Blogi

Treenien yhdistäminen vauva-arkeen

Pikkuinen tuli taloon ja siinä samalla muuttui moni asia ja yksi niistä on ollut omat treenit. Ennen sitä pakkas kamat ja lähti treenaamaan kun siltä tuntui. Lisäksi on ollut helppoa sumplia omat treenit keskelle työpäiviä, koska oma työt valmentajana on muutenkin salilla tai urheilukentällä. Aina löytyi sopiva väli treenata fysikkatreenit ja suunnittelemalla treeneille ajan etukäteen kalenteriin, piti myös työviikon sopivana. (Jostain kumman syystä yrittäjänä menee helposti työtunnit överiksi.) Lisäksi joukkueen treeneille ja leireille tuli vain tehtyä kalenterista tilaa.
Nyt tilanne on hyvin erilainen ja on vaatinut vähän enemmän organisointia, jotta pääsee aktiivisesti treenaamaan. Mutta pelko siitä, ettei pystyisi/pääsisi treenaamaan ollenkaan oli turhaa.

Raskaus itsessään muutti jo treenien sisältöä, mutta lapsen kanssa on myös muuttunut, että miten, missä ja milloin voin treenata. Ajattelin, että nämä ovat ehkä haasteita, mitä muutkin vanhemmat kohtaa lapsen tulon myötä, joten tässä vähän miten me ollaan pystytty pitää kaikesta huolimatta arki aktiivisena…

Heti synnytyksen jälkeen vaunulenkeistä tuli ihan meidän juttu. Alussa tietysti ihan kävellen, siitä pikkuhiljaa juosten ja nykyään tulee tehtyä edelleen joka päivä jompaa-kumpaa ja joskus on painoliivi päällä lisäämässä tehoja.
Vauva on alusta asti nukkunut erittäin hyvin rattaissa ja varsinkin liikkeessä (ei ihan aina, mutta melkein), joten samalla kun pikkuinen nukkuu päikkärit on itse pystynyt käydä liikkumassa. Vaunulenkin yhteyteen on ollut helppo suunnitella ulkotreenejä oikeastaa ihan missä tahansa lähialueella. Parhaita on tietysti ilmaiset kenttien ja urheilupuistojen vieressä olevat liikunta-alueet, joissa on paljon myös treenilaitteita, joita voi hyödyntää treeneissä. Näiden lisäksi meillä on aina ollut mukana erilaisia vastuskuminauhoja: minikuminauhat, kahvakuminauhat ja eri paksuiset pidemmät kuminauhat. Vastuskumppareilla saa tosi helposti lisättyä vastusta muuten kehonpainolla toteutettavaan treeniin ja niitä on helppo kuljettaa rattaissa mukana.
Muuten ollaan varattu kenttävuoroja, joihin lapsen saa mukaan reunalle rattaisiin (koris, tennis, sulkkis, padel…) tai talvella käytiin paljon luistelemassa, joka toimii myös hyvin rattaiden kanssa. Ei kannata pelätä ottaa lasta rattaisiin mukaan, on meilläkin niitä kertoja kun ei millään meinaa nukkuminen onnistua ja puolet ajasta menee heijaamiseen, mutta ratasistuin on helpottanut nyt tosi paljon, kun sieltä lapsi saa katsoa mitä touhutaan. Tai sitten treenataan vuorotellen vauva sylissä painona! 😉

Yhteisten treenien lisäksi ollaan sumplittu salitreenit niin, että käydään vuorotellen treenaamassa. Joskus on myös pikkuinen ollut mukana salilla, mutta siellä ei nukkumisesta tullut mitään, joten helpoimmalla pääsee kun toinen menee vaunulenkille ja toinen esim. salille ja myöhemmin tehdään vaihto tai sitten sovitaan molempien omat ”treenipäivät.” Ollaan totuttu treenaamaan yhdessä, joten toki olis kaikista kivointa treenata myös nyt yhdessä, mutta vauvan kanssa joutuu vähän muuttamaan omia tottumuksia ja joustaa monessakin asiassa.

Omien fysiikkatreenien lisäksi mulla on sekä maajoukkueen treenit/leirit sekä seuran treenit jotka vihdoin taas saa alkaa, kun koronarajoituksia on sen verran höllennetty ja ne vaativatkin ihan uuden suunnitelman. Isoin haaste on tietysti se, että seura- ja maajoukkuetoiminta painottuu iltoihin ja viikonloppuihin, joihin myös painottuu meillä puolison työt. Joten silloin ei ihan ”läpsystä vaihto” onnistu, vaan välillä lapsi on kentän reunalla mukana treeneissä hereillä tai nukkumassa vaunuissa, joskus saadaan läheisiltä lenkki- tai hoitoapua treenien ajaksi.
Oon niin monta kertaa miettinyt, että kaikista helpointa olis äidiksi tulemisen jälkeen vaan lopettaa kaikki joukkueurheilu tai ylipäätään seurassa treenaaminen, koska välillä saa sumplia ihan kunnolla, miten pystyy olemaan aktiivisesti osana joukkuetta ja silti olla äiti, mutta en myöskään halua antaa periksi ja valita vai sitä helpointa vaihtoehtoa. Asioilla on tapana järjestyä ja usein ne vaan järjestyykin.
Täytyy sanoa, että isona tsempparina toimii myös meidän seura Helsinki Rugby Club, joka on täynnä pelaajavanhempia äitejä ja isiä, joiden lapsia on niin treeneissä kuin peleissä mukana.

Mulla on itselläni tosi paljon erittäin tarkkoja ja hyviä muistoja, kun olen päässyt katsomaan pienenä vanhempien pelejä tai treenejä. Koskaan en koe, että olisin jostain jäänyt paitsi vaan muistan miten siistiä oli olla mukana ja usein joukkueen muut pelaajat huomioivat sut myös. Toivon, että meidän likka saa myös tämän hyvän kokemuksen. Eikä sitä koskaan tiedä kuinka kauan sitä kroppa kestää ja pystyy pelaamaan, joten niin kauan kun on paloa ja kroppa kestää niin äitiys ja urheilu kulkee käsi kädessä.

Aktiivisuuden ei tarvitse jäädä pois lapsen tulon myötä, koska on niin monta tapaa olla aktiivinen ja usein myös lapsi viihtyy kun saa olla mukana aktiviteeteissä ja vanhempien harrastuksissa.

0 kommenttia

”Oletko päässyt raskauskiloista?”

Oletko päässyt jo raskauskiloista?, Miten olet laihduttanut?, Ompa sulla nopeasti tippunut paino normaaliin raskauden ja synnytyksen jälkeen! Oletpa palautunut nopeasti! (viitaten ulkonäköön) – Tässä on kysymykset ja toteamukset, joita olen nyt aika moneen kertaan kuullut, raskauden ja synnytyksen jälkeen. Ja nyt haluan korostaa, ettei näissä ole ollut mitään negatiivista, joku toki totesi tänne blogiin; etten saisi synnytyksen jälkeen laihduttaa niin nopeasti, koska imetän ja myrkyt mun rasvavarastoista siirtyy äidinmaitoon, tietämättä kuitenkaan, etten ole missään vaiheessa raskautta ennen, raskauden aikana tai raskauden ja synnytyksen jälkeen laihduttanut päivääkään. (Tässä hyvä muistutus taas siitä, ettei yksi päivitys tai kuva kerro aina koko totuutta.)

Eli siis, en ole laihduttanut, ollut millään erityisruokavaliolla tai tehnyt mitään muutosta, jolla jotenkin buustaisin sitä, että laihtuisin. En suoraan sanoen muutenkaan liputa laihdutuksen ja laihdutuskuurien perään, ellei se ole lääketieteellisesti suositeltavaa henkilön terveydentilalle tai kyseessä on painoluokkalaji tai ylipäätään huippu- urheilu, jossa haetaan tuloksellista hyötyä painoa pudottamalla.

Mitä sitten olen tehnyt?

Yksinkertaisesti ja tylsästi: palanut normaaliin elämään ja antanut keholle aikaa toipua.
Nyt on hyvä muistaa, että raskaus jo itsessään kerryttää painoa: verenmäärä elimistössä lisääntyy, kasvava sikiö, istukka, kohdun kasvu, nesteen kertyminen ja tietysti vauvaa varten kertyvät rasvavarastot. On hyvin yksilöllistä kuinka paljon painoa raskauden aikana kehoon tulee lisää. Normaalipainoisille yleensä keskimäärin: 8-12 kg jos on ennen raskautta ylipainoa, ei välttämättä raskaus tuo kiloja kuin muutama ja taas alipainoiselle voi tulla enemmän. Itselleni painoa tuli lisää 14 kg. Suurin osa painosta johtui ihan vaan raskaudesta ja muutama kilo, tuli ihan varmasti siitä, että omat treenimäärät eivät olleet enää samat ja yhtä intensiiviset kuin ennen raskautta, jolloin oma kulutus ja energiansaannin suhde ei ollut ihan tasapainossa. Eikä tällä suoraan sanoen ollut itselleni muuten mitään väliä kuin se, että jo ihan urheilun aiheuttamien polvi- ja selkävammojen takia, halusin pitää painon nousun sopivana koska jokainen lisäkilo aiheutti varsinkin polvien kipeytymistä.

Kilot lähtivät synnytyksen jälkeen itsestään parissa kuukaudessa, kun palasin asteittain palautumisen myötä omaan arkeen, joka tarkoittaa enemmänkin treenejä ja treeni intensiteettiä. Ruokavalio on ollut kokoajan ihan sama, monipuolinen, terveellinen ja ravinnerikas (tietysti myös herkut kuuluu elämään), enkä ole siihen tehnyt mitään muutoksia, mitä nyt raskaus ja synnytys toivat eteen (jättänyt pois ne ruuat, mitä ei suositella).
Imetys buustasi toki myös palautumista, mutta samalla on lisännyt nesteen- ja energian tarvetta, joten saa kyllä jatkuvasti huolehtia, että tulee juotua ja syötyä ravinnerikasta ruokaa tarpeeksi.
Kehonkoostumus ei ole vielä sama kuin oli ennen raskautta, isoin tavoite onkin saada tukilihakset siihen kuntoon, että kestävät kovempaa treeniä ja pelaamista (rugby). Mutta suunta on oikea ja teen tosi systemaattisesti töitä myös sen eteen, että pääsen pelikuntoon, se ei ihan itsestään tule. Ja lapsen kanssa treenaaminen ei ole aina niin helppoa, mutta onnistuu kyllä kun on suunnitelmallinen ja joustava.

En missään vaiheessa ole halunnut stressata siitä, miten keho palautuu ja paino palaa takaisin siihen haitariin missä se on keikkunut viimeiset vuodet. Uskon siihen, että kun keholle antaa sen tarvitseman ajan palautua, keskittyy monipuoliseen ja terveelliseen ravintoon, sekä pitää itsensä kuitenkin aktiivisena ei suurempia muutoksia tarvitse tehdä. Ja jos näillä keho ei palaudu, on syytä epäillä, että kehossa voi olla jotain muuta, jolloin kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle.

Raskauskiloista ja laihdutuksesta on tehty nykypäivänä ihme BUUMI, on jopa siistiä kuulua kaiken maailman 30 päivän laihdutushaasteisiin. Pahimmassa tapauksessa tälläiset nopeat laihdutukset vaan sekoittaa kroppaa entisestään. Raskaus on muutenkin iso muutos kropalle ja hormonitoiminnalle, joten en suosittele mitään kuureja vaan ihan perus terveellisillä elämäntavoilla antaa kehon palautua sen omaan yksilölliseen tahtiin. Joskus palautuminen tapahtuu tosi nopeasti ja joskus se vie enemmän aikaa.
Raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen ei ole mikään äitien välinen kilpailu, vaan oma energia kannattaa keskittää vain siihen omaan hyvinvointiin.
Jos tuntuu, että palautumisen kanssa on haasteita niin fyysisen puolen tai esim. ravitsemuksen, niin suosittelen aina kääntymään ammattilaisten apuun. Meillä on Suomessa tosi hyviä lääkäreitä, äitiys-fyssareita, valmentajia ja ravitsemusterapeutteja, jotka pystyvät yksilöllisesti auttamaan ja huomioimaan just sun haasteet ja tarpeet.
Jos esim. liikuntaa ei ole tullut harrastettua raskauden aikana tai synnytyksen jälkeen, ei voi yhtäkkiä hypätä tekemään niitä asioita, mitä ennen raskautta teki. Keho on hyvä ”kuntouttaa” asteittain ja näissä asioissa olisi muutenkin hyvä kääntyä ammattilaisten puoleen. Helposti voi mennä överiksi, kun innostus ottaa vallan!

Muistakaa, että oli sitten kyseessä raskaudesta tai vammasta palautuminen, vaatii se aina malttia! Tsemppiä!

0 kommenttia

Parhaat kiireettömät hetket lapsen kanssa

Teksti on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Ainun kanssa

Muuttuuko elämä lapsen myötä?– muuttuu, entistä rikkaammaksi. 

Lapsen saaminen on tuonut niin paljon lisää iloa ja sisältöä meidän elämään ja jokainen päivä tuo mukanaan just sitä ”pilkettä” arkeen. 
Vaikka meidän arki oli jo kahdestaan tosi siistiä ja elin jo silloin omaa unelma-elämää, on lapsen saannin jälkeen elämästä tullut entistä syvempää.
Haasteita tulee jatkuvasti vastaan, mutta korkeintaan ne vain hidastaa tahtia, mutteivat lopulta estä mitään, kaikesta aina jotenkin selvitään ja huumorille on ollut hyvin tilaa. 

Arki on tällä hetkellä just sitä ”hetkessä elämistä”, mikä tekeekin tälläiselle kalenteri-ihmiselle tosi hyvää. On turha suunnitella asioita liian pitkälle tai aikatauluttaa päiviä, kun hetkessä kaikki suunnitelmat voi muuttua. 
Oman hyvinvoinnin ja varsinkin treenaamisen eteen täytyy välillä vähän nähdä enemmän vaivaa, koska suunnitelmat ei aina pidä. Mielikuvitusta tarvitaan ja kyllä sen ajan on aina jotenkin löytänyt asioissa, joita pitää itselle tärkeinä. Joskus ehdin treenata vain 20 min ja joskus taas koko treenin loppuun. Joustavuutta on hyvä olla, eikä se niin vakavaa ole, jos ei treenit mene suunnitelmien mukaan. Jokainen vanhempi voi varmasti samaistua tähän niissä itselle tärkeissä asioissa. 

Olen nyt syyskuun lopusta asti ollut äitiyslomalla ja vauva-arkea ollaan eletty vähän yli 5kk, täytyy todeta, että kyllä elämä on ollut todella erilaista. Välillä on ikävä sitä ”työ-minää” ja ylipäätään mun töitä, mutta toisaalta kun katson omaa pientä lasta, tulee fiilis, että koko vauva-aika on niiiiiin lyhyt aika elämässä, että siitä haluaa myös nauttia. Arjessa on aivan ihania hetkiä ja enemmän sitä ajattelee, että kaikkea tätä tulee vielä ikävä. Ajattelin vähän listata mun omia arjen kohokohtia just nyt pikkuvauvan kanssa… 

Tässä hetket, joista voin jo nyt sanoa, että tulee ikävä:

  • Aamut kun herään jokellukseen ja kun käännyn katsomaan, pienet pyöreät siniset silmät tuijottaa suoraan kohti, ja samalla kun katseet kohtaa, molemmilla nousee hymyt korviin. Toisinaan sitä myös herää kantapäät naamalla ja joskus pikkuneiti tarraa täysillä klyyvarista. Vaikka öisin tulee herättyä usein ja tietysti se väsyttää, niin siinä kun omaa lasta tuijottelee, väsymys vaan unohtuu. 
  • Aamu- ja iltarutiinit: Pesut, ihonhoito, vaatteiden vaihto. Nämä hetket ovat ihan huippuja. Aamulla nauretaan, tanssitaan samalla kun pesut tehdään ja hiukset harjataan.
    Illalla saatetaan viettää aikaa pidempään kylvyssä tai mennään yhdessä suihkuun. Pestään pikkuneiti rauhassa, rasvataan iho ja vaihdetaan yöpuku päälle. 
    Meillä on mm. Suomalaisen Ainun pesuneste, pesuvaahto & shampoo, kylpyvaahto ja suojavoide käytössä. Varsinkin vaippa-alue saattaa ärtyä helposti ja kylmillä ilmoilla kuivuu poskipäät, joten tarpeen mukaan käytetään myös suojavoidetta niille alueille. Ainun suojavoide sisältää sheavoita ja kookosöljyä, sekä on tosi helposti levitettävää. Tuotteet ovat hajusteettomia ja väriaineettomia, sekä niistä löytyy Tear free- merkintä, joka helpottaa hiustenpesua, koska tuotteet ei ärsytä silmiä.
    Pesunestettä tulee käytettyä useimmin vaipanvaihdon yhteydessä ja pesuvaahtoa taas kerran viikossa, samalla kun pestään neidin tukka kylvyssä. Kaikki tuotteet ovat mietoja, eivätkä ärsytä herkkää ihoa, sekä niitä voi myös itse käyttää.( Täältä löydät lisää tietoa tuotteista.)
  • Päivällä päikkäreiden väleissä on monia hetkiä kun leikitään lattialla. Pikku mimmin tutustuessa ympärillä olevaan maailmaan sitä usein itse vaan tuijottaa, just niinä hetkinä, että miten nopeasti hän voikaan kehittyä ja kasvaa. Päivittäin tapahtuu tosi isojakin muutoksia ja tuntuu, että sitä on jatkuvasti nappaamassa kameraa käteen, jotta saisi kaikki ”ensihetket” talteen. 
  • Tällä hetkellä uusien makujen maistelu on niin huvittavaa. Koskaan et tiedä mikä ilme tulee, kun jotain uutta maistetaan, onko irvistys vai mietteliäs ilme. Ja sitten SE SOTKU… mikä on siivottavana syönnin jälkeen ja lapsen pesu. Ei sitä voi edes kuvitella mihin kaikkeen lapsi saa sitä ruokaa laitettua.. naama, hiukset, kädet, vaatteet, syöttötuolin jokainen pienikin rako…. ruokailuun saa todella varata aikaa, varsinkin siivoomiseen. Mutta niin se vaan joka kerta huvittaa katsella sitä meininkiä. 
  • Vaikka hereillä olo ja yhteiset rutiinit on täynnä niin upeita hetkiä, on silti kaikkein kaunein näky katsoa, kun oma lapsi nukkuu… viattomat pienet oman lapsen kasvot, on niin kauniit! Jos jonkun mielestä tulta ja sen lumoa voisi vaan tuijottaa, niin sama efekti taitaa tulla, kun katsoo omaa nukkuvaa lasta…

Nautitaan arjesta, se pitää sisällään ne upeimmat hetket! 

0 kommenttia

”Olemmeko muistaneet kiittää liikuntaa?”

Teksti toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Stadiumin kanssa

Kuva: Petteri Peltonen / @photography.pp

”Olemmeko muistaneet kiittää liikuntaa?”– on Stadiumin sanoma nyt keväällä ja sanoma koskettaa eritoten tätä hyvin erikoista vuotta, jolloin monilla on mennyt arjen rutiinit uusiksi. Etätyö on arkipäivää ja on paljon peruuntuneita tapahtumia, juhlia ja matkoja. Liikunta on kuitenkin pysynyt, vaikka sekin on rajoituksien putteissa muuttunut todella paljon. Ryhmässä toimiminen on vaihtunut yksilölajeihin, mutta samalla on voinut löytyä kipinä jostain lajista, mitä ei ole ennen tullut kokeiltua. Ehkä olemme myös oppineet arvostamaan joukkueen tai sen oman seuramme tärkeyttä, kun emme ole päässeet treenaamaan yhdessä.
Kampanja sanoma sopii täydellisesti omaan elämään, joten ajattelin pohtia sitä vähän syvemmin ja leejemmin kuin pelkästään kuluneen vuoden kokemuksia… 

”Tennarit jalassa syntynyt tyttö…”, alkoin haastattelu jonka annoin joskus 10- vuotta sitten. Tämä toimittajan valitsema lause on jäänyt elävästi mun mieleen, koska tottahan se on, kun opin kävelemään 8kk iässä, ei sen jälkeen vauhti ole pysähtynyt ja olin/olen edelleen se ”tennarityttö.” Liikunta on lapsesta asti ollut oma intohimo, jonka liekki roihuaa vuosi vuodelta vaan isompana ja laajemmalla alueella. 

Lapsena leikkimielisestä liikunnasta ja pihapeleistä mukaan tuli ensin harrastukset, jotka veivät kilpailaurheilun maailmaan, jonka jälkeen aloitin opinnot ensin urheilulukiossa ja sieltä tie vei liikunnanalalle ammattikorkeakouluun ja opinnoista päädyin lopulta liikunannalan yrittäjäksi. Sillä polulla ollaan edelleen eikä kilpaurheilu-urakaan ole loppunut. Senkin keho sitten lopettaa varmasti ennen mieltä.
Voisin sanoa, että oma elämä on hyvin pitkälti liikunnan ja urheilun pyörittämää, johon tarttuu jatkuvasti mukaan lisää komponentteja urheilumaailmasta. 
Mitä liikunta on mulle sitten opettanut tai antanut… Lista, jonka tähän perään voisin kirjoittaa on aivan valtava, mutta jos muutamat tärkeimmät asiat lähden avaamaan, ne olisivat: 

  • Tutkimusmatka omaan kehoon, miten oma kroppa toimii, miten voin muuttaa omaa kehoa, miten voin tuottaa kehosta voimaa, kestävyyttä, räjähtävyyttä, notkeutta, kimmoisuutta ja nopeutta. 
    Miltä keho tuntuu kun se on väsynyt, loukkaantunut tai voi todella hyvin ja olo on levännyt. Kaikki tämä: niin optimaalinen suorituskyky kuin optimaalinen palautuminen ja miltä se kehossa tuntuu, ovat osa sitä kokonaisuutta, minkä tiedon liikunta on mun kehosta antanut. 
  • Liikunta on parhaimmillaan opettanut mulle: epäonnistumisen hyväksyntään, häviämisen- ja pettymyksien käsittelyä. Voittamisen ansaitsemista, kovan työn tuottamaa tulosta, kärsivällisyyttä, päättäväisyyttä, sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta. 
    Liikunta on tehnyt musta rohkeamman olla se kuka olen ja tietoisuuden omasta pystyvyyden tunteesta. 
  • Lisäksi liikunta on opettanut ryhmässä työskentelemisen taitoja, yhteen hiileen puhaltamista, toisten kunnioittamista ja tsemppaamista. Sekä antanut paljon elinikäisiä ystäviä. 
  • Viimeisenä nostaisin sen, että: liikunta on antanut mulle ammatin, jota rakastan ja josta nautin joka päivä vaan enemmän. 
Kuva: Petteri Peltonen / @photography.pp

”Olemmeko muistaneet kiittää liikuntaa?”- Olenko minä? – no en varmastikaan, ja uskon että olen koko elinajan kiitoksen velkaa. Niin paljon liikunta on mulle antanut ja tulee jatkossakin antamaan. 

Mitä tulee kuluneeseen vuoteen… raskauden aikaan, synnytykseen ja siitä palautumiseen sekä vielä kaiken lisäksi ”korona-vuoteen”, niin liikunta on ollut se juttu, mikä on pitänyt mun mielen pirteenä sekä kehon hyvinvoivana ja terveenä. Vaikka joukkueurheilu on ollut todella pitkään tauolla, muutamia maajoukkueleirejä lukuunottamatta, on ne yksittäiset hetket liikunnan ja eri lajien parissa itselle henkisesti niin tärkeitä. Oma vuosi on ollut liikunnallisesti todella erilainen kuin yleensä ja sitä kautta myös hyvin opettavainen.

Kuva: raskausviikko 30 / Kuvat: Petteri Peltonen / @photographty.pp

Osana tätä huikeeta kampanjaa Stadium haluaa tukea kahden henkilön tulevaa urheiluvuotta!
Kilpailuun osallistumalla on mahdollista voittaa 100€ lahjakortit jokaiselle kuukaudelle vuoden ajaksi! Eli jokainen kuukausi voittajille napsahtaa lahjakortti, jolla voi ostaa tarvitsemia liikunta- ja treenivälineitä.
Kilpailuun voit osallistua Instagramissa… Julkaisemalla kuvan, jossa kerrot mitä liikunta on merkannut sinulle kuluneen vuoden aikana.
Lisäksi lisää postaukseen #kiitosliikunta (Huom. Sinulla on oltava avoin profiili, jotta Stadiumin valitsijaraati pääsee näkemään julkaisusi.) Kilpailu on voimassa 31. Maaliskuuta asti, lisää tietoa löytyy Stadiumfinland- instagram sivuilta.

Kiitos liikunta!

0 kommenttia

Urheilija äidin imetyskokemus

”Imetän jos pystyn” – vastasin aika moneen kertaan raskauden aikana, kun imetyksestä kysyttiin. Mulla ei oikeestaan ollut imetyksestä muuta sanottavaa kuin erittäin luonnollinen asia ja toivottavasti onnistuisi, minkäänlaista ulkonäkö-kysymystä en imetyksestä ole edes miettinyt. 
Tuntuu, että nykypäivänä täytyisi usein olla vahva argumentti asiaan kun asiaankin liittyen, mutta tähän mulla ei ollut eikä ole edelleenkään.

Osa tiesikin, kun olen asiasta aiemmin kirjoittanut, mutta itse synnyin hätäsektiolla maailmaan ja olen kuullut, että lääkäri oli sanonut: että jos synnytys ei olisi ollut hoitajien ja lääkäreiden vuoron vaihdon aikana, emme olisi välttämättä äitini kanssa selvinneet. Sairaalassa olikin siis tuplasti auttajia ja meidän molempien henki pelastettiin, joka oli ollut minuuteista kiinni. Tästä syystä esimerkiksi minä, en ole koskaan saanut äitini maitoa vaan korviketta. En ollut lapsena lähes koskaan kipeä, eikä mulla ole yhden yhtään allergiaa eikä ole edelleenkään kumpaakaan. Lisäksi suhde äitiini on aivan mielettömän läheinen. Ja tässä kohtaa Sydämellinen Kiitos Suomen terveydenhuollolle, siitä että itsekin olen elossa! 

Miksi kerron tästä, niin siksi, että onnistuu sitten imetys tai ei, lapsi saa hyvää ravintoa. Eikä asiasta pidä kokea huonoa omatuntoa jos imettäminen ei jostain syystä onnistu. En muutenkaan ymmärrä imetys vs. korvike- asetelmaa, vertailua ja kiistelyä.
Uskon myös, että imetyksen aiheuttama stressi voi olla yksi suurimmista syistä, miksi maitoa ei lopulta tulekaan. (Tämä mielipide ei perustu faktaan vaan täysin mun omaan olettamukseen.) 

Päätin heti raskauden alussa, että en rupea stressaamaan imetyksestä sanoi kuka mitä tahansa. Mä todellakin toivoin, että pystyn imettämään, koska tietysti sillä on terveydellisiä vaikutuksia niin lapseen kuin äitiinkin, sekä se tekee lapsen ruokkimisesta alussa helppoa ja taloudellista. Silti, tiesin että ihan yhtä hyvää on korvike ja jos en pysty imettämään, niin sitten on aina hyvä vaihtoehto olemassa ja lapsen kasvu ja kehitys on täysin turvattu. 
Alitajunnassa, olin jo varma, että tällä urheilumäärällä etc. en varmaan pystykään imettämään. Tämäkin ihan perusteeton ajatus, mutta jota mun päähän oli monelta taholta iskostettu ja varoiteltu. (Eli myös mun päätä oli sotkettu perättömällä ”peloittelulla” urheilun vaikutuksesta imetykseen.)

Synnytyksen jälkeen oli se imetyksen ”käynnistäminen” kyllä sellaista hommaa, että siinä meinas vauvan lisäksi mennä hermo itseltäkin. Kauhea pakko ja hätä saada maito nousemaan ja 3h välein herätyskello soi, että taas yritetään. Vauva huutaa keskellä yötä kurkkusuorana kun imetysotetta koitetaan väkisin saada ja ruiskulla ruiskutetaan luovutettua maitoa, että luulisi sen olevan äidin omaa.
Melkein siinä vaiheessa teki mieli sanoa, että tää oli tässä. (Tämä ohjeistus tuli siis sairaalan puolelta, itsehän en tiennyt muuta kuin opetusvideot ja materiaalit, mitä olin lukenut, ja niissähän imetys alkaa kaikilla kuin itsestään.) Onneks kärsivällisesti jaksoi nähdä sen vaivan ja kuunnella kätilöitä, sekä ottaa vaan neuvot vastaan. Neuvoja tulee paljon ja osa niistä ovat hyvinkin ristiriitaisia, joten kannattaa kärsivällisesti kokeilla kaikkea ja etsiä se tapa mikä itselle sopii. Tähän yhtälöön omalla kohdalla sopii lause: ”kärsivällisyys tekee mestarin.”
Mun olettamuksille kävinkin siis toisin… Kun sairaalasta päästiin kotiin, maito nousi ihan silmissä ja paniikissa mietin, että mihin tän kaiken määrän saa talteen, kun pikkusen mahalaukku on viinirypäleen kokoinen. Onneks mulla oli oli kotona valmiina pumppu ja maidonkerääjä. Pakkaseen on edelleen turha varastoida muuta ruokaa, maito vie sen verran tilaa sieltä.
Mutta siis rauhallinen koti-miljöö, stressittömyys ja vauvan pitäminen ihokontaktissa, näyttivät mulla käynnistävän maidon tulon.

Edelleen täysimetyksellä mennään ja onhan se ollut iso helpotus arkeen. Toisaalta haasteita tuo se aika kun olen poissa kotoa esim. rugby leirillä ja maitoa nousee niin paljon, että olo on jo tosi tukala.
Onneks nykyään on apuna kaiken maailman imetyksen apuvälineet, joista mulla ei rehellisesti ollut ennen raskautta ja imetystä mitään tietoa saati taitoa. Käytän itse Wauvakaupalta kaupallisessa yhteistyössä saatua Lasinoh maidonkerääjää sekä Lasinoh sähköistä rintapumppua
Ihan imetyksen alussa jouduin joka päivä käyttämään molempi mutta nykyään sähköistä rintapumppua vain silloin kun olen poissa tai ennen lähtöä kerään maitoa talteen jääkaappiin. Ja maidon kerääjää satunnaisesti imetyksen aikana ja joskus yöllä, kun maitoa nousee tosi paljon, mutta syöjä nukkuu.
Molemmat ovat olleet ihan älyttömän hyviä ja omalla kohdalla tarpeellisia. En todellakaan olisi jaksanut käsillä lypsää maitoa, vaan nämä apuvälineet ovat olleet tosi kovassa käytössä ja ovat edelleen. 

Tässä muutama väite imetyksestä mitä olin kuullut ja vastaan niihin mun kokemuksella:

  1. Kova urheilu vaikuttaa maidon määrään negatiivisesti:
    -Omalla kohdalla tilanne on ollut päinvastainen. Maitoa rupee nousemaan treenin jälkeen tosi paljon, uskon että syynä on lämpö ja verenkierron vilkkaus.
  2. Imetys löystyttää niveliä & sidekudoksia:
    -Huomasin tämän jo raskauden aikana, että relaksiinihormoni vaikuttaa omiin niveliin. Mm. leikattujen polvien kohdalla on ollut ongelmia.
  3. Imetys lisää nesteen ja ravinnon tarvetta ädillä:
    – Kyllä! Samantien kun imetys alkaa on aivan jäätävä jano! Ja olen myös huomannut, että tietysti oma kulutus huomioiden tämä ”600kcal” mainittu lisätarve pitää varmasti paikkansa, siihen kun lisää vielä kovemmat treenit, niin kyllä sitä ravintoa tarvitsee tankata, mutta hyvistä lähteistä.
  4. Ylimääräinen maito kannattaa pumpata, ennen treeniä ja käyttää tarpeeksi tukevia urheiluliivejä:
    – Kyllä, jos neiti ei syö juuri ennen treeniä niin treenaaminen on huomattavasti mukavempaa kun on pumpannut, lisäksi tukevilla liiveillä on iso merkitys, mutta liian kireitä liivejä ei voi käyttää ainakaan pitkään. Mulla tulee muuten tosi helposti tukoksia ja ne ovat muuten kipeitä.

En tietysti tiedä kuinka kauan maitoa tulee riittämään ja imetys jatkuu, vaan sen näyttää lopulta aika. Sitten kun se loppuu se loppuu, eikä sen kummempaa. Kahden päivän päästä aloitetaan kiinteän ruuan maistelu kasvissoseesta, joten sekin varmasti tulee vaikuttamaan vauvan ruokailuun asteittain, toivottavasti myös pidentää unia.
Sanoisin, että lapsen ruokinta on vanhempien oma asia. Luotto omaan tekemiseen on kaikkein parasta ja ammattilaiset auttaa neuvolan puolella kyllä, jos tukea tarvitsee. Lisäksi jos vauva voi hyvin ja kasvaa, niin eipä sitä tarvitse ruokinnasta stressata.
Mutta siis todella mielenkiintoista on oppia jotain, mistä ei ollut aiemmin mitään kokemusta ja lopulta imetyksestäkin on tullut vain yksi rutiini osa omaa arkea, eikä urheilu ole minkään este.

Olen kuitenkin iloinen, että mulla on ymmärrystä molemmista tavoista niin imetyksestä kuin korvikkeista. Joskus kun joku asia onnistuu itseltä helposti voi olla hankala asettua toisen asemaan ja todeta oma tapa ainoastaan oikeaksi. Imetys on tästä hyvä esimerkki, joka tuntuu olevan niin monelle itsestäänselvyys, että unohdetaan ettei se sitä ole kaikille.
(Mediassa ja esim. Helsingin Sanomissa on ollut monta hyvää juttua imetyksen tuomaan stressiin ja paineeseen liittyen: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006660452.html.)

Toivoisin, että niin raskauden aikainen liikunta, imetys ja moni muukin asia raskaudesta, synnytyksestä sekä lapsen kasvusta ja kehityksestä menisivät pikkuhiljaa siihen kategoriaan, ettei niistä tarvitsi vääntää kättä äitien kesken vaan annettaisiin jokaiselle rauha tehdä tavallaan ja jätetään ohjeet ammattilaisille.

Kivaa sunnuntaita, täällä ei malteta odottaa ensi viikkoa kun päästään näkemään, miten bataattisose uppoo!

0 kommenttia