Motivaatio

Motivaatio on suoraan tie tuloksiin, onnistumiseen ja tavoitteiden saavuttamiseen. Kun on motivoitunut harjoittelu menee eteenpäin. Jos on intohimoa johonkin ei motivaatiota tarvitse edes etsiä, sillä sitä on silloin varmasti. Kukaan ei voi olla motivoitunut kaikkeen, aina ei jaksa eikä huvita eikä tarvitsekaan. Mutta kun puhutaan arvoista; esimerkiksi perheestä ja terveydestä, olisi tärkeä että myös motivaatiota olisi.

Laiminlyömme usein ensimmäisenä oman terveyden. Emme liiku, ruokapuoli ei kiinnosta lainkaan ja valvomme yötä myöhään. Koko ajan vireystila rupeaa hiipumaan, emme jaksa suoriutua edes arkisista asioista ja pikku hiljaa motivaatiota ei tahdo irrota mihinkään.

Se, että voimme hyvin ja olemme terveitä on yhteydessä kaikkeen. Olemme mukavampia myös läheisille. 

SAMSUNG CSC

Motivaatiota olisi hyvä miettiä pidemmässä mittakaavassa, jos tulee eteen viikko jolloin mikään ei ole huvittanut, niin kannattaa miettiä syytä, että miksi ei?- Mistä motivaation hiipuminen johtuu: eikö tietyllä tavalla treenaaminen miellytä? Olenko syönyt motivaation liian suppealla ruokavaliolla? Nukkunut huonosti? Stressannut työasioista? Kaikella on syy-seuraus suhde. 

Jos joku teistä ajattelee, että minulla on aina motivaatiota tehdä kaikki täydellisesti niin olette saaneet ihan väärän kuvan. Välillä ei vaan jaksa eikä kukaan ole superihminen. Treenaaminen on itselle ollut pikku likasta asti elämäntapa. Aina jokin harrastus on vienyt paljon aikaa viikosta ja tällä hetkellä niin harrastukset kuin työkin ovat liikunnan parissa. Mutta esimerkiksi ruuan tarkkailuun/laskemiseen minulla ei todellakaan ole motivaatiota. Syön silloin kun on nälkä, sitä mitä tekee mieli ja tykkään monipuolisesta terveellisestä ruuasta, joka tukee vireystilaani. Ja olen huomannut, että tarvitsen aterioita pitkin päivää, että jaksan.

Jos joku ei tiennyt perimmäistä tarkotustani Fitnesskisoihin, niin syy miksi lähdin kisaamaan oli mentalipuolen ymmärtäminen laihdutusprosessissa sekä samalla oman kehon toimintaan tutustuminen. Nopeasti huomasin, etten arvoiltani ja mentaliteetiltani sopinut lajiin lainkaan, mutta opin todella paljon itsestäni ja siitä on ollut hirmuisen paljon apua valmentaessa.

Syömisen rajoittamiseen ei meinannut olla millään motivaatiota, mutta aina kun palasin ajatukseen, että ”mikä oli tavoitteeni, mitä halusin projektista oppia!” – Tajusin ettei olisi vaihtoehtoja ja samalla sain motivaatiota jatkaa.

SAMSUNG CSC

Urheilijana olen ollut aina vähän sellainen, että tulokset motivoivat jatkamaan, mutta vielä enemmän epäonnistumiset. Jos loukkaannun tai joku valmentajista on pelivuosina lytännyt maanrakoon, olen joka kerta päättänyt, että odota vaan, kohta tullaan ja kovaa! Jälkeenpäin olen huomannut, että monilla ihmisillä on tapana jarruttaa muita. Kyseenalaistetaan, arvostellaan ja halutaan muista yliote. Ihan äärimmäisiä kommentteja kuulen asiakkailtani, joiden läheiset arvostelevat uutta elämäntapaa. Miksi? – miksi haluamme sammuttaa toisen motivaation jos itsellämme sitä ei ole… Tähän kun löytäisin syyn, olisin todella onnellinen.

Muihin ihmisiin on vaikea vaikuttaa, mutta itseemme voimme. Kun motivaatiota ei ole, rupeamme usein voivottelemaan omaa olotilaa ja jaksamista. Niskasta kiinni ottaminen on toisille vaikeaa ja jos koskaan sitä ei tee, siitä muuttuu entistä hankalempaa vuosien myötä. Ja niin kuin sanoin; jokaisen olisi syytä olla itselleen armollinen, mutta armollisuus ja laiskuus ovat kaksi eri asiaa, eikä niitä tulisi sekoittaa keskenään.

Uusien treenivaatteiden ja muun materiaali voi piristää harjoittelua, mutta se ei pidä olla ainoa syy siihen, että on motivaatiota treenata. Motivaatiota pitäisi olla jokaisella, joka arvostaa omaa terveyttä, mutta usein sitä ei ajattele tätä kautta. Oman terveyden arvostaminen ei kuitenkaan tarkoita ”tappolenkkejä” ja salilla ravaamista. Vaan liikunmuotoa mistä nauttii, terveellistä ruokaa mistä tykkää ja sopivassa suhteessa kehonhuoltoa ja lepoa. Älkää laskeko: ”kuinka monta kertaa viikossa minun pitää treenata?! – Vaan miettikää että haluan laittaa itseni likoon niin monta kertaa kuin minulle tuntuu sopivalta. 

Kaikki äärisuorittaminen vie usein motivaation. Kenenkään ei tarvitse treenata 2 kertaa päivässä, jo pienillä muutoksilla arkiaktiivisuudessa ja vaikka uuden lajin löytäminen vievät terveyttä eteenpäin. Myöskään ruokavaliossa ei kannata kaikkea hallita ja rajoittaa, koska silloin tulee myös repsahduksia, jotka ovat aina mielessämme negatiivisia. Rento, mutta terveellinen ruokavalio on mielestäni kaikkein tärkein. Kuitenkin jokainen, joka tietää, että ravinto on ihan retuperällä tiedostaa myös että syy löytyy vain itsestään.

SAMSUNG CSC

Kehotan jokaista välillä pysähtymään ja miettimään omaa motivaatiota terveyteen. Toteutus on usein yksinkertaista, mutta mieli ei. Motivaation löytäminen pitkäaikaiseksi on usein prosessi, siihen ei auta ”kaikki tänne heti”– ajattelumaailma eikä nopeiden ulkoisen motivaation omaavien asioiden hankinta. Motivaation täytyy lähteä sisältä, se että miksi ja minkä takia asiat teemme täytyy jokaisen tiedostaa.

Motivoitunut henkilö osaa myös ottaa rennosti, muistakaa se! 😉

Tässä ajatuksiani motivaatiosta, toivottavasti toivepostaus vastasi odotuksiin, ihanaa sunnuntaita kaikille!

14 kommenttia

  1. Avatar
    Pasi Haapiainen

    Olipa mielenkiintoinen kirjoitus! Siinä löytyi heti ajattelemisen aihetta ihan omakohtaisestikin! Ja parannettavaa löytyi heti omassa toiminnassa. Isot kiitokset noista ajattelemisen arvoisista sanoista! 🙂

  2. Avatar

    Hyvä kirjoitus oli kyllä, kiitos! 🙂 tästä voin itse ainakin ottaa opikseni, että armollinen saa olla itselleen, tavoitteet voi silti saavuttaa (omasta mielestäni jopa paremmin tuloksin 🙂 ).
    On todella mukava huomata, että sinunkaltainen ahkera ja paljon aikaansaava ihminen kokee myös hetkiä, jolloin ei huvittaisi yhtään/ei ole motivaatiota tehdä. Antaa paljon voimaa myös itselle jaksamaan ja jatkamaan kohti omaa päämäärääni 🙂

    • Avatar

      Kiitos viestistä ansku! 🙂
      Niin se juuri onkin, turha suorittaminen ei vie eteenpäin.

      Tottakai kaikilla on päiviä jolloin ei jaksa ja välillä pitääkin olla jaksamatta 😉

  3. Avatar

    Hei Oona!

    Kiitos kirjoituksesta. Osui ja upposi. Motivaatiot taas löytyivät!

    Ihanaa kesää!

  4. Avatar

    Olet niin oikeassa! Itse olen just tosi hyvässä tilanteessa, sillä motivaatiota riittää joka lähtöön. Opintoihin, treeneihin, perheeseen, matkusteluun. Toivottavasti se pysyy myös yllä!
    Lotta
    http://www.lottieslife.com

  5. Avatar

    Pari lausetta jäi mieleeni: tulokset motivoivat jatkamaan, mutta vielä enemmän epäonnistumiset. Minulla menee usein päinvastoin, jos ei tuloksia tule kokeilen uudelleen ehkä kerran tai kaksi mutta sitten heitän hanskat tiskiin. Ei jaksa enää yrittää, vaikka sanotaan että pystyy mihin vaan kunhan haluaa, mutta joskus ei vaan onnistu ja se pitää hyväksyä. Minua motivoi eniten tulokset ja onnistumisen kokemukset. Sitten: armollisuus ja laiskuus Näitä en pysty erottamaan, se on niin vaikeaa! Menee niin helposti suorittamiseksi. Pitää tehdä sitä ja tätä mutta haluanko? Jos jätän treenin väliin koska ei huvita onko se laiskuutta? Uusien treenivaatteiden ja muun materiaali voi piristää harjoittelua, mutta se ei pidä olla ainoa syy siihen, että on motivaatiota treenata; tätä en ymmärrä lainkaan! Palkinnot voi motivoida mutta jos niistä tulee päämäärä ja ykkösprioriteetti ei motivaatio ole itse tekemisessä vaan siinä palkinnossa. Palkinto pitäisi olla jo itse tavoitteen saavuttaminen ja se matka jota pitkin sinne kulkee. Tuosta fitnesskisakokemuksestasi oli rehellistä myöntää ettei se ole juttusi. Olen samaa mieltä; olet niin joustava ja rento(ja hyvä siis!)Kuitenkin mielestäni jokaisen Pt:n olisi hyvä kokeilla tuollaista ”diettiä” tai ylipäätänsä erilaisia treeni/ravintometodeja niin tietää mistä puhuu. Aivan kuten ryhmäliikuntaohjaajatkin testailee omia tunteja.

    • Avatar

      Kilpaurheilu/kilpailuvietti on paljon vienyt itseä siihen suuntaan että pienetkin epäonnistumiset ovat vain takoneet lisää motivaatiota. Välillä sekin voi mennä yli kun ei koskaan lennä hanskat tiskiin 🙂

      Joskus treenin jättäminen väliin on olla armollinen itsellesi. Jos tiedät että olet aktiivinen niin muutaman treenin väliin jättäminen ei juuri ole laiskuutta. Jos taas painopiste on siinä jaksaako ollenkaan liikkua niin silloin on enemmän kyse laiskuudesta. 🙂

      Juurikin niin! Tavarat eivät saa motivoida vaan itse tekeminen 😉

      Jokaisen liikunnanalalla työskentelevän tulisi olla kartalla muutoksista ja tietää mistä puhuvat. Olen samaa mieltä 🙂

  6. Avatar

    Huippupostaus! Itse kuulun enemmän jengiin joka vetää liiankin tiukille itsensä – treenaaminen, syöminen, you name it. Pitää ihan pakon kanssa opetella sellasta rennompaa itsensä kohtelua ja itselleen epäonnistumisen tai väsymyksen sallimista. Tuota en vaan jaksa ymmärtää jos joku lannistaa muita, ei kaikkea negatiivista tartte sanoa ja ihmisiä ympärillä voisi enemmänkin kehua. Luulisi, et jokainen saisi itsekin enemmän virtaa siitä jos onnistuisi motivoimaan itsensä lisäksi vielä muitakin. 🙂

    • Avatar

      Kiitos Unna! 🙂

      Sopiva rentous on aina tervetullutta, se ei ole helppoa mutta pienistä asioista kannattaa lähteä liikenteeseen.
      Se onkin tosi surullista, että joillain on tarve tähän, mutta näistä tyypeistä ei kannata välittää, vaan keskittyä omiin juttuihin. 🙂

  7. Avatar

    Aivan huikea teksti. Näistä teksteistä saa kyllä niin paljon irti. Kirjottelin juuri blogiini bloggaajista ja olet myös siellä. Voit käydä kurkkaamassa tästä: http://janinan-maailma.blogspot.fi/2016/08/38-bloggaajat-motivaattoreina.html

Vastaa viestiin Fitoona Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.Vaaditut kentät ovat merkittyjä *

*