urheilu

@P.Peltonen

Muutamassa vuodessa elämäni urheilijana on hyvin paljon muuttunut…

Ennen tottuneesti pakkasin aamulla treenikamat, lähdin ennen koulua aamutreeneihin. Treenikassista ei tosin löytynyt salivaatteet vaan fudiskamat. Aamutreeneistä suoraan kouluun ja koulusta iltatreeneihin. Viikkorutiini pyöri hyvin samalla tavalla, lisänä vielä viikonloppuisin sarjapelit. Viikosta toiseen oikeastaan treenit olivat aina samaan aikaan ja samoina päivinä. Vapaapäivinä ehti keskittyä johonkin muuhun kuin omaan lajiin ja niitäkin oli hyvin harvoin.

FC Honka

En kuitenkaan valita, rakastin pelaamista yli kaiken, sekä urheilijan elämää. Treeneihin lähtö ei tuntunut pahalta, oikeastaan ihan mielettömältä. Joukkue oli kuin perhe, vaikka pidinkin itseäni aina vähän erilaisena, niin kuin varmasti jokainen pelaaja isossa joukkueessa. Jokaisella on se oma ”persoonansa” niin normaalisti kuin pelikentilläkin, ja juuri tästä syystä jokainen pelaaja täydentääkin joukkuetta omalla tavallaan.

Intohimo jalkapalloa kohtaan sai kuitenkin monia kolhuja vakavien vammojen myötä. Tunne siitä, että itse ei puoleen vuoteen koske palloa, niin kovalla sarjatasolla tuntui hirveältä. Sillä tiesin miten paljon muut tulisivat kehittymään ja etenemään pelaajana, kun itse vasta kuntoutuisin takaisin normaaliin toimimiseen. Ei ollut henkisesti kovinkaan helppoa. Jokainen urheilija tietää ja pystyy varmasti samaistumaan tunteeseeni jos ovat olleet pitkään poissa lajinsa parista.

Tänään luokkatoverini esitti minulle kysymyksen jota pohdin usein: ”Miksi lopetin fudiksen” Vielä kun olin kovalla tasolla, ja koska tiedän, että jos joku on oma juttuni niin urheilu. Olen paljon pohtinut sitä, kun meissä kaikissa on joku asia minkä vaan taidamme, vaikka emme olisikaan sitä ennen juurikaan tehnyt, niin minulla se on aina ollut urheilu. Kysymyksen tarkoitus ei ollut ainoastaan  miettiä juuri jalkapalloa, vaan yleisesti harrastusta joka vaatii enemmänkin taitoa ja paljon harjoittelua, eikä siihen kuka vaan pysty. Samalla keskustelu syveni saliharrastukseen, joka todellakin on harrastus mitä kuka vaan voi harrastaa. Kuntosali on ylläpitävää harjoittelua ja ihan mielettömän siistiä. Mutta ainakin itselläni on ongelmana kilpailuvietin puute. Joudun jatkuvasti miettimään uusia tavoitteita, jotta voisin edes itseäni vastaan kisata.

Paljon olen tehnyt salilla töitä, nautin siitä ja huomaan positiiviset muutokset.. lihakset ovat kasvaneet ja muokkautuneet, mutta perimmäisenä en sitä harjoittelussa ajattele, vaan kilpailua ja tekemisen tuottamaa intohimoa.

Fitness expo 2013

Fitnesistä puhutaan nyt paljon, valitettavasti puhuminen/toiminta on kääntynyt urheilusta viihteen puolelle, mutta pointtina, että siinä itse valmistautuminen ja treenaaminen on urheilua, mutta kisatapahtuma ei sitä oikeastaan ole, vaikka onkin omalla tavallaan hieno juttu sekin. Fitnesissä todellakin se matka on minusta niin paljon siistimpi kuin pelkkä lopputulos. Siinä lajissa kaikki työ tehdään ennen itse kilpailupäivää. Tuntuu niin oudolta, ettei kisan aikana voi tehdä muuta kun hymyillä ja esiintyä omaksi edukseen. Kokemus se todellakin on ja ihan omalaatuinen, mutta urheilijalle vaikea tilanne sopeutua. 🙂

Kisaamisessa hienointa oikeastaan oli/on että tutustuu hyvin oman kehontoimintaan ja ainakin itse opin paljon myös diettaamisen mentaalipuolta. Jos asiakkaillani tulee olemaan joskus tilanne, jossa painoa on tiputettava paljon, niin ei sitten tule yllätyksenä mentaalipuolen vaikeukset. Nämä olivat oikeastaan pää syyni kisaamiseen sekä lisäksi, etten halunnut jättää urheilua ja siinä kilpailemista kokonaan sivusuun. Mutta sen tiedän, että jossain haluan vielä kilpailla, missä tosissaan voittaja ansaitsee voittonsa tehtyjen suorituksien perusteella. Sellainen tapa vaan on minulle se kaikkein antoisin 🙂

Saa nähdä mitä kaikkea tässä vielä keksii, nyt jos yhdet kisat kisaan lavalla ja seuraava etappi onkin joku aivan toinen. Haluan tosissaan päästä purkaamaan tätä armotonta kilpailuviettiä johonkin. Haluan kokea voittoja, häviöitä joista oppia sekä niitä viimeisten minuuttien ja  sekunttien häkellyttäviä hetkiä ja tunteenpurkauksia, mitä esimerkiksi fudis on minulle tuonut. Silloin tunnistan itseni parhaiten urheilijana.

Urheilu on ihanaa, eikä siinä todellakaan tarvitse kaikkien tuntea halua kilpailla, mutta taidan vaan olla niin kilpailuhenkinen ja voitontahtoinen, että minulle urheilu ei ole pelkkää kunnossa pysymistä tai hyvältä näyttämistä vaan myös paljon muuta. Siistiä!! Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Verta, hikeä, kyyneliä, naurua, tuskaa, iloa, hämmennystä, jännistystä ja mitähän vielä urheiluun mahtuukaan… En tiedä mitään muuta näin tunnetta herättävää asiaa, kuin urheilu. Yksittäiset suoritukset, viimeiset sekunnit, lopputulos ja moni muu hetkellinen asia saavat aikaan urheilussa sellasia tunnetiloja, mitä ei osaa edes olettaa. Jokainen on varmasti kokenut kaikkia näitä tunteita oman urheilu-uransa aikana tai missä ikinä on päässyt mukaan urheilun maailmaan.

Tapahtumat, kisat, yksittäiset pelit… herättävät itsessäni jo odotusta, kun tiedän osallistuvani edes katsomaan. Tietenkin omat kisat ja pelit jännittävät aina vieläkin enemmän, mutta odotan aina kuin kuuta nousevaa, että pääsen myös paikan päälle katsomaan tapahtumia. Oli sitten kyseessä jalkapallo, motocross tai fitnesskisat, niin huomaan, että menen ihan sanattomaksi siitä tunnetilasta mikä herää sisälläni. Ajattelin ennen, että vain omat ns. eniten mielenkiintoa herättävät lajit saavat adrenaliinin virtaamaan kehossani, mutta asia ei todellakaan ollut niin… Nyt kun on tullut kierrettyä eri lajien tapahtumia, otteluita. kisoja… olen huomannut että joku kuudes aisti puskee esiin aina kun pääsen tapahtumapaikalle.

Voin kertoa, että myös muut ovat huomanneet sen.. Joka kerta kun tapahtumaan päästään lähipiirini/ystäväni nauravat, että miten joku voikaan näin seota urheilusta.. Kai meillä kaikilla on joku asia ihmisten lisäksi, mitä rakastamme koko sydämestä, no omalla kohdallani se taitaa olla yleisesti urheilu, eikä pelkästään fitness ja käsipainot. Vaan kaikki ne hetket urheilun parissa, kun pääsen itse sekä tekemään, että katsomaan ja kokemaan.

Mikä urheilussa sitten on niin hienoa… no vastaus löytyy ylhäältä olevasta videosta, jonka eräs luokkalaiseni esitti meille muille, ennen kuin starttasimme yhdessä 24h hiihtotapahtuman Vierumäellä, jonka vuositasomme oli suunnitellut ja järjestänyt alusta loppuun asti. Pakko sanoa, että huikea tapahtuma meidän opiskelijoiden sekä osallistujien ja kannttajien ansiosta. Ja todellinen respect kaikille hiihtäjille, jotka painelivat menemään 24 tunnin ajan yötämyöhään. WAU! Jokainen joka kaipaa elämään lisää haasteita, niin ei muuta kuin ensi vuonna sukset jalkaan ja ladulle messiin!

Ja mitä videoon tulee niin: katsokaa, ihailkaa ja tuntekaa kylmät väreet koko kropassa! enkä todellakaan osaa yksiselitteisesti vastata, että miksi urheilu, koska jopa se on niin laaja käsite, mikä sisältää monia tunnetiloja, mielipiteitä, arvoja. mutta tarvitseeko. Urheilu on parasta ja tulee aina olemaan!!!

Oikein hyvää ja SPORTTISTA tulevaa viikkoa kaikille!!! Nyt vielä kun päästään lippu korkealla Olympia tunnelmissa sitä viettämään 😉