Kehon muutokset raskauden aikana kiinnostaa monia, niin itseänikin ja koko raskaus on ollut mielenkiintoinen tutkimusmatka omaan kehoon.
Raskauden aiheuttamista kehon muutoksista kyseltiin paljon koko oman raskauden aikana, joten ajattelin käydä läpi kootusti, mitä muutoksia mun kehossa tapahtui raskauden aikana ja miten olen palautunut ensimmäisten kahden viikon aikana synnytyksestä.

Olen raskauden eri vaiheista kirjoittanut aiemminkin jo tänne blogiin, eli vanhemmat tekstit kannattaa vielä plärätä läpi jos tarkemmin kiinnostaa raskauden eri vaiheet ja esim. liikunta raskauden aikana, vitaaminit raskaana yms…

Tässä kuvasarjassa on raskauden ensimmäiset viikot eli rv 5 , rv 10 ja rv 15. Pientä muutosta alkoi tapahtumaan tosi nopeasti. Usein oli sellainen olo, että olisi syönyt jotain mikä ei vatsalle sovi ja oli turvonnut fiilis.
Alkuraskaudessa oli eniten huonovointisuutta, väsymystä ja hengästymistä. Hormonitoiminnassa tapahtuu paljon muutoksia ja selvästi huomasi, että keholla menee aikansa tottua niihin. Liikkumista raskauden alussa vaikeutti vaihtelevan olotilan lisäksi myös salitreeneissä pinnistyksen aiheuttama päänsärky. Tämä vaiva meni onneksi muutamassa viikossa ohi, mutta usein jouduin keskeyttämään liikkeet ja tiputtamaan painoja.

Tässä kuvassa rupeaa jo isoin muutos näkymään kunnolla. Oikeastaan raskauden toisella kolmanneksella vatsa kasvoi kaikista nopeiten ja alkuraskauden turvonnut olo alkoi muuttumaan pallomaiseen vatsaan. Vasemmalta oikealle näkyy rv 20, rv 25 ja rv 30.
Toisella kolmanneksella ei enää ollut pahoinvointia eikä oikeastaan väsymystä muusta syystä kuin siitä, että heräilin öisin 3-6 kertaa. Oikeastaan heräily alkoi jo ihan raskauden alussa ja jatkui loppuu asti. Taisin koko raskauden aikana nukkua alle 10 kertaa putkeen ilman heräilyä. Lopulta siihen jo tottui.
Toisella kolmanneksella kasvava vatsa ja jo ihan painon nousu vaikuttivat eniten olotilaan. Tahti treeneissä hidastui paljon verrattuna alkuraskauden treeneihin, mutta muuten pystyi hyvin liikkumaan vain sisältöä piti muuttaa radikaalisti.

Viimeisenä loppusuora! rv 35, rv 40 ja sainkin rv 40.1 pikkusen maailmaan, 5h ja 52 minuuttia myöhässä lasketusta-ajasta, eli lähes täsmällinen tyttö. Edellisessä postauksessa kerroinkin tarkemmin synnytyksestä, joka kesti kaiken kaikkiaan sen vuorokauden, sieltä voit lukea enemmän itse synnytyksestä.
Raskauden viimeisellä kolmanneksella alkoi keho tuntumaan jo tosi isolta, painoa raskauden aikana tuli kaiken kaikkiaan + 13-14kg.
Lopussa kömpelyyttä oli selvästi enemmän ja tukalaa oloa. Iso vatsa painoi selvästi enemmän keuhkoja ja sai etsiä asentoja, missä pystyi olla- saati nukkua. Melkein seisten oli helpointa olla ja pomppasin useesti pystyyn, koska en vaan pystynyt istumaan paikallaan!

Treenasin ihan raskauden loppuu asti salilla sekä kävin tekemässä kävelylenkkejä. Askelpituus lyheni loppua kohti kävellessä ja vatsan paino tuntui tosi tukalalta, mutta tahtia hidastamalla pystyi vielä kuitenkin n. 5km lenkkeihin ongelmitta. Ainoa este oli oikeastaan se, että melkein kun ensimmäiset 200m oli kävellyt tuli jo vessahätä. Vauva sopivasti painoi rakkoa…
En voi kuitenkaan sanoa, että olisin nauttinut raskaana olemisesta tai kasvavasta vatsasta, vaikka pienokaisen odottaminen ja kasvaminen olikin ihanaa.
Varsinkin loppusuoralla olo oli tosi tukala, eli synnytyksen alkaminen oli ainakin itselle suorastaan helpotus. Työni on kuitenkin todella aktiivista, seison pitkiä pätkiä kun valmennan, joten kehon painon ja painopisteen muuttuminen vaikuttivat tosi paljon omaan työskentelyyn ja jaksamiseen töissä, vaikka asiakkaat loppuun asti väittivätkin, ettei sitä huomaa.
Lapsen syntymää tulikin odotettua, kuin kuuta nousevaa ja kun pikkuinen syntyi oli se paras tunne ikinä! Ihan sen takia tietysti, että näki oman rakkaan lapsen terveenä maailmassa, mutta myös sen takia, että olotila kehossa helpottui huomattavasti.

Seuraavaksi onkin hyvin rehellistä kuvasarjaa kahden viikon palautumisesta synnytyksen jälkeen. Ensimmäinen kuva on heti synnytyksen jälkeen, kun päästiin perhehuoneeseen. Vatsa oli edelleen pallomainen, mutta olo sisällä oli todella outo, ihan kun kaikki sisäelimet etsisivät uudestaan paikkaansa, enkä pystynyt yhtään hallitsemaan keskivartaloa tai tuntenut sitä, joka on itselle hyvin outo tunne. ”Ontto olo” kuvasi hyvin fiilistä just tolloin!
Toinen kuva on 3 päivää synnytyksestä, eli seuraava päivä kotiutumisesta. Kolmas kuva taas 4 päivää synnytyksestä. Neljäs kuva 5 päivää synnytyksestä. Viides kuva on viikko synnytyksestä ja viimeinen kuva on tasan kaksi viikkoa synnytyksestä.

Olen tosi yllättynyt miten nopeasti oma keho on synnytyksestä muuttunut vain kahdessa viikossa, lisäksi paino on pudonnut jo yli 10kg.
Rehellisesti sanottuna, en uskonut, että muutos tapahtuu ihan näin nopeasti. Isoin yllätys on ollut miten nopeasti keskivartalon lihakset ovat jo ruvenneet löytämään paikkansa, vaikkakin edelleen täytyy rauhassa odottaa, että vatsalihakset ovat täysin palautuneet ennen kuin niitä alkaa treenaamaan.

Kaikki on kuitenkin hyvin yksilöllistä, mutta uskon vahvasti, että liikkuminen koko raskauden ajan ja raskauden jälkeen liikkumisen käynnistämisellä on iso vaikutus omaan palautumiseen, ihan niin kuin tieteellisesti on myös tutkittu.
Lisäksi olen todella paljon panostanut veden juontiin ihan täysimetyksen takia sekä ylipäätään terveelliseen ja monipuoliseen ravintoon yhtä lailla panostan nyt kuin raskauden aikana ja ennen raskautta. Hyvä ravinto on niin iskostunut omaan arkeen, että se on vaan niin tapa.

Miten aloitin liikkumisen synnytyksen jälkeen: Oikeestaan heti samana päivänä yritin vaan kävellä huoneessa ja olla pystyssä, mitä pystyin. Joka päivä lisäsin ihan vain pystyssä olemista ja kävelyä.
Heti kun pääsimme kotiin, kävimme ensimmäisellä 20 min vaunulenkillä ja vaunulenkit ovat jatkuneet päivittäisinä tähän päivään asti, nyt yleensä 30-60 min kerrallaan.
Lantionpohjan lihaksia aloin treenaamaan myös heti, kun kotiuduttiin noin. 2-3 krt päivässä, ihan jännitys-rentoutus aktivoinnilla.
Viidentenä päivänä synnytyksestä aloin tekemään jo enemmän liikkuvuutta ja kevyttä lihaskuntoa oman kehon painolla ja kuminauhoilla. Todella tunnustelevaa harjoittelua ja lähinnä tavoitteena saada veri kiertämään varsinkin yläkropassa. Jalkaliikkeitä olen tehnyt hyvin varovasti alkuun, mutta kokoajan pystyy tekemään enemmän.

Liikkumisen isoin hidaste on ollut episiotomian haava, joka alussa vaikeutti jo ihan kävelyä ja kaikkia alakropan liikkeitä. Nyt kahden viikon jälkeen tunne on jo ihan erilainen, muttei täysin normaali.

Jottei kukaan ota näistä paineita, haluan muistuttaa, että oma liikkuminen on kuntoutumista, todella rauhallista ja tunnustelevaa. Ei mitään repiviä liikkeitä eikä isoja painoja. Lisäksi käytän tukivyötä, jotta keskivartaloon ei tule liiallista painetta. Ensimmäisellä viikolla tukivyö oli myös kävelylenkeillä päällä, mutta nyt enää treenatessa. (täältä löytyy tukivyö, jota käytän).

Jokaisen palautuminen ja liikkumisen aloittaminen on todella yksilöllistä, joten itseä ei kannata verrata keneenkään toiseen. Palautumiseen vaikuttaa geenit, kaikki se aika liikunnan parissa ennen raskautta ja raskauden aikana, miten raskaus on mennyt ja miten synnytys on mennyt. Koskaan tämä lista ei ole sama kenenkään toisen kanssa, joten vertaaminen on täysin turhaa.
Itse voin ammattilaisena antaa vain nämä neuvot näkemättä kunnolla kenenkään tilannetta, sen tarkemmin; Kuuntele omaa kehoa, pyri asteittain liikkumaan voinnin mukaan. Aloita ensin ihan vaunulenkeillä ja yläkropan liikkuvuusliikkeillä, ja asteittain lisää rauhallisia liikeitä omalla kehon painolla. Anna keskivartalon palautua kunnolla, älä tee liikkeitä, jotka aiheuttavat painetta vatsaan. Keskivartalon palautuminen vie alussa aikaa, ja jos sen ei anna rauhassa palautua voi myöhemmin tulla isompia fyysisiä ongelmia esim. selän- ja vatsan alueelle.

Itsellä on todella iso palautuminen edessä ja kaikki tämä on vasta koko pitkän matkan ensimmäiset metrit!

Hiljaa hyvä tulee!

Terveiset ”baby kuplasta” ensimmäinen viikko pienen kanssa on mennyt niin nopeasti, etten ole yhtään kerinnyt kirjoittamaan. Moni teistä on pyytänyt tarinaa synnytyksestä, niin tässä se vihdoin tulee…

Synnytystä edeltävänä päivänä kehossa ei ollut mitään tuntemuksia siitä, että seuraavana aamuyönä alkaisi pitkään odotettu synnytyksen käynnistyminen.
Kävin vielä kunnolla salilla ja saunomassa, toki ajattelin niillä puskea itse vauhtia synnytykseen.
No seuraavana aamuna klo. 4.00 heräsin koviin alavatsa ja selkäkipuihin, josta seurasikin melkein hetkessä supistukset. En koko raskauden aikana saanut mitään harjoitussupistuksia tai ainakaan en osaa sanoa saaneeni niitä. Joten oli selvää, että nyt h-hetki lähestyy. Jaksoin sinnitellä muutaman tunnin, kunnes herätin Pekan ja ilmoitin, että tänään muuten mennään Jorviin! (Espoon sairaalaan). Kärvistely jatkui kotona vähän vaille kymppiin kunnes ainoa asento missä pystyin olla oli rukousasento polvillaan sänkyä vasten. Supistukset tulivat 3-6 minuutin välein ja oli vaan pakko lähteä katsomaan synnärille tilannetta.

Sinne me sitten jäätiinkin… Samantien synnytyssaliin ja odottamaan senttien etenemistä.
Tunnit olikin sitten tosi tosi pitkiä ja apua sain heti alussa tens-laitteesta ja myöhemmin ilokaasusta, joka ei kyllä sopinut mulle yhtään, sillä oksennushan sieltä tuli. Tens-laitetta pidin oikeastaan siihen asti, kunnes illalla kahdeksan aikaan kalvojen puhkomisen jälkeen alkoi niin järkyttävän kovat supistuskivut, että epiduraali ja kipulääkkeet oli pakko saada. Sitten vaan odoteltiin, että pikkunen valmistautuu maailmaan tuloon.

Vasta aamulla 5.00 jälkeen pääsin ponnistamaan pikkuisen maailmaan. Ponnistusvaiheen haasteena oli lyhyt napanuora joka hankaloitti pikkusen pääsyä ulos. Juuri ennen kuin lääkäri oli päätymässä imukuppiin saatiin pikkunen turvallisesti ulos. Ilman episotomiaa ei kuitenkaan vältytty, mutta olin valmis ihan mihin tahansa, että saan rakkaan ihmisen turvallisesti ulos. Ja kun alavatsan päälle (koska lyhyt napanuora) sain pikku rakkaan olin niin onnellinen, siinä ei paljoa omat kivut tuntuneet. Kaikin puolin, olin varautunut siihen, että kipu kuuluu asiaan ja monien muiden leikkausten takia sairaalaympäräristö oli tuttu, joten osasin ottaa yllättävän rennosti.

Sairaalassa päivät meni perhehuoneessa tutustuen uuteen perheenjäseneen. Ja kun putkeen oltiin valvottu 35h, voin sanoa, että oltiin aika väsynyttä mutta onnellista porukkaa.
Sairaalasta päästin lopulta keskiviikkoaamuna kotiin. Seurailtiin pikkuisen tulehdusarvoa joka oli vähän koholla synnytyksestä. Kaikki kuitenkin muuten paremmin kuin hyvin ja lääkärin tarkastuksessa, lääkäri totesi vain, että ”kympin tyttö!” joka oli tietenkin meille vanhemmille huokaus helpotuksesta. Mitat pikkusella oli 49.5 cm ja 3.3 kg.

En oikeestaan jännittänyt synnytystä, toimenpiteitä tai mitään muuta kuin sitä, että lapsi on terve. Ja täytyy sanoa erityis kiitos kaikille Espoon sairaalaan kolmen vuoron kätilöille, jotka meidän kanssa oli koko synnytyksen ajan. Todella ammattitaitoista, ihmisläheistä ja turvallista toimintaa. Oli helppo vain itse olla ja toimia ohjeiden mukaan. Synnytykseen liittyy paljon usein pelkoa, kipua, tietämättömyyttä, epämukavaa oloa, ja jopa häpeää omaan kehoon, jonka ammattitaitoiset kätilöt osaavat hyvin poistaa mielestä. Itse koin ainakin oloni todella hyväksi vaikka kipu oli välillä sietämätöntä.

Eilen Pavulla tuli viikko täyteen täyttä elämää! Nyt voi jo sanoa, että aikamoinen temperamentti asuu tässä likassa, mutta samalla hän on niin suloinen ja ihana, että voisi vaan tuijottaa kokoajan.
Täällä siis kaikki paremmin kuin hyvin, arki rullaa omalla painollaan. Välillä öisin valvotaan ja päivät nukutaan ja välillä toisinpäin. On huikeeta elää hetkessä ja katsoa miten hieno pieni ihminen kehittyy päivä päivältä meidän edessä!

Lisäksi pyritään pysyä kuitenkin liikkeessä niin vauvan rutiinien luomisen takia, että oman kehon palautumisen. Vaikka kipuja on ja välillä kävely (varsinkin alussa) oli hankalaa, niin joka päivä on parempi fiilis kun lähtee liikkeelle ja saa kehossa vetenkierämään ja aineenvaihdunnan käyntiin. Tulen kirjoittamaan vielä palautumisesta erikseen, oman tekstin tänne blogiin.

Mutta nyt haluan vielä sanoa paljon kiitoksia kaikille muistamisesta ja onnitteluista, ollaan täällä vauvan kanssa kukkien ja korttien keskellä! Ihana huomata miten moni elää ja hengittää siellä mukana, tätä meidän uutta elämän vaihdetta!

• Terkut Papulta ❤️