Kahvi osana omaa ja maapallon hyvinvointia

Suomalaiset juovat kahvia vuodessa 9,9 kg henkilöä kohden. Kahvin määrä on meillä suomessa enemmän kuin missään muualla maailmassa, joten jokainen voi miettiä samalla kuinka paljon yhteensä se tekee roskaa.

Itsekin olen kahvin suurkuluttaja ja kahvi kuuluu ehdottomasti omaan viikottaiseen arkeen. Päivässä juon noin 1-3 kuppia kahvia, joten kapseleiden määrä vaihtelee viikossa noin 7- 21 välillä. Siihen vielä, kun lisätään muidenkin juomat kahvit, niin roskaa tulee vahingossakin ja paljon.

yhteistyössä: Nespresso

Nykypäivänä puhutaan jatkuvasti enemmän jätteen ongelmallisuudesta ja ihmisten välinpitämättömyydestä. Roskaa heitetään luontoon ja rantaviivat täyttyvät muovista josta kärsivät meidän ihmisten lisäksi eniten eläimet. Itselle voi tuntua itsestäänselvältä kierrättää ja laittaa roskat roskikseen, mutta jostain syystä kaikille se ei ole.

Kahvikapselit ovat sopineet omaan arkeen loistavasti ja tykkään enemmän erikoiskahveista, vaikka tuleekin juotua myös ihan perus pannukahvia. Nespresson kahvikapselit ovat valmistettu alumiinista ja tästä syystä ne voidaan kierrättää tavallisessa pienmetallin keräyspisteessä. Hauska miettiä, että kierrätyksen jälkeen omat kahvikapselit pääsevät uudestaan käyttöön ja niitä voidaan käyttää esimerkiksi pyörän osiin, kelloihin tai vaikka sveitsiläiseen linkkariin. Kuvassa oleva linkkari on valmistettu 24- kahvikapselista, voitteko kuvitella?

Näitä aiheita on hyvä jokaisen pohtia, vaikka juuri sen kahvikupillisen ääressä. Jokaisen olisi syytä kierrättää niin roskat, vaatteita ja tavaroita kuin ihan kaikkea mahdollista. Asiat voivat tuntua omassa elämässä hyvin pieniltä, mutta jos jokainen meistä paahtaisi hälläväliä- asenteella eteenpäin ei maapallon tilanne olisi lähivuosina kovinkaan hyvä. Mikään aktivisti en ole, mutta haluan kuitenkin kantaa vastuun omista valinnoista ja teoista. Ja paljon on myös itselläni parannettavaa monissakin asioissa.

Hyvä on pohtia kuluttaja niitä omia valintoja. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että tuntuu hyvältä juoda kahvini sekä puhua ja kirjoittaa näiden asioiden puolesta tietäen, että yritys sisällyttää kestävän kehityksen kahvitalouden periaatteet koko arvoketjuunsa, huomioiden: kahviviljelyn, tuotannon, logistiikan ja kahvikapseleiden kierrätyksen.

Hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi, että: Nespresso on istuttanut kahvinviljelysten ympärille miljoonia puita tuottamaan happea, joten puiden hiilidioksidin sitomisen ja hapen palauttamisen takia takaisin ilmaan, ne torjuvat ilmastonmuutosta. Nespresson kahvinviljelysten vesihuolto- ja sadevesijärjestelmät on rakennettu ympäristöystävälliseksi ja ympäristölle haitallisia tuholaismyrkkyjä tai lannoitteita ei käytetä kahvinviljelyksessä. Tämä varmasti vaikuttaa myös kahvin laatutekijöihin.

Huippua viikkoa kaikille ja mietitään asioita kortta pidemmälle!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.Vaaditut kentät ovat merkittyjä *

*