FITOONA

FITOONA

Raskauden toinen kolmannes – ”helpoin” vaihe takana

** Neuvolapolku kaupallisessa yhteistyössä Felicitas Mehiläisen kanssa**

Raskauden toinen kolmannes meni voinnin ja tuntemusten mukaan hyvin samalla tavalla kuin ensimmäisessä raskaudessa. 
Olin ensimmäisen ja toisen kolmanneksen vaihtumisen aikana työreissussa Tanskassa, josta tuotettiin Pekingin Olympialaisten Tv- lähetykset, joten myös omat ajatukset olivat hyvin paljon muualla kuin itse raskaudessa. Ehdin onneksi käydä ennen reissua vielä Felicitas Mehiläisellä neuvolassa sekä ensimmäisessä ultrassa, niin tiesin, että kaikki on hyvin, eikä reissussa tarvinnut stressata raskauden etenemistä. 

(Käyn koko äitiysneuvolapolun Felicitas Mehiläisellä, täältä löydät lisätietoa, mikäli harkitset itse samaa ja haluat tietää lisää:  https://felicitas.mehilainen.fi/raskaus/aitiysneuvola/) 

On taas jännä todeta, miten ensimmäisen ja toisen kolmanneksen aikana voinnissa on niin iso ero. Ensimmäisen kolmanneksen oudot tuntemukset, kuten: kova väsymys ja etova olo väistyivät lähes heti, toisen kolmanneksen vaihtuessa. Yhtäkkiä hotellin aamupalalla pystyikin juomaan kahvia, jota raskauden alussa, ei meinannut saada alas lainkaan. 
Moni sanookin, että toinen kolmannes on raskauden helpointa aikaa ja näin voisin myös itse todeta. Toki raskauden alku ja loppu ovat myös omalta osaltaan jännittävämpiä ja tunneskaalat vaihtuvat silloin eniten. Raskauden keskivaiheessa osaa ottaa ehkä vähän rennommin, vaikka malttamatonta tämä onkin kokoajan.
Oma keho myös selvästi tottui raskauden muutoksiin ensimmäisen ja toisen kolmanneksen välissä ja vasta loppuvaiheessa ilmeni isoimmat haasteet. Olotila oli pääsääntöisesti hyvä, eniten vauhtia on hidastanut vähitellen kasvava vatsa sekä lantion- alueen kivut, kuten liitoskivut ja jalkaan säteilevät hermosäryt. 
Järkevät treenit tähän asti, ovat olleet paras keino pitää kiputilat poissa, sekä tuoneet helpotusta aina kun kipuja on ilmennyt. Oikeastaan pahinta on istua ja olla paikallaan. Liikkumattomuus näkyy fiiliksessä ja tuntuu kropassa heti!

Monille treenaaminen tarkoittaa aina sykkeet korkealla hikijumppaa, mutta on hyvä muistaa, että kaikki liikunta on hyväksi ja raskauden aikana moni kevyempi, enemmän jopa avaava ja aktivoiva harjoittelu on kaikista parasta kehon hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi yleistä aktiivisuutta arjessa kannattaa ylläpitää, vaikka vauhti hidastuukin. Osalla myös pahoinvointi pakottaa paikoilleen, eikä ole syytä tehdä mitään liian raskasta vaan koittaa saada veri kiertämään muilla kevyemmillä tavoilla. 

Omassa elämässäni liikkuminen on aina ollut henkireikä, mutta varsinkin raskaana huomaan, että sillä on todella suuri merkitys yleisen vireystilan ja hyvinvoinnin ylläpitoon läpi raskauden. Jonain päivänä pystyn tehdä astetta rankemman harjoituksen, mutta välillä harjoitukset koostuvat vain kävelystä, pyöräilystä, uinnista ja liikkuvuudesta. On tärkeä kuunnella kehoa ja liikkua aina kyseisen päivän voinnin mukaan, ilman stressiä. Tästä syystä en myöskään suunnittele liikaa itse harjoitusten sisältöä, vaan menen tarpeen ja kehon tuntemusten mukaan. 

Raskauden aikana: relaksiinihormonin määrä vaikuttaa niveliin ja sidekudoksiin, ”löystyttäen” niitä, kehon painopiste muuttuu vatsan kasvaessa sekä selän ja lantion alueella voi ilmentyä kipuilua. Kaikkeen tähän auttaa järkevä liikunta. Lisäksi kehon painon kasvaessa kuormitus nivelille kasvaa ja ainakin omat aiemmat vammat polvissa rupeaa tuntumaan, joten lihaskunnon ylläpidon lisäksi myös painon nousun pitäminen maltillisena on ollut tärkeää. On hyvin yksilöllistä, miten paino kenelläkin nousee, mutta helposti myös elintapojen muuttuessa varsinkin näin urheilijalla, ravinnon määrää ei voi kasvattaa entisestään, vaan sitä tarvitsee jopa vähemmän. Treenien määrät ja kulutus on niin paljon normaalia pienempää.
On ollut myös itselle taas opettelun paikka, pitää ruokarytmi ja ravinnon määrä järkevänä, vaikka kyseessä onkin jo toinen raskaus. Unohtamatta hormonaalisia muutoksia kropassa, joka omalta osaltaan on saanut aikaan ihan erilaisen ”makeanälän” päälle. Onneksi on paljon hyviä valintoja, joilla sitä voi turruttaa. Polvien jatkuvan vihlonnan skippaan sen verran mielellään! 

Toisen kolmanneksen alkupuolella (rv20) kävimme rakenneultrassa, jossa selvisi, että pieni poika on liittymässä meidän perheeseen. Tutkimuksissa tärkeintä oli kuitenkin huomata, että kaikki oli niin kuin pitääkin ja pienen kehitys etenee, vaikka tuntuuhan se siistiltä, kuulla, että meidän perheeseen liittyy poika. Sekä tytön, – että pojan kasvun ja kehityksen seuraaminen on varmasti mielenkiintoista.

Neuvolakäyntejä on myös toiselle kolmannekselle mahtunut. Olen käynyt raskauden alusta asti Felicitas Mehiläisellä, kätilö Satu Peussalla, ja siis on ollut tosi kiva, kun vihdoin saan käydä aina samoilla ammattilaisilla; niin kätilöllä kuin lääkärillä, ettei tarvitse joka kerta kertoa koko raskauden kulkua uudestaan. Myös toisen kolmanneksen lopussa kävin laajassa lääkärintarkastuksessa Minna Tikkasella, joka tutki kohdunsuun lisäksi pikkuisen läpikotoisin 4D ultralla.
Lisäultraäänitutkimus tuli itselle ihan positiivisena yllätyksenä, mutta joka kerta pienen perheenjäsenen tulo perheeseen konkretisoituu, kun oikeasti näkee, että siellä se on. Varsinkin 4D ultraäänitutkimus on niin mielenkiintoinen, kun rakenteet näkee ihan eri tavalla. On tietysti vähän tuurista kiinni, miten paljon esim. kasvoja voi nähdä. Meidänkin poitsu oli naama kiinni mun selkärankaan päin ja käsien lisäksi myös jalat olivat naaman edessä, että oli lähes mahdotonta saada parempaa otosta muistoksi. Tutkimuksessa kuvat ovat kuitenkin ihan toissijaisia, kun tutkitaan miten kasvu ja kehitys ovat menneet eteenpäin ja aina kun kuulee, että kaikki on hyvin, niin saa olla todella onnellinen.
Kävimme myös ensimmäisen raskauden aikana 4D ultrassa ja oli jotenkin jännä, miten hyvin kuva piti paikkaansa, kun lapsi syntyi. Jos vaan kiinnostaa, niin suosittelen käymään. Tutkimus on jo itsessään mielenkiintoinen kokemus ja sitä kautta saa myös paljon lisätietoa pikkuisen kehityksestä. 
(Täältä löydät lisää tietoa ultrasta: https://felicitas.mehilainen.fi/raskaus/raskauden-seuranta/3d-4d-ultraaanitutkimus/ )

Potkii potkii…

Vaikka istukka on itselläni taas edessä, niin potkut tuntuvat järkyttävän kovaa. Selvästi palloilijoiden lapsi tulossa… Ensimmäisessä raskaudessa istukka oli myös edessä ja tunsin kunnolla liikkeet vasta rv22- 23 tienoilla, mutta nyt ne alkoi tuntumaan jo rv19 aikaan. Nyt kun viimeinen kolmannes on jo alkanut saattaa koko maha heilahtaa suuntaan tai toiseen, ja koko jalkapohja ilmestyä ääriviivoineen mahan pintaan. Vaikka potkujen tunteminen on kivaa ja osalta helpottavaa, kun tietää että mahassa tapahtuu, niin suunnasta riippuen ne tuntuvat myös epämukavalta ja varsinkin kun ne kohdistuvat virtsarakkoa kohti tai tuntuu että kylkiluut kääntyvät toisinpäin. 

Yksi raskauden ”oire” mistä en ole aiemmin tainnut edes kirjoittaa: on unien näkeminen, jotka osaltaan myös vaikuttavat negatiivisesti unen laatuun. Joka yö tulee nähtyä tosi paljon selkeitä unia ja kaikki päivän tapahtumat sekä pienikin stressi menee uniin ja tietysti tulee senkin takia heräiltyä tosi paljon (unohtamatta 1.5v lapsen yöllisiä heräilyjä ja aikaisia aamuja). Tämä sama oire oli ensimmäisessä raskaudessa, mutta sen oli jotenkin unohtanut. Aivan absurdeja unia on tullut nähtyä, mistähän tämäkin mahtaa johtua… Joten jos johonkin toivoisin helpotusta niin uniin. Välillä tuntuu, että on ihan ”pihalla” koko päivän, kun yöunet ovat niin vähäiset. Saa nähdä miten kesä ja helteet vaikuttavat loppuraskauteen! 

Viimeistä kuitenkin viedään ja saa olla todella onnellinen, että kaikki on mennyt näinkin hyvin. Raskauden vaiheista kirjoittelen vielä lisää. Muutama kuukausi aikaa totutella, että kohta meitä onkin kolmen sijaan neljä!

Upeaa kesää kaikille!

0 kommenttia

Talo valittu!

*** Kaupallinen yhteistyön Designtalo ( Den Finland Oy.n ) kanssa ***

Kuva tontilta

Joulukuusta asti ollaan pohdittu tulevaa talopakettia. Kyllä luit oikein, valittiin tähän elämäntilanteeseen sopivaksi valita talopaketti, avaimet- käteen- kokonaisuutena. Hyvä on kuitenkin muistuttaa teitä ja samalla tietysti itseäni, ettei se tarkoita kaiken duunin siirtämistä jonkun toisen harteille. Isoin vastuu talon rakennuksesta ja kaikesta taloon liittyen siirtyy tietysti talofirmalle, joka jo itsessään oli meidän pienyrittäjien perhearkeen ainut oikea vaihtoehto, varsinkin kun toinen pikkunen ilmoitti tontin oston aikaan tulostaan.
Silti on pitkä lista asioita, joita pitää itse hoitaa tontin hankinnan lisäksi. Mm. maaperätutkimus- ja maatyöt, vastaava työnjohtaja, pääsuunnittelija, kvv-ja iv valvojat, lupaprosessit rakennusvalvonnan kanssa sekä useasti myös pienempiä juttuja rakentamisen aikana, kuten liitännät eri verkostoihin, siivousta, jätelavan hankintaa ja talon viimeistelymaalausta… Mutta oikeiden yritysten ja henkilöiden löytämiseenkin saa useasti halutessaan apua.
Lista on aika valtava, mutta kun sitä pikkuhiljaa alkaa purkamaan ja saa palkattua avuksi vastaavan mestarin voi listalta vetää aina jotain yli ja projekti etenee.
Voin rehellisesti myöntää, että optimistisena ihmisenä, en myöskään nähnyt listaa ihan näin pitkänä. Mutta tässä muutamassa kuukaudessa olen oppinut enemmän kuin pitkään aikaan, koska on joutunut selvittämään asioita, joista en ollut ennen koskaan kuullutkaan. Eli yleissivistys on sentään noussut ihan uudelle tasolle! 

Talonrakennus näin ummikkona on jännittänyt aika paljon, oikeastaan jopa stressannut enemmän kuin mikään muu asia elämässä. Monta kertaa olen miettinyt, että mihin tässä ollaan oikeasti ruvettu… ”olisiko ollut vaan helpompi ostaa valmistalo tai uudiskohde?” – silti palaan aina miettimään sitä hetkeä, kun ensimmäisen kerran avaan meidän oman kodin oven, jossa ollaan ensimmäiset asukkaat ikinä, asun itse ensimmäistä kertaa ikinä omakotitalossa, talossa, joka me ollaan itse valittu ja oltu mukana suunnittelussa. Tämä ajatus kääntää aika nopeasti pelot odotukseen ja stressin malttamattomaan iloon! 

Tässä vaiheessa, vaikka monen asian suhteen on jo joutunut tekemään kompromisseja, on kaavamääräykset, rakennusmääräykset ja hitto vielä budjetti, jossa pitäisi pysyä! 😅 silti tuntuu, että rakennetaan meille unelmakotia. Vaikka tykkään rakentaa mielessä pilvilinnoja, olen silti realisti. Ymmärrän mihin meillä rahkeet riittävät ja tässä on myös hyvänä maanpinnalle palauttajana toiminut talomyyjä sekä osaavat ihmiset ympärillä, kuten Arkkitehti siskoni! 

Talopaketin valinta ei aina ole helppoa ja niiden keskinäinen vertailu on haastavaa. Sanoisin vinkiksi vain lähteä etsimään pohjaratkaisulta sopivinta vaihtoehtoa. Moni tuskailee, ettei valmiista taloista löydä sopivaa, mutta niissäkin on älyttömät mahdollisuudet tehdä erilaisia muutoksia, joten kannattaa mieluummin piirtää ja kuivalla toiveet ammattilaisille, jotka usein osaavat heti sanoa mikä voisi olla hyvä valinta ja miten jo valmiita taloja voidaan muokata. On myös mahdollisuus palkata arkkitehti, joka piirtää toiveisiin sopivan talon ja sitten talofirmat ottavat mahdollisen projektin toteutettavaksi. Eli vaihtoehtoja on kyllä, mutta myös tontti ja kaavamääräykset saattavat tehdä monet päätökset puolestasi. 
Meillä on aika selkeä paikka tontilla, mihin talo kannattaa laittaa ja menimme talon valinnassa pitkälti tontin ehdoilla. Tykätään eri mallisista taloista ja varsinkin L- mallisista, mutta tähän tontille sellaisen tekeminen ei tuntunut oikealta ratkaisulta. Me tullaan menemään ihan perus suorakulmion mallilla, niin että saadaan mahdollisimman paljon säästettyä ja hyödynnettyä omaa pihaa arjen elämään, sekä tietysti tärkeimpänä, säästettyä omenapuu!
Talon mallin suhteen emme lähteneet kikkailemaan ja päädyimme siksi hyvin yksinkertaiseen malliin. Mutta tietysti pilkettä taloon saa muilla pienillä ratkaisuilla ja varsinkin talon sisäpuolella sisustusvalinnoilla. 

Meille tulee Designtalon valkoinen kaksikerroksinen puutalo, isoilla mustilla ristikko-ikkunoilla ja mustalla harjakatolla! 

Tulemme myös tekemään markkinointi yhteistyötä Designtalon kanssa projektin varrella

Alakerrassa tulee olemaan kaikki yhteiset oleskelutilat avoimella konseptilla ja yläkerrassa 4 makuuhuonetta sekä toinen kylppäri. Alhaalta löytyy myös kodinhoitohuone, suihkutilat, wc ja tietysti tärkein eli sauna.

Meidän talo on muokattu Designtalon Nordic Classic Käpylä 144B– mallista, ja täytyy todeta, ettei se näytä lainkaan samalta kuin talo linkin takaa ja jo se kertoo, että kuinka paljon talomallit ovat muokattavissa omiin tarpeisiin sopivaksi.
Ollaan mm. muokattu talon kokoa isommaksi sekä pohja on hyvin erilainen. Kuten aiemmin mainitsin, yläkerrasta löytyy pelkästään kaikki neljä makuuhuonetta sekä yksi kylpyhuone ja alakerrassa on kaikki muu. Tähänkin talomalliin päädyttiin osaavan myyjän opastuksella. Itse on alussa vaikea nähdä, miltä talo voi mahdollisesti näyttää tai miten paljon se on muokattavissa, ilman lisäkustannuksia sekä tietysti myös saa tietoa, mikä taas lisää kustannuksia. Pohjakuvien selaaminen ja lopulta kun näimme talosta 5D- kuvat, hahmottui tosi hyvin se, mitä ollaan rakentamassa. Silloin alkoi päätöksen tekokin helpottua.

Kuva: Den / Designtalo

(Ylhäällä vähän suuntaa antavaa kuvaa meidän talosta, muutoksia on kuitenkin vielä tulossa mm. ikkunoihin. )

Tällä hetkellä huojentavaa on se, että vielä ei tarvitse tarkemmin miettiä sisustusratkaisuja, vaan niitä voi alkaa pikkuhiljaa pohtimaan ja valinnat tehdään projektin edetessä. Avaimet käteen- talopaketeissa on myös iso valikoima kaikkea, mikä pakettiin kuuluu, mutta pienellä upgreidauksella saa valintoja muokattua varmasti jokaisen toiveisiin sopivaksi, joten on tärkeä myös varata budjettia niitä varten. Palaan meidän sisustusvalintoihin myöhemmin, kun me saadaan edes jotain lopullisia päätöksiä aikaan. Nyt tuntuu helpottuneelta, kun talo on valittu ja kaikki pienimmätkin muutokset keskittyvät vain tähän taloon!

Projekti siis etenee, nyt viimeistellään kuvia, kasataan tositteita lupaprosessia varten ja tietysti odotetaan, että Espoon kaupunki edes suostuu ottamaan uusia lupia vastaan!

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

0 kommenttia