Yleinen

** Neuvolapolku kaupallisessa yhteistyössä Felicitas Mehiläisen kanssa**

Raskauden toinen kolmannes meni voinnin ja tuntemusten mukaan hyvin samalla tavalla kuin ensimmäisessä raskaudessa. 
Olin ensimmäisen ja toisen kolmanneksen vaihtumisen aikana työreissussa Tanskassa, josta tuotettiin Pekingin Olympialaisten Tv- lähetykset, joten myös omat ajatukset olivat hyvin paljon muualla kuin itse raskaudessa. Ehdin onneksi käydä ennen reissua vielä Felicitas Mehiläisellä neuvolassa sekä ensimmäisessä ultrassa, niin tiesin, että kaikki on hyvin, eikä reissussa tarvinnut stressata raskauden etenemistä. 

(Käyn koko äitiysneuvolapolun Felicitas Mehiläisellä, täältä löydät lisätietoa, mikäli harkitset itse samaa ja haluat tietää lisää:  https://felicitas.mehilainen.fi/raskaus/aitiysneuvola/) 

On taas jännä todeta, miten ensimmäisen ja toisen kolmanneksen aikana voinnissa on niin iso ero. Ensimmäisen kolmanneksen oudot tuntemukset, kuten: kova väsymys ja etova olo väistyivät lähes heti, toisen kolmanneksen vaihtuessa. Yhtäkkiä hotellin aamupalalla pystyikin juomaan kahvia, jota raskauden alussa, ei meinannut saada alas lainkaan. 
Moni sanookin, että toinen kolmannes on raskauden helpointa aikaa ja näin voisin myös itse todeta. Toki raskauden alku ja loppu ovat myös omalta osaltaan jännittävämpiä ja tunneskaalat vaihtuvat silloin eniten. Raskauden keskivaiheessa osaa ottaa ehkä vähän rennommin, vaikka malttamatonta tämä onkin kokoajan.
Oma keho myös selvästi tottui raskauden muutoksiin ensimmäisen ja toisen kolmanneksen välissä ja vasta loppuvaiheessa ilmeni isoimmat haasteet. Olotila oli pääsääntöisesti hyvä, eniten vauhtia on hidastanut vähitellen kasvava vatsa sekä lantion- alueen kivut, kuten liitoskivut ja jalkaan säteilevät hermosäryt. 
Järkevät treenit tähän asti, ovat olleet paras keino pitää kiputilat poissa, sekä tuoneet helpotusta aina kun kipuja on ilmennyt. Oikeastaan pahinta on istua ja olla paikallaan. Liikkumattomuus näkyy fiiliksessä ja tuntuu kropassa heti!

Monille treenaaminen tarkoittaa aina sykkeet korkealla hikijumppaa, mutta on hyvä muistaa, että kaikki liikunta on hyväksi ja raskauden aikana moni kevyempi, enemmän jopa avaava ja aktivoiva harjoittelu on kaikista parasta kehon hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi yleistä aktiivisuutta arjessa kannattaa ylläpitää, vaikka vauhti hidastuukin. Osalla myös pahoinvointi pakottaa paikoilleen, eikä ole syytä tehdä mitään liian raskasta vaan koittaa saada veri kiertämään muilla kevyemmillä tavoilla. 

Omassa elämässäni liikkuminen on aina ollut henkireikä, mutta varsinkin raskaana huomaan, että sillä on todella suuri merkitys yleisen vireystilan ja hyvinvoinnin ylläpitoon läpi raskauden. Jonain päivänä pystyn tehdä astetta rankemman harjoituksen, mutta välillä harjoitukset koostuvat vain kävelystä, pyöräilystä, uinnista ja liikkuvuudesta. On tärkeä kuunnella kehoa ja liikkua aina kyseisen päivän voinnin mukaan, ilman stressiä. Tästä syystä en myöskään suunnittele liikaa itse harjoitusten sisältöä, vaan menen tarpeen ja kehon tuntemusten mukaan. 

Raskauden aikana: relaksiinihormonin määrä vaikuttaa niveliin ja sidekudoksiin, ”löystyttäen” niitä, kehon painopiste muuttuu vatsan kasvaessa sekä selän ja lantion alueella voi ilmentyä kipuilua. Kaikkeen tähän auttaa järkevä liikunta. Lisäksi kehon painon kasvaessa kuormitus nivelille kasvaa ja ainakin omat aiemmat vammat polvissa rupeaa tuntumaan, joten lihaskunnon ylläpidon lisäksi myös painon nousun pitäminen maltillisena on ollut tärkeää. On hyvin yksilöllistä, miten paino kenelläkin nousee, mutta helposti myös elintapojen muuttuessa varsinkin näin urheilijalla, ravinnon määrää ei voi kasvattaa entisestään, vaan sitä tarvitsee jopa vähemmän. Treenien määrät ja kulutus on niin paljon normaalia pienempää.
On ollut myös itselle taas opettelun paikka, pitää ruokarytmi ja ravinnon määrä järkevänä, vaikka kyseessä onkin jo toinen raskaus. Unohtamatta hormonaalisia muutoksia kropassa, joka omalta osaltaan on saanut aikaan ihan erilaisen ”makeanälän” päälle. Onneksi on paljon hyviä valintoja, joilla sitä voi turruttaa. Polvien jatkuvan vihlonnan skippaan sen verran mielellään! 

Toisen kolmanneksen alkupuolella (rv20) kävimme rakenneultrassa, jossa selvisi, että pieni poika on liittymässä meidän perheeseen. Tutkimuksissa tärkeintä oli kuitenkin huomata, että kaikki oli niin kuin pitääkin ja pienen kehitys etenee, vaikka tuntuuhan se siistiltä, kuulla, että meidän perheeseen liittyy poika. Sekä tytön, – että pojan kasvun ja kehityksen seuraaminen on varmasti mielenkiintoista.

Neuvolakäyntejä on myös toiselle kolmannekselle mahtunut. Olen käynyt raskauden alusta asti Felicitas Mehiläisellä, kätilö Satu Peussalla, ja siis on ollut tosi kiva, kun vihdoin saan käydä aina samoilla ammattilaisilla; niin kätilöllä kuin lääkärillä, ettei tarvitse joka kerta kertoa koko raskauden kulkua uudestaan. Myös toisen kolmanneksen lopussa kävin laajassa lääkärintarkastuksessa Minna Tikkasella, joka tutki kohdunsuun lisäksi pikkuisen läpikotoisin 4D ultralla.
Lisäultraäänitutkimus tuli itselle ihan positiivisena yllätyksenä, mutta joka kerta pienen perheenjäsenen tulo perheeseen konkretisoituu, kun oikeasti näkee, että siellä se on. Varsinkin 4D ultraäänitutkimus on niin mielenkiintoinen, kun rakenteet näkee ihan eri tavalla. On tietysti vähän tuurista kiinni, miten paljon esim. kasvoja voi nähdä. Meidänkin poitsu oli naama kiinni mun selkärankaan päin ja käsien lisäksi myös jalat olivat naaman edessä, että oli lähes mahdotonta saada parempaa otosta muistoksi. Tutkimuksessa kuvat ovat kuitenkin ihan toissijaisia, kun tutkitaan miten kasvu ja kehitys ovat menneet eteenpäin ja aina kun kuulee, että kaikki on hyvin, niin saa olla todella onnellinen.
Kävimme myös ensimmäisen raskauden aikana 4D ultrassa ja oli jotenkin jännä, miten hyvin kuva piti paikkaansa, kun lapsi syntyi. Jos vaan kiinnostaa, niin suosittelen käymään. Tutkimus on jo itsessään mielenkiintoinen kokemus ja sitä kautta saa myös paljon lisätietoa pikkuisen kehityksestä. 
(Täältä löydät lisää tietoa ultrasta: https://felicitas.mehilainen.fi/raskaus/raskauden-seuranta/3d-4d-ultraaanitutkimus/ )

Potkii potkii…

Vaikka istukka on itselläni taas edessä, niin potkut tuntuvat järkyttävän kovaa. Selvästi palloilijoiden lapsi tulossa… Ensimmäisessä raskaudessa istukka oli myös edessä ja tunsin kunnolla liikkeet vasta rv22- 23 tienoilla, mutta nyt ne alkoi tuntumaan jo rv19 aikaan. Nyt kun viimeinen kolmannes on jo alkanut saattaa koko maha heilahtaa suuntaan tai toiseen, ja koko jalkapohja ilmestyä ääriviivoineen mahan pintaan. Vaikka potkujen tunteminen on kivaa ja osalta helpottavaa, kun tietää että mahassa tapahtuu, niin suunnasta riippuen ne tuntuvat myös epämukavalta ja varsinkin kun ne kohdistuvat virtsarakkoa kohti tai tuntuu että kylkiluut kääntyvät toisinpäin. 

Yksi raskauden ”oire” mistä en ole aiemmin tainnut edes kirjoittaa: on unien näkeminen, jotka osaltaan myös vaikuttavat negatiivisesti unen laatuun. Joka yö tulee nähtyä tosi paljon selkeitä unia ja kaikki päivän tapahtumat sekä pienikin stressi menee uniin ja tietysti tulee senkin takia heräiltyä tosi paljon (unohtamatta 1.5v lapsen yöllisiä heräilyjä ja aikaisia aamuja). Tämä sama oire oli ensimmäisessä raskaudessa, mutta sen oli jotenkin unohtanut. Aivan absurdeja unia on tullut nähtyä, mistähän tämäkin mahtaa johtua… Joten jos johonkin toivoisin helpotusta niin uniin. Välillä tuntuu, että on ihan ”pihalla” koko päivän, kun yöunet ovat niin vähäiset. Saa nähdä miten kesä ja helteet vaikuttavat loppuraskauteen! 

Viimeistä kuitenkin viedään ja saa olla todella onnellinen, että kaikki on mennyt näinkin hyvin. Raskauden vaiheista kirjoittelen vielä lisää. Muutama kuukausi aikaa totutella, että kohta meitä onkin kolmen sijaan neljä!

Upeaa kesää kaikille!

*** Kaupallinen yhteistyön Designtalo ( Den Finland Oy.n ) kanssa ***

Joulukuusta asti ollaan pohdittu tulevaa talopakettia. Kyllä luit oikein, valittiin tähän elämäntilanteeseen sopivaksi valita talopaketti, avaimet- käteen- kokonaisuutena. Hyvä on kuitenkin muistuttaa teitä ja samalla tietysti itseäni, ettei se tarkoita kaiken duunin siirtämistä jonkun toisen harteille. Isoin vastuu talon rakennuksesta ja kaikesta taloon liittyen siirtyy tietysti talofirmalle, joka jo itsessään oli meidän pienyrittäjien perhearkeen ainut oikea vaihtoehto, varsinkin kun toinen pikkunen ilmoitti tontin oston aikaan tulostaan.
Silti on pitkä lista asioita, joita pitää itse hoitaa tontin hankinnan lisäksi. Mm. maaperätutkimus- ja maatyöt, vastaava työnjohtaja, pääsuunnittelija, kvv-ja iv valvojat, lupaprosessit rakennusvalvonnan kanssa sekä useasti myös pienempiä juttuja rakentamisen aikana, kuten liitännät eri verkostoihin, siivousta, jätelavan hankintaa ja talon viimeistelymaalausta… Mutta oikeiden yritysten ja henkilöiden löytämiseenkin saa useasti halutessaan apua.
Lista on aika valtava, mutta kun sitä pikkuhiljaa alkaa purkamaan ja saa palkattua avuksi vastaavan mestarin voi listalta vetää aina jotain yli ja projekti etenee.
Voin rehellisesti myöntää, että optimistisena ihmisenä, en myöskään nähnyt listaa ihan näin pitkänä. Mutta tässä muutamassa kuukaudessa olen oppinut enemmän kuin pitkään aikaan, koska on joutunut selvittämään asioita, joista en ollut ennen koskaan kuullutkaan. Eli yleissivistys on sentään noussut ihan uudelle tasolle! 

Talonrakennus näin ummikkona on jännittänyt aika paljon, oikeastaan jopa stressannut enemmän kuin mikään muu asia elämässä. Monta kertaa olen miettinyt, että mihin tässä ollaan oikeasti ruvettu… ”olisiko ollut vaan helpompi ostaa valmistalo tai uudiskohde?” – silti palaan aina miettimään sitä hetkeä, kun ensimmäisen kerran avaan meidän oman kodin oven, jossa ollaan ensimmäiset asukkaat ikinä, asun itse ensimmäistä kertaa ikinä omakotitalossa, talossa, joka me ollaan itse valittu ja oltu mukana suunnittelussa. Tämä ajatus kääntää aika nopeasti pelot odotukseen ja stressin malttamattomaan iloon! 

Tässä vaiheessa, vaikka monen asian suhteen on jo joutunut tekemään kompromisseja, on kaavamääräykset, rakennusmääräykset ja hitto vielä budjetti, jossa pitäisi pysyä! 😅 silti tuntuu, että rakennetaan meille unelmakotia. Vaikka tykkään rakentaa mielessä pilvilinnoja, olen silti realisti. Ymmärrän mihin meillä rahkeet riittävät ja tässä on myös hyvänä maanpinnalle palauttajana toiminut talomyyjä sekä osaavat ihmiset ympärillä, kuten Arkkitehti siskoni! 

Talopaketin valinta ei aina ole helppoa ja niiden keskinäinen vertailu on haastavaa. Sanoisin vinkiksi vain lähteä etsimään pohjaratkaisulta sopivinta vaihtoehtoa. Moni tuskailee, ettei valmiista taloista löydä sopivaa, mutta niissäkin on älyttömät mahdollisuudet tehdä erilaisia muutoksia, joten kannattaa mieluummin piirtää ja kuivalla toiveet ammattilaisille, jotka usein osaavat heti sanoa mikä voisi olla hyvä valinta ja miten jo valmiita taloja voidaan muokata. On myös mahdollisuus palkata arkkitehti, joka piirtää toiveisiin sopivan talon ja sitten talofirmat ottavat mahdollisen projektin toteutettavaksi. Eli vaihtoehtoja on kyllä, mutta myös tontti ja kaavamääräykset saattavat tehdä monet päätökset puolestasi. 
Meillä on aika selkeä paikka tontilla, mihin talo kannattaa laittaa ja menimme talon valinnassa pitkälti tontin ehdoilla. Tykätään eri mallisista taloista ja varsinkin L- mallisista, mutta tähän tontille sellaisen tekeminen ei tuntunut oikealta ratkaisulta. Me tullaan menemään ihan perus suorakulmion mallilla, niin että saadaan mahdollisimman paljon säästettyä ja hyödynnettyä omaa pihaa arjen elämään, sekä tietysti tärkeimpänä, säästettyä omenapuu!
Talon mallin suhteen emme lähteneet kikkailemaan ja päädyimme siksi hyvin yksinkertaiseen malliin. Mutta tietysti pilkettä taloon saa muilla pienillä ratkaisuilla ja varsinkin talon sisäpuolella sisustusvalinnoilla. 

Meille tulee Designtalon valkoinen kaksikerroksinen puutalo, isoilla mustilla ristikko-ikkunoilla ja mustalla harjakatolla! 

Alakerrassa tulee olemaan kaikki yhteiset oleskelutilat avoimella konseptilla ja yläkerrassa 4 makuuhuonetta sekä toinen kylppäri. Alhaalta löytyy myös kodinhoitohuone, suihkutilat, wc ja tietysti tärkein eli sauna.

Meidän talo on muokattu Designtalon Nordic Classic Käpylä 144B– mallista, ja täytyy todeta, ettei se näytä lainkaan samalta kuin talo linkin takaa ja jo se kertoo, että kuinka paljon talomallit ovat muokattavissa omiin tarpeisiin sopivaksi.
Ollaan mm. muokattu talon kokoa isommaksi sekä pohja on hyvin erilainen. Kuten aiemmin mainitsin, yläkerrasta löytyy pelkästään kaikki neljä makuuhuonetta sekä yksi kylpyhuone ja alakerrassa on kaikki muu. Tähänkin talomalliin päädyttiin osaavan myyjän opastuksella. Itse on alussa vaikea nähdä, miltä talo voi mahdollisesti näyttää tai miten paljon se on muokattavissa, ilman lisäkustannuksia sekä tietysti myös saa tietoa, mikä taas lisää kustannuksia. Pohjakuvien selaaminen ja lopulta kun näimme talosta 5D- kuvat, hahmottui tosi hyvin se, mitä ollaan rakentamassa. Silloin alkoi päätöksen tekokin helpottua.

(Ylhäällä vähän suuntaa antavaa kuvaa meidän talosta, muutoksia on kuitenkin vielä tulossa mm. ikkunoihin. )

Tällä hetkellä huojentavaa on se, että vielä ei tarvitse tarkemmin miettiä sisustusratkaisuja, vaan niitä voi alkaa pikkuhiljaa pohtimaan ja valinnat tehdään projektin edetessä. Avaimet käteen- talopaketeissa on myös iso valikoima kaikkea, mikä pakettiin kuuluu, mutta pienellä upgreidauksella saa valintoja muokattua varmasti jokaisen toiveisiin sopivaksi, joten on tärkeä myös varata budjettia niitä varten. Palaan meidän sisustusvalintoihin myöhemmin, kun me saadaan edes jotain lopullisia päätöksiä aikaan. Nyt tuntuu helpottuneelta, kun talo on valittu ja kaikki pienimmätkin muutokset keskittyvät vain tähän taloon!

Projekti siis etenee, nyt viimeistellään kuvia, kasataan tositteita lupaprosessia varten ja tietysti odotetaan, että Espoon kaupunki edes suostuu ottamaan uusia lupia vastaan!

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

Seuraavassa tekstissä käsittelen omia kokemuksia äitiydestä, raskaudesta, liikunnasta ja meidän elämästä, tekstillä ei ole tarkoitus luoda kenellekään paineita, osoittaa ketään sormella tai tuomita, vaan kerron ihan omasta elämästä. Jos koet, että otat helposti paineita tai ärsyynnyt muiden äitien valinnoista tai tavoista toimia, jättäisin ehkä tekstin lukematta, sillä lisää stressiä ei kukaan kaipaa elämään <3

Miksi lähdin kirjoittamaan tätä tekstiä… – Pakko sanoa, että monta kertaa olen aloittanut tämän kirjoittamisen, monesti olen kaiken kumittanut, päättänyt, että en tätä julkaise, mutta silti aina joku tuo minut tämän aihepiirin pariin. Onko se loputon kyllästyminen tähän äitien väliseen naurettavaan vertailuun, mielensä pahoittamiseen sekä paineiden tuomisen -keskusteluun vai kenties ihan vain halu olla kaikkien niiden äitien tukena, jotka ovat valinneet oman tien olla äiti ja saavat ihme arvostelua ja kommenttia niskaansa. Taitaa syy tekstille kohdistua näihin kaikkiin…
Joka kerta, kun somessa törmään tähän äitien väliseen arvosteluun ihan muiden kuin itseni kanavissa, tulen taas koneen ääreen ja alan kirjoittamaan. Suutuspäissäni kirjoitan ensimmäiset lauseet, jonka jälkeen vedän hetken happea ja mietin omaa ulosantia uudelleen…

Vaikka teistä usein tuntuu, että mun avautumiset koskee vain sitä kuraa, mitä ”vaikuttajat” saavat niskaansa niin ei, saan tähän aiheeseen liittyen satoja viestejä ja kokemuksia siitä, mitä ihan jokainen äiti on saanut niskaansa. Raskauden aikana saama arvostelu, sekä synnytyksen jälkeen, joka saattaa vielä pitkään jatkua lapsen kasvaessa ja lasta kasvattaessa. Mistä tämä arvostelun ja kommentoimisen tarpeen ilmiö johtuu? – En oikeestaan osaa tähän vastata, mutta huomasin, että raskaana ja synnytyksen jälkeen, valintoja syynätään hyvin tarkkaan ja jotkut äidit etsimällä etsii toisistaan virheitä tai asioita, joihin puuttua.
Onko oikeesti niin, ettei omassa elämässä tapahdu mitään, että on aikaa puuttua muiden tekemiseen vai tuoko oma kokemus raskaudesta ja äitiydestä niin vahvat tunteet pintaan, että koetaan olevamme ”äitiyden ammattilaisia” ja sen uhalla luulemme tietävämme, jopa alan ammattilaisia ja tieteellisiä tutkimuksia paremmin miten asiat kuuluisi tehdä. Tämä tietysti pelkkää omaa spekulointia… enkä todellista vastausta tiedä…

Mutta, koska itse en ole täydellinen äiti, olen äiti joka kehittyy äitiyteen päivä päivältä, olen äiti joka on valinnut oman rehellisen polun, olen äiti joka haluaa oppia omasta lapsesta enemmän, olla läsnä ja rakastava, mutta silti toteuttaa myös itseäni ja elää täyttä elämää, kerron nyt syvemmin omaa tarinaa tästä polusta…

Raskaaksi tuleminen oli unelmien täyttymys, se tunne täytti kaikki hyvänolon tunteet kehossa ja koin niin syvää kiitollisuutta ja onnellisuutta, mitä en ollut koskaan ennen kokenut.
Ensimmäinen raskaus, ei myöskään henkisesti ollut kauheen helppo. Sitä alitajunnassa stressasi vähän kaikkea, koska toivoi kaiken menevän todella hyvin. En ole koskaan ollut mikään stressaava tyyppi, mutta silti raskaana huomasin löytäväni itseni netin syövereistä mitä ihmeellisempien tieteellisten tutkimusten ja julkaisujen sivuilta aina jos puhuttiin raskaudesta liittyen mihin tahansa asiaan.
Vaikka kuulun itse liikunnanalan-ammattilaisiin, tiesin tasan tarkkaan tieteelliset tutkimukset liikunnasta raskauden aikana, milloin liikunnan tulisi lopettaa ja vaiheet miten liikuntaa tulee muuttaa sekä lajit mitä ei tulisi harrastaa, kertasin kaiken tämänkin vielä varmuuden vuoksi, jos sitä kuitenkin olisin jotain unohtanut, ettei vaan sitä tekisi omalla lapselle hallaa.
Silti oman urheilutaustan ja ammattini puolesta sain kuulla, että raskaana ei saisi kuin kävellä. Tuntui siis aivan absurdilta, että edelleen vaikka luotettavista lähteistä löytyy tietoa liikunnasta raskauden aikana ja miten samat suositukset pätevät ihan raskaana oleviin kuin kaikkiin muihinkin, niin jotkut tulevat kiven kovaan väittämään, miten raskaana tulee vain levätä ja korkeintaan kävellä sekä kertomaan, että mitä kaikkea voi sikiölle tapahtua jos treenaa. Osasin tietysti itse siirtää kommentit toisesta korvasta ulos, mutta monien teidänkin kanssa jutelleena, olen kuullut miten paljon tällaiset kommentit ja varoittelut ovat vaikuttaneet siihen, että moni äiti lopettaa liikunnan eikä uskalla liikkua. On tietysti ihan eri asia, jos kyseessä on riskiraskaus, liikunta aiheuttaa oireita, jotka eivät ole normaaleja ja lääkäri kieltää liikunnan, mutta tämän luulisi jokaisen tajuavan ilman, että sitä tarvitsee erikseen mainita.

Mainitaan silti. On siis myös raskauksia, joiden aikana äiti ei pysty liikkumaan, sekin on normaalia. Itseasiassa jokainen raskaus on niin erilainen, että raskauden edetessä täytyy myös hyvin vahvasti tutkia omaa kehoa ja tuntemuksia ja puhua ammattilaisen kanssa, jos mitä tahansa huolia herää. Jollekin ei herää mitään huolia, ei ole mitään tuntemuksia jotka rajoittaisivat liikuntaa ja läpi raskauden synnytykseen asti voi harrastaa liikuntaa. Ja on raskauksia jossa hyvinkin alussa joutuu liikuntaa rajoittamaan, jopa jättämään kaiken liian kuormittavan pois. Kumpikaan näistä ei ole väärin, päin vastoin ei ole yhtä normaalia raskautta.

Itse alkuraskauden olotilan vaihtelun jälkeen pystyin hyvin harjoittelemaan läpi raskauden synnytykseen asti. Koin raskauden edetessä, että rajoituksia harjoitteluun tuli jatkuvasti lisää, vauhtia piti hidastaa ja päivä päivältä sain muuttaa omaa harjoittelua siihen, mihin keho pystyi. Myös päivien välillä oli tosi paljon eroa, joskus pystyi ongelmitta liikkumaan ja joskus joutui tosi paljon muuttamaan omaa treeniä.
Siihen, että miten treenasin raskauden aikana vaikutti hyvin paljon oma kilpaurheilu/lajitausta, mitä olin tehnyt ennen raskautta koko elämäni, harjoitteluun vaikutti aikaisemmat vammat ja leikkaukset, jotka piti huomioida koska kehonpaino ja löystyvät nivelet- ja sidekudokset aiheuttivat haasteita mm. polvissa sekä erkaantuvat vatsalihakset ja kehon muuttuva painopiste lisäsivät kuormaa alaselässä, jossa itselläni on ollut aiemmin nikamalaskeuman, välilevynpullistuman ja välilevytyrän kanssa haasteita. Lisäksi harjoitteluun vaikutti raskauden eteneminen ja jokaisen hetken muutokset kehossa.

Liikunta muuttui jatkuvasti läpi raskauden niin kuin kuuluukin ja liikunta auttoi myös pitämään vireystilan ylhäällä, sillä nukkuminen oli itselleni raskauden aikana todella haastavaa. En mennyt silti liikkumaan vaan koska tieteelliset tutkimukset puoltavat sen puolesta, että liikunta edistää terveyttä läpi raskauden, valmistaa synnytykseen ja siitä palautumiseen. Liikuin raskaana, niin kuin olen aina liikkunut koska mä vaan henkilökohtaisesti nautin siitä niin paljon, ja se on iso osa mun elämää, elämäntapaa sekä ammattia. Koskaan en ole kokenut sitä pakkopullaksi.

Synnytys oli pitkä ja raskas, niin kuin se tuppaa olemaan. Mutta palautuminen lähti hyvin käyntiin ja koko sen ison ponnistuksen jälkeen tuntui, että keho huusi liikuntaa. Alussa täytyi tietysti aloittaa tosi rauhallisesti, lantionpohjan aktivointia, vatsalihasten tunnustelua, vaunukävelyjä, niska-hartaseudun sekä rintarangan liikkuvuutta, näillä lähdin liikkeelle. Päivä päivältä tuntui paremmalta ja oikein tunsin miten keho rupesin palautumaan hitaasti, mutta varmasti. Episiotomia oli oikeestaan alussa ensimmäiset 6vk isoin hidaste kaikelle, mutta pahimmat kivut oli istuessaan ja muutenkin paikallaan, pieni liikkuminen helpotti siihenkin kipuun. Lisäksi pelkkä istuminen ja maakaminen sohvalla lisäsi vaan kehon jumeja ja mulle henkilökohtaisesti se ei vaan toimi, alan voimaan huonosti. Selkää alkaa kolottamaan ja tuntuu ettei veri kierrä.
Lähdin kuitenkin hyvin systemaattisesti kuntouttamaan kehoa, tekemään systemaattisia harjoitteita, mutta progressiivisesti. Kävin gynekologilla 6 vk synnytyksen jälkeen laajoissa tarkastuksissa, sekä äitiysfyssarilla, jossa oikeestaan tutkittiin ihan kaikki. Tiesin tasan tarkkaan missä kohdun, lantionpohjan ja vatsalihasten palautuminen meni. Näiden tietojen avulla pystyin suunnittelemaan harjoittelun niin, että se veisi omaa kuntoutumista eteenpäin. Tässäkin on hyvä huomioida, että ammattini sekä kilpaurheilun takia, halusin kuntoutua systemaattisesti ja nähdä sen vaivan ja ajan sen eteen. Tämäkään ei missään nimessä ole pakollista, mutta jokaiselle mahdollista. Myös ammattilaisten seurannassa kuten äitiysfyssarilla ja gynekologilla suosittelen ihan jokaista käymään.

Olen itse myös oman ammatin takia hyvin kiinnostunut raskaudesta, synnytyksestä ja niiden palautumisprosessista. Oma kokemus raskaudesta, synnytyksestä ja palautumisesta on kehittänyt myös omaa ammattitaitoa. Ja voin sanoa, että tämä kokemus on ollut ihan mieletön!

Jos mennään taas kommentti-keskusteluun, niin kyllä synnytyksen jälkeen osan mielestä palauduin liian nopeasti, painoni tippui liian nopeasti, aloitin juoksun liian nopeasti, en olisi saanut tehdä edes liikkuvuutta yläkropalle koska kuulemma loin paineita muille äideille. Loin paineita koska vatsalihakset näkyivät liian nopeasti… vaikka niiden hermotus ja voimatasot olivat ihan olemattomat, eikä ne mihinkään katoa jos ne on kouluikäisestä asti näkynyt. Tyysti mun ulkonäkö oli se syy, miksi jotkut kokivat tarpeen tulla arvostelmaan. Mua mm. syyllistettiin liian nopeasta laihduttamisesta, joka vaikuttaa äidin maidon laatuun epäpuhtauksin, vaikka en ollut päivääkään laihduttanut, vaan kehon oma palautumisprosessi ja imetys toivat nopeasti kehon samaan painoon mikä se oli ollut aiemmin. Silti siinä hetkessä en ollut toimintakyvyllisesti lähelläkään ”minä”, en pystynyt mihinkään samaan kun ennen, menetin paljon tukilihaksia ja kamppailin kovien polvikipujen kanssa.
Koen omaavani hyvän itsetunnon, jonka olen vuosien varrella työstänyt tähän pisteeseen, silti raskaus, synnytys ja sen hetken kehon tuntemus sai mussakin aikaan ärsytystä omasta kehosta ja toimintakyvystä. Vaikka kaikkein tärkeintä oli se oma terve lapsi, silti mulle tuli vahva fiilis, että haluan oman terveyden ja toimintakyvyn takaisin.

Kommentit paineiden luomisesta tuntui suoraan sanoen järkyttävältä syyllistämiseltä. – Miksi en saisi palautua, niin kuin palauduin, miksi en saisi jakaa kokemuksia niin kuin koin, tai näyttää siltä kun näytin. Tätä en voinut ymmärtää. Enkä ymmärrä edelleenkään, kun huomaan, että samat kommentit kohdistuvat jokaiseen varsinkin jos näytät ”ulkoisesti” jonkun mielestä palautuneelta. Vaikka sisäisesti keho on isossa myllerryksessä ja se tärkein, eli mieli- sen palautumisessa voi kestää kaikista pisimpään.

Tavoitteeni synnytyksen jälkeen (marraskuu 20) oli päästä seuraavana kesänä takaisin rugbykentille, ja sinne pääsinkin. Tein ihan valtavan duunin kehollisesti siihen pisteeseen ja samalla toteutin ison unelman olla äiti ja urheilija, oma lapsi katsomossa. Silti en odota, että kenenkään muun äidin täytyisi näin tehdä.
Äitinä pidän lasta mukana meidän perheen tapahtumissa, kuten myös treeneissä ja treenikentillä. Haluan kasvattaa ja näyttää suuntaa liikunnalliseen elämään, jossa nautitaan ja pidetään hauskaa liikunnan parissa.

Kommentointiin liittyen… en jaksa välittää negatiivisista kommenteista, mitkä muhun kohdistuvat. Oli sitten kyseessä raskauden aikainen liikunta, synnytyksestä palautuminen tai siihen millainen äiti olen. Tiedän, että teen parhaani ja lapsi on aina etusijalla. Tiedän myös, ettei kukaan joka ei elä toisen elämää pysty ymmärtämään kokonaiskuvaa tai oikeestaan samaistua yhtään mihinkään. Miksi sitten avaudun edelleen tästä aiheesta… en halua, että kukaan teistä enää antaa minkäänlaista painoarvoa samantyyppiselle arvostelulle ja kommenteille. Toivoisin, että jokaisen raskaana olevan annetaan liikkua tavallaan, annetaan synnyttäneen äidin palautua ilman ylimääräistä kommentointia suuntaan tai toiseen ja annetaan jokaisen äidin kasvattaa oma lapsi tavallaan.
Keskitytään olemaan tukiverkko, kannustetaan ja tuetaan toisia äitejä, ymmärretään, että äitiys ei ole yksi polku ja tapoja olla äiti on monia. Sekä annetaan ammattilaisten hoitaa myös tonttinsa mm. liikuntaohjeissa raskaana oleville ja synnytyksestä palautuville.

Nyt haluan toivottaa kaikille oikein hyvää joulua!

Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Wauva kaupan kanssa, josta hankimme kaikki tuotteet.

Tätä postausta on toivottu moneen otteeseen, joten nyt kun reilu vuosi on kulunut lapsen kanssa, on oikeesti karttunut kokemusta tarvittavista hankinnoista.
Mun mielestä hauskinta oli ennen lapsen syntymää, kun ei oikeestaan ollut mitään tietoa, että mitä kaikkea tullaan tarvitsemaan. Meille oli todella iso apu mennä Tampereen Wauva kauppaan, jo ihan vaan keskustelemaan ammattilaisten kanssa, mitä me tullaan tarvitsemaan huomioiden meidän arkielämä ja ihan jo asuinympäristö.
Ristiriitaisia kommentteja tarvittavista välineistä tulee kyllä joka tuutista, jokainen vanhempi tietysti kertoo ne, mitkä ovat itsellä toimineet ja mitä ei todellakaan olisi tarvinnut hankkia, mutta aika nopeasti tässä on huomannut, että hankinnat saattavat jo lähimpien ystävien kanssa olla aivan erilaiset. Eli tässäkin postauksessa mainitsemat tuotteet ovat olleet MEIDÄN vauva-arjessa ne top jutut.
On myös täysin normaalia, että tulee hankittua jotain mitä ei olisi todellakaan tarvinnut. On hankala tietää etukäteen minkälainen vauva sieltä on tulossa ja viihtyykö se esim. vaikka sitterissä tai kantorepussa. Toisaalta olen myös huomannut, että uusiin asioihin on hyvä totutella lapsi pikkuhiljaa, mieli saattaa yllättävän nopeasti muuttua.

Listaa meidän perheen top- tuotteista:

1. Hyvät, korjaan erinomaiset rattaat. Lapsen syntymästä asti on tullut käveltyä todella pitkiä matkoja rattaiden kanssa ja vaihtelevissa maastoissa, lisäksi lapsen ollessa liian pieni juoksurattaisiin, ollaan myös juostu normi rattailla. Jos johonkin kannattaa satsata niin hyviin rattaisiin, on ne sitten ostettu uusina tai käytettyinä.
360 etupyörät on ihan must… helpottaa todella paljon työntämistä. (Kokeilin kerran kylässä vanhempia rattaita, joissa näitä ei ollut ja ero oli melkoinen.)
Jos tulee käveltyä paljon, kuljettua julkisilla ja haluaa tukevat, mutta näppärät rattaat, jotka on helppo koota vaikka lapsi kainalossa niin Cypex Priam – malli on kyllä ollut todella hyvä. Kaiken lisäksi näyttää kivalta eivätkä ole super massiiviset.
Kätevyyttä lisää helppous vaihtaa vaunukoppa- ratasosaan ja nostaa turvakaukalo suoraan autosta pyöräosaan. Tämä kombo osoittautui parhaaksi kun vertailtiin monia eri malleja enkä ole yhtään katunut.
(meiltä löytyy TÄMÄ musta setti harmaalla turvakaukalolla.)

2. Heti perään on hyvä mainita kätevä ja turvallinen turvakaukalo / sekä turvaistuin
Meillä oli alkuun turvakaukalo, jonka sai adaptereilla suoraan rattaisiin kiinni, (Iso helpotus mm. kauppareissuilla) lisäksi turvaistuimen jalusta, jossa saa käännettyä turvakaukalon ovelle päin on ollut varsinkin kiemurtelevan ja liikkuvan lapsen kanssa kätevää. Ei ole mennyt ikuisuus saada lasta vöihin kiinni.
Meillä oli aluksi Cybex Cloud, jonka jälkeen lapsen kasvaessa vaihdetiin Cybex Sironaan. Sama jalusta on sopinut myös molempiin malleihin.

3. Pinnasänky– Valitsimme Stokken sleepi minin– pinnasängyn ajatellen pitkäaikaisuutta. Ovaalin muoto mahtui meillä parhaiten rajalliseen tilaan oman sänkymme viereen. Sänkyä on ollut kasvun ja kehityksen mukaan helppo muokata ja vieläkin on säätöjä jäljellä, eli sänky menee meillä vielä pidempään.
(linkissä starttipaketti, josta löytyy kaikki samat tuotteet leluineen, mitä me hankittiin)

4. Sähköinen rintapumppu- Maidon määrä oli alkuun todellinen paniikki, varsinkin jos lapsen yöunet venyivät tai olin pidemmän ajan poissa kotoa. Maajoukkueleirit, studiot, työmatkat.. ilman sähköistä Lansinoh rintapumppua en olis kyllä tiennyt, mitä olisin tehnyt. Mulle jostain syystä tuli todella helposti myös rinnan tiehyttukos, jos liian kauan olin imettämättä tai en pumpannut rintaa, joten jo senkin takia pumppu oli todella hyvä. Lisäksi alussa maitoa tuli todella paljon enemmän kuin oli tarvetta, niin pumpulla sai hyvin ylimääräisen talteen.

5. Syöttötuoli– Syöttötuolissa ajateltiin myös pidempää käyttöikää ja tästä syystä päädyttiin
Stokken steps tuoliin, joka menee vauvasta taaperoon. Lisäksi koettiin
tarpeelliseksi irrallinen pöytä, jonka voi liittää syöttötuoliin.

6. Kantoreppu – ihan alussa käytin enemmän kantoliinaa, varsinkin kotona kantoliina helpotti omaa liikkumista, koska meidän vauva ei viihtynyt kovin hyvin itsekseen. Jos sai kulkea mukana kantoliinassa ei ollut mitään ongelmia. Joten kuljin vauva kantoliinassa mukana varsinkin ensimmäiset kuukaudet. Mutta Tulan kantorepusta on ollut vieläkin enemmän apua ajatellen koko ensimmäistä vuotta. Kantorepun avulla lapsen on saanut mukaan omiin aktivteetteihin ja treeneihin ja tietysti lisäpaino on ollut vain hyvä! 😉

7.Lämpöpussi rattaisiin/turvakaukaloon – Meidän vauva syntyi vuosi sitten marraskuussa, joten lämpöpussi tuli heti käyttöön. Lisäksi keväällä/kesällä kevyempi lämpöpussi oli tosi kovassa käytössä. Aluksi meillä oli Easygrown mini untuva lämpöpussi ja nyt käytetään maxi kokoa. Lämpimillä keleillä Cybex Snøgga mini lämpöpussi on ollut tosi kätevä.

8. Stokken flexi bath amme, jonka saa taitettua kaksin kerroin ja menee pieneen tilaan. Meillä ei ole mikään ”tilaihme” kylppäri, joten amme on ollut todella hyvä. Lisäksi helppo ottaa mukaan.

Nämä ovat olleet ehkä ne tärkeimmät ja tarpeellisimmat hankinnat, joita on tarvinnut lähes päivittäin ja osaa edelleen päivittäin. Mulle tärkeintä on ollut, että hankitaan sellaisia tuotteita, joilla olis mahdollisimman pitkä käyttöikä.
Normaaleiden rattaiden lisäksi meillä on autossa aina matkarattaat, jotka menevät tosi pieneen tilaan ja tietysti toimivat erinomaisesti reissuissa. Sekä juoksuun ja pyöräilyyn omat Cybex Zeno Sport malliston rattaat. Sopivat tosi hyvin meidän aktiiviseen elämäntyyliin.

Vaatteita on joutunut jatkuvasti hankkimaan lisää, mutta olen huomannut, että niissä kannattaa mennä käytännöllisyys edellä. Kaikki tosi söpöt vaatteet erikoisilla systeemeillä on jäänyt käyttämättä, koska jos ne ei ole helppo pukea ja riisua, niin niitä ei tule käytettyä. Myös käytettyinä löytyy tosi hyviä vaatteita ja käyttöaika on niin lyhyt, että ovat usein ihan uudenveroisia.

Sitä helposti menee ihan sekasin, että mitä kannattaa hankkia ja mitä ei. Perus jutuilla pääsee jo pitkälle ja hankintoja voi sitten tehdä lapsen kasvaessa tarpeen mukaan. Ja huom oman perheen tarpeen mukaan! 😉

Tähän aikaan tasan vuosi sitten tanssin Jorvin/Espoon sairaalan synnytysosastolla tens laite kädessä ja odottelin meidän pikkulikan synnytyksen alkamista. Sanotaanko, että oli aikamoinen odotusaika se vuorokausi siellä. Välillä nauratti ja itketti. Kaikki tunneskaalat tuli koettua silloin, mutta kaikin puolin oli tosi positiivisen odottava olo.
Aika on parantanut haavat, eikä mitään traumoja jäänyt synnytyksestä, vaikka se joltain osin hirveetä olikin. Ajattelin vaan, että kaiken kestää kun kohta saa nähdä oman lapsen ensimmäistä kertaa.
Mulle toki muiden leikkausten takia sairaalan ilmapiiri oli ennestään tuttu, joten sairaalassa olosta ei tullut mitään lisäjännitystä. Ja kätilöt on kyllä niin superstara porukkaa ja heistä huomaa kuinka paljon he rakastavat työtään, ettei tarvinnut stressata. Ihan oma itseni sain olla kipuineen ja kiroiluineen päivineen, unohtamatta umpisurkeita läppiä!
Meillä oli perheenä tosi hyvä buugi ja kätilöt toi siihen hyvän twistin, joten muistelen todella lämmöllä sitä hetkeä. Kaiken tietysti kruunasi lapsen syntymä 2.11 aamulla 5.52, joka oli jotain niin koskettavaa, etten osaa edes sanoiksi pukea. Katsoin juuri eilen videon synnytyksestä ja itkuhan siinä tuli! Hienoin hetki, mitä olen koskaan kokenut elämässä! Huh!

Muistan kuin eilisen ensimmäiset viikot kotona pienen tuhisijan kanssa, kun päivässä meni eniten aikaa lapsen tuijottamiseen ja ihailuun. Katsoimme tuoreina vanhempina vuorotellen lasta ja sitten toisiamme. Kumpikin varmaan mietti mielessä, että voiko tää olla edes totta ja onko toi maailman kaunein olento oikeesti meidän lapsi.
Tätä tuijottelua tapahtuu edelleen päivittäin, toisinaan kyllä miettii, että jestas, olinko mä yhtä villi lapsena kun toi kämppää ympäri juokseva pikku neiti… (olin kuulemma..)

Ensimmäinen vuosi on vaan mennyt ihan liian nopeasti ohi. Vaikka sitä on elänyt hetkessä ja keskittynyt olemaan täysin läsnä niin ai, että jää tietyllä tavalla kaipaamaan kaikkia noita koettuja vaiheita. Oman lapsen kasvun ja kehityksen seuraaminen on ollut ihan älyttömän siistiä. Ja se ylpeyden määrä uusien taitojen oppimisen kautta on ihan valtava, onneksi se kehityskaari on kuitenkin loputon ja jatkuu läpi elämän.
Täytyy myös todeta, että olemme saaneet olla todella etuoikeutettuja ja onnellisia, että tähän asti lapsi on ollut terve ja kehittynyt ilman huolia. Sekään ei ole koskaan itsestäänselvää. <3

Mitä mä haluan sanoa tuleville vanhemmille, niin: nauttikaa ja luottakaa itseenne, jokainen lapsi saa just itselleen ne parhaat vanhemmat. Kenenkään ei muutenkaan tarvitse olla jollain tavalla valmis vanhempi, en usko, että kukaan on kaikkeen heti valmis. Vanhemmuus on polku jota edetään hetki hetkeltä ja vuosi vuodelta.
Nykypäivänä tuntuu, että paineita otetaan vähän kaikesta ja tietyllä tavalla yhteiskunta niitä varmaan myös osittain luo.
Monilla on kauhea pelko ruveta vanhemmuuteen, koska pelkää sitä miten pärjää ja vahingossa vertaa itseään muihin. Vaikka tämän moni ehkä tiedostaa, niin siitä voi olla vaikea päästää irti, mutta yritä! Vanhemmuus ei ole suorittamista, vaikka päivät saattaa siltä joskus tuntua.
Vanhempien on myös tärkeä pitää itsestä ja toisistaan huoli, jolloin arjen kuormituksesta on helpompi selvitä. Vanhemmuudesta selviää myös yksin, mutta apua saa myös pyytää, se ei ole heikkouden merkki!

Vauva vuoden ehkä tärkein asia on ollut itselleni se, että luotan itseeni, mun mielestä tää pätee vaan ihan kaikkeen elämässä. On jotenkin kevyempi elää kun luottaa siihen kuka on ja mitä tekee, vaikka se ei aina helppoa olekaan ja joskus se voi olla pidempääkin kadoksissa. Pyrkimys sitä kohti voi jo helpottaa paljon. Virheiltä elämässä vaan ei voi välttyä ja onneksi ne on myös keino oppia ja kehittyä!

Tähän loppuun haluan vielä sanoa, että on maailman parasta olla äiti!