2020

Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen yli neljä viikkoa sitten… Ensin ostikko oli ensimmäinen kuukausi, sitten ensimmäiset 1.5kk ja kohta onkin jo mennyt ensimmäiset 2 kk pikkusen kanssa.
Aika vilisee silmissä, päivästä ei ole välillä tietoakaan, eikä varsinkaan kellonajasta eikä helpotusta tuo toi talvinen pimeys. Voin kuitenkin ekaa kertaa sanoa, että ensimmäistä kertaa ikinä tuli nautittua alkutalvesta, joka yleensä on vuoden synkintä aikaa ja väsyttää vaikka kuinka nukkuisi. Nyt marraskuu sekä joulukuu vaan hujahti ja jokaisesta päivästä tuli nautittua suuresti. Elämä on muuttunut, mutta entistä enemmän saanut sisältöä ja merkitystä!

Parhaiten näitä ensimmäisiä viikkoja kuvaisi just tämä hetki, kun kirjoitan tätä tekstiä. Juuri ja juuri yletän näppäimistöön kuin pieni ihme ”lähes” nukkuu ja tuhisee samalla vatsan päällä. Suu auki ja silmät taistelee väkisin vastaan, ettei vain menisi kiinni, mutta lopulta väsymys ottaa voiton ja taas nukutaan.
Vielä en ole itse oppinut nukkumaan päivällä samaan aikaan vauvan kanssa, en vaan ole päikkäri ihminen, vaikka uskon, että tekisi aika hyvää. Yöisin tulee kuitenkin aika paljon heräiltyä, mutta ne tunnit mitkä nukkuu, nukkuu sitäkin paremmin. Välillä huudetaan sitten syödään ja taas nukutaan. Saa nähdä milloin saa ensimmäisen kerran nukkua yön yhtäsoittoon… tuskin vähään aikaan, mutta kaikki tämä kuuluu asiaan.

Ihan aluksi voin todeta, että kaikki peloittelu pienestä vauvasta ja elämän muuttumisesta on kyllä ollut täysin turhaa. Elämä muuttuu, mutta se on hyvin luonnollista ja täytyy sanoa, että vanhemmuuteen vaan oppii, kun ottaa rennosti ja antaa asioiden myös mennä ihan omalla painollaan.
Kun sain lapsen käsiin ja päästiin ensimmäistä kertaa kotiin oli vaan sellainen helpottunut olo, että näin kaiken kuuluukin olla.
Nyky maailman meiningeistä ja muiden ihmisten tekemisistä tai kommenteista on turha ottaa paineita, jokainen pystyy tähän jos vain haluaa. Ja jos joku asia stressaa tai tarvitsee apua, niin sitä saa kyllä.
Kenenkään ei tarvitse olla ”valmis” vanhempi, vaan parasta on antaa itselle myös aikaa kasvaa vanhemmuuteen. Täytyy sanoa, että koskaan ei itsekään tietä mitä seuraava päivä tuo tullessaan ja jos menee kehumaan, miten hyvin on mennyt niin seuraava päivä saattaakin olla jotain ihan muuta.

Nyt jälkikäteen on tullut paljon ihmeteltyä, että miten negatiiviset asiat tuodaan jatkuvasti ilmi, juuri raskaudesta ja vauva-arjesta. Halutaan ihan pelotella lapsihaaveisia ja raskaana olevia, ettei vaan näkisi kaikkea ruusuisten lasien läpi. Uskon, että jokainen ymmärtää, että vauva tuo muutoksia vanhempien elämään, eikä asiat mene aina ihan suunnitelmien mukaan, mutta ei elämä ole ilman lastakaan huoletonta ja täydellistä omien juttujen ympärillä pyörimistä. Joten voin sanoa suoraan ihan jokaiselle, joka lapsista haaveilee, että antakaa mennä vaan! Kaikkeen tottuu ja kun huolehtii lapsen lisäksi omasta hyvinvoinnista, niin jokaisen yöttömän yön, raivarit ja haastavimmat hetket kestää kyllä ja myös niistä yleensä oppii jotain uutta.

Monia urheilija on siirtänyt lapsihaaveet pidemmälle tulevaisuuteen, koska pelkäävät ettei enää paluu huipulle ole mahdollista. Tähän voin vastata, että kyllä se keho palautuu, mutta se vaatii työtä ihan niin kuin jokaisesta loukkaantumisesta palaaminen takaisin huippu kuntoon.
Toisilla palautuminen tapahtuu tietysti nopeammin kuin toisilla, hyvä kuitenkin muistaa, että naisen keho on luotu raskauteen ja synnytykseen, joten kehon oma korjausprosessi on todella ihmeellinen. Ja varsinkin jos ennen raskautta ja raskauden aikana on ollut hyvässä kunnossa ja palaa normaaliin arkeen kiinni lapsen synnyttyä, voi palautuminen olla todella nopeaa. (Myöhemmin tulossa tekstiä kehonpalautumisesta, jossa mukana lääkärin ja äitiysfyssarin tekemät tutkimukset mulle.) Luottakaa myös omaan kehoon; raskaus, synnytys ja synnytyksen jälkeinen aika, opettavat todella paljon oman kehontuntemuksesta. Ja lähes aina, pystyy omaa hyvinvointia viedä jollakin tavalla eteenpäin, jos vain haluaa.

Itse olen pitänyt myös mielessä, että elämä tuo muutenkin eteen tilanteita, jotka aiheuttavat stressiä halusit tai et, niin sellasista asioista ei kannata stressata mille ei mitään voi eikä stressiä kannata itselleen aiheuttaa kaikesta, varsinkaan muiden ihmisten elämästä.

Äitiys on kaikista upein asia, mitä mulle on koskaan elämässä tapahtunut ja uskon, että voin vastata näin myös 5, 10 ja 50 vuoden päästä. 😉

Upeeta loppuvuotta, sekä uuden vuoden alkua!

Rakenneultra oli vihdoin maanantaina. En todellakaan ole mikään kärsivällisyyden perikuva, joten tätä hetkeä ennen oli jo laskettu viikot, päivät, tunnit ja minuutit. Mikähän siinä niin jännittää, kun sukupuolella ei ollut meille mitään väliä, kunhan olisi terve pikkunen.
Ehkä enemmän jännitti pikku Pavun kehitys, että oliko kaikki niin kuin pitääkin ja vauva täydessä liikkeessä kun nähdään.
Ja siellähän se oli… Kaikki mitat juuri siellä missä nyt kuuluikin olla, sydän hakkasi jo odottaen tulevia seikkailuja, suu haukkoi happea ja lapsivettä hörppien, jalat olivat niin tiiviisti ristissä, että halusi varmasti tehdä hankalaksi sukupuolen selvittämisen.

Siinä sitä pientä ihmetteli vaan ja mietti, että onks toi pikkutyyppi oikeesti meidän ja miten on mahdollista, että se on mun mahassa. Ihan kun olisi kattonu dokkaria ruudulta tajuamatta, että kaikki se liike tapahtui mun sisällä.
Mulla on vielä aika tiiviinä vatsalihakset ja istukka edessä, joten iskunvaimentimet ovat omasta takaa, eikä futarin ja rugby pelaajan pienokaisen iskut vielä tunnu.. (varmaan ihan hyvä vaan..) voi olla, että myöhemmin on sellaista moukarointia, että tuntuu kuin olisi rugby kentällä sittenkin, myös tänä kautena.

Alussa jo kerroinkin, että Papu piti jalat todellakin ristissä, eikä me ei oikein saatu selkeää kuvaa ultrassa kumpi olisi kyseessä.
Koskaan ei kuitenkaan voi olla 100% varma sukupuolesta, myös mua luultiin pojaksi, mutta kätilö oli kuitenkin hyvin varma siitä, että kumpi tulisi….

Alusta asti olen kuullut, että: ”Oona sulle sopis niin poikalapsi. Sulle tulee varmaan kaksospojat, Saat kyllä ihan varmasti pojan, Poika se on pakko olla!”
Pekka oli alusta asti tuntenut, että poika olisi tulossa. Suurin osa ystävistä oli sitä mieltä, että se on poika. Instagramissa kyselin teiltä kumpi tulee ja suurin osa vastasi poika. Töissä meillä on ollut pystyssä Voimalaitoksen ”vauvabingo” ja siellä tyttö on voittanut muutamalla äänellä… Meidän molempien perheissä äänet ovat menneet hyvin tasan. Osa on ollut pojan kannalla ja osa tytön. No miten kävikään…

Suurimman osan tuntemus osoittautui vääräksi, sillä pikku tyttönenhän siellä kellui… Myös kumpikin meistä oli yllättynyt, mutta positiivisesti. Varmasti yllätys olisi ollut sama, olisiko kyseessä ollut kumpi vain. Tulee muuten olemaan täyttä terästä tämä tyttö 😉

Ihanaa Juhannusta kaikille!

Hampaiden hoito on helppo laiminlyödä! Jos ei mitään ”suurempaa” ongelmaa ole, sitä itsekin helposti unohtaa käydä tekemässä tarkastuksia aika-ajoin. Kuitenkaan kaikkia piileviä ongelmia ei välttämättä huomaa, ennen kuin alkaa olemaan liian myöhäistä, koska monet ongelmat kehittyvät hitaasti ja oireettomasti.

Itselle herätys tuli neuvolassa kun hoitaja, kertoi miten esim. karies (hampaiden reikiintyminen) on tarkastettava ennen kuin vauva syntyy, sekä äidiltä, että isältä koska se voi helposti levitä vauvaan. Tätä en ollut tullut todellakaan ajatelleeksi, ja varasin ajan heti Mehiläisen hammaslääkärille rutiinitarkastukseen. Jos karies leviää vauvaan, voi vauvalla reikiintyä hampaat helposti jo pienestä asti, eli se kannattaa ehdottomasti käydä tarkastamassa.

Tottakai sain heti kuulla, että tarkastuksessa olisi hyvä käydä vuoden välein… pikkusen alkoi hävettämään, koska itse olen käynyt hammaslääkärillä varmaan 3 vuoden välein tarkastuksessa ja koskaan ei ole ollut reikiä niin ajattelin, että se riittää. Eikä se todellakaan riitä…

Tarkastus kesti noin 30 min ja siinä tarkastettiin: hampaat, hampaiden mahdolliset reiät, purentapintojen tilanne, toki jos on paikkoja hampaissa niin ne katsotaan myös, itsellä ei ole niin sitä ei tarvinnut tehdä. Samalla hammaslääkäri tarkasti, että missä kunnossa ovat hampaiden tukikudokset, leukanivelet, purentalihakset sekä suun pehmytkudokset ja limakalvot.
Sain samaan syssyyn myös hammaskiven poiston, joka nyt ei ole mikään miellyttävin toimenpide jos viimeisestä kerrasta on aikaa. Jos kävisi useammin näyttämässä leegoja ja hammaskivi poistettaisiin joka kerta, olisi sen poisto huomattavasti helpompaa. 3 vuotta ”vanha” hammaskivi on aika tiukkaa kiinni ja siinä saa samalla ikenet kovaa kyytiä.

Huolehdin itse hyvin normaalisti hampaista. Pesen väh. 2 kertaa päivässä sähköhammasharjalla ja käytän hammaslankaa. Vältän turhaa napostelua ja juotavien litkimistä pitkin päivää, jotka eivät ole hyväksi hampaille. Oma hammasluu on aina ollut hyvin valkoinen, joten ihan perus huomiolla olen saanut pidettyä hampaat hyvässä kunnossa. Nyt kuitenkin hammaslääkärillä käynti herätti ymmärtämään, että oireetttomuus ei poista piileviä ongelmia ja kannattaa ehdottomasti käydä vuoden välein tarkastuksessa.
Hammastarkastus esim. Hammas Mehiläisessä maksaa vain 69€, eli hyvin edullisesti pystyy yksityisellä käymään perus tarkastuksessa ja ajan sai heti! Suosittelen vahvasti, että käytte tarkastamassa tilanteen vähintään kerran vuodessa, ainakin itse aion jatkossa!

Pakko sanoa heti tähänkin alkuun kiitos, kaikista upeista viesteistä mitä ollaan saatu. Niin kuin instagram- postauksessa kirjoitinkin on ihan mieletöntä huomata miten onnellisia muut voivat toisten puolesta olla. Luin joka ikisen viestin ja kommentin mitä teiltä sain, ja ne todellakin teki niin hyvän fiiliksen! <3

Mietittiin tosi pitkään milloin kerrotaan raskaudesta, vai kerrotaanko vasta kun on ”pakko”, eli kun eturumpu olisi jo ollut niin näkyvä, ettei olisi pystynyt pitämään sitä piilossa.
Lopulta meillä ei itseasiassa kauheasti ollut vaihtoehtoja miettiä, kun sain lehdeltä soiton raskaudesta. Monesta suunnasta oli kuulemma ”mennyt vihjettä”, että odotamme vauvaa ja siinä olikin sitten vaikea olla sanomatta muuta kuin, että pitää paikkansa.
Täytyy kiittää siitä, että media kunnioitti meidän pyyntöä ja saatiin ensin itse julkaista instagramin puolella tieto pienokaisesta, mutta kyllä siinä pieni hätä iski. Kuitenkaan ihan kaikki meidän läheiset ja tutut eivät vielä raskaudesta tienneet, enkä olisi missään nimessä halunnut, että he saavat tiedon lukemalla lööppejä.

En usko, että kukaan meidän lähipiiristä on mennyt lehdille soittamaan, mutta tässä kohtaan on hyvä myös muistuttaa, että jotkut uutiset mitkä kuulet kannattaa pitää vain omana tietonasi, esim. perheenlisäys on usein sellainen uutinen, minkä jokainen haluaa itse päästä kertomaan. Aina emme myöskään tiedä taustoja, meidän onneksemme tässä raskauden alussa kaikki on mennyt niin hyvin, kun voi mennä ja pikkunen on kehittynyt niin kuin pitääkin, mutta mitä jos ei olisi. Jos olisikin joku kehityshäiriö mitä seurataan, niin en usko, että olisimme välttämättä halunneet vielä julkisesti kertoa mitään ja juuri sen takia olisi tosi tärkeä kunnioittaa tälläisissä asioissa heitä, kenen elämästä on kyse ja antaa jokaiselle oikeus kertoa uutiset oli ne sitten hyvät tai ei, niin vasta kun on sen aika. <3

Mutta palatakseni raskauteen moni onkin kysellyt mistä tiesin olevani raskaana ja mitkä olivat ensimmäiset oireet.
Niin tein testin vasta kun raskaus oli edennyt jo 4 viikkoa. Ihan alussa ei oikeestaan ollut mitään oireita ja epäsäännöllisten kuukautisten takia, en tiennyt niiden olevan ”myöhässä.”
Ehdin rugbyn maajoukkueleirinkin vetäistä raskaana, sitä itse tietämättä. Ihmettelin kyllä, miten sykealueet heittelivät normaalista, mutta ajattelin, että ehkä orastava flunssa kyseessä.
Flunssaa ei kuitenkaan koskaan näkynyt, mutta sitten rupesi tulemaan viitteitä muista oireista…
Itselle ehkä herättävin oire oli, kun hengästyin samalla kun valmensin asiakkaita. Hyvä kun henkeä sain muutaman hyppysarjan jälkeen ja ihmettelin, että mikähän on pielessä. Lisäksi rinnat turposivat ja kipeytyivät sekä kun menkkoja ei ollut näkynyt pitkään aikaan, niin pakkohan se oli testi tehdä ja plussaahan se näytti.

Plussan näkemistä testissä on vaikea kuvailla, olo oli todella onnellisen epätodellinen. En tiennyt mitä ajatella, niin siisti fiilis tuli heti! En toki uskonut sitä heti todeksi ja taisin tehdä seuraavana päivänä testin uudestaan ja vielä kaksi kertaa sen jälkeen… Alussa meni asian käsittelyyn aikaa, mutta toisaalta en halunnut olla liian innoissaan, koska takaraivossa oli myös ajatus siitä, että keskeytymisen riski oli vielä suuri. Perheelle olisin halunnut soittaa heti, mutta ihme kyllä malttamattomana tyyppinä sain pidettyä tiedon vielä meidän välisenä.

Raskausviikolla 8 kävimme Felicitas Mehiläisen vastaanotolla varhaisultrassa, ja siellä näkyi pieni sammakon näköinen otus kovalla sykkeellä.. sitten vasta oikeestaan uskoin, että kyllä tämä totta on.
Oireita oli tullut paljon alun jälkeen lisää: väsymystä, etovaa oloa, huimausta, kovia alavatsan/kohdun kipukramppeja, jotka kestivät aina 15 min kerrallaan ja kylmässä hiessä sain toivoa vaan, että menisivät nopeasti ohi, lisäksi heräsin useaan otteeseen yöllä kovaan alaselän ja vatsan kipuun.

Treenaaminen oli alussa vaikeaa, vaikka pyrin pysymään aktiivisena. Olotilat heittelivät jatkuvasti, vaikka kipukramppien jälkeen kaikki muut oireet olivatkin lievempiä.
Rugby jäi melkein heti pois (rv 5-6 aikaan) jo ihan koronan takia, vaikka oma ajatus olikin pysyä siellä mukana niin kauan kuin vaan pystyin, toki ilman kontaktia.
Treenaaminen ensimmäisellä kolmanneksella painottui hyvin paljon salitreeniin, kehonpainoharjoitteluun ja lenkkeilyyn. Liikunnasta raskauden aikana kirjoitan vielä laajemman postauksen, joten aiheesta lisää sitten siellä… 🙂

Ensimmäisellä kolmanneksella mukaan tulivat myös oudot ruokahimot ja ällötykset. Olen aina ollut kova juomaan kahvia, mutta ensimmäisen raskauskuukauden jälkeen kahvia ei tehnyt enää mieli ollenkaan, jopa haju ällötti niin paljon, etten olisi voinut kuvitellakkaan juovani sitä.
Välillä tuli hirveä himo johonkin tiettyyn elintarvikkeeseen, esimerkiksi vesimelonista olisin voinut maksaa, vaikka extraa jos olisin saanut sitä heti. Ihan siis järkyttävä himo vesimeloniin oli alussa melkein kokoajan….
Ja taas, jos ruuassa oli liikaa kanaa, en pystynyt sitä syömään. Siis aivan järjettömiä juttuja ruuan suhteen, mitä en ole koskaan aiemmin kokenut.
Nyt kun eletään jo toisen kolmanneksen aikaa, niin himot ja ällötykset ovat lähteneet kokonaan, mutta ruoka maistuisi jatkuvasti. 😉

Täytyy kuitenkin sanoa, että raskauden ensimmäinen kolmannes meni kaikinpuolin aika hyvin. Kipukohtaukset olivat oikeestaan ainoat, mitä en todellakaan halua uudestaan kokea, mutta muuten tuntuu, että pääsin aika helpolla.
Ei oksentamista tai muuta pahempaa oloa ollut missään vaiheessa, väsymykset oli myös jotenkin handlattavissa. Täytyy olla iloinen, että kaikki meni alussa niin hyvin. Ensimmäisessä varsinaisessa ultrassa todettiin kaiken olevan normaalisti, enkä sen enempää ole jatkotutkimuksiin joutunut, mutta tottakai tässä itse miettii jatkuvasti, että onko kaikki hyvin, eikä huoli varmastikaan helposta siinä vaiheessa kun papu tupsahtaa maailmaan.
Juhannusviikolla on seuraava ultra, josta saamme ehkä tietää papun sukupuolen, muuten nyt mennään päivä kerrallaan jännittyneissä ja odottavissa fiiliksissä… 😉

Ihanaa viikonloppua kaikille!

En tiedä mistä sitä aloittaisi… olisi kiva vähän johtaa harhaan ja lopussa vasta kertoa uutiset, jotta olisitte siellä ihan ihmeissään, että mitä höpötän. Nyt on kuitenkin niin ihanat uutiset kyseessä, että pakko jakaa ne heti tekstin alkuun…
Meille on nimittäin tulossa marraskuussa vauva. Upea pikkuinen versio meistä, joka ensimmäisten ulrtien ja neuvolakäyntien mukaan on erittäinkin vilkas tapaus.. yllättävää kun äiti on ainakin luonteeltaan niin rauhallinen.. ( 😉 ).

Vauvauutiset saatiin itse juuri ennen kuin Suomeen iski korona ja koronarajoitukset pahimmillaan. Ehdin juuri käsitellä asian, että tosiaan olen oikeesti raskaana, kunnes melkein koko Suomi suljettiin.
Olihan siinä kieltämättä aika monta uutista samaan aikaan käsiteltäväksi, mutta onneksi toinen niistä oli maailman paras uutinen, niin ei myöskään osannut koronan takia stressata itseään puhki.
On koronassakin ollut tähän tilanteeseen omat hyvät puolensa, ensimmäinen kolmannes oli voinnin puolesta aika moista aallokkoa, joten se, että tein vähemmän töitä ja jouduin relaamaan enemmän teki varmasti vaan hyvää.
Olen myös saanut olla hyvin jemmassa kaikelta. Rugbytreenit ja maajaoukkuetoiminta peruttiin heti, joten sieltäkään pois jääminen ei vielä paljastanut kenellekään raskautta.
Lisäksi läheisten ja ystävien näkeminen on ollut hyvin vähäistä, ettei kukaan huomannut ennen kuin kerroimme kaikille uutiset tulevasta pikku papusta.

Nyt tässä alkaa jo pikkuhiljaa uskomaan, että pikkunen ”papu” on sieltä oikeesti tulossa ja ajatukset ovat vahvasti suuntautuneet tulevaan. On jotenkin niin upeeta, miten paljon elämä tulee muuttumaan mutta samalla tosi jännittävää. Me ollaan molemmat ihan valmiita tähän uuteen elämänvaiheeseen ja ei malteta odottaa, että milloin saadaan papu maailmaa. (Pikkukaveria ollaan kutsuttu papuksi, jos joku ihmettelee mistä nimi kumpuaa.)
Maha rupee sen verran jo pömpöttämään, että huppareista huolimatta rupeaa raskauden huomaamaan, joten ihana ettei tarvitse enää piilotella. Kesällä ei varmasti tarvitse edes kellua uimapatjalla kun oma keskivartalo kelluttaa. Jännä nähdä mitä muutoksia oma keho kokee raskauden aikana, mutta itselle tärkeintä on kuitenkin, että sisällä kaikki menee hyvin ja terve baby saadaan maailmaan.

Mutta hei ihan mahtavaa tässä on myös se, että pääsen kertomaan teille aiheeseen liittyen esim. liikunnasta ja treenaamisesta raskauden eri vaiheissa, miten kova kilpaurheilu vaikuttaa hedelmällisyyteen jne.. jo nyt olisi paljon kerrottavaa, mutta ajattelin tehdä aiheista ihan omat blogitekstit.
Nyt jos on jotain mitä haluaa ehdottomasti tietää ja toivoa niin toivopostauksia saa laittaa tulemaan… Muuten viettäkää aivan ihana viikonloppu ja äitienpäivä!! Ensivuonna toivottavasti pääsen sitä itsekin äitinä viettämään!

<3