Hyvinvointi & terveys

Miten määritän oman identiteetin…

Joku ehkä ehtikin kuunnella viimeisimmän Urheilun äärellä- podcastin, jossa Mika Poutala on mun kanssa keskustelemassa menestyksestä ja pettymyksen käsittelystä urheilussa. Jos et vielä ole niin pääset kuuntelemaan sen TÄÄLTÄ! Mikä tässä keskustelussa jäi itselleni hyvin vahvasti mieleen oli, kun Mika puhui oman identiteetin määrittämisestä osana pettymyksen hyväksymistä ja menestymistä. Mika oli omalla urallaan huomannut, ettei hän voinut määrittää itseään pelkästään urheilijaksi, eikä hän oikeastaan voinut määrittää itseään minkään sellaisen asian varaan, jolloin pettymys voisi musertaa hänen koko identiteetin. Miksi päädyin nostamaan tämän aiheen blogiin, johtuu juuri siitä, että moni meistä saattaa määrittää itsensä, joksikin tietyksi: esimerkiksi vaikka tässä tapauksessa urheilijaksi. Ja kun se tietty identiteetti otetaan meiltä pois, vaikka loukkaannumme, emme yhtäkkiä olekaan enää mitään, jolloin pettymys on ihan valtava ja sen käsittely voi olla sitäkin suurempi matka.

Ei ole hyvä määrittää itseään pelkästään sellaisen asian kautta, mikä voi helposti olla vietävissä. Rahalla voi saada paljon asioita ja elämä voi helpottua, mutta nopeasti se voi myös kadota. Hieno auto ja talo voivat myös mennä alta. On tärkeä tehdä työtä mistä nauttia, mutta sekään ei välttämättä ole ikuista. Eikä myöskään esimerkiksi se, että olemme urheilijoita, taiteilijoita tai vaikkapa kirjailijoita. Aina voimme sairastua, loukkaantua, menettää puhe- tai työkyvyn, joten myöskään pelkkä ammattivalinta ei voi olla identiteetin perusta. Kuitenkin kaikki nämä yllä mainitut voivat olla osa sitä.

Esimerkiksi voin ottaa oman elämäni…. Olen aina rakastanut urheilua, se että voin oppia tekemään uusia asioita ja käyttää kehoa, on ollut itselleni se kaikista motivoivin juttu. Olen halunnut haastaa itseäni äärirajoille, tehdä jotain mitä kukaan muu ei ole tehnyt ja lisänä kilpailla itseäni ja muita vastaan. Olen kokenut, että liikunta on se tapa jolla haluan puhutella, jolla haluan herätellä ja millä haluan aidosti toteuttaa itseäni. Sitä se on toki edelleen, mutta voin sanoa, että yli kymmenen vuoden taistelu polvivamman ja leikkauksien kanssa on todellakin tehnyt tähän identiteettiin monta lisä haaraa.

Olen pettynyt kilpaurheilu-uran aikana monta kertaa. Suurimmat pettymykset eivät ole olleet häviöt, vaan isoimmat loukkaantumiset. Loukkaantumiset ovat jostain syystä sattunut omalle kohdalleni aina ennen tärkeimpiä kisoja ja turnauksia. Tälläkin viikolla jouduin jättämään rugbyn ensimmäisen EM- turnauksen väliin, ihan jatkuvista hermosähkäreistä, mitä jalassani on ollut viimeiset kaksi viikkoa. Pettymys oli aivan valtava, koska kisoja varten on tullut treenattua syksystä asti, mutta on pakko mennä terveyden ehdoilla, ja päätin jättää kisat välistä. Tätäkään pettymystä en osaisi käsitellä, jos oma identiteettini määrittyisi vain rugbyn pelaajaksi tai kilpaurheilijaksi.

Huomasin monien polvileikkauksien jälkeen, miten suhtautumiseni niihin muuttui. Joka kerta loukkaantumisen jälkeen koin vihaa, epäuskoa ja tuntui, että miks just mä aina loukkaannun. Nyt vaikka samat ajatukset käyvät aina ensin mielessä, osaan ajatella asiasta eri tavalla. Ymmärrän, että mulla on elämässä paljon muutakin kuin pelaaminen….

Mä olen yrittäjä, valmentaja, puhuja, kouluttaja… kaikki ne kokemukset mitä mulla on elämässä ollut; ne jatkuvat pettymykset urheilussa, ne pitkät kuntoutusjaksot ja sieltä paluut takaisin lajin pariin. Mulla on mielettömän upea lähipiiri; perhe, ystävät, työkaverit, asiakkaat. Mä matkustelen, opiskelen, toteutan itseäni monella tavalla; esimerkiksi kirjoittamalla tätä blogia, tekemällä hauskoja tv-ohjelmia ja kuvauksia. Oon pohjimmiltani todella onnellinen ja koen olevani erittäin etuoikeutetussa asemassa, kun saan olla just . Kaikki yllä mainitut määrittävät sen kuka oikeesti olen. Ei pelkästään se, pystynkö pelaamaan rugbyn Em- kisoissa tai onko mulla hieno auto, koti tai vaikka menestyvä business. Kaikki muu on ihan toissijaista, jos en saa olla just se kuka oon.

Identiteetti määrittyy monista pienemmistä tekijöistä, jotka tekevät meistä parhaan version itsestämme. Kun löydämme sen syvimmän identiteetin itsestämme, olemme onnellisia ja kestämme myös elämän eteen tuomat pettymykset tai pystymme pitämään jalat maassa myös isompien onnistumisien ja menestyksen jälkeen. Identiteetin löytäminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, eikä sitä välttämättä pysty pitämään yllä jos moni tukipilari katoaa, mutta jokaisen on silti hyvä mennä ajatusta kohti, milloin tietää kuka on ja mitä elämältä haluaa. Loppujen lopuksi moni asia on oikeastaan meidän asenteesta kiinni.

Kuvat: Petteri Peltonen

Hyvää viikonloppua huiput!

2 Kommenttia

Onni omasta elämästä ja itsensä hyväksymisestä

Saan paljon yhteydenottoja koskien ulkonäköpaineisiin ja itsetuntoon. Joko kirjoittaja itse kokee itsensä hyväksymisen vaikeaksi tai vanhemmat kirjoittavat huolestuneena oman lapsen tai teinin minäkuvasta. Nykypäivän ihanteet ja maailmankuva on ihan erilainen, kuin mitä se on aiemmin ollut. Sosiaalinenmedia lisää paineen tuntua ja varmasti jokainen joutuu joskus kamppailemaan tämän aiheen kanssa. Vaikka kuinka tiedostamme, että jokainen tuo sosiaalisenmedian kautta omat parhaat puolet ja onnistumiset esille, kompastumme silti helposti tähän onnellisuuden ja menestyksen kulissin omaiseen ojaan, jolloin on vaikea erottaa oikeaa väärästä.

Kenenkään elämä ei loppupeleissä ole täydellistä. Aina voisi toivoa, että joku asia olisi paremmin. Olisipa enemmän rahaa, olisinpa paremmassa kunnossa, kunpa olisi aikaa enemmän matkustella ja nähdä kavereita, –Näitä toiveita ja haaveita on meillä kaikilla, vaikka somesta saattaakin tulla sellainen kuva, että jollain on kaikki se, mitä itse haluat… valkoisia hampaita myöten.

Asiat ei vaan mene niin, että kaiken voi muuttaa hetkessä ja avot: onnellisuus on saavutettu! Ei me ihmiset osata olla täysin tyytyväisiä mihinkään elämäntilanteeseen. Aina me halutaan jotain, mitä meillä ei juuri sillä hetkellä ole ja varsinkin jos jollakin toisella on se mitä haluat. Hyvä oivallus tähän oli yhdeltä vanhemmalta rouvalta, joka aluksi toivoi olevansa edelleen yhtä kaunis mitä nuorena oli. Hetken mietinnän jälkeen, hän muisti ettei silloinkaan pitänyt itseään lainkaan kauniina, vaikka sitä hän omasta mielestään vasta vanhempana tajusi olevansa.. Tämä kertoo juuri siitä, että emme ole koskaan tyytyväisiä. Tai se, että ajattelemme toisen olevan menestynyt vain sen perusteella mitä hän näyttää ulospäin; hieno auto, siistit vaatteet, merkkilaukku ja kymmenentuhatta someseuraajaa, eivät välttämättä kerro menestymisestä vielä mitään.

Mikä sitten kertoo menestymisestä? – Siinä vasta kysymys. Onko se rahaa ja näkyvyyttä, hieno talo ja auto, menestynyt business… se voi olla joku näistä tai ei mikään näistä. Ei meistä kukaan voi tarkasti sanoa, milloin joku olisi tai ei olisi menestynyt. Uskon, että jokainen meistä voi itse määrittää oman menestymisen mittarin. Kaikkia ei kiinnosta yritysjohtajana oleminen, suurperheen pyörittäminen, julkisuudessa keikkuminen, hieno auto tai vaikka vene. Meillä kaikilla on omat unelmat ja haaveet, jotka ehkä osalla määrittävät sen, että milloin menestymme.

Ajattelemme monista, että onpa hän menestynyt tietämättä mitään henkilön taustoista. Haluamme tehdä juuri niitä asioita elämässä mitä joku toinen tekee, vaikkemme ole tietoisia siitä, kuinka paljon työtunteja hän on käyttänyt kaiken saavuttamiseksi. Joskus on hyvä miettiä, että mitähän toi ihailemani henkilö on tehnyt, jotta on saavuttanut sen pisteen missä hän on juuri nyt. En usko, että kukaan vastaisi: ” Napsautin sormia.” Työtunnit voivat jopa olla sitä luokkaa, ettet edes uskoisi.

Saati some, jossa kuka tahansa voi näyttää rikkaalta, kauniilta, hyväkuntoiselta tai ihan miltä itse haluaa.. saa meidät ajattelemaan, että joku on tosi menestynyt. Osalla on ihan mielettömän aitoja, maanläheisiä ja inspiroivia päivityksiä ja osasta voi suoraan huomata perfektionistin hätähuudon. Some on niin täynnä kaikkea ääripäästä toiseen, että on hyvä aina muistaa keskittyä elämään omaa elämään, eikä kadehtimaan kenenkään toisen, varsinkaan linssin läpi. Somesta voi saada inspiraatiota, motivaatiota, vinkkejä ja iloa, mitä sitten voi hyödyntää kukin tavallaan omissa jutuissa. Mutta kenenkään elämää ei kannata haluta, vaan keskittyä tekemään omasta elämästä parhaan mahdollisen.

Onnellisuus löytyy usein sitä kautta, että löydämme ensin itsemme. Se, että hyväksymme itsemme, tiedämme mitä haluamme, mistä koostuu arvomme auttaa myös muita hyväksymään meidät. Kun itseään ei hyväksy, koittaa ulkopuolisilla asioilla tuoda elämään onnellisuutta, vertaamme itseämme muihin, arvostelemme ja kadehdimme muita. Jatkuvassa negatiivisessa energiassa eläminen käy pidemmän päälle raskaaksi. Sama pätee tälläisten ihmisten kanssa olemiseen, on raskasta tehdä onnelliseksi ihmistä joka ei tee myöskään itseään onnelliseksi.

Kuvat: Petteri Peltonen

Hyvinvointi ei ole vain treenejä, terveellistä ruokaa ja unta vaan siihen liittyy pitkälti oma psyykkinen hyvä olo ja onnellisuus. Pienemmistä asioista nauttiminen ja itsensä hyväksyminen. Kun avaatte somen, muistakaa aina, että se kuva mikä siihen feediin ensimmäisenä pompahtaa ei kerro koko totuutta siitä ihmisestä. Joten parasta on keskittyä omaan elämään!

0 kommenttia

Treenaatko vain kuluttaaksesi vai kehittyäksesi?

Olen huomannut nyky maailman hektisyyden ja suorituskeskeisyyden lisäksi, että myös treenaaminen on mennyt siihen suuntaan. Treenataan suorituskeskeisesti pieni stressikupla otsassa ja jätetään hymy pukuhuoneeseen odottamaan stressittömimpiä päiviä.

Kuvat: SPORT- Lehti, Kuvaaja: Anni Huovinen

Mitä enemmän kulutat sen parempi treeni- ajattelu on mennyt ihan överiksi. Moni juoksee ryhmäliikunnasta toiseen ja tavoittelee vain kovempia sykkeitä ja intensiteettiä. Kunhan treenissä palaa mahdollisimman paljon kaloreita niin kaikki on hyvin. – Voiko enää surullisempaa tapaa liikkua olla… – mielestäni ei! Saa toki olla asiasta erimieltä, mutta lähtökohtaisesti jos suurin tavoite liikunnan suhteen on kehon kuluttaminen & kaloreiden polttaminen niin joku on pahasti väärin. Ei tarvitse kauaa odottaa kuin keho lyö liinat kiinni ja pahimmassa tapauksessa ylikunto iskee. Ei kenenkään keho jaksa jatkuvaa stressitreeniä.

Itsellä meni teini-iässä treenaaminen överiksi, kun ajattelin että minusta tulee parempi jalkapalloilija, mitä enemmän treenasin. Kun valmentaja sanoi, että olen ylikunnossa- ajattelin tietenkin, että vähän siistiä! Olin ylihyvässä kunnossa! No ei sinnepäinkään! Ylikunto voi tulla ihan kenelle tahansa kun treenaaminen on mennyt täysin pieleen. Kehoa on rasitettu liikaa sen kapasiteettiin nähden, eikä systemaattisesti olla osattu harjoitella oikein. Oikealla tarkoitan oikeaa treeni- intensiteettiä suhteessa palautumiseen. Väsynyttä kroppaa on väsytetty jatkuvasti lisää, jolloin lopulta keho sanoo sopimuksen irti. Onneksi itse palauduin nopeasti täyslevolla, mutta kun ylikunto menee överiksi voi mennä jopa vuosia, että täydellinen palautuminen on tapahtunut.


Jo treeni itsessään kuluttaa, niin kuin ihan kävely ja arkiset asiat elämässä. Kulutusta on hyvä seurata treeneissä, jos ei tiedä syökö esimerkiksi tarpeeksi tai palautuuko. Seuraan itse usein Suunto 9, treenikellosta kuinka paljon yksittäiset harjoituksen kuluttavat tai ihan oma työpäiväni kymmenillä tuhansilla askeleilla, jotta tiedän kuinka paljon tarvitsen oikeasti energiaa. Kun liikkuu paljon, voi olla vaikea hahmottaa kokonaiskulutusta ja helposti tulee mentyä liian vähillä energioilla pitkiäkin pätkiä. Jos en yhtään seuraisi kulutusta, voisi oikeasti vaikea vastata kulutukseen oikealla energian määrällä. Kuluttaminen ei kuitenkaan ole treeneissä tavoitteeni vaan kehittyminen.

Jokaisella saa olla treenissä juuri sellainen tavoite, kuin haluaa. Mutta kun mietitään liikunnan merkitystä on sen tavoite parantaa ja edistää terveyttä ei viedä sitä pois. Kun taas palaat tavoite-ajatteluun niin kumpi edistää terveyttä kehittävä harjoittelu vai kuluttava harjoittelu? Tottakai kehoa pitää rasittaa, jotta se kehittyy mutta tässä tekstissä perimmäinen herättely on kuitenkin siinä, ettei päätavoitteena kannata miettiä kuluttamista vaan kehittymistä. Kuluttamisen sijaan puhuisin kehon sopivasta rasittamisesta kohti omaa tavoitetta. Jolloin ei puhuta niinkään kulutetuista kaloreista vaan hapon sietokyvystä lihaksissa. Tällöin kehitetään kestävyyttä ja lihaksien kestovoimaa, jaksaa treenejä korkeammalla tasolla.

Kun liikut, mieti joskus miksi liikut! Kysy itseltäsi liikutko, koska haluat kuluttaa kaloreita ja laihtua, vai haluat niskahartia-seudun kivut pois, oppia ehkä vetämään yhden leuan, jaksaa töissä paremmin, juosta 3000 m coopertestissä… ja lopuksi voit vielä kysyä itseltäsi mikä näistä tavoitteista on motivoivin ja mihin uskot, että sinulla riittää pitkäjänteisyyttä.

Hyviä treenejä!

4 Kommenttia

Älä aseta itsellesi rajoitteita

”En pysty juoksemaan, koska kaksi vuotta sitten minulla oli juoksijanpolvi, En voi treenata koska ranteeni ovat heikot, en voi kävellä portaita koska minulla on rasitusastma”… niin, näitä lauseita kuulen valmentajan työssäni jatkuvasti. Todellisuudessa näillä ihmisille on satoja muitakin mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa kun juuri ne mitkä aiheuttavat kipua tai vaikka hengenahdistusta… Ja mikä hienointa, he oikeasti voivat usein tehdä jotain näille ongelmille.

Me annamme liian usein pienille rajoitteille vallan ja rupeamme elämään elämää rajoituksien keskellä. Usein ajatellaan, että nyt kun jotain sattuu niin parempi olla liikkumatta kokonaan. Mitä se liikkumattomuus sitten aiheuttaa on paljon pahempi tila, kuin se yksittäinen vamma tai rajoite. Liikkumattomuus voi aiheuttaa vain lisää lihaksiston voimattomuutta, liikkuvuusrajoitteita ja pahimmassa tapauksessa lisää kiputiloja kroppaan. Sairaana oleminen on asia erikseen ja eikä silloin pidä rasittaa elimistöä.

Meidän jokaisen keho on luotu, niin että kykenemme erilaisiin fyysisiin ominaisuuksiin. Se, että päätät vain lopettavasi juoksemisen koska sinulla on joskus ollut rasitusvamma on niin hölmöä. Missään nimessä rasitusvammoja ei saa rasittaa lisää, mutta rasitusvammat johtuvat usein askelvirheistä, liikkuvuus ongelmista tai rakenteellisista ongelmista. Kun olemme pitkään rasittaneet kroppaa väärillä liikeradoilla, ilmenee kipua ja rasitusta. Ja mitä tämä tarkoittaa, on vain keskittymistä harjoitteluun joka vahvistaa kroppaa, eikä rasita sitä lisää. Yleensä ongelmiin löytyy ratkaisu, kun jaksaa laittaa peliin omaa panostusta ja aikaa. Miksi siis teemme itsestämme rammempia kuin oikeasti olemme tai annamme rasitusvamman rajoittaa liikkumista johon keho on fysiologisesti luotu?  

Onko kyse siitä, että haluamme hyvän syyn olla tekemättä. Syy ettei jaksa kuulostaa omaan korvaan luovuttamiselta, mutta vamman taakse on helppo piiloutua. Nyt haluan muistuttaa, ettei mikään vamma tai sairaus ole kiva juttu. Vammojen ja leikkauksien jälkeen itselläkin on ollut mieli tosi matalalla. Mutta harvemmin mikään vamma aiheuttaa sen, että pitää lopettaa kokonaan liikkuminen. Yleensä kahta kauheammin ne ihmiset haluavat liikkua ja saada itsensä kuntoon, kenellä olisi oikeasti syitä joiden taakse paeta, mutta eivät missään nimessä halua.

Tässä tekstissä puhunkin enemmän esim. rasitusvammoista tai ongelmista kehossa, joita on ehkä ollut aiemmin tai ne ovat vammoja, jotka saisi oikeasti oikealla kuntoutuksella ja treenillä kuntoon.

kuvat: Petteri Peltonen

Ymmärrän kiputilan pelon, joka voi aiheuttaa liikkumattomuutta ja varomista. Mutta aina on hyvä muistaa, että oikea liike ja kehon vahvistaminen taas puoltavat sitä, ettei kipua synny. En missään nimessä suosittele että kipua pitää sietää ja siitä huolimatta painaa täysillä eteenpäin. Vaan kivusta pitää päästä oikea tempoisella vahvistavalla harjoittelulla eroon. Turha kehon kapasiteettiä on pimittää ja aiheuttaa enemmän ongelmia kehoon.

On myös hyvä miettiä mitä kaikkea sitä pystyy tehdä sen sijasta, kun miettiä mitä kaikkea ei pysty tehdä. Itsekin jokaisen polvioperaation jälkeen olen keskittynyt polvenkuntoutuksen lisäksi siihen, että miten pidän muustakin kropasta huolen ja miten vahvistaa sitä entisestään, ettei tule muita ongelmia. Vaikka en ole pystynyt kävelemään olen pystynyt esimerkiksi vesijuoksemaan ja käymään salilla.

Haluankin vain sanoa, että älkää tehkö itsestänne sen rajoittuneempia mitä, ette oikeasti ole. Joku päivä voi käydä niin, että omasta tahdosta huolimatta saa osaakseen pysyvän vamman tai sairauden, eikä takaisin paluuta enää ole. Silloin joutuu hyväksymään rajoitteita, vaikkei niille haluisikaan antaa valtaa.

Mukavaa viikon alkua- mielenrajat on tehty rikottaviksi!

2 Kommenttia

Mitkä pilarit rakentavat mun hyvinvoinnin?

En ole koskaan pitänyt fyysiseen kuntoon liittyvästä ajattelusta: ”uusi vuosi – ja laihempi minä.” Olisi joskus kiva nähdä dataa, kuinka iso prosentti jatkaa uuden vuoden uusi ” laihempi minä” ajattelua, kauemmin kuin alkuvuoden. Itsensä haastaminen ja likoon laittaminen on ihan loistava juttu. Se, että haluamme voida paremmin ja haluamme tehdä muutoksia kohti terveempää/hyvinvoivaa elämää on enemmän kuin tervetullut ajattelutapa. Mutta onko itsensä ja omien tapojen muuttaminen täysin päälaelleen hyvä pitkällä tähtäimellä kohti hyvinvointia, saati päätavoitteena laihdutus ja kilojen karistaminen…

Ymmärrän, että on siistimpää luvata itselleen olevansa huippukunnossa tulevana kesänä ja saada vaatekokoa pienemmäksi, kuin onnistua lisäämään omaan inaktiiviseen viikkoon 2h liikuntaa tai saavuttaa tasapainoinen hyvinvointi. Tavoitteiden realistisuus saattaa usein kaatua siihen, että emme edes mieti; miten voisimme onnistua tavoitteessa, mitä tavoite oikeasti vaatii ja miksi ylipäätään haluamme saavuttaa kyseisen tavoitteen? Tekevätkö tavoitteet meidät oikeasti onnellisemmaksi vai teemmekö sen vaan sen takia, jotta voimme sanoa ääneen muille, että: ”tänä vuonna treenaan itseni kesäkuntoon.”


Hyvinvointi ja hyvä olo ovat summa monesta liikkuvasta tekijästä. Hyvinvointiin liittyy niin moni asia, ettei yksittäinen treeni tai yksi hyvä välipala-valinta työpäivän aikana yksin muuta vielä paljoakaan saati kesäkuntoon laihdutuspojekti… Teemme päivässä satoja, jopa tuhansia päätöksiä koskien hyvinvointiamme. Enkä nyt puhu pelkistä ruokavalioon tai liikuntaan liittyvistä päätöksistä. Päätös voi olla nukkumaanmenoajasta erilaisten työtehtävien hyväksymiseen.

Elämme suorituskeskeisessä maailmassa, jossa multitasking taitoa kadehditaan ja hyvää oloa verrataan ulkoisen habituksen kautta. Mikään tietty vartalomalli tai rasvaprosentti ei kerro hyvinvoinnista eikä taito treenata 14 kertaa viikossa ja tehdä 8h työpäiviä ole mikään saavutus. Iso elämäntapamuutos voi olla saavutus mutta saavutimmeko sillä hyvinvoinnin ja onnistuimmeko vielä pitämään siitä kiinni?

Saavutus on löytää tasapaino!

Jos asettaisin itseni keskelle mielekarttaa ja piirtäisin ympärille ajatuskuplat mistä oma hyvinvointi koostuu niin näistä:

  • Suhde perheeseen ja ystäviin. Kun läheiset voivat hyvin ja pääsen viettämään heidän kanssaan aikaa – saan niin paljon energiaa. Yksittäiset lounashetket parhaiden ystävien kanssa, avoimet keskustelut perheen kanssa ja ylipäätään läsnäolo.
  • Harrastukset ja ylipäätään urheilu, joka ei edes tunnu treenaamiselta, koska on niin hauskaa. Hampaat irvessä suorittaminen ei lisää omaa hyvää oloa vaan juuri se hyvällä ja rennolla fiiliksellä tekeminen, vaikka treenaisinkin kovaa. Lisäksi tasapaino kovien ja kevyiden treenien välillä pitää kropan parhaimmassa kunnossa.
  • Työ, joka antaa paljon eikä vaan vie aikaa ja energiaa. Työ mitä saa tehdä itselleen, mikä haastaa, opettaa uutta ja mihin menee aina hymy huulilla. Rakastan tilanteista missä en ole vahvimmillaan, vaan joudun ottamaan tilanteen haaltuun ja pääsen oppimaan jotain mitä en aiemmin ole tehnyt.
  • Lepo ja palautuminen, niin jokainen nukuttu tunti kuin lomamatkat ja rentoutuminen. Mieli ja keho vaan tarvitsevat aikansa, jotta voivat nollata kovalevyt ja antaa tilaa uusille ajatuksille. Jokainen meistä tarvitsee ajan, jolloin ei myöskään tarvitse tehdä mitään sekä ajan milloin tekee jotain, mikä vie ajatukset normi arjesta muualle.
  • Terveellinen, säännöllinen, mutta rento ruokavalio. Rakastan ruokaa, enkä enää koskaan halua rajoittaa syömistä, varsinkaan ruuan määrää, mutta tykkään raikkaasta ja terveellisestä ruuasta. Ja esimerkiksi rauhalliset sunnuntaiaamut, jolloin saan valmistaa hyvän brunssin on ihan mun suosikki juttu!
  • Omista arvoista kiinnipitäminen! En voi hyvin jos en seiso ja elä omien arvojen mukaisesti. Olen hyvin intohimoinen, mutta samalla vahvatahtoinen ihminen. Vaikka olen spontaani seikkailija, kaipaan vahvoja arvoja ja turvaa ympärille. Mikäli oma ”minuus” horjuu, en koe olevani hyvinvoiva. Tästä syystä käytän esimerkiksi paljon aikaa itsetutkiskeluun, koska haluan tuntea itseni.
  • Hetkessä eläminen- vaikka kuinka tätä toitotetaan ja sitä haluaa kaikin keinoin elää hetkessä, se ei vaan aina onnistu. On asioita, jotka vaivaavat mieltä ja mitä jo alitajunta pakottaa otsalohkolle. Siitä huolimatta pyrin tähän sitaattiin aina kuin mahdollista.

Kun kaikki nämä ylhäällä mainitsemat kohdat onnistuvat sopivassa suhteessa, koen voivani hyvin ja saavuttavani hyvinvoinnin. Hymyilen kun menen nukkumaan ja samalla kaavalla alkaa myös seuraava aamu ja mikä tärkeintä: koen olevani energisen onnellinen. Kun taas joku näistä kohdista jää alamäkeen, en voi niin hyvin kuin voisin ja se näkyy nopeasti jaksamisessa.

Elämä on tasapainolauta joka etsii jatkuvasti hyvinvoinnin tasapainopistettä. Joskus lauta haluaa kellahtaa oikealle ja joskus vasemmalle. Vaikka kuinka haluaisimme, ei tasapainottelu ole helppoa, vielä kun unohtaa silmät kiinni huomaa, että haasteet vain korostuvat. Koska niin moni tekijä vaikuttaa meidän hyvinvointiin, kannattaa tukipisteet (Tukipisteet ovat tietysti liikunta, ravinto ja lepo, joihin pystymme itse vaikuttamaan) laittaa ensimmäisenä kuntoon ja avata silmät. Kun olemme terveitä ja voimme itse hyvin, jaamme silloin myös hyvää oloa ja energiaa ympärille.

<3

2 Kommenttia