arvostus

Rentoutuminen..

12003959_10153601079554933_9129183506569901527_n

Rentoutuminen on ehkä parasta mitä kaiken arjen härdellin keskelle voisi toivoa. Viime- sekä tämä viikko on mennyt ihan hurjaa vauhtia. Paljon tekemistä eikä ole ollut aikaa ylimääräiselle kivalle, kuten esimerkiksi blogin- päivittämiselle. 😉 Blogintekstien aiheita on jonossa koko loppuvuodeksi, mutta tunteja ei niinkään paljon. Kerran viikossa vähintään koitan kuitenkin löytää ajan kirjoittamiseen, sillä tämä on kuitenkin yksi osa elämääni 🙂

Viimeinen vuosi ammattikorkeakoulussa pyörähti elokuun lopulla käyntiin ja edessä on monen ison projektin lisäksi opinnäytetyö.. joten hommaa riittää! Tähän päälle työt/valmennukset niin ei ole tekemisen puutteesta hätää. Jokainen tunti kevättä kohti tulee käytettyä arvokkaasti.

Olen huomannut kuitenkin, että muutaman kuukauden on jo kroppa kiehunut, liikaa asioita samaan aikaan ja kun luonne ei anna periksi päästää mistään irti niin sitten pusketaan kaikkia yhtä aikaa. Kuitenkin joku keino rentoutumiseen on löydettävä, jottei totaalista stoppia tapahtu!

Joskus täytyy hemmotella itseään ja löytää aikaa rentoutumiseen on se sitten hoitoja, hierontoja tai ihan kirjan lukemista. Jokainen meistä tarvitsee ”omaa aikaa” muuten palamme loppuun. Pitäkää huoli, että kun aikataulutatte töitä/koulua/tapaamisia niin aikataulusta täytyy myös löytyä paikka rentoutumiselle. Me luulemme pystyvämme hoitamaan aina kaiken, mutta itselle pitää olla armollinen. Kaikkeen ei tarvitse pystyä vaikka se onkin välillä vaikea hyväksyä, varsinkin minun! 😛

11155123_10153583901514933_930830473559935605_o

@Petteri Peltonen

10479581_10153601079679933_2014145246759685147_n

@Petteri Peltonen

Maanantaina sain viettää oikein kunnon rentoutumispäivän vähän vahingossa. Latasin akut toden teolla. Aluksi kahden tunnin urheiluhieronta Helsingin Hieronta-Akatemialla. Jolle todellakin oli tarvetta… viimeisestä hieronnasta on monta kuukautta aikaa.

Tämän jälkeen suuntasin kasvohoitoon Jolie Spahan… Oli erittäin hauska mennä kasvohoitoon, sillä olen ehkä elämäni aikana ollut kerran aijemmin kasvohoidossa ja hoitolakäyntini voi yhden käden sormilla laskea. Olen vaihtoehtoisesti valinnut aina rajumman hieronnan rentoutumiseksi. Yllätyin kuitenkin erittäin positiivisesti!

Jolien tunnelmallinen spa sijaistee Helsinginkeskustassa Kalevankadulla. Aluksi kyselin Little Wonder– hoidosta tarkemmin, jotta tietäisin myös mitä teille tänne kertoa.. Sain käsityksen, että hoito on todella freesaava, puhdistava kasvohoito, mutta ei niinkään rentoutumiseen ykköshoito. Hoitoa olisi hyvä toistaa ihotyypistä riippuen ja oli myös mahtava huomata miten tarkkaan hoidossa käytetyt tuotteet valittiin ihotyypin perusteella. Oma naamani on tässä jo muutamia viikkoja kukkinut kesän aiheuttaman suolistotulehduksen takia sekä varmasti myös stressin, joten onneksi apua oli saatavilla 😀

12038521_10153601079609933_7468431732519799977_nHoidon jälkeen olin vain yhdestä asiasta erimieltä, nimittäin hoito oli niinkin rentouttava, että nukahdin!! Joten sain sekä puhtaan, että hehkuvan ihon että ihan mielettömän rentoutumishetken samalla kertaa….

Jolie halusi ilahduttaa lukijoitani -20% alekoodilla. Varatessasi Jolien spasta hoidon koodilla ”oona” saat -20% alennusta span-tuotevalikoimasta. Kannattaa hyödyntää!

Tuotteista voi kysyä sekä minulta, että Jolien henkilökunnalta. (Tarjous ei koske Kjaer Weis, ei May Lindstrom Skin- tuotteita.)

Raikasta loppuviikkoa kaikille!

6 Kommenttia

Kuka tekee päätökset puolestasi?

Mikä on ollut pohjimmiltaan syysi muuttaa itseäsi, omia elintapojasi tai vaikka tukan väriä…?

Oletko saanut vaikutteita ulkopuolisilta ihmisiltä.. ehkä ystäväsi kommentti sai sinut muuttumaan tai perheesi painostus tai sitten joku ihan ulkopuolinen tekijä.

Saamme vaikutteita jatkuvasti jostakin. Kasvuympäristöstämme: ystävistä ja perheestä.

Seuraamme sosiaalisessa mediassa ihmisiä ja haluamme juuri samanlaisen tyylin kuin heillä tai kokea jonkun samanlaisen kokemuksen minkä he ovat jakaneet julki.

Joskus samaistumme täysin idoleihimme, ihailemme heitä ja pidämme heitä korkeammalla kuin itse olemme vaikka todellisuudessa hekin ovat ihan tavallisia ihmisiä.

Mikä heissä sitten kiehtoo? Voi olla saavutukset, rohkeus, elämänarvot tai meidän silkat pään sisäiset luulomme siitä, että heille elämä on ruusuilla tanssimista.. mutta todellisuus voi olla ihan muuta.

Olen huomannut, että mielipidevaikuttajia on paljon. On ihmisiä jotka puhuvat kovalla kokemuksen äänellä ja haluavat yhteiskuntaamme muutoksia sekä tuoda positiivisuutta ja taas löytyy toinen ääripää, jotka haluavat yhteiskuntaan tuoda itseään esille miettimättä  positiivista vaikutusta muihin.

Näidenkin asioiden erottaminen konkretisoituu usein vasta kun tapaat ja pääset henkilöön tutustumaan paremmin. Joskus yllätyt positiivisesti, toisinaan taas järkytyt. 😉

Kaikki ei todellakaan samaistu kaikkiin eikä jokaisesta persoonasta voi tykätä, mutta on rikkaus, että meitä ihmisiä on paljon erilaisia ja useimmiten löydämmekin joukosta ne ihmiset keneen pystymme samaistumaan ja ketä ihailemme tai arvostamme.

Kuitenkin otsikkoa tukien haluan avartaa sekää omaani, että teidän katsettanne muita ihmisiä kohtaan.

Älkää antako kenenkään muun ihmisen rajoittaa teidän elämää tai tehdä päätöksiä teidän puolesta. Muilta ihmisiltä oppii paljon ja muita kannattaa kuunnella, mutta päätöksen teko on aina omissa käsissänne.

Se että haluatteko liikkua tai ostaa uuden vaatteen on teidän päätös. Isot muutokset elämässä pitää lähteä itsestä. Virrassa kulkeminen on mielestäni ajan hukkaa. Oma elämäsi kulkee silloin virran käsissä, ei omissasi.
Uusia hehkutuksia ja juttuja tulee ja menee ja avoimmuus sekä avara-katseisuus on hieno asia, mutta aina kannattaa kuitenkin hetkeksi pysähtyä ja miettiä, että onko päätös hypätä johonkin hypetykseen oikeasti sinun vai teetkö asiota vain muiden vuoksi ja ollaksesi muiden mielestä parempi ihminen…  todellisuudessa aito oma itsesi on kuitenkin se mikä kantaa sinut läpi elämäsi. Jos menestyt, menesty omilla ehdoillasi ja voit olla aidosti onnellinen.

Mitä haluan vielä lopuksi sanoa ja kiteyttää tähän arvomaailmani tekstiin on, että…

Arvostakaa juuri itsessänne ja muissa aitoutta. Luis Vuittonin laukku tai muut kalliit tavarat eivät tee kenestäkään sen ”parempaa/tärkeämpää” ihmistä kuin kukaan muukaan. Vaikka kukapa meistä ei haluaisi omistaa kaikkea ihanaa. Todellisuudessa kuitenkin sinä ja luonteesi ovat parasta ja kalleinta mitä voi löytää! 😉 ♡

Ja vain sinä teet päätökset….

image

Mahtavaa tiistaita!

7 Kommenttia

Kaikkeni antanut!

Kroppa- X asennossa makaan olkkarin lattialla. Jalat täynnä mustelmiä, naarmuja vähän missä sattuu, pohkeet kireät kuin enkun opettajani yläasteella, sekä onnellinen hymy naamalla. Mistä näin huikea, kaikkensa antanut -fiilis on peräisin… No viikonlopun Jukolanviestistä tietenkin!

Ette osaa arvatakkaan, kuinka paljon viesti jännitti. Lauantaina olimme aamupäivästä Turussa valmistautumassa koko tiimin voimin. Silloin jännitys alkoi painamaan totaalisesti. Päivä meni tapahtumassa mukavasti, mutta mitä lähemmäs iltaa kello näytti sitä enemmän pumppu hakkasi.

jukola9

Kävin muutamaan otteeseen ottamassa autossa ”lepoa”, yritin nukahtaa, mutta turhaan. Väsytti aivan mielettömästi, sillä yleensä olen viimeistään klo 22-23 aikaan nukkumassa, mutta Jukolanyönä ei tietoakaan unesta. Kerrankin olin sentään hiljaa. Puolisoni kyseli fiiliksiäni, mutta minusta ei saanut juttuseuraa. Mielessä pyöri viestin toinen osuus keskellä yötä vain kartan, kompassin ja otsalampun varassa. Elämäni ensimmäinen Jukolanviesti oli edessä. Suunnistus, jota aina ennen kammoksuin oli nyt suoritettava pilkkopimeässä ja vielä kisana.

Pikkuhiljaa tunnit vierähtivät ja klo 23.00 Edessä oli Jukolanviestin ensimmäisen osuuden lähtölaukaisu. Aivan mieletön tunnelma oli Paimiossa. Kaikki odottivat lähtöä jäykkinä innostuksesta. Tuhansia otsalappuja paloi odottaen lähtölaukaisua, ja kun vihdoin pamaus kuului, lähti valtava valomeri juoksemaan metsää kohti. Meidän tiimistä ensimmäisenä lähti Krista Pärmäkoski. Kristaan meillä oli täysi luotto, sillä häneltä löytyi suunnistustaustaa, mutta itselläni ei ollut lähdön aikana vielä yhtään itseluottamusta. Kyseenalaistin heti oman kartanlukutaidon, kompassin käytön sekä selvietymisen tulevasta yöstä.

jukola8

Onneksi tukijoukkoja riitti, paikalla oli suunnistusvalmentajamme sekä kaikki tiimin tukihenkilöt ja tietenkin muut tiimiläiset. Myös puolison tuki oli vankka kokoajan, mitä nyt kotiin olisin joutunut kävellä jos ei aika olisi ollut alle 2.29, (huulen heitto tietenkin). 😉

Pikku hiljaa rupesin valmistautumaan omaan osuuteeni. Tärisin, en kylmästä vaan jännityksestä. En malttanut edes lämmitellä. Tuijotin vain ensimmäisen osuuden maaliin tulevia suunnistajia, sillä joku heistä olisi voinut olla Krista. Aika kului ja vihdoin kuulutuksesta kuulin, että Krista oli leimannut viimeisen rastinsa, muutama sata metriä ja saisin kartan. Ja sieltä hän tulikin, täysillä jättäen jälkeensä kovan ajan. Täydet tsemppi huudot kaikuivat korvissani, nappasin kartan ja lähdin juoksemaan kohti isoa ramppia ja sen jälkeen metsään.

Unohdin tietenkin laittaa otsalampun päälle, sillä jännitti niin paljon. Onneksi yleisöstä tukijoukkomme huusivat ”OONA LAMPPU PÄÄLLE!!” Niin en kauaa ehtinyt ilman valoa juosta. Tottakai etsin heti joukosta jonkun kenen vauhdissa voisi peesata. Karttaa katsoessani huomasin, että ensimmäinen rasti oli aivan mielettömän kaukana, enkä todellakaan halunnut heti eksyä.

Metsään mennessä en ehtinyt kun vajaan kilometrin juosta kun ensimmäisen kerran pannutin oikein kunnolla. Sitten vasta tajusin, että kuinka vaarallista juokseminen pimeässä metsässä oli. Tarkempi tulisi olla ja pakko oli myös vauhtia hidastaa. Ensimmäinen pannutus ei jäänyt viimeiseksi… koko suunnistuksen aikana laskujeni mukaan taisin noin. 5 kertaa kaatua kunnolla. Ei se mitään, joka kerta nopeasti ylös ja matka jatkui.

Ajattelin, että ensimmäisellä rastilla olisin huutanut jo mielettömästi sekä fiilistellyt rastin löytämistä, mutta en.. jännitys ei ollut vieläkään lauennut. Leimasin emitin ja samantien otin uuden suunnan seuraavaa rastia kohti ja taas lähdin täysillä eteenpäin. Samaa rumpaa jatkui pitkään, vasta kahdeksannella rastilla huomasin, että olin rentoutunut. Nauroin ja hymyilin koko loppu matkan.

Matkalla tuli mentyä montakin rastia samoissa porukoissa, ja aina välillä porukka vaihtui, johtuen eri rasteista. Täysillä silti mentiin eteenpäin ja piti uskoa myös omaan tekemiseen. Matkalla oli suurimmaksi osaksi todella reipasta ja iloista porukkaa, lukuunottamatta erästä erittäinkin ”kiireistä” henkilöä, joka päätti hypätä suoraan selkääni ja tuuppasi minut mahalleen mutikkapensaiden keskelle. Ei edes suututtanut sillä nauratti kovasti, tuskin olin kuitenkaan hänen pahin vastustajansa 🙂

Matkalla katsoin muutamaan kertaan sykemittariani, syke oli joka kerta 160 paikkeilla, eli kovaa mentiin, sillä maksimisykkeeni on vain 187. Kovempaa tuskin olisin edes voinut mennä. Muutaman kerran rastien ohi tuli juostua, mutta lopulta kaikki kuitenkin löytyi. Yhtäkkiä tajusin, että enää muutama rasti ja maali häämöttää. Vauhti rupesi kiihtymään. Jaloissa painoi mutta enää ei edes jaksanut jalkoja miettiä, leimasin vikan rastin ja lähdin täysillä juoksemaan maaliakohti. Matkalla huomasin, että muutama kyynel rupesi valumaan naamalla, oli pakko vielä juostessa tarkastaa, että olinhan leimannut kaikki 22 rastia, olinko tosissaan jo nyt maalissa!!! 22 luki kartassa olin varma, ”KYLLÄ, olen kohta maalissa” Tottakai hymy oli herkässä ja itketti, en voinyt uskoa silmiäni!!

jukola

Palautin karta, juoksin hakemaan meidän joukkueen 3 osuuden kartan ja siellä Esko huusikin jo nimeäni. Annoin Eskolle kartan sekä tsemppihuudot ja hän lähti salaman nopeasti omalle osuudelleen. Minä taas olin aivan loppu, haukoin henkeä, olin onneni kukkuloilla mutta totaalisen väsynyt. Päässä pyöri kuulin muiden huutoja ympärillä ja tajusin, että olin totaalisesti ylittänyt itseni. Lopullinen aika oli 2,08+ rapiat eli aivan älytön tavoiteaikani alitus. (alle 3h oli tavoite) Vielä edessä oli emitin tarkastus, ja positiivinen hymy tuli tarkastajan kasvoille: ”Nappi suoritus!” hän sanoi ja olin niin helpottunut, tiesin tehneeni parhaani…

jukola6

jukola5

Viestin jälkeen jäi valitettavasti Yle.n suoralähetys väliin, sillä en kyennyt mitenkään pysymään hereillä, olin aivan loppu, tarvitsin unta ja tankkausta, sekä leikattu polveni oli aivan vesi-ilmapallon kokoinen. Huimasi ja pyörrytti, mutta olin onnellinen. Nyt tässä tietokoneen ääressä voin kokea samat fiilikset uudelleen… sanoinkuvailematon tunne!

Viikonloppu oli aivan älyttömän huikea! Onnistuimme keräämään Junior Gameseihin 20 000 euroa, näimme uskomattoman Venla-tytön, joka toimi tämän upean matkan aikana suurimpana inspiroijana. Koko tiimi tsemppasi toinen toisiaan ja meillä oli mahtava fiilis kokoajan, lopullinen sija oli 1057!!!

Tätä kokemusta en vaihtaisi mihinkään, jotkut asiat antavat enemmän kuin ottavat ja tämä oli ehdottomasti sellainen. Erittäin haikea fiilis kun matka sai päätöksen, mutta haluan vielä kiittää kaikkia matkassa mukana olleita, niin tiimiä, kun tukijoukkoja ja tapahtuman järjestäjiä. Kiitos tästä mahtavasta kokemuksesta!

jukola4

Projektin inspiroivin tyttö! Venla <3 (oik. ) ja hänen ihana siskonsa (vas.)

jukola2

8 Kommenttia

H- Hetki lähestyy…

Jukolatiimi!
10676293_10153353670554933_1402560739785216327_n

11535686_10153353670354933_5628634579046301733_n
Viikonloppuna on jo kauan odotettu Jukolanviesti. Viikot ovat vierähtäneet silmissä. Ja nyt on pakko myöntää, että jännittää enemmän kuin koskaan..edessä viestin toinen osuus.. KESKELLÄ YÖTÄ!! 12.4KM. Olen jo päässyt painajaisten makuunkin tulevasta osuudesta 😉

Haluan kuitenkin kertoa, että mitä tämä projekti on merkannut minulle. Ajattelin palata viikkoja vähän taaksepäin…

Tammikuun loppupuolella sain alustavan kyselyn, että kiinnostaisiko minua lähteä Julolan hyväntekeväisyys projektiin mukaan.
Tavoite olisi osallistua Jukolanviestiin yhdessä huipputiimin (Kaj Kunnas, Krista Pärmäkoski, Jaana Pelkonen, Aleksi Valavuori, Lassi Hurskainen, Esko kyrö ja Kim Herold.) kanssa ja samalla kerätä tällä tempauksella rahaa tuleviin Junior Games– kisoihin. (Vammaisten lasta- ja nuorten kisatapahtuma.)

Yllättävää, mutta en miettinyt hetkeäkään lähtisinkö mukaan, todellakin olen mukana!

Suunnistus oli minulle ihan uusi ulottuvuus. Viimeiset muistot koulun liikuntatunneilta, jolloin aina löysin parikseni jonkun fiksumman. Hän luki karttaa ja minä juoksin hakemaan rastit. Helppoa! Kartan luvusta saati sitten kompassin käytöstä ei ollut tietoakaan.

Pakko myöntää… ennen vihasin suunnistusta. En olisi koskaan voinut kuvitellakkaan, että lähtisin suunnistamaan ja vielä kilpaa. Mitä kävikään.. ensimmäinen haaste heitettiin ilmaan ja en edes nähnyt mahdollisuutta kieltäytyä. Vihakin taisi vaan johtua siitä, etten ymmärtänyt lajista mitään enkä osannut sitä. 😉

Rakastan haasteita ja itseni laittamista likoon. Voiko olla parempaa tunnetta kun suoriutua kiitettävästi haasteesta joka tuntuu itsellesi täysin mahdottomalta. Sitä fiilistä ei voi edes tähän sanoiksi kuvailla. Tunnen joka kerta kun itseni onnistun laittamaan kinkkiseen tilanteeseen ja onnistun läpäisemään sen, että olen vahvempi kuin koskaan. Kasvatan samalla luonnetta, opin itsestäni uusia puolia ja saan aivan mielettömän hyvän fiiliksen.

11401012_10153353669759933_8529793677242665636_nMutta palaten siihen, että mikä teki tästä matkasta tärkeän, oli hyväntekeväisyys.
Suurin osa meistäkin suomalaisista keksii kymmeniä tekosyitä, että miksi ei liiku. Mutta eivät ole koskaan kokeneet sitä, että kun ei pystykkään liikkumaan. Voin luvata… siihen loppuisivat tekosyyt.
Sainme kunnian ottaa hyväntekeväisyyskohteeksi Junior Gamesit missä jokaiselle lapselle löytyy laji missä pystyy liikkua, saa kisata ja antaa kaikkensa.


Herättävintä oli kuulla Kisakallion yhteistreenipäivänä Junior Gamesin- järjestäjän lause: ”Eräs poika pieneltä paikkakunnalta ainoana vammaisena lapsena huusi kovaan ääneen ovella: ”mä en ole ainoa!” päästyään kisapaikalla.”

Tämä kommentti sai ainakin itselleni kylmiä väreitä koko kroppaan. En voisi kuvitellakkaan sitä ilon ja riemun määrää kun poika tajusi, että hän ei olekaan erilainen, hallissa oli lähes 400 muutakin upeeta erilaista persoonaa ja luonnetta ja kaikilla samat lähtökohdat sekä yhteinen tavoite: kisata urheilussa, kokea positiivisiä kokemuksia liikunnan kautta, sekä tuntea itsensä samanlaiseksi kuin kaikki muutkin.

InstagramCapture_a6e14053-b4ee-4c2f-8a5f-afe74b227b74

Kuvassa ihana Venla tyttö! Jukolatiimin kummi 🙂

Ja jos vielä joku haluaa tietää, miksi halusin lähteä Jukolanviestiin ja tehdä hyväntekeväisyyttä tuleviin Junior Gameseihin, mitkä ovat ennen lähestulkoon järjestetty talkoolaisten voimin.. tuskin enää ihmettelee. 

Mitä treenaamiseen on tullut, olen joutunut muuttamaan viikkosyklit ihan päälaelle. Puntti on varsinkin kisojen jälkeen jäänyt tarkoituksella vähemmälle. Kroppa ja lihakset eivät ole kunnolla palautuneet, joten nyt enemmän liikkuvuutta/kehonhuoltoa sekä Jukolanviestiä varten suunnistustreenejä ja lenkkejä. 🙂

Suunnistustreeneistä haluan kyllä kiittää Annaa ja Aapoa, jotka ovat tarjonneet meille joka viikko mahdollisuuden päästä heidän kanssaan treenaamaan. Täältä voit itsekin buukata heidän valmennuksen. 😉

11412177_10153353669964933_7918979027676450679_n

11401213_10153353670069933_2763814810139819353_n

11391686_10153353670279933_7760753214053655529_n

Mutta nyt ei muuta kun hirrrveeeet tsemit päälle ja odottamaan lauantain- sunnuntain välistä yötä!

Jos jäi kuulematta Yle-puheen haastattelu Jukolanviestistä niin tästä voit käydä kuuntelemassa.

11535829_10153353670194933_3206570075935140903_n

0 kommenttia

SMILE

Hymy, meidän kantava (veto)voima! 

smileHymyily kertoo ihmisestä paljon. hymy on kaikista vahvin ilmiö minkä saamme tartutettua moneen ihmiseen samaan aikaan.
Kokeileppa tätä, hymyile koko päivä niin huomaat miten iso vaikutus hymylläsi on muihin ihmisiin.
Hymyä ei voi mistään ostaan vaan se on aito tunne joka valtaa meidän kasvot silloin kun meillä on hyvä olla, iloitsemme ja fiilistelemme.

Monet pienet arkiset asiat saavat meidät hymyilemään ja hymyn kautta useasti myös nauramaan.
Monesti sanotaan, että: ”smile is the best makeup than any girl can wear.” Ja olen täysin samaa mieltä.
Meikki tai ulkoimen hapitus ei tee meistä kauniita vaan sisäinen olemus joka pursuu ulos erilaisin elein kuten hymyilemällä. 

Hymyily on aidosti ilmaistuna positiivista, vaikka olisi kuinka ujo voi hymyilemällä näyttää oman fiiliksen muille, aina ei tarvitse suunapäänä avata suuta.  Hymy kuittaakin usein kiitoksen tai tervehdyksen.

Usein mietin, että miten pieni ele hymy onkaan mutta miten suuri vaikutus sillä on kaikkeen. Oman huonon fiiliksen saat heti pois jos joku onnistuu saamaan sinut hymyilemään tai jos tuntuu ettei mikään onnistu, itselleen nauraminen voi muuttaa päivän huonon suunnan ihan päinvastasiin fiiliksii.

Muistakaa siis hymyillä… 😉 Helppoa, helpaa ja aitoa!

yotuel
Useasti kysytään mistä valkoinen hymyni on peräisin, ei sillä että jokaisen hymyn pitäisi olla kuin taskulamppu piemeässä, vaan itse olen päättänyt pitää niin omasta hyvinvoinnista kuten myös hampaistakin huolen…  Oikeastaan olen vain kerran elämässäni kokeillut perinteistä hampaiden valkaisua, eikä se toiminut kohdallani niin hyvin sillä hammasluuni on geneettisesti valmiiksi jo valkoinen, enkä nää tarpeelliseksi kokea samaa uudestaan. Valkaisu vaan puhdisti hampaat mutta isompaa eroa ei kohdallani tapahtunut. 
Satunnaisesti kuitenkin ennen kisoja olen tehnyt Yotuelin itsevalkaisu– tuotesarjalla valkaisun, jolloin muutaman kerran jälkeen hampaat näyttävät jo puhtaamman valkoisilta. 🙂

Hammastahnoja tulee käytettyä useammin.. esimerkiksi saatan joskus vaikka viikon ajan pestä aina joko aamulla tai illalla hampaat valkaisevan puhdistavalla hammastahnalla.. Nyt jonkun huoli herää, että saako tahnat olla päivittäiskäytössä eitteivät ne pilaa hampaita… niin saavat sillä ne eivät hankaa hampaan kiillettä pois vaan pikemmin puhdistavat.

Kannattaa käydä tutustumassa Yotuel nettisivuihin, missä on kattavat tiedot tuotteista, jos tuotteet herättivät kiinnostusta!

yotuel2
Yotuel Finland löytyy myös Facebookista & Instagrammista @Yotuelfinland

5 Kommenttia