Kiireiset kuulumiset

oona_47 (1)

@Petteri Peltonen

Vihdoin ehdin koneen ääreen kirjoittamaan (koitan välttää virheitä, vaikka 8h työpäivä ja treenit takana 😉 ).. Voin kertoa, että kiireistä on ollut. Töitä joka ikinen päivä lisäksi treenit ja muut menot joka suuntaa, mutta tälläistä elämäni on aina ollut enkä mitään muuttaisi. Aktiivisuuspisteet kuitenkin nolla blogikirjoittelun suhteen, mutta ensi viikolla paluu kouluun hiihto”lomalta”, joten myös aikaa istua alas koneen ääreen ja kirjoittaa enemmän.

Kauheasti tulee postausideoita mileen, kun vaan ehtisin kirjoittamaan puhtaaksi kaiken mitä pään sisällä sykkii. Uusia treenivaatteita, treeniohjelmia, kenkiä, reseptejä, arvoja, mielipiteitä siis kaikkea olen tässä pohdiskellut. Skabojakin tulossa pian tänne sivustolle ja fb sivustolle, hyvineen palkintoineen, eli pysykää kuulolla ja valmiina 😉

Toivottavasti aktiivisimmat seuraajat ja lukijat eivät ole jo menettäneet malttia tähän hiljaiseloon. Instagramia (Fitoona)  päivittelen lähes päivittäin kuvamuodossa, joten jos ei täällä kuulu niin siellä ainakin pepsodent -rivi, päivän fiilikset, letkautukset ja meiningit välähtelee.”Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”, joten laitetaan tällä kertaa sen piikkiin 😉

Valoisammat pidemmät päivät, parempi unenlaatu, paremmin kulkenut treenit! Selkeesti mennään kesää kohti kun fiilis on näin hyvä. Ulkojuoksulenkit ovat jo viikkorutiinissa mukana. Ihana päästä vaihteeksi hikisistä halleista eroon raikkaaseen ilmaan. Perus punttitreenin lisäksi räjähtävempiä salitreenejä ja enemmän toiminnallisia treenimuotoja. 1743578_10152250766319933_1856616928_n

Taidan kuulostaa ylipirteeltä!? No sitä todellakin olen.. Ei saa kuitenkaan liikaa innostua ettei kohta oteta takapakkia antaa elämän kulkea omalla painollaan tuurhaan tulevaa miettien. Kesää kohti alkaa jokaisen vireystaso tottakai nousemaan ja varmasti monella muullakin nyt noustaan elämässä ylämäkiä,  joten pakko nyt haastaa teidät kaikki! Oma tavoite on juhannukseen mennessä tuplata tämän hetkinen leuanvetosaalis. Eilen sain 10 huom. puhdasta leukaa (kädet suoraksi aina alas tullessa eikä polvet nouse yli 90 asteen kulmaan), eli jussiin mennessä täytyisi tykittää 20 leukaa. Kova haaste kovalle mimmille ja katotaan mihin rahkeet riittää, ainakin motivaatiota ja tahtoa on. Entinen ennätykseni 18 leukaa olisi siinä samalla nujerrettu. Eli jokainen jussiin mennessä rikkomaan omia leuanvetoennätyksiä.

Nyt pakko päästä unten maille, että huomenna jaksaa pumpata jalkoja! Hyvää yötä uusien haasteiden myötä 😉

Fitoona

35 kommenttia

  1. Hyvä haaste tuo leukojenveto, joka kerta kun haluaa yhden toiston lisää niin saavutaa sen. Öitä :).

  2. Heippa!! Tuosta leuanvedosta, olisi kiva jos antaisit jotain vinkkejä miten sitä voisi treenata? 🙂

  3. Olen samaa mieltä, että on kyllä mukava päästä taas ulos vähän enemmän lenkkeilemään ! Toivottavasti säät lämpenisi vielä enemmän! 🙂

  4. Hahaa, itselläni on myös tavoitteena saada leuanvetoenkka uusiksi kesään mennessä! Voisin pyrkiä myös tuohon samaan 20, sillä 11 meni pari viikkoa sitten puhtaita! 🙂

    http://hyvanmielenajatuksia.blogspot.fi

  5. No ihan hyvä, että joku jaksaa olla ylipirteä 😉 Ja täällä seuraillaan blogia, eihän sitä aina jaksakaan päivittää, se ymmärrettäköön. Ois kiva olla itekin pirteä, ootko aina pirteä (tai vaihtoehtosesti ylipirteä 😀 ) ja aina ollutkin, vai vaikuttaako liikunta ja ruoka selkeästi sun olotilaan? Nimim. ite kauhee stressaaja ja väsynytkin usein, ois kiva pystyä vaikuttamaan ite tohon jotenkin.

    • Kukaan ei ole aina pirteä, mutta hyvin vaikuttaa unen määrä ja ruuan laatu/rytmi 🙂 jos kaikki menee nappiin niin ainakin itsellä on tosi pirteä fiilis koko päivän 🙂 olen kyllä itse sellainen tyyppi, että päivällä jaksan painaa täysillä, mutta illalla nukahdan hetkessä ja helposti jopa jo kymmeneltä 🙂

  6. Moikka! Taas kerran yks uus, joka seuraillu sun blogia jo about vuoden verran mut ikinä en oo kommentoinu! Oot kyllä huikee, ku niin monia innostanu ja edelleen innostamassa liikkumaan ja elämään terveellisesti. Niin kuin muakin! Tuosta leuanvedosta kysyisin, että osaatko neuvoo miten pääsis alkuun, jos ei pääse yhtään leukaa? Oon joskus päässy n. 5, mutta leuanvetoa ei oo tullu reenattua usempaaan vuoteen. Salilla ku nyt käyny, oon tullu siihen tulokseen että se ois sika hyvä selkäliikekin. Kannattaakohan niitä treenailla ”negatiivisesti” eli penkin avulla laskeutuu ylhäältä alas tietyillä sarjoilla&toistoilla? Parempia ideoita?

    • Heipppa!

      Oi mahtava kuulla! 🙂 ja kirjoittelu jatkuu edelleen!
      Kuminauha on toinen hyvä mikä jeesaa niitä tehdessä, koska auttaa ponnahtmaan ylöspäin, mutta negatiiviset hyviä kanssa! Varmasti alat saamaan, kun ennenkin olet saanut! tsemppiä ja huippu kevättä! 🙂

  7. Hei oona 🙂

    Huomasin aiemmissa kirjoituksissasi että olet käyttänyt kompressio sukkia/säärystimiä. Autttoivatko ne sinua? olen harkinnut hankkimista kun on aina pohkeet jumissa. mutta kellään tutullani ei ole kokemusta niistä. olisi kiva jos voisit kertoa oman mielipiteesi 🙂 Kiitos !

    • Moikka!

      Omalla kohdalla on jeesannut! verenkierto parantunut ja hapotustunne lähtenyt pohkeista! kannatan kyllä testaamaan! 🙂 sopii loistavasti myös töissä jos joudut seisomaan monta tuntia! 🙂

  8. Ei kyllä kovin maaginen tulos leuanvedossa suhteessa siihen minkä kokonen pala löytyy! Itse olen yleisurheilija, ja pesen kyllä tuon tuloksen puolet pienemmällä haukkarilla. Pointtina siis, että lihasten koko ei kerro kyllä siitä miten paljon sitä tautia löytyy 🙂 Yleisesti fitness urheilijoita taidetaan pitää todella voimakkaina, mikä usein on aika kaukana totuudesta.. Sitä en kiellä, ettei kookkaita lihaksia löytyisi ja ”kuivan kesän oravia” 😀

    • Itse olen huomannut, että mitä enemmän leukoja tekee sitä enemmän niitä myös menee, jos kylmiltään puolen vuoden jälkeen kokeilee eivät tulokset ole samoja, myös tietynlainen treeni kehittää erilaisia osa-alueita. Sekä kevyenä kirppuna itsellä meni leukoja vaikka kuinka paljon 🙂 futarina jalat olivat ihan eri voimaluokkaa kun kädet 🙂 Tulokset pitää huomioida omakohtaisesti eikä verrata aina muihin. Itselle 20 tavoitteena on kova, joillekkin ei. Samalla joku minkä itse helposti taitaa on toiselle iso tavoite. On hienoa jos joku pystyy jossain koviin tuloksiin ja arvostan ainakin henkilökohtaisesti todella paljon. 🙂 huikeeta kevään odotusta!

    • AIniin ja piti vielä mainita, että vaikka hauiskäännös menisi 20 painoilla ja olisi iso pala ei leukoja silti mene 20, kyseessä ihan erilainen treeni ja liike, joka lähtee selästä 🙂

  9. Käytätkö ennen treeniä joitain latausjuomia tai treenin jälkeen palkkarii? Mietin vain kun noudatat tota paleo-ruokavaliota, niin onko ne siinä ”sallittuja”?
    Sit näihin leuanvetoihin liittyen, niin olisiko parempi tehdä kuminauhan avulla esim. 3×5 sarjoja vai tehdä mielummin esim. 3×1 ilman kuminauhaa?
    Oot iha mahtimimmi ja loistava esikuva!! 🙂

  10. Hei Oona!
    Oot mun mielestä ihan älyttömän kaunis nainen. Minä ihailen sua paljon!
    Olen itse vasta 15-vuotias ja käynyt läpi syömishäiriön, jolloin laihduin pienessä ajassa tosi paljon. Sain siihen kuitenkin apua ja nyt asiat on paremmin. Olen kuitenkin vielä aika tarkka syömisistäni ja mietin paljon asioita treenailun ja ruuan suhteen. Haluaisin muodokkaan ja sopivasti lihaksikkaan kropan. Onko sulla mitään hyviä neuvoja tän ikäiselle tytölle.

    • MOikka! 🙂

      Tsemppiä paljon ja mukava kuulla, että olet parantunut. Liian tarkkaan ei kannata kaikkea seurata, syö terveellisesti, mutta tarpeeksi ja liiku siihen lisäksi niin pysyt terveenä. TUrha stressaaminen olisi hyvä jättää pois ja nauttia kaikesta mitä tekee. 🙂 Tärkein neuvo on, että syöt kulutuksesi mukaan ja muista että puhdasta ruokaa saa syödä paljon ja vielä jos lisäksi treenaat. 🙂

  11. Heippa! Kysyisin kun tilailet yleensä tuota fitnesstukusta,niin miten tilaukset sieltä maksetaan,voiko tehdä niin että tilaat tietylle paikkakunnalle ja maksat tilauksen sinne paikkaan minne posti tulee niinkuin kaikissa muissakin paikoissa?

  12. Moikka! Tuli vaan tällänen juttu mieleen että teetkö kenties ruoka ja liikunta ohjelmia? Käyn salilla aktiivisesti mutta jotenkin haluais itselle jo pikkuhiljaa jotain kontrollia.. Ja näkeekö sua goExpoilla ens viikolla?:)

    • GOexpoille en näillä näkymin nyt pääse, vaikka olisin halunnut! toivottavasti saisin aikataulut sumblittua. TÄllä hetkellä aika ei riitä henkilökohtaisten ohjelmien tekoon 🙂

      • Okei! Mahtaisto sulla olla jotain vinkkiä mistä mahtais kohtuu hinnalla saada (esim. Joku tuttu joka tykkää tehdä) ohjelmia..? Olen penkonut koko netin läpi mutta mistään ei tunnu sopivaa löytyvän..:/
        Ja hyvää kevättä sinulle!

        • Vaikea sanoa nyt kun en tiedä tapausta kunnolla, mutta pt-palveluita on paljon. tai jos olet huomannut salillasi jonkun joku näyttää tietävän paljon treenaamisesta mene ihmeessä kysymään apua 🙂 ’

          samoin 🙂

  13. Oot ihan huikee mimmi ja tsemppiä treeneihin! Asiana sellasta kysyisin, että mistä ostat sun farkut tms kun mulla tullu ongelmaksi tuo housujen istuvuus 😀 Reisilihakset ja pylly ei mahdu kunnolla muuten vyötäröltä sopiviin housuihin. Housut vaan kiristää pepun linttaan 😀 Sulla tuota lihasta kuitenki on ja housut näyttää sun jalassa niin törkeen hyvältä, että toivottavasti osaat auttaa 😀

    • Kiitos 🙂
      Voin kertoa, että ehkä isoin ongelma on löytää farkkuja!! 🙂 yhen mallin oon nyt löytänyt guessin valikoimasta joka on ihan mega stretsi jegginssit! ne mahtuuuu! 🙂

  14. Ootko Oona paikan päällä GoExpossa?

  15. Oot niin WAU! Ihannoin sua kovasti. Oon itekkin hyvässä kunnossa mutta toi sun kroppa on jotain uskomatonta! 🙂 oot mun esikuva!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.Vaaditut kentät ovat merkittyjä *

*