Blogi

Keho ja terveys oma työväline

Teksti toteutettu yhteistyössä Urheilu Mehiläisen kanssa

Kilpaurheilussa pyritään optimaaliseen suorituskykyyn ja tietysti myös voittamiseen kaikin keinoin. Harjoittelu on jatkuvaa ja progressiivista ja pienemmätkin asiat halutaan hioa niin hyväksi, että suorittaminen menee eteenpäin. Vaikka virheitä tulee ja hävitään niistä opitaan. Mutta kun panokset kovenee kasvaa myös loukkaantumisriski.
Vaikka kehosta halutaan tehdä mahdollisimman kestävä, on kilpaurheilussa aina mukana ulkoinen muuttuja, joka voi aiheuttaa loukkaantumisia, mitä emme tietenkään koskaan toivo.

Olen itse käynyt läpi tämän niin sanotun urheilijan ”helvetin”, eli jatkuvan loukkaantumiskierteen. Täällä blogissa löytyy paljon tekstejä, joissa avaan omaa loukkaantumishistoriaa sieltä 15 vuotiaasta asti tähän päivään, mutta varmasti suurimmalta osalta ne ovat menneet ohi niin parempi pikakelata ne vielä tiivistetysti tähän….

Urheilu oli jo lapsena mun ihan lempi juttu. Harrastin yleisurheilua, jalkapalloa, karatea, kävin pesis-, sähly-, ja voimistelukerhossa sekä vapaa-ajat vain liikuin, koska se oli parasta mitä tiesin. Kuitenkin jossain vaiheessa jouduin miettimään, että mikä harrastuksista oli se kaikista tärkein ja valitsin jalkapallon.
Jalkapallo vei mukanaan jo 7 vuotiaan Oonan sydämen ja sama laulu jatkui. Kun olin 15 vuotias, pääsin ensimmäistä kertaa Hongan naisten liigajoukkueen kokoonpanoon. Se oli henkilökohtaisesti silloin maailman isoin juttu. Muistan vieläkin kun itkin onnesta, valmentajan soiton jälkeen. Pelin jälkeen olin siirtymässä treenaamaan naisten joukkueen mukaan, kunnes seuraavassa b- nuorten pelissä polvesta katkesi eturistiside ja samalla repesi kierukka. Leikkaushan siinä odotti, mutta edes pelko leikkauksesta ei vaivannut vaan se, että jouduin olemaan melkein 8 kuukautta pois pelikentiltä. Vaikka leikkaus sujui hyvin, kuntoutuksesta en tinkinyt lainkaan, jouduin silti lähes vuoden välein pienempiin polven tähystyksiin ja jalkapallon peluu joutui jatkuvasti katkolle. Oli rustopalojen siistimistä, kierukan palojen poistoja ja vielä jostain tyhjästä ilmestynyt luupiikki joka hiottiin pois. Onneksi kuitenkin silloin laitettu eturistiside on edelleen hyvänä paikoillaan.
Loppujen lopuksi taisin joutua isomman leikkauksen jälkeen vielä 4 erilaiseen tähystysleikkaukseen. Polvi ei todellakaan ollut entisensä, mutta koskaan en antanut kuntoutuksessa periksi, enkä anna edelleenkään.

Polvivammakierteen lisäksi sitä on toki ollut ties mitä vammoja, mutta ei aiemmin mitään joka veisi näin pitkäksi aikaa pois oman lajin parista saati leikattavaksi.
Jokainen leikkaus ärsytti aivan suunnattomasti ja välillä tuntui, että multa halutaan viedä just se asia pois missä olin hyvä, eli urheilu. No seuraavana päivänä sitä paineli taas salille kuntouttamaan ja lopulta oma kiinnostus ja tietotaito vammoista ja fysiikkatreeneistä kasvoi sille tasolle, että se vain vahvisti sitä, että tästä pitää tulla mun ammatti.
Aloitin opiskelut liikunnanohjaajaksi. Koulu vei pois jalkapallokentiltä, mutta ohjeisti kohti uraa, mikä istui täysin omaan intohimoon.

Joka päivä, kuukausi ja vuosi, kun opiskelin nykyiseen ammattiini, tajusin että tää on niin mun juttu. Ja kun aloitin työt liikunnanohjaajana ja fysiikkavalmentajana huomasin, miten paljon oikeesti joka ikisestä loukkaantumisesta ja kuntoutukseen käyttämästä tunnista on hyötyä mun työssä nyt.
Opinnot antoivat todella hyvät valmiudet ja pohjan, mutta kokemukset ja avoimmuus ammattikenttää kohtaan loivat vielä todella hyvät edellytykset itse työntekoon. Vaikka joskus tekis mieli olla katkera kaikille loukkaantumisille, niin pakko sanoa että niistä on ollut työssä todella paljon hyötyä.

Kilpaurheilua en kuitenkaan pystynyt jättämään ja kun työelämä lähti rullaamaan omalla painolla aloitin rugbyn. Laji jota olin aina katsonut ylöspäin ja ihannoinut. Laji, joka vaatii todellista fysiikkaa!
Ensimmäinen kausi päätyi kuitenkin vasemman polven eturistisiteen katkeamiseen sekä kierukan repeämään. Taas 10 vuoden jälkeen ensimmäisestä polvileikkauksesta tuntui, että olin samassa pisteessä, mutta eri jalan kanssa. Tuntui ihan siltä, että joku ihan tahallaan halusit mut pois kentiltä, juuri kun olin löytänyt itselleni vielä sopivamman lajin. Kaikki se pettymys piti taas käsitellä uudestaan, pelko siitä, että loppuuko kaikki nyt tähän vai voinko mä vielä tulla vahvempana takas pyöri mielessä.
Sain onneksi ortopediksi Mikko Kirjavaisen, joka vakuutti vahvasti, että polvi tulee kuntoon ja uskoi siihen, että olen valmis tekemään uudestaan sen saman työn vieläkin paremmin, mitä olin oikean polven eteen tehnyt.

Polvi leikattiin 2017 ja se onkin viimeisin leikkaus, jossa olen nyt ollut. Palasin kentille 9 kuukautta leikkauksen jälkeen ja 10 kuukauden jälkeen pelasin rugbya EM-kisoissa. Tein aivan älyttömän paljon töitä kuntoutuksen eteen, jotta pystyin siihen. Apuna oli myös fysioterapeutti Jarkko (toimii tällä hetkellä Mehiläisessä).
Ainut syyni ei ollut se, että haluan pelata taas rugbya vaan se, että terveys ja se, että olen fyysisesti hyvässä kunnossa on mun käyntikortti työssäni. Teen töitä täysin mun keholla valmentaja, olen jatkuvasti liikkeessä, näytän liikkeitä, opetan tekniikkaa. Kaikki se vaatii sen, että pystyn itse toimimaan ja olen terve. Mulla ei suoraan sanoen ollut todellakaan varaa laiminlyödä kuntoutusta tai mun terveyttä, koska silloin en olisi se ammattilainen jota haluan olla.

Rugby on loukkaantumisaltis laji, sekä mun työ liikunnanalalla on loukkaantumisaltista ja juuri sen takia koen tosi tärkeäsi, että taustajoukot ovat kunnossa. Alotin vuoden alusta yhteistyön Urheilu Mehiläisen kanssa, voin sanoa, että tämä yhteistyö on mulle kultaakin kalliimpi. Tunne, kun tiedän, että musta pidetään huoli on aivan älyttömän tärkeetä. Lisäksi, se että voin luottaa jokaiseen ammattilaiseen, on ihan uskomatonta.
Vaikka loukkaantumisia ja tapaturmia sattuu, niin niistä selvitään kyllä kun ympärillä on osaavat asiantuntijat ja itsellä on sellainen asenne, että tulee kuntoon!

Kiitos Urheilu Mehiläinen, en malta odottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

0 kommenttia

Top 6 treenivälineet kotiin

Nyt kun treenit painottuvat hyvin paljon kodin ja ulkoalueiden välille, on ihan hyvä, että kotoa löytyy myös välineitä, joita voi hyödyntää treeneissä. Kehon painolla pääsee pitkälle ja suosittelenkin tekemään paljon kehonpainotreenejä, mutta myös kehonpainotreeneihin saattaa saada yllättävän paljon haastetta ja tehoa lisäämällä muutama väline mukaan.

Ensimmäinen väline mikä kaikilta pitäisi löytyä kotoa, on harjanvarsi. Harjanvarsi on ihan yksi parhaimmista välineistä parantamaan rintarangan liikkuvuutta.
Kotitoimistojen asennot ovat harvoin kovinkaan ergonomisia ja kaikilla tahtoo mennä niska, hartiat, yläselkä ja rintakehä jumiin.
Ihan vaan muutaman minuutin tauotuksella ja keppiliikkeillä saa helposti veren kiertämään näillä seuduille. Ihan vaan kepin vienti pään yli suorana, sekä viistosti kiertäen ja kepin pito hartioilla ja siitä vartalon kierto, ovat kaikki yksinkertaisia liikkeitä, mutta parantavat huomattavasti yläkropan liikkuvuutta ja ryhtiä, kun näitä jaksaa viikottain tehdä.
Lisäksi kepillä voi ihanasti rullata jalkapohjat!

Toinen erittäin kätevä ja edullinen väline on kahvakuminauha. Kahvakuminauhalla voi treenata helposti koko kropan läpi; niin alakroppa-, keskivartalo-, kun yläkroppaliikkeet. Kuminauhoissa pystyy hyvin säätelemään etäisyyksillä vastusta ja myös negatiivisen voiman vastustaminen tuo hyvää monipuolisuutta treeneihin.
Lisäksi kahvakuminauhalla pystyy hyvin yhdistämään sekä avaavia,- että aktivoivia liikkeitä. (Myös kumppari ilman kahvoja toimii, mutta kahvallinen on huomattamasti parempi. Kahvakuminauhan löydät täältä)

Minikumpparit ovat myös erittäin monipuolinen väline sekä edullinen.
Minikumpparin voit itse tehdä pidempää kuminauhaa sitomalla, mutta valmiiksi pienempi kuminauha on toki kätevämpi, eikä ylimääräistä kuminauhaa roiku jaloissa kun treenaat.
Minikumpparilla pystyy monipuolisesti treenaamaan myös koko kroppaa. Minikumppareita näkyy paljon alakroppaliikkeissä, mitä myös itse teen paljon: kyykkykävelyt, luistelupotkut, etureisinostot, simpukkaliike, yms… Mutta kuminauhaa voi hyvin hyödyntää keskivartaloliikkeissä sekä yläkroppaliikkeissä: souduissa, käsivarsipumppauksisa, yms.. Eli myös tällä pienellä pätkää kuminauhaa pystyt treenaamaan koko kehoa läpi ja tuomaan harjoitteluun mukaan vastusta. (Minikumpparit löydät täältä)

Painoista kahvakuula on hyvä löytyä kotoa, jos haluat että harjoittelussa on mukana myös painoja.
Suosittelen hankkimaan joko yhden kahvakuulan jonka paino on mahdollisimman moneen liikkeeseen sopiva tai sitten kaksi eri painoista esim. 8kg ja 12 kg. Riippuen toki siitä, että mitä tykkäät treenata. Jos kaipaat selvästi enemmän painoa niin sopivat painot kahvakuulalle voivat olla 12-16kg ja 10-24kg.
Kahvakuulalla voit myös treenata koko kropan läpi: heilautukset, erilaiset kyykky variaatiot, maastavedot, soutuliikkeet, pystypunnerrus, pystysoutu, keskivartaloliikkeet…. liikkeitä on todella paljon, mitä voit kahvakuulan kanssa suorittaa ja varsinkin netti on näitä pullollaan.
Hyvä on kuitenkin aina muistaa, kun treeneissä on painot mukana niin suoritustekniikan täytyy olla hyvä, jotta vältytään rasitusvammoilta ja loukkaantumisilta. Mitään liikkeitä ei kannata riuhtoa kylmiltään. (Kahvakuulia löydät täältä)

Käispainot ovat kahvakuulan lisäksi helppo tapa lisätä painoja treeneihin ja myös niillä pystyy tekemään lähes kaikki samat liikkeet ja paljon muutakin. Käsipainoista paras olisi tietenkin säädettävät painot missä pystyt säätämään painoa 3-15kg välillä.
Yhden painon käsipainot eivät ole myöskään huono valinta, mutta voivat helposti jäädä joko liian pieneksi tai isoksi painoksi harjoittelussa. Lisäksi käsipainot vievät paljon tilaa kotoa, jos niitä joutuu hankkimaan monet kerrallaan. (Käsipainot löydät täältä)

Viimeinen on ehdottomasti mun suosikki, mutta myös näistä vaihtoehdoista selvästi kallein eikä välttämättä sitä tarvitse kun tekee perustreenejä kotona. Nimittäin Bosu!
Bosun kanssa harjoittelen itse joka viikko salilla, se lisää harjoitteluun niin paljon monipuolisemmin eri fyysisiä ominaisuuksia mukaan. Melkein minkä tahansa liikkeen vieminen bosun päälle, vaatii kropalta heti niin paljon enemmän ja olen todennut, että varsinkin omassa tilanteessa kun ollut loukkaantumisia ja leikkauksia, on ollut pakko kehittää oma kehonhallinta ja tasapaino ihan omalle levelille, jotta pystyn harrastamaan niitä lajeja mitä haluan.
Bosusta on ollut tosi paljon hyötyä jokaisessa kuntoutuksessa ja edelleen omassa fysiikkaharjoittelussa.
Urheilu on täynnä ulkopuolista ärsykettä, jota on vaikea harjoitella pelkillä istuma- ja seisomaliikkeillä. Liikkeisiin on lisättävä lisää haastetta esim. kehonhallinnalla, jotta ne paranevat vieläkin paremmaksi ja tukilihakset saavat jatkuvasti uutta erilaista ärsykettä.
Tasapainolautaa voi myös hyödyntää harjoittelussa, sen päällä ei ihan niin monipuolisesti voi kaikkea treenata, mutta hyvin paljon samoja liikkeitä pystyy tekemään. (Bosun löydät täältä: bosu!)

Kuva: Petteri Peltonen

Kestävyyttä olen itse harjoitellut ihan ulkolenkeillä, enkä ole halunnut hankkia mitään laitetta kotiin, jo ihan tilan puutteesta. Toki jos olisi yksi extra huone kaikille välineille niin varmasti hankkisin assultbiken, puolapuut, nyrkkeilysäkin ja paljon muuta hauskaa kotiin. Tälläisinä ajanjaksoina se olisi ihan super hyvä, mutta muuten haluan yleensä lähteä kotoa pois treenaamaan!
Hyppynaru on helpoin ja halvin tapa saada myös kestävyyttä mukaan kotiharjoitteluun. Alussa se meinaa nostaa kuitenkin sykkeet kattoon kun sitä ei ole pitkään aikaan tehnyt, mutta kun rauhottaa tahdin ja jakaa hyppelyn esim 2-5min osiin, voi sitä hyvin hyödyntää peruskestävyysharjoittelussa kotona.

Meiltä löytyy kotoa vaikka mitä välineitä, mutta tässä ehkä ne omat suosikit, mitä eniten tulee käytettyä niin koti kuin ihan salitreeneissäkin! Haluan kuitenkin korostaa, että treenaaminen ei vaadi mitään välineitä. Paljon pystyy tekemään ihan oman kehonpainolla, mutta jos haluaa treeneihin vähän lisää vaihtoehtoja ja vastusta niin näistä jo yhdellä välineellä pääsee pitkälle.

4 Kommenttia

Mitä meillä tehdään kotikaranteenissa

Teiltä tuli pyyntö, että jos kirjoittaisin vähän mitä me ollaan tehty nyt kun tilanne pakottaa olla mahdollisimman paljon kotona, niin ajattelin vähän kertoa meidän viimeisten päivien sisällöstä, toivottavasti joku bongaa jonkun idean myös omaan arkeen.

Onhan tää todella poikkeuksellista viettää näin paljon aikaa kotona, varsinkin kun on tottunut tekemään pitkiä työpäiviä ja olemaan paljon poissa kotoa.
Tykkään mun omasta kodista ja viihdyn täällä, mutta ehkä syy on juuri ollut myös se, että työ vie niin paljon joka puolelle, että koti on aina ollut se turvapaikka ja paikka missä rentoutua.
On ollut todellinen asennemuutos kun ei voi samalla tavalla tehdä töitä kotoa käsin, koska valmentaminen nyt on ihan mahdotonta ilman asiakaskontakteja ja läsnäoloa.
Osan asiakkaiden kanssa ollaan siirrytty ulos treenaamaan, mutta monien kanssa on koronan aiheuttamien haasteiden takia, ollut pakko siirtää treenejä. Tästä syystä omat työtunnit ovat vähentyneet kertaheitolla, keikkoja lukuunottamattakaan. Uskon, kuitenkin että tämä on väliaikainen ajanjakso ja kohta homma rullaa taas niin kuin ennenkin.

Ihme kyllä, kodin seinät eivät ole ainakaan vielä kaatuneet niskaan, voi olla, että kotona niin paljon tekemistä, kun on tullut vähemmän vietettyä aikaa täällä.
Ihan ensimmäisenä alkoi tietenkin siivousvimma, mikä on varmaan monilla teistä ollut. Kaikki pölypallot näkyy jostain syystä paljon enemmän, kun täällä viettää kerrankin kunnolla aikaa. Parveke piti saada siihen kuntoon, että sielläkin voi hengailla nyt kun on ollut niin upeet kelit. Vielä olisi kaappien siivous edessä ja turhan tavaran inventaario, ja sitä muuten on vähän liikaakin. Toivottavasti kesän kirppikset ovat normaalisti auki, koska sinne on pakko varata pöytä.

Treenejä ollaan tehty jonkun verran sisällä, mutta enemmän ulkona. Pitkiä lenkkejä kävellen ja juosten, ulkotreenejä ulkotreenipuistoissa ja kentillä ja koska palloilulajit on vaan mun juttu, ollaan käyty pelaamassa fudista, korista ja rugbya. Treenaaminen on ollut enemmän peruskuntoa ylläpitävää, joka on myös tehnyt kropalle erittäin hyvää.

Ravintoon panostetaan oikeestaan aina, mutta nyt on ollut tosi hauska panostaa vieläkin enemmän. Miettiä ja kokeilla erilaisia ruokia ja reseptejä, koska on aikaa! Tehdä ruokia mitä on jo pitkään tehnyt mieli ja kokeilla ihan kaikkea. Erilaisia pastoja, pizzaa, kalaruokia, kanawokkeja ja jälkkäreitä!
Nyt on kaikilla on enemmän aikaa perheen kesken voi suunnitella koko viikon menun, josta jokainen saa valita tietyt päivät mitkä itse sunnittelee ja sitten yhdessä toteutetaan.

En edes tiedä kuinka monta leffaa on tullut katsottua näin lyhyessä ajassa… tosi monta! Netflix, C-more, Viaplay.. kaikki käytössä ja sieltä bongailtu eri leffoja mitä katsoa.
Otan erittäin mielelläni vinkkejä vastaan jos joku on katsonut jonkun sairaan hyvän leffan tai sarjan näistä palveluista!
Tv. on myös ollut enemmällä päällä kuin yleensä: tykkään kotiin ja sisustukseen liittyvistä ohjelmista esim. Remppa vai Muutto, Huvila & Huussi sekä Kotoisa, kaikki jaksot on jo katottu, uusia odotellessa.

Lautapelejä on tullut pelattua, kuten Yatzya ja Scrabblea. Lautapelien pelaaminen on ihan sairaan hauskaa, pitää vain pelata pelejä mitä pystyy kaksi ihmistä pelata. Isommalla porukalla pelaaminen on tietty aina hauskempaa.
Lisäksi me tehdään paljon ristikoita. Jokaisella reissulla on ihan must juttu, että meillä on reissuristikko mukana, jota tehdään uima-altaalla joka päivä. Nyt ollaan tehty ristikoita aamupalalla! Huikeaa aivojumppaa!

Jos johonkin olen panostanut nyt oikeen kunnolla, niin yöuniin. Nukuttua tulee niin paljon, kun keho vain tarvitsee. Ja koen, että tälläisenä aikana on tosi tärkeä keskittyä lepoon ja palautumiseen. Saunominen, kehonhuolto, päikkärit ja ihan vaan sohvalla löhööminen, ihan parasta!

Jos jotain haluisin tehdä nyt vieläkin enemmän niin:
– Lukea kirjoja! Olen tosi huono saamaan itseni istumaan alas kirjan ääreen. Pomppaan melkein heti pystyyn ennen kuin olen edes yhtä sivua saanut luettua. Siinä on itselle ainakin hyvä haaste.

Muuten täällä on tähän mennessä asiat olleet ihan hyvin. Toki jatkuva uutisten seuraaminen nostaa heti stressitasoja ja nyt on ollut sellainen olo, etten halua edes avata uutisia. Parempi elää päivä kerrallaan, keksiä jokaiselle päivälle jotain hauskaa stressitöntä tekemistä ja kun koko maailma on nyt paikoillaan niin hyvällä omatunnolla voin itsekin olla!

Tsempit kaikille kotiin, otetaan ilo irti kun saa vähän relata!

0 kommenttia

Korona yrittäjän arjessa

Kuvat: Aleksi Ahokas

Ajattelin aluksi, että ei tässä mitään, nyt on luonnon aika näyttää miten huonosti me ollaan sitä kohdeltu, koska mehän ollaan riippuvaisia luonnosta, mutta luonto ei todellakaan meistä. Mutta nyt on ruvennut oikeesti vähän miettimään omaakin tilannetta, kun lukee jatkuvasti uutisia Koronaviruksesta ja vieläkin enemmän stressiä nostaa, kun näkee kaikkien yrittäjien hädän tällä hetkellä, koskaan mitään apua ei ole tullut mistään.
Edes kaksi viikkoa sitten, en olisi todellakaan uskonut, että kaikki omat keikat: luennot, juonnot, puhekeikat, treenit, tapahtumat, treenilomat, yms perutaan toukokuuhun asti. Ja lisäksi jo tänä viikkona asiakaskato oli silmiinpistävä omassa valmennustyössä. Valmennan normaalisti 6-8h tuntia päivässä ja tällä viikolla valmennuksia on ollut 1-2 h päivässä…. siis ihan täysin absurdia. Eihän sille mitään voi kun niin moni on joutunut jäämään lasten kanssa kotiin tai on karanteenissa.

Pahinta tässä on se, että valtion suosituksia haluaisi varmasti noudattaa joka ikinen yrittäjä, laittaa puljut ja salit kiinni, mutta niin kauan kuin kyseessä on valtiolta pelkkä kehotus, ei kukaan yrittäjä saa mitään ei siis mitään korvauksia. Harvalla on valitettavasti varaa vaan olla kotona ja kun tähän päälle laitetaan vielä kaikki pakolliset menot ja maksut mitä yrittäjänä on pakko maksaa joka kuukausi….
Tällä hetkellä itse seuraan jatkuvasti joka ikistä uutta uutista ja inffoa, että missä vaiheessa apu yrittäjille astuu voimaan, koska tässä on omaltakin osalta hyvin hiljaiset kuukaudet muuten tiedossa.
Ajattelin alkuun, että muutama viikko hiljaisempaa tekee vain oikeesti hyvää. On aika hoitaa hommia, mitkä ovat pidempää roikkuneet ja yleisesti aikaa keskittyä sisällöntuottoon niin blogiin kuin someenkin, mutta nyt jos oikeesti muutamat viikot venyvät kuukausiin niin se ei hyvää tiedä.

Voin vaan puhua omasta ja muiden yrittäjien puolesta, että nyt jos koskaan on aika oikeesti tukea sitä sun tuttua pienyrittäjää ja ostaa hänen palveluitaan.
Kun koko tämä järkyttävä tilanne on ohi niin mieti, miten pystyt muuttamaan aikaisempia valintojasi suosien kotimaista yrittäjää. Onneksi moni on jo tähän reagoinut, ja musta on ollut aivan super hellyyttävää ja tullut aivan ihana fiilis, kun osa asiakkaista on pelkän peruutuksen sijasta halunnut maksaa valmennuspaketteja etukäteen. Aivan ihana nähdä miten moni haluaa tukea myös mua yrittäjänä, vaikka joutuvat myös itse ahdinkoon tässä tilanteessa!

Moni on kysynyt etä- ja verkkovalmennusta ja olen joutunut sanomaan ei. Lähetän kyllä asiakkaille ihan ilmaiseksi kotitreenejä sekä kuvaan ja jaan niitä teille kaikille instagramin puolella, mutta oma pitkä opiskeluhistoria liikunta-alanammattilaiseksi sekä omiin valmentajan arvoihin perustuu aito läsnäolo valmennuksessa, koskettaminen ja tarkka liikkeiden sekä kehon asennon korjaaminen, kohti optimaalista suorituskykyä niin en koe, että asiakas saa rahoilleen vastinetta pelkän nettiohjelman myötä.
Treenipankki olisi joskus hauska tehdä ja jakaa monille, mutta itse valmentamisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Valmentaminen on läsnäoloa ja jatkuvaa vuorovaikutusta, korjaamista, koskettamista, palautteen antoa jne… tästä syystä en ole halunnut lähteä tekemään bisnestä, jossa kaikki tämä katoaisi kokonaan, koska rakastan oikeesti valmentaa. Ja niin kauan kun mun keho toimii ja saan tehdä tätä niin pysyn tässä ja tämä on mun henkilökohtainen valinta.. <3

Vaikka kuinka tämä tilanne on nyt kova kaikille, niin haluan pohjimmiltaan ajatella, että kaikella on tarkoituksensa ja nyt vaan pitää keskittyä niihin asioihin, mille voi jotain tehdä ja jättää kaikki muu käsittelemättä. Panostaa kaikkeen siihen mitä oman yrityksen eteen nyt pystyy tekemään ja pitää huoli että, omat asiakkaat haluavat myös tämän jälkeen jatkaa valmennuksessa. Lukea ja opiskella, parantaen omaa ammattitaitoa entisestään!

Jotain hyvää tässäkin koronassa on ollut niin kuin kaikessa. On ollut aivan ihana nähdä ulkona lenkkeillessä geokätköjä etsiviä perheitä ja muutenkin miten moni perhe on lähtenyt yhdessä ulkoilemaan ja pelaamaan läheiselle kentälle fudista.
Nyt on aikaa viettää laatuaikaa sen ydinperheen kanssa. Tehkää ihania ruokamatkoja kotona, kokkailkaa jotain mihin ei yleensä ole aikaa, järjestäkää lautapeliturnajaisia, siivotkaa kaapeista ylimääräiset tavarat kirppareille. Nyt on aikaa tehdä juuri niitä asioita kotona, mitä ei oikeesti koskaan ehdi tehdä!

Vaikka välillä on vaikeeta, niin hyvä huumori yleensä piristää fiilistä! Viime päivät whatsap on täyttynyt aivan sairaan hauskoilla meemeillä, kuvilla ja videoilla liittyen koronaan, vaikka kyseessä on todellinen uhka niin päivää on todellakin piristänyt ihmisten hauskat tempaukset koti karanteenistä! Jatkakaa näitä ja pidetään kaikkien mieli freesinä, niin me selvitään näistä ajoista paljon paremmin. Ja jos tunnet jonkun hoitoalalla työskentelevän niin käy oikeesti sanomassa, miten upeeta työtä hän tekee!

Täällä ei ainakaan luovuteta ja uudet asiakkaat otetaan erittäin mielellään vastaan!

0 kommenttia

Apua kyykkytekniikkaan

Takakyykky on yksi ehkä perinteisimpiä voimaliikkeitä. Kyykky näyttää helpolta, mutta siinä on itsessään liikkeenä monta asiaa, mitkä pitävät saada toimimaan yhdessä, jotta voimantuotto olisi oikea ja ergonomia hyvä. Hyvä on myös muistaa, että ihan takakyykystä on olemassa erilaisia variaatioita, joten jokaisen olisi hyvä miettiä omaan tavoitteeseen sopivinta tapaa. Myös rakenteelliset haasteet voivat tuoda kyykkyyn oman twistinsä. (Jalkojen pituusero, ranganmutkat yms..)

@Joey Palmroos /Nocco

Yleisin haaste, mihin törmään valmentajana lähes jatkuvasti on huono liikkuvuus joka jarruttaa kyykyn liikettä sekä aiheuttaa kyykätessä erittäin huonoja kompensaatioliikkeitä. Selkä menee liian notkolle tai liian kaarelle, alaselkään tulee kippiliike, hartiat ovat edessä, niska jäykkänä, nilkan huono liikkuvuus kippaa kyykyn liian etukenoon. Lisänä usein monilla on lonkankoukistajat ja etureidet niin kireät ettei lantio ojennu lainkaan suoraksi yläasennossa.

Liikkuvuusongelmien lisäksi ilmaantuu paljon ongelmia lihastasapainossa. Osalla on niin vahvat etureidet, että ne dominoivat liikettä ja koko kyykkäys tuntuu vain etureisissä, eikä pakarat aktivoidu lainkaan. Osalla on taas oikea jalka vahvempi suhteessa vasempaan, että kyykky kippaa liikaa oikealle ja oikea tekee jatkuvasti enemmän työtä… lihastasapaino heikkenee siis entisestään, sillä vahvempi puoli työskentelee enemmän.

Perusohjeet takakyykkyyn:
Tanko lepää epäkkäiden päällä, ota tarpeeksi leveä ote tangosta, ettet jännitä niskaa ja hartioita.
Katse kannattaa suunnata kyykyssä suoraan eteenpäin tai etuviistoon, jotta yläkroppa ei kippaa liikaa eteenpäin.
Ota lantionlevyinen tai hiukan leveämpi seisoma-asento. Osaa helpottaa kun jalkaterät ovat hiukan ulospäin.
Pidä keskivartalo tiukkana koko liikkeen ajan. Kun menet alas työnnä aktiivisesti polvia ulospäin.
Mene vain sen verran syvälle, että keskivartalo pysyy hallussa, eikä selkään tule notkoa/pyöristystä tai pahaa kippiä. Vaikka joku sanoisi, että kyykyssä pitää mennä niin syvälle kun pääsee niin sisällytä tähän lauseeseen, että: ”Niin syvälle kun pääsee oikealla tekniikalla!” (Tee mielummin alussa esim. 90 asteen kyykkyä tai boxkyykkyä, ja kun tekniikka toimii niin lisää syvyyttä.)
Varsinkin ala-asennossa keskity, että paino ei ole pelkästään päkijöillä vaan aktiivisesti hae voimantuotta myös kantapäältä, jolloin pakara aktivoituu.
Kun nouset kyykystä ylös sekä lantion että polvien ojennukset tapahtuvat samaan aikaan. Lopussa suorista lantio suoraksi, mutta älä yliojenna tai vie polvia lukkoon.  
Lisäksi painosta riippuen pyri ylösnousu vaiheessa puhaltamaan happi ulos, jotta voimantuotto tehostuu, älä kuitenkaan puhalla liian aikaisin.

Takayykky ei ole pakollinen voimaliike. On olemassa monia liikkeitä, mitkä mahdollisesti sopivat jopa paremmin, tai niistä kannattaa aloittaa ennen kuin alkaa treenata takakyykkyä. Monille esim. gobletkykky, etukyykky ja sumokyykky ovat alussa huomattavasti helpompia tai takakyykkytekniikalla boxkyykky.
Yhdenjalan kyykyillä ja askelkyykyillä pystytään hyvin vahvistamaan puolittaisia eroja.
Ja jos vapaat painot eivät tunnu hyvältä, niin aina voi aloittaa laitteista jotka ovat huomattavasti turvallisempia ja niissä voi vahvistaa jokaista lihasryhmää, kohti sitten toiminnallisempia liikkeitä, mitkä vaativat monen lihasryhmän toimintakykyä sekä hyvää liikkuvuutta ja kehonhallintaa.

Tässä ihan arkistojen aarre, oman kirjan kuvauksista vuodelta 2015!!

Itse monen polvileikkauksen jälkeen pidän takakyykyn yleensä 90 asteessa tai vähän alempana, mutta ihan pohjaan en mene, painojen kanssa. Etukyykky on huomattavasti polville parempi ja sen pystyy hyvin viemään pohjaan asti. Lisäksi treenaan todella paljon yhden jalan kyykkyjä ja erilaisia askelkyykkyjä, eli tosi monipuolisesti oikeestaan ihan kaikkia kyykkyjä.
Suosittelen todellakin, että variot erilaisia kyykkyjä ohjelmaasi, jotta mahdollisimman optimaalisesti ja monipuolisesti kyykyn vaatimat fyysiset ominaisuudet kehittyvät ja saat jalkoihin voimaa. On olemassa aina joku varitaatio mikä sopii, vaikka olisikin esim. leikkauksia takana.

Jos kyykkäys kiinnostaa vieläkin syvemmin suosittelen lukemaan Lihastohtori ”lihiksen” blogit aiheesta. Teksteissä on hyvin selitetty kyykyn perusteet sekä biomekaniikka:
https://lihastohtori.wordpress.com/2013/06/18/jalkakyykky/ &
https://lihastohtori.wordpress.com/2013/09/23/jalkakyykky-osa-ii

Ei muuta kun kyyyykkäämään!

4 Kommenttia