terveys

Ulkonäköpaineet

Olen aiemmin sivuuttanut aihetta ulkonäköpaineista ja haluan jatkaa siitä edelleen. Täydellisyyden tavoittelu ulkoisesti on jostain syystä nyt niin pinnalla, että on pakko sanoa sanottavani. Täydellisyyttä ei ole lokeroitu, ei ole yhtä tapaa joka kuvailisi täydellisyyttä tai yhtä mallia johon jokaisen pitäisi mahtua. Ei ole olemassa yhtä täydellisyyden perikuvaa, johon kaikkien pitäisi pyrkiä. Yksikään ulkoinen muokkaus tai kallis merkkivaate ei muuta meitä täydellisemmäksi. Miksi sitten haalimme näitä asioita ja yritämme muovautua massaan?  Ihminen on selkeesti laumaeläin joka haluaa miellyttää muita, haluaa kuulua joukkoon, haluaa näyttää ja habittaa samoja asioita. Mutta käytännössä koko ajatusmaailma olla samanlainen kuin muut ei ole edes mahdollista ja joukkoon kuuluminen ei pitäisi vaatia kopiokonetta.

Meistä jokainen on omalaatuinen omalla tavalla, jokainen on persoonallisen: näköinen, kokoinen ja luonteinen. Meillä kaikilla on omat vahvuudet ja heikkoudet. Meillä on erilaiset taustat ja ympäristöt, jotka ovat muokanneet meitä ehkä johonkin suuntaan. Olisi aivan sairaan tylsää jos kaikilla olis blondi tukka, ruskettunut iho, viimeisen huudon vaatteet ja vielä sama puntari lukema.

Jokaisen omaperäisyys on oma voimavara ja se jos joku on minusta täydellisen kaunista! Kaikkia ei voi miellyttää, mutta tärkeintä on että miellytät itseäsi, olet tyytyväinen itseesi ja siihen mitä olet. Se ei ole helppoa, koska haluamme aina sitä mitä meillä ei ole.

Olen saanut paljon viestiä kauneusleikkauksista ja kysymyksiä liittyen oman ulkonäön hoitamiseen sekä rahankäyttöön. Olen sanonut, että en koskaan kävisi kauneusleikkauksissa jos lääkäri ei itse niitä suosittelisi esim. onnettomuuden takia. En usko siihen, että ulkoiset tekijät muuttaisivat persoonallisuuttani parempaan suuntaan saati edistäisivät terveyttäni tai saisivat minut kokemaan itseni jotenkin paremmaksi. Veikkaan että kävisi päin vastoin: yksi leikkaus johtaa usein ihmisillä toiseen,  lopulta sokaistutaan täysin sille kuka oikeasti ollaan ja nähdään itsemme jatkuvasti vääristyneenä. Lopputuloksen voittekin jo arvata… Kaikille ei varmasti näin ole käynyt ja nyt puhunkin omasta puolestani, silti en toivo että kukaan nuori tai vanhempikaan laittaa rahaa likoon oman ulkonäön lopulliseen muokkaamiseen, koska riittää hyvin omana itsenään. -Sinä oikeasti riität!

En kaipaa isompia tissejä, en pidempää tukkaa tai ripsiä, olen tyytyväinen kun olen terve ja onnellinen. Ikä tuo kasvoihin elonmerkkejä, mitä sitten? ja jo terveellisillä elämäntavoilla pystymme paljon vaikuttamaan siihen miltä näytämme. Parhaat kauneuskikat ovat tasapainoinen elämä perheen, työn, harrastusten ja elämäntapojen välillä. Se miten hyvä sinun on olla näkyy ulospäin.

Itsensä löytäminen on matka, joka ei välttämättä pääty koskaan tai sitten asiat loksahtaa nopeasti kohdalleen. Kenenkään ei tarvitse tehdä tätä matkaa samalla tavalla kun joku toinen on tehnyt. Löydä omat vahvuudet, paikka jossa sinun on hyvä olla ja ympärille ihmiset, joilta et kaipaa hyväksyntää, koska et sitä tarvitse. Kun mietit miltä haluat näyttää mieti ensin mitä haluat tuntea….

Ihanaa päivää  ja muista hengittää! 😉 

6 Kommenttia

Konttitreeni

Espoossa on ruvettu panostamaan lisää ulkoliikunpaikkoihin ja perinteisen salin rinnalle voi yhdistää helpommin ulkotreenejä. Jo viime kesänä Espoon Leppävaaraan ilmestyi treenikontti, joka on ihan huippu! Kuka vaan voi mennä kontille treenaamaan ilman maksuja ja sitoutumista sekä kontista löytyy monipuolisesti laitteita ja välineitä koko kropan lihaskuntotreenille. Ainoa huono puoli tietenkin on ne itsekkäät, jotka varastavat kontista treenivälineitä. Tämänkin kesän aikana välineitä on pikkuhiljaa lähtenyt liikkumaan. Toivottavasti omatunto kolkuttaa ja välineet tuodaan takaisin, sillä kontista on niin paljon iloa meille monille. 🙂

YLÄKROPPA TREENI x 5 kierrosta

Köydet 30 sec

TRX- soutu x 12

TRX- punnerrus x12

Leuanveto x 6

Soutu x 12

Kontin ulkopuolella on (painoa säädettäviä) laitteita selkätreeniin, olkapäille, rinnalle, kyykkyihin sekä vatsalihaksiin ja sisältä löytyy vielä taljat sekä kahvakuulia, levypainoja, scott-tanko ja painosäkkejä. Alueella saa aikaan treenin kun treeninkin. Lisäksi ihan vieressä on lasten Angry birds leikkipuisto, skeittiparkki, maauimala, tenniskentät, jalkapallokentät sekä yleisurheilukenttä, eli varmasti löytyy jokaiselle perheen jäsenelle jotakin!

Hyviä treenejä jengi!

 

Vaatteet: Lippis UA, Paita UA, Trikoot Reebook & Kengät UA

 

5 Kommenttia

Täydellinen versio itsestäsi

Olen onneni kukkuloilla kun saan työskennellä unelma-ammatissani valmentajana. Mikä minua motivoi, on asiakkaiden onnistumiset heidän omilla ehdoilla. En ole mikään kopio kone, joka valmentaa ruudun välityksellä ja kopioi samoja treenejä kaikille, se ei vaan ole mahdollista kun halutaan optimaalisesti edistää ihmisten terveyttä. Jokainen asiakas on oma yksilö, omien vahvuuksien, heikkouksien ja tavoitteiden kokonaisuus.

Omat asiakkaani ovat kaikki todella erilaisia, heidän kanssa edetään ihan eri polkuja. Yksikään treeni ei voi olla samanlainen kuin toisella asiakkaalla. Jollain on ongelmia keskivartalon hallinnassa, toisella lihastasapainossa ja hermotuksessa, jonkun kanssa on kuntoutus isommasta operaatiosta tai vammasta, joku hakee apua tasapainon löytämiseen liikunnan ja muun elämän välille ja taas toinen haluaa päästä vieläkin kovempaan fyysiseen kuntoon. Kun näitä tavoitteita jo katsoo, niin jokainen ymmärtää, että samat ohjeet eivät vain voi toimia kaikille.

En ole koskaan kertonut sen tarkemmin asiakkaistani, koska olen työssäni vaitiolovelvollinen, mutta Elsan kanssa sovimme yhdessä tästä tekstistä, sillä hän voi omalla esimerkillään inspiroida teitä, jotka kamppailevat samoista asioista…

Elsa on erittäin tyypillinen esimerkki siitä kuinka media ja netissä joka tuutista tykitetyt kuvat ja ohjeet saavat pään pyörälle. Hän vaati itseltä täydellistä suorittamista niin treeneissä kun kaikessa muussakin, joka on vain aiheuttanut suurempaa stressiä. Hankalinta oli liikunnan ja oikeanlaisen ravitsemuksen löytäminen osaksi elämäntapaa ilman stressiä. Hän on kokeillut nettivalmennuksia, jossa kroppa kuihtui mutta samalla myös onnellisuus, joten nyt halusimme löytää yhdessä stressittömän hyvinvoinnin.

”Minä olen äiti ja avopuoliso. Perheeseemme kuuluu myös kaksi rottweilerpoikaa. Työkseni olen ollut keittiön vuoromestari ja nyt syksyllä lähden opiskelemaan finanssialalle.

Tänäpäivänä vapaa-aika menee perheen kanssa. Koirien kanssa juoksulenkillä, lapsen kanssa leikkipuistoissa ja omaa aikaa kuntosalilla noin neljästi viikossa.

Hakeuduin Oonan valmennukseen marraskuussa 2016. Olin tyytymätön omiin tuloksiini ja kamppailin tasapainoisen ja terveellisen elämän tavoittelun kanssa. Minulla on ns. nettivalmennustausta, mutta sen pintapuolisuus on ollut voisipa jopa sanoa hidasteena kokonaisvaltaisesti hyvinvoivan kehon ja mielen saavuttamisessa.  

Täydellisyyteen pyrkiminen on aina ollut suurin kompastuskiveni. Ja mikä onkaan täydellistä? Ei varmasti yksikään ihminen omasta mielestään. Sosiaalinen media ja ne niin täydelliset Fitness-kuvat pääsivät päähäni ja vertasin itseäni niihin. Lapseni syntymän jälkeen homma karkasi hanskasta. Oli pakko päästä raskauskiloista eroon ja heti. Söin huonosti, laihduin ja olin väsynyt.  Mulle-heti-kaikki-nyt -asenteella ei pitkälle pötkitä – varsinkaan yksin. Tästä seurasi helposti on-off elämäntapa; ensi tein kaikki täysillä ja hetken päästä huomasin puhdin loppuneen ja meni taas hetki ennen kuin tein mitään. Tätä jatkui tosi pitkälle ennen kuin päätin hakeutua kontaktivalmennukseen.

Oonan kanssa treenatessa olen oppinut itsestäni paljon. Kuinka pitää kaikki langat käsissä ja tasapainotella niiden kanssa. Tässä on ollut Oonan mentaalivalmennuksella suuri rooli ja olen iloinen, että olen oppinut ymmärtämään mikä minulle on oikeasti tärkeää. Se ei suinkaan ole se miltä joku yksittäinen kuva näyttää ja kätkee väsymyksen taakseen vaan se, että musta tuntuu että mä jaksan, olen syönyt hyvin ja mitä kaikkea sillä kropalla pystyy tekemään. On mulla toki ulkoisiakin tavoitteita tässä matkanvarrella ollut, kuten lihastasapainon parantaminen. 

Terveiset 

Karsi elämästäsi turha stressi pois ja sano ääneen mitä haluat. Ole armollinen itsellesi. Kaiken ei tarvitse tapahtua kerralla.  

-Elsa”

 

Hyvinvointi on elämänmittainen matka ja juuri siitä syystä tavoitteiden tulee olla itselle armollisia. Lopeta tietyn painon tuijottaminen ja keskity siihen, mikä on oikeasti tärkeää. Paino ei itsessään määritä terveyttä ja onnellisuutta, eikä mitään tärkeää ja laadukasta saavuteta sormia napsauttamalla. On turha tavoitella täydellisyyttä; kun olemalla itseensä tyytyväinen on jo täydellinen versio itsestä.

Toivottavasti Elsan tarina motivoi myös sinua pysähtymään ja ajattelemaan. Voin kertoa olevani todella ylpeä Elsasta ja on mieletöntä jatkaa töitä hänen kanssaan kun vain taivas on rajana!

Hyvää viikonloppua!

 

0 kommenttia

Yksilölliset sykkeet

Meillä kaikilla on omat yksilölliset sykerajat. Toisilla leposyke on todella matala ja toisilla taas monta lyöntiä korkeampi. Toisten maksimisyke liihottaa treenien aikana kovissa,  220 paikkeilla ja joillain syke ei edes nouse yli 190. Syke on siis todella yksilöllinen ja jokaisen olisikin hyvä selvittää oma sekä lepo- että maksimisyke, jolloin myös pystyy paremmin lukemaan omia sykealueita ja määrittämään harjoituksissa sopivan kuormitusalueen. Sekä tärkeä tieto on myös seurata omaa palautumista harjoituksen aikana sykkeestä.

Leposyke on meidän alin mahdollinen mitattava syke. Sykkeen mittaus on kaikista tarkin kun se otetaan hyvin nukutun yön jälkeen vielä makuuasennossa juuri heräämisen jälkeen. Leposyke on myös yhteydessä kestävyyskuntoon sillä kunnon parantuessa usein myös leposyke laskee. Taas jos huomaa oman leposykkeen olevan selkeästi korkeampi, voi kyse olla huonosti nukutusta yöstä tai alkavasta flunssasta.

Maksimisyke on taas suurin sydämen sykintätaajuus, joka voidaan mitata kovan rasituksen aikana. Joskus voidaan hyödyntää maksimisykkeen selvittämiseen kaavaa: 220- oma ikä, mutta esimerkiksi itselläni se ei ole koskaan pitänyt paikkaansa, juuri sykkeen yksilöllisyyden takia, laskuvirhe voi olla jopa huomattavan suuri. Kuitenkin se voi olla suuntaa antava mittari.

Moni luulee, että alhainen maksimisyke on suoraan yhteydessä hyvään kuntoon, mutta kyse on hyvästä palautumissykkeestä. Palautumissykkeessä katsotaan rasituksen jälkeisen sykkeen laskua suhteessa aikaan; missä ajassa syke laskeutuu takaisin alas harjoituksen aikana. Ja jos syke palautuu nopeasti alas ja pystyy jatkamaan treeniä kovalla intensiteetillä, on silloin kyse hyvästä kunnosta.

Sykkeeseen vaikuttaa kuitenkin yksilöllisyyden lisäksi muutkin tekijät…

Iän myötä syke laskee, eikä nuorena normaalina ollutta 220 sykettä saavuteta enää ollenkaan. Lisäksi sykkeeseen vaikuttaa harjoitustausta, jossain lajissa syke voi pysyä hyvinkin maltillisena kun taas joku uusi laji mitä ei ole aiemmin tehty voi nostaa sykkeen aluksi korviin. Kehon asento vaikuttaa sykkeeseen ja esimerkiksi pystyasennossa syke on korkeampi kuin vaakatasossa, johtuen siitä, että painovoima ei vastusta laskimoveren paluuta sydämeen yhtä paljon kuin pystyasennossa. Lisäksi syke voi olla normaalia korkeampi kylmässä ja kuumassa, koska elimistö pyrkii pitämään ruumiinlämpötilan optimaalisena. Muita sykkeeseen vaikuttavia tekijöitä ovat: päihteet, väsymys, lääkitys, stressi sekä ravitsemus.

Syke-eroista olemme Nikon kanssa huomanneet, että esimerkiksi: peruskuntolenkki 60 min- oma sykkeeni on lenkin aikana 120-140 kun  Nikolla se on 130-150, riippuen toki maastosta. Eli keskiarvoltaan Nikon keskisyke on aina 10 lyöntiä enemmän kuin omani. Meillä molemmilla on käytössä tällä hetkellä Suunto Spartan sport wrist hr– kellot, jotka mittaavat sykkeen suoraan ranteesta. Tässä edellinen postaus sykekellosta, ja siitä miksi käytän sykekelloa.

lähteet: 

Terveyskirjasto.fi /Tohtori.fi/ edu.fi 

 

2 Kommenttia

”Kylmä kahvi kaunistaa”

”Kylmä kahvi kaunistaa” – voi sanoa kaikille, jotka ihmettelevät tätä jääkahvin suurkuluttajaa… Vanhat sanonnat voi ottaa aina käyttöön, kun joku hyväntahtoisesti kettuilee, vaikkei sanonnassa olisi päätä eikä häntää. Jäälatte on jostain syystä ihan oma lemppari, varsinkin tottakai kesäkeleillä. Jostain syystä se on myös ihan oma ykkösjälkkäri! Raikas ja maistuu ihan törkeen hyvältä. Mun makuun tuli kuin tilauksesta Nespresson uudet jääkahvikapselit!  Löydät ne ” täältä”

Kesäaamuisin teen mielelläni myös jääkahvia. Helpoin ja ihan lemppari resepti on kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä:

  • 1 jääkahvikapseli 
  • Jääkylmää kookoskahvi-maitoa 
  • Jäitä niin paljon kuin mahtuu

Ihan mega! Tämä jääkahvi on itselleni; yksi arjen pienistä iloista, varsinkin kun sen saa nauttia omalla partsilla! 😉 Huippu maanantaita kaikille, toivotaan että saadaan vielä muutama kesäpäivä tällä vuodelle!

 

3 Kommenttia