Gluteeniton

Raikas mango, vadelma & sitruuna- raakakakku

En olekkaan pitkään aikaan tehnyt raakakakkuja, joita aiemmin tuli tehtyä melkein jatkuvasta. Niin helppoa ja yksinkertaista kuin se onkin, ihan kuin laittaisit pähkinäpohjaan smoothien päälle ja pakkaseen jähmettymään.

Raakakakun tekeminen on niin helppoa, että jokainen teistä pystyy sen tekemään. Lisäksi se on vegaaninen, gluteeniton ja tottakai terveellinen. Ei turhia jauhoja ja sokeria!

Omat ainekset koostuvat usein siitä, mitä kaapaista löytyy, toki toistan suht. samanlaista kaavaa, mutta yleensä makuyhdistelmät löytyvät vasta tekohetkellä.

Pohja:

  • Taateleita 150-200g
  • Saksanpähkinöitä, pekaanipähkinää, manteleita 2-3 dl
  • Kaardemummaa 1 tl
  • Kookosrouhetta 0,5 dl
  • Kookosjauhoja 1 dl
  • Agavesiirappia 1-2 rk

Sekoita pohjan ainekset blenderissä tasaiseksi rouheeksi, mutta jätä pähkinöiden paloja sekä suutuntumaa. Kun ainekset ovat tahmeaa rouhetta, levitä ne kakkuvuokaan tasaisesti ja tiivistä pohja tiiviiksi. Taatelit saattavat jumittua blenderiin, joten niitä pitää muutaman kerran irrotella blenderöinnin aikana.

Päällinen:

  • Pakastemangopaloja 250 g
  • Pakastevadelmia 250 g
  • 2-3 banaania
  • 1-1,5 dl cashew pähkinöitä, yön yli liu’otettuina
  • Raastettu sitruunan kuori
  • Sitruunan mehu
  • Kookosmaito tölkki

Sekoita myös kaikki päällisen ainekset keskenään blenderissä, kaada ne kakkuvuokaan ja laita vuoka pakastimeen jähmettymään. Tykkään itse laittaa päälle mahdollisimman paljon tuoreita marjoja tuomaan lisää raikkautta sekä myös makeutta.

Helppo kuin mikä, nauti!




2 Kommenttia

Banaani-suklaa proteiinikaurakeksit

 

Ainesosat:

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään sitten lisää muussatut banaanit sekä kookosmaito ja valkuainen. Sekoita tahmeaksi tahnaksi. (Ei liian vetinen) Ja levitä pieninä litteinä nokareina pellille. Lämmitä uuni 175 asteeseen ja paista noin. 15-20 min. Niin että keksien väri on tumma, sekä pinta on muuttunut kovaksi. –Nauti!

Proteiini- reseptejä ei olekkaan ollut hetkeen, joten oli kiva päästä taas testailemaan. Huomioithan, että proteiini mitä käytät; on oikeasti hyvänmakuinen, eikä sen maku saa muuttua lämmöstä. 😉 Käytin omassani Starnutritionin Banaani-suklaa makua.

Huomasitko jo, että kaikki Starnutritionin proteiinit ovat ale-kamppiksessa  1kg pussi vain;  9,90€  TÄÄLTÄ PÄÄSET KAMPPIKSEEN!!!

2 Kommenttia

Kasvis- jauheliha makaroonilaatikko!

SAMSUNG CSC

Ainekset: 

  • Fitnesstukku Gluteeniton fusilli 250 g
  • Kookosmaito 1 prk
  • 2-3 kananmunaa
  • Jauheliha 700g
  • Herkkusieniä 4-5 kpl
  • Suippopaprika
  • 3-4 Porkkanaa
  • 2 kpl luomupunasipulia
  • Kesäkurpitsa
  • Suolaa
  • Pippuria
  • Yrttejä

Valmistus:

Kuumenna uuni 225-250 asteeseen. Pilko kasvikset, paista jauheliha sekä keitä pasta. Sekoita kookosmaito- mausteet sekä kananmunat keskenään. Sekoita keitetty pasta, jauheliha ja kasvikset keskenään sekä levitä ne isoon vuokaan. Lisää ruuan päälle kooksomaidon ja kananmunien liemi sekä halutessasi voit laittaa päälle juustoa. (Itselläni esim. vuohenmaidosta tehtyä juustoa, raastettuna.) Paista 15-25 min niin, että huomaat pinnan kypsyneen ja kananmunan kypsyneen. (Ruoka näyttää kiinteältä ”laatikolta”).

0 kommenttia

Superit ystävänpäiväherkut!

Ystävän päivä on sunnuntaina, joten tässä teille vähän jälkkäri reseptejä tarjoiltavaksi! Tietenkin raakaleivontaa, sillä se sopii heikkohermoiselle leipurille, eli meikäläiselle. Ei hifistelyä tai turhaa monen tunnin vatkaamista ja vaivaamista.

BANAANI & METSÄMARJA RAAKASUKLAA

1 dl Kaakaovoi (raastettuna)

1-2rkl  Kookosöljy

3 rkl Raakakaakao-jauhe

1,5 rkl agawesiirappi 

1-2 rkl Toco

Banaania & pakaste marjoja

(Tästä määrästä tuli 9 reilun jääpalan kokoista suklaapalaa)

Aluksi raastetaan kaakaovoi lämpimään kulhoon jossa se sulatetaan. Voit isoon kulhoon laittaa lämmintä vettä ja siihen päälle kulhon missä sulatat kaakaovoin. (Älä laita mikroon). Sen jälkeen sekoita muut aineet keskenään, niin että raakasuklaa on tasaista litkua. Voit käyttää jääpalamuottia suklaan muottina. Laita muottiin pieniä banaanin paloja sekä toisiin marjoja ja sen jälkeen lait sula suklaa tasaisesti muottiin. Laita suklaa jääkaappiin jähmettymään ja ei kauaa kun pääset jo nauttimaan. 

SAMSUNG CSC

MANGO/LIME/KOOKOS- RAAKAKAKKU

Pohja: 

300-400g Parapähkinöitä/pekaaninpähkinöitä/saksanpähkinöitä/manteleita

175g Taateleita 

1-2rkl Mantelivoita

0,70-1 dl kookosrouhetta

2 rkl Kaakaojauhe 

Päällinen: 

250g pakaste mangon paloja

Loraus Limemehua

2 Banaania

1 avocado

1 dl Kookosrouhetta

150g Cashewpähkinöitä 

Raakakakussa ensin blenderissä hienonnetaan pohja ja painellaan se tiiviisti vuuan pohjaan, joka on päällystetty leivinpaperilla. Tämän jälkeen pohjan päälle laitetaan blenderissä sekoitettu kuorrute ja lopuksi laitetaan koko kakku pakastimeen jähmettymään. Päälle voi koristeeksi jättää kookosrouhetta tai sitte koristella hedelmillä.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Hyödynnä tarvittaessa Foodinin verkkokauppaan -10% alennus,

koodilla ”Fitoona” kaikista tuotteista!  

Täältä löydät  Monnan  & nana-superfitme raakasuklaa reseptit!

13 Kommenttia

Mustapapupasta huikeilla ravintoarvoilla- vaihtoehto pastafaneille!

Bongasin ihan sattumalta uuden mustapapupastan ja tottakai innostuin, sillä tunnetusti pavuissa on hyvät ravinnearvot. Lisäksi yleensä vältän pastaa  sen ”tuhtiuden” takia, mutta nyt nappas kala koukkuun kiinni.

SAMSUNG CSC

Pasta oli todella positiivinen yllätys! Ei lainkaan tuhtia ja jos haluaa vegaaniruokaa niin pastan sekaan tekee soijarouheesta ”jauhelihan”. Proteiinia 100g:ssa  jopa 45,1 g,  hiilaria 16,2 g  ja rasvaa 3,6 g. Sekä valmistettu 92% luomumustapavuista ja 8% vedestä.

Oman annoksen sisältö: 

Mustapapu spagettia

Yrttejä + päällä tuore Basilika

Meriruolaa + pippuria

Naudan jauhelihaa

Tomaatti murska (Polpa, Mutti)

Vuohenjuustoa

SAMSUNG CSC

 Nautinnollisia ruokahetkiä!

Kaikki Foodinin tuotteet koodilla FITOONA – 10%

4 Kommenttia