Mihin kunnianhimo perustuu? Miksi toiset meistä ovat kunnianhimoisempia kuin toiset? Onko kunnianhimo tietyn statuksen haalimista vai itsensä ylittämistä ja elämässä etenemistä?
Jokainen meistä haluaa saavuttaa elämässä jotain meille tärkeää. Haluamme olla hyviä koulussa, työssä, harrastuksissa, ihmissuhteissa sekä voida hyvin tai näyttää omasta mielestämme hyvältä. Haluaminen ei kuitenkaan riitä, jos ei ole tarpeeksi kunnianhimoa saavuttaa haluamaamme. Siinä se sana: ”kunnianhimo” tulikin, se kiteyttää hyvin sisällään asenteen pyrkiä elämässä eteenpäin.
Jokainen tavoite vaatii satoja, jopa tuhansia tunteja työtä. Jokainen matka on täynnä hetkiä jolloin joudumme tekemään, jotain mistä emme nauti tai mihin meillä ei riitä motivaatiota. Väitän, että kaikille tulee eteen asioita mitä ei millään jaksa tehdä, mutta tavoitteemme vaatii tekemään ne. Koulu- tai työtehtävät, harjoitukset tai kiusalliset ihmissuhdetilanteet. Näitä tilanteita kohtaamme elämässä jatkuvasti!
Menestyminen taas usein seuraa niitä, jotka laittavat itsensä likoon, ottavat niskasta kiinni, osaavat johtaa omaa tekemistä, ottavat palautetta vastaan ympärillä olevilta ihmisiltä sekä haluavat jatkuvasti kehittää itseään ja ehkä tärkein… keskittyvät tekemään omaa juttua, omalla tyylillä vertaamatta itseään aina muihin tai tekemällä asioita samalla tavalla kuin kaikki muutkin.
Palautteen vastaanottaminen on ollut omalla kohdallani ehkä vaikeinta. Työ- ja varsinkin koulumaailmassa en voinut aina ymmärtää tapaa jolla jotkut antoivat palautetta, varsinkin kun palaute koskee henkilön luonnetta eikä tekoja. Myönnän, olin huono ottamaan palautetta vastaan ja välillä nykyäänkin puristan hampaita huulia vasten kun joku antaa, ei niin perusteltua palautetta vaikka äkkipikaisesta ja suorasta luonteestani. Mutta miksi ottaisin sen itseeni enkä vain katsoisi peiliin… jos joku toinen ajattelee lähelläni näin niin ei se puuta-heinääkään ole. Olen huomannut, että omista virheistä oppii, mutta jos itseään pitää aina puolustella ei siinäkään ole järkeä. Kukaan ei ole täydellinen ja onneksi olemme luonteeltamme niin erilaisia. Välillä suunnattoman unelmien tavoittelemisen aikana unohtaa tärkeintä asioita ja se, että lähipiiri niistä muistuttaa on varmin reaktio saada itsensäkin tajuamaan, että nyt mennään liian lujaa eteenpäin.
Kunnianhimo ei siis ole pelkkää eteenpäin menemistä vaan matkan varrella asioiden ymmärtämistä ja oppimista. Opimme tekemistämme virheistä, kovan työn määrästä sekä ympärillä olevista ihmisistä. Ja olemme valmiita muutoksiin, kapeakatseisuus yhdistettynä kunnianhimoon voi johtaa itsekkyyteen ja ylimielisyyteen.
Kun laitamme itsemme likoon kunnolla, tulee aivan varmasti vastaan epävarmoja hetkiä, jolloin kyseenalaistamme itseämme ja usko meinaa lopahtaa. Tässä vaiheessa huonoin tapa on verrata omaa menestymistä muiden, sillä harvemmin mikään asia näyttää ulospäin siltä mitä se oikeasti on. Toiset ihmiset rakastavat pitää onnellista kulissia yllä tai rahan näyttämää luksuselämää, vaikka pohjimmiltaan asiat voivat olla ihan toisin. Koska emme voi ikinä tietään niin älä vertaa, äläkä ikinä kadehdi muiden elämää tai saavutuksia.
Toisille tärkeä on ura mikä haastaa, toisille uran tuomat edut. Joku haastaa itseään harrastuksissa tai ihmissuhteissa, mutta mikä on tärkeintä? – se, että teemme sen omalla polullamme. Jos koet, että sinulla ei ole kunnianhimoa mennä elämässä juuri nyt eteenpäin ja viihdyt mielummin mukavuusalueella sekin on omissa käsissä eikä tee kenenkään elämästä huonompaa. Etenemme kaikki omalla tavallamme, toiset nopeammin ja toiset hitaammin. Usein se hidas, pitkäjänteinen tie kantaa pidemmälle kuin yhden viikon menestystarina. Joten älkää luovuttako, vaikka välillä siltä tuntuisi. Jokaisessa meissä asuu kunnianhimon kipinä joka pitää vain sytyttää oikeilla liekeillä. Eikä kunnianhimo syty jos yritämme huijata itseämme väärälle polulle! Oikea polku vaatii useammin tuplasti enemmän duunia, mutta päätepysäkillä voi heittää itsensä kanssa yläfemmat!
Kuvat: Anna ”Haba” Vlasoff
Mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille!
