouttaminen sitten tarkoittaa? – Se tarkoittaa, että pitää huolen omasta kehosta. Huomioi kehon vaativat fyysiset ominaisuudet, vahvistaa ja tukee niitä oikealla harjoittelulla, levolla sekä ravinnolla. Se tarkoittaa hyvää alkulämmittelyä ennen varsinaista treeniä, hyvää loppuverkkaa. Se tarkoittaa tasapainoa levon ja harjoittelun välillä sekä sopivassa suhteessa kovia ja kevyempiä treenejä. Se tarkoittaa hyvää tasapainoa, koordinaatiota, liikkuvuutta, kestävyyttä ja lihaskuntoa. Tätä listaa voisi jakaa äärettömiin, mutta kiteytettynä itsestä huolehtiminen huomioiden eritoten omat heikkoudet. Omalla kohdallani polvien vahvistaminen on erittäin isossa roolissa.

Lauantaina alkaa kausi, mutta haluan suhtautua ensimmäiseen peliin kuin mihin tahansa treeniin: rentoutta, iloa ja oman parhaansa tekemistä! En usko, että tämä loukkaantuminen on viimeinen minkä tulen kokemaan, mutta en myöskään halua stressata tulevaa.

Upeita kesäpäiviä!

Paino kiinnostaa… miksi? Ja onko sillä oikeasti mitään väliä, että kuinka paljon painamme, jos voimme hyvin ja olemme terveitä. Miksi painoa tarkkaillaan? Miksi painosta ollaan jo lapsien kohdalla huolissaan, vaikka kyseessä saattaa olla ihan normaali kokoinen lapsi. Aiheuttaako painon tarkkailu lapsena elinikäisen ongelman painonhallintaan?

Olen ottanut lähipäivinä tarkoituksen mukaisesti painon keskustelun aiheeksi. Olen kysellyt monilta painon merkityksestä, kokemuksia milloin paino on noteerattu ja millä tavoin.

Painan itse vähän päivästä riippuen noin. 63-67kg. Tänään kävin vaa’alla, koska en tiennyt mitä painan ja tulos oli 66kg. En seuraa painoa vaan omaa oloani ja sitä miltä kehossa tuntuu. Paino voi heitellä päivän mukaan muutamaa kiloa sinne tänne. 3 kg painon nousu ei ole vielä mikään painonnousu, joten ihan turhaa olet huolissaan jos vaaka joskus näyttää normaalia enemmän!

Olen kysynyt muutamalta asiakkaaltani, kun he ovat ajatelleet painavansa paljon, vaikkakin ovat olleet täysin normaali painosia, että kuinka paljon minä heidän mielestä painan. Vastaus on aina ollut n. 8-10 kg alikanttiin. Heille on tullut yllätyksenä, että näinkin lyhyt tyttö hyvässä kunnossa painaa melkein 70kg. Ja tässä juuri tullaan siihen asian ytimeen, että ei kannata tarkkailla yksiselitteisesti omaa painoa, koska siihen vaikuttaa moni tekijä. Saati verrata omaa painoa toisen painoon, kun meillä on jokaisella erilainen ja eri painoinen rakenne.

Huolestuttavin aihe, mikä keskusteluissa kävi ilmi oli painon tarkkailu lapsilla. Eräs kertoi, että tuttavan lapsen painosta oltiin huolissaan, koska se oli bmi- taulukossa ylärajoilla. Ei kuitenkaan huomioitu, että poika oli erittäin urheilullinen ja aktiivinen, lapseksi hänellä oli jo todella kehittyneet lihakset. Onko terveydenhuollon ammattilaisille iskostettu päähän ajattelumalli taulukosta, mihin kaikkien pitää vartalomallista riippuen mahtua, vai onko tähän tullut muutosta vuosien saatossa? Muistan itsekin koulussa kun terveydenhoitaja sanoi, että juuri ja juuri olin normaalipainoinen. Vatsalihakset näkyivät jo silloin ja en paljon muuta tehnytkään kuin urheillut. Onneksi kotoa olin saanut kasvatuksen terveeseen itsetuntoon, niin en ottanut aihetta kuullakseen. Toisilla eväillä, voisin tällä hetkellä jojoilla painoni kanssa jatkuvasti!

Moni urheilija on BMI-taulukon mukaan joko juuri normaalipainoisen rajamailla tai lievästi ylipainoinen… pitäisikö taulukkoon lisätä pykälä, missä huomioitaisiin, että lihas painaa enemmän kuin läski.

Tämän BMI- taulukon mukaan olisin taas lievästi lihava! Joten nyt varmaan ymmärrätte, että jos joku katsoo tästä taulukosta oletteko normaalipainoisia vai lihavia kannattaa tätä tietoa miettiä kahteen otteeseen.

Monien kanssa olen myös jutellut, siitä miksi he tarkkailevat niin paljon omaa painoaan? Lähes jokainen on sanonut, että koska painoa on tarkkailtu lapsesta asti. Joko terveystarkastuksessa lapsena on kuullut, että painoa pitää tarkkailla tai hallita, tai sitten se on tullut vanhempien tai valmentajien kautta. Olen oikeasti ihan aidosti huolissaan, että miksi kenenkään lapsen täytyisi tarkkailla omaa painoaan? Lapsen ei todellakaan pitäisi miettiä tälläisiä asioita vaan keskittyä olemaan lapsi ja elämään hetkessä.

Kannattaa miettiä tosi tarkkaan kun lapsille puhuu painosta, ettei siitä iskostu pinttymä lopun elämäksi päähän. Olisi hienoa, että lasten kohdalla keskityttäisiin tukemaan terveellisiä elintapoja ja panostettaisiin terveen itsetunnon rakentamiseen. Lapsena kohdattu arvostelu seuraa helposti koko lopun elämän eikä siitä ole niin helppo päästä irti myöhemmin.

Kuvat: Petteri Peltonen

Lopuksi haluan sanoa, että painolla ei oikeasti ole mitään väliä kun vain olet terve ja voit hyvin! Mikään tietty kilomäärä puntarissa ei rakenna vahvaa onnellisuutta eikä tarkkailu tuo koskaan elämään lisää särmää!

Huikeeta juhannusviikkoa!