FITOONA

FITOONA

Leirielämää

leiriKuten otsikko jo kertookin, tuli pari viimeistä päivää vietettyä koulussa leirimeiningeissä. Valitettavasti oma leireily päättyi jo tänään, huomisen pt-koulutuspäivän takia. Mutta kerrompa kuitenkin fiiliksiäni;

Yönyli- telttailu, suunnistus metsässä ja muutenkin erätaidot, ovat aina olleet omalla kohdalla pikkuisen normien ulkopuolella. Joka kerta kuitenkin pakkaustuskien ja rinkan metsästyksen jälkeen ovat reissut olleet ihan huippuja, varsinkin jos porukan välillä kemiat pelaa. Tämän leirin tarkoituksena oli ryhmäyttää luokkamme uudet tulokkaat 60 henkiseen porukkaan, uskompa, että siinä onnistuttiin varmasti. 😉

Se aika mitä ehdin mukana olla, oli sopivasti tapahtumarikas. Aluksi suunnistimme porukoissa rinkat selässä, etsien rasteja, joista jokainen sisälsi jonkun tärkeän erätaidon. Näitä taitoja tulisi osata, varsinkin metsäretkillä ja vaeltaessa. Kuten; solmujen tekoa, jokamiehen oikeuksia, ea-taitoja, yms..

Leirille päästyä näytti askelmittari lähes 20 000 askelta painava rinkka selässä, huikeaa liikuntaa siis! Trangia tulille ja leiriruokien tekoon. Oma gurmee ruoka oli gluteeniton pasta ja tonnikala. Ruuat naamaan ja teltat pystyyn.

Seuraavana aamuna vähän ennen seiskaa ylös ja puuron keittoon, Vähän hääppösemmät ruuat kuin yleensä, mutta leirillä mikä tahansa ruoka maistuu hyvälle 😉 Päivällä suunnistus kisailua porukassa ja lounaan jälkeen omalla kohdalla kamojen pakkaus ja kotia kohti. Kyllä yhdenkin metsäyön jälkeen oma koti on kaikkein paras paikka.

Ajomatkalla rupesin miettimään tärkeitä tärppejä, mitä ensi kerralla pitää muistaa kun leirille lähden, tässä niistä muutama:

1. Kaikkien tavaroiden pakkaus jätesäkkeihin sateen/kosteuden varalta

2. Aina kuivat vaatteet mukana

3. Avaruuspeitto patjan alla estää varsinkin näin syksyllä kylmän ilman tuloa patjan läpi.

4. Fiksu/ergoniminen rinkan pakkaaminen

5. Riittoisat eväät

6. Aamun piristäjänä pikakahvipussit! 😉

Tänään huomasin, että olen tainnut vilustua leirillä. Flunssan alkua pukkaa ja tätä olen koko leirin ajan pelännyt, sillä lauantaina on kauan odotettu ToughViking skaba! Nyt koitan vaan levätä ja vitamiinit naamaan. Peukut pystyyn, etten tule pahemmin kipeäski!

8 Kommenttia

Stockholm Fashion week!

Viime postauksessa mainitsinkin, että seuraava postaus koskee Tukholman muotiviikkoa ja Björn Borgin muotinäytöstä, joten tässä tulee…

Tiivis porukka Suomen Björn Borgin työntekijöitä ja bloggareita suuntasi keskiviikkona kohti Tukholmaa muotiviikolle ja samalla katsomaan tulevan kevään malliston SS15 julkaisutapahtumaa, eli muotimaailmassa tätä kutsutaan muotinäytökseksi 😉 Olin kyseistä tapahtumaa odottanut todella paljon. En ole nimittäin ikinä käynyt muotinäytöksissä ulkomailla. Ruotsista puhutaan aina muodin edelläkävijänä verrattuna Suomeen, joten odotukset olivat tietenkin kovat.

Lentokoneella sateiseen Tukholmaan ja siitä koko porukan voimin Hotellin kautta syömään. Ruoka oli vimpan päälle ja muotinäytös sitäkin upeampi. Sisäänkäynti oli pimeään ”pommisuojaan” vain vieruskaverin erotti savun ja pimeyden peitosta. Ei ollut mitää tietoa, mitä muotinäytös voisi mahdollisesi sisältää. Pitkä tunnelli maan olla, jossa oli pitkä suora malleja varten sekä reunalla yleisö. Jännityksellä odotimme näytöksen alkua.

_O_C0983 _O_C1127 _O_C1155 _O_C1235 _O_C1212 _O_C1043

Olisiko voinut siistimpää olla, mallit kävelivät edestämme roboottikävelyä maskit kasvojen edessä ja päällä ihan sairaan makeita Björn Borgin kevään malliston vaatteita. Jengi räpsi jatkuvalla syötöllä kuvia ja voin kertoa, että näiden catwalk-mallien työ ei ollut ihan helmoimmasta päästä. He eivät nähneet käytännössä mitään maskien takaa, ja catwalkin lopussa heidät vedettiin pois, seuraavalle rundille. Huh huh hatunnoston paikka! Tästä voit katsoa videon itse näytösestä: Björn Borg ss15

Näytökseen oli panostettu todella paljon ja muutenkin kiva nähdä välillä jotain aivan erilaista. Kuten moni on varmasti Björn Borgin vaatteista huomannut persoonallisuuden, sopi tämä muotinäytös loistavasti tulevaan mallistoon. Tyylikästä musta/valkoista marmorikuosia tiedossa, sekä paljon muuta. En malta odottaa milloin pääsen itse testailemaan uutuuksia! Lempparini olivat mustat marmori-kuvioiset treenibögät ja huppari! (kuva 4.)

Seuraava päivä tulikin vietettyä Tukholman keskustassa ja illalla takaisin Suomeen.

Iso kiitos Björn Borgille sekä matkasta, että huippu seurasta! Seuraavaa muotinäytöstä odotellessä 😉

2 Kommenttia