Pikkulikkana päätin, että minusta tulee urheilija… Harjoittelin joka päivä jotain taitoa, mikä liittyi harrastuksiini. Harrastin aluksi yleisurheilua, siitä siirryin jalkapalloon ja karateen, sekä välissä tuli käytyä sählyssä ja voimistelussa. Jalkapallo ja karate olivat kuitenkin ne lajit, jotka jäivät pidemmäksi aikaa elämääni. Kilpatasolla olin valinnan edessä ja jostain syystä valitsin joukkueen takia jalkapallon. Olen usein miettinyt, että valitsinko oikein, sillä jalkapallo teki loppujen lopuksi urheilustani pelkkää pakkosuorittamista ja stressiä. Mutta ei siitä sen enempää, loukkaantumisia ja tulisia välejä valmentajaan tulee kaikille ja se vasta kasvattaakin urheilijan luonnetta kun katselet katsomosta keppejen kanssa vihreää nurtsia, kun muut pääsevät pelaamaan tärkeässä sarjaottelussa sarjan kärkitaistelussa. Sinulla on vain korvan takana tieto siitä, että puolen vuoden päästä kosketat ensimmäistä kertaa palloa.
Mutta mietin usein, että millä tavalla olen tullut tähän pisteeseen missä nyt olen. Haluan aidosta päästä motivoimaan kaikkia ihmisiä tavoitteesta tai elämäntilasteesta riippuen liikkumaan, haluaisin muuttaa pinnallisuutta luonnollisempaan suuntaan, sekä jos jotain haluaisin tehdä niin saada urheilun suomessa parempaan valoon. Urheilijoita tuettaisiin enemmän sekä heidän ammattitaitoisuutta tulevana liikunnan-alanammattilaisena arvostettaisiin enemmän, sillä he ovat se porukka, jotka ovat junnusta asti oppineet voittamaan itseään jokaisessa harjoituksessa, kisoissa tai peleissä. Heiltä löytyy sitä mentaalipuolen tieto-taitoa mitä liikunnasta kaiken irti saaminen vaatii. Heillä on tietoa treenaamisesta, ruokavaliosta, levosta ja kehonhuollosta. Ja mikä tärkeintä, he ovat moneen kertaan kokenut epäonnistumisia ja pettymyksiä ja sitä kautta taistelleet itsensä takaisin voittoon.
Tosi harvoin näkee, että viulisti olisi lukenut itsensä viulunsoitto-opettajaksi ilman kymmenien vuosien soittouraa. Minusta ammattitaitoisuus ja sanojen takana seisominen vaativat todella paljon kokemusta asiasta mitä aijot opettaa. Tällä viestillä en missään nimessä tarkoita sitä, että jos et ole kilpaurheilija niin et voi koskaan olla hyvä liikunta-alanammattilainen, en. Vaan lähinnä sitä, että vaikka liikunta-alalle on helppo opiskella, on pikapreppaus kursseja ja oho kappas olet pt! Niin se ei vielä tarkoita sitä, että jostain asiasta tietäisi niin hyvin, että kykenet samaistumaan ja asettumaan asiakkaan tasolle. On myös paljon urheilijoita, jotka eivät ole lainkaan valmentajatyyppiä, mutta tuskin he silloin alalle pyrkivätkään tai edes pääsevät. Jokainen työ vaatii satoja tunteja kentällä, ennen kuin rupeaa homma hoituu rutiinilla, mutta liikunnanalan pointti onkin se, että se ei saisi koskaan olla rutiinia.
Jos urheilija ajattelisi treenien olevan rutiinia, loppuisi kehitys kuin seinään. Jokaiseen treeniin on aina annettava enemmän, jos haluat kehittyä. Sama pätee liikunta-alaan… jos haluat valmentaa ihmisiä on sinun aina annettava myös heille enemmän. Monet alalla työskentelevät fiilistelevät kun ensimmäisen puolen vuoden aikana asiakas kehittyy hurjaa vauhtia ja sitten yhtäkkiä tuleekin seinä vastaan. Kehitystä ei enää tapahdu samalla tahdilla, ehkä asiakas pettyy tuloksiin ja kun traineri ei ole tietoinen siitä, että alussa kehitys on lujaa, mutta se tulee hidastumaan, laskee hänenkin itsetunto. Nämä ovat niitä asioita, joita liikunta-alalla tulisi tietää. On kyettävä tiedostamaan prosessissa tapahtuvia muutoksia, on ymmärrettävä asiakkaan psyyke projektin aikana ja vielä jokaisen opin minkä asiakkaalle antaa, tulisi itse seistä näiden oppien takana.
Tällä hetkellä jyllää treenibuumi, myös liikunta-ala kiinnostaa todella monia ja tälle alalle onkin hakioita enemmän kuin paikkoja. Pidän treenibuumia huippu asiana, mutta pelkkä buumi ei saa johtaa sinua alallle, vaan sisäinen palo liikuntaa kohtaan, halu oppia ja kehittää itseäsi joka ikinen päivä sekä näiden kahden sisäisenmotivaattorin seurauksena kouluttautuminen. Intohimo ennen koulutusta sama pätee fitnesiä, treenaaminen ennen kisatavoitteita. Se, että olet tehnyt elämäntapamuutoksen ja haluatkin muutoksen jälkeen päästä auttamaan muita on mielettömän hieno asia, mutta kehitys ei saa loppua siihen. Muutaman vuoden elämäntapa muutos ei ole vielä antanut monen vuoden harjoittelu ja tieto/taito- kokemusta, jota alalla tarvitsee. Valitettavasti sitä ei suurimmalla osalla ole, ja sitten ihmetellään kun pt/valmentaja oli huono, ”vaikka hänellä oli koulutuskin.” Intohimo ja kokemus ennen koulutusta 😉
Itsesi kuntoon saaminen on paljon helpompaa kuin toisen ihmisen kuntoon saaminen. Mistä sitten intoni kisaamiseen, vaikkakin olen jo koko ikäni viettänyt kilpaurheilun parissa, pikkutyttönä kisasin leuanvedossa luokan poikia vastaan, selvitin puhtaan ruokavalion saloja ja olen aina onnistunut itseäni hallitsemaan terveen elämäntavan muodossa, mutta olenko ketään muuta? Ymmärtäisinkö sitä mentaalirääkkiä mitä laihdutusprosessi tuo tullessaan kun vatsapalikat näkyivät jo pikkulikkana. Minusta en… Ja koska rakastan kehittää itseäni, haluan tietää kaikesta kaiken pohjautuen omiin kokemuksiini, niin lavat toivat siihen hyvän mahdollisuuden. Jos jossain oppisin laihdutuksen mentaalipuolen ja kropan toiminnan sen aikana niin kisoihin tähtäämällä. Siinä syy kisaamiseeni, ei se että haluisin päästä lavalla näyttäytymään, tuhlaisin satoja euroja valmisteluihin vain yhden päivän takia, joka ei ole edes häät! 😉
Kisaaminen laittaa entisen jalkapalloilijan ruokahalun erittäin koville, se että treenaat täysillä muttet saa syödä täysillä on ehkä ollut vaikein kompastuskiveni. Nyt sen ymmärrän.. joten on paljon helpompi tuoda ymmärrystä ja tukea asiakkaille kenen tavoite on painon pudotus ja uuden terveellisemmän elämäntavan omaksi ottaminen. Olen tietoinen siitä, että kykenen nyt valmentamaan ja ohjaamaan suurempaa väkijoukkoa. Minulle ajatus siitä, että pystyisin tekemään ravinto- ja treenisuunnitelman vain tietylle ikä- tai sukupuoliryhmälle ei riitä. Liikunta-alan ammattilaisen tärkeimpiin tavoitteisiin on kyetä valmentamaan niin 15 vuotiasta nuorta tyttöä pääsemaan treenin makuun, kuin 55 vuotiasta miestä saamaan paino tiputtamaan normaaliin painoon ja vielä mihin itse haluan pystyä on kilpaurheilijoiden fysiikkavamennus niin, että se tukee heidän omaa lajiaan sekä vakavasti sairastuneet/loukkaantuneet ihmiset, joiden sairautta saadaan pidettyä liikunnalla tai ruokavaliolla kurissa.
Haastavaa… tiedän, mutta niin sen arvoista! Koskaan en voi tyytyä osaamiseeni vaan joudun jatkuvasti oppimaan lisää ja ehkä hienoin tapa oppia on muiden ihmisten kautta. Niin omien asikkaiden kuin urheilijoiden ja muiden huippuvalmentajien. Tähän loppuun sopiikin hyvin kuva motostani ja äitini elämänohjeesta minulle! ”Festina Lente” , eli kiiruhda hitaasti! Jos innostut asiasta kuin asiastakin niin mieti se matka, ennen päämäärää, se on se mikä lopussa ratkaisee. Jos hoidat matkan hyvin niin lopussa seisoo kiitos!
Huikeeta viikoloppua kaikille!
Moni onkin jo kyselly, että kisailenko Fitness Classicissa Kulttuuritalolla vajaan kahden viikon päästä. Vastaus on, että tarkotus olisi 😉 . Kisaan on valmistauduttu sekä koko ajan mennään eteenpäin lavoja kohti. Ikinä ei kuitenkaan voi tietää onnistuuko viimeistelyt ja valmistelut, joten otan asian ihan rennosti enkä jaksa kisaamisesta sen enempää paasata tai stressata. Terveyden ehdoilla ja täysillä mennään alusta loppuun asti, mutta ilman stressiä!
