Hyvinvointi & terveys

Haluisin samanlaisen kropan kuin…

Jokainen toivoo joskus, että olisipa samanlainen kroppa kuin jollain toisella, mutta jokainen meistä myös tietää, että se oma keho kannattaa hyväksyä sellaisenaan, koska keneltäkään muulta emme tule koskaan näyttämään, eikä onneksi tarvitsekaan.

Kehossa näkyy geenit, kokemukset, huolenpito ja ikävuodet. Ikävuodet muokkaavat meidät lapsen vartalotyypistä aikuisen vartalotyyppiin ja siitä vielä vanhemman vartalotyyppiin. Niin se ihmisenbiologia menee. Mutta vuosien aikana tekemämme asiat näkyvät myös kropassa. Ruumiillinen työ vs. toimistotyö. Eri liikuntaljit ja ylipäätään fyysinen aktiivisuus. Syöminen ja nukkuminen. Vammat ja loukkaantumiset näkyvät myös kehossa, sekä naisilla raskaus.

Kun kuulen jonkun nuoren sanovan: ”Haluisin samanlaisen kropan kuin sulla” niin on hyvä muistaa, että kroppa on geenien ja kaikkien niiden ikävuosien muokkaama tulos. Kaikki se liikuntatausta, mitä on ollut aiemmin näkyy kehossa. Kukaan ei synny valmiiksi sporttiseen kroppaan vaan aika muokkaa kehoa siitä mihin geenit ovat sen alunperin luoneet.

Kehossa tapahtuu jatkuvasti pieniä muutoksia, enkä ainakaan itse henkilökohtaisesti niitä pelkää. Jalkapallo aikoina olin 10kg kevyempi ja toki paljon nuorempi. Kuntosaliharjoittelu ja kaikki aikaisempi liikuntatausta on muokannut kehoni siihen mitä se on tänä päivänä, unohtamatta kuitenkaan sitä, että olen pyrkinyt syömään todella terveellisesti ja edelleen liputan terveellisen ruokavalion perään. Terveellinen ruokavalio ei todellakaan ole mitään hifistelyä ja fitnesskisa- ruokaa vaan ihan kunnon kotiruokaa terveellisillä tvisteillä. Painotan monipuolisuutta kasvipainotuksella, mutta syön ihan kaikkea. Monia tietoisia valintoja olen tehnyt tässä vuosien mittaan, mitä olen jättänyt pois arkiruokavaliosta, mutta mitään tarkkailua ja punnitsemista en suosi.

Jalkapallo v. 2010

Ajattelin tuoda kuvasarjalla vähän ilmi, miten oma kroppani on muuttunut vuosien varrella sekä tottakai riippuen mikä ajanjakso vuodesta on meneillään. Onko kausi päällä vai lepovaihe, sekin vaikuttaa kehoon. Lisäksi itselläni on ollut paljon urheilun aiheuttamia loukkaatumisia, jotka ovat jo itsessään muokanneet paljon omaa harjoittelua sekä kehoa.

Vuosi 2011
Vuosina 2013-2014 kisasin fitnesissä,

Saliharjoittelu tuli itselläni kuvioihin jo vuonna 2007/08 oheisharjoitteluna jalkapallon ohelle. Fitnesskisojen aikaan painoin saman verran kuin jalkapallovuosina, eli kisapaino oli noin 52-53kg, kun fudisvuosina se oli korkeimmillaan 54kg. Enää en ole sen jälkeen painanut lähellekkään alle 60kg. Ja on hyvä muistaa, että paino nousi todella nopeasti takaisin yli 60kg. Kuitenkin rehellisesti sanottuna kisojen jälkeen oman kehon ja painon saavuttaminen kesti 1-1.5 vuotta. Vasta sen jälkeen koin, että olen taas omassa kehossa ja terveydessä. Eli vaikka en kadu kisaamista ja arvostan sitä kokemusta mitä siitä sain, en silti menisi enää ikinä lajin pariin. Enkä muutenkaan halua enää ikinä laihduttaa, se ei todellakaan ollut oma juttu. Omalla kohdalla se ei todellakaan vienyt suorituskykyä ja terveyttä eteenpäin vaan ihan toisinpäin.

Kilpaurheiluissa on aina riskinsä, fitnesskisoissa riskit ovat varsinkin naisilla hormonitoiminnan puolella, mutta esimerkiksi jalkapallossa ja rugbyssa on taas tullut paljon tuki- ja liikuntaelinvammoja, jotka ovat myös vieneet terveyttä alaspäin. Kilpaurheilu on harvemmin tervettä, koska suorituskykyyn tähdätään kisatilanteessa keinolla millä hyvänsä.

2015 Fitlehti
Syksy 2017, 5 viikkoa polvileikkauksen jälkeen, kuten vasemmasta reidestä voi huomata.
Kesä 2018, jolloin olin kuntouttanut 9kk polvea ja palanut kentille.
Kesä 2018, edelleen huomaa reiden koossa eron, kuva otettu peilin kautta, eli vas. puoli.
Malediivit 2018-2019 vaihde
2019- Sport lehden kansi
Gladiaattorit 2019

Kuten kuvista näkyy, kroppa on muovautunut vuosien varrella siihen mikä se nykyään on. Paino voi vaihdella 2-5kg, mutta muuten aikalailla olen pysynyt 65 kiloisena. Mitään painotavoitetta itselläni ei todellakaan ole. Se mitä katson on se kuinka voin, koenko itseni terveeksi ja onko minulla oikeasti hyvä ja terve olla kehossani. Sillä kuinka paljon painan, ei ole itselleni mitään väliä ja voin siitä avoimesti puhua.

Painon tarkkailun sijasta kannattaa keskittyä terveellisiin elämäntapoihin ja itsestä huolehtimiseen. Painoa ei kannata verrata muihin, sillä kaikilla on myös hyvin erilainen rakenne. Ja aina on hyvä muistaa, että kun lihas kasvaa ja kehittyy niin paino myös nousee. Iän ja elämän tuomat kehon muutokset on hyvä hyväksyä ja terveillä elämäntavoilla panostaa siihen, että voisi mahdollisimman hyvin!

2 Kommenttia

Onni omasta elämästä ja itsensä hyväksymisestä

Saan paljon yhteydenottoja koskien ulkonäköpaineisiin ja itsetuntoon. Joko kirjoittaja itse kokee itsensä hyväksymisen vaikeaksi tai vanhemmat kirjoittavat huolestuneena oman lapsen tai teinin minäkuvasta. Nykypäivän ihanteet ja maailmankuva on ihan erilainen, kuin mitä se on aiemmin ollut. Sosiaalinenmedia lisää paineen tuntua ja varmasti jokainen joutuu joskus kamppailemaan tämän aiheen kanssa. Vaikka kuinka tiedostamme, että jokainen tuo sosiaalisenmedian kautta omat parhaat puolet ja onnistumiset esille, kompastumme silti helposti tähän onnellisuuden ja menestyksen kulissin omaiseen ojaan, jolloin on vaikea erottaa oikeaa väärästä.

Kenenkään elämä ei loppupeleissä ole täydellistä. Aina voisi toivoa, että joku asia olisi paremmin. Olisipa enemmän rahaa, olisinpa paremmassa kunnossa, kunpa olisi aikaa enemmän matkustella ja nähdä kavereita, –Näitä toiveita ja haaveita on meillä kaikilla, vaikka somesta saattaakin tulla sellainen kuva, että jollain on kaikki se, mitä itse haluat… valkoisia hampaita myöten.

Asiat ei vaan mene niin, että kaiken voi muuttaa hetkessä ja avot: onnellisuus on saavutettu! Ei me ihmiset osata olla täysin tyytyväisiä mihinkään elämäntilanteeseen. Aina me halutaan jotain, mitä meillä ei juuri sillä hetkellä ole ja varsinkin jos jollakin toisella on se mitä haluat. Hyvä oivallus tähän oli yhdeltä vanhemmalta rouvalta, joka aluksi toivoi olevansa edelleen yhtä kaunis mitä nuorena oli. Hetken mietinnän jälkeen, hän muisti ettei silloinkaan pitänyt itseään lainkaan kauniina, vaikka sitä hän omasta mielestään vasta vanhempana tajusi olevansa.. Tämä kertoo juuri siitä, että emme ole koskaan tyytyväisiä. Tai se, että ajattelemme toisen olevan menestynyt vain sen perusteella mitä hän näyttää ulospäin; hieno auto, siistit vaatteet, merkkilaukku ja kymmenentuhatta someseuraajaa, eivät välttämättä kerro menestymisestä vielä mitään.

Mikä sitten kertoo menestymisestä? – Siinä vasta kysymys. Onko se rahaa ja näkyvyyttä, hieno talo ja auto, menestynyt business… se voi olla joku näistä tai ei mikään näistä. Ei meistä kukaan voi tarkasti sanoa, milloin joku olisi tai ei olisi menestynyt. Uskon, että jokainen meistä voi itse määrittää oman menestymisen mittarin. Kaikkia ei kiinnosta yritysjohtajana oleminen, suurperheen pyörittäminen, julkisuudessa keikkuminen, hieno auto tai vaikka vene. Meillä kaikilla on omat unelmat ja haaveet, jotka ehkä osalla määrittävät sen, että milloin menestymme.

Ajattelemme monista, että onpa hän menestynyt tietämättä mitään henkilön taustoista. Haluamme tehdä juuri niitä asioita elämässä mitä joku toinen tekee, vaikkemme ole tietoisia siitä, kuinka paljon työtunteja hän on käyttänyt kaiken saavuttamiseksi. Joskus on hyvä miettiä, että mitähän toi ihailemani henkilö on tehnyt, jotta on saavuttanut sen pisteen missä hän on juuri nyt. En usko, että kukaan vastaisi: ” Napsautin sormia.” Työtunnit voivat jopa olla sitä luokkaa, ettet edes uskoisi.

Saati some, jossa kuka tahansa voi näyttää rikkaalta, kauniilta, hyväkuntoiselta tai ihan miltä itse haluaa.. saa meidät ajattelemaan, että joku on tosi menestynyt. Osalla on ihan mielettömän aitoja, maanläheisiä ja inspiroivia päivityksiä ja osasta voi suoraan huomata perfektionistin hätähuudon. Some on niin täynnä kaikkea ääripäästä toiseen, että on hyvä aina muistaa keskittyä elämään omaa elämään, eikä kadehtimaan kenenkään toisen, varsinkaan linssin läpi. Somesta voi saada inspiraatiota, motivaatiota, vinkkejä ja iloa, mitä sitten voi hyödyntää kukin tavallaan omissa jutuissa. Mutta kenenkään elämää ei kannata haluta, vaan keskittyä tekemään omasta elämästä parhaan mahdollisen.

Onnellisuus löytyy usein sitä kautta, että löydämme ensin itsemme. Se, että hyväksymme itsemme, tiedämme mitä haluamme, mistä koostuu arvomme auttaa myös muita hyväksymään meidät. Kun itseään ei hyväksy, koittaa ulkopuolisilla asioilla tuoda elämään onnellisuutta, vertaamme itseämme muihin, arvostelemme ja kadehdimme muita. Jatkuvassa negatiivisessa energiassa eläminen käy pidemmän päälle raskaaksi. Sama pätee tälläisten ihmisten kanssa olemiseen, on raskasta tehdä onnelliseksi ihmistä joka ei tee myöskään itseään onnelliseksi.

Kuvat: Petteri Peltonen

Hyvinvointi ei ole vain treenejä, terveellistä ruokaa ja unta vaan siihen liittyy pitkälti oma psyykkinen hyvä olo ja onnellisuus. Pienemmistä asioista nauttiminen ja itsensä hyväksyminen. Kun avaatte somen, muistakaa aina, että se kuva mikä siihen feediin ensimmäisenä pompahtaa ei kerro koko totuutta siitä ihmisestä. Joten parasta on keskittyä omaan elämään!

0 kommenttia

Treenaatko vain kuluttaaksesi vai kehittyäksesi?

Olen huomannut nyky maailman hektisyyden ja suorituskeskeisyyden lisäksi, että myös treenaaminen on mennyt siihen suuntaan. Treenataan suorituskeskeisesti pieni stressikupla otsassa ja jätetään hymy pukuhuoneeseen odottamaan stressittömimpiä päiviä.

Kuvat: SPORT- Lehti, Kuvaaja: Anni Huovinen

Mitä enemmän kulutat sen parempi treeni- ajattelu on mennyt ihan överiksi. Moni juoksee ryhmäliikunnasta toiseen ja tavoittelee vain kovempia sykkeitä ja intensiteettiä. Kunhan treenissä palaa mahdollisimman paljon kaloreita niin kaikki on hyvin. – Voiko enää surullisempaa tapaa liikkua olla… – mielestäni ei! Saa toki olla asiasta erimieltä, mutta lähtökohtaisesti jos suurin tavoite liikunnan suhteen on kehon kuluttaminen & kaloreiden polttaminen niin joku on pahasti väärin. Ei tarvitse kauaa odottaa kuin keho lyö liinat kiinni ja pahimmassa tapauksessa ylikunto iskee. Ei kenenkään keho jaksa jatkuvaa stressitreeniä.

Itsellä meni teini-iässä treenaaminen överiksi, kun ajattelin että minusta tulee parempi jalkapalloilija, mitä enemmän treenasin. Kun valmentaja sanoi, että olen ylikunnossa- ajattelin tietenkin, että vähän siistiä! Olin ylihyvässä kunnossa! No ei sinnepäinkään! Ylikunto voi tulla ihan kenelle tahansa kun treenaaminen on mennyt täysin pieleen. Kehoa on rasitettu liikaa sen kapasiteettiin nähden, eikä systemaattisesti olla osattu harjoitella oikein. Oikealla tarkoitan oikeaa treeni- intensiteettiä suhteessa palautumiseen. Väsynyttä kroppaa on väsytetty jatkuvasti lisää, jolloin lopulta keho sanoo sopimuksen irti. Onneksi itse palauduin nopeasti täyslevolla, mutta kun ylikunto menee överiksi voi mennä jopa vuosia, että täydellinen palautuminen on tapahtunut.


Jo treeni itsessään kuluttaa, niin kuin ihan kävely ja arkiset asiat elämässä. Kulutusta on hyvä seurata treeneissä, jos ei tiedä syökö esimerkiksi tarpeeksi tai palautuuko. Seuraan itse usein Suunto 9, treenikellosta kuinka paljon yksittäiset harjoituksen kuluttavat tai ihan oma työpäiväni kymmenillä tuhansilla askeleilla, jotta tiedän kuinka paljon tarvitsen oikeasti energiaa. Kun liikkuu paljon, voi olla vaikea hahmottaa kokonaiskulutusta ja helposti tulee mentyä liian vähillä energioilla pitkiäkin pätkiä. Jos en yhtään seuraisi kulutusta, voisi oikeasti vaikea vastata kulutukseen oikealla energian määrällä. Kuluttaminen ei kuitenkaan ole treeneissä tavoitteeni vaan kehittyminen.

Jokaisella saa olla treenissä juuri sellainen tavoite, kuin haluaa. Mutta kun mietitään liikunnan merkitystä on sen tavoite parantaa ja edistää terveyttä ei viedä sitä pois. Kun taas palaat tavoite-ajatteluun niin kumpi edistää terveyttä kehittävä harjoittelu vai kuluttava harjoittelu? Tottakai kehoa pitää rasittaa, jotta se kehittyy mutta tässä tekstissä perimmäinen herättely on kuitenkin siinä, ettei päätavoitteena kannata miettiä kuluttamista vaan kehittymistä. Kuluttamisen sijaan puhuisin kehon sopivasta rasittamisesta kohti omaa tavoitetta. Jolloin ei puhuta niinkään kulutetuista kaloreista vaan hapon sietokyvystä lihaksissa. Tällöin kehitetään kestävyyttä ja lihaksien kestovoimaa, jaksaa treenejä korkeammalla tasolla.

Kun liikut, mieti joskus miksi liikut! Kysy itseltäsi liikutko, koska haluat kuluttaa kaloreita ja laihtua, vai haluat niskahartia-seudun kivut pois, oppia ehkä vetämään yhden leuan, jaksaa töissä paremmin, juosta 3000 m coopertestissä… ja lopuksi voit vielä kysyä itseltäsi mikä näistä tavoitteista on motivoivin ja mihin uskot, että sinulla riittää pitkäjänteisyyttä.

Hyviä treenejä!

4 Kommenttia

Miksi jätät liikkuvuuden tekemättä, mutta treenaat tavoitteellisesti?

Siis miksi? Minkä takia suurin osa jättää liikkuvuuden kokonaan väliin ja hyppää suoraan treenin kovempien osuuksien kimppuun?

Mitä jokainen liike vaatii? Kehonhallintaa ja liikkuvuutta, kyllä! Silti jätämme liikkuvuuden väliin. Syy on varmaan se, että moni ajattelee sen turhaksi. Liikkuvuuden treenaaminen ei ehkä nosta sykettä kovin korkealle tai saa lihasta pumppiin, eikä lajiharjoittelussa se monia kiinnosta. Kuitenkin jokaikinen laji tai yksittäinen liike vaatii tietyn tason liikkuvuutta. Nyt jos järjellä mietitään… henkilö joka ei saa käsiä suorana ylös, ilman että selkä menee notkolle, ei käytännössä saa kunnolla pystypunnerrusta perille niillä lihaksilla, millä se pitäisi oikeasti tehdä. Kyykkyyn ei voi mennä jos nilkat eivät liiku. Juoksuasento ei ole ergonominen kun lonkankoukistajat ja reidet ovat jumissa ja kroppa etukenossa. Usein paine kohdistuu tällöin myös selkään, ja alaselkä saattaa kipeytyä juostessa.

Pahimmassa tapauksessa liikkuvuuden laiminlyönti altistaakin isommille ongelmille kehossa, kuten rasitusvammoille. Kun pitkään junttaan väärällä liikeradalla jotain liikettä- niin varmasti keho rupeaa ilmoittamaan itsestään kivulla ja ylimääräisillä jumeilla. Vaikka kuinka keskittyisit liikeradan puhtauteen voi huono liikkuvuus rajoittaa liikerataa. Usein myös moni valittelee esim. polvien tai olkapään kivuista ja ainoa syy kivuille on oikeesti JUMIT! Niin pieni vaiva olisi käyttää treenin alusta 5-10 min avauksille ja lopettaa treeni palauttaviin venytyksiin tai rullailuun.

Treenistä saisi ihan eri tavalla irti kun kehon saisi kunnolla auki. On kyse sitten saliharjoittelusta tai ihan omasta lajista, niin keho pitäisi aina ”valmistaa” harjoitukseen lämmittelyn yhteydessä. Ideana avata ja valmistaa ne lihakset treeniin, millä tulet seuraavan treenin tekemään. Kun kyseessä on laji, joka vaatii keholta enemmän kuin esimerkiksi eristävä saliharjoitus, tarkoittaa se myös sitä, että koko kroppa pitää saada auki.

Ennen treenejä ei tietenkään kannata tehdä pitkiä venytyksiä vaan lähinnä pumppaavia venytyksiä ja avaavia liikkeitä, jotka valmistavat kropan liikeratoja harjoitukseen. Harjoituksen jälkeen on hyvä tehdä vähän pidempiä palauttavia venytyksiä. Harjoituksen jälkeen voi myös tehdä pitkiä liikkuvuutta lisääviä liikkeitä tai esim. kotona ihan omana harjoituksenaan.

Monilla ihan pieni päänsärky tai olkapääkipu lähtee jo muutamalla liikkuvuutta lisäävällä harjoitteella tai hieronnan avulla. Hieronta ei kuitenkaan kerralla korjaa niitä ongelmia mitä itse aiheutamme kehoon, joten jokaisen pitää ottaa myös itse vastuulle huolehtia liikkuvuudesta ja lihasten palautumisesta. Moni ajattelee, että kun menen hierojalle niin kaikki ongelmat ratkeaa. Usein jo hierojalta kuulee, että saattaa tarvita 3-10 kertaa hierontaa, jotta saadaan alkuun jumit auki ja sen jälkeen niitä pitää vielä ylläpitää.

Ajatuksena olisi hyvä muistaa, että aina kun treenaamme kovaa, pitää jollain kehon rasitustila saada palautetta. Treenissä lihakset supistuvat ja juuri tästä syystä ne rupeavat kiristymään, jos niitä ei koskaan ”palauta” liikkuvuusliikkeillä, alkaa pikku hiljaa jumien määrä kasvamaan ja rajoittamaan liike rataa entistä enemmän. Jos tuntuu, että ei kiinnosta venyttely voi ihan vain lisätä joka treenin alkuun avauksia kepillä ja muutama pumppaava venytys ennen treeniä, niin sekin on jo alku!

Kuvat: Petteri Peltonen Photography

3 Kommenttia

Älä aseta itsellesi rajoitteita

”En pysty juoksemaan, koska kaksi vuotta sitten minulla oli juoksijanpolvi, En voi treenata koska ranteeni ovat heikot, en voi kävellä portaita koska minulla on rasitusastma”… niin, näitä lauseita kuulen valmentajan työssäni jatkuvasti. Todellisuudessa näillä ihmisille on satoja muitakin mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa kun juuri ne mitkä aiheuttavat kipua tai vaikka hengenahdistusta… Ja mikä hienointa, he oikeasti voivat usein tehdä jotain näille ongelmille.

Me annamme liian usein pienille rajoitteille vallan ja rupeamme elämään elämää rajoituksien keskellä. Usein ajatellaan, että nyt kun jotain sattuu niin parempi olla liikkumatta kokonaan. Mitä se liikkumattomuus sitten aiheuttaa on paljon pahempi tila, kuin se yksittäinen vamma tai rajoite. Liikkumattomuus voi aiheuttaa vain lisää lihaksiston voimattomuutta, liikkuvuusrajoitteita ja pahimmassa tapauksessa lisää kiputiloja kroppaan. Sairaana oleminen on asia erikseen ja eikä silloin pidä rasittaa elimistöä.

Meidän jokaisen keho on luotu, niin että kykenemme erilaisiin fyysisiin ominaisuuksiin. Se, että päätät vain lopettavasi juoksemisen koska sinulla on joskus ollut rasitusvamma on niin hölmöä. Missään nimessä rasitusvammoja ei saa rasittaa lisää, mutta rasitusvammat johtuvat usein askelvirheistä, liikkuvuus ongelmista tai rakenteellisista ongelmista. Kun olemme pitkään rasittaneet kroppaa väärillä liikeradoilla, ilmenee kipua ja rasitusta. Ja mitä tämä tarkoittaa, on vain keskittymistä harjoitteluun joka vahvistaa kroppaa, eikä rasita sitä lisää. Yleensä ongelmiin löytyy ratkaisu, kun jaksaa laittaa peliin omaa panostusta ja aikaa. Miksi siis teemme itsestämme rammempia kuin oikeasti olemme tai annamme rasitusvamman rajoittaa liikkumista johon keho on fysiologisesti luotu?  

Onko kyse siitä, että haluamme hyvän syyn olla tekemättä. Syy ettei jaksa kuulostaa omaan korvaan luovuttamiselta, mutta vamman taakse on helppo piiloutua. Nyt haluan muistuttaa, ettei mikään vamma tai sairaus ole kiva juttu. Vammojen ja leikkauksien jälkeen itselläkin on ollut mieli tosi matalalla. Mutta harvemmin mikään vamma aiheuttaa sen, että pitää lopettaa kokonaan liikkuminen. Yleensä kahta kauheammin ne ihmiset haluavat liikkua ja saada itsensä kuntoon, kenellä olisi oikeasti syitä joiden taakse paeta, mutta eivät missään nimessä halua.

Tässä tekstissä puhunkin enemmän esim. rasitusvammoista tai ongelmista kehossa, joita on ehkä ollut aiemmin tai ne ovat vammoja, jotka saisi oikeasti oikealla kuntoutuksella ja treenillä kuntoon.

kuvat: Petteri Peltonen

Ymmärrän kiputilan pelon, joka voi aiheuttaa liikkumattomuutta ja varomista. Mutta aina on hyvä muistaa, että oikea liike ja kehon vahvistaminen taas puoltavat sitä, ettei kipua synny. En missään nimessä suosittele että kipua pitää sietää ja siitä huolimatta painaa täysillä eteenpäin. Vaan kivusta pitää päästä oikea tempoisella vahvistavalla harjoittelulla eroon. Turha kehon kapasiteettiä on pimittää ja aiheuttaa enemmän ongelmia kehoon.

On myös hyvä miettiä mitä kaikkea sitä pystyy tehdä sen sijasta, kun miettiä mitä kaikkea ei pysty tehdä. Itsekin jokaisen polvioperaation jälkeen olen keskittynyt polvenkuntoutuksen lisäksi siihen, että miten pidän muustakin kropasta huolen ja miten vahvistaa sitä entisestään, ettei tule muita ongelmia. Vaikka en ole pystynyt kävelemään olen pystynyt esimerkiksi vesijuoksemaan ja käymään salilla.

Haluankin vain sanoa, että älkää tehkö itsestänne sen rajoittuneempia mitä, ette oikeasti ole. Joku päivä voi käydä niin, että omasta tahdosta huolimatta saa osaakseen pysyvän vamman tai sairauden, eikä takaisin paluuta enää ole. Silloin joutuu hyväksymään rajoitteita, vaikkei niille haluisikaan antaa valtaa.

Mukavaa viikon alkua- mielenrajat on tehty rikottaviksi!

2 Kommenttia