kuulumiset

Blogi- ränkingit!

IMG_7123

@Petteri Peltonen

Blogi- listoja on joka lähtöön! On blogi portaalien omia ”vuoden” blogeja tai suositumpien blogien äänestyksiä ja on erilaisten tutkimuksien suositumpia. Toisiin vaikuttaa kokonaisuus toisissa pelkkä sivun klikkailu. Ihan mahtavaa, että mittareita on ja blogien laatua seurataan. 🙂

Tuoreimpana listana viestintätoimito Cision oli tehnyt treeniblogien top-10 listaa, mihin ei vaikuttanut pelkästään henkilöbrändi tai klikkausten määrä vaan myös sisällön tuoton tiheys ja lukijalähtöisyys, joka on minusta tärkein mittari, tässä listaa 😉

Hyvä on kuitenkin lukijoiden muistaa, että blogit perustuvat suurimmaksi osaksi ihmisen henkilökohtaisiin mielipiteisiin sekä kokemuksiin, eli tietosivustoista ei ole blogeissa kyse. Jos näet tekstien perässä lähteitä mihin tekstin asiasisältöä on viitattu ja lähteet ovat tieteellisiä faktoja, niin sitten voit katsoa asiaa fakta-silmin.

IMG_2238

@Petteri Peltonen

Blogeissa ehkä mielenkiintoisinta on niiden herättämät samaistumisen tunteet. Joskus kun itsekin luen blogi-tekstejä oivallan erilaisia asioita ja paljon samaistumista. Kirjoittajalla ei pitäisi olla painetta kirjoittaa väkisin vaan kirjoitusmuoto ja tapa on juuri kirjoittajansa näköinen. On kirjoitusvirheitä, murretta ja slangia se tekeekin blogista ainutlaatuisen. Kun henkilöpersoona vastaa samanlaista aitoutta blogissa ja kasvotusten on se minusta parasta!

Itse näen myös blogin mahtavana kanavana inspiroida ja antaa vinkkejä ja juuri niitä vinkkejä jotka perustuvat omiin käytännön kokemuksiini. On se sitten tuote, treeni tai ruokavalio. Ja posiviista on jos edes yksi lukija kokee tiedon olleen hänelle hyödyllinen, silloin tiedän että olen onnistunut sekä valmentajana, että bloggarina! 🙂

Minullakin on monta asiaa blogin lisäksi mitä pyöritän, joten en koskaan tule olemaan kaikista aktiivisin postailija, mutta muiden töideni kuten valmennuksen lisäksi blogin pitäminen ja päivittäminen on todella hauskaa ja pidän sitä yhtenä tärkeimmistä harrastuksistani urheilun lisäksi vaikka se myös työllistää minua. En koe, että minun on pakko kirjoittaa jatkuvasti, kirjoitan kun siltä tuntuu ja löydän kirjoittamiselle tarpeeksi aikaa, koska vasemman käden aiheita on ihan turha tänne kirjoitella. 🙂

Kiitos teille lukijoille, teidän ansiosta myös tämä sivu pääsi paalulle! Mukavaa viikkoa kaikille! 🙂

4 Kommenttia

Thaimaa, Krabi

Kotona ollaan! Vihdoin! EIlen palasimme puolen päivän aikaan sopivasti näin Vapuksi kotiin. Hyvää vappupäivää kaikille. Tällä hetkellä on aika väsynyt, mutta hyvä fiilis. Heräsin 6.00 aivan pirteänä ja valmiina päivään, mikä on tietenkin ihan normaalia aika eron takia.

Reissusta on paljon kerrottavaa ja ajattelinkin, että on kiva jakaa kokemuksia moneen postaukseen, kuitenkin niin paljon asioita ja kohteita tuli koettua. Ajattelin ensimmäisen postauksen aloittaa ihan kertomalla yleisesti, että mistä mihin reissun aikana menimme ja tarkemmin postata yksittäisiä kokemuksia pienemmissä postauksissa erikseen. 🙂

Lähtö reissuun tuli todella äkkiä, mutta niin hyvään paikkaan! 18.4 kisasin Fitness Classicissa ja jo 19.4 lähdettiin Finnairin suoralla lennolla Bangkokiin. Katselimme paljon lentoja ja totesimme, että fiksuin on ottaa suora lento Bangokiin, jolloin lennon ajaksi tuli pyöreästi se 9 tuntia kun taas välilaskulennoilla olisi matkustusaika ollut siellä 26 tunnin paikkeilla.

Maanantai aamuna (20.4) pääsimme perille Bangokiin Suvarnabhumin kentälle, josta lähdimme suoraan edestä ilmaisella ”Shuttle bussilla” Bangkokin toiselle lentoketälle, eli Don Mueangiin. Don Mueangin kentältä lähti lentomme Krabille. Jatkolento oli todella halpa ja lentokentän vaihto hyvin vaivaton, eli jos suunnitteella saman tyylinen reissu niin lisä stressiä ei kannata ottaa lentokenttien vaihdosta. Noin tunti meni ilmaisbussilla kentältä toiseen siirtymisessä, ja paikalliset ohjaavat hyvin selkeästi mistä bussi lähtee ja milloin. 🙂 Eli kaikki sujui paremmin kuin hyvin.

11205134_10153252706324933_8669550900529329040_n

11209659_10153252706854933_2933622278572465420_n

Krabille saavuimme jo päivällä ja Krabin lentokentältä sai myös erittäin halvan lentokenttäbussi kyydin suoraan Aonangiin, missä myös hotellimme Krabi Cha-Da resort sijaitsi. Myöskään Aonangiin ei kannata mennä missään nimessä Taxilla, se tulee paljon kalliimmaksi, vaan suoraan hyppää turisti bussiin. Matka hotellille kesti noin tunnin verran.

Hotellimme sijaitsi 1km päässä Aonangin rannasta, ihan mielettömässä vuoristomaisemassa, mukavalla kävelykadulla, mistä oli hyvät etäisyydet oikeastaan joka puolelle. Eniten liikuimme paikasta toiseen ihan kävellen. Hotelli oli todella rauhallinen, mutta siisti ja erittäin onnistunut valinta tarpeisiimme nähden. Huoneissa toimi jopa liiankin hyvin ilmastointi ja hotellilla oli joka aamu hyvä aamiainen sekä uima-altaat ja kuntosali.

11118266_10153252693149933_2175239779052820405_n

11150706_10153252693324933_330857234146288489_n

Aonangin ranta ei ollut niin kiva, että siihen olisi halunnut jäädä päiväksi ottamana aurinkoa ja uimaan. Mutta rannasta sai suoraan ostettua lippuja muutamalla eurolla läheisille saarille, joissa vasta turkoosia vettä ja upeita maisemia olikin. Teimme reissun aikana 3 eri venereissua eri saarille, ja se kyllä kannatti!! 🙂 Ihan mielettömän upeita saaria. (Saarista postailen erikseen)

Reissussa emme suunnitelleet paljon etukäteen tekemisiä. Fiilispohjalla mentiin ja ilmojen mukaan mietimme päivän aikana mitä seuraavaksi voisimme tehdä. Ilmat olivat aluksi aika sateisia. Päivällä 13-15.00 aikaan tuli kuuro sateita, mutta ne eivät oikeastaan haitanneet lainkaan. Auringon paistaessa oli niin polttavan kuuma, että oli pakko jopa välillä tulla pois auringosta. Asteita oli päivällä 35-40 ja illalla/yöllä vähintään 25, eli todellakin tarkeni koko matkan ajan. 🙂

Mikään shoppailureissu ei ollut kyseessä. Rantakadulla oli paljon paikallisia rantakauppoja, joissa melkein jokaisessa näytti olevan samat ”turisti” tavarat. Hyllylyssä saattoi olla aurinkolaseja, bikinejä, Niken feikki kenkiä ja hedelmiä yhtä aikaa. 😀 Joten jos shoppailla haluaa niin parempi on vaikka mennä Krabi Towniin. Krabi Townisssa kävimme vain kerran. Sinne oli noin tunnin pituinen matka lavataksilla. Normaalit taxit pyysivät kaupunkiin tosi kovaa hintaa, joten myös sinne kannatti kulkea ihan yleisellä paikallisella lavataxilla, joka meni kaupunkiin ja kaupungista pois melkeimpä 10 minuutin välein.

1510683_10153252686819933_3601635578657268546_n

11150810_10153252706909933_6959142175535659149_n

11210514_10153252706754933_644016647306852310_n

Krabilta tulimme jo keskiviikkona takaisin lennolla Bangkokiin, ja vietimme yhden iltapäivän Bangkokin keskustassa sijaitsevassa Central World- kauppakeskuksessa. Kauppakeskus oli ihan hillittömän kokoinen, mutta oikeastaan vain turisteja varten. Hinnat olivat suoraan Suomen hintoihin verrattavissa. 🙂 Noin klo. 22 tulimme takaisin lentokentälle, jossa vietimme koko yön odottaen 5.30 alkavaa check in.iä aamun lennolle takaisin Suomeen. Voin kertoa, että pikkuisen oli reissuväsymystä ilmassa. Eilen kun palasimme neljän aikaan suomeen, ei paljon vappua jaksanut viettää. Kaupan kautta kotiin lepäilemään. 😀

11027480_10153252693264933_6473605637054355909_n

Kaikin puolin reissu sujui todella hyvin. 10 päivää kohteessa oli juuri sopiva aika. Suomen arki unohtui hetkeksi ja ehti myös loistavasti rentoutua. Aurinkoa tietenkin otettiin aina kun paistoi ja joka päivä tuli syötyä mielettömän hyviä thaimaalaisia ruokia. Thaimaassa olen käynyt ennenkin, mutten koskaan Krabilla. Nyt voin kyllä suositella Krabia, sillä se on ollut ehdottomasti paras kohde missä itse olen ollut. Niin helppo oli nähdä paljon muitakin saaria ja paikkoja samalla. Thaimaassa toimii juuri hyvin kaikki, paikalliset ovat sairaan mukavia, ruoka on tasoltaan tosi hyvää ja halpaa. Sekä myös hemmotteluja on helposti saatavilla jos niitä kaipaa.

11164569_10153252693104933_9062192064337309_n

Tässä nopea yhteenveto reissusta!

11182232_10153252706494933_7179996669826424868_n

Todella hyvää Vappupäivää kaikille!

2 Kommenttia

Super terkut Thaimaasta!

Kisojen jälkeen tuli mahtava tilaisuus lähteä reissuun Thaimaan auringon alle! Kyllä todellakin otin mahdollisuuden vastaan ja lähdettiin tänne lämpimään. Treenailemaan ja tekemään töitä. Huikeeta, kyllä täällä myös nautitaan ja otetaan rennosti. 😉 Varsinkin kuin 5kk kisavalmistelut saatiin päätökseen ja koko kisaaminen mun osalta loppui noihin kisoihin. (Kisoista vielä postausta myöhemmin luvassa.)

Arjen askareet on laitettu hetkeksi hyllylle ja Thaikku elämää eletään vappuun saakka.

Vappuna palataan Suomeen, joten älkää ihmetelkö kun vastaukset meilissä eivät tule ajoissa. Täällä ei ole mikään toimivin nettiyhteys, vaikkakin joka puolella mainostetaan ravintolan palveluna ”FREE WIFI” 😉

image

image

Reissuista tulossa vielä kattavempaa postausta, kun pääsen kunnolla koneen ääreen tyhjentämään kameran ja gopron! 😉

Oikein mukavaa viikkoa!

3 Kommenttia

Miten valmistaudun kisoihin!

Kysymys, johon pääsen paljon näinä päivinä vastaamaan… 🙂
Tottakai vika viikko mennään tarkasti kaavan mukaan, enää en voisuurpiirteisesti valmistautua tähän yhteen päivään, jos haluan että kaikki menee nappiin.
En kuitenkaan ole sulkenut puhelinta tai sähköpostia, jättänyt koulu- ja työhommia ja odota H-hetkeä neljän seinän sisällä kotona keskittyen vain siihen. Eiei.. normaalia elämää tämäkin viikko on, tietenkin vain täynnä järjestelyitä ja mitä aterioihin tulee niin tosi kaavamaisesti edetään loppuun asti.
Ma-ke ei hiilaria, to ja pe enemmän ja kikkaillaan vähän veden juonnin kanssa loppu koitosta kohden  😉

Tässä viikon ohjelmaa treenien suhteen:

Ma: aerobinen+ vatsatreeni
Ti: aerobinen+ yläkroppa (olkapäät)
Ke: aerobinen + jalat pumppaillen
To: aerobinen + yläkroppa pumpaten
Pe: lepoa
La: happihyppely ja skabat

Treenien intensiteetti ei kuitenkaan ole läheskään sitä luokkaa miten normaalisti treenaan. Energiaa on hyvin vähän ja lisäksi huonosti nukuttuja öitä paljon takana, joten treenit tehdään ihan tuntemuksen mukaan. 🙂 Ei rääkätä liikaa väsynyttä kroppaa ja mieltä!
On jopa huvittavaa, miten aikasin tulee herättyä. Olen ollut joka aanu klo 3.00 valmiina aamutoimiin jonka jälkeen on ollut pakko palata nukkumaan. 6.-7.00 aikaan olen kuitenkin viimeistään herännyt ilman kelloa. Vaikka tarvitsisi lepoa niin ei millään ”jaksa” nukkua.

Huomenna projektiin laitetaan piste ii.n päälle ja jatketaan treenejä kahta kovempaa kunnon energialla. Odotankin jo innolla, että pääsen treenin makuun takaisin rikkomaan omia ennätyksiä!  Seuravaksi olisi suunnistushommia tiedossa ja kisaaminen loppuu näihin kisoihin.  😉

11149365_10153219325349933_634633036066703706_n

Huomenna noustaan ylpeänä lavalle, tällä hetkellä fiilis hyvin väsynyt mutta onnellinen, kohta vain onnellinen 😉
Voimaa kaikkien loppuviikkoon!

1 Kommentti

Viimeistä viedään ;)

naamaMoni onkin jo kyselly, että kisailenko Fitness Classicissa Kulttuuritalolla vajaan kahden viikon päästä. Vastaus on, että tarkotus olisi 😉 . Kisaan on valmistauduttu sekä koko ajan mennään eteenpäin lavoja kohti. Ikinä ei kuitenkaan voi tietää onnistuuko viimeistelyt ja valmistelut, joten otan asian ihan rennosti enkä jaksa kisaamisesta sen enempää paasata tai stressata. Terveyden ehdoilla ja täysillä mennään alusta loppuun asti, mutta ilman stressiä!

Tällä hetkellä jokainen päivittelee kisaan valmistautumista, fiiliksiä ja kuvia, jopa vuosi ennen ja ymmärrän täysin sillä ekat kisat ovat aina ekat kisat. Mutta itselläni valmistautuminen on kulkenut tässä hektisessä elämäntilanteessa ihan omalla painollaan. 🙂 Painoa on tippunut paljon mutta kovinkaan montaa kertaa en ole jaksanut puntarilla käydä tai puhua kisaamisesta. Projekti on ollut hauskempi, kun ei ole tarvinnut kaikkea suunnitella pelkästään kisadietin ympärille. Lisäksi tänä päivänä fitness on tuonut mukanaa erittäin paljon negatiivisia syömismalleja ja väärää treenitekniikkaa. Enään ei puhuta hyvinvoinnista, enkä halua missään nimessä täällä blogissa fanittaa diettejä, koska harva niitä oikeasti tarvitsee, eikä ole edes kannattavaa dietata turhaan. Parasta on löytää ruokavalio, jota noudatat läpi elämän ja ruokavalio tukee hyvinvointiasi eikä aiheuta minkäänlaista stressiä.

Treenit ovat aina siistein juttu ja on ollut mahtavaa nähdä miten kroppa on toiminut viimeisten kuukausien aikana. Tässä matkan varrella on oppinut todella makeita juttuja kehontoiminnasta. Juuri ne tavoitteeni diettaamisen mentaalipuolen ymmärtämisestä rupeaa pikkuhiljaa loksahtamaan kohdilleen. Koskaan ei ole helppo noudattaa liian tarkkaa ruokavaliota varsinkaan kun joutuu olemaan miinuskaloreilla.

Huomaan kyllä, että minulla on urheilijan ruokahalu, voisin syödä vaikka pienen perheen edestä. Suurin ongelma ehkä onkin omalla kohdallani liian tarkka ruokaileminen. Rakastan syödä terveellistä ruokaa ja hifistellä hyvän ruuan kanssa, enkä jaksa liikaa suunnitella ruokailujani aijemmin. Huomaan kyllä, että liian tarkka puntarointi rupeaa heti tälläistä suurpiirteistä ihmistä nyppimään. 🙂

Kisadietin alussa ei puntarille ollutkaan tarvetta, mutta viimeisten viikkojen aikana on ollut pakko, koska en ikinä syö näin vähän, joten arviointi kyky loppu siihen 😀 Tähänkin on totuttelemista!

Terveyden ehdoilla kuitenkin mennään alusta loppuun asti, se on ehkä suurin syy miksen halua liikaa hypettää kisaamista. Koskaan ei tiedä sairastuuko tai loukkaantuuko ennen kisoja. Nyt on kuitenkin enää muutamat päivät jäljellä ja vointi on hyvä, pientä väsymystä ja vilukissaisuutta on ilmassa mutta kovaa ja korkealle mennään täysillä!

kisavalmistelut

Toivottavasti postaus antoi vastauksen lukuisiin ihmetyksiin kisaanko vai en 😉

Huippu viikkoa tyypit!

13 Kommenttia