hyvinvointi

”En pysty juoksemaan, koska kaksi vuotta sitten minulla oli juoksijanpolvi, En voi treenata koska ranteeni ovat heikot, en voi kävellä portaita koska minulla on rasitusastma”… niin, näitä lauseita kuulen valmentajan työssäni jatkuvasti. Todellisuudessa näillä ihmisille on satoja muitakin mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa kun juuri ne mitkä aiheuttavat kipua tai vaikka hengenahdistusta… Ja mikä hienointa, he oikeasti voivat usein tehdä jotain näille ongelmille.

Me annamme liian usein pienille rajoitteille vallan ja rupeamme elämään elämää rajoituksien keskellä. Usein ajatellaan, että nyt kun jotain sattuu niin parempi olla liikkumatta kokonaan. Mitä se liikkumattomuus sitten aiheuttaa on paljon pahempi tila, kuin se yksittäinen vamma tai rajoite. Liikkumattomuus voi aiheuttaa vain lisää lihaksiston voimattomuutta, liikkuvuusrajoitteita ja pahimmassa tapauksessa lisää kiputiloja kroppaan. Sairaana oleminen on asia erikseen ja eikä silloin pidä rasittaa elimistöä.

Meidän jokaisen keho on luotu, niin että kykenemme erilaisiin fyysisiin ominaisuuksiin. Se, että päätät vain lopettavasi juoksemisen koska sinulla on joskus ollut rasitusvamma on niin hölmöä. Missään nimessä rasitusvammoja ei saa rasittaa lisää, mutta rasitusvammat johtuvat usein askelvirheistä, liikkuvuus ongelmista tai rakenteellisista ongelmista. Kun olemme pitkään rasittaneet kroppaa väärillä liikeradoilla, ilmenee kipua ja rasitusta. Ja mitä tämä tarkoittaa, on vain keskittymistä harjoitteluun joka vahvistaa kroppaa, eikä rasita sitä lisää. Yleensä ongelmiin löytyy ratkaisu, kun jaksaa laittaa peliin omaa panostusta ja aikaa. Miksi siis teemme itsestämme rammempia kuin oikeasti olemme tai annamme rasitusvamman rajoittaa liikkumista johon keho on fysiologisesti luotu?  

Onko kyse siitä, että haluamme hyvän syyn olla tekemättä. Syy ettei jaksa kuulostaa omaan korvaan luovuttamiselta, mutta vamman taakse on helppo piiloutua. Nyt haluan muistuttaa, ettei mikään vamma tai sairaus ole kiva juttu. Vammojen ja leikkauksien jälkeen itselläkin on ollut mieli tosi matalalla. Mutta harvemmin mikään vamma aiheuttaa sen, että pitää lopettaa kokonaan liikkuminen. Yleensä kahta kauheammin ne ihmiset haluavat liikkua ja saada itsensä kuntoon, kenellä olisi oikeasti syitä joiden taakse paeta, mutta eivät missään nimessä halua.

Tässä tekstissä puhunkin enemmän esim. rasitusvammoista tai ongelmista kehossa, joita on ehkä ollut aiemmin tai ne ovat vammoja, jotka saisi oikeasti oikealla kuntoutuksella ja treenillä kuntoon.

Ymmärrän kiputilan pelon, joka voi aiheuttaa liikkumattomuutta ja varomista. Mutta aina on hyvä muistaa, että oikea liike ja kehon vahvistaminen taas puoltavat sitä, ettei kipua synny. En missään nimessä suosittele että kipua pitää sietää ja siitä huolimatta painaa täysillä eteenpäin. Vaan kivusta pitää päästä oikea tempoisella vahvistavalla harjoittelulla eroon. Turha kehon kapasiteettiä on pimittää ja aiheuttaa enemmän ongelmia kehoon.

On myös hyvä miettiä mitä kaikkea sitä pystyy tehdä sen sijasta, kun miettiä mitä kaikkea ei pysty tehdä. Itsekin jokaisen polvioperaation jälkeen olen keskittynyt polvenkuntoutuksen lisäksi siihen, että miten pidän muustakin kropasta huolen ja miten vahvistaa sitä entisestään, ettei tule muita ongelmia. Vaikka en ole pystynyt kävelemään olen pystynyt esimerkiksi vesijuoksemaan ja käymään salilla.

Haluankin vain sanoa, että älkää tehkö itsestänne sen rajoittuneempia mitä, ette oikeasti ole. Joku päivä voi käydä niin, että omasta tahdosta huolimatta saa osaakseen pysyvän vamman tai sairauden, eikä takaisin paluuta enää ole. Silloin joutuu hyväksymään rajoitteita, vaikkei niille haluisikaan antaa valtaa.

Mukavaa viikon alkua- mielenrajat on tehty rikottaviksi!

En ole koskaan pitänyt fyysiseen kuntoon liittyvästä ajattelusta: ”uusi vuosi – ja laihempi minä.” Olisi joskus kiva nähdä dataa, kuinka iso prosentti jatkaa uuden vuoden uusi ” laihempi minä” ajattelua, kauemmin kuin alkuvuoden. Itsensä haastaminen ja likoon laittaminen on ihan loistava juttu. Se, että haluamme voida paremmin ja haluamme tehdä muutoksia kohti terveempää/hyvinvoivaa elämää on enemmän kuin tervetullut ajattelutapa. Mutta onko itsensä ja omien tapojen muuttaminen täysin päälaelleen hyvä pitkällä tähtäimellä kohti hyvinvointia, saati päätavoitteena laihdutus ja kilojen karistaminen…

Ymmärrän, että on siistimpää luvata itselleen olevansa huippukunnossa tulevana kesänä ja saada vaatekokoa pienemmäksi, kuin onnistua lisäämään omaan inaktiiviseen viikkoon 2h liikuntaa tai saavuttaa tasapainoinen hyvinvointi. Tavoitteiden realistisuus saattaa usein kaatua siihen, että emme edes mieti; miten voisimme onnistua tavoitteessa, mitä tavoite oikeasti vaatii ja miksi ylipäätään haluamme saavuttaa kyseisen tavoitteen? Tekevätkö tavoitteet meidät oikeasti onnellisemmaksi vai teemmekö sen vaan sen takia, jotta voimme sanoa ääneen muille, että: ”tänä vuonna treenaan itseni kesäkuntoon.”

Hyvinvointi ja hyvä olo ovat summa monesta liikkuvasta tekijästä. Hyvinvointiin liittyy niin moni asia, ettei yksittäinen treeni tai yksi hyvä välipala-valinta työpäivän aikana yksin muuta vielä paljoakaan saati kesäkuntoon laihdutuspojekti… Teemme päivässä satoja, jopa tuhansia päätöksiä koskien hyvinvointiamme. Enkä nyt puhu pelkistä ruokavalioon tai liikuntaan liittyvistä päätöksistä. Päätös voi olla nukkumaanmenoajasta erilaisten työtehtävien hyväksymiseen.

Elämme suorituskeskeisessä maailmassa, jossa multitasking taitoa kadehditaan ja hyvää oloa verrataan ulkoisen habituksen kautta. Mikään tietty vartalomalli tai rasvaprosentti ei kerro hyvinvoinnista eikä taito treenata 14 kertaa viikossa ja tehdä 8h työpäiviä ole mikään saavutus. Iso elämäntapamuutos voi olla saavutus mutta saavutimmeko sillä hyvinvoinnin ja onnistuimmeko vielä pitämään siitä kiinni?

Saavutus on löytää tasapaino!

Jos asettaisin itseni keskelle mielekarttaa ja piirtäisin ympärille ajatuskuplat mistä oma hyvinvointi koostuu niin näistä:

• Suhde perheeseen ja ystäviin. Kun läheiset voivat hyvin ja pääsen viettämään heidän kanssaan aikaa – saan niin paljon energiaa. Yksittäiset lounashetket parhaiden ystävien kanssa, avoimet keskustelut perheen kanssa ja ylipäätään läsnäolo.
• Harrastukset ja ylipäätään urheilu, joka ei edes tunnu treenaamiselta, koska on niin hauskaa. Hampaat irvessä suorittaminen ei lisää omaa hyvää oloa vaan juuri se hyvällä ja rennolla fiiliksellä tekeminen, vaikka treenaisinkin kovaa. Lisäksi tasapaino kovien ja kevyiden treenien välillä pitää kropan parhaimmassa kunnossa.
• Työ, joka antaa paljon eikä vaan vie aikaa ja energiaa. Työ mitä saa tehdä itselleen, mikä haastaa, opettaa uutta ja mihin menee aina hymy huulilla. Rakastan tilanteista missä en ole vahvimmillaan, vaan joudun ottamaan tilanteen haaltuun ja pääsen oppimaan jotain mitä en aiemmin ole tehnyt.
• Lepo ja palautuminen, niin jokainen nukuttu tunti kuin lomamatkat ja rentoutuminen. Mieli ja keho vaan tarvitsevat aikansa, jotta voivat nollata kovalevyt ja antaa tilaa uusille ajatuksille. Jokainen meistä tarvitsee ajan, jolloin ei myöskään tarvitse tehdä mitään sekä ajan milloin tekee jotain, mikä vie ajatukset normi arjesta muualle.
• Terveellinen, säännöllinen, mutta rento ruokavalio. Rakastan ruokaa, enkä enää koskaan halua rajoittaa syömistä, varsinkaan ruuan määrää, mutta tykkään raikkaasta ja terveellisestä ruuasta. Ja esimerkiksi rauhalliset sunnuntaiaamut, jolloin saan valmistaa hyvän brunssin on ihan mun suosikki juttu!
• Omista arvoista kiinnipitäminen! En voi hyvin jos en seiso ja elä omien arvojen mukaisesti. Olen hyvin intohimoinen, mutta samalla vahvatahtoinen ihminen. Vaikka olen spontaani seikkailija, kaipaan vahvoja arvoja ja turvaa ympärille. Mikäli oma ”minuus” horjuu, en koe olevani hyvinvoiva. Tästä syystä käytän esimerkiksi paljon aikaa itsetutkiskeluun, koska haluan tuntea itseni.
• Hetkessä eläminen- vaikka kuinka tätä toitotetaan ja sitä haluaa kaikin keinoin elää hetkessä, se ei vaan aina onnistu. On asioita, jotka vaivaavat mieltä ja mitä jo alitajunta pakottaa otsalohkolle. Siitä huolimatta pyrin tähän sitaattiin aina kuin mahdollista.

Kun kaikki nämä ylhäällä mainitsemat kohdat onnistuvat sopivassa suhteessa, koen voivani hyvin ja saavuttavani hyvinvoinnin. Hymyilen kun menen nukkumaan ja samalla kaavalla alkaa myös seuraava aamu ja mikä tärkeintä: koen olevani energisen onnellinen. Kun taas joku näistä kohdista jää alamäkeen, en voi niin hyvin kuin voisin ja se näkyy nopeasti jaksamisessa.

Elämä on tasapainolauta joka etsii jatkuvasti hyvinvoinnin tasapainopistettä. Joskus lauta haluaa kellahtaa oikealle ja joskus vasemmalle. Vaikka kuinka haluaisimme, ei tasapainottelu ole helppoa, vielä kun unohtaa silmät kiinni huomaa, että haasteet vain korostuvat. Koska niin moni tekijä vaikuttaa meidän hyvinvointiin, kannattaa tukipisteet (Tukipisteet ovat tietysti liikunta, ravinto ja lepo, joihin pystymme itse vaikuttamaan) laittaa ensimmäisenä kuntoon ja avata silmät. Kun olemme terveitä ja voimme itse hyvin, jaamme silloin myös hyvää oloa ja energiaa ympärille.

<3

Se mitä teemme, miten nukumme, syömme ja liikumme on yksi osa sitä kokonaisuutta, miltä näytämme mutta isompi osa sitä, mitä tunnemme ja miten voimme.

Liikunnalla ja terveellä ravinnolla voimme paljon vaikuttaa siihen miltä näytämme, mutta silti meillä jokaisella on se oma uniikki ruumiinrakenne. Vaikka kuinka katselisit netistä kuvaa miltä haluat näyttää, niin ei ole mahdollista, että näytämme samalta kuin henkilö kuvassa. Juuri tästä syystä olisi tärkeä olla ylpeä siitä miltä näyttää ja muistaa, ettei kukaan tässä maailmassa näytä samalta kun sä.

Nettisyöverin vääristyneet illuusiot ja plastikkakirurgian maailma muokkaa aika paljon sitä todellisuutta, jolloin myös oma silmä voi eksyä uskomaan, että johonkin tiettyyn muottiin kuuluisi mahtua. Noh onneksi ei oikeesti tarvitse!

Muistan joskus yläasteella kun jouduin arvostelun kohteeksi lihaksikkaista reisistä ja vatsalihaksista, usein kuulin selän takana, miten mua pidettiin: miehekkäänä ja äijämäisenä. Silloin ei fitness ja athleettinen kroppa ollut ”muodissa” vaan lähinnä ihannoitiin laihaa olemusta. Kauneusihanteet muuttuvat jatkuvasti eikä ole mahdollista olla aina niiden suosiossa. 

Olisin super rikas kun saisin jokaisen tajuamaan, että jokainen riittää sellaisena kun on. Enkä puhu rikkauden määrityksestä rahassa, vaan omassa henkisessä pääomassa. Silti maailma ei tule koskaan muuttumaan siihen suuntaan. Haluamme usein aina jotain muuta kuin olemme. Mutta toivon silti, että edes osa kääntyy ajattelemaan asioista maanläheisemmin ja maailmassa vallitsisi enemmän luonnollisuus ja itsensä hyväksyminen. 

Toisaalta on parasta esim. se miten paljon pystymme jo terveellisillä elämäntavoilla muokkaamaan sitä, kuka olemme niin ulkonäöllisesti kuin psyykkisesti. Mieli näistäkin silti tärkeämpänä… Muistan joskus katsoneeni haastattelun missä joku sanoi, ettei terveellä naisella voi näkyä vatsalihakset niin vastauksena kyllä voi, mutta ei tarvitse. Elämän valinnat muokkaavat kroppaa, mutta jokaisella hyvin yksilöllisesti. Niin kuin tiedättekin, että jokaisella meistä, treenaaminen muokkaa vartaloa eri tavoin. Toisella jalat kehittyvät hetkessä ja toisella taas yläkroppa, jollain taas enemmän fyysiset ominaisuudet. Kova työ tuottaa kyllä tulosta, mutta ei kannata liikaa tavoitella juuri jotain tiettyä vartalomallia, sillä myös jokaisen keho ottaa treeniä ihan eri tavoin vastaan. Isoja lihaksia ei myöskään kannata pelätä, koska lihakset eivät kasva kenelläkään sormia napsauttamalla. 

Tärkein olisi pyrkiä rakastamaan itseä juuri sellaisena kuin on. Muottiin ei tarvitse muuntautua, eikä ketään muuta tarvitse yrittää saada omalla ulkonäöllä tyytyväiseksi. 

Psst. Isoista reisistä ja vatsalihaksista on muuten ollut paljon hyötyä omissa urheilulajeissa, onneksi en antanut arvostelijoiden kommenttien masentaa vaan jatkoin linkkareita ja kyykkyjä! 😉

Nyt kun sairasloman pakosta joudun rauhoittua ja olla paikoillaan, niin pakostikin rupeaa miettimään erilaisia asioita. Vielä keskustelu hyvän ystäväni kanssa vahvisti aihetta; miten jokaisen pitäisi aina onnistua kaikessa, ennen kuin julkisesti tekee mitään. Vaikka olisit kuinka yrittänyt parhaasi, laittanut itsestäsi kaiken likoon ja jopa ylittänyt itsesi, mutta et onnistunut niin se ei vaan riitä.

Jokaisella on joku asia, missä haluaisi olla hyvä, mutta ei ole. On ehkä kehittynyt, mutta ei edelleenkään pysty virheettömään suoritukseen ja saa aina välillä kuulla siitä. Esimerkkinä vaikka oma Englannin kielitaitoni tai kirjoitustaito… Minulla on lievä lukihäiriö, eikä se estä julkaisemasta kirjoituksiani. Vaikka kykenen tilanteessa kun tilanteessa puhumaan englantia, kirjoitan silti lähes joka lauseeseen, jonkin kirjoitusvirheen, mutta mitä sitten? Olen huomannut, että meidän kirjoitusvirheet ärsyttävät enemmän muita kuin itseämme. Suurin osa kirjoittaa väärin vierasta kieltä ja myös ihan omaa äidinkieltä, mutta harvemmin kukaan korjaa oman äidinkielen kirjoitusvirheitä, mutta kun kyseessä on vieraskieli niin ajatusmalli: ”älä kirjoita ennen kuin osaat”- seuraa joka puolelle. Vaikka lukija ymmärtäisi täysin, mitä lauseella tarkoitetaan, on pakko ärsyyntyä toisen virheistä. Olen aina miettinyt, että miksi? Miksi jokaisen pitäisi olla täydellinen, jotta uskaltaa avoimesti tehdä asioita. Pitääkö salille mennä vasta kun oikeasti tietää mitä tekee, tai uudessa työpaikassa osata heti kaikki ensimmäisessä kättelyssä… ”NO EI.”

Mistä muiden virheisiin tarttuminen on peräisin? Kukaan ei ole seppä syntyessään, teemme jatkuvasti virheitä, eikä kenenkään pitäisi pelätä virheiden tekemistä. Ole yrittäjän puolella äläkä vastaan! On huolestuttavaa, jos lapsia kasvatetaan täydellisyyden tavoitteluun eikä anneta tilaa virheiden kautta oppimiselle. En sano, että kantapään kautta oppiminen on paras tapa oppia, mutta varmasti yksi opettavaisimmista. Mielestäni kuitenkin jokaista pitäisi tukea yrittämään parhaansa virheistä huolimatta.

Vielä palaten omaan englanninkielen taitoon, muistan miten vihasin sen opiskelua koulussa, koska koko koulun ajan painotettiin pelkästään kielioppia ja oikeinkirjoitusta. Puhe- ja ilmaisutaito tuli vasta sitten kuuloon, kun ensin osasit jokaisen lauseen virheettömyyden. Pisteitä jaettiin vaan niiden kesken, keneltä luonnistui täydellisesti perusteet.  Minulla kesti kauan, että uskalsin puhua kenenkään kuullen englantia, muusta kuin pakosta, koska syvä viha ja epäonnistumisen-pelko roikkui apinana selässä. Sama fiilis on varmasti monilla liittyen eri taitoihin. Ja voin kertoa, miten hyvältä tuntui kun lopulta uskalsin vain puhua välittämättä virheistä, koska niitä tulisi aina olemaan. Tällä hetkellä vain hymyilyttää, kun jollain menee yöunien lisäksi päiväunet minun tai jonkun muun inhimillisistä kirjoitusvirheistä. Muistan hyvin kun eräs ihan ansioitunut henkilö päivitti omalla Facebook- tilillään jotenkin näin, että miksi ihmiset kirjoittavat ”somessa” Englanniksi, kun jokaisessa lauseessa on virheitä -sain tästä lauseesta vain lisää voimaa kirjoittaa mahdollisimman paljon englanninkielisiä fraaseja, koska en todellakaan anna yhden kommentin muuttaa omaa toimintatapaa lähemmäksi täydellisyyden tavoittelua.

Jos jotain haluan tällä tekstillä kuuluttaa, niin: tehkää virheitä ilman muiden ihmisten paineita! Jos joku arvostelee sinua inhimillisistä virheistä: niin tiedät, että hänellä ei ole kaikki itsensä kanssaan hyvin. Jos joku auttaa, korjaa ja opettaa sinua, on se asia erikseen. Parasta onkin saada rakentavaa ja opettavaa palautetta, jotta voit oppia ja korjata virheesi. Mutta arvostelun ja mollauksen yläpuolelle kannattaa asettua hymyssä suin!

-Virheiden kestävää tiistaita kaikille!