Yleinen

Kehon muutokset raskauden aikana ja palautuminen 2 viikkoa synnytyksestä

Kehon muutokset raskauden aikana kiinnostaa monia, niin itseänikin ja koko raskaus on ollut mielenkiintoinen tutkimusmatka omaan kehoon.
Raskauden aiheuttamista kehon muutoksista kyseltiin paljon koko oman raskauden aikana, joten ajattelin käydä läpi kootusti, mitä muutoksia mun kehossa tapahtui raskauden aikana ja miten olen palautunut ensimmäisten kahden viikon aikana synnytyksestä.

Olen raskauden eri vaiheista kirjoittanut aiemminkin jo tänne blogiin, eli vanhemmat tekstit kannattaa vielä plärätä läpi jos tarkemmin kiinnostaa raskauden eri vaiheet ja esim. liikunta raskauden aikana, vitaaminit raskaana yms…

Tässä kuvasarjassa on raskauden ensimmäiset viikot eli rv 5 , rv 10 ja rv 15. Pientä muutosta alkoi tapahtumaan tosi nopeasti. Usein oli sellainen olo, että olisi syönyt jotain mikä ei vatsalle sovi ja oli turvonnut fiilis.
Alkuraskaudessa oli eniten huonovointisuutta, väsymystä ja hengästymistä. Hormonitoiminnassa tapahtuu paljon muutoksia ja selvästi huomasi, että keholla menee aikansa tottua niihin. Liikkumista raskauden alussa vaikeutti vaihtelevan olotilan lisäksi myös salitreeneissä pinnistyksen aiheuttama päänsärky. Tämä vaiva meni onneksi muutamassa viikossa ohi, mutta usein jouduin keskeyttämään liikkeet ja tiputtamaan painoja.

Tässä kuvassa rupeaa jo isoin muutos näkymään kunnolla. Oikeastaan raskauden toisella kolmanneksella vatsa kasvoi kaikista nopeiten ja alkuraskauden turvonnut olo alkoi muuttumaan pallomaiseen vatsaan. Vasemmalta oikealle näkyy rv 20, rv 25 ja rv 30.
Toisella kolmanneksella ei enää ollut pahoinvointia eikä oikeastaan väsymystä muusta syystä kuin siitä, että heräilin öisin 3-6 kertaa. Oikeastaan heräily alkoi jo ihan raskauden alussa ja jatkui loppuu asti. Taisin koko raskauden aikana nukkua alle 10 kertaa putkeen ilman heräilyä. Lopulta siihen jo tottui.
Toisella kolmanneksella kasvava vatsa ja jo ihan painon nousu vaikuttivat eniten olotilaan. Tahti treeneissä hidastui paljon verrattuna alkuraskauden treeneihin, mutta muuten pystyi hyvin liikkumaan vain sisältöä piti muuttaa radikaalisti.

Viimeisenä loppusuora! rv 35, rv 40 ja sainkin rv 40.1 pikkusen maailmaan, 5h ja 52 minuuttia myöhässä lasketusta-ajasta, eli lähes täsmällinen tyttö. Edellisessä postauksessa kerroinkin tarkemmin synnytyksestä, joka kesti kaiken kaikkiaan sen vuorokauden, sieltä voit lukea enemmän itse synnytyksestä.
Raskauden viimeisellä kolmanneksella alkoi keho tuntumaan jo tosi isolta, painoa raskauden aikana tuli kaiken kaikkiaan + 13-14kg.
Lopussa kömpelyyttä oli selvästi enemmän ja tukalaa oloa. Iso vatsa painoi selvästi enemmän keuhkoja ja sai etsiä asentoja, missä pystyi olla- saati nukkua. Melkein seisten oli helpointa olla ja pomppasin useesti pystyyn, koska en vaan pystynyt istumaan paikallaan!

Treenasin ihan raskauden loppuu asti salilla sekä kävin tekemässä kävelylenkkejä. Askelpituus lyheni loppua kohti kävellessä ja vatsan paino tuntui tosi tukalalta, mutta tahtia hidastamalla pystyi vielä kuitenkin n. 5km lenkkeihin ongelmitta. Ainoa este oli oikeastaan se, että melkein kun ensimmäiset 200m oli kävellyt tuli jo vessahätä. Vauva sopivasti painoi rakkoa…
En voi kuitenkaan sanoa, että olisin nauttinut raskaana olemisesta tai kasvavasta vatsasta, vaikka pienokaisen odottaminen ja kasvaminen olikin ihanaa.
Varsinkin loppusuoralla olo oli tosi tukala, eli synnytyksen alkaminen oli ainakin itselle suorastaan helpotus. Työni on kuitenkin todella aktiivista, seison pitkiä pätkiä kun valmennan, joten kehon painon ja painopisteen muuttuminen vaikuttivat tosi paljon omaan työskentelyyn ja jaksamiseen töissä, vaikka asiakkaat loppuun asti väittivätkin, ettei sitä huomaa.
Lapsen syntymää tulikin odotettua, kuin kuuta nousevaa ja kun pikkuinen syntyi oli se paras tunne ikinä! Ihan sen takia tietysti, että näki oman rakkaan lapsen terveenä maailmassa, mutta myös sen takia, että olotila kehossa helpottui huomattavasti.

Seuraavaksi onkin hyvin rehellistä kuvasarjaa kahden viikon palautumisesta synnytyksen jälkeen. Ensimmäinen kuva on heti synnytyksen jälkeen, kun päästiin perhehuoneeseen. Vatsa oli edelleen pallomainen, mutta olo sisällä oli todella outo, ihan kun kaikki sisäelimet etsisivät uudestaan paikkaansa, enkä pystynyt yhtään hallitsemaan keskivartaloa tai tuntenut sitä, joka on itselle hyvin outo tunne. ”Ontto olo” kuvasi hyvin fiilistä just tolloin!
Toinen kuva on 3 päivää synnytyksestä, eli seuraava päivä kotiutumisesta. Kolmas kuva taas 4 päivää synnytyksestä. Neljäs kuva 5 päivää synnytyksestä. Viides kuva on viikko synnytyksestä ja viimeinen kuva on tasan kaksi viikkoa synnytyksestä.

Olen tosi yllättynyt miten nopeasti oma keho on synnytyksestä muuttunut vain kahdessa viikossa, lisäksi paino on pudonnut jo yli 10kg.
Rehellisesti sanottuna, en uskonut, että muutos tapahtuu ihan näin nopeasti. Isoin yllätys on ollut miten nopeasti keskivartalon lihakset ovat jo ruvenneet löytämään paikkansa, vaikkakin edelleen täytyy rauhassa odottaa, että vatsalihakset ovat täysin palautuneet ennen kuin niitä alkaa treenaamaan.

Kaikki on kuitenkin hyvin yksilöllistä, mutta uskon vahvasti, että liikkuminen koko raskauden ajan ja raskauden jälkeen liikkumisen käynnistämisellä on iso vaikutus omaan palautumiseen, ihan niin kuin tieteellisesti on myös tutkittu.
Lisäksi olen todella paljon panostanut veden juontiin ihan täysimetyksen takia sekä ylipäätään terveelliseen ja monipuoliseen ravintoon yhtä lailla panostan nyt kuin raskauden aikana ja ennen raskautta. Hyvä ravinto on niin iskostunut omaan arkeen, että se on vaan niin tapa.

Miten aloitin liikkumisen synnytyksen jälkeen: Oikeestaan heti samana päivänä yritin vaan kävellä huoneessa ja olla pystyssä, mitä pystyin. Joka päivä lisäsin ihan vain pystyssä olemista ja kävelyä.
Heti kun pääsimme kotiin, kävimme ensimmäisellä 20 min vaunulenkillä ja vaunulenkit ovat jatkuneet päivittäisinä tähän päivään asti, nyt yleensä 30-60 min kerrallaan.
Lantionpohjan lihaksia aloin treenaamaan myös heti, kun kotiuduttiin noin. 2-3 krt päivässä, ihan jännitys-rentoutus aktivoinnilla.
Viidentenä päivänä synnytyksestä aloin tekemään jo enemmän liikkuvuutta ja kevyttä lihaskuntoa oman kehon painolla ja kuminauhoilla. Todella tunnustelevaa harjoittelua ja lähinnä tavoitteena saada veri kiertämään varsinkin yläkropassa. Jalkaliikkeitä olen tehnyt hyvin varovasti alkuun, mutta kokoajan pystyy tekemään enemmän.

Liikkumisen isoin hidaste on ollut episiotomian haava, joka alussa vaikeutti jo ihan kävelyä ja kaikkia alakropan liikkeitä. Nyt kahden viikon jälkeen tunne on jo ihan erilainen, muttei täysin normaali.

Jottei kukaan ota näistä paineita, haluan muistuttaa, että oma liikkuminen on kuntoutumista, todella rauhallista ja tunnustelevaa. Ei mitään repiviä liikkeitä eikä isoja painoja. Lisäksi käytän tukivyötä, jotta keskivartaloon ei tule liiallista painetta. Ensimmäisellä viikolla tukivyö oli myös kävelylenkeillä päällä, mutta nyt enää treenatessa. (täältä löytyy tukivyö, jota käytän).

Jokaisen palautuminen ja liikkumisen aloittaminen on todella yksilöllistä, joten itseä ei kannata verrata keneenkään toiseen. Palautumiseen vaikuttaa geenit, kaikki se aika liikunnan parissa ennen raskautta ja raskauden aikana, miten raskaus on mennyt ja miten synnytys on mennyt. Koskaan tämä lista ei ole sama kenenkään toisen kanssa, joten vertaaminen on täysin turhaa.
Itse voin ammattilaisena antaa vain nämä neuvot näkemättä kunnolla kenenkään tilannetta, sen tarkemmin; Kuuntele omaa kehoa, pyri asteittain liikkumaan voinnin mukaan. Aloita ensin ihan vaunulenkeillä ja yläkropan liikkuvuusliikkeillä, ja asteittain lisää rauhallisia liikeitä omalla kehon painolla. Anna keskivartalon palautua kunnolla, älä tee liikkeitä, jotka aiheuttavat painetta vatsaan. Keskivartalon palautuminen vie alussa aikaa, ja jos sen ei anna rauhassa palautua voi myöhemmin tulla isompia fyysisiä ongelmia esim. selän- ja vatsan alueelle.

Rv 40 vs. 2 viikkoa synnytyksestä

Itsellä on todella iso palautuminen edessä ja kaikki tämä on vasta koko pitkän matkan ensimmäiset metrit!

Hiljaa hyvä tulee!

8 Kommenttia

Synnytystarina

Terveiset ”baby kuplasta” ensimmäinen viikko pienen kanssa on mennyt niin nopeasti, etten ole yhtään kerinnyt kirjoittamaan. Moni teistä on pyytänyt tarinaa synnytyksestä, niin tässä se vihdoin tulee…

Synnytystä edeltävänä päivänä kehossa ei ollut mitään tuntemuksia siitä, että seuraavana aamuyönä alkaisi pitkään odotettu synnytyksen käynnistyminen.
Kävin vielä kunnolla salilla ja saunomassa, toki ajattelin niillä puskea itse vauhtia synnytykseen.
No seuraavana aamuna klo. 4.00 heräsin koviin alavatsa ja selkäkipuihin, josta seurasikin melkein hetkessä supistukset. En koko raskauden aikana saanut mitään harjoitussupistuksia tai ainakaan en osaa sanoa saaneeni niitä. Joten oli selvää, että nyt h-hetki lähestyy. Jaksoin sinnitellä muutaman tunnin, kunnes herätin Pekan ja ilmoitin, että tänään muuten mennään Jorviin! (Espoon sairaalaan). Kärvistely jatkui kotona vähän vaille kymppiin kunnes ainoa asento missä pystyin olla oli rukousasento polvillaan sänkyä vasten. Supistukset tulivat 3-6 minuutin välein ja oli vaan pakko lähteä katsomaan synnärille tilannetta.

Sinne me sitten jäätiinkin… Samantien synnytyssaliin ja odottamaan senttien etenemistä.
Tunnit olikin sitten tosi tosi pitkiä ja apua sain heti alussa tens-laitteesta ja myöhemmin ilokaasusta, joka ei kyllä sopinut mulle yhtään, sillä oksennushan sieltä tuli. Tens-laitetta pidin oikeastaan siihen asti, kunnes illalla kahdeksan aikaan kalvojen puhkomisen jälkeen alkoi niin järkyttävän kovat supistuskivut, että epiduraali ja kipulääkkeet oli pakko saada. Sitten vaan odoteltiin, että pikkunen valmistautuu maailmaan tuloon.


Vasta aamulla 5.00 jälkeen pääsin ponnistamaan pikkuisen maailmaan. Ponnistusvaiheen haasteena oli lyhyt napanuora joka hankaloitti pikkusen pääsyä ulos. Juuri ennen kuin lääkäri oli päätymässä imukuppiin saatiin pikkunen turvallisesti ulos. Ilman episotomiaa ei kuitenkaan vältytty, mutta olin valmis ihan mihin tahansa, että saan rakkaan ihmisen turvallisesti ulos. Ja kun alavatsan päälle (koska lyhyt napanuora) sain pikku rakkaan olin niin onnellinen, siinä ei paljoa omat kivut tuntuneet. Kaikin puolin, olin varautunut siihen, että kipu kuuluu asiaan ja monien muiden leikkausten takia sairaalaympäräristö oli tuttu, joten osasin ottaa yllättävän rennosti.

Sairaalassa päivät meni perhehuoneessa tutustuen uuteen perheenjäseneen. Ja kun putkeen oltiin valvottu 35h, voin sanoa, että oltiin aika väsynyttä mutta onnellista porukkaa.
Sairaalasta päästin lopulta keskiviikkoaamuna kotiin. Seurailtiin pikkuisen tulehdusarvoa joka oli vähän koholla synnytyksestä. Kaikki kuitenkin muuten paremmin kuin hyvin ja lääkärin tarkastuksessa, lääkäri totesi vain, että ”kympin tyttö!” joka oli tietenkin meille vanhemmille huokaus helpotuksesta. Mitat pikkusella oli 49.5 cm ja 3.3 kg.

En oikeestaan jännittänyt synnytystä, toimenpiteitä tai mitään muuta kuin sitä, että lapsi on terve. Ja täytyy sanoa erityis kiitos kaikille Espoon sairaalaan kolmen vuoron kätilöille, jotka meidän kanssa oli koko synnytyksen ajan. Todella ammattitaitoista, ihmisläheistä ja turvallista toimintaa. Oli helppo vain itse olla ja toimia ohjeiden mukaan. Synnytykseen liittyy paljon usein pelkoa, kipua, tietämättömyyttä, epämukavaa oloa, ja jopa häpeää omaan kehoon, jonka ammattitaitoiset kätilöt osaavat hyvin poistaa mielestä. Itse koin ainakin oloni todella hyväksi vaikka kipu oli välillä sietämätöntä.

Eilen Pavulla tuli viikko täyteen täyttä elämää! Nyt voi jo sanoa, että aikamoinen temperamentti asuu tässä likassa, mutta samalla hän on niin suloinen ja ihana, että voisi vaan tuijottaa kokoajan.
Täällä siis kaikki paremmin kuin hyvin, arki rullaa omalla painollaan. Välillä öisin valvotaan ja päivät nukutaan ja välillä toisinpäin. On huikeeta elää hetkessä ja katsoa miten hieno pieni ihminen kehittyy päivä päivältä meidän edessä!

Lisäksi pyritään pysyä kuitenkin liikkeessä niin vauvan rutiinien luomisen takia, että oman kehon palautumisen. Vaikka kipuja on ja välillä kävely (varsinkin alussa) oli hankalaa, niin joka päivä on parempi fiilis kun lähtee liikkeelle ja saa kehossa vetenkierämään ja aineenvaihdunnan käyntiin. Tulen kirjoittamaan vielä palautumisesta erikseen, oman tekstin tänne blogiin.

Mutta nyt haluan vielä sanoa paljon kiitoksia kaikille muistamisesta ja onnitteluista, ollaan täällä vauvan kanssa kukkien ja korttien keskellä! Ihana huomata miten moni elää ja hengittää siellä mukana, tätä meidän uutta elämän vaihdetta!

  • Terkut Papulta ❤️
16 Kommenttia

Mitä kaikkea on ollut ikävä raskauden aikana?

Tässä äippälomalla, vaikka onkin melkein joka päivä ollut jotain tekemistä, on silti ollut myös näitä päiviä kuten tänään, kun päätin etten sovi tai aikatauluta mitään. Haluan herätä kun mieli tekee, syödä aamupalan rauhassa ja käydä treenaamassa ilman aikarajaa. Toki tänäänkin on ollut asioita, mitä on pitänyt hoitaa, mutta millekään asialle ei ole aikataulua ja se vasta tuntuu hyvältä, mutta samalla tosi oudolta.

Idea tästä postauksesta tuli oikeestaan mieleen aamuyöllä, kun taisin olla taas hereillä kolmelta ja seuraavan kerran seitsemältä. Onneksi sain kuitenkin nukuttua vielä näiden heräämisten jälkeen kymppiin!
On tosi jännä systemaattisesti herätä yöllä 3-4 kertaa lähes samoihin aikoihin, mutta kun tietää, että se kuuluu tähän ja aamulla voi nukkua pidempään, niin en ole jaksanut asiaa sen enempää stressata. Ja toisaalta näitä ”postausideoita” voi myös yön pikkutunneilla putkahtaa mieleen. 😉

Kuvat: Petteri Peltonen

Raskauden ja tulevan pikkujälkeläisen eteen tekisi mitä vain, ja voin jo nyt sanoa, että en koe jääväni paitsi mistään, mutta toki on asioita joita olen raskauden aikana kaivannut.

1. Nukkumista vatsallaan- Olen ihan pienestä asti tykännyt nukkua vatsallaan molemmat kädet tyynyn alla (ergonomisesti ei mikään suositeltu asento), ja kun se jäi raskauden aikana pois kasvavan mahan takia, niin ihan kateellisen katkerana katson yöllä vierestä, kun toinen nukkuu just siinä asennossa, missä tekis niin paljon mieli olla. Tää voi kuulostaa niin huvittavalta, jos ei ole kokenut samaa, mutta mä en jaksa enää yhtään nukkua vasemmalla tai oikealla kyljellä. 😀 Ootan sitä hetkeä, kun voin vaan hypätä mahalleen sängylle!

2. Kovat vatsalihastreenit– Oon aina tykännyt treenata keskivartaloa. Ja harjoittelen lähes joka harjoituksessa jotain ominaisuutta, jotta core olisi oikeasti tosi vahva ja kannattelisi kehon asentoa.
Välillä teen pelkästään staattisia harjoituksia ja taas toisinaan tykkään treenata keskivartalon niin loppuun, ettei pysty enää edes nauramaan. On ollut tosi outoa, kun kaikki rajummat keskivartaloliikkeet joutui ajoissa jättämään pois. Staattisia on toki edelleen isommissa moninivelliikkeissä, mutta mitään perinteisiä vatsalihasliikkeitä ei ole tehnyt- ja niitä odotan innolla. Asteittain kun taas keskivartalon lihakset palautuvat paikalleen niin pääsee taas pikkuhiljaa niiden pariin!

3. Rugby– Yksinkertaisesti vaan ihan pelaaminen ja treenaaminen joukkueen kanssa. Se antaa itselle niin paljon, ja kun koronankin takia joutui melkein heti jäämään treeneistä pois, niin oli se aika kova pala.
Tottakai palaan takaisin asteittain, heti kun pystyn, mutta ihan sama fiilis on ollut aina isompien loukkaantumisten aikana, kun on joutunut esim. 11kk olla sivussa, niin kyllä se aina kirpasee.
Joukkue on itselle kuin toinen perhe, kaikki ne ihan arkiset läpät treeneissä ja pelimatkat on vaan jotain niin siistiä. Puhumattakaan siitä, miten paljon rakastan pelaamista ja kilpailemista, sitä kun pyrkii antamaan itsestään kaiken just siinä hetkessä, se on niin voimaannuttavaa ja maailman siisteintä!

4. Sushi & itse tehty pizza ilmakuivatulla kinkulla– Siis nyt mennään ihan herkuttelun puolelle, mutta siis mä rakastan sushia ja sitä jos jotain olen kaivannut ihan sairaan paljon. Odotan niin paljon, että päästään lapsen syntymän jälkeen nappaamaan ihanat takeaway sushit kotiin ja nauttia koti-illasta.
Tää pizza homma on sit ihan toinen stoori… en aiemmin oikein ollu mikään pizza-tyyppi. Tosi harvoin sitä tulee muutenkin syötyä, mutta jostain syystä Pekka on onnistunut tekemään itse aivan järjettömän hyvää pizzaa, missä on: ilmakuivattuakinkkua, buffalomozzarellaa ja rucolaa, joka on vaan siis niin hyvää ja siitä on tullut meidän harvinainen herkku. Nyt kun sitä ei ole yli 9 kk syönyt niin kyllä, sitä on ikävä!

5. Meidän rakas Papu – Siis tätä on oikeesti tosi tosi vaikea selittää, mutta siis mulla on oikeesti ikävä tätä pientä lasta joka kasvaa mun sisällä, mutta jota en ole edes nähnyt.
Jotenkin tää jatkuva tunne sisällä, kun vaiheittain huomaa miten paljon hän kasvaa ja kehittyy saa mut tuntemaan järjetöntä ikävää. Halua jo nähdä kuka täällä sisällä oikein on!
Oon muutenkin tosi perhekeskeinen ihminen, elämässä ei ole mitään tärkeämpää kuin ne rakkaat ihmiset ympärillä ja mulle tulee tosi helposti ikävä jos en kuule mun läheisistä mitään. Haluan jotenkin vaan tietää, että kaikilla ympärillä olevilla ihmisillä on kaikki hyvin ja asettaisin jokaisen heistä aina itseni edelle, niin nyt kun tää tarmokas pikkulikka potkii mahassa menemään, mutta en oikeesti pääse fyysisesti antamaan sitä rakkautta ja läheisyyttä saa mut tuntee ikävää. Onneks kohta on senkin aika… ! <3

Ei ole enää pitkä aika, kun näitä kaikkea pääsee taas kokemaan ja odottaisin putkeen vaikka toiset 9 kk, jotta saisin syliin jotain niin arvokasta kuin oman lapsen! 9 päivää laskettuun…. jännäks menee loppu metrit!

Huikeeta viikonloppua!

0 kommenttia

Lantionpohjan lihakset ja niiden treenaaminen koskettaa kaikkia

Lantionpohjalihaksista puhutaan paljon raskauden kohdalla, mutta meillä kaikilla on lantionpohjan lihakset, niin miehillä kuin naisilla ja jokaisen meistä pitäisi pitää niistä huoli, osana kokonaisvaltaista lihaskuntoharjoittelua. Yleensä lantionpohjan lihakset tulee vasta siinä vaiheessa puheenaiheeksi, kun niiden kanssa ilmenee ongelmia.

Lantio yhdistää meidän ylä- ja alavartalossa tapahtuvan liikkeen. Lantionpohjassa sijaitsee sukuelimet sekä niiden toimintaan osallistuu lantionpohjan lihakset. Lantionpohja ja lantionpohjan lihakset sijaitsevat alimpana lantiossa ja kannattelevat kaikkia yllä olevia rakenteita ja sisäelimiä. Lantion alue kannattelee siis suurinta osaa koko kehomme painosta. (Lähde: https://tule.fi/vahva-lantionpohja/)

Lantionpohjan lihasten tehtävä– Tukea lanneselkää, kannatella vatsan aluetta sekä sisäelimiä, tukea virtsaputkea, peräsuolta ja naisilla emätintä. Osallistuvat virtsa- ja ulostetoimintojen säätelyyn yhdessä virtsaputken ja peräsuolen sulkijalihasten kanssa. Lantionpohjan tehtävänä on estää sisäelinten laskeumaa erityisesti ikääntyessä ja naisilla alatiesynnytysten jälkeen. Hyväkuntoiset lantionpohjan lihakset tukevat myös alaselkää ja vaikuttavat ryhtiin. (Lähde: https://www.mehilainen.fi/lantionpohjan-lihakset) Lisäksi on hyvä huomioida, että lantionpohjan lihakset ovat tärkeät sekä naisten, että miesten seksuaaliterveyden kannalta.

Lantionpohjan lihasten harjoittelu:

  • Naisilla lantionpohjan lihakset löytyvät parhaiten, kun jännität emättimen ja peräaukon seutua, ikäänkuin nostaisi niitä kevyesti ylös- tai sisäänpäin kohti napaa. Työntävää tai ulospäin pullistavaa liikettä on vältettävä.
  • Miehillä tunnistaminen haetaan taas; jännittämällä peräaukon ja kivesten välinen alue. Miehillä lihasten löytymistä voi auttaa ajatus siitä, että nostaa kiveksiä ylöspäin vatsan sisälle.
    (Lähde: https://tule.fi/vahva-lantionpohja/)
  • Lantionpohjan lihaksia voit harjoitella esim: supistamalla ja rentouttamalla vuorotellen kevyesti ja nopeasti. Hyvä on kuitenkin muistaa, että rentoutus on ihan yhtä tärkeää kuin jännitys, eli harjoittele tietoisesti myös rentouttamista.

Raskaus ja lantionpohjan lihakset

Raskaana olevan on eritoten pidettävä huoli lantionpohjalihastensa kunnosta, koska hormonitoiminta muuttaa sidekudoksia ja lihaksia, joista lantionpohjan lihakset koostuvat. Esimerkiksi virtsankarkailu voi olla tosi yleistä synnytyksen jälkeen, kun tekee jotain ponnistavaa liikettä.
Raskautta ennen ja raskauden aikainen lantionpohjan lihasten harjoittelu ehkäisee lantionpohjan venymistä ja virtsaputken sulkumekanismin löystymistä.
Treenaamalla voidaan myös ehkäistä synnytyksessä mahdollisesti syntyviä repeämiä sekä harjoittelu auttaa myös synnytyksestä toipumisessa. Synnytyksen jälkeen voi olla huomattavasti hankalempaa aktivoida ja löytää lantionpohjan lihakset, joten ennen raskautta ja raskauden aikana kannattaa jo huolehtia niistä.

Suurimmalla osalla ongelma ei ole välttämättä ole se, ettei lihaksia osaisi jännittää, vaan se ettei pysty rentouttamaan. Synnytykseen valmistautuessa ja itse synnytyksessä tärkeää on juuri lantionpohjan lihasten rentouttaminen.

Olen myös aiemmin maininnut, että jos lantionpohja on tosi kireässä/hyvässä kunnossa voi se myös olla haitaksi synnytyksessä ja tällä usein juuri tarkoitan sitä, että sen rentouttaminen voi olla hankalaa. On hyvin epätodennäköistä, että tätä kuitenkaan on. Usein varoitus on enemmän urheilijoille, joilla lantionpohja on lajin takia ”yliaktiivinen” (eikä sitä ei välttämättä osata rentouttaa) sekä jos nyt on tosi paljon tullut harjoiteltua lantionpohjan lihaksia ennen raskautta ja raskauden aikana, toki syy voi myös olla rakenteellinen, mutta se on harvinaisempaa.
Eli suurimman osan ei siitä kannata huolehtia vaan lähinnä raskaudenkin aikana aktivoida lantionpohjaa ja opetella rentouttamaan sitä.
Itse huomasin raskauden alussa todella kovista kipukrampeista kohdun kasvaessa, että oma keskivartalo ja lantionpohja on todella kireä eikä meinannut antaa periksi. Juttelin asiasta urheilulääkärin kanssa ja tästä syystä olen jättänyt harjoitteet pois raskauden aikana, mutta aion palata niihin heti synnytyksen jälkeen. Nyt olen enemmän keskittynyt harjoittelemaan, lantionpohjan rentoutusta, jotta synnytys sujuisi helpommin.
(Täältä Mehiläisen sivuilta lötyy hyvää tietoa raskaudesta ja lantion pohjan lihaksista: https://www.mehilainen.fi/raskaus-ja-lantionpohjan-lihakset)

Jos lantionpohjan lihasten tunnistaminen ja aktivointi on hankalaa, kannattaa ehdottomasti hakeutua esim. osaavan fysioterapeutin vastaanotolle, joka on myös erikoistunut tähän alueeseen.
Lantionpohjan lihasten heikkous ja ongelmat voivat olla tosi ikävä ongelma ihan arkipäiväisessä elämässä ja on hyvä muistaa, että esim. synnytyksen jälkeen niitä on treenattava, jotta ne saa takaisin kuntoon.
Ei kannata tyydyttäytyä siihen, että lantionpohjan heikkous kuuluu raskauteen ja synnytyksen jälkeiseen elämään, vaan oikeasti tehdä asialle jotain.
Synnytys on iso ponnistus kehossa ja siitä toipuminen vaatii ”kuntoutusta” ihan niin kuin vaikka polvileikkauksen jälkeenkin. Takaisin kuntoon pääsee kyllä, osalla se voi vaatia enemmän töitä kuin toisilla, mutta systemaattista harjoittelua ja pitkäjänteisyyttä se vaatii. Heti kun pystyy, niin lantionpohjan lihaksia pitää ruveta harjoittelemaan ihan joka viikko.

Kuvat: Petteri Peltonen


0 kommenttia

Se ois sit mammaloma!

Opiskelujen aikana starttasin jo oman yritystoiminnan käyntiin ja sieltä asti on painettu töitä jatkuvalla syötöllä. Lyhyitä lomia on toki väleissä ollut, mutta pisimmillään kahden viikon pituisia, enkä oikeestaan ole edes enempää kaivannut. Jos jotain on näiden vuosien aikana oppinut, niin tekemään työtä josta oikeesti nauttii ja minkä takana voi vahvasti seistä. Yrittäjyys ei ole aina helppoa, eikä sen tarvitsekaan olla. Vuosi vuodelta olen oppinut uutta: opiskelemalla omaa alaa syvemmin, sekä olemalla avoin uudelle tutkimustiedolle ja kehittyvälle maailmalle.

Keväällä korona pysäytti monen työt ja vaikutti myös isosti omiin, mutta sen murehtiminen jäi aika toissijaiseksi kun juuri ennen isompaa ”koronamediamyllyä” maaliskuussa saatiin tietää meidän pikku Pavun olemassaolosta. Silloin ei paljoa ollut muuta mielessä, kun se, että meistä tulee oikeesti perhe ja elämä tulee muuttumaan syksyllä isosti…

Välillä on tuntunut siltä, ettei aika ole mennyt mihinkään suuntaan, mutta joka kerta on katson taaksepäin, tajuan, että yllättävän nopeasti ollaan tultu tähän pisteeseen. Töistä pois jääminen rehellisesti sanottuna harmittaa, koska nautin siitä, että saan joka päivä työskennellä ihmisten kanssa, antaa muille energiaa ja intohimoa liikuntaa kohtaan sekä nähdä miten ihmiset ympärillä kehittyy jatkuvasti ja ovat onnellisempia. Uskon kuitenkin, että tekee niin hyvää olla hetki sivussa jotta oma into kasvaa entistä enemmän kun palaan takaisin. Ja nyt on aika myös kehittää omaa osaamista entisestään.

Yksityisyrittäjien ei ole mitenkään helppo jäädä töistä pois. Kukaan ei tule sun paikalle hoitamaan sun tonttia ja kun loma loppuu palaat taas takaisin siihen pisteeseen missä oot ollut, ei.. näin se ei vaan mene.
Asiakashankinta ja kaikki se duuni on ollut vain mun käsissä ja kun mä jään pois, ei sitä hoida kukaan muu, sen tiedostaminen on oikeesti tosi kova pala. Yrittäjien tuki muuttui vuodesta 2020 lähtien niin, että 12 kk yel- maksut vaikuttavat siihen mitä äippärahaa tulet saamaan, kun aiemmin se on ollut 6kk. Jo tämä tekee asiat hyvin paljon hankalammaksi, koska eihän kukaan tiedä 12 kk ennen milloin tulee raskaaksi. Olen onneksi maksanut sopivaa yelliä ja korottanut sitä vuosittain, ihan kaiken varalta, mutta silti tämä muutos tuntui aika kohtuuttomalta. Olen kuitenkin iloinen, että meillä Suomessa on asiat niin hyvin, että saamme tukea ja pystymme olemaan lapsen kanssa. En kuitekaan usko, että yksityisyrittäjä naiset ovat ne mistä ensimmäisenä pitäisi säästää varsinkaan kun olemme tänä päivänä huolissaan lapsiluvun alenemisesta.
Näistä asioista voisi avautua enemmänkin, mutta parempi jättää tämä tähän ja todeta, että yrittäjä ole näistä asioista enemmän kuin tarkkana, kun suunnittelet perheen perustamista ja onneksi on olemassa sunnuntait, milloin saat tehdä vapaasti töitä ja huolehtia, että kun palaat töihin ei yritys ole kuollut kasaan! 🙂

Olen itse päättänyt olla pääsääntöisesti äippälomalla, mutta toki jotain asioita on hoidettava ja tilanteen mukaan katson miten asiat etenevät. Oikeestaan mitään ei voi tietää etukäteen. Kaikkeen vaikuttaa niin paljon, se että miten saadaan pikkuisen kanssa arki pyörimään ja millainen tyyppi hän on. Kiiltokuva omista hetkistä töiden parissa kariutuu aika nopeasti, kun pikku termiitti huutaa vieressä kurkku suorana, varsinkaan kun mun työtä ei pysty tekemään etänä kotoa käsin.
Mutta jos jostain olen varma niin siitä, että haluan olla hänen kanssa mahdollisimman paljon läsnä ja nauttia vauva ajasta niin paljon, kun on mahdollista. Töitä ehtii kyllä elämässä tekemään ihan tarpeeksi. Ja edelleen on tärkeä korostaa, että meitä on tässä kaksi vanhempaa, eikä yksin tarvitse pärjätä. Lisäksi ihan mahtava tukiverkosto: isovanhemmat, tulevat kummit ja ystävät, Täydellinen tilanne, voisin sanoa!

Kuvat: Sami Siilin / www.samisiilin.fi

Uskon, että vielä ens viikon fiilistellen yöpuvussa kotona, kun ei ole kiire mihinkään ja sitten iskee paniikki ja rupean soittamaan ystävät läpi ja täyttämään kalenteria ties millä ”häppeningeillä.” Kun vauva tulee maailmaan aika menee varmasti niin siinä hetkessä, mutta ennen sitä, tää pelkkä odottaminen ei todellakaan ole mun vahvuus.
Käytännön ohje: ”oot nyt vaan rauhassa ja nautit!” on tosi hyvä, mutta kaikkiin luonteisiin ja persooniin se ei vaan kohtaa. Osa meistä nauttii ja rentoutuu tekemällä asioita ja pitämällä itsensä kiireisenä, taidan kallistua tähän koulukuntaan, vaikka kuinka haluisin osata vaan olla. Onneksi jokainen saa elää tyylillään ja täällä touhottaminen jatkuu eri asioiden parissa, tosin käsityöt ja leipominen ei tule olemaan niitä tekemisiä. 😀

Ihan huippua viikonloppua kaikille!

0 kommenttia