kokemukset

Mikä on ollut pohjimmiltaan syysi muuttaa itseäsi, omia elintapojasi tai vaikka tukan väriä…?

Oletko saanut vaikutteita ulkopuolisilta ihmisiltä.. ehkä ystäväsi kommentti sai sinut muuttumaan tai perheesi painostus tai sitten joku ihan ulkopuolinen tekijä.

Saamme vaikutteita jatkuvasti jostakin. Kasvuympäristöstämme: ystävistä ja perheestä.

Seuraamme sosiaalisessa mediassa ihmisiä ja haluamme juuri samanlaisen tyylin kuin heillä tai kokea jonkun samanlaisen kokemuksen minkä he ovat jakaneet julki.

Joskus samaistumme täysin idoleihimme, ihailemme heitä ja pidämme heitä korkeammalla kuin itse olemme vaikka todellisuudessa hekin ovat ihan tavallisia ihmisiä.

Mikä heissä sitten kiehtoo? Voi olla saavutukset, rohkeus, elämänarvot tai meidän silkat pään sisäiset luulomme siitä, että heille elämä on ruusuilla tanssimista.. mutta todellisuus voi olla ihan muuta.

Olen huomannut, että mielipidevaikuttajia on paljon. On ihmisiä jotka puhuvat kovalla kokemuksen äänellä ja haluavat yhteiskuntaamme muutoksia sekä tuoda positiivisuutta ja taas löytyy toinen ääripää, jotka haluavat yhteiskuntaan tuoda itseään esille miettimättä  positiivista vaikutusta muihin.

Näidenkin asioiden erottaminen konkretisoituu usein vasta kun tapaat ja pääset henkilöön tutustumaan paremmin. Joskus yllätyt positiivisesti, toisinaan taas järkytyt. 😉

Kaikki ei todellakaan samaistu kaikkiin eikä jokaisesta persoonasta voi tykätä, mutta on rikkaus, että meitä ihmisiä on paljon erilaisia ja useimmiten löydämmekin joukosta ne ihmiset keneen pystymme samaistumaan ja ketä ihailemme tai arvostamme.

Kuitenkin otsikkoa tukien haluan avartaa sekää omaani, että teidän katsettanne muita ihmisiä kohtaan.

Älkää antako kenenkään muun ihmisen rajoittaa teidän elämää tai tehdä päätöksiä teidän puolesta. Muilta ihmisiltä oppii paljon ja muita kannattaa kuunnella, mutta päätöksen teko on aina omissa käsissänne.

Se että haluatteko liikkua tai ostaa uuden vaatteen on teidän päätös. Isot muutokset elämässä pitää lähteä itsestä. Virrassa kulkeminen on mielestäni ajan hukkaa. Oma elämäsi kulkee silloin virran käsissä, ei omissasi.
Uusia hehkutuksia ja juttuja tulee ja menee ja avoimmuus sekä avara-katseisuus on hieno asia, mutta aina kannattaa kuitenkin hetkeksi pysähtyä ja miettiä, että onko päätös hypätä johonkin hypetykseen oikeasti sinun vai teetkö asiota vain muiden vuoksi ja ollaksesi muiden mielestä parempi ihminen…  todellisuudessa aito oma itsesi on kuitenkin se mikä kantaa sinut läpi elämäsi. Jos menestyt, menesty omilla ehdoillasi ja voit olla aidosti onnellinen.

Mitä haluan vielä lopuksi sanoa ja kiteyttää tähän arvomaailmani tekstiin on, että…

Arvostakaa juuri itsessänne ja muissa aitoutta. Luis Vuittonin laukku tai muut kalliit tavarat eivät tee kenestäkään sen ”parempaa/tärkeämpää” ihmistä kuin kukaan muukaan. Vaikka kukapa meistä ei haluaisi omistaa kaikkea ihanaa. Todellisuudessa kuitenkin sinä ja luonteesi ovat parasta ja kalleinta mitä voi löytää! 😉 ♡

Ja vain sinä teet päätökset….

Mahtavaa tiistaita!

Kroppa- X asennossa makaan olkkarin lattialla. Jalat täynnä mustelmiä, naarmuja vähän missä sattuu, pohkeet kireät kuin enkun opettajani yläasteella, sekä onnellinen hymy naamalla. Mistä näin huikea, kaikkensa antanut -fiilis on peräisin… No viikonlopun Jukolanviestistä tietenkin!

Ette osaa arvatakkaan, kuinka paljon viesti jännitti. Lauantaina olimme aamupäivästä Turussa valmistautumassa koko tiimin voimin. Silloin jännitys alkoi painamaan totaalisesti. Päivä meni tapahtumassa mukavasti, mutta mitä lähemmäs iltaa kello näytti sitä enemmän pumppu hakkasi.

Kävin muutamaan otteeseen ottamassa autossa ”lepoa”, yritin nukahtaa, mutta turhaan. Väsytti aivan mielettömästi, sillä yleensä olen viimeistään klo 22-23 aikaan nukkumassa, mutta Jukolanyönä ei tietoakaan unesta. Kerrankin olin sentään hiljaa. Puolisoni kyseli fiiliksiäni, mutta minusta ei saanut juttuseuraa. Mielessä pyöri viestin toinen osuus keskellä yötä vain kartan, kompassin ja otsalampun varassa. Elämäni ensimmäinen Jukolanviesti oli edessä. Suunnistus, jota aina ennen kammoksuin oli nyt suoritettava pilkkopimeässä ja vielä kisana.

Pikkuhiljaa tunnit vierähtivät ja klo 23.00 Edessä oli Jukolanviestin ensimmäisen osuuden lähtölaukaisu. Aivan mieletön tunnelma oli Paimiossa. Kaikki odottivat lähtöä jäykkinä innostuksesta. Tuhansia otsalappuja paloi odottaen lähtölaukaisua, ja kun vihdoin pamaus kuului, lähti valtava valomeri juoksemaan metsää kohti. Meidän tiimistä ensimmäisenä lähti Krista Pärmäkoski. Kristaan meillä oli täysi luotto, sillä häneltä löytyi suunnistustaustaa, mutta itselläni ei ollut lähdön aikana vielä yhtään itseluottamusta. Kyseenalaistin heti oman kartanlukutaidon, kompassin käytön sekä selvietymisen tulevasta yöstä.

Onneksi tukijoukkoja riitti, paikalla oli suunnistusvalmentajamme sekä kaikki tiimin tukihenkilöt ja tietenkin muut tiimiläiset. Myös puolison tuki oli vankka kokoajan, mitä nyt kotiin olisin joutunut kävellä jos ei aika olisi ollut alle 2.29, (huulen heitto tietenkin). 😉

Pikku hiljaa rupesin valmistautumaan omaan osuuteeni. Tärisin, en kylmästä vaan jännityksestä. En malttanut edes lämmitellä. Tuijotin vain ensimmäisen osuuden maaliin tulevia suunnistajia, sillä joku heistä olisi voinut olla Krista. Aika kului ja vihdoin kuulutuksesta kuulin, että Krista oli leimannut viimeisen rastinsa, muutama sata metriä ja saisin kartan. Ja sieltä hän tulikin, täysillä jättäen jälkeensä kovan ajan. Täydet tsemppi huudot kaikuivat korvissani, nappasin kartan ja lähdin juoksemaan kohti isoa ramppia ja sen jälkeen metsään.

Unohdin tietenkin laittaa otsalampun päälle, sillä jännitti niin paljon. Onneksi yleisöstä tukijoukkomme huusivat ”OONA LAMPPU PÄÄLLE!!” Niin en kauaa ehtinyt ilman valoa juosta. Tottakai etsin heti joukosta jonkun kenen vauhdissa voisi peesata. Karttaa katsoessani huomasin, että ensimmäinen rasti oli aivan mielettömän kaukana, enkä todellakaan halunnut heti eksyä.

Metsään mennessä en ehtinyt kun vajaan kilometrin juosta kun ensimmäisen kerran pannutin oikein kunnolla. Sitten vasta tajusin, että kuinka vaarallista juokseminen pimeässä metsässä oli. Tarkempi tulisi olla ja pakko oli myös vauhtia hidastaa. Ensimmäinen pannutus ei jäänyt viimeiseksi… koko suunnistuksen aikana laskujeni mukaan taisin noin. 5 kertaa kaatua kunnolla. Ei se mitään, joka kerta nopeasti ylös ja matka jatkui.

Ajattelin, että ensimmäisellä rastilla olisin huutanut jo mielettömästi sekä fiilistellyt rastin löytämistä, mutta en.. jännitys ei ollut vieläkään lauennut. Leimasin emitin ja samantien otin uuden suunnan seuraavaa rastia kohti ja taas lähdin täysillä eteenpäin. Samaa rumpaa jatkui pitkään, vasta kahdeksannella rastilla huomasin, että olin rentoutunut. Nauroin ja hymyilin koko loppu matkan.

Matkalla tuli mentyä montakin rastia samoissa porukoissa, ja aina välillä porukka vaihtui, johtuen eri rasteista. Täysillä silti mentiin eteenpäin ja piti uskoa myös omaan tekemiseen. Matkalla oli suurimmaksi osaksi todella reipasta ja iloista porukkaa, lukuunottamatta erästä erittäinkin ”kiireistä” henkilöä, joka päätti hypätä suoraan selkääni ja tuuppasi minut mahalleen mutikkapensaiden keskelle. Ei edes suututtanut sillä nauratti kovasti, tuskin olin kuitenkaan hänen pahin vastustajansa 🙂

Matkalla katsoin muutamaan kertaan sykemittariani, syke oli joka kerta 160 paikkeilla, eli kovaa mentiin, sillä maksimisykkeeni on vain 187. Kovempaa tuskin olisin edes voinut mennä. Muutaman kerran rastien ohi tuli juostua, mutta lopulta kaikki kuitenkin löytyi. Yhtäkkiä tajusin, että enää muutama rasti ja maali häämöttää. Vauhti rupesi kiihtymään. Jaloissa painoi mutta enää ei edes jaksanut jalkoja miettiä, leimasin vikan rastin ja lähdin täysillä juoksemaan maaliakohti. Matkalla huomasin, että muutama kyynel rupesi valumaan naamalla, oli pakko vielä juostessa tarkastaa, että olinhan leimannut kaikki 22 rastia, olinko tosissaan jo nyt maalissa!!! 22 luki kartassa olin varma, ”KYLLÄ, olen kohta maalissa” Tottakai hymy oli herkässä ja itketti, en voinyt uskoa silmiäni!!

Palautin karta, juoksin hakemaan meidän joukkueen 3 osuuden kartan ja siellä Esko huusikin jo nimeäni. Annoin Eskolle kartan sekä tsemppihuudot ja hän lähti salaman nopeasti omalle osuudelleen. Minä taas olin aivan loppu, haukoin henkeä, olin onneni kukkuloilla mutta totaalisen väsynyt. Päässä pyöri kuulin muiden huutoja ympärillä ja tajusin, että olin totaalisesti ylittänyt itseni. Lopullinen aika oli 2,08+ rapiat eli aivan älytön tavoiteaikani alitus. (alle 3h oli tavoite) Vielä edessä oli emitin tarkastus, ja positiivinen hymy tuli tarkastajan kasvoille: ”Nappi suoritus!” hän sanoi ja olin niin helpottunut, tiesin tehneeni parhaani…

Viestin jälkeen jäi valitettavasti Yle.n suoralähetys väliin, sillä en kyennyt mitenkään pysymään hereillä, olin aivan loppu, tarvitsin unta ja tankkausta, sekä leikattu polveni oli aivan vesi-ilmapallon kokoinen. Huimasi ja pyörrytti, mutta olin onnellinen. Nyt tässä tietokoneen ääressä voin kokea samat fiilikset uudelleen… sanoinkuvailematon tunne!

Viikonloppu oli aivan älyttömän huikea! Onnistuimme keräämään Junior Gameseihin 20 000 euroa, näimme uskomattoman Venla-tytön, joka toimi tämän upean matkan aikana suurimpana inspiroijana. Koko tiimi tsemppasi toinen toisiaan ja meillä oli mahtava fiilis kokoajan, lopullinen sija oli 1057!!!

Tätä kokemusta en vaihtaisi mihinkään, jotkut asiat antavat enemmän kuin ottavat ja tämä oli ehdottomasti sellainen. Erittäin haikea fiilis kun matka sai päätöksen, mutta haluan vielä kiittää kaikkia matkassa mukana olleita, niin tiimiä, kun tukijoukkoja ja tapahtuman järjestäjiä. Kiitos tästä mahtavasta kokemuksesta!

Projektin inspiroivin tyttö! Venla <3 (oik. ) ja hänen ihana siskonsa (vas.)

Kotona ollaan! Vihdoin! EIlen palasimme puolen päivän aikaan sopivasti näin Vapuksi kotiin. Hyvää vappupäivää kaikille. Tällä hetkellä on aika väsynyt, mutta hyvä fiilis. Heräsin 6.00 aivan pirteänä ja valmiina päivään, mikä on tietenkin ihan normaalia aika eron takia.

Reissusta on paljon kerrottavaa ja ajattelinkin, että on kiva jakaa kokemuksia moneen postaukseen, kuitenkin niin paljon asioita ja kohteita tuli koettua. Ajattelin ensimmäisen postauksen aloittaa ihan kertomalla yleisesti, että mistä mihin reissun aikana menimme ja tarkemmin postata yksittäisiä kokemuksia pienemmissä postauksissa erikseen. 🙂

Lähtö reissuun tuli todella äkkiä, mutta niin hyvään paikkaan! 18.4 kisasin Fitness Classicissa ja jo 19.4 lähdettiin Finnairin suoralla lennolla Bangkokiin. Katselimme paljon lentoja ja totesimme, että fiksuin on ottaa suora lento Bangokiin, jolloin lennon ajaksi tuli pyöreästi se 9 tuntia kun taas välilaskulennoilla olisi matkustusaika ollut siellä 26 tunnin paikkeilla.

Maanantai aamuna (20.4) pääsimme perille Bangokiin Suvarnabhumin kentälle, josta lähdimme suoraan edestä ilmaisella ”Shuttle bussilla” Bangkokin toiselle lentoketälle, eli Don Mueangiin. Don Mueangin kentältä lähti lentomme Krabille. Jatkolento oli todella halpa ja lentokentän vaihto hyvin vaivaton, eli jos suunnitteella saman tyylinen reissu niin lisä stressiä ei kannata ottaa lentokenttien vaihdosta. Noin tunti meni ilmaisbussilla kentältä toiseen siirtymisessä, ja paikalliset ohjaavat hyvin selkeästi mistä bussi lähtee ja milloin. 🙂 Eli kaikki sujui paremmin kuin hyvin.

Krabille saavuimme jo päivällä ja Krabin lentokentältä sai myös erittäin halvan lentokenttäbussi kyydin suoraan Aonangiin, missä myös hotellimme Krabi Cha-Da resort sijaitsi. Myöskään Aonangiin ei kannata mennä missään nimessä Taxilla, se tulee paljon kalliimmaksi, vaan suoraan hyppää turisti bussiin. Matka hotellille kesti noin tunnin verran.

Hotellimme sijaitsi 1km päässä Aonangin rannasta, ihan mielettömässä vuoristomaisemassa, mukavalla kävelykadulla, mistä oli hyvät etäisyydet oikeastaan joka puolelle. Eniten liikuimme paikasta toiseen ihan kävellen. Hotelli oli todella rauhallinen, mutta siisti ja erittäin onnistunut valinta tarpeisiimme nähden. Huoneissa toimi jopa liiankin hyvin ilmastointi ja hotellilla oli joka aamu hyvä aamiainen sekä uima-altaat ja kuntosali.

Aonangin ranta ei ollut niin kiva, että siihen olisi halunnut jäädä päiväksi ottamana aurinkoa ja uimaan. Mutta rannasta sai suoraan ostettua lippuja muutamalla eurolla läheisille saarille, joissa vasta turkoosia vettä ja upeita maisemia olikin. Teimme reissun aikana 3 eri venereissua eri saarille, ja se kyllä kannatti!! 🙂 Ihan mielettömän upeita saaria. (Saarista postailen erikseen)

Reissussa emme suunnitelleet paljon etukäteen tekemisiä. Fiilispohjalla mentiin ja ilmojen mukaan mietimme päivän aikana mitä seuraavaksi voisimme tehdä. Ilmat olivat aluksi aika sateisia. Päivällä 13-15.00 aikaan tuli kuuro sateita, mutta ne eivät oikeastaan haitanneet lainkaan. Auringon paistaessa oli niin polttavan kuuma, että oli pakko jopa välillä tulla pois auringosta. Asteita oli päivällä 35-40 ja illalla/yöllä vähintään 25, eli todellakin tarkeni koko matkan ajan. 🙂

Mikään shoppailureissu ei ollut kyseessä. Rantakadulla oli paljon paikallisia rantakauppoja, joissa melkein jokaisessa näytti olevan samat ”turisti” tavarat. Hyllylyssä saattoi olla aurinkolaseja, bikinejä, Niken feikki kenkiä ja hedelmiä yhtä aikaa. 😀 Joten jos shoppailla haluaa niin parempi on vaikka mennä Krabi Towniin. Krabi Townisssa kävimme vain kerran. Sinne oli noin tunnin pituinen matka lavataksilla. Normaalit taxit pyysivät kaupunkiin tosi kovaa hintaa, joten myös sinne kannatti kulkea ihan yleisellä paikallisella lavataxilla, joka meni kaupunkiin ja kaupungista pois melkeimpä 10 minuutin välein.

Krabilta tulimme jo keskiviikkona takaisin lennolla Bangkokiin, ja vietimme yhden iltapäivän Bangkokin keskustassa sijaitsevassa Central World- kauppakeskuksessa. Kauppakeskus oli ihan hillittömän kokoinen, mutta oikeastaan vain turisteja varten. Hinnat olivat suoraan Suomen hintoihin verrattavissa. 🙂 Noin klo. 22 tulimme takaisin lentokentälle, jossa vietimme koko yön odottaen 5.30 alkavaa check in.iä aamun lennolle takaisin Suomeen. Voin kertoa, että pikkuisen oli reissuväsymystä ilmassa. Eilen kun palasimme neljän aikaan suomeen, ei paljon vappua jaksanut viettää. Kaupan kautta kotiin lepäilemään. 😀

Kaikin puolin reissu sujui todella hyvin. 10 päivää kohteessa oli juuri sopiva aika. Suomen arki unohtui hetkeksi ja ehti myös loistavasti rentoutua. Aurinkoa tietenkin otettiin aina kun paistoi ja joka päivä tuli syötyä mielettömän hyviä thaimaalaisia ruokia. Thaimaassa olen käynyt ennenkin, mutten koskaan Krabilla. Nyt voin kyllä suositella Krabia, sillä se on ollut ehdottomasti paras kohde missä itse olen ollut. Niin helppo oli nähdä paljon muitakin saaria ja paikkoja samalla. Thaimaassa toimii juuri hyvin kaikki, paikalliset ovat sairaan mukavia, ruoka on tasoltaan tosi hyvää ja halpaa. Sekä myös hemmotteluja on helposti saatavilla jos niitä kaipaa.

Tässä nopea yhteenveto reissusta!

Todella hyvää Vappupäivää kaikille!

Pikkulikkana päätin, että minusta tulee urheilija… Harjoittelin joka päivä jotain taitoa, mikä liittyi harrastuksiini. Harrastin aluksi yleisurheilua, siitä siirryin jalkapalloon ja karateen, sekä välissä tuli käytyä sählyssä ja voimistelussa. Jalkapallo ja karate olivat kuitenkin ne lajit, jotka jäivät pidemmäksi aikaa elämääni. Kilpatasolla olin valinnan edessä ja jostain syystä valitsin joukkueen takia jalkapallon. Olen usein miettinyt, että valitsinko oikein, sillä jalkapallo teki loppujen lopuksi urheilustani pelkkää pakkosuorittamista ja stressiä. Mutta ei siitä sen enempää, loukkaantumisia ja tulisia välejä valmentajaan tulee kaikille ja se vasta kasvattaakin urheilijan luonnetta kun katselet katsomosta keppejen kanssa vihreää nurtsia, kun muut pääsevät pelaamaan tärkeässä sarjaottelussa sarjan kärkitaistelussa. Sinulla on vain korvan takana tieto siitä, että puolen vuoden päästä kosketat ensimmäistä kertaa palloa.

Mutta mietin usein, että millä tavalla olen tullut tähän pisteeseen missä nyt olen. Haluan aidosta päästä motivoimaan kaikkia ihmisiä tavoitteesta tai elämäntilasteesta riippuen liikkumaan, haluaisin muuttaa pinnallisuutta luonnollisempaan suuntaan, sekä jos jotain haluaisin tehdä niin saada urheilun suomessa parempaan valoon. Urheilijoita tuettaisiin enemmän sekä heidän ammattitaitoisuutta tulevana liikunnan-alanammattilaisena arvostettaisiin enemmän, sillä he ovat se porukka, jotka ovat junnusta asti oppineet voittamaan itseään jokaisessa harjoituksessa, kisoissa tai peleissä. Heiltä löytyy sitä mentaalipuolen tieto-taitoa mitä liikunnasta kaiken irti saaminen vaatii. Heillä on tietoa treenaamisesta, ruokavaliosta, levosta ja kehonhuollosta. Ja mikä tärkeintä, he ovat moneen kertaan kokenut epäonnistumisia ja pettymyksiä ja sitä kautta taistelleet itsensä takaisin voittoon.

Tosi harvoin näkee, että viulisti olisi lukenut itsensä viulunsoitto-opettajaksi ilman kymmenien vuosien soittouraa. Minusta ammattitaitoisuus ja sanojen takana seisominen vaativat todella paljon kokemusta asiasta mitä aijot opettaa. Tällä viestillä en missään nimessä tarkoita sitä, että jos et ole kilpaurheilija niin et voi koskaan olla hyvä liikunta-alanammattilainen, en. Vaan lähinnä sitä, että vaikka liikunta-alalle on helppo opiskella, on pikapreppaus kursseja ja oho kappas olet pt! Niin se ei vielä tarkoita sitä, että jostain asiasta tietäisi niin hyvin, että kykenet samaistumaan ja asettumaan asiakkaan tasolle. On myös paljon urheilijoita, jotka eivät ole lainkaan valmentajatyyppiä, mutta tuskin he silloin alalle pyrkivätkään tai edes pääsevät. Jokainen työ vaatii satoja tunteja kentällä, ennen kuin rupeaa homma hoituu rutiinilla, mutta liikunnanalan pointti onkin se, että se ei saisi koskaan olla rutiinia.

Jos urheilija ajattelisi treenien olevan rutiinia, loppuisi kehitys kuin seinään. Jokaiseen treeniin on aina annettava enemmän, jos haluat kehittyä. Sama pätee liikunta-alaan… jos haluat valmentaa ihmisiä on sinun aina annettava myös heille enemmän. Monet alalla työskentelevät fiilistelevät kun ensimmäisen puolen vuoden aikana asiakas kehittyy hurjaa vauhtia ja sitten yhtäkkiä tuleekin seinä vastaan. Kehitystä ei enää tapahdu samalla tahdilla, ehkä asiakas pettyy tuloksiin ja kun traineri ei ole tietoinen siitä, että alussa kehitys on lujaa, mutta se tulee hidastumaan, laskee hänenkin itsetunto. Nämä ovat niitä asioita, joita liikunta-alalla tulisi tietää. On kyettävä tiedostamaan prosessissa tapahtuvia muutoksia, on ymmärrettävä asiakkaan psyyke projektin aikana ja vielä jokaisen opin minkä asiakkaalle antaa, tulisi itse seistä näiden oppien takana.

Tällä hetkellä jyllää treenibuumi, myös liikunta-ala kiinnostaa todella monia ja tälle alalle onkin hakioita enemmän kuin paikkoja. Pidän treenibuumia huippu asiana, mutta pelkkä buumi ei saa johtaa sinua alallle, vaan sisäinen palo liikuntaa kohtaan, halu oppia ja kehittää itseäsi joka ikinen päivä sekä näiden kahden sisäisenmotivaattorin seurauksena kouluttautuminen. Intohimo ennen koulutusta sama pätee fitnesiä, treenaaminen ennen kisatavoitteita. Se, että olet tehnyt elämäntapamuutoksen ja haluatkin muutoksen jälkeen päästä auttamaan muita on mielettömän hieno asia, mutta kehitys ei saa loppua siihen. Muutaman vuoden elämäntapa muutos ei ole vielä antanut monen vuoden harjoittelu ja tieto/taito- kokemusta, jota alalla tarvitsee. Valitettavasti sitä ei suurimmalla osalla ole, ja sitten ihmetellään kun pt/valmentaja oli huono, ”vaikka hänellä oli koulutuskin.” Intohimo ja kokemus ennen koulutusta 😉

Itsesi kuntoon saaminen on paljon helpompaa kuin toisen ihmisen kuntoon saaminen. Mistä sitten intoni kisaamiseen, vaikkakin olen jo koko ikäni viettänyt kilpaurheilun parissa, pikkutyttönä kisasin leuanvedossa luokan poikia vastaan, selvitin puhtaan ruokavalion saloja ja olen aina onnistunut itseäni hallitsemaan terveen elämäntavan muodossa, mutta olenko ketään muuta? Ymmärtäisinkö sitä mentaalirääkkiä mitä laihdutusprosessi tuo tullessaan kun vatsapalikat näkyivät jo pikkulikkana. Minusta en… Ja koska rakastan kehittää itseäni, haluan tietää kaikesta kaiken pohjautuen omiin kokemuksiini, niin lavat toivat siihen hyvän mahdollisuuden. Jos jossain oppisin laihdutuksen mentaalipuolen ja kropan toiminnan sen aikana niin kisoihin tähtäämällä. Siinä syy kisaamiseeni, ei se että haluisin päästä lavalla näyttäytymään, tuhlaisin satoja euroja valmisteluihin vain yhden päivän takia, joka ei ole edes häät! 😉

Kisaaminen laittaa entisen jalkapalloilijan ruokahalun erittäin koville, se että treenaat täysillä muttet saa syödä täysillä on ehkä ollut vaikein kompastuskiveni. Nyt sen ymmärrän.. joten on paljon helpompi tuoda ymmärrystä ja tukea asiakkaille kenen tavoite on painon pudotus ja uuden terveellisemmän elämäntavan omaksi ottaminen. Olen tietoinen siitä, että kykenen nyt valmentamaan ja ohjaamaan suurempaa väkijoukkoa. Minulle ajatus siitä, että pystyisin tekemään ravinto- ja treenisuunnitelman vain tietylle ikä- tai sukupuoliryhmälle ei riitä. Liikunta-alan ammattilaisen tärkeimpiin tavoitteisiin on kyetä valmentamaan niin 15 vuotiasta nuorta tyttöä pääsemaan treenin makuun, kuin 55 vuotiasta miestä saamaan paino tiputtamaan normaaliin painoon ja vielä mihin itse haluan pystyä on kilpaurheilijoiden fysiikkavamennus niin, että se tukee heidän omaa lajiaan sekä vakavasti sairastuneet/loukkaantuneet ihmiset, joiden sairautta saadaan pidettyä liikunnalla tai ruokavaliolla kurissa.

Haastavaa… tiedän, mutta niin sen arvoista! Koskaan en voi tyytyä osaamiseeni vaan joudun jatkuvasti oppimaan lisää ja ehkä hienoin tapa oppia on muiden ihmisten kautta. Niin omien asikkaiden kuin urheilijoiden ja muiden huippuvalmentajien. Tähän loppuun sopiikin hyvin kuva motostani ja äitini elämänohjeesta minulle! ”Festina Lente” , eli kiiruhda hitaasti! Jos innostut asiasta kuin asiastakin niin mieti se matka, ennen päämäärää, se on se mikä lopussa ratkaisee. Jos hoidat matkan hyvin niin lopussa seisoo kiitos! 

Huikeeta viikoloppua kaikille!