hyvinvointi blogi

Miten pysyä lomalla kunnossa!

Lomailu virkistää mieltä ja antaa rauhan arjen stressistä. Useimmiten lomailu pitää sisällään paljon löhöilyä, herkuttelua ja lisää herkuttelua. Syömme epäsäännöllisesti usein järjettömän määrän ensin aamubuffassa ja suolaisten välipalojen kuten sipsien jälkeen vasta illalla tulee ahdettua iso määrä ruokaa vatsaan. Sitten ihmetellään kun kroppa on siinä kunnossa, että mahalleen voitaisiin leikkiä pullon pyöritystä. Miten sinä selviät lomasta, kerryttämättä turhia lomakiloja, syömällä itseäsi ihan tukkoon tai sairastumalla vatsaflunssaan?

Tässä viisi kohtaa, miten ehkäisette pahimman lomapöhön sekä vatsataudit: 

Lomalla jos jossain on aikaa treenata, aamulla ennen aamupalaa voi hyvin tehdä aerobisen kävellen tai juosten, jolloin päivä lähtee ihan erilaisella energiastartilla käyntiin. Tai sitten illalla ennen illallista, joko lenkki tai jos kohteessa on kuntosali niin siellä reipas koko kropan kuntopiiri. Lisäksi kohteesta löytyy aina erilaisia aktiviteettejä joihin voi osallistua.

image

Juo tarpeeksi vettä, veden juonti: auttaa ylläpitämään nestetasapainoa, auttaa kontroloimaan painoa, antaa voimaa lihaksille, tukee ihon hyvinvointia, ylläpitää suolen normaalia toimintaa sekä tukee munuaisten toimintaa.

Huomioi aterioiden sisällössä (makroravinnejakauma), ettei ruoka olisi liian hiilarihöttöä, vaan saat myös tarpeeksi proteiinia. Itse pidän mukana usein näitä Fitnesstukun proteiini-annospusseja, joita on helppo hörppästä välipalaksi.

SAMSUNG CSC

Suosi kypsennettyä ruokaa. Usein vatsataudit puhkeavat matkoilla ei kypsennetetystä ruuasta tai esimerkiksi jääpaloista. Niitä kannattaa välttää varsinkin jos on herkkä vatsa.

SAMSUNG CSC

Maitohappobakteerien syönti kannattaa aloittaa jo muutama viikko ennen lomaa ja jatkaa loman aikana. Lomalla tulee syötyä paljon ruokia mihin elimistö ei ole normaalisti tottunut ja sen takia reagoi eri tavalla. Myös omaa bakteerikantaa kannattaa vahvistaa, jottei vatsaflunssa iskisi matkan aikana.

SAMSUNG CSC

Aktiivisuus, veden juonti, järkevä ruokailu sekä maitohappobakteerit niin lomailu ja lomalta paluu on varmasti mukavempaa kuin uskotkaan! Lomalla kannattaa suosia nähtävyyksiin sekä illallisen jälkeen hotellille kävelyä, jolloin aktiivisuutta on myös päivän aikana.

Miten sitten tuleva joulu? 

Melkein sama laulu tässäkin, vaikka jouluna pöytä onkin koreaksi katettu ja tekee mieli syödä kaikkea ja PALJON, tulisi silti olla järki kuinka paljon ruokaa kerralla syö. Vatsalaukkuun on sanottu mahtuvan 900 g ruokaa kerrallaan, joten suoliston saa helposti tukkoon syömällä överimäärät ruokaa. Maalaisjärki tässäkin asiassa, nauttikaa ja herkutelkaa, mutta välttäkää ähkyn tuomaa huonoa oloa! 😉

Ihan mielettömän nautinnollista ja rauhallista joulua kaikille! <3

Lisätietoa hyvinvoinnista pääsette lukemaan 3.3.16 ilmestyvästä Fitoona- Terve ja vahva minä! – kirjasta. Nyt kirjan voi ostaa – 20 % alennetulla hinnalla ennakkoon täältä

6 Kommenttia

Corralejo, Fuerteventura

Tuntui niin hyvältä hetki hengähtää. Suomessa miljoona deadlinea painaa päälle ja välillä tuntuu, että elämä menee liian minuuttiaikatauluksi ja asioiden suorittamiseksi. Silloin on hyvä hakea happea jostain missä et ole lähelläkään kiireitä. Ja niin me päätettiin tehdä ja lähdimme Espanjaan, Fuerteventuuraan!

Tarkoitus oli reissussa aktiivisesti myös blogata, mutta Hotellin netti ei ihan ollut sitä luokkaa, yhtäkään postausta en saanut julkaistua. Kuitenkin perästä kuuluu ja tässä lyhyesti reissustamme…

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Buuggasimme reissun kuukausi ennen lähtöä jolloin hinnat olivat hyvin edulliset. Varasimme hotellin tällä kertaa Apollon kautta, vaikka yleensä suosin ihan lentojen ja hotellin ottamista erikseen. Hotelli mihin päädyimme oli Corralejossa sijaitseva: Oasis Papagayo, sillä se oli sijainniltaan rannan ja kävelykadun välissä, mahdollisuus oli valmistaa itse ruokia sekä hotellilta löytyi treeni mahdollisuuksia. Moniin hotelleihin kuuluu ”all inclusive” eli kolme ruokaa päivään buffa-tyylillä, mutta me emme päätyneet tähän vaihtoehtoon sillä bongasimme Tripadvisorista muiden asiakkaiden kommenteista, että ruoka oli ollut pettymys. Ja kun pari kertaa kävimme aamupalalla niin ei se kovin erikoinen ollutkaan. Hyvä oli myös huomata, että ennakkoon ruoka olisi maksanut jopa muutaman euron enemmän/ kerta kuin vasta paikan päällä.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Correlajon kaupunki oli pieni, ei mikään shoppailijan paratiisi ellei suffitarvikkeita ole metsästämässä. Paljon samanlaista turistitavaraa mitä kaikkialla on, sekä lisänä muutama tunnettu kauppaketju, kuten esim. Zara ja Bershka. Ravintoloita oli sitäkin enemmän, mutta suosittelen katsomaan myös niiden arvosanoja ja varsinkin ihmisten kommentteja Tripadvisorista. Meille tästä palvelusta tuli lomalla ihan läppä! Katsoimme lähes jokaisen ravintolan sieltä sekä annoimme aina palautetta.

SAMSUNG CSC

image

Ranta oli todella huikea! Vesi puhdasta ja rantaa ennen sai kävellä jonkin matkaa hiekkadyynejä pitkin. Jos kiinnostaa Wind-surfing niin sitä pääsi tällä rannalla kokeilemaan.

Matkustelu on aina ollut minulle paljon muutakin kuin altaalla löhöilyä, esimerkiksi uusien kokemuksien saamista ja vielä siistimpää on jos oppii jonkun uuden lajin (alkeet siitä). Myös tällä reissulla oli pakko kokeilla jotain uutta, nimittäin surffausta..! Siitä kerron myöhemmin lisää omana postauksena… 😉

image

Lisäksi reissun aikana treenasimme aktiivisesti niin aamulenkkeillen ja iltaisin hotellin kuntosalilla. Yhtenä päivänä päätimme vuokrata maastopyörät ja taittaa muutama kilsa niillä saareen tutustuen.

Palailen vielä postauksissa surffauksen lisäksi, että miten pitää itsensä ruodussa loman aikana. 😉

-O

2 Kommenttia

Jolien treenikassi- kosmetiikka arvonta naisille ja miehille

Mitä kosmetiikkaa olisi hyvä löytyä treenikassista? Päätimme yhdessä Jolie.n kanssa koota teille lukijoille hyvät setit siitä mitä, sekä miehillä- että naisilla olisi hyvä löytyä treenikassista.

MIEHET

Absolutionin puhdistusgeeli sekä kasvoseerumi & PATYKAN suihkugeeli

Puhdistusgeelillä saa hyvin puhdistettua epäpuhtaudet iholta ja ettei iho kuivuisi liikaa varsinkin näin talven aikaan on hyvä suihkun jälkeen laittaa puhtaalle iholle freesaava seerumi.

NAISET

PATYKAN: Öljyseerumi, puhdistusemulsio & suihkugeeli

Naisille halusin välttämättä tämän öljyseerumin sillä se on mun yks ihan ehdottomasti lempi tuotteista. Jos on vähänkään kuiva iho niin tämä seerumi paikkaa kyllä sen. Lisäksi aina harjoitusten jälkeen olisi vielä hyvä syväpuhdistaa iho, vaikka ei meikkiä olisikaan tarttuu meidän ihoon joka päivä epäpuhtauksia.

Jolien väki halusi tarjota lukijoilleni arvonnan näistä tuotepaketeista, jotka ovat myös erinomainen joululahjaidea! Kiva arpoa myös mieslukijoille tuotteita. 

Kerro mitä luonnollisuus sinulle merkitsee, kommentoimalla viestikenttään. (Muistathan laittaa meilisi, niin voittaessasi saat tiedon sinne.)
Kilpailu on voimassa tämän viikon ajan! Tsemppiä!

141 Kommenttia

Silmä ja mieli lepää! Lahjakorttia jaossa ;)

Lentokone bongarit kävi kauniina syys-päivänä bongaamassa koneita Vantaan Seutulassa. Ihan mielettömän siistiä oli katsella koneita lähi etäisyydeltä ja vielä juuri niiden laskun aikana. Tuntu siltä, että niitä olisi voinut samalla hipaista!!! Kannattaa käydä pilvettömänä päivänä paikan päällä, tulee todella hauskoja kuvia.

Fiilistelen usein kauniita maisemia ja rakastan sitä upeaa kokemisen tunnetta kun näkee jotain hienoa, mieli ja silmä lepäävät samaan aikaan. Usein tuntuu, että vain makustellessa pääsee kokemaan näitä ”fiiliksiä” mutta kyllä niitä täällä koti Suomessakin pääsee kokemaan jos vain vähän kotipihaa pidemmälle miettii. 😉 Tällaisten kokemusten jälkeen hymy ei tahdo hyytyä millään sekä tuntuu, että koko keho pääsee rentoutumaan ja unohtamaan kaiken arjen paineen ja stressin..

CUBUS on varmasti monille nuorille tytöille tuttu kauppa ja kuvien vaatteeni löytyvät heidän valikoimasta.

–> Harmaa villaneule,

–> Mustat mega venyvät farkut,

–> Valkoinen perus toppi

CUBUS halusi ilahduttaa lukijoitani 50e arvoisella lahjakortti-arvonnalla!

Kilpailun ohjeet tulevat tässä: 

Kerro kommentti -kentässä, missä kauniissa maisemissa silmäsi lepää ja koet mahtavia fiilistelyn tunteita ja miksi!

Mieleen jäävin tarina palkitaan 50e arvoisella Cubuksen lahjakortilla. 

(Kilpailu voimassa 8.11.15 asti)

Kirjoita kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi, jotta pääsen yllättämään voittajan sitä kautta! 😉

Tsemppiä kisaan!  

107 Kommenttia

Gluteenittoman keittiön pasta-ruoat

Olin varmaan reilu vuoden syömättä lainkaan pastaa, eikä sitä tehnyt edes mieli. Monille ei tunnu pasta sopivan, vaan kroppa turpoo heti syömisen jälkeen ja vatsa menee pinkeäksi.  Jos vertaan gluteenittoman pastan/fusillin välillä niin samanlaista turpoamista ei tapahdu ja ruuansulatus toimii normaalisti. Gluteenittomia pastoja on kuitenkin paljon erilaisia, eivätkä kaikki ole hyviä. Esimerkiksi maissista tehty pasta ei toimi minulla lainkaan. Maissi ei muutenkaan kuulu parhaiten sulavien kasvisten joukkoon, suosittelen riisistä/täysjyväriisistä tehtyä pastaa.

Tässä muutama esimerkki pasta-annos mitä olen itse kyseisistä tuotteista tehnyt:

Lihaisa ja gluteeniton Fusilli-makaroonilaatikko 😉 

250g Fitnesstukun Fusillia

700g Naudan jauhelihaa (10%)

3 porkkanaa raastettuna

2 Punasipulia

Luomu- pestoa oman maun mukaan.

Yrttejä

Pippuria & Guarande meriuolaa

Ja kun kaikki ainekset ovat vuuassa, niin päälle 2dl kookosmaitoa ja 2 kananmunan sekoitus, kiinnittämään ruuan laatikko-muoton.

Uuni 175-200 asteeseen ja about 25- 30min paistoaika.

image

image

image

(Sain juuri tiedon että samankaltaisen reseptin on tehnyt myös ihana Aino, löydät sen täältä. Pakko sanoa, että ihan mieletön sattuma. Sain oman ideani Sikke Sumarin ohjelmasta ja rupesin miettimään, että pakko on kokeilla gluteenittomana/maidottomana versiona. Enkä ole makaroonilaatiokkoa varmaan yläasteen jälkeen syönyt joten tämä oli ihan mahtava kokeilu. 🙂 )

 Gluteeniton spaghetti-bolognese

250g Fitnesstukun gluteeniton spaghetti

700g Naudan jauheliha (10%)

Tomaattikastike purkki

Kuivattuja yrttejä sekä tuoreita

Valkosipulia, ja pasta rossa-maustetta.

Pippuria sekä guarande- merisuolaa.


Ei muuta kun kokeilemaan!! 😉

Hei ja muistutuksena, vielä ehtii 25.10 asti äänestää Indiedaysin Blog awardeissa blogiani ”motivation/inspiroivin hyvinvointiblogi” – kategoriassa. 10- parhaan joukossa ollaan, mutta mitä vain voi vielä tapahtua.

Kiitos kaikille äänestäjille, tästä linkista voit käydä antamassa äänesi, jos olet kokenut blogini motivoivan sekä inspiroivan sinua! <3 

indiedays

http://www.motivation.fi/indiedays-blog-awards

12 Kommenttia