hyvinvointi blogi

Viime lauantaina taputeltiin rugbykausi pakettiin, ei kuitenkaan ihan niissä tunnelmissa kuin olin ajatellut…
Vuosi on oman kehon osalta ollut mieletön oppiprosessi. Palautuminen raskaudesta- ja synnytyksestä on opettanut omasta kehosta paljon. On ollut hieno huomata mihin kaikkeen keho on luotu… kasvattamaan ja tuomaan pieni ihminen maailmaan ja siitä palautuminen takaisin normaaliin. Työtä olen systemaattisesti tehnyt palautumisen eteen ja nopeuttaakseni sitä koko raskauden ja synnytyksen jälkeisen ajan, mutta moni asia tapahtuu kehossa rauhassa omaan tahtiin ja näitä prosesseja on ollut hienoa seurata vierestä. Lisäksi olen huomannut, että mitä enemmän tulee elettyjä vuosia, saatua tuki- ja liikuntaelinvammoja urheilussa ja tietysti koettua myös raskauden tyyppisiä prosesseja kehossa- niin sitä enemmän saa kehosta ja sen terveydestä pitää huolen. Ihan itsestään ei terveys pysy yllä.

Yks unelma kuitenkin toteutui heinäkuussa kun palasin kentille äitinä. Oma lapsi oli katsomassa peliä, vaikka ei sieltä vielä kannustushuudot kentälle raikuneet. Sivurajalla kipittävä lapsi sai sitäkin enemmän onnellisen hymyn omille kasvoille. Myönnän, että henkilökohtaisesti tuntui tosi upealta palata raskauden ja synnytyksen jälkeen kentille, vaikka kyseessä ei olekaan mikään tabu, niin silti monesti lopetetaan kilpaurheilu lasten takia, vaikka ei välttämättä tarvitsisi. Vaikka olen nähnyt monia äitejä palaavan oman lajin pariin, silti sen mahdollisuutta mietin myös omalla kohdalla.

Kauteen valmistautuminen oli Uudenmaan sisäpuolella vähän erilainen, johtuen Koronan rajoituksista. Yhteisiä harjoituksia joukkueen kanssa päästiin treenaamaan vasta kuusi viikkoa ennen sarjan alkua, joka on todella vähän. Valitettavan paljon tuli isompia loukkaantumisia, yksi syy voi hyvinkin olla myös vähäiset lajitreenimäärät ennen kautta ja tietysti mukana on aina huonoa tuuria.
Kausi päättyi tänä vuonna hopeaan ja Tampereelle ansaitusti Suomen mestaruus. Yleensä olen todella huono häviämään, mutta tänä vuonna tilanne on toinen. Tällä hetkellä ajatukset eivät ole kertaakaan edes käyneet hopeamitalissa vaan lähinnä omassa terveydessä. Ottelun toisen erän aikana sain kovan tällin päähän taklaustilanteessa- jossa päät iskeytyivät yhteen. Tilannetta en viitsi sen enempää avata, mutta kaikki päähän kohdistuneet iskut on syytä ottaa vakavasti.
Moni luulee, että rugbyssa tälläiset tilanteet ovat tosi yleisiä, mutta itselle ei tule näiden viiden vuoden aikana mieleen yhtäkään tilannetta omista peleistä, että jollekin olisi käynyt vastaavaa. Kontakti on todella tarkkaan määriteltyä ja vaarallisista sääntöjen vastaisista tilanteista saa todella helposti kortin, jäähyn sekä pelikieltoa, joten niitä tapahtuu harvoin eivätkä lähes koskaan ole tahallisia.
Olen työni puolesta työskennellyt myös urheilijoiden aivovammojen/aivotärähdysten kuntoutuksen tukena ja päässyt seuraamaan läheltä kyseisiä tapauksia, joten suhtaudun myös omaan tälliin samalla ajatuksella. Vaikka tilanne tällä hetkellä näyttää hyvältä ja siltä, että olen selvinnyt säikähdyksellä, niin edelleen maltilla takaisin treenien pariin, sekä seuranta neurologilla sekä päävamma-kuntoutus-puolella, jotka ymmärtävät päähän kohdistuneiden iskujen mahdolliset terveydelliset haitat ja haasteet.
Kyseisestä aiheesta olen myös tehnyt muutama vuosi sitten podcastin, löydät sen täältä!
Seuraavat viikot mun osalta mennäänkin todella rauhallisesti ja asteittain palaan harjoitteluun, jos mitään muutoksia voinnissa ei tapahdu.

Kausi oli kuitenkin kaikin puolin ihan mahtava, vaikka pelejä oli normaaliin nähden vähän. Oli siistiä palata takaisin kentille äitinä ja toivon mukaan kannustaa myös muita urheilijoita lapsihaaveiden pariin kesken urheiluvuosien tai lapsien jälkeen palaamaan oman lajin pariin, jos vielä intohimoa riittää.
Kilpaurheiluvuodet ovat hyvin lyhyt aika elämästä ja olen itse miettinyt, että en halua myöskään jäädä liikaa katsomaan elämää taaksepäin ja jossitella asioita, mitä olen jättänyt tekemättä. Kilpaurheilun voi koska tahansa lopettaa, jos se ei enää tunnu hyvältä, joten niin kauan kun terveys sallii ja intoa riittää niin kilpaurheilu pysyy elämässä.

Kiitos Helsinki Rugby Club sekä kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, jotka ovat olleet vuodesta toiseen mun matkassa mukana mm pitkäaikaisista kumppaneista: Under Armour, Fitnesstukku, Stadium, Nocco, Barebells, Helsingin Hieronta-Akatemia, UrheiluMehiläinen, Fressi… <3

Eli täällä on kaikki ihan hyvin! Pahimmat tällin aiheuttamat oireet selätetty ja hyvin rauhassa otetaan toistaiseksi!

Tavoitteiden asettaminen usein pelottaa. Kun tavoite asetetaan tulee itselle myös paine suoriutua tavoitteen mukaisesti, joka voi lisätä motivaatiota tai vähentää. Konkreettisuus on ehkä tärkeintä, kun asetamme tavoitteen. On järkevä oikeesti miettiä, onko tavoitteen saavuttaminen mahdollista ja missä ajassa. Tavoitteeseen pitää myös huomioida muu elämä. Kun kyseessä ei ole huippu-urheilu, jolloin koko arki keskittyy tiettyyn tavoitteeseen niin pitää ymmärtää, että vaikka kaikkensa haluaa tavoitteen eteen tehdä, se ei välttämättä ole aina mahdollista. Jos asettaa pelkän ison tavoitteen ilman mitään välitavoitteita, hyppää usein liian syvään päähän. Kaikki se, mitä teet tavoitetta kohti on itseasiassa kaikkein tärkeintä.

Tavoitteen konkreettisuus vaatii myös oman elämän ja varsinkin arkisten asioiden avaamista. Kuinka monta tuntia kuluu päivässä työhön tai opiskeluun, kuinka paljon muiden perheenjäsenten tarpeet rajoittavat vapaita tunteja päivässä tai esimerkiksi eläimet. Kun avaamme viikkoamme ja katsomme, kuinka paljon meillä on oikeasti aikaa viikossa panostaa meidän tavoitteeseen, huomaamme usein onko tavoite konkreettinen.

Unohdamme tai sitten emme vain halua myöntää, että kehomme ei kestä ihan kaikkea. Jos tavoittelemme liikoja, vaikka emme lähellekkään pysty tekemään niitä asioita, mitä meidän pitäisi tavoitteen eteen tehdä, emme koskaan voi edes saavuttaa sitä mitä haluamme. Usein myös motivaatio lopahtaa koko projektiin. Kukaan ei kestä jatkuvaa epäonnistumista, ja epäonnistumisen kierre, voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa pakkosuorittamista. Jokainen tietää, että pakkosuorittaminen aiheuttaa vain enemmän epäonnistumisia.

Joskus on vaikea myöntää, että tähän en pysty. Jokainen on joskus pystynyt ehkä johonkin mihin enää ei ole mahdollisuutta. Voin itsekin myöntää, että haluaisin saavuttaa vaikka mitä, niin työn kuin treenaamisen parissa, mutta kaiken sumpliminen yhteen on usein ollut lähes mahdottomuus, varsinkin jos kaiken haluaa tehdä hyvin. Nopeasti sen huomaa, että jos on liian monta rautaa tulessa niin joku rauta kärsii. Se ei välttämättä näy ulospäin, mutta ison pakan hallinta ei todellakaan ole koskaan helppoa, sen olen viime vuosina huomannut. Vaikka olisitkin aikaansaava niin yli-ihmisyyttä ei ole pidemmän päälle olemassakaan, eikä varsinkaan kehoa voi huijata.

Mieli voi viedä kovaa vauhtia eteenpäin, mutta keho palauttaa nopeasti maanpinnalle.

Keho ilmoittaa heti, jos joku ei ole tasapainossa. Yliampuva tavoite ilmenee nopeasti kehon kautta, onko se saavutettavissa vai ei. Kun kehosta loppuu virta, niin sitä ei edes oma tekemisenhalu voi muuttaa. Tottakai myös mieli haluaa helposti luovuttaa liian aikaisin ja joskus meissä on paljon enemmän potentiaalia kuin uskommekaan. Mielen ja kehon välinen suhde pitää saada tasapainoiseksi, jolloin tavoite on helpompi asettaa oikein, jotta myös keho pystyy siihen halutussa ajassa.

Onko sitten pakko olla tavoitteita, jos haluaa voida hyvin? – Osalle hyvinvointi ja liikunta ovat tavoitteellisuutta ja se, että motivoidumme liikkumaan vaatii jatkuvaa kehitystä. Kun kehitystä ei tapahdu saattaa motivaatio loppua, tai jos ei ole mitään mitä tavoitella syö sekin fiilistä edes treenata.
Osalle taas jo tavoitteellisuus kuulostaa liian kilpailulliselta ja fiilis koko liikuntaa kohtaan menee. Tavoite voikin olla vaan terveenä pysyminen. Eikä silloin mitään yksittäistä tavoitetta tarvitsekaan olla tai välitavoitteita mihin täytyy päästä.

Tärkeä onkin miettiä omaa persoonaa. Mitä haluan tavoitella, onko se liikunnan ilo ja terveys vai kaipaanko jotain enemmän, jotain joka haastaa ja saan kilpailla. Oli se sitten mitä tahansa, niin tavoitteita on hyvin erilaisia, eikä tavoite sanaa kannata suoraan yhdistää pakkopullaksi. Uskon että, loppu peleissä jokainen meistä tavoittelee sitä hyvää fiilistä. Se minkä polun valitsemme sitä kohti on täysin jokaisen henkilökohtainen mieltymys…

Mukavaa loppuviikkoa!

Elämme keskellä jatkuvaa informaatiotulvaa. Tietoa tulee joka tuutista, vaikka esimerkiksi juuri hyvinvointiin liittyen. Edellisellä viikolla luemme, että aamulenkille kannattaa mennä tyhjällä vatsalla ja seuraavalla viikolla suositellaan taas, että jotain pitäisi syödä ennen aamulenkkiä. Joku suosittelee tehokkaimmiksi treeneiksi nopeita hiit- treenejä ja taas toinen lähde painottaa rauhallista joogaa tai pitkäkestoisia kestävyysharjoituksia. Tietoa tulee ihan kaikkialta, osa pohjautuu tutkimuksiin, osa on taas vaikuttajien mielipiteitä ja tähän vielä lisänä toimittajien ideat pikavinkeistä ja treeneistä lehdissä.

Kehomme on oikeasti fiksu ja ilmoittaa tarpeista, mitä tulisi täyttää. Esimerkiksi väsymys ja nälkä kertovat kehon energiavajeesta ja iloinen ja energinen olo siitä, että keho toimii. Usein tietotulva saa meidät väärille poluille, jolloin emme enää kuuntele kehoa vaan hurahdamme kokeilemaan, jotain, mikä ei välttämättä tee ollenkaan hyvää keholle saati mielelle.

Monesti meidän keho on juuri se, joka kertoo mitä se oikeasti tarvitsee. Kova kiire ja suorittaminen voivat aiheuttaa kapean katseen, mihin syvälle omaan sisimpään katsominen ja kehon tunteminen ei enää mahdu mukaan. Ei todellakaan ole helppo pysähtyä kuuntelemaan kehoa ja selvittämään, missä menee pieleen, mutta tässäkään asiassa ei ole oikotietä onneen. Vaikka kuinka saamme tietoa joka puolelta, on hankala tietää mikä toimii kenellekin. Olemme kaikki yksilöitä, hyvinvointi määräytyy niin monesta tekijästä, että on mahdotonta, että maailmassa olisi yksi ainoa tapa joka toimisi kaikille. Ja juuri tästä syystä, jokaisen on pakko kuunnella omaa kroppaa ja mieltä.

Läsnäolo.. on määritelmä, mikä korostuu nykypäivänä. Läsnäolo elämässä antaa elämästä paljon enemmän irti, kuin tuulispäänä asiasta ja paikasta toiseen tarpominen. On upeaa menestyä, saavuttaa asioita ja mennä elämässä eteenpäin, mutta jos vauhti ottaa paikkansa hetkessä elämisestä niin mistään saavutuksista ei pysty aidosti nauttimaan. Menestyä ei kuitenkaan kannata ilman läsnäoloa, läsnäolo on myös yksi tapa kuunnella omaa kehoa ja mieltä. Kun olemme läsnä niin osaamme myös paremmin rentoutua ja nauttia oikeasti asioista juuri sinä hetkenä, kuin ne tapahtuvat. Pystyn osoittamaan sormella suoraan itseäni tässä kohtaan. Olen kokenut monta kertaa sen, että olen painanut eteenpäin kovaa vauhtia ja pysähtynyt vasta pidemmän taipaleen jälkeen ihmettelemään, mitä kaikkea siistiä sitä onkaan tullut tehtyä. Mutta jälkiviisaana sitä on ajatellut, että miten paljon siistimpää olisi ollut istua alas ja oikeesti elää siinä hetkessä kuin kaikki tapahtuu, eikä vain jälkikäteen pikakelata kulunutta vuotta ja sen tapahtumia. Tottakai me kasvamme jatkuvasti ihmisinä, mutta jos jotain olen viimeisten viiden vuoden aikana oppinut niin tilanteissa elämistä ja nauttimista. Naama on entistä enemmän hymyssäsuin, kun antaa itselle tilaa nauttia saavutuksista ja onnistumisista, ilman, ettei edellisen projektin loppua aloita jo seuraavaa, tavoitellen kokoajan jotain isompaa. Haluan olla enemmän läsnä omassa joka päiväisessä elämässä, niin kotona kuin töissä.

Läsnäolo itsensä kanssa auttaa meitä myös olemaan läsnä muiden kanssa.

Olen huomannut, miten iso merkitys vaikka omassa työssä valmentajana läsnäololla on merkitystä. Kun olen läsnä siinä miten teen, on paljon helpompi olla myös läsnä valmennustilanteissa ja huomioida jokainen asiakas mahdollisimman hyvin. Sama pätee ihan ystäviin, perheeseen, parisuhteeseen. Jos on itsensä kanssa läsnä on paremmin läsnä myös perheenjäsenten tai ystävien kanssa. Lisäksi kun olemme läsnä omassa kehossa ja hyvinvoinnissa, voimme paremmin ja välitämme myös hyvää oloa ja fiilistä ympärille.

Vaikka erilaista tietoa ja inffoa saamme jatkuvasti ja mieli harhailee aiheesta toiseen, niin on hyvä pysähtyä joka ikinen päivä jossain vaiheessa ja nollata pää kaikelta turhalta. Keskity just siihen hetkeen, koita olla niin läsnä siinä hetkessä kuin ikinä pystyt. Jos keskittyminen herpaantuu alle minuutissa johonkin muuhun, niin tiedät, että jotain pitää ruveta muuttamaan omassa läsnäolossa. Läsnäolo kertoo myös sen, voimmeko hyvin vai emme. Opimme pikkuhiljaa myös tulkitsemaan omaa kehoa ja mieltä. Jos mulle sopii aamulenkit tyhjään vatsaan ne eivät välttämättä kaikille sovi, tutustu ja tulkitse omaa kehoa. Kuuntele ja tunne miten keho reagoi kun testaat jotain uutta, niin sieltä se vastas yleensä parhaiten löytyy.

Ihanaa sunnuntaita!

Monille hyvinvoinnin ylläpito ja arkisten rutiinien hallinta on hankalaa. Valmentaessa sitä kuulee yleisimmät kuopat mihin monen hyvinvointi ja kehitys kaatuu. Näihin kuoppiin putoaa välillä jokainen, myös minä. Kuitenkin itsestään huolehtiminen pitäisi olla asia, jonka jokainen haluaisi nostaa omissa arvopykälissä ylemmäksi. Joskus olen puhunut vähän radikaalistakin esimerkistä tähän liittyen; etteihän kukaan omaan reiteen myöskään puukkoa iskisi. Harva meistä pystyisi satuttamaan itseämme ulkoisesti, niin miksi teemme sitä sisäisesti. Pahinta on vielä se, että huonot elämäntavat eivät välttämättä näy suoraan päällepäin, vaan pikkuhiljaa aiheuttavat tuhoa sisältäpäin.

Suurin osa tietää, miten pitäisi nukkua, syödä ja liikkua. Silti nukumme liian vähän, syömme mitä sattuu ja jos liikumme liikumme usein liian yksipuolisesti ja liian kovaa. Ei ole olemassa myöskään oikotietä onneen, että jos jatkuvasti nukumme liian vähän ja silti treenaamme viisi kertaa viikossa, että kehitystä tapahtuisi. Tai laiminlöisimme ruokavalion ja taas treenaisimme paljon, sama kuoppa tässäkin.

Rutiinien löytäminen ja luominen olisi jokaiselle kaikista tärkeintä. Hyvä olo ja terveys lähtee hyvin pienistä asioista. Usein myös monille yhden arkisen asian saaminen kuntoon parantaa huomattavasti hyvinvointia. Se voi oikeasti olla niin yksinkertaisista asioista kiinni kuin; ruuan lisääminen, vedenjuonti, kahvihuoneen pullien väliinjättäminen, järkevä treeniohjelma, pari tuntia lisää unta, lepoviikko jne… Haluamme yleensä aloittaa siitä, että joku muu muuttaisi meidän koko ruokavalion tai treenirutiinit, vaikka usein se on kaikista huonoin juttu. Jos elämäntavat ovat ihan retuperällä, sillä voidaan saada alku aikaan, mutta suurimmalla osalla ongelmat ovat paljon pienempiä, eikä niitä pitäisi liian radikaalista lähteä muuttamaan. Nopeat muutokset on tosi vaikea prosessoida ja muuttaa rutiiniksi, sekä tätä kautta osaksi elämäntapaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin ei kuitenkaan pidä olla stressaavaa. Elämästä pitää nauttia eikä elämää kannata iskeä neuroottisen tarkkailun alaiseksi. Tärkein tavoite olisi löytää itselle sopiva tapa liikkua monipuolisesti, jolloin keholle omaiset fyysiset ominaisuudet kehittyvät ja silti liikkuminen on hauskaa. Löytää Järkevä monipuolinen ja säännöllinen tapa ylläpitää fiksua ruokavaliota, jossa herkut ja napostelu ovat sopivassa suhteessa muuan ruuan kanssa. Lopettaa unesta tinkiminen ja oikeasti panostaa siihen, että nukumme, jotta palaudumme. Näiden perusteiden päälle, jokaisella voi olla omia hauskojan hyvinvointiin liittyviä rutiineja, ja ne ovat täysin ok, jos niistä itse nautit ja saat hyvää oloa.

Mitä asioita omissa hyvinvointi rutiineissa on?

• Heti kun olen herännyt juon yleensä ison lasin vettä, koska tietysti koko yön on ollut juomatta, ja ainakin oma nestetasapaino kaipaa vesilasia heti ensimmäisenä aamulla.
• Kun keitän kahvin rullaan yleensä samalla jalkapohjia. Omassa keittiössä on lattialla puukeppi, jotta saan aina kun jalkapohjat kinnaavat lisää verenkiertoa jalkoihin. Auttaa kummasti myös rentouttamaan säären lihaksia. Samalla käytän keppiä rintarangan avaamiseen ja lapojen aktivointiin.
• Aikataulutan työpäiviin treenit ja ruokatauot, jotta oikeesti saan ne mahtumaan päivään. Valmennan usein 6-8 tuntia päivässä, eikä koskaan työaika ole täysin sama, jolloin on pakko myös suunnitella tarkemmin milloin kerkiä syömään ja liikkumaan.
• Kannan aina jotain välipaloja mukana, kuten: hedelmiä, pähkinöitä, proteiinipatukka, jotta ei käy niin, että iskee kauhea nälkä eikä ole mitään energiaa mukana.
• Multa löytyy kaiken maailman piikkimatot, rullat ja hypervoltit, joita käytän usein samalla kun katson tv.tä tai leffaa. Tykkään myös venytellä samalla, jolloin kroppa rentoutuu ja pystyy myös nauttimaan leffasta paremmalla fiiliksellä. Joskus käytän tähän 2 min joskus 20 min.
• Käyn myös säännöllisesti hierojalla, jotta oikeasti kroppa pysyy auki ja kunnossa.
• Aloitan ja lopetan jokaisen treenin liikkuvuuteen sekä lämmittelen ja loppuverkkaan huolellisesti, ihan vain välttääkseni loukkaantumiset.
• Aina kun jalat ovat hapoilla treeneistä tai koko työpäivän seisomisesta teen suihkussa kylmä- kuumahoitoa jaloille, jolloin oikeesti jaloissa on niin paljon freesimpi olo.

Tässä ehkä osa siitä mitä tulee nyt heti mieleen, omista rutiineista. Eli ei todellakaan mitään sen ihmeellisempää, ihan perus juttuja, minkä päälle rakennan oman arjen. Lisään aina kehon tuntemusten mukaan erilaisia asioita. Tärkeintä on kuunnella omaa kehoa ja mitä se oikeasti tarvitsee. Jos on rankka työpäivä ei välttämättä rankka treeni ole se oikea valinta, vaan kehon stressitasoja alentava palauttava treeni. Kuuntele itseäsi ja investoi ihan vähän enemmän omaan hyvään oloosi niin kummasti energiatasot paranevat!

Energistä viikonloppua!

Saan paljon yhteydenottoja koskien ulkonäköpaineisiin ja itsetuntoon. Joko kirjoittaja itse kokee itsensä hyväksymisen vaikeaksi tai vanhemmat kirjoittavat huolestuneena oman lapsen tai teinin minäkuvasta. Nykypäivän ihanteet ja maailmankuva on ihan erilainen, kuin mitä se on aiemmin ollut. Sosiaalinenmedia lisää paineen tuntua ja varmasti jokainen joutuu joskus kamppailemaan tämän aiheen kanssa. Vaikka kuinka tiedostamme, että jokainen tuo sosiaalisenmedian kautta omat parhaat puolet ja onnistumiset esille, kompastumme silti helposti tähän onnellisuuden ja menestyksen kulissin omaiseen ojaan, jolloin on vaikea erottaa oikeaa väärästä.

Kenenkään elämä ei loppupeleissä ole täydellistä. Aina voisi toivoa, että joku asia olisi paremmin. Olisipa enemmän rahaa, olisinpa paremmassa kunnossa, kunpa olisi aikaa enemmän matkustella ja nähdä kavereita, –Näitä toiveita ja haaveita on meillä kaikilla, vaikka somesta saattaakin tulla sellainen kuva, että jollain on kaikki se, mitä itse haluat… valkoisia hampaita myöten.

Ajattelemme monista, että onpa hän menestynyt tietämättä mitään henkilön taustoista. Haluamme tehdä juuri niitä asioita elämässä mitä joku toinen tekee, vaikkemme ole tietoisia siitä, kuinka paljon työtunteja hän on käyttänyt kaiken saavuttamiseksi. Joskus on hyvä miettiä, että mitähän toi ihailemani henkilö on tehnyt, jotta on saavuttanut sen pisteen missä hän on juuri nyt. En usko, että kukaan vastaisi: ” Napsautin sormia.” Työtunnit voivat jopa olla sitä luokkaa, ettet edes uskoisi.

Saati some, jossa kuka tahansa voi näyttää rikkaalta, kauniilta, hyväkuntoiselta tai ihan miltä itse haluaa.. saa meidät ajattelemaan, että joku on tosi menestynyt. Osalla on ihan mielettömän aitoja, maanläheisiä ja inspiroivia päivityksiä ja osasta voi suoraan huomata perfektionistin hätähuudon. Some on niin täynnä kaikkea ääripäästä toiseen, että on hyvä aina muistaa keskittyä elämään omaa elämään, eikä kadehtimaan kenenkään toisen, varsinkaan linssin läpi. Somesta voi saada inspiraatiota, motivaatiota, vinkkejä ja iloa, mitä sitten voi hyödyntää kukin tavallaan omissa jutuissa. Mutta kenenkään elämää ei kannata haluta, vaan keskittyä tekemään omasta elämästä parhaan mahdollisen.

Onnellisuus löytyy usein sitä kautta, että löydämme ensin itsemme. Se, että hyväksymme itsemme, tiedämme mitä haluamme, mistä koostuu arvomme auttaa myös muita hyväksymään meidät. Kun itseään ei hyväksy, koittaa ulkopuolisilla asioilla tuoda elämään onnellisuutta, vertaamme itseämme muihin, arvostelemme ja kadehdimme muita. Jatkuvassa negatiivisessa energiassa eläminen käy pidemmän päälle raskaaksi. Sama pätee tälläisten ihmisten kanssa olemiseen, on raskasta tehdä onnelliseksi ihmistä joka ei tee myöskään itseään onnelliseksi.

Hyvinvointi ei ole vain treenejä, terveellistä ruokaa ja unta vaan siihen liittyy pitkälti oma psyykkinen hyvä olo ja onnellisuus. Pienemmistä asioista nauttiminen ja itsensä hyväksyminen. Kun avaatte somen, muistakaa aina, että se kuva mikä siihen feediin ensimmäisenä pompahtaa ei kerro koko totuutta siitä ihmisestä. Joten parasta on keskittyä omaan elämään!