Muutama päivä sitten puhuttiin porukassa, että mihin ihmisten käytöstavat ovat kadonneet, joten oli pakko jakaa muutamia asioita joita kävimme syvällisen keskustelun aikana läpi.

Käytöstavat… pidäisi olla jokaisella tiedossa, opetettu jo kun olit lapsi ja elämä opettanut kokemusten ja elinvuosien myötä. Mihin ne ovat sitten monilta kadonneet? Inhimmillisyys kaikessa, mutta pakko sanoa, että jokaiseen ikäryhmään, sukupuoleen ja kansallisuuteen mahtuu paljon erittäin huono käytöksisiä ihmisiä. Minusta turha on yleistää ketään, eikä niitä hyväkäytöksisiäkään saa unohtaa! 😉

Haluan listata teille viisi käytöstapaa, joiden olen huomannut monilta unohtuvan ja mitä itse pidän vaivattomina mutta siltikin erittäin tärkeinä;

1. Tervehtiminen, Monilla näyttää olevan todella hankala tervehtiä muitakun omaa lähipiiriä. Varsinkin kun teet jonkun kanssa ekaa kertaa hommia, annat itsestäsi todella tylyn kuvan jos et tervehdi. Sama pätee kun esim. menet kauppaan, usein myyjä tervetii sinua, niin miksi et tervehtisi takaisin.

2. Kiitos! Tätä kuulee liian harvoin. Sana joka sinun pitäisi monta kymmentä kertaa toistaa päivässä. Nämä tapaukset saisivat varsinkin ryhdistäytyä: Ravintolassa kun saat esim. ruokasi, tai missä tahansa kun sinua palvellaan niin kiittää pitäisi minusta aina. Ja toinen omana kokemuksena järkytti, kun pidin ovea rattaita työntävälle naiselle eikä inahdustakaan kuulunut, pakko oli näpäyttää ja huutaa perään ”ole hyvä!” en usko että uudestaan enää jättää kiittämättä.

3. Oven avaaminen, vammautuneille, ikäihmisille sekä rattaitatyöntäville ja miksei muillekkin! Pieni vaiva, mutta aika iso apu. Muistan kyllä kun kuljin itsekin kepeillä että aika vaikea oli polvileikattuna ovia avata ja päivittäin joku paiskasi oven päin näköä.

 4. Kättely! Kättely on tapa kun tutustutaan uusiin imisiin tai tervehditään: itsestäänselvää, eikö? mutta mitä pidät kun joku nainen ojentaa sinulle käden kun käsisuudelmaa vailla tai sitten löysä kädenpuristus eikä katsekontakti todellakaan ole silmissä vaan lattioiden pölyissä. Reipas kädenpuristus ja silmiin katsominen antaa heti ihmisestä paljon reippaamman kuvan. 😉

5. ”Ensin ulos sitten sisään” junat, sporat, metrot, bussit, kaupat mikä paikka tahansa, ihmiset tulisi aina ensin päästää ulos ennen kuin änkeää sisään. Julkisissa kulkuvälineissä tämä on unohtunut täysin!

Tässä muutama yleinen käytöstapa, jotka eivät vaadi keneltäkään aikaa tai vaivaa, mutta jos nämä toimisivat olisi monien arki helpompaa ilman turhia ärsytyksiä ja närkästymistä. 🙂 Käytöstapoja ja kulttuurieroja on paljon, ”jokainen tyylillään,” ”maassa maan tavalla.” Mutta toivottavasti jokainen muistaisi edes nämä yleiset ja inhimilliset!

Mukavaa keskiviikko iltaa! terveiset vesisistä kuvauksista 😉

Kuvaaja: Anssi Ranki Meikki: Keiku (Hiustrendi)

Kuvaaja: Sami Siilin Fitnesstukku magazine

Muutamat lukijoista tietävätkin jo urheilutaustani, mutta voisin vielä hieman lyhyesti avata sitä… ”Syntynyt lenkkarit jalassa” lukee monissa artikkeleissä mitä minusta on kirjoitettu, tietenkin humoristisena ilmauksena tarkoitetaan, sitä että pienestä pitäen urheilu on vieny minua eteenpäin. Satubaletista kaikki alkoi, mikä ei todellakaan ollut oma lajini.. en pysynyt muiden lasten mukana vaan juoksin ympäri salia pää kolmantena.. eli käytännössä häiritsin samalla muiden harjoittelua. Tämä laji jäi lyhyeen jonka jälkeen menin yleiurheilun maailmaan ja samalla kävin telinevoimistelukerhossa. Yleisurheilussa kovimpia lajejani oli 100m ja pituus.. 6 vuotta ehdin yleisurheilua harrastaa ja telinevoikka jäi alkeisiin. Äitini kehotus oli harrastaa jotain muuta, sillä hän kärsi voimisteluajoillaan lukuisia loukkaantumisia.

Yleisurheilun jälkeen löysin fudiksen, jota olin jo monta vuotta pelannut harrastemielessä poikien kanssa. Fudikseen rakastuin heti ja samalla aloin treenaamaan karatea. Harjoituksia, pelejä ja kisoja alkoi olemaan liikaa, joten 5 vuoden aikana saavutin sinisen vyön karatessa ja sitten jouduin tekemään valinnan fudiksen ja karaten välillä. Joukkueurheilu vei voiton!

Jalkapalloa pelasin yhteensä 12 vuotta, kokien piiri-, alue- ja katsauksen maajoukkueesta sekä pelasin 4 viimeistä pelivuottani  Fc Hongan naisten liigajoukkueessa. Nämä neljä vuotta eivät kohdallani olleet kuitenkaan sitä mistä olin unelmoinut. Kärsin näiden 4 vuoden aikana myös 4 polvileikkauksta. Kaikista kuntouduin vaikka ensimmäisellä kerralla tilanne näytti jo nuolta kohti pelikatsomoa ja lopetusta fudiksesta.

Vaikka tein kaikki kuntoutuksen eteen, jäi takaraivoon kuitenkin arvet. Tilanne miten loukkaannuin ei ole koskaan haihtunut mielestä, tunnen edelleen kylmiäväreitä kun nään samanlaisen tilanteen peleissä tai koen sen itse. Myöskään se tunne kun polvi ei ole siinä asennossa kuin pitäisi välähtä satunnaisesti sekä mielessä, että unissa.

Monesti mietin, että miksi loukkaannuin! Tein kaiken urheilun eteen, söin terveellisesti, nukuin hyvin, venyttelin, harjoittelin niin hyvin kuin ikinä pystyin. Olin niin kurinalainen valmentajaa kohtaa sekä ureilijana kuin ikinä voi olla. En pysty käsittämään miksi loukkaannuin.

Vaikka olisinkin voinut jatkaa fudista, tein kuitenkin ison päätöksen ja lopetin. Urheilu ei kuitenkaan hävinnyt mihinkään. Siitä on nyt kaksi vuotta ja nyt olen tässä, jatkoin omaa terveellistä elämäntyyliäni sekä treenaan kahta kovempaa kuin koskaan ennen, mutta mikä minussa muuttui..? Kasvoin ihmisenä todella paljon, arvostan nykyään terveyttä aivan uudella tavalla ja jos jotain olen oppinut niin tiedän, että jos jotain haluaa sen voi saavuttaa, mutta siihen tarvitaan periksiantamatonta asennetta.

Tällä hetkellä tavoitteeni on jatkaa täysillä urheilemista, kokeilla sekä kokea kaikkia eri lajeja. En ole vain ”fitnesskisaaja” vaan se on yksi osa kaikkea mitä teen. Kisaan jos siltä tuntuu, mutta aerobisia tai extreme lajeja en jätä sen takia, että keskittyisin vaan bodyfitnesin maailmaan. Tulevaisuuteni on valmennus puolella sekä muiden ihmisten auttamisessa ei kireissa biksuissa lavalla. 

Mutta palaten siihen mikä jäi harmittamaan loukkaantumisessa, kun nyt jälkeenpäin mietin, oli se että mikä sai minut loukkaantumaan. Oliko kyse huonoista tukilihaksista vai tilanteesta missä maalivadin yli hyppäsin ja laskeuduin väärin maahan. Jos olisin tiennyt miten ehkäistä loukkaantumista olisin tehnyt kaiken sen eteen. Mutta turha jossitella!

Hyviä asiaoita tapahtuu jos on tarkoitus, ja niin tapahtui myös tänä kesänä. Niin kuin aijemmin puhuinkin, jätti loukkaantuminen isot arvet polveen sekä sisäisesti mieleen. En tee koskaan kyykkyjä salilla, miettimättä polveani saati sitten missään muussakaan treenissä. Mikä on huojentavaa on se, että nyt asialle tehdään jotain, yhteistyö erittäin ammattitaitoisen fysioterapeutin sekä ureilijoiden testaajan Jarno Keskisen kanssa alkoi noin kuukausi sitten. ”tavoitteena terve urheilu” on myös meidän tavoite, tähän liittyy myös erittäin tärkeä asia nimittäin testaaminen jonka avulla ehkäistään riskiä loukkaantua, tulen kertomaan tästä myöhemmin tarkemmin, ei ole nimittäin mikään pikku juttu! Saatte myös seurata vierestä miten jo loukkaantunut Oona pidetään mahdollisimman terveessä kunnossa!

Jos jotain kiinnostaa terve ja laadukas urheilu voi jo halutessaan tutustua KemedSportin sivuihin löytyy linkki tästä: www.kemed.fi

Antoisaa keskiviikko iltaa 😉