Yleinen

Urheilija äidin imetyskokemus

”Imetän jos pystyn” – vastasin aika moneen kertaan raskauden aikana, kun imetyksestä kysyttiin. Mulla ei oikeestaan ollut imetyksestä muuta sanottavaa kuin erittäin luonnollinen asia ja toivottavasti onnistuisi, minkäänlaista ulkonäkö-kysymystä en imetyksestä ole edes miettinyt. 
Tuntuu, että nykypäivänä täytyisi usein olla vahva argumentti asiaan kun asiaankin liittyen, mutta tähän mulla ei ollut eikä ole edelleenkään.

Osa tiesikin, kun olen asiasta aiemmin kirjoittanut, mutta itse synnyin hätäsektiolla maailmaan ja olen kuullut, että lääkäri oli sanonut: että jos synnytys ei olisi ollut hoitajien ja lääkäreiden vuoron vaihdon aikana, emme olisi välttämättä äitini kanssa selvinneet. Sairaalassa olikin siis tuplasti auttajia ja meidän molempien henki pelastettiin, joka oli ollut minuuteista kiinni. Tästä syystä esimerkiksi minä, en ole koskaan saanut äitini maitoa vaan korviketta. En ollut lapsena lähes koskaan kipeä, eikä mulla ole yhden yhtään allergiaa eikä ole edelleenkään kumpaakaan. Lisäksi suhde äitiini on aivan mielettömän läheinen. Ja tässä kohtaa Sydämellinen Kiitos Suomen terveydenhuollolle, siitä että itsekin olen elossa! 

Miksi kerron tästä, niin siksi, että onnistuu sitten imetys tai ei, lapsi saa hyvää ravintoa. Eikä asiasta pidä kokea huonoa omatuntoa jos imettäminen ei jostain syystä onnistu. En muutenkaan ymmärrä imetys vs. korvike- asetelmaa, vertailua ja kiistelyä.
Uskon myös, että imetyksen aiheuttama stressi voi olla yksi suurimmista syistä, miksi maitoa ei lopulta tulekaan. (Tämä mielipide ei perustu faktaan vaan täysin mun omaan olettamukseen.) 

Päätin heti raskauden alussa, että en rupea stressaamaan imetyksestä sanoi kuka mitä tahansa. Mä todellakin toivoin, että pystyn imettämään, koska tietysti sillä on terveydellisiä vaikutuksia niin lapseen kuin äitiinkin, sekä se tekee lapsen ruokkimisesta alussa helppoa ja taloudellista. Silti, tiesin että ihan yhtä hyvää on korvike ja jos en pysty imettämään, niin sitten on aina hyvä vaihtoehto olemassa ja lapsen kasvu ja kehitys on täysin turvattu. 
Alitajunnassa, olin jo varma, että tällä urheilumäärällä etc. en varmaan pystykään imettämään. Tämäkin ihan perusteeton ajatus, mutta jota mun päähän oli monelta taholta iskostettu ja varoiteltu. (Eli myös mun päätä oli sotkettu perättömällä ”peloittelulla” urheilun vaikutuksesta imetykseen.)

Synnytyksen jälkeen oli se imetyksen ”käynnistäminen” kyllä sellaista hommaa, että siinä meinas vauvan lisäksi mennä hermo itseltäkin. Kauhea pakko ja hätä saada maito nousemaan ja 3h välein herätyskello soi, että taas yritetään. Vauva huutaa keskellä yötä kurkkusuorana kun imetysotetta koitetaan väkisin saada ja ruiskulla ruiskutetaan luovutettua maitoa, että luulisi sen olevan äidin omaa.
Melkein siinä vaiheessa teki mieli sanoa, että tää oli tässä. (Tämä ohjeistus tuli siis sairaalan puolelta, itsehän en tiennyt muuta kuin opetusvideot ja materiaalit, mitä olin lukenut, ja niissähän imetys alkaa kaikilla kuin itsestään.) Onneks kärsivällisesti jaksoi nähdä sen vaivan ja kuunnella kätilöitä, sekä ottaa vaan neuvot vastaan. Neuvoja tulee paljon ja osa niistä ovat hyvinkin ristiriitaisia, joten kannattaa kärsivällisesti kokeilla kaikkea ja etsiä se tapa mikä itselle sopii. Tähän yhtälöön omalla kohdalla sopii lause: ”kärsivällisyys tekee mestarin.”
Mun olettamuksille kävinkin siis toisin… Kun sairaalasta päästiin kotiin, maito nousi ihan silmissä ja paniikissa mietin, että mihin tän kaiken määrän saa talteen, kun pikkusen mahalaukku on viinirypäleen kokoinen. Onneks mulla oli oli kotona valmiina pumppu ja maidonkerääjä. Pakkaseen on edelleen turha varastoida muuta ruokaa, maito vie sen verran tilaa sieltä.
Mutta siis rauhallinen koti-miljöö, stressittömyys ja vauvan pitäminen ihokontaktissa, näyttivät mulla käynnistävän maidon tulon.

Edelleen täysimetyksellä mennään ja onhan se ollut iso helpotus arkeen. Toisaalta haasteita tuo se aika kun olen poissa kotoa esim. rugby leirillä ja maitoa nousee niin paljon, että olo on jo tosi tukala.
Onneks nykyään on apuna kaiken maailman imetyksen apuvälineet, joista mulla ei rehellisesti ollut ennen raskautta ja imetystä mitään tietoa saati taitoa. Käytän itse Wauvakaupalta kaupallisessa yhteistyössä saatua Lasinoh maidonkerääjää sekä Lasinoh sähköistä rintapumppua
Ihan imetyksen alussa jouduin joka päivä käyttämään molempi mutta nykyään sähköistä rintapumppua vain silloin kun olen poissa tai ennen lähtöä kerään maitoa talteen jääkaappiin. Ja maidon kerääjää satunnaisesti imetyksen aikana ja joskus yöllä, kun maitoa nousee tosi paljon, mutta syöjä nukkuu.
Molemmat ovat olleet ihan älyttömän hyviä ja omalla kohdalla tarpeellisia. En todellakaan olisi jaksanut käsillä lypsää maitoa, vaan nämä apuvälineet ovat olleet tosi kovassa käytössä ja ovat edelleen. 

Tässä muutama väite imetyksestä mitä olin kuullut ja vastaan niihin mun kokemuksella:

  1. Kova urheilu vaikuttaa maidon määrään negatiivisesti:
    -Omalla kohdalla tilanne on ollut päinvastainen. Maitoa rupee nousemaan treenin jälkeen tosi paljon, uskon että syynä on lämpö ja verenkierron vilkkaus.
  2. Imetys löystyttää niveliä & sidekudoksia:
    -Huomasin tämän jo raskauden aikana, että relaksiinihormoni vaikuttaa omiin niveliin. Mm. leikattujen polvien kohdalla on ollut ongelmia.
  3. Imetys lisää nesteen ja ravinnon tarvetta ädillä:
    – Kyllä! Samantien kun imetys alkaa on aivan jäätävä jano! Ja olen myös huomannut, että tietysti oma kulutus huomioiden tämä ”600kcal” mainittu lisätarve pitää varmasti paikkansa, siihen kun lisää vielä kovemmat treenit, niin kyllä sitä ravintoa tarvitsee tankata, mutta hyvistä lähteistä.
  4. Ylimääräinen maito kannattaa pumpata, ennen treeniä ja käyttää tarpeeksi tukevia urheiluliivejä:
    – Kyllä, jos neiti ei syö juuri ennen treeniä niin treenaaminen on huomattavasti mukavempaa kun on pumpannut, lisäksi tukevilla liiveillä on iso merkitys, mutta liian kireitä liivejä ei voi käyttää ainakaan pitkään. Mulla tulee muuten tosi helposti tukoksia ja ne ovat muuten kipeitä.

En tietysti tiedä kuinka kauan maitoa tulee riittämään ja imetys jatkuu, vaan sen näyttää lopulta aika. Sitten kun se loppuu se loppuu, eikä sen kummempaa. Kahden päivän päästä aloitetaan kiinteän ruuan maistelu kasvissoseesta, joten sekin varmasti tulee vaikuttamaan vauvan ruokailuun asteittain, toivottavasti myös pidentää unia.
Sanoisin, että lapsen ruokinta on vanhempien oma asia. Luotto omaan tekemiseen on kaikkein parasta ja ammattilaiset auttaa neuvolan puolella kyllä, jos tukea tarvitsee. Lisäksi jos vauva voi hyvin ja kasvaa, niin eipä sitä tarvitse ruokinnasta stressata.
Mutta siis todella mielenkiintoista on oppia jotain, mistä ei ollut aiemmin mitään kokemusta ja lopulta imetyksestäkin on tullut vain yksi rutiini osa omaa arkea, eikä urheilu ole minkään este.

Olen kuitenkin iloinen, että mulla on ymmärrystä molemmista tavoista niin imetyksestä kuin korvikkeista. Joskus kun joku asia onnistuu itseltä helposti voi olla hankala asettua toisen asemaan ja todeta oma tapa ainoastaan oikeaksi. Imetys on tästä hyvä esimerkki, joka tuntuu olevan niin monelle itsestäänselvyys, että unohdetaan ettei se sitä ole kaikille.
(Mediassa ja esim. Helsingin Sanomissa on ollut monta hyvää juttua imetyksen tuomaan stressiin ja paineeseen liittyen: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006660452.html.)

Toivoisin, että niin raskauden aikainen liikunta, imetys ja moni muukin asia raskaudesta, synnytyksestä sekä lapsen kasvusta ja kehityksestä menisivät pikkuhiljaa siihen kategoriaan, ettei niistä tarvitsi vääntää kättä äitien kesken vaan annettaisiin jokaiselle rauha tehdä tavallaan ja jätetään ohjeet ammattilaisille.

Kivaa sunnuntaita, täällä ei malteta odottaa ensi viikkoa kun päästään näkemään, miten bataattisose uppoo!

0 kommenttia

Synnytyksen jälkeinen ”fyysinen” palautuminen

(Teksti toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Urheilu Mehiläisen kanssa) 

Heti alkuun haluan muistuttaa, että kehon palautumisprosessi on erittäin yksilöllistä, mihin vaikuttaa monet tekijät. Kuten esim. jokaisen geenit, aika ennen raskautta, raskaus, synnytys ja synnytyksen jälkeinen tekeminen. Lisäksi kehon oma korjausprosessi vie aikaa, mutta sekin tapahtuu kaikilla yksilölliseen tahtiin

Ohjeet synnytyksestä palautumiseen on usein keskiarvoja tai viitearvoja, eivätkä ne tarkoita, että siinä ajassa jonkun täytyy olla palautunut tai, että sitä ennen ei voisi olla palautunut. 

Raskaus jo itsessään tuo haasteita monille fyysiseen terveyteen. Kehon painopiste muuttuu, lihakset menevät jumiin, kehonhallinta vaikeutuu, löystyvät nivelet ja sidekudokset vaikeuttavat liikkumista, painonnousu lisää kuormittavuutta niveliin, pahoinvointi ja univaikeudet voivat vaikuttaa yleiseen vireystilaan. Tähän kaikkeen vielä lisänä synnytys isona ponnistuksena keholle! Kaikki tämä rasittaa kehoa ja palautumiselle kannattaa antaa aikaa

Kehon muutokset raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen ovat monille arka aihe, ja tuntuu, että palautumisesta stressataan, vaikka ei olisi tarvetta. Naisen keho on luotu raskauteen, synnytykseen ja synnytyksestä palautumiseen. 
Palautuminen ei kuitenkaan tarkoita muutamaa viikkoa vaan kuukausia ja on myös olemassa riskejä ja komplikaatioita, jotka voivat aiheuttaa vaikeitakin haasteita palautumiseen. 
Jollekin saattaa myös tulla yllätyksenä, että miten nopeasti keho voi palautua takaisin siihen, mitä se on ollut, eikä pidä myöskään ajatella, että jokaisessa raskaudessa ilmenee haasteita ja komplikaatioita. 

Vaikka keho korjaantuu pitkälti itsestään, on myös paljon asioita mitä jokainen voi tehdä, jotta keho palautuisi nopeammin ja olisi entistä vahvempi. 
Se, että huolehditaan omasta hyvinvoinnista: liikutaan ja ollaan aktiivisia, syödään monipuolisesti, huolehditaan riittävästä nesteytyksestä ja panostetaan hyvään lepoon ja kehonhuoltoon, parantavat kaikki nämä sitä, miten meidän keho palautuu kokonaisvaltaisesti raskaudesta ja synnytyksestä. 

Se, että milloin tulisi aloittaa liikkumaan onkin jokaisen henkilökohtainen asia. Liikunnan vaikutukset palautumiseen ja hyvinvointiin ovat kiistattomat, mutta se milloin ja miten kannattaa lähteä liikkeelle on täysin yksilöllistä. Jollekin paras on alkuun aloittaa rauhallisilla vaunulenkeillä ja terveellisellä ruokavaliolla, toiselle paras alku on liikkuvuutta parantavat liikkeet sekä lantionpohjan aktivointi ja joku voi jo hyvin varhain aloittaa lihaskunnon ja raskaamman harjoittelun. Jo tästä syystä oman raskauden, synnytyksen tai niistä palautumisen vertailu muihin on täysin turhaa ja tarpeetonta. Eikä missään nimessä kannata ottaa paineita, siitä mitä joku muu pystyy tekemään, kun emme koskaan tiedä muiden taustoja ja kaikista tärkein olisi vain keskittyä oman hyvinvoinnin parantamiseen. 

On olemassa paljon hyviä asiantuntijoita, jotka osaavat myös auttaa, mikäli raskauden aikainen liikkuminen tai esimerkiksi synnytyksestä palautuminen mietityttävät. Vastaanotolle voi mennä, vaikka mitään isompaa ongelmaa ei olisikaan. Jos esim. haluat tietää; missä oma palautuminen menee, liikutko oikein, missä kunnossa lantionpohjan lihakset ovat tai onko vatsalihasten erkaumaa tai kohdun laskeumaa. 
Huomaan itse, että vaikka työskentelen myös raskaana olevien ja synnytyksestä palautuvien kanssa valmentajan roolissa, haluan silti itsekin tietää miten oma palautuminen ja kuntoutus etenevät ja tästä syystä menin synnytyksen jälkeen Mehiläiselle, lääkärille synnytyksen jälkitarkastukseen ja äitiysfyssarille.

Seuraavaksi haluankin kertoa omasta palautumisestani, eli tämä ei missään nimessä tarkoita, että jokaisen täytyy palautua samalla tavalla; 

Kuva rv 30 / Petteri Peltonen Photography

Liikuin koko raskauden ajan, oikeastaan ihan synnytykseen asti. Kevensin tahtia asteittain raskauden edetessä ja oikeastaan kaikki harjoitukset mitä tein, meni täysin kehoa kuunnellen, mitään ennätyksiä en yrittänyt paukuttaa. Jos huomasin, että joku liike ei enää tunnu hyvältä, jätin sen pois ja muokkasin omaa treenaamista. Aika moni liike oli muutettavissa ja vaikka esim. kyykkyjä pystyi tekemään ihan loppuun asti muutamalla erilaisella variaatiolla. (Kyykyn otin esimerkiksi, koska todella moni luulee, että se täytyy jättää raskauden aikana kokonaan pois.)
Mitään supistuksia treenit eivät missään vaiheessa aiheuttaneet (jos aiheuttavat on syytä ottaa iisimmin ja esim. keventää treeniä), mutta raskauden alkupuolella voimatreenit aiheuttivat päänsärkyä vähänkin, jos pinnistin, joten alussa joutui melkein enemmän rajoittamaan treenejä, kun keskiraskaudessa ja lopussa. 
Lisäksi raskauden aikana oli alussa vähän heikkoa oloa ja koko raskauden ajan väsymystä sekä aina välillä tuntemuksia alaselässä sekä lantiossa. Mutta joka kerta liikunta paransi niin tuntemuksia kehossa kuin vireystilassa.  (Haluan kuitenkin muistuttaa, että jos raskaana ollessa treenaamisesta tulee mitä tahansa oireita, on kaikki oireet otettava vakavasti ja mahdollisesti ottaa yhteys lääkäriin).

Synnytys oli pitkä, mutta meni kaikin puolin hyvin. Episiotomia oli oikeastaan ehkä isoin juttu, mikä vaikutti omaan palautumiseen. Alussa oli hankala istua ja välillä myös kävely oli haastavaa, silti ihan oman kehon paranemisen takia lähdin heti synnytyksen jälkeen liikkeelle. Kun päästiin kotiin sairaalasta, aloitin rauhalliset vaunulenkit 20 minuutista, ja joka kerta lisäsin 5 minuuttia lisää. Viisi päivää synnytyksestä rupesin tekemään enemmän avaavia ja aktivoivia liikkeitä, painottuen yläkroppaan ja tosi rauhallisesti alakropan liikkeitä, mitä haavan kanssa pystyin tekemään. Keskivartaloa aloin lähinnä tunnustella ja aktivoida ihan paikallaan ollessa, mutta lantionpohjaa aloin aktiovimaan jo perhehuoneessa synnytyksen jälkeen. 

Kuusi viikkoa synnytyksen jälkeen kävin Mehiläisellä aluksi lääkärillä & gynekologilla Tuuli Soinilla, joka teki hyvin kattavat tarkastukset. Kävi mm. läpi kohdun paranemisen, ettei sinne ole jäänyt istukanpalasia, katsoi ettei ole kohdun laskeumaa, tarkisti episiotomiahaavan parantumisen, ultrasi kohdun ja munasarjat sekä tietysti katsoi myös lantionpohjan palautumisen. Ja siis teki todella laajat tutkimukset, voi olla, että en tässä ole edes osannut maininnut kaikkea. Mun kohdalla myös episiotomiahaavan paranemista edesautettiin penslaamalla lääkeaineella.  
(Täältä löydät vielä lisätietoa jälkitarkastuksesta Mehiläisellä: https://www.mehilainen.fi/naisen-terveys/synnytyksesta-palautuminen/jalkitarkastus)
Suosittelen, jokaisen käymään kunnon tutkimuksissa synnytyksen jälkeen, pelkkä keskustelu lääkärin kanssa ei välttämättä ole riittävä varsinkaan ensimmäisen synnytyksen jälkeen. Kävin myös kunnallisella puolella ja siellä resurssit ovat toki pienemmät ja laajemmat tutkimukset tehdään vain tarpeen mukaan. 

Muutama päivä gynekologin tarkastuksen jälkeen menin Mehiläisen äitiysfyssari Anu Parantaiselle (eli noin 6vk synnytyksestä). Mulle oli alusta asti ihan selvä juttu, että mitä nopeammin haluan palata treenien pariin ja takaisin pelaamaan on äitiysfyssarilla käynti ihan pakollinen, mutta suosittelen, että ihan jokainen kävisi jokaisen synnytyksen jälkeen sekä mahdollisesti myös raskauden aikana äiitiysfyssarilla.

”Äitiysfysioterapeutti on terveydenhuollon laillistettu ammattihenkilö, joka on erikoistunut raskausajan liikuntaan, raskausajan kiputiloihin ja synnytykseen valmistautumiseen. Lisäksi äitiysfysioterapeutilla on vahva osaaminen synnytyksestä palautumisesta, kuten vatsalihasten erkauman kuntouttamisesta, lantionpohjan toimintahäiriöistä, sektio- ja episiotomia- arpienhoidosta sekä äidin ergonomiasta vauva- ja pikkulapsiaikana. ”
(Lähde, kirja: Lantionpohjan fysioterapia. 2020, J.Heiskanen, V.Jernfors, A.Parantainen. s.286-288. Vk- Kustannus.)

Käynnin aikana tutkittiin mm. että miten mun lantionpohja oli palautunut sekä miten lantionpohjan lihakset aktivoituivat, lisäksi katsottiin vatsalihasten palautumista, oliko erkaumaa, miten jännesauma oli palautunut jne… 
Mulla palautuminen synnytyksen jälkeen oli onnekseni ollut tosi nopeaa, ei ollut kohdun laskeumaa, vatsalihasten erkaumaa, lantionpohja oli hyvin palautunut ja sen aktivoiminen ei myöskään tuottanut ongelmia. Jännesauma oli vielä osittain normaalia elastisempi, joka nyt 6 viikkoa synnytyksestä oli tietysti täysin normaalia. 
Kiinnostavinta käynnissä oli kuitenkin laajentaa myös omaa tietämystä sekä tuntemusta lantionpohjanlihaksista ja niiden aktivoinnista, sekä huomata ultran avulla, miten esim. kyykkyyn meno vaikutti lantionpohjanlihaksiin ja pystyinkö pitämään lihakset tiukkana. 
Kaikki tutkimukset antoivat myös palautetta siitä, että miten sinä hetkenä olisi järkevintä treenata ja mitä ei vielä kannata tehdä. Aina ei myöskään kehontuntemus kerro kaikkea, vaikka joku liike tuntuisi hyvältä, se ei välttämättä tarkoita sitä, että sitä kannattaa tehdä. 
Käynnillä saat oikeasti tietoa, miten keho on palautunut synnytyksestä ja miten voit edistää omaa palautumista. Jos treenaaminen mietityttää niin myös siihen saat vastauksen. Omasta kehosta kannattaa olla kiinnostunut ja on paljon vaivoja, mihin saa apua eikä niiden kanssa tarvitse elää. Ehkä yleisin vaiva synnytyksen jälkeen, mitä kuulee; monta vuotta synnytyksen jälkeen hyppiessä tulee pissa housuun… niin tähänkin vaivaan on saatavilla apua ja suurimmassa osassa tapauksista tästäkin vaivasta pääsee täysin eroon. 

Jotta termit vielä aukeavat niin… 

Vatsalihasten erkauma: 

”Suorien vatsalihasten erkauma tarkoittaa suorien vatsalihasrunkojen etäisyyttä toisistaan. Erkaumassa kaikkien kolmen vatsalihasten lihaskalvoista muodostunut lihasrunkoja yhdistävä jännesauma, linea alba löystyy, yleensä yksilöllisten sidekudosominaisuuksien sekä hormonaalisten tai fyysisten tekijöiden vaikutuksesta. 
Erkaumalle altistavia tekijöitä ovat mm: perimä, raskaudet, alueen leikkaukset- tai vammat, ylipaino, fyysisesti raskas työ, ummetus, vaihdevuodet. 

Raskauden loppuvaiheessa erkauma on n. 4-8 cm luokkaa ja palautuu synnytystä edeltävälle tasolle keskimäärin vuodessa. 

Linea alba on uusiutuva sidekudosrakenne, joka tarvitsee vahvistuakseen jatkuvaa ja kohtuullista kuormitusta. 
Erkaumaa voi nähdä vatsalihasten keskilinjan pullistumisena esim. kun teet istumaannousua, jolloin keskivartalon hallinta heikkenee ja selän rakenteet ylikuormittuvat helposti. 
Vatsanpeitteiden tyrä on eriasia, kun vatsalihasten erkauma.

(Lähde, kirja: Lantionpohjan fysioterapia. 2020, J.Heiskanen, V.Jernfors, A.Parantainen. s.256-260. Vk- Kustannus.)

Lantionpohjan lihakset: 

”Lantionpohjan lihaksisto on luiden lantiorenkaan sisälle muodostuva joustava ja monikerroksinen lihasten sekä lihaskalvojen kokonaisuus. 
Lantionpohja yhdistää keskivartalon ja alaraajojen toiminnan sekä on yhteydessä rakenteellisesti ja toiminnallisesti hengityksen kanssa. Lantionpohjan lihakset kannattelevat ja tukevat sisäelimiä alhaaltapäin ja huolehtii virtsaamisen sekä ulostamisen säätelystä sekä seksuaalitoiminnoista.”

(Lähde, kirja: Lantionpohjan fysioterapia. 2020, J.Heiskanen, V.Jernfors, A.Parantainen. s.52- 59. Vk- Kustannus.)

Nyt kun synnytyksestä on kulunut reilut 3 kuukautta, keho tuntuu tosi hyvältä, mutta toki edelleen on heikkouksia, joiden eteen teen päivittäin töitä. Suurimmat heikkoudet ovat keskivartalon, lähentäjien ja takareisien alueella. 
Ensimmäisen fyssarikäynnin jälkeen rupesin jo rohkeammin treenaamaan, mutta edelleen kyseessä on kuntoutuminen ja oma treenaaminen on hyvin paljon kehon vahvistamista avaavilla ja aktivoivilla liikkeillä. En tee maksimivoimaa tai maksimisuorituksia. Teen paljon kokonaisvaltaisia perusvoimaliikkeitä, jotka pitävät sisällään myös kehonhallintaa ja tasapainoa. Lisäksi tietysti teen eristäviä lihaskuntoliikkeitä ja panostan varsinkin keskivartaloliikkeisiin sekä lantionpohjan harjoitteluun. Kaiken tämän lisäksi harjoittelen peruskestävyyttä juosten ja pyöräillen. (Toivottavasti saisin myös hiihdon tähän komboon mukaan) 
Olen itse palanut sellaisiin harjoituksiin ja harjoitteisiin mitä olen tehnyt jo ennen raskautta ja raskauden aikana, en tee harjoituksia, mitä en ole pitkään aikaan tehnyt tai kokeile nyt omia rajoja. 

Myös juoksemisesta kannattaa jokaisen yksilöllisesti jutella lääkärin ja äitiysfyssarin kanssa. Jos on juossut paljon ennen raskautta ja raskauden aikana sekä keho on palautunut hyvin, voi juoksemisenkin mahdollisesti aloittaa aiemmin, kuin sitä yleensä suositellaan, sama pätee kaikkeen muuhunkin harjoitteluun ja yksittäisiin liikkeisiin. 
Jos ennen raskautta tai raskauden aikana ei ole liikkunut, niin synnytykseen jälkeen on syytä aloittaa todella varovaisesti. Mitään ”äkkiä kuntoon” kuuria en suosittele koskaan, enkä varsinkaan synnytyksen jälkeen. Anna keholle aikaa palautua, mutta hyvä on pitää mielessä, että järkevä ja progressiivinen harjoittelu edistävät myös palautumista.

Täältä löytyy lisää tietoa synnytyksestä palautumiseen: https://www.mehilainen.fi/naisen-terveys/synnytyksesta-palautuminen mm. Jälkivuodosta, haavojenparantumisesta, imetyksestä, lantionpohjan kuntoutuksesta, laskeumista, jne… 

Jokapäiväinen aktiviteetti on ollut pitkät vaunulenkit säällä kuin säällä!

Loppuun haluan vielä sanoa, että hyödynnä ammattilaisten apua, ettei monta vuotta myöhemmin tarvitse harmitella, kun edelleen kärsii vaivoista, joiden eteen olisi voinut heti tehdä jotain, mikä auttaa.

0 kommenttia

Ensimmäiset kosketukset omaan lajiin ja urheilija ”minään”

Kuva: Ville Maali / HS

Ennen isompaa kehon palautumis-postausta, joka tulee mahd. pian kun saan siihen vielä muutamat materiaalit mukaan, on pakko jakaa vähän fiiliksiä paluusta oman lajin rugbyn pariin, koska viikonlopun maajoukkueleiri nosti maidon lisäksi fiilikset pintaan.
Rugby kentälle ei puolikuntoisena mennä, vaan tässä on iso projekti edessä, jotta keho kestää äärirajalla taistelemista. Ensinnäkin kestävyyskunto täytyy saada tosi korkealle tasolle, nopeus ja voimat takaisin sekä tukilihasten kunto pitää hioa ihan viimesen päälle, jotta keho kestää taklauksia ja ylipäätään jatkuvasti iskuja, mitä tulee niin treeneissä kuin peleissäkin. Tähän kaikkeen kun vielä lisätään pelillisten ominaisuuksien treenaamisen, niin hommaa kyllä riittää. Onneks treenaaminen ja pelaaminen on niin huikeeta, että työn on valmis tekemään koska vaan!

Äidit taas ekan kerran majun mukana!

Huippu- urheilijoissa on paljon myös äitejä, ja kilpaurheilijoissa vieläkin enemmän. Ei ole tabu palata lajin pariin ja päästä jopa paremmalle tasolle kuin koskaan ennen, raskauden ja synnytyksen jälkeen. Jostain syystä kuitenkin moni urheilija kokee, että täytyy valita: joko äitiys tai kilpaurheilu. Voin myöntää, että myös itse olen miettinyt tätä koska rugbylla niin kuin monella muullakaan lajilla ei Suomessa voi saada elantoa ja se on vain harrastus, joten äitiyden ja kilpaurheilun lisäksi kombossa on mukana myös yrittäjyys ja ylipäätään kaikki työt, jotka vievät omasta viikosta kaikista eniten aikaa ja ovat itselle henkilökohtaisesti tosi tärkeitä (kun mammaloma loppuu).
Itsessään jo työn ja urheilun sumpliminen on joskus ollut haastavaa, niin nyt jo tiedän, että pienen lapsen äitinä oleminen tuo vieläkin enemmän haastetta mukaan, sillä hän tulee kuitenkin olemaan aina mulle se numero yksi.
Silti haluan vielä pelata! Pelivuosia ei ole montaa jäljellä enkä halua katsoa joskus elämää taaksepäin ja harmitella, että olen jättänyt jotain tärkeää tekemättä. Edelleenkään en tiedä milloin ja pääsenkö edes siihen pelikuntoon, johon itse haluan sekä takaisin kentille maajoukkue tasolle, mutta ainakin se on tavoite ja toive, jota kohti mennään hyvällä ja rennolla fiiliksellä.

On vaikea kuvailla teille sitä tunnetta, kun pääsin yhdeksi päiväksi taas leirille oman rugby ”perheen” pariin. Vaikka kontaktia en vielä ota ja etenen hyvin rauhallisesti treeneistä toiseen, tuntu se vaan niin sairaan hyvältä. Aika sama fiilis kun isompien leikkausten ja vammojen jälkeen, jotka ovat aiheuttaneet lähes yhtä pitkän jakson katsomon puolelle, kuin raskaus ja synnytys. Mutta jostain syystä mun mielestä on vieläkin siistimpää palata kentille, kun oon ÄITI! Joku ehkä voi samaistua tähän fiilikseen, mutta onhan se nyt ihan sairaan siistiä jos oma lapsi kannustaa katsomossa kun puet maajoukkuepaidan päälle ja edustat Suomea kansainvälisissä kisoissa. Urheilija iskät saavat useasti kokea tämän kombon- Olla sekä iskä, että urheilija. Kuulla omien lapsien kannustushuudot katsomossa sekä halit voitetun ottelun jälkeen. Tää on ollut myös mun haave, äitinä… ja sen toteutuminen on nyt aika lähellä! Maailman siisteintä!!
Silti ei pidä nuolaista, ennen kuin tipahtaa ja nyt täytyy keskittyä rakentamaan sellaista kuntoa, että vaikka en pelaisikaan niin olen silti kovaakin kovemmassa kunnossa oman ammattini ja elämän takia.

Treenaaminen ei itsessään ole haastavaa, lähinnä kärsivällisyys on koetuksella, kun pitää himmata. Aikataulutus on se, joka tuo suurimmat haasteet ja täytyy sanoa, että on todella tärkeä perheen sisällä sumplia molemmille tärkeät asiat, niin että niille riittää aikaa. Vanhemmuus on yhdessä tekemistä, vastuun jakamista eikä kumpikaan rooli ole toista arvokkaampi. Mä olen todella onnellinen siitä, että meillä on täysin tasapainossa molempien roolit niin vanhemmuudessa kuin ylipäätään parisuhteessa. Molemmat saa toteuttaa yhteisten unelmien lisäksi omia unelmia ja niitä tuetaan. Ilman tätä, ei munkaan urheilija, yrittäjä, äiti – kombo olisi mahdollista.

Moni on kysynyt miten raskaaksi,- ja äidiksi tuleminen on muuttanut mua, osa tokaissut, että sitten kun lapsi syntyy muutut tosi paljon etkä ole enää se joka olet ollut.. täytyy sanoa, että en koe, että mun luonne olisi muuttunut mihinkään. Mä olen edelleen mä, pikkuinen on tullut meidän elämään mukaan ja eletään sitä elämää ihan samalla tavalla kuin ennenkin, mutta hänen kanssaan.
Jokainen meistä muuttuu ihan jo iän tuomien vuosien (ja viisauden) myötä, mutta en sanoisi, että äidiksi tuleminen olisi jotenkin tässä mun luonnetta erikoisemmin muuttunut. Ainoa asia, joka on muuttunut niin se, että mulla on lapsi, jota suojelen aina.

0 kommenttia

Ensimmäiset kuukaudet äitinä

Kuva: Sami Siilin

Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen yli neljä viikkoa sitten… Ensin ostikko oli ensimmäinen kuukausi, sitten ensimmäiset 1.5kk ja kohta onkin jo mennyt ensimmäiset 2 kk pikkusen kanssa.
Aika vilisee silmissä, päivästä ei ole välillä tietoakaan, eikä varsinkaan kellonajasta eikä helpotusta tuo toi talvinen pimeys. Voin kuitenkin ekaa kertaa sanoa, että ensimmäistä kertaa ikinä tuli nautittua alkutalvesta, joka yleensä on vuoden synkintä aikaa ja väsyttää vaikka kuinka nukkuisi. Nyt marraskuu sekä joulukuu vaan hujahti ja jokaisesta päivästä tuli nautittua suuresti. Elämä on muuttunut, mutta entistä enemmän saanut sisältöä ja merkitystä!


Parhaiten näitä ensimmäisiä viikkoja kuvaisi just tämä hetki, kun kirjoitan tätä tekstiä. Juuri ja juuri yletän näppäimistöön kuin pieni ihme ”lähes” nukkuu ja tuhisee samalla vatsan päällä. Suu auki ja silmät taistelee väkisin vastaan, ettei vain menisi kiinni, mutta lopulta väsymys ottaa voiton ja taas nukutaan.
Vielä en ole itse oppinut nukkumaan päivällä samaan aikaan vauvan kanssa, en vaan ole päikkäri ihminen, vaikka uskon, että tekisi aika hyvää. Yöisin tulee kuitenkin aika paljon heräiltyä, mutta ne tunnit mitkä nukkuu, nukkuu sitäkin paremmin. Välillä huudetaan sitten syödään ja taas nukutaan. Saa nähdä milloin saa ensimmäisen kerran nukkua yön yhtäsoittoon… tuskin vähään aikaan, mutta kaikki tämä kuuluu asiaan.

Ihan aluksi voin todeta, että kaikki peloittelu pienestä vauvasta ja elämän muuttumisesta on kyllä ollut täysin turhaa. Elämä muuttuu, mutta se on hyvin luonnollista ja täytyy sanoa, että vanhemmuuteen vaan oppii, kun ottaa rennosti ja antaa asioiden myös mennä ihan omalla painollaan.
Kun sain lapsen käsiin ja päästiin ensimmäistä kertaa kotiin oli vaan sellainen helpottunut olo, että näin kaiken kuuluukin olla.
Nyky maailman meiningeistä ja muiden ihmisten tekemisistä tai kommenteista on turha ottaa paineita, jokainen pystyy tähän jos vain haluaa. Ja jos joku asia stressaa tai tarvitsee apua, niin sitä saa kyllä.
Kenenkään ei tarvitse olla ”valmis” vanhempi, vaan parasta on antaa itselle myös aikaa kasvaa vanhemmuuteen. Täytyy sanoa, että koskaan ei itsekään tietä mitä seuraava päivä tuo tullessaan ja jos menee kehumaan, miten hyvin on mennyt niin seuraava päivä saattaakin olla jotain ihan muuta.

Nyt jälkikäteen on tullut paljon ihmeteltyä, että miten negatiiviset asiat tuodaan jatkuvasti ilmi, juuri raskaudesta ja vauva-arjesta. Halutaan ihan pelotella lapsihaaveisia ja raskaana olevia, ettei vaan näkisi kaikkea ruusuisten lasien läpi. Uskon, että jokainen ymmärtää, että vauva tuo muutoksia vanhempien elämään, eikä asiat mene aina ihan suunnitelmien mukaan, mutta ei elämä ole ilman lastakaan huoletonta ja täydellistä omien juttujen ympärillä pyörimistä. Joten voin sanoa suoraan ihan jokaiselle, joka lapsista haaveilee, että antakaa mennä vaan! Kaikkeen tottuu ja kun huolehtii lapsen lisäksi omasta hyvinvoinnista, niin jokaisen yöttömän yön, raivarit ja haastavimmat hetket kestää kyllä ja myös niistä yleensä oppii jotain uutta.

Monia urheilija on siirtänyt lapsihaaveet pidemmälle tulevaisuuteen, koska pelkäävät ettei enää paluu huipulle ole mahdollista. Tähän voin vastata, että kyllä se keho palautuu, mutta se vaatii työtä ihan niin kuin jokaisesta loukkaantumisesta palaaminen takaisin huippu kuntoon.
Toisilla palautuminen tapahtuu tietysti nopeammin kuin toisilla, hyvä kuitenkin muistaa, että naisen keho on luotu raskauteen ja synnytykseen, joten kehon oma korjausprosessi on todella ihmeellinen. Ja varsinkin jos ennen raskautta ja raskauden aikana on ollut hyvässä kunnossa ja palaa normaaliin arkeen kiinni lapsen synnyttyä, voi palautuminen olla todella nopeaa. (Myöhemmin tulossa tekstiä kehonpalautumisesta, jossa mukana lääkärin ja äitiysfyssarin tekemät tutkimukset mulle.) Luottakaa myös omaan kehoon; raskaus, synnytys ja synnytyksen jälkeinen aika, opettavat todella paljon oman kehontuntemuksesta. Ja lähes aina, pystyy omaa hyvinvointia viedä jollakin tavalla eteenpäin, jos vain haluaa.

Kuva: Sami Siilin

Itse olen pitänyt myös mielessä, että elämä tuo muutenkin eteen tilanteita, jotka aiheuttavat stressiä halusit tai et, niin sellasista asioista ei kannata stressata mille ei mitään voi eikä stressiä kannata itselleen aiheuttaa kaikesta, varsinkaan muiden ihmisten elämästä.

Äitiys on kaikista upein asia, mitä mulle on koskaan elämässä tapahtunut ja uskon, että voin vastata näin myös 5, 10 ja 50 vuoden päästä. 😉

Upeeta loppuvuotta, sekä uuden vuoden alkua!

0 kommenttia

”Miksi treenaat heti synnytyksen jälkeen?”

4 päivän päästä polvioperaatiosta alkoi oma treenaaminen, mutta ilman ihmettelyitä. Raskauden ja synnytyksen jälkeen kun menee neljäntenä päivänä treenaamaan… jostain syystä ihmettelyitä riittää.
Toisin kuin synnytys polvileikkaus ei ole keholle ”luontainen” juttu, mutta silti kepeillä salille meno ei ihmetyttänyt ketään ja kuntoutuksen ymmärretään olevan välttämättömyys, jotta polvi tulee kuntoon ja kestää rasitusta. Synnytyksen jälkeen on ihan yhtä tärkeä aloittaa kuntoutus heti kun pystyy, jotta keho tulee kuntoon ja kestää arkista rasitusta.

Miksi treenaat heti synnytyksen jälkeen? – On viesti, minkä olen muutaman kerran saanut ja lyhyesti voisin tähän vastata, että koska mä haluan ja pystyn liikkua, mutta rupesin vähän vielä syvemmin pohtimaan tätä.
Viestin takana on varmasti välittäminen, mutta voin taata, että myös kaikella mitä teen- välitän omasta kehosta ja terveydestä.
Sana treeni tuntuu särähtävän monen äidin korvaan. On hyvä muistaa, että treeni ei aina tarkoita kovaa hikiliikuntaa vaan ihan kevyt liikkuvuussessio on jo treeni.
Oma treenaaminen onkin hyvin tunnustelevaa ja rauhallista (omaan normaaliin treenaamiseen verrattuna), ei itsensä ylittämistä ja rääkkiä, sekä jokainen treeni ja yksittäinen liike on myös tarkasti suunniteltu oman koulutuksen pohjalta, itselleni sopivaksi. En esimerkiksi missään nimessä tekisi asiakkailleni täysin samanlaisia juttuja vaan heille yksilöllisesti sopivaa harjoittelua.

Tähän. ”miksi treenaat heti synnytyksen jälkeen”- kysymykseen vastaan mielellään myös monesta eri näkökulmasta, koska aihe vahvasti koskettaa omaa elämää ja sitä, mistä oma elämä koostuu.

Heti alkuun, on hyvä muistuttaa, että myös raskaudesta ja synnytyksestä palautumiseen pätee liikunnan positiiviset vaikutukset niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
Osana vastausta siihen, että miksi heti synnytyksen jälkeen pyrin päästä liikkumaan on ihan fysiologiset faktat. Kehon parantuminen ja paulautuminen fyysisen ponnistuksen, leikkauksen yms. jälkeen on parhaimmillaan juuri aktiivista. Kun kehoon lisätään (huom! yksilöllisesti suunniteltuna) verenkiertoa ja aineenvaihduntaa, on paranemisprosessi huomattavasti nopeampi. Lepo on osa palautumista, mutta vain osa sitä. Pelkkä lepo voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa muita ongelmia kehoon.

Lisäksi olen kilpaurheilija ja paluu kentille on itselläni edessä, joten omalla kohdallani palautuminen synnytyksestä on vähän kuin kuntoutuminen polvileikkauksesta. Pitkä prosessi, joka vaatii systemaattisesti suunnitellun kuntoutuksen.
Liikkuminen alkaa siitä mihin alussa pystyy. Polvileikkauksen jälkeen se oli jalan rauhallinen koukistus ja ojentaminen sekä etureiden aktivointi, terveitä ”raajoja” treenasin ihan täysillä. Synnytyksen jälkeen ensimmäinen ”treeni” oli ihan vaan; kävely, lantionpohjan aktivointi ja yläkropan liikkuvuus.
Itselleni ei tulisi edes mieleen maata ja ”odottaa”, että keho palautuu taas takaisin, vaan pyrin tekemään kaiken, mitä juuri sinä hetkenä voin/pystyn, jotta kuntoudun.

Mutta yksi tärkeä syy on myös se, että olen ammatiltani valmentaja. Työni on jatkuvasti omalla keholla työskentelyä, aktiivista ja välillä tosi rankkaa ruumiillista työtä. Se, että olen terve ja hyvässä kunnossa on tärkein pohja omalle työlleni, terveyteni on oma käyntikorttini.
Koen itseni paremmaksi työssäni kun olen täydessä iskussa: pystyn seisomaan sanojeni sekä treenieni takana.
Mammalomalta en palaa sorvin ääreen näppäilemään tietokonetta vaan; olen salilla, urheilukentällä, mäessä, lenkkipolulla… vetämässä treenejä, ja kun valmennan haluan näyttää jokaisen ohjaamani liikkeen asiakkaille puhtaasti. Työni vaatii todellakin sitä, että olen itse kunnossa. Ja tästä syystä myös rakastan sitä, mitä saan tehdä!

Ehkä kaikkein tärkein syy, sille miksi ylipäätään liikun on se, että haluan olla AINA mahdollisimman terve ja niin hyvässä kunnossa kun vaan voin. Enkä nyt tarkoita, sitä miltä näytän vaan sitä mitä tunnen. Olen kärsinyt monesta vammasta urheilussa ja juuri siitäkin syystä joudun pitämään kropasta tosi hyvää huolta, etten esim. koe jatkuvia polvi- tai selkäkipuja.
Koen myös, että oma terveys ja hyvä olo ovat suoraan energiaa, mitä välitän omalle lapselle.
Reilu viikko sitten ruokamyrkytys vei itseni täysin sohvan pohjalle ja voin sanoa, että silloin mietin, että mitä jos tämä jatkuisi pidempää enkä pystyisi pitämään täysin huolta omasta vauvasta. Onneksi on maailman upein isä, joka pitää yhtälailla pienestä huolen, mutta tuli heti huomattua, miten tärkeää oma terveys on jo ihan lapsen kannalta.

Tiedän, että välillä on hankala asettua toisen saappaisiin, enkä myöskään oleta sitä keneltäkään, mutta jos ihmettelette esim. vaikka miksi aloitin heti liikkumaan, niin tässä postauksessa on nyt vastaus siihen. Lisäksi toivoisin, ettei äidit jatkuvasti vertailisi itseään muihin. Jokaisella on oma polku niin raskaana kuin synnytyksen jälkeen. Mä en palaudu yhtä nopeasti kuin joku toinen, etkä välttämättä sinä yhtä nopeasti kuin minä. Eikä tarvitsekaan! Jokaisen olisi tärkeä keskittyä omaan projektiin ja haluan korostaa, että ammattilaisia löytyy paljon. Raskauden ajan- ja synnytyksen jälkeiseen palautumiseen erikoistuneitä lääkäreitä, osteopaatteja, fyssareita ja valmentajia löytyy kyllä, jos vähänkin arvelluttaa, että mitä saa tai kannattaa tehdä, niin kannattaa oikeasti hakeutua ammattilaisten vastaanotolle.

Ja siis pakko vielä sanoa, että mua ei ole koskaan ärsyttänyt mennä treenaamaan- päinvastoin, mä rakastan sitä ja myös just sen takia liikun heti kun pystyn, olen sitten ollut polvileikkauksessa, ruokamyrkytyksessä tai synnyttänyt- liikkeelle ei lähdetä pakosta vaan rakkaudesta!

15 Kommenttia