Miksi kukaan löisi omaan reiteen puukon- tai valitsisi huonot elämäntavat, jotka ovat kuin pienempiä sisäisiä puukoniskuja huonontamassa yleistä hyvinvointiamme!

Monille hyvinvoinnin ylläpito ja arkisten rutiinien hallinta on hankalaa. Valmentaessa sitä kuulee yleisimmät kuopat mihin monen hyvinvointi ja kehitys kaatuu. Näihin kuoppiin putoaa välillä jokainen, myös minä. Kuitenkin itsestään huolehtiminen pitäisi olla asia, jonka jokainen haluaisi nostaa omissa arvopykälissä ylemmäksi. Joskus olen puhunut vähän radikaalistakin esimerkistä tähän liittyen; etteihän kukaan omaan reiteen myöskään puukkoa iskisi. Harva meistä pystyisi satuttamaan itseämme ulkoisesti, niin miksi teemme sitä sisäisesti. Pahinta on vielä se, että huonot elämäntavat eivät välttämättä näy suoraan päällepäin, vaan pikkuhiljaa aiheuttavat tuhoa sisältäpäin.

Suurin osa tietää, miten pitäisi nukkua, syödä ja liikkua. Silti nukumme liian vähän, syömme mitä sattuu ja jos liikumme liikumme usein liian yksipuolisesti ja liian kovaa. Ei ole olemassa myöskään oikotietä onneen, että jos jatkuvasti nukumme liian vähän ja silti treenaamme viisi kertaa viikossa, että kehitystä tapahtuisi. Tai laiminlöisimme ruokavalion ja taas treenaisimme paljon, sama kuoppa tässäkin.

Rutiinien löytäminen ja luominen olisi jokaiselle kaikista tärkeintä. Hyvä olo ja terveys lähtee hyvin pienistä asioista. Usein myös monille yhden arkisen asian saaminen kuntoon parantaa huomattavasti hyvinvointia. Se voi oikeasti olla niin yksinkertaisista asioista kiinni kuin; ruuan lisääminen, vedenjuonti, kahvihuoneen pullien väliinjättäminen, järkevä treeniohjelma, pari tuntia lisää unta, lepoviikko jne… Haluamme yleensä aloittaa siitä, että joku muu muuttaisi meidän koko ruokavalion tai treenirutiinit, vaikka usein se on kaikista huonoin juttu. Jos elämäntavat ovat ihan retuperällä, sillä voidaan saada alku aikaan, mutta suurimmalla osalla ongelmat ovat paljon pienempiä, eikä niitä pitäisi liian radikaalista lähteä muuttamaan. Nopeat muutokset on tosi vaikea prosessoida ja muuttaa rutiiniksi, sekä tätä kautta osaksi elämäntapaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin ei kuitenkaan pidä olla stressaavaa. Elämästä pitää nauttia eikä elämää kannata iskeä neuroottisen tarkkailun alaiseksi. Tärkein tavoite olisi löytää itselle sopiva tapa liikkua monipuolisesti, jolloin keholle omaiset fyysiset ominaisuudet kehittyvät ja silti liikkuminen on hauskaa. Löytää Järkevä monipuolinen ja säännöllinen tapa ylläpitää fiksua ruokavaliota, jossa herkut ja napostelu ovat sopivassa suhteessa muuan ruuan kanssa. Lopettaa unesta tinkiminen ja oikeasti panostaa siihen, että nukumme, jotta palaudumme. Näiden perusteiden päälle, jokaisella voi olla omia hauskojan hyvinvointiin liittyviä rutiineja, ja ne ovat täysin ok, jos niistä itse nautit ja saat hyvää oloa.

Kuvat: Petteri Peltonen

Mitä asioita omissa hyvinvointi rutiineissa on?

  • Heti kun olen herännyt juon yleensä ison lasin vettä, koska tietysti koko yön on ollut juomatta, ja ainakin oma nestetasapaino kaipaa vesilasia heti ensimmäisenä aamulla.
  • Kun keitän kahvin rullaan yleensä samalla jalkapohjia. Omassa keittiössä on lattialla puukeppi, jotta saan aina kun jalkapohjat kinnaavat lisää verenkiertoa jalkoihin. Auttaa kummasti myös rentouttamaan säären lihaksia. Samalla käytän keppiä rintarangan avaamiseen ja lapojen aktivointiin.
  • Aikataulutan työpäiviin treenit ja ruokatauot, jotta oikeesti saan ne mahtumaan päivään. Valmennan usein 6-8 tuntia päivässä, eikä koskaan työaika ole täysin sama, jolloin on pakko myös suunnitella tarkemmin milloin kerkiä syömään ja liikkumaan.
  • Kannan aina jotain välipaloja mukana, kuten: hedelmiä, pähkinöitä, proteiinipatukka, jotta ei käy niin, että iskee kauhea nälkä eikä ole mitään energiaa mukana.
  • Multa löytyy kaiken maailman piikkimatot, rullat ja hypervoltit, joita käytän usein samalla kun katson tv.tä tai leffaa. Tykkään myös venytellä samalla, jolloin kroppa rentoutuu ja pystyy myös nauttimaan leffasta paremmalla fiiliksellä. Joskus käytän tähän 2 min joskus 20 min.
  • Käyn myös säännöllisesti hierojalla, jotta oikeasti kroppa pysyy auki ja kunnossa.
  • Aloitan ja lopetan jokaisen treenin liikkuvuuteen sekä lämmittelen ja loppuverkkaan huolellisesti, ihan vain välttääkseni loukkaantumiset.
  • Aina kun jalat ovat hapoilla treeneistä tai koko työpäivän seisomisesta teen suihkussa kylmä- kuumahoitoa jaloille, jolloin oikeesti jaloissa on niin paljon freesimpi olo.

Tässä ehkä osa siitä mitä tulee nyt heti mieleen, omista rutiineista. Eli ei todellakaan mitään sen ihmeellisempää, ihan perus juttuja, minkä päälle rakennan oman arjen. Lisään aina kehon tuntemusten mukaan erilaisia asioita. Tärkeintä on kuunnella omaa kehoa ja mitä se oikeasti tarvitsee. Jos on rankka työpäivä ei välttämättä rankka treeni ole se oikea valinta, vaan kehon stressitasoja alentava palauttava treeni. Kuuntele itseäsi ja investoi ihan vähän enemmän omaan hyvään oloosi niin kummasti energiatasot paranevat!

Energistä viikonloppua!

2 kommenttia

  1. Avatar

    Hyvä kirjoitus, eniten oli mukava lukea sinun rutiineistasi ja peilata omiiin. Pitääkin useammin muistaa huolehtia jalkojen rullaamisesta, se tosiaan auttaa, mutta sitä tekee itse liian harvoin.

    On kyllä helppoa olla huolehtimatta omasta hyvinvvoinnista, kun pienet päivittäiset helpot valinnat edistävät heikompaa hyvinvointia pitkässä jouksussa. Itse olen myöskin sitä mieltä, että rutiinit ovat tärkeitä. Niiden myötä luodaan hyviä menetelmiä, jotka edistävät hyvinvointia – eikä liiakseen mennä tavoitteiden mukana, ja kun se on saavutettu palataan vanhoihin tapoihin.

    Itsekin bloggailen ja rutiineista on yksi kirjoitus, joka saattaisi kiinnostaa
    https://www.kevness.com/blogi/muutoksen-nelja-perustaa/

    • Avatar

      Heippa Kevin!

      Kiitos paljon viestistä, juuri näin ne rutiinit helpottaa huomattavasti hyvinvoinnin ylläpitoa jo ihan automaattisesti!

      Kiitos vinkistä ja mukavaa alkusyksyä!

      Oona

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.Vaaditut kentät ovat merkittyjä *

*