Blogi

Mikä on minun tavoitteeni? – Sain tämän kysymyksen eteeni muutama päivä sitten. Mietin mielessäni pitkään, että tähän ei ole yksiselitteistä vastausta vaan tavoittelen jatkuvasti uusia ja erilaisia asioita niin elämän monilla osa-alueilla. Tästä syystä tuli sopiva väli, kirjoittaa tämä teille auki.

Tavoittelen parempaa ammattitaitoa, uusia projekteja työn parissa ja erilaisia elämän tukipilareita. Kokemuksia ja konkreettisia asioita, jotka antavat omalle elämälle lisäarvoa. Haluan olla vieläkin monipuolisempi valmentaja, inspiroiva puhuja, hyvä vaikuttaja ja kirjoittaja sekä lojaali ystävä sekä perheenjäsen.

Elämä on usein aikamoista tavoitteiden asettamista ja niiden tavoittelemista. Meillä on tavoite olla aina vähän parempi ja saada/saavuttaa jotain ehkä vähän enemmän aikaan arkielämässä, työssä, harrastuksissa ja ihmissuhteissa. Välillä vähempikin riittäisi, eikä aina tarvitse olla selkeää, yhtä yksiselitteistä tavoitetta vaan monia erilaisia, joita kohti puskemme positiivisella energialla eikä väkinäisellä ylisuorittamisella ja muihin vertailemalla. Loppusuoralla, kaikilla meillä on usein hyvin saman tyyppinen päämäärä; ”elää pitkään ja mahdollisimman onnellisena.” Mutta matka elämän varrella, on jokaisella täysin erilainen. Missään nimessä omaa elämää ei saa peilata liikaa muiden elämään, usein vähättelemme omia saavutuksia ja pidämme kaverin saavutuksia paljon suurempina. Todellisuudessa myös se kaveri ajattelee, että ne sinun tavoitteesi on hänen tavoitteitaan suurempia.

Tavoitteita pitää kuitenkin olla, jotta elämässä säilyy kunnianhimo ja pilke silmäkulmassa. Ja pilke auttaa meitä menemään eteenpäin. Kaikista vaikeinta onkin säilyttää se utelias minä, joka haastaa itseään ja asettaa itsensä epämukavuusalueelle- lapset osaavat tämän taidon hyvin. Uteliaisuutta on paljon, eikä pelätä epäonnistumista tai häpeää, silloin myös päästään tavoitteita kohti. Voisin jopa väittää, että osana lapsen nopeaan kehitykseen vaikuttaa juuri edellä mainitut asiat. Aikuisena mietimme liikaa epäonnistumista, häpeää, muiden mielipiteitä sekä tuntematonta.

Kuva: Petri Mast

Uskon, että kysymys tavoitteistani koski kuitenkin urheilullisia tavoitteitani ja vastasin kysymykseen ”rugby.” Vastauksen takana on toki vähän laajeemmat ja moniosaiset tavoitteet… Ensinnäkin haluan vahvan tukilihaksiston, joka kestää kovaa fyysistä kuormitusta. Jos joutuin onnettomuuteen, voisin minimoida riskejä todella hyvillä tukilihaksilla. Tämän lisäksi pidän terkeänä verenkierto- ja hengityselimistön kuntoa. Se, että jaksan juosta lenkkejä ja intervall-treenejä, ilman sykkeen korkkaamista kattoon, auttaa minua jaksamaan paremmin treenien lisäksi arjessa. Erittäin tärkeänä pidän myös liikkuvuutta, tasapainoa ja koordinaatiota. Ja jos näitä kaikkia fyysisiä ominaisuuksia  mietitään yhdessä, niin tavoitteeni on olla monipuolisen hyvässä fyysisessä kunnossa. ”Jos sipulin ulkokuori on hyvä ja viilattu kuntoon, muta sisälmys mätä, ei sipuli pärjää pitkällä.” Sama pätee myös kroppaan, hyvinvointiin ja terveyteen.

Tärkein tavoite on pysyä terveenä ja voida hyvin, joten jos nämä kaikki ynnätään yhteen haluan voida kokonaisvaltaisesti hyvin; niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisesti. Tottakai kilpaurheilullinen tavoitteeni on tällä hetkellä rugby ja siinä menestyminen, mutta joskus omaa tavoitetta kannattaa miettiä pintaa ja kuorta syvemmälle. Ulkonäköön liittyvät tavoitteet eivät välttämättä edistä terveyttä ja hyvää oloa sisältä. Kukapa ei haluisi olla kunnossa tai sporttisen näkönen.. mutta jos sitä tavoittelee ensimmäisenä voi motivaatio liikuntaa kohtaan lopahtaa nopeasti. Ensisijaisena tavoitteena kannattaa pitää, jotain mikä löytyy sieltä kovan kuoren sisältä. Ytimen kun saa kovaan kuntoon niin varmasti myös ulkokuori tulee mukana!

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Viime viikonloppuna iski hillitön makean himo ja pöydältä löytyi muutama banaani sekä muistin, että meillä oli vielä raakasuklaata tallessa. Eli oli ihan pakko kokeilla uunissa grillivastuksella; ”grillibanaaneja”, joita olemme yleensä tehneet perheen kanssa mökillä. Lopputulos oli menestys ja myös tänä viikonloppuna oli ihan pakko tehdä.  Ajattelin jakaa teille tämän pikareseptin lauantai- illan kunniaksi:

Lämmitä uuni 175 asteeseen (grillivastus), sekä tee viilto banaaniin. Valmista uunissa noin. 20 min ja varmista, että banaanin kuori on muuttunut täysin mustaksi. Laita viillon sisään raakasuklaata ja nauti! Vaikka (kevyt/kaura) vanilija- jäätelön kanssa tai ilman. Yksi helpoimmista jälkkäreistä mitä tiedän, mutta todella hyvän makuista!

Käytin suklaana Foodinin luomu hasselpähkinä raakasuklaata!

Uudet harrastukset eivät ole vain lapsia ja nuoria varten, myös meidän aikuisten tulisi rohkeasti suunnata uusien lajien pariin. Uskallamme usein niiden lajien pariin, mitä olemme aiemmin harrastaneet, mutta ihan uuden lajin aloittamiseen on suurempi kynnys. Lähes jokainen miettii välillä, että: ”Vähän olisi mahtavaa päästä kokeilemaan jotain uutta harrastusta” , mutta jostain syystä pysymme mukavuusalueella ja jatkamme niitä harrastuksia, mitä yleensäkin.

Elämästä saattaa mennä monet mahdollisuudet ohi jossittelemalla… Jostain syystä rohkean vaihteen saaminen päälle on meillä ruosteessa ja keksimme enemmän syitä olla tekemättä. Jos tällä hetkellä mietit uuden lajin aloittamista, niin ALOITA! Mikään ei estä kokeilemasta uusia harrastuksia. Koskaan ei ole liian myöhäistä uusille haasteille!

Aloitin itse viime syksynä rugbyn… olen vuosia seurannut lajia ja halunnut päästä itse pelaamaan. Jalkapallo sekä opiskelut veivät aiemmin kaiken aikani, niin ajatus rugbystä on pysynyt piilossa takaraivossa. Nyt kun kumpaakaan niistä ei enää ole, sekä olen saanut polven hyvään kuntoon niin esteitä ei enää ollut ja oli pakko kääntää uusi sivu elämästä auki.

Voin kertoa, että ensimmäiset päivät alkeiskurssilla tekivät pienestä kipinästä roihuvan kokon. Olin alusta asti ihan fiiliksissä. Se ei toki tullut yllätyksenä, sillä rakastan joukkueurheilua, pallopelejä sekä kovaa fyysistä kuntoa vaativia lajeja. Mikä tuli yllätyksenä, oli todella positiivinen vastaanotto niin omalta joukkueeltani HRC.ltä sekä ihan koko ”rugby-yhteisöltä.” Treeneissä alusta asti pelaajat tsemppasivat hyvällä yhteishengellä mukaan joukkueeseen ja vastaanotto turnauksissa uusia pelaajia kohtaan on ollut myös vastustajilta todella hyvä. (Täältä löydät videoklipin meidän jengistä: http://www.iltalehti.fi/iltvurheilu/201703070184324_v9.shtml )

Tampereen, 7-turnausvoitto!

Olen niin iloinen, että aloitin pelaamisen. Syksystä asti omat treenini sekä oheisharjoittelu ovat keskittynyt täysin rugbyyn. Nyt talvella pelaamme 7- turnauksia sekä toukokuussa alkaa 15- sarja! Tänä viikonloppuna otimme turnausvoiton Tampereella ja seuraava turnaus onkin Kuopiossa huhtikuun lopulla.

Mikä on itse lajista tullut uutena niin tietenkin pallon käsittely käsillä sekä se, että heitot vain taaksepäin. Voin kertoa, että ensimmäisien viikkojen aikana meni hetki kun tämän opin… sillä fudiksessa puolustuslinjan läpi syöttö ja itse hyökkääjänä linjassa kärkkyminen kuuluivat oman pelin kuvaan. Nopeasti sitä kuitenkin oppii. Lisäksi laji on toki tuonut mukanaan kovemman kontaktin, jota ei kannata turhaa pelätä. Hyvästä fyysisestä kunnosta ja pelisilmästä on ollut alusta asti eniten hyötyä. Pelit ovat rankkoja ja vaativat hyvää fysiikkaa, lisäksi pelaaminen on taktista ja liikkuminen kentällä on ratkaisevaa.

Rugbysta tulee monille ensimmäisenä mieleen peli, jossa on maksimaalinen kontakti ja röyhkeys, mutta sitä se ei todellakaan ole. Peli on toki kovaa, mutta ei niin röyhkeää kuin luulisi. Taklausten on oltava puhtaita ja vastustajaa sekä tuomaria on kunnioitettava. Suosittelen jokaista kokeilemaan lajia! Sekä naisten, että miesten joukkueita löytyy ympäri Suomea! Uudet pelaajat ovat enemmän kuin tervetulleita!

Naisten Rugby7- Maajoukkueleiri Eerikkilästä

Lisätietoa Rugbysta ja säännöistä löydät täältä: Worldrugby.com

Aina silloin tällöin pääsee vastaamaan kysymykseen: ”Mikä on sun lempiruoka?” –  oma suosikki ruoka on ehdottomasti: ”BRUNSSI!” Ei liian ruokaisa brunssi, eikä liian makea. Paljon hedelmiä, marjoja, puuroa, eri mehuja tai smoothieta, jogurttia, granolaa, munakasta, leipää, leikkeleitä ja hyvät kahvit… ”Nam…”  Menisin aina mielummin sunnuntai aamulla/aamupäivällä brunssille ”ulos syömään” kun perjantaina illalliselle.

Rennot vaatteet, rento ilmapiiri, aamupäivä ja vielä ystävät tai perhe mukana.. täydellistä.. Myös hotelleja valitsen aamupulan mukaan ja jos aamupala ei ole hyvä, haluan erikseen mennä johonkin brunssipaikkaan syömään. Ilman kunnollista aamupalaa ei päivä vaan voi lähteä käyntiin. Varsinkin viikonloppuisin sekä lomalla, ehkä arjen parasta luksusta ovat valmiit aamupalat, jolloin voi rauhassa aloittaa aamun.

Ajattelin listata muutaman hyvän brunssapaikan pääkaupunkiseudulta, joissa itse olen käynyt:

Weegee- Emma, Espoo- Todella kiva ja hyvä aamupala painotteinen brunssi. Raikkaat ja terveelliset valikoimat. Sekä rento tunnelma.

Torni, helsinki – Vakuuttava brunssi ja juuri niin aamupalahenkinen kun itse tykkään. 

Sandro, Helsinki- Todella symppis paikka ja yksi ihan lemppari lounaspaikoista. Brunssi oli saman tyyppinen kuin lounas. Paljon kasvisruokaa ja ravintolassa on todella hyvä fiilis. 

Cafe Köket, Helsinki- Tykkäsin paikan fiiliksestä ja rennosta tunnelmasta. Myös hyvin aamupala painotteinen ja juuri siksi olen käynyt jo muutamaan otteeseen. 

Fazer Cafe, Helsinki – Takuu varmasti hyvää ruokaa ja paljon valikoimia. Todella täyteen buugattu brunssi ja aina paljon ihmisiä, eli ei mikään rauhallisin paikka.

Haikaranpesä, Espoo– Ruokaisampi vaihtoehto, enemmän lounas/päivällis- tyyppinen brunssi,  mutta ihanat näkymät vesitornista. Tykkäsin paikan miljööstä, mutta hinta on aika korkea ruuan valikoimiin nähden. 

Paljon on vielä brunssipaikkoja kokeilematta esim. Cafe Regatta, joka koreilee TripAdvisorin keulassa sekä Moko, jonka lounaasta olen itse tykännyt.

Aina ei kuitenkaan tarvitse lähteä brunssille, vaan sen voi tehdä kotiin. Tykkään tehdä brunsseja viikonloppuisin niin perheelle kuin ystävillekin. Hengailua verkkareissa ja aamupala pitkän kaavan kautta… ihan täydellistä!

Kokeilkaa joskus kotibrunssia! PARASTA! 

On se paikka missä vain, minulta kysytään ”somevaikuttajana” olemisesta, kuten: keskustelutilanne läheisten, tuttujen ja tuntemattomien kanssa, puhekeikat suurelle yleisölle tai sähköpostiviestit lukijoiden kanssa.
Yleisimmät kysymykset: onko paine pitää jatkuvasti blogia yllä, miten sinulla on kaikkeen aikaa muiden töiden ohella…? Ajattelin avata teille vähän omaa fiilistäni tästä kaikesta sekä täysin omia mielipiteitäni ja tapoja. En usko, että kukaan meistä ”bloggareista” ajattelee täysin samalla tavalla, jokaisella meistä on eri lähtökohdat blogin ylläpitoon, täysin eri sisällöt, mitä haluamme luoda sekä täysin erilaiset arvot mitä haluamme korostaa ja miten elämme.
En suoraan sanoen ole tyypillinen kirjoittaja, joka rakastaa sanojen takana esiintymistä. Puhuminen on minulle kaikki kaikessa, rakastan syvällisiä keskusteluita ja vuorovaikutustilanteita. Olen täällä blogissakin maininnut, että minulla on lievä lukihäiriö, joka näkyy edelleen kirjoituksissani, mutta mitä sitten? – sama asia, että minulla on huono englannin kielioppi, pisamia ja länkkärijalat. Ne ovat ominaisuuksia, joita ei kannata hävetä vaan kääntää vahvuudeksi.
Miten lukihäiriö vaikuttaa kirjoittamiseeni; ovat hassun hauskat lauseet mitä välillä kirjoitan, niissä ei ole päätä eikä häntää, mutta suurin osa teistä lukijoista nappaa punaisen langan silti. Kaikki eivät, ja välillä saankin kielioppi-ryöppyä niskaan. Sekin on ihan hyvä, jos samalla korjaatte virheet niin opin itsekin.

@Petri Mast

-En kirjoita blogia, tuottaakseni täydellistä tekstiä vaan tukeakseni teidän hyvinvointia.
Puhun blogissa: niin kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, jaan treenejä, reseptejä sekä arvonaailmaani. Haluan viestittää hyvää oloa ja luonnollisuutta, haluan vaikuttaa ulkonäköpaineisiin ja negatiivisen ”minäkuvan”- ajatteluun. Sillä voin allekirjoittaa, että tämän hetkinen maailma ja varsinkin some, ovat täynnä luonnotonta materiaalia ja ulkonäkökeskeisyyttä, niin naisten kuin miestenkin osalta. Kuvilla pyritään täydellisyyteen ja usein niistä tulee myös kulissimainen fiilis. -Jokaisen kuvan takana on kuitenkin tavallinen ihminen!
Työskentelen blogin ohella täyspäiväisesti, en siis vain kirjoita blogia ja treenaile työkseni. Olen aikatauluttanut itselleni tietyn määrän postauksia kuukaudessa, johon pyrin aina. Joskus pystyn luomaan enemmänkin sisältöä, mutta tällä hetkellä työelämäni liikunnanalan ammattilaisena ja valmentajana vie niin paljon aikaa, enkä halua kirjoittaa pelkkää täytetekstiä.  Postaus vaatii usein oman työpäivän. Joskus kirjoitan yhtä postausta monta päivää vähitellen, lisäksi kuvien ottaminen esimerkiksi treenipostauksissa vie aikaa. Ajattelen blogin ylläpidon enemmän harrastuksena, koska työ tuo eteen paljon vastuuta ja aikataulua. Haluan, että tekstit tulevat itseltäni luonnostaan, eivätkä ole väkisin väännettyjä. Toivepostaukset, ovat kuitenkin ihan suosikkejani, koska tätä kautta pääsen myös vastaamaan teidän toiveisiin.

Blogitekstit saavat uutta ilmettä joka vuosi. Asenteet muuttuvat yhtälailla kun itsekin muutun vuosien myötä. Veikkaan, että jos lukisin ensimmäisiä tekstejä mitä olen v. 2012 kirjoittanut voisin työntää pääni hiekkaan ja potea kovaa myötähäpeää. Onneksi kaikki me kuitenkin kasvamme ja opimme elämän myötä sekä ulosantimme paranee jatkuvasti, joten sallittakoon myös ne jutut, mitä silloin aiemmin on ollut. –Tärkeintä blogin kirjoittamisessa on kuitenkin aina ollut se, että seison sanojeni takana.

@Petri Mast

Blogeja löytyy melkein jokaisesta aihepiiristä ja blogit eroavat artikkeleista, usein sen takia, että blogissa tulee vahvasti kirjoittajan mielipiteet esille. Miksi blogeja pitää lukea suurella sihvilällä, johtuu siitä, että harvemmalta bloggarilta löytyy kuitenkaan koulutusta aihepiiriin liittyen. Jos tekstissä lukee vaikka: ”näin saat vatsalihakset esiin”  tai ”paras ruokavalio laihdutukseen” on syytä kriittisesti lukea tekstejä ja huomioida esim. vaikka terveys- ja liikuntapuolella, että kaikki on hyvin yksilöllistä. (Juha Hulmin Lihastohtori- blogissa oli hyvä teksti tähän aiheeseen liittyen: löydät sen täältä.) Blogit ovat lähes aina jonkun henkilön tekstiä ja fiiliksiä eivät tutkittuja faktoja, ellei niitä ole erikseen laitettu lähteenä blogiin. Toki eri asia on kun ammattilaiset kertovat blogeissaan ammattiin liittyvistä aihepiireistä ja tekstien takaa löytyy vankka koulutustausta ja kokemus, usein näissä blogeissa myös mainitaan henkilön omista koulukunnista ja mielipiteistä. Suuri muutos blogeissa on kuitenkin ollut se, että jokainen haluaa tuottaa lehtienomaisia artikkeleita, jotka piilottavat helposti taakseen kirjoittajan todellisen persoonan ja luonteen. Olen huomannut, että yhä enemmän ”lavastetaan” tilanteita blogin takia, eikä eletä elämää ja kirjoiteta ohella blogia… ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan.

Toki blogejakin on erilaisia.. toisten on enemmän ammatillisia ja toisien taas kertomusta omasta elämästä tai intohimosta. Jokainen blogi voi aiheesta riippumatta olla hyvä, jos kirjoittajan intohimo paistaa lauseiden välistä ja stressitön aito halu kirjoittamiseen. Oma blogi on vähän näitä kumpaakin.. haluan ammatillisia tekstejä, jakaa vinkkejä ja tietoiskuja liikunnasta, mutta samalla kertoa kivoja kokemuksia ja spontaaneja asioita arkielämästäni. En halua liikaa miettiä miten kirjoitan vaan annan fiiliksen viedä, mutta kun kyseessä on ammatilliset tekstit luon tekstiä oman koulutuksen ja osaamisen kautta faktat edellä.

Kuvat: Petri Masti

Yllättävän monet bloggaajat palavat loppuun ja kertovat avoimesti omista ongelmista niin omassa itsetunnossa kuin elämän hallinnassa. Ulospäin kaikki on näyttänyt täydelliseltä, mutta sisällä on ollut kauhea stressi ja paine. Ymmärrän tämän täysin, blogin pitäminen ei ole suoraan menestymisen saavuttamista, makeita yhteistyökuvioita ja suosiota. Jokaisen ruudun takana on tavallinen inhimillinen ihminen, jos työpaineet kasvavat liian suuriksi ja tavoittelee blogissa vain täydellisyyttä niin varmasti kyseenalaistaa oman osaamisen ja palaa stressaamalla loppuun. Vauhtisokeus sokaisee monen! Jos itselläni jossain vaiheessa intohimo katoaisi ja joutuisin tekemään tätä pakkopullana, lopettaisin heti. En kestä turhaa suorittamista ja täydellisyyden tavoittelua, missä en ehdi nauttia siitä mitä teen. En koe, että minun tarvitsisi pitää hienoa ”kulissi-elämää” yllä ja elää materiaalinkiilto silmissä, jotta olisin onnellinen. Pienemmät asiat ratkaisevat, sen tulee jokainen jossain vaiheessa huomaamaan.