Hyvinvointi & terveys

Suuntaviivat- hyvinvoinnin kultaiselle keskitielle

Terveys vs. onnellisuus vai terveys = onnellisuus…

Hyvinvointi pitää sisällään kaksi hyvin isoa käsitettä: terveyttä ja onnellisuutta, jotka kulkevat käsi kädessä toistensa kanssa. Terveyttä ei voi verrata onnellisuuteen eikä onnellisuutta terveyteen. Terve ihminen voi olla onneton ja taas sairaudesta huolimatta ihminen voi olla onnellinen. Terveys kuitenkin tuo onnellisuutta ja onnellisuus usein stressittömyyden kautta terveyttä.

Terveys olisi hyvä ajatella vammojen/vaivojen ennaltaehkäisy terveellisten elämäntapojen kautta. Vammojen ennaltaehkäisyyn keskitytään ihan liian vähän. Vasta kun vamma tai tapaturma on sattunut, mietimme mitä olisi pitänyt tehdä toisin.  Usein myös terveys asetetaan vaakalaudalla ihan huonojen elämäntapojen johdosta.

Elämäntapoihin kuuluvat…

Fyysinen aktiivisuus-

Fyysinen aktiivisuus ei aina tarkoita kovaa fyysistä liikkumista ja kropan rääkkäämistä vaan pitää sisällään ihan arkiaktiivisuuden. Monien ongelma on pitkän liikkumattomuuden jälkeen liikunnan aloittaminen samalla intensiteetillä, mihin oli aiemmin jäänyt. Vaikka tuntuisi kuinka hankalalta aloittaa liikunta porras portaalta, on se kuitenkin ainut oikea tapa. Kroppa pitää rauhassa totuttaa taas liikuntaan. Jos heti aloittaa liikkumaan täysillä herää seuraavana aamuna usein todella jumiseen ja kipeään kroppaan. Alku innostus voi helposti lopahtaa liian kovan aloituksen myötä.

Hyvänä pohjana kannattaa liikunta aloittaa peruskunnon parantamisesta sekä liikkuvuudesta. Jokainen liikuntamuoto vaatii kuntoa ja jokainen liike vaatii liikkuvuutta.

Liikunnassa muutenkin olisi hyvä tähdätä mahdollisimman hyvään toimintakykyyn ja siirtää ulkonäköseikat toissijaisiksi. Estetiikka voi motivoida, mutta se ei itsessään paranna meidän kuntoa, tasapainoa, koordinaatiota eikä ehkäise loukkaantumisia ja vammoja.

Lisäksi oman lajin löytäminen tekee motivaatiosta pitkäjänteisempää. Kun löydämme itsellemme sopivan tavan liikkua, liikumme mielellään, emmekä välttämättä edes ajattele liikkuvamme.

Monipuolinen / Terveellinen ravinto

Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio ei vaadi loppu pelissä paljoa. Netistä lukee mitä ihmeellisimmistä ruokavaliosta ja niitä kannattaa lukea hyvinkin kriittisesti. Se, että joku tykkää syödä jonkun koulukunnan tavoin ei välttämättä ole juuri sinulle sopiva tapa. Eikä hyvä kunto perustu pelkästään ruokavalioon.

Hyviä periaatteita ruokavaliossa on pyrkiä valmistamaan ruuat itse, jolloin automaattisesti suunnittelee omaa ruokavaliota säännöllisemmäksi. Lisäksi panosta monipuolisuuteen ja siihen että syöt oikeasti tarpeeksi. Hiilarit ja rasva eivät normaalin tarpeen mukaan lihota ja rasva-aineenvaihdunta jo itsessään tarvitsee rasvaa.

Terveellinen ruokavalio ei kuitenkaan vaadi hifistelyä tai ylimääräistä tarkkailua. Rento suhtautuminen niin ruokavaliossa, kuin kaikessa muussakin helpottaa huomattavasti hyvissä elämäntavoissa pysymistä.

Riittävä ja laadukas lepo

Opitut asiat niin työssä, koulussa kuin liikunnan parissa prosessoituu unen aikana. Ilman unta emme kehity! Unta voisikin luonnehtia kaikken tärkeimmäksi, koska silloin kaikki oikeasti tapahtuu. Silti uni on näistä kaikista melkeinpä se, mistä eniten tingimme.

Unta on oikeasti saatava riittävästi. Jos tavoite on nukkua joka yö 8 tuntia, ei riitä, että nukkumaanmenon ja heräämisen välinen aika on juuri se 8 h. Käymme myös yön aikana ”valveilla”- unessa, joka itsessään vähentää nukuttuja tunteja. Voi tulla jopa yllätyksenä, että todellinen nukuttujen yö-tuntien määrä onkin kahdeksan tunnin sijasta kuusi.

Työ ja vapaa-aika sopivassa suhteessa…

Vauhtisokeus voi helposti viedä mennessä. Liika työnteko ei ole koskaan hyväksi terveydelle. Jatkuva stressi, kiire ja keskittyminen vain yhteen asiaan voi lopulta viedä koko terveyden. Varsinkin yrittäjänä, kun ei ole sovittuja työaikoja voi helposti tehdä töitä lähestulkoon kokoajan. Olisikin tosi tärkeä tehdä viikkosuunnitelma missä on työpäivien lisäksi vapaapäiviä. Kukaan ei pysty jatkuvaan työntekoon ilman mitään muuta elämää. Itsensä johtaminen ja omien voimavarojen ymmärtäminen ovat tärkeitä. Loppuun palamisesta palautuminen voi olla jopa vuosien projekti.

Pidä huolta itsestäsi! Se että liikut, nukut ja syöt terveellisesti on suoraan yhteydessä suorituskykyysi ja tuottavuuteesi niin työpaikalla kuin kotonakin. Olisi tärkeä pyrkiä terveeseen minään ilman, että siitä stressaa jatkuvasti. Terveelliset elämäntavat eivät vaadi tarkkailua ja kikkailua vaan ihan perusteiden laittamista kuntoon…

Kuvat: Jan Lönnberg

FITOONA Terve ja Vahva minä!– Kirjaa löytyi vielä Fitran varastosta todella rajallinen erä. Laitoimme sen nyt mega hintaan 9,90 TÄÄLTÄ pääset halutessasi tilaamaan sen itsellesi! Kaupoista kirjaa ei ole enää mahdollista saada, joten jos vielä haluat esikoiskirjani itsellesi, niin nyt sitä on muutama saatavilla!

Mitä terveyteen- ja hyvinvointiin liittyviä kirjoja kaipaatte lisää markkinoille?

0 kommenttia

Viikkoa vaille 5 kuukautta polvileikkauksesta

Kohta on viisi kuukautta takana leikkauksesta, enkä olisi ikinä uskonut, että aika menee näin nopeasti.  Motivaatio on vain kasvanut pelaamiseen ja ehkä vaikeinta onkin kun (7-) kausi alkaa likoilla reilun parin viikon päästä eikä itsellä sinne ole vielä mitään asiaa. Kuntoutus on muuttunut paljon tässä kymmenen vuoden aikana. Jouduin ensimmäistä kertaa täysin samaan polvileikkaukseen, kun olin 15 vuotias, mutta silloin kyseessä oli oikea polvi. Kuutta kuukautta pidettiin sopivana aikana kuntoutukselle, jonka jälkeen palattiin jo aika nopeasti takaisin kentille. Nyt, jo kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa suosittelee kuntoutukseen 8-11 kuukautta. Selvästi liian nopea paluu kentille on tuonut liian monille urheilijoille takapakkia. Jälkiviisastelut eivät paljoa auta, jos loukkaantuminen uusiutuu.

Kuntoutuminen on edennyt kovaa vauhtia ja lihasten välinen puoliero rupeaa pikku hiljaa tasoittumaan. Reisien välinen ero on jo kaventunut 1-1,5 cm kun leikkauksen jälkeen se huiteli reilun 5 cm kohdilla. Tällä hetkellä isoimpia haasteita aiheuttaa leikatun jalan kireys. Takareiden siirre- kohta on todella kireä ja oikeastaan koko reiden alue. Paras apu on ollut ihan perinteinen hieronta, sekä foamrullaus. Venytykset ovat olleet hankalia, koska polvi ei kunnolla taivu joka asentoon. Hitaasti hyvä tulee..

Kuntoutus viikkoihin olen aikatauluttanut kaksi voimatreeniä jaloille, kaksi voimatreeniä yläkroppa/keskivartalo-alueelle, kaksi koordinaatio/tasapaino/pomppu- treeniä jaloille sekä lisäksi vielä 3-2 krt/vk:  pyöräilyä/uintia/crossaria/soutua. Nyt juoksua voi alkaa asteittain nostamaan yli 10 minuuttiin ja mukaan otan kiihdyttäviä juoksuja sekä spurtteja. Lisäksi kaikki treenit pitävät sisällään liikkuvuutta ja kehonhuoltoa, siitä ei kannata tinkiä! Keskeisintä kuntoutuksessa on tarkka keskittyminen tekemiseen. Yhtään toistoa tai liikettä ei voi tehdä puolivaloilla vaan jokainen liike ja alastulo pitää olla hallittu sekä stabiili.

Maltillinen ja positiivinen asenne kuntoutukseen on ollut helpompi kuin koskaan aiemmin, silti on hirveä palo takaisin täyteen toimintaan. Elämässä on onneksi muutakin ja tällä hetkellä käytän kaiken ylimääräisen energian niihin asioihin, missä ei polvi jarruta. Yllättävän nopeasti aika kuluu ja tämänkin on vain pieni hetki elämästä!

Tsemppiä kaikki kohtalotoverit! 🙂

6 Kommenttia

Nyrkkeilyä mestarin opeissa!

Viikon kohokohtiin kuuluu ehdottomasti nyrkkeily treenit Evan kanssa. Eva on Suomen yksi menestyneimpiä nyrkkeilijöitä. Huikeimpana suorituksena hän pokkasi ensimmäisenä suomalaisena v. 2015 ammattilaisnyrkkeilyn maailmanmestaruuden. Tämän lisäksi Evalta löytyy lukuisia mitaleita mm; em,- pm,- ja suomenmestaruuskisoista. Likka on täyttä rautaa, mutta samalla ihan mielettömän positiivinen ja aurinkoinen persoona. Eva kuuluu ehdottomasti Suomen kovimpien urheilijoiden klaaniin.

Nyrkkeily on todella hieno, mutta vaikea laji. Nippelitietona vähän historiaa nyrkkeilystä:

”Nyrkkeily on yksi vanhimmista urheilulajeista ja sillä on vuosituhansien perinteet. Nykyaikainen nyrkkeily sai alkunsa Englannista, kun miekkailukouluissa alettiin 1600-luvulla harjoittaa myös aseetonta itsepuolustusta. Aikojen myötä lajin säännöt ovat muuttuneet moneen kertaan. Nykynyrkkeilyä kutsutaan olympiatyylin nyrkkeilyksi.

Suomeen nyrkkeily saapui 1900-luvun alussa ja Suomen Nyrkkeilyliitto perustettiin vuonna 1923. Nyrkkeily on ollut nykyaikaisten olympialaisten ohjelmassa jo vuoden 1904 St. Louisin kisoista lähtien. Suomalaiset nyrkkeilijät ovat saavuttaneet 14 olympiamitalia.” (teksti: nyrkkeilyliitto.com) 

Nyrkkeily vaatii kovaa fyysistä kuntoa, pitää olla nopea, räjähtävä, vahva, omata hyvän tasapainon, koordinaation sekä rytmitajun. Ja vaikka löytyisi kaikkia näitä fyysisiä ominaisuuksia pitää samalla olla todella älykäs. Heikkohermoisuus kääntyy helposti kehän pintaan.

Kaimppailulajit ylipäätään vaativat todella paljon erilaisia fyysisiä ja psyykkisiä ominaisuuksia ja juuri tästä johtuen ovat erittäin monipuolinen liikuntamuoto. Silti ne eroavat paljon toisistaan. Olen nuorempana harrastanut karatea n. 5-6 vuotta, ja sitä kautta hurahtanut kamppailulajeihin. Evan treenistä oma kamppailulaji-kipinä syttyi taas!

Kiitos todella paljon Eva Wahlströmille, Björn Borgille ja Polhemille tästä huikeesta nyrkkeily setistä. 8 vuotiaan Oonan unelma toteutui vihdoin!

Kuvat: Vesa Koivunen

0 kommenttia

Minä analyysi?

Olen ollut oikeastaan aina kiinnostunut erilaisista ihmistyypeistä ja luonteista. Kaikilla meillä on omat tapamme toimia, erilaiset elämänasenteet ja persoonallisuudet ja juuri ne kiehtovat minua. Omassa työssäni en työskentele koskaan saman tyyppisten ihmisten kanssa, vaan jokaisen persoonallisuus on täysin erilainen. Jokainen oppii, motivoituu ja ottaa esimerkiksi palautetta eri tavoilla vastaan. Ammatissani on erittäin tärkeä ymmärtää jokaista valmennettavaa, jos halutaan pyrkiä saavuttamaan suurempia tavoitteita. Kukaan ei tee elämäntapamuutosta ja usko itsevarmasti itseensä sormia napsauttamalla.

Ei kuitenkaan riitä, että osaan huomioida asiakkaiden erilaiset persoonallisuustyypit, vaan minun on osattava tuntea myös itseni. Tietää omat heikkoudet ja vahvuudet sekä työstää niitä. Itsetutkiskelulle ei kannata koskaan kääntää selkää. On erittäin tärkeä tietää millainen on, vaikka ne omat heikkoudet haluisikin työntää sivuun. Juttelin asiakkaani kanssa juuri tästä aiheesta ja hän vinkkasi hauskaa: tunnista itsesi- persoonallisuustestiä. Testi oli hänen kohdallaan osunut täysin kohdallaan, joten olihan se pakko päästä myös itse tekemään.

@Petri Mast

Ja tulos osui kohdallani vähän liikaakin! Tässä omat persoonallisuustyypit, mitä sain tulokseksi:

”Vahva Vaikuttaja – Kasit ovat vahvoja ja itsevarmoja ihmisiä. Heistä säteilee auktoriteettia ja vaikutusvaltaa. Kasien ei yleensä tarvitse korottaa ääntään tai tehdä itsestään suurta numeroa, sillä heitä kuunnellaan ja kunnioitetaan heidän luontaisen karismansa ansiosta. Kasi haluaa, että häntä kunnioitetaan ja että hänen itsemääräämisoikeuttaan ei pyritä rajoittamaan. Kasi haluaa olla itsenäinen ja riippumaton, mutta hän on myös erittäin turvallinen ja suojelevainen perhettään ja ystäviään kohtaan. Kasit ovat parhaimmillaan silloin, kun he saavat olla vastuussa ja heidän kykyihinsä luotetaan. Kasit ovat hyvin oikeudentuntoisia. He puolustavat heikompia ja puuttuvat vääryyksiin ja epäoikeudenmukaisuuteen rohkeasti ja omaa nahkaansa säästelemättä.

Kasi on voimakastahtoinen ja menee ”läpi vaikka harmaan kiven” pyrkiessään tavoitteeseensa. Kasit ovat hyvin yrittäjähenkisiä ja ottavat myös taloudellisia riskejä toteuttaakseen unelmansa. He tekevät periksi antamattomasti töitä tavoitteidensa eteen eivätkä luovuta helposti. Neuvokkuus ja sisäinen intohimo ohjaavat Kasia ja hän on erittäin taitava toteuttamaan mahdottomaltakin näyttäviä hankkeita. Kasit hakeutuvat usein johtavaan asemaan tai ryhtyvät yrittäjiksi, sillä heillä on luontainen tarve päättää asioista ja olla oman elämänsä ohjaksissa. Kasit arvostavat rehellisyyttä eivätkä anna helposti anteeksi, jos kokevat tulleensa petetyiksi tai huijatuiksi. Kasit ovat selviytyjiä ja nousevat yleensä nopeasti takaisin jaloilleen, vaikka olisivat kokeneet koviakin kolhuja elämässään.

Kasit ovat voimakasluonteisia ja suorasanaisia. He suhtautuvat elämään mutkattoman suoraviivaisesti eivätkä oikein ymmärrä jahkailua ja epäröintiä. Kasin on vaikeaa ymmärtää heikkoutta ja epävarmuutta toisissa ihmisissä, sillä hän ei salli sitä itselleen. Kasi haastaa toisia voimallisuudellaan ja haluaa tietää kuka päättää ja kuka on vastuussa. Kasi saattaa olla määräilevä ja dominoiva halutessaan saada tahtonsa läpi, mutta samalla hän kuitenkin kunnioittaa vahvuutta ja suoruutta toisissa. Vihaisena Kasi saattaa olla uhkaava ja pelottava. Kasit näyttävät kielteiset tunteensa samalla voimalla, jolla he suhtautuvat elämään muutenkin. Kasit huomaavat usein itsekin taipumuksensa liioiteltuun voimankäyttöön. Kasin sanoin: ”aina hyttysen tappamiseen ei tarvita dynamiittia”.

Parhaimmillaan Kasi on vakaa, päättäväinen ja arvovaltainen. Tasapainoisena hän on luontainen johtaja, jota muut kunnioittavat ja arvostavat. Kasi on parhaimmillaan silloin, kun hän puolustaa ja suojelee toisia vahvuudellaan ja työskentelee sellaisten asioiden puolesta, joihin uskoo koko suuresta sydämestään. Kasit ovat parhaimmillaan todellisia sankareita, jotka yltävät suuriin saavutuksiin ja pitävät omiensa puolia viimeiseen saakka. Kasi on rohkea, vahva ja suurisydäminen ihminen, joka osaa ottaa vastuuta luontevasti. Kasit ovat ystävinä, työtovereina ja perheenjäseninä korvaamattomia tukipilareita, joiden puoleen on turvallista kääntyä niin pienten kuin suurtenkin ongelmien kanssa. ”

Sekä toisena sain: ”Innostuva Suunnittelija– Seiskat nauttivat uusista ideoista, ihmisistä ja seikkailuista. He ovat hurmaavia, energisiä, myönteisiä ja täynnä uusia ideoita. Seiskalla on yleensä monta rautaa tulessa yhtä aikaa ja hän on usein juuri tulossa matkoilta, lähdössä jonnekin tai ainakin suunnittelee toteuttavansa jonkin hauskan projektin lähiaikoina. Seiskat pursuavat innostunutta energiaa, ideoita ja uusia suunnitelmia. Seiskoilla on ainutlaatuinen kyky nähdä asioiden mahdollisuudet ja valoisat puolet. He ovat luonnostaan optimistisia eivätkä lannistu esteistä kovin helposti. Seiskan aktiivinen mieli keksii yleensä ulospääsyn hankalista tilanteista ja ratkaisun pulmaan kuin pulmaan. 

Seiskat ovat loistavia ideoimaan uutta ja heidän vilkas ja luova mielikuvituksensa tuottaa joskus enemmän ideoita kuin mitä he ehtivät käytännössä toteuttaa. Seiska saattaa jättää asioita myös puolitiehen tai velvollisuuksia hoitamatta, jos hän tuntee, että ne rajoittavat liikaa hänen vapauttaan tai hyvän olon tunnettaan. Koska Seiskalle on tärkeää säilyttää oma vapautensa ja onnellisuutensa, hän kokee rajoitukset ja tiukat säännöt joskus pikkumaisina ja ahdistavina. Seiskat tekevät yleensä oman päänsä mukaan eivätkä anna toisten eriävien mielipiteiden liikaa hidastaa tahtiaan.

Seiska on nopea liikkeissään ja keräilee mielellään uusia kokemuksia ja seikkailuja. Seiskat ovat usein hyvin perillä trendeistä, uusista ravintoloista, huvituksista ja matkailuvaihtoehdoista, sillä he ovat yleensä kokeilleet niin monia asioita. Seiskan kokemusten keräily ja nautiskeleva elämäntyyli peittää joskus alleen levottomuutta ja tylsistymistä jokapäiväisiin arkisiin asioihin. Seiska pyrkii pysymään innostuneena ja vauhdikkaana eikä kohtaa mielellään elämän epämukavia tai kipeitä asioita. Pitkästymisen ja paikalleen juuttumisen pelko pitävät Seiskaa aktiivisesti liikkeessä, eikä hänen ole aina helppo hidastaa tahtiaan tai huomata omia tai toisten todellisia tarpeita.

Seiska pyrkii tekemään elämästään mielenkiintoista ja on yleensä hyvä luomaan ympärilleen iloista mieltä ja energistä tunnelmaa. Seiskat ovat luontaisen hyviä esiintymään ja viihdyttävät ja kertovat tarinoita mielellään. Seiskat ovat parhaimmillaan eloisia, innostuneita, joustavia ja hyväntuulisia. Seiska on usein monilahjakas ja aikaansaava yleistaituri, joka oppii asiat nopeasti. Hän on kiinnostunut monista asioista ja hyvä yhdistelemään kiinnostuksen kohteitaan luovasti yhteen joksikin uudeksi ja mielenkiintoiseksi. Seiskat ovat parhaimmillaan kuin taikaliemeen pudonneita ihmelapsia, joiden uskoa elämän ihanuuteen on vaikea horjuttaa. Elämä on Seiskalle nautinto ja parhaimmillaan hän on kokemuksistaan ja elämästään syvästi kiitollinen.”

Oletteko lukijana saaneet tämän fiiliksen minusta,

vai onko mielikuva ollut täysin erilainen? 

@Petri Mast

Saatiin kotona todella isot naurut kun tehtiin testi Nikon kanssa ja molempien kohdalla tulos osui ihan täysin nappiin. Hauska oli myös lukea ristiin toistemme tulokset, koska juuri ne asiat mitkä toisessa ihastuttaa ja vihastuttaa pitivät paikkansa. Se, että teimme testit ja mietimme mielessämme ristiin luonteita, auttaa meitä ymmärtämään toisiamme paremmin. Kukaan ei ole täydellinen ja kaikilla meillä on omia voimavaroja ja haasteita, mutta jos emme ymmärrä itseämme emmekä muita voi helposti asiat johtaa umpikujaa, niin parisuhteessa, perheessä, ystäväpiirissä ja työpaikalla. Usein ne luonteemme ääripäät kohtaavat vahvasti riitojen keskelle ja taas ne vahvuudet kaiken ilon ja viihtyvyyden keskellä. Suosittelen vahvasti tekemään joko jonkun toisen tai juuri tämän testin, teki oikeasti hyvää!

(tässä vielä linkki testiin: namaste.fi )

2 Kommenttia

Työhyvinvointi kokonaisuudessaan

Työhyvinvointi on erittäin isossa asemassa meidän jokaisen arjessa, eikä sen tärkeyttä voi liikaa korostaa. Työhyvinvointi ei kuitenkaan käsitteenä määritä vain hyvinvointia työpaikalla ja työergonomiasta huolehtimista- vaan myös jokaisen työnteijän henkilökohtaisen hyvinvoinnin. Docendum määritti työhyvinvoinnin osatekijät näin:

Työn organisaation pitäisi olla joustavaa, tavoitteellista ja kehittyä jatkuvasti eteenpäin. Työympäristön tulisi olla toimiva ja työntekijöiden välillä avointa vuorovaikutusta sekä hyvä ilmapiiri. Työn kuuluisi itsessään olla opettavaista ja jokaisella työntekijällä pitäisi olla työpaikallaan mahdollisuus vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Lisäksi johtajan olisi hyvä olla kannustava ja osallistua itse työssä keskeisiin asioihin. Viimeinen mutta ehkä kaikkein tärkein on jokaisen työntekijän oma psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen kunto. Jokainen tietää, että jos itsellä ei kaikki ole hyvin ja oma terveys on kortilla, se näkyy myös työpaikalla. Helposti tulee purettua omaa huonoa oloa ja huonoa fiilistä muihin, lopulta se vaikuttaa työpaikan ilmapiiriin ja työn tulokseen.

Työhyvinvointi ei ole niin helppo käsite kuin luulisi, vaan se on iso lumipallo efekti, joka voi pyöriä positiiviseen tai negatiiviseen suuntaan lähes yhtä helposti. Tulos lähtee usein siitä, että työntekijät voivat hyvin, jonka kautta työpaikalla voidaan hyvin ja tulosta on helppo takoa yhdessä. Isoissa työtiimeissä kukaan ei työskentele yksin ja jokaisen pitäisi pystyä luottaa työkavereihin ja johtoportaaseen. –Voiko edes olla parempaa johtamista, kuin se että ”johdatat.”

Johto on vastuussa myös alaisien hyvinvoinnista ja alaiset ovat vastuussa oman hyvinvoinnin parantamisesta ja hyvän ilmapiirin luomisesta. Jokainen on vastuussa siitä, että työyhteisö voi hyvin! Ketään ei voi osoittaa sormella, jos tietää ettei myöskään itse ole tehnyt voitavaa työyhteisön eteen. Eikä kyse ole edes isoista asioista, vaan siitä, että: olet kiinnostunut ja välität muista, tuet, kannustat ja motivoit sekä ilahdutat. Hyvä on aloittaa ihan kuulumisista!

Osana omaa työtäni, työskentelen paljon myös yrityksien kanssa. Esimerkkinä hyvinvointi/virkistyspäivät, luennot sekä pidemmät yrityksen hyvinvointiin pyrkivät projektit. Projektit ovat olleet todella erilaisia ja jokaiselle yritykselle yksilöllisesti räätälöityjä. On ollut todella antoisaa ja opettavaista päästä toteuttamaan isompia hyvinvointi-projekteja. Viimeisin erittäin huippu projekti oli Aureolis Oy.n kanssa toteutettu: ”Poweria Päivään”- projekti.

Projektiin kuului työhyvinvointiluento koko organisaatiolle Helsingissä sekä lisäksi projektiin sisältyi haku, jossa jokainen työntekijä sai hakea henkilökohtaista valmennusta ja tukea omaan poweria päivään- projektiin. Hakijoista valittiin 3 työntekijää, joiden kanssa harjoiteltiin 3 kk yhdessä, sekä sen jälkeen heillä oli kolmen kuukauden omatoimijakso, johon saivat jo alussa ohjeistuksen. Tavoitteet olivat jokaisella omat ja yksilölliset. Yhden kanssa halusimme opetella liikunnan aloittamisen perusteita aikuisiällä; mistä olisi hyvä lähteä ja mikä olisi matalan kynnyksen liikuntaa. Toisella oli taas hyvin alkanut uuden harrastuksen aloitus aikuisiällä, mutta motivaatio tahtoi helposti lopahtaa, kun harjoitukset kävivät liian itseään toistaviksi ja kiire töissä painoi päälle. Kolmas henkilö kaipasi enemmän motivaatiota palata omien harrastuksien pariin ja liikunnan lisäämistä osaksi omaa elämäntapaa.

Projektissa tarkoitus oli myös, että valitut työntekijät motivoivat myös muita liikkumaan työpaikalla ja kertovat omista onnistumisista ja haasteita tuovista tekijöistä. Olin erittäin tyytyväinen projektiin ja siihen mitä saimme näissä kaikissa työntekijöissä aikaan. Kaikki heistä tykkäsivät liikkua, eikä liikunta itsessään tuottanut vaikeuksia, mutta suurin ongelma oli aika. Töissä on usein kiire ja perheen aikataulu menee oman aikataulun yläpuolelle. Mutta jos pitkään laiminlyödään omaa liikkumista ja hyvinvointia, rupeaa huomaamaan sen omassa vireystilassa sekä usein ihan fyysisistä kivuista: niska- hartiaseudun jumit, päänsärky, nivelsärky, jne..

Oli hienoa huomata miten yrityksessä ollaan kiinnostuneita työntekijöiden hyvinvoinnista ja heille tarjottiin mahdollisuus tämän kaltaiseen projektiin. Toivottavasti jokainen yritys haluaa panostaa omiin työntekijöihin ja heidän terveyteen. Joskus sen bileristeilyn tilalle voisi ottaa hyvinvointi- ja terveyttä edistävää toimintaa. 😉

 

 

0 kommenttia