Kirjoittaja-arkistot: Fitoona

Ruokavalioni ilman diettejä!

10470845_10152876302689933_6426286578366998226_nYksi ehkä tärkeimmistä arvoistani hyvinvoinnin suhteen on, että perustan ruokavalioni niin, että pysyn aina hyvässä kunnossa, jaksan treenata ja kehityn. Kisadietti on AINA asia erikseen, jolloin ei tavoitella elämäntapamuutosta tai parempaa ruokavaliota vaan ihan tiettyä kisapainoa ja lavalookkia! Kenellekkään en perusta tarvetta kisadietin tapaiselle ruokavaliolle, jos tavoitteet eivät ole kuuden kuukauden päästä lavat. Myös itse noudatan diettiä vain, jos tähtään kisoihin, en normaalisti. Koska normaalisti tämä ruokavalio on täysin riittämätön.

En siis missään nimessä suosittele, että kukaan ottaa käyttöön samanlaista ruokavaliota, kuin kisaajilla on. Minusta jopa kisadiettien julkaiseminen netissä ”hienona” asiana, on myös kovin edesvastuutonta. Muistakaa, että ruokavalio on hyvä suunnitella aina henkilökohtaisesti, muiden ruokavaliot/dietit evät voi samalla noudatuksella toimia kuin henkilöllä kenelle se on henkilökohtaisesti tehty.

Tuleville asiakkailleni haluan korostaa puhdasta tervettä ruokavaliota, enkä suinkaan laita heitä nääntymään nälkään. Jos johonkin touhuun lopahtaa äkkiä into, niin armottomaan diettaamiseen. Tässä vaiheessa astuu kuvioon nämä perinteiset “jojoilut”! Viime vuonna tiputin 8 kiloa ja nyt ne ovat tulleet jo takaisin, mitäs sitten seuraavaksi? pussikeittodietti? EI, EI! Näitä en suosittele missään nimessä, jos oikeasti haluaa hyviin elämäntapoihin jatkumoa ja tehdä terveellisestä syömisestä osan elämäntapaa.

Parhaiten on koettu onnistumisia kun saa syödä niin paljon kuin kuluttaa, mutta ruuan laadulla, ravinnerikkaudella ja puhtaudella saadaan ylimääräiset kilot pois. Tähän isona plussana mukana ovat kovat monipuoliset treenit, jonka jälkeen elämäntavat rupeavat menemään jo paljon parempaan suuntaan.

Oman ruokavalioni perustärpit:

  1. Paljon värejä
  2. Ei turhaa kalorilaskuria
  3. Paljon erilaisia makuja mausteilla
  4. järkevä makroravinnejakauma
  5. 3-4L vettä päivään
  6. Parhaat antioksidantit, tummat salaatit, kasvikset, vihannekset
  7.  Hyviä rasvoja

 

 ATERIARYTMI/LAUTASMALLIT:

AAMUPALA

10649549_10152734597389933_4677637880391192546_n

Kluteeniton kauralese, mukaan protskujauhoa ja hedelmiä/marjoja

1551580_10152157683584933_989577211_n

Munakas (5 valkuaista) kalkkunaa ja avocadoa.

(VÄLIPALA)

10615503_10152629045769933_3669770686073892686_n

Liikenteessä välipalana toimii hyvin vaikka proteiinipatukka, pähkinöitä…. Välipalana käy hyvin myös vaikka raejuusto ja mehukeitto.

LOUNAS

10446590_10152876128244933_2204351303225298957_n

Lounaaksi usein syön salaatin: Kana/kala, paljon kasviksia, fetaa, siemeniä…

VÄLIPALA

10846007_10152876128779933_5570200953447438900_n

Kreikkalainen jugurtti, siemeniä, marjoja..

PÄIVÄLLINEN

10302019_10152876128584933_72553143853046801_n

Maustan paljon ruokia aasiantyyliin. Tässä esimerkiksi kanaa/kasviksia/riisiä.

10805807_10152876128489933_339714730172324098_n

Bataatti on yksi ihan lemppari hiilarinlähteistä! kokeilkaa!

1521672_10152104136799933_472882609_n

Texmex jauheliha kuuluu ihan vakioihin! 😉

ILTAPALA

10561725_10152629030829933_5482046443864584121_n

Prodepannari, suklaa/banaani

 

munakaskalkkuna

Suolainen munakas

Tässä muutama esimerkki lautasmalleista. En tietenkään aina syö samalla tavalla, yritän pitää ruokavalion todella monipuolisena. Esimerkiksi kala puuttuu kokonaan kuvista. Monille terveellinen ruoka kuulostaa aina mauttomalta pakkopullalta… mausteilla saa ihmeitä aikaan ja muutenkin mielikuvitusta ja vaihtelua kehiin. Ei tyydytä vaan siihen perinteiseen kanaan, riisiin ja parsakaaliin vaan kokeilkaa jotain muuta vaihteluksi.

Lisäravinteista postausta tulossa myöhemmin 😉

20 Kommenttia

1. Luukku auki!

10647147_10152874157744933_4819089206359142327_n

Ensimmäinen kalenterin luukku on avattu, ei montaa yötä enää jouluun. Muutoksia elämässä on tapahtunut paljon viimeisen vuoden aikana, enää yksi kuukausi aikaa kerätä uskomattomia kokemuksia vuodelle 2014, ja niitä todellakin aijon kerätä. 😉

Tämän päivän aamutreeni taittui Malminkartanon jätemäellä. Juoksu paikanpäälle, huiputus, kyykyt ja takaisin kotiin. Ihan mieletön oli lähteä aamulla juoksemaan, kun aurinko pilkotti pilvien takaa, eikä ilma ole vielä niin kylmä ettei pystyisi juosta. Mitään muuta latausta ei lenkkiin tarvittu, ei edes tyhjä vatsa kurninut matkalla kun kirmasin mäkeä kohti ja takaisin.

Raikas ja upea ilma, parempaa ei voisi toivoa! JA kaiken lisäksi joulukuun ensimmäinen päivä…

Mitä mieltä olette lenkkeilystä tähän aikaan vuodesta? Joillekin kylmä ilma, ei sovi lainkaan ilmaksi hengittää taas toiset pinkovat vielä -25 pakkasen kohdalla.

Lenkkeily ei muutenkaan ole kaikkien mieleen. Monille varsinkin aamulla itsensä saaminen liikkeelle tuottaa vaikeuksia. Vaikeuksien kautta on kuitenkin helppo päästä voittoon. Kun kurinalaisesti jaksat itsesi edes viikon tai kahden ajan herättää tunnin tai edes puolituntia aijemmin, rupeaa aamucardiosta tulemaan pikkuhiljaa tapa, josta et päästä irti. Niin ainakin minulle on käynyt! Kokeilkaa 😉 10393681_10152874157804933_1447937176816433522_n

Tämän viikon treeniohjelma: 

MA: Aamucardio/mäenhuiputus, illalla rinta/vatsa-puntti

TI: Selkäpuntti + kehonhuolto

KE: Jalkapuntti + aamucardio

TO: Olkapää/vatsa- puntti

PE: Hieronta (lepo/kehonhuolto)

LA: Käsipuntti + aamucardio

SU: Vatsalihakset + kehonhuolto

Näillä treeneillä mennään tämä viikko, sarjat 4-5×8-10, syklin tehokeinoina superit ja trisetit 🙂

Vinkkinä elämäntapamuutokseen; ”Suunnittele viikon alussa tulevat treenit, niin osaat myös niille jättää aikaa. Jos et suunnittele lainkaan viikkoa, jää usein treenit myös tekemättä.”  -Fitoona

8 Kommenttia

TAHDON

Moni asia ihmetyttää, harmi vaan ettei niihin pääse vaikuttamaan, kuin murto-osa kansalaisista.

Näistä voisi keskustella loputtomiin… On järjettömiä tuomioita, opiskelijoiden tukia, käsittämättömiä lakeja, jne…, mutta jos jotain voisi tänään tehdä oikein niin antaa kaikille tasa-arvoinen mahdollisuus avioliittoon juuri sen ihmisen kanssa ketä eniten rakastat.

Kenelläkään ei ole oikeutta päättää puolestasi kenen kanssa menet naimisiin, sen takia myös minä tuen TÄTÄ!

image

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

7 Kommenttia

Harmain aika vuodesta

Joka vuonna juuri tähän samaiseen aikaan vuodesta, liittyy paljon väsymyksen tunteita. Alku syksy on ihan mahtava ja muutamat viikot siitä eteenpäin, luonnon ruska on niin kaunista. Niin paljon värejä ja hyvää fiilistä. Kuitenkin ruska katoaa ihan yhtä nopeasti kuin tuleekin, ja sen jälkeen harmaus alkaa… Puista tippuvat lehdet ja ruohikon vihreys rupeaa muuttumaan hetkessä kellertävän ruskeaksi. Päivän valoisa aika lyhenee heittämällä, kun luntakaan ei vielä näy.

Vaikka aamulla menisi aikaisin nukkumaan ja nukkuu kahdeksan tai jopa kymmenen tunnin yöunet, eivät ne millään näytä riittävän. Aamuisin lähtee liikkeelle pimeällä ja kun kotiin päivän töistä/koulusta palaa on taas pimeää. Lenkille lähtökin on ihan erilaista kuin valoisalla, vielä puolessa välissä matkaa tuntuu, että haukotuksia riittää.

Suurin osa ihmisistä elää hyvinkin väsynyttä ja voimatonta elämää syksyn ja joulun välisen ajan. Vaikka kuinka yrittää piristää pienillä asioilla päivää, tuntuu silti, ettei virtaa ole tarpeeksi.

Huomaan myös omalla kohdallani miten tuntuu ihan erilaiselta herätä pimeällä ja saada kone käyntiin, kun taas saisi valon tullen herätä virkeänä päivään.

10409555_10152859127074933_1376538936997183882_n

Miten näistä päivistä sitten selvitää? 

Keskittyisin todella paljon puhtaaseen ravintoon, jotta tarvittavien vitamiinien saanti täyttyisi. Ruualla on hyvinkin iso yhteys fiilikseen, joten en missään nimessä lohduttaisi pimeinä iltoina itseäni herkuilla vaan raikkaalla, ravinnerikkaalla ruualla. Huonosti syöminen vaan altistaa väsymykselle, vaikka sillä syömishetkellä voisikin tuntua hyvältä.

Nukkuminen, lepo ja rentoutuminen ovat myös hyvin tärkeässä osassa. Usein ennen joulua kiire on kova. On paljon töitä, jouluvalmisteluita, matkasuunnitelmia, lopputöitä koulussa. Asioita jotka on vaan hoidettava valmiiksi. On hyvin tärkeä löytää tasapaino myös levon ja kiireiden välille. Onnistunko siinä itse aina… no en todellakaan 😀 Tekee hyvää kirjoittaa nämä ääneen, jotta myös itse ottaisin opikseni levon tärkeyden.

Liikunnan lisääminen nyt tunnetusti antaa itsellesi sitä omaa aikaa, ajatuksia pois arjesta ja kiireistä. Jos tuntuu ettei yksin treenaaminen tunnu hyvältä, niin heitä aivot narikkaan, mene yhteisille ohjatuille tunneilla tai vaihtoehtoisesti hanki ammattilaisen/pt.n apua treeneihin.

Omat pienet arjen ilot harmauden peittoon: 

Edellisten kolmen lisäksi nautin pienistä hemmotteluhetkistä perheen ja poikaystävän kanssa. Yhteinen illallinen, leffan katsominen ihan mitä vain. Hetki rentoutua, olla tärkeiden ihmisten kanssa, saa ainakin minut unohtamaan turhat kiireet. Varsinkin vielä stressittömässä ympäristössä. Jopa talon pitäminen siistinä rentouttaa jo huimasti, vaikken mikään kovin siisti ihminen ole.

Kynttilät, valot ja tunnelma kodissa, tuovat jo jotain mitä odottaa…. nimittäin joulua. En ole enää mikään hysteerinen jouluihminen, niin kuin pikkulapsena, mutta joulu on kuitenkin upea hetki mitä odottaa. Aikaa läheisten kanssa ja joka vuotuisia upeita muistoja.

Jos taloudellinen tilanne sallii niin tulevan matkan suunnittelua, kohteiden tsekkailua. Jos tietää lähtevänsä lähiaikoina reissuun jonnekin lämpimään, todellakin jaksaa vaikka miten kylmän ja pimeän ajanjakson.

Hieronnat, hoidot: aika jolloin saa vain rentoutua ja olla ihan hiljaa. Tälläisten hetkien aikana ei todellakaan tunne olevansa keskellä kiireisintä ja pimeintä aikaa vuodessa. Monille hoitoihin ja hierontaan meno ei tunnu järkevältä, mutta välillä on hyvä panostaa myös itseensä, joten miksei tällä tavalla. Ei voi tietää jos ei kokeile 😉

10686860_10152859127209933_7977928167243591807_n

Tässä oli muutamia tapoja jotka auttavat minua nujertamaan tämän pimeän ajan.. joulu ja joulun jälkeinen aika on aina helpompaa, uusi vuosi ja uudet lupaukset 😉 Enää kuitenkaan kuuluisa kuukausi jouluun wau! Mukavaa maanantaita!

9 Kommenttia

Jolien ystävänilta

Viime viikon perjantaina, kutsuin muutamia luonnonkosmetiikasta kiinnostuneita ystäviäni viettämään ystäväniltaa Uudenmaankadulle Jolien upeaan myymälään. Olen varmaan ennenkin hehkuttanut myymälän reikkautta, kuvista sen voi jokainen aistia.

image

image

image

Pikkujouluisissa tunnelmissa illanvietto alkoi tietotärpeillä. Mitä luonnonkosmetiikka on ja miksi siihen olisi syytä vaihtaa. Samalla ystäväni saivat ammattilaiselta apua ja tietoa kohdistuen omiin ongelmiinsa liittyen esimerkiksi talven tuomaan kuivaan ihoon tai muuten vaan näppylöihin, ihotyypin ongelmiin, hoitoon…

image

image

Lopuksi vielä kiersimme myymälää tutustuen erilaisiin tuotteisiin/sarjoihin ja minkä tyyppiselle iholle sopisi mikäkin tuote ja tottakai pääsivät kaikki myös testailemaan tuotteita.

image

image

image

image

image

Ilta oli kaikin puolin erittäin onnistunut, varsinkin ystäviltä saamani palautteen mukaan. Melkein kaikille tarttui jotai mukaan hyllyistä ja paljon tuli lisää uutta tietoa. Myös minulle 😉

image

Uskon vahvasti, että kokemuksen myötä monien on helppo vaihtaa luonnollisiin tuotteisiin, kun pääsee ensin rauhassa tutustumaan tuotteisiin ja vielä kokeilemaan mukavassa ilmapiirissä niitä.

Jos sinulle heräsi nyt halu järjestää omille ystävillesi samanlainen ilta, niin täältä voit lukea lisää tietoa.

Kiinnostaisiko alustavasti joitain teistä lukijoistani tälläinen ilta.. jos kisan muodossa järjestäisin? 😉

Fitoona

5 Kommenttia