itsetutkiskelu

Kuvaaja: Sami Siilin Fitnesstukku magazine

Muutamat lukijoista tietävätkin jo urheilutaustani, mutta voisin vielä hieman lyhyesti avata sitä… ”Syntynyt lenkkarit jalassa” lukee monissa artikkeleissä mitä minusta on kirjoitettu, tietenkin humoristisena ilmauksena tarkoitetaan, sitä että pienestä pitäen urheilu on vieny minua eteenpäin. Satubaletista kaikki alkoi, mikä ei todellakaan ollut oma lajini.. en pysynyt muiden lasten mukana vaan juoksin ympäri salia pää kolmantena.. eli käytännössä häiritsin samalla muiden harjoittelua. Tämä laji jäi lyhyeen jonka jälkeen menin yleiurheilun maailmaan ja samalla kävin telinevoimistelukerhossa. Yleisurheilussa kovimpia lajejani oli 100m ja pituus.. 6 vuotta ehdin yleisurheilua harrastaa ja telinevoikka jäi alkeisiin. Äitini kehotus oli harrastaa jotain muuta, sillä hän kärsi voimisteluajoillaan lukuisia loukkaantumisia.

Yleisurheilun jälkeen löysin fudiksen, jota olin jo monta vuotta pelannut harrastemielessä poikien kanssa. Fudikseen rakastuin heti ja samalla aloin treenaamaan karatea. Harjoituksia, pelejä ja kisoja alkoi olemaan liikaa, joten 5 vuoden aikana saavutin sinisen vyön karatessa ja sitten jouduin tekemään valinnan fudiksen ja karaten välillä. Joukkueurheilu vei voiton!

Jalkapalloa pelasin yhteensä 12 vuotta, kokien piiri-, alue- ja katsauksen maajoukkueesta sekä pelasin 4 viimeistä pelivuottani  Fc Hongan naisten liigajoukkueessa. Nämä neljä vuotta eivät kohdallani olleet kuitenkaan sitä mistä olin unelmoinut. Kärsin näiden 4 vuoden aikana myös 4 polvileikkauksta. Kaikista kuntouduin vaikka ensimmäisellä kerralla tilanne näytti jo nuolta kohti pelikatsomoa ja lopetusta fudiksesta.

Vaikka tein kaikki kuntoutuksen eteen, jäi takaraivoon kuitenkin arvet. Tilanne miten loukkaannuin ei ole koskaan haihtunut mielestä, tunnen edelleen kylmiäväreitä kun nään samanlaisen tilanteen peleissä tai koen sen itse. Myöskään se tunne kun polvi ei ole siinä asennossa kuin pitäisi välähtä satunnaisesti sekä mielessä, että unissa.

Monesti mietin, että miksi loukkaannuin! Tein kaiken urheilun eteen, söin terveellisesti, nukuin hyvin, venyttelin, harjoittelin niin hyvin kuin ikinä pystyin. Olin niin kurinalainen valmentajaa kohtaa sekä ureilijana kuin ikinä voi olla. En pysty käsittämään miksi loukkaannuin.

Vaikka olisinkin voinut jatkaa fudista, tein kuitenkin ison päätöksen ja lopetin. Urheilu ei kuitenkaan hävinnyt mihinkään. Siitä on nyt kaksi vuotta ja nyt olen tässä, jatkoin omaa terveellistä elämäntyyliäni sekä treenaan kahta kovempaa kuin koskaan ennen, mutta mikä minussa muuttui..? Kasvoin ihmisenä todella paljon, arvostan nykyään terveyttä aivan uudella tavalla ja jos jotain olen oppinut niin tiedän, että jos jotain haluaa sen voi saavuttaa, mutta siihen tarvitaan periksiantamatonta asennetta.

Tällä hetkellä tavoitteeni on jatkaa täysillä urheilemista, kokeilla sekä kokea kaikkia eri lajeja. En ole vain ”fitnesskisaaja” vaan se on yksi osa kaikkea mitä teen. Kisaan jos siltä tuntuu, mutta aerobisia tai extreme lajeja en jätä sen takia, että keskittyisin vaan bodyfitnesin maailmaan. Tulevaisuuteni on valmennus puolella sekä muiden ihmisten auttamisessa ei kireissa biksuissa lavalla. 

Mutta palaten siihen mikä jäi harmittamaan loukkaantumisessa, kun nyt jälkeenpäin mietin, oli se että mikä sai minut loukkaantumaan. Oliko kyse huonoista tukilihaksista vai tilanteesta missä maalivadin yli hyppäsin ja laskeuduin väärin maahan. Jos olisin tiennyt miten ehkäistä loukkaantumista olisin tehnyt kaiken sen eteen. Mutta turha jossitella!

Hyviä asiaoita tapahtuu jos on tarkoitus, ja niin tapahtui myös tänä kesänä. Niin kuin aijemmin puhuinkin, jätti loukkaantuminen isot arvet polveen sekä sisäisesti mieleen. En tee koskaan kyykkyjä salilla, miettimättä polveani saati sitten missään muussakaan treenissä. Mikä on huojentavaa on se, että nyt asialle tehdään jotain, yhteistyö erittäin ammattitaitoisen fysioterapeutin sekä ureilijoiden testaajan Jarno Keskisen kanssa alkoi noin kuukausi sitten. ”tavoitteena terve urheilu” on myös meidän tavoite, tähän liittyy myös erittäin tärkeä asia nimittäin testaaminen jonka avulla ehkäistään riskiä loukkaantua, tulen kertomaan tästä myöhemmin tarkemmin, ei ole nimittäin mikään pikku juttu! Saatte myös seurata vierestä miten jo loukkaantunut Oona pidetään mahdollisimman terveessä kunnossa!

Jos jotain kiinnostaa terve ja laadukas urheilu voi jo halutessaan tutustua KemedSportin sivuihin löytyy linkki tästä: www.kemed.fi

Antoisaa keskiviikko iltaa 😉

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa! (oikealla ihana ystäväni Venla)

https://www.youtube.com/watch?v=HCpr_10YzGg

Mistä johtuu, että ihmiset unohtavat omanitsensä, tekevät asioita muiden mieliksi, yrittävät olla jotain muuta kuin oikeasti ovat? Ehkäpä vanhemmat painostavat tekemään isoja päätöksia elämässä, tai ystävä piiri painostaa tekemään jotain mitä itse ei oikeasti halua. Ja suurena vaikuttajana media, joka puskee joka tuutista erilaista inffoa. Mikä nyt on massa buumi ja mikä ei? Miesten ja naisen ihannekuvat vaihtuvat vuosi vuodelta. Suurin osa median aiheista pyörii kuitenkin ulkonäön ja pinnallisuuden ympärillä. Kenellä on upein juhlapuku? entä kampaus? tai kuka esitteli upeaa bikinivartaloa.

Hyvässä kunnossa ja itsestään huolehtimisessa ei ole mitään väärää, jokaisella on oikeus panostaa itseensä ja tuntea olonsa kauniiksi/komeaksi, mutta miksei panosteta myös siihen, että oltaisiin juuri sitä mitä ollaan, aito oma itsensä. Kannetaan itseä omalla peroonalla, upealla luonteella eteenpäin, eikä vaatteilla ja laittautumisella.

Yhtenä isona ryhmänä on myös nämä muiden negatiiviset arvostelijat, joilla on aina jotain sanottavaa muista ihmisistä. Monille tämä ryhmä saa aikaan pahaakin jälkeä itsetunnolle. Jokaiseen aiheeseen heidän pitää kommentoida, olla ilkeä ja arvostella. Monta sulkaa tälläiset henkilöt asenteellaan saa hattuun? Minusta ei yhtään. Suoraan sanoen en arvosta yhtään.

Usein ihmettelen, että miten kenelläkään on aikaa arvostella muita ihmisiä, luulisi että jokainen haluaa elää oman elämänsä täysillä ja keskittyä niihin omiin tärkeisiin ja läheisiin ihmisiin, mutta ei… aina on aikaa kytätä muiden tekemistä. Haluan sanoa tasapuolisesti kaikille, että tälläiset ”arvostelijat” kannattaa jättää aina omaan arvoonsa, mutta todellakin toivon että jokainen onnistuisi saamaan laivan kääntymään oikeaan elämän suuntaan 🙂 Kenenkään ei pitäisi ikinä pahoittaa mieltään siitä, mitä muut sanovat.. aina pitäisi muistaa, että kun tietää itse mitä tekee ja kuka on, ei muiden sanomisilla ole mitään merkitystä.

Fitoona

Monet pitävät minua hyvinkin kilpailuhenkisenä..  voin myöntää, että sitä olenkin, mutta olen huomannut, että minulle oikeastaan kulkemani matka kohti päämäärää on paljon tärkeämpi kuin itse päämäärä. Voisin avata teille hiukan ajatusmaailmaani…

Tottakai valmistautuessani peliin, harjoituksiin, kisoihin ihan mihin tahansa tilanteeseen elämässä mikä olisi tavoitteellisesti hoidettava hyvin, on tietenkin tavoitteeni onnistua ja voittaa. Mitään en oikein osaa hoitaa vasemmalla kädellä saati sitten luovuttaa tai antaa periksi. Etenkään asioita mitkä ovat intohimoni, kuten yhtenä esimerkkinä ylläri ylläri… urheilu. Huomaan, että urheilun kautta on hyvä lähestyä kertomaan ajatuksiani, mutta jos tarkkaan miettii niin samat asiat pätevät kaikkeen muuhunkin elämässä. Varsinkin kun nyt puhun matkasta päämäärää tärkeämpänä..

Tunnistat ehkä myös itsesti seuraavista väitteistä…

Kauden alussa joukkueenne oli hyvin hajanainen.. olit jo valmis hakkaamaan päätä seinään, koska tiesit ettette taistelisi sarjan kärkitaisteluissa vaan tyytyisitte pelaamaan pelit pois alta toivoen uuden kauden alkua… tai alussa joukkue näyttää ihan kärki joukkueelta, mutta yhtäkkiä yksitellen pelaajat loukkaantumisten takia ovatkin poissa peleistä. Silti molemmissa tapauksissa taistelette pohjilta takaisin maan päälle ja lopulta kaikki palaset loksahtelevat paikoilleen ja olettekin kolmen kärki joukkueen joukossa.

Tälläinen tapahtumarikas matka on herättänyt paljon tunteita, opettanut enemmän kuin mikään muu ja olen varma siitä, että kauden loppujuhlissa fiilis on huikeempi kuin koskaan ennen. Jos matka olisi ollut mutkaton ei se riemun määrä olisi ollut mitään tähän verrattuna.

Tässä yksi hyvä esimerkki, paljon löytyy lisää, mutta ehkä tärkempänä sanomana itse ajattelen, että kaikki se työ minkä jonkun asian eteen teet, kaikki vaiva ja koko kulkemasi matka ratkaisee sen, että mitä päämäärä tulee todellisuudessa olemaan.

Koko sen matkan ajan opit, alat tekemään asioita paremmin, ymmärrät asiat eri tavalla ja analysoit koko ajan tekemistäsi. Pyrit muokkaamaan asioita johonkin suuntaan. Silloin sinulla on isoin vastuu päämäärästä.

Tähän väliin haluan puhua arvoistani kisaamisen suhteen. Tosi monilla on sellainen kuva, että kisaan koska on hienoa olla ”fitneskisaaja”  treenata ja olla kuivan kesän oravana lavalla. Voin kertoa, että tämä ei todellakaan ole oma motiivini kisaamisen suhteen. Syy miksi  tein päätöksen nousta lavalle oli tuleva ammattini. Tässä jos jossain korostuu matkan tärkeys verrattuna päämäärään.  Matka kohti kisalavoja ei todellakaan ole helppoa, työtä saa tehdä toden teolla, eikä riitä että treenaat joka kerta hyvin sekä punnitset ja syöt tarkasti.. On jatkuvasti kuunneltava omaa kroppaa ja oltava ajan tasalla oman voinnin suhtee. Tässä jos jossain kurinalaisuus palkitaan..

Kysymys kuuluukin.. voiko hyvinvointivalmenta ymmärtää ikinä asikkaidensa mentaalia puolta, joista suurin osa kuitenkin on joko kropan muokkaajia tai laihduttajia? minusta ei. Olen päättänyt, että haluan tulevana hyvinvointivalmentajana korostaa psykkistä hyvinvointia ennen kuin kukaan aloittaa projektiaan. Matka kohti omia kisojani opettaa paljon mentaalista puolista ja juuri itse sen matkan tärkeydestä, päämäärä tulee jälkeen ja on sekin tärkeä, mutta kaikki valinnat matkan varrella ratkaisevat lopputuloksen.

Kisaaminen on yksi matka omassa elämässäni kohti tulevaa päämäärää eli ammattiani, mutta ammattiini löytyy paljon muitakin matkoja, sillä haluan olla paljon monipuolisempi hyvinvointi valmentaja ja päästä jotenkin käsiksi myös erilaisiin hankaliin sairauksiin ja liikuntarajoitteisiin, tästä voin kertoa myöhemmin.

Mitä teille lukijoilleni halusin tuoda esille oli ajatus siitä, että on se sitten mikä tahansa asia elämässä mitä yrität saavuttaa, kouluun pääsy, työpaikan löytäminen, firman perustaminen, urheilusuoritus mikä vaan… ratkaisee hyvinkin paljon lopputulokseen se matka minkä tavoitettasi kohden kuljet. Kun sinulla on narut kädessä ja tiedät että on asiat ovat itsestäsi kiinni, ota ohjat käsiin ja tee työtä kaiken tämän eteen. Lopulta kova työ palkitaan kyllä!

Nautinnollista viikonloppua… 😉

Mexico

Kuka oikeasti olen… mitä asioita ajan ja arvostan? Miten kohtelen muita ohmisiä? Miten hoidan arkipäiväiset asiat? Niimpä… oletteko koskaan miettineet? Harva oikeastaa edes tuntee itseään kovin hyvin, mutta kuinka moni käyttää aikaa itsetutkiskeluun. Voin kertoa, että minä! 🙂 Jos lähden ajattelemaan tätä omalta kantiltani ymmärrätte ehkä vähän ajatusmaailmaani.

Heti aluksi haluan huomauttaa, että kerron omista mielipiteistäni ja ajatusmaailmastani, ja haluan näillä kuvilla herätellä teitä lukijoitani, että tälläisten asioiden pohtiminen omalla kohdalla voi vain ja ainoastaan viedä itsenne tuntemista eteenpäin. Kukaan ei ole samanlainen kuin joku toinen ja sen takia kannattaakin lukea tekstejä suodattimella. Miettiä asioita syvemmin…

Monet läheisistänikään eivät usko, että miten minulla riittää aikaa pohtimaan näin paljon. Eivätkä edes tiedä kuinka paljon pohdin asioita. No.. olen huomannut, että mitä enemmän käyn läpi tekemiäni ratkasuja myöhemmin ja muutenkin luonnettani, niin sitä paremmin olen alkanut oppimaan tuntemaan itseni. Nyt en tarkoita pintapuoleista tuntemista… kyllä olen aina tiennyt mistä tykkään jne.. mutta olenko miettinyt, että miksi tykkään, no… ennen en niinkään.

Koska kirjoitukseni pohjautuvat hyvinkin paljon treenaamiseen niin puhun tästäkin asiasta sen kautta, vaikka tämä liittyy kaikkeen mikä elämänsarakkeella liikkuu. Jokainen on varmasti pohtinut motiivejaan treenaamiseen. Itse usein mietin tätä sisukkuutta ja periksiantamattomuutta treenaamiseen liittyen. Jokaisen sarjan ja yksittäisen treenin haluan tehdä mahdollisimman hyvin, jos huomaan etten anna kaikkea itsestäni, en ole tyytyväinen. Tässä herää pieni perfektionisti vaikka muussa elämässä en sitä todellakaan ole. Samalla olen hyvinkin tyytymätön huonoihin tuloksiin.. kunnianhimo ja kehittymisenhalu ovat niin suuria. No mistä nämäkin johtuvat.. jos mietin vaikka muutama vuosi taaksepäin omaa koulunkäyntiäni, ei tälläistä taitelua ollut aineopetuksissa, jotka eivät kiinnostaneet minua. Tyydyin niissä keskinkertaisuuten mutten huippuun.. outoa jopa myöntää tämä.. mutta se on fakta! Olisi aika upeaa kanavoida sama asenne mikä minulla on urheiluun niin kaikkeen muuhunkin elämään, mutta en tiedä onko se edes mahdollista. Asian tiedostaminen on kuitenkin askel eteenpäin ja samalla itsensä tunteminenkin paranee. Kun tiedostaa asioista, että miten hoitaa ne, on helpompi vaikuttaa niihinkin asioihin mitkä tuntuvat itselleen ylitsepääsemättömiltä.

Itsetutkiskelussa on kuitenkin ihan turha lähteä vertaamaan itseään muihin. Muiden vahvan itseluottamuksen/tuntemisen voi huomata helposti ja voi mietttiä silloin, että kannattaisiko omaakin kehittää, mutta vertaaminen muuten on turhaa. Olemme kaikki niin erilisia ja ajattelemme eritavalla. Jokaisen pitää muokata itselleen sopiva tapa esimerkiksi tutustua itseensä ja parantaa itsetuntoa. Muiden ihmisten arvostelu kertoo omasta mielestäni hyvinkin paljon tästä henkilöstä… hän ei todellakaan ole sinut itsensä kanssa, koska yrittää kaikin keinoin näyttää paremmalta kuin muut ja lisäksi hän ei ole löytänyt itseään. Tämän takia jokainen voi vain jättää kyseiset henkilöt omaan arvonsa, koska tietävät olevansa vahvempia. Kukaan terveitsetuntoinen henkilö ei arvostele muita tai pidä itseään parempana kuin muut.

Vielä palaten urheiluun.. Saan usein viestiä liittyen treenaamisen aloittamisen hankaluuteen ja perässä on ainakin 10 eri syytä miksei aloittaminen onnistu. Sanoin kerran ihan suoraan yhdelle nuorelle naiselle, että luottelit juuri 10 eri syytä mikset voi treenata niin kannattaako silloin edes treenata. Hänelle tuli isoin pala kakkua siinä vaiheessa kun nosti stressi tasoaan näillä keksityillä syillä.. eikä hän vain katsonut peiliin ja sanonut itselleen, ettei minulla ole motivaatiota. Tässä ehkä karkea esimerkki, mutta minusta kuvaa hyvin myös itsensätuntemista ja tutustumisen kautta asian myöntämistä.

Ei treenaamista tai mitään muutakaan asiaa elämässä voi toteuttaa ilman, että tuntee itsensä. Kukaan ei voi motivaatiota mistään tähän heittää.. esikuvalliset persoonat voivat motivoida sinua jatkamaan tai aloittamaan, mutta se tärkein motivaatio toteutukseen on meidän sisällämme. Ilman itsensätuntemista sitä on vaikea kaivaa ulos, mutta jos oikeasti on halua niin sieltä kaikki on lähtöisin.

Voisin tätä asiaa pohtia vielä vaikka kuinka paljon enemmän ja monesta eri näkökulmasta, mutta silloin ehkä jo teidän lukeminen kävisi pitkästyttäväksi. Kiteytettynä…

Tutustukaa itseenne, tehkää asioita jotka tuntuvat teistä hyvältä.. Pitää muistaa elää omaa elämää, koska toisen elämän eläminen ei voi pidemmän päälle olla kenellekään palkitsevaa.

Upeaa tiistaita ja Oonan päivää kaikille 😉 <3