Kirjoittaja-arkistot: Fitoona

Raskauden viimeinen kolmannes sekä synnytyskertomus

*** Kaupallinen yhteistyö: Felicitas Mehiläisen kanssa ***

Poju Kätilön sylissä

Voisi heti alkuun sanoa, että: vihdoinkin pääsin istumaan alas ja kirjoittamaan. Lapset nukkuvat ja nyt jos koskaan on paras sekä tehokkain aika tehdä niitä omia juttuja. Arki kahden lapsen kanssa on alkanut toden teolla!

Raskauden ensimmäisestä ja toisesta kolmanneksesta olen kirjoittanut myös, jos ne ovat jääneet välistä niin käy ihmeessä lukemassa. (linkit upotettu postauksessa)

Raskauden viimeinen kolmannes on aikaa, jolloin h- hetki rupeaa oikeasti lähestymään kovaa vauhtia. Sitä alkaa viimeistämään miettimään, onko kotona kaikki tarvittava ja mitä jos vauva syntyykin etukäteen. Ajatukset alkavat olemaan koko ajan enemmän muuttuvassa elämäntilanteessa, mitä pidemmälle raskaus etenee.

Voinnin osalta sama hyvä fiilis jatkui myös viimeisellä kolmanneksella. Liikunta pysyi yhtä lailla mukana elämässä, sekä töissä pystyi hyvin vielä käymään äitiyslomaan asti. Liikunnan tärkeydestä kirjoittelinkin raskauden toisen kolmanneksen postauksessa ja edelleen on hyvä muistaa, että myös raskauden viimeisellä kolmanneksella on erittäin tärkeä pitää liikunta mukana. Tahti tietysti kevenee ja liikuntamuotoja joutuu vaihtamaan, mutta yleinen aktiivisuus on tärkeää läpi raskauden, vain tietyissä harvoissa tilanteissa lääkäri voi kieltää liikkumasta ja silloin ei tietysti pidä liikkua.

 
Juuri ennen alkavaa äitiyslomaa: rv 34-35 lähdimme koko perhe reissuun Kreikkaan, jonka jälkeen olin vielä yhden viikon töissä ja sitten siirryin äitiyslomalle. Äitiyslomalle siirtyminen oli itselle tavallaan helpotus, ettei tarvitse miettiä omaa jaksamista fyysisessä työssä, mutta samalla tuntui haastavalta, koska rakastan omaa työtäni ja sen puuttuminen arjesta tuo tietysti ison tyhjän loven omaan arkeen. Koin kuitenkin tärkeäksi touhuta meidän esikoisen kanssa mahdollisimman paljon kaikkea hauskaa ennen synnytystä, sillä vauvan kanssa ensimmäiset viikot ovat intensiivisiä.

Osa teistä jo tiesikin, että valitsin tässä raskaudessa käydä koko neuvolapolun Felicitas Mehiläisellä, ja onneksi tein tämän valinnan. Sen lisäksi, että neuvolapolku on nyt ollut yhtenäinen ja olen saanut käydä samojen ammattilaisten vastaanotoilla, niin viimeisen kolmanneksen ihan loppu puolella muutama viikko (n.3) ennen laskettua aikaa rupesi ilmenemään viitteitä raskausmyrkytyksestä, eli pre-eklampsiasta. Oireet olivat hyvin lieviä, valkuaista oli erittynyt virtsaan sekä verenpaine oli kohonnut, omasta lähtötasosta jonkin verran. Tätä kuitenkin seurattiin viimeisillä viikoilla hyvin tarkkaan ja sainkin lähetteen lisätutkimuksiin. Lopulta arvot olivat nousseet jo sen verran paljon, että 5.8 päätettiin käynnistää synnytys ja 5.5h päästä lapsi oli sylissä.
(Äitiysneuvolapolku Felicitas Mehiläisellä, täältä löydät lisätietoa, mikäli harkitset itse samaa ja haluat tietää lisää:  https://felicitas.mehilainen.fi/raskaus/aitiysneuvola/) 

Raskausmyrkytys- Pre-eklampsia

Raskausmyrkytys ilmenee yleensä keski- tai loppuraskaudessa, siihen liittyy verenpaineen nousua ja valkuaisen erittymistä virtsaan. Lisäksi saattaa olla erilaisia oireita, kuten näköhäiriöitä, ylävatsakipua tai päänsärkyä. Tästä syystä myös neuvolassa seurataan verenpainetta ja valkuaisen määrää virtsassa tosi tarkkaan.

Haastavaa omalla kohdallani oli, että verenpaine määritellään vielä ns. ”normaaliksi” raskauden aikana, jos se on alle 140/90 mmHg, ja itselläni ei missään vaiheessa se noussut näin korkealle, mutta omasta hyvästä lähtötasosta se nousi korkealle, joten on tärkeä seurata myös oman verenpaineen muutosväliä.

Lisäksi sitä tietysti miettii, että mistä olen tämän saanut, koska yksikään ristitekijä ei osu kohdalleni, joita ovat mm. Diabetes, ylipaino, monisikiöraskaus, ensimmäinen raskaus, sukurasite, verenpainetauti, sidekudossairaus tai munuaissairaus. Alkuun ajattelin, että kyse on stressistä, jota on ollut elämän muiden tekijöiden johdosta todella paljon tänä kesänä, mutta lääkärit epäilivät sen yhteyttä.
(Lähde: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00167)

Raskausmyrkytys voi siis tulla kenelle vaan, joten myös tämän takia neuvolan seurannat kannattaa ottaa tosissaan. Felicitas Mehiläisellä seuranta oli alusta asti tarkkaa ja lopussa käyntejä omalla kohdallani lisättiin, jotta tilannetta seurattaisiin tiiviisti.
Valkuaisen erittymistä virtsaan seurattiin liuskatestin lisäksi koneella, joka antoi vielä varmemman tuloksen. Tämä oli ensimmäinen oire, josta raskausmyrkytyksen kehittyminen huomattiin. Raskausmyrkytys voi olla hyvin piilevää, kuten mun kohdalla se myös oli. Vointi oli tosi hyvä, pientä väsymystä lukuun ottamatta, joka tuntui enemmän liittyvän esikoisen valvomiseen ja kuumiin kesäsäihin.

Nyt jälkikäteen olen tosi iloinen, että kävin neuvolassa samalla kätilöllä Satu Peussalla sekä lääkäri Minna Tikkasella lähes koko raskauden ajan (yhtä lomajaksoa lukuun ottamatta), jotta seuranta oli tiivistä ja juuri mun tilanteesta oltiin tietoisia, en tiedä olisiko tätä muuten huomattu.
Muutenkin neuvolakokemus muuttui ensimmäisestä raskausajasta nyt tähän toiseen paljon paremmaksi. Vastaanotto oli alusta asti ammattitaitoista, yksilöityä sekä tutkimukset laajempia. Arvostan myös tosi paljon sitä, että jokainen odottava äiti nähdään yksilönä ja ymmärretään kokonaisuus esim. mun kohdalla toinen raskaus, urheilu, ammatti ja ylipäätään aktiivinen arki- johon sitten yhdistetään neuvolapolku.

Sitten itse synnytykseen…

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, niin synnytys oli hyvin nopea. Sitä edelsi alkuviikosta päivystys käynti Espoon synnytyssairaalassa, jossa tehtiin laajemmat tutkimukset raskausmyrkytysepäilyksen takia. Perjantaina 5.8 piti olla vain kontrollikäynti, missä samat testit tehtäisiin uudestaan, mutta koska raskausmyrkytyksen tilanne ei poistu tai mene itsestään ohi ja omat viikot olivat tässä vaiheessa jo niin pitkällä 38+6, että synnytys päätettiin käynnistää.

Synnytys eteni tosi nopeasti, joka vähän yllätti, koska esikoisen kanssa meni n. vuorokausi. En ihan odottanut, että muutaman tunnin päästä olen lapsi sylissä. Myös puoliso piti soittaa paikalle aika ripeästi sekä toiselle lapselle saada hoitoapua.

Vaikka synnytys oli nopea, ei se ollut ihan yhtä kivuton, kun esikoisen kanssa. Isoimmat haasteet ilmenivät kuitenkin vasta sen jälkeen, kun pieni poika oli, jo nostettu rinnan päälle. Istukan irrotessa kohtu ei lähtenytkään supistumaan normaalisti ja aiheutti lopulta 2 litran veren menetyksen. Oli vähän jopa hölmistynyt olo olla ensin lapsi sylissä helpottuneena, että synnytys on ohi, katsella vuorotellen lumoutuneena omaa lasta ja miestä. Kun hetken päästä mut kiikutettiinkin toisaalle, jotta verenvuoto saatiin kohtua supistavalla lääkityksellä sekä hieronnalla loppumaan.  Vatsan päältä kohdun hierominen ja supistuksien ”aikaan saaminen” oli todella kivuliasta, mutta täytyy sanoa, että olin kaikkien toimenpiteiden ajan niin hyvissä käsissä ja itse ihme kyllä ihan skarppina, etten osannut edes olla peloissani. Mietin vaan, että kohta tämä on ohi ja pääsen perheen luokse. Illalla kahdeksan aikaan pääsinkin, kun tilanne oli tasoittunut.

Lisäverta en saanut, sillä vointini oli ihme kyllä veren menetyksestä huolimatta kohtuullisen hyvä ja seuraavana päivä pystyin hyvin nousemaan sängystä ja olemaan pystyssä. Hemoglobiini tippui tietysti aika huimasti 140 –> 82, jonka palautuminen voi viedä aikaa. Lisäksi verenpaineen tarkkailu sekä muiden raskausmyrkytysoireiden tarkkailu on nyt ollut läsnä vielä tähänkin päivään asti.

Kaikista tärkeintä kuitenkin oli se, että pienellä pojalla oli kaikki hyvin. 2.7kg ja 45cm täyttä rakkautta ja terästä!

Päivä päivältä olo on ollut parempi ja taas sitä voi vaan ihmetellä mihin kaikkeen se ihmiskeho pystyy! Palautuminen synnytyksestä on aloitettu rauhallisesti ja portaittain, tulen siitä kirjoittamaan myöhemmin lisää. Käyn myös jälkitarkastuksessa sekä äitiysfyssarilla Felicitas Mehiläisellä, n. 6 viikkoa synnytyksen jälkeen. Kävin myös ensimmäisen synnytyksen jälkeen yksityisellä Mehiläisellä jälkitarkastuksessa sekä äitiysfyssarilla, ja voin suosituksen lisäksi jopa kehottaa, että kaikkien synnyttäneiden kannattaa käydä näissä. Varsinkin jos liikkumaan ja normaaliin elämään palaaminen mietityttää synnytyksen jälkeen. Tutkimukset ovat laajat ja kattavat ja palautumisen tilanne katsotaan tosi tarkkaan.

Lopuksi haluan sanoa vielä kiitos niin Felicitas Mehiläisen asiantuntijoille kätilö Satu Peussalle sekä lääkäri Minna Tikkaselle, jotka pitivät koko raskauden ajan meistä niin hyvää huolta. Sekä Espoon Synnytyssairaalan kätilöille sekä lääkäreille, jotka todella huolehti, että vauva tulee turvallisesti maailmaan ja äiti selviää synnytyksestä!

2 Kommenttia

Reissaaminen raskaana

Reissussa loppuraskaudessa- Aihe on kiinnostanut yllättävän monia ja ajattelin vähän avata omaa kokemusta…

Meille reissuun lähtö oli todellinen irtiotto työn työntöyteisestä arjesta. Ollaan tukka putkella painettua hommia ja nähty yhdessä koko perhe todella vähän. Yhteisiä vapaapäiviä ei oikeestaan ole ollut, joten reissuun lähtö tuli todella tarpeeseen ja juhannusviikko oli oikeastaan ainut ajankohta töiden puolesta, että pystyttiin lähtemään. Muuten oltaisiin jo haluttu perheloma toteuttaa aikaisemmin.  

En oikeestaan stressannut sen enempää raskaana reissaamista, vaikka moni järkyttyneenä ihmetteli, miten uskallan vielä matkustaa ja keskelle hellettä. Suomeen sattui täysin samat kelit kuin mitä Kreikassa oli, ja loppujen lopuksi oli jopa helpompaa viettää viikko ihan meren äärellä, jossa merituuli puhalsi joka päivä ja pääsi pulahtamaan aina halutessa mereen ja altaaseen viilentymään. Tämä meidän tämän hetkisen kerrostalokolmion kuumuus on tuntunut nyt jo pari päivää paljon tukalemmalta, kuin yksikään päivä Kreikassa. 
Ja jos jotain hyvää, niin nyt tuli myös otettua vähän iisimmin, ja mm. niitä kuuluisia päikkäreitä nukuttua keskellä päivää, mitä normaalisti en osaa ottaa. En kuitenkaan olisi lähtenyt reissuun lähempänä laskettua aikaa, ihan vaan jo sen takia, että mikäli lapsi syntyisi ajoissa, tuntuisi kauhealta synnyttää jossain muualla kuin Suomessa.

Ennen lähtöä täytyi tietysti käydä lääkärintarkastuksessa neuvolassa. Varasin itse ajan omalle neuvolalääkärille Felicitas Mehiläiselle, joka tutki tietysti niin mun kuin pikkusen voinnin ja, että raskaus etenee normaalisti, jotta matkustus olisi vielä turvallista. 
Meidän matka ajoittui raskausviikolle 34, mutta jo raskausviikon 28 jälkeen täytyy ainakin Finnairin lennoille olla käytynä lääkärin tarkastuksessa ennen matkaa, josta tosite/lääkärin täyttämä lausunto pitää toimittaa Finskille ennen lähtöä.

Matkustamisesta raskauden aikana ei ole todettu olevan erityistä riskiä äidille eikä syntyvälle vauvalle. Pidempiä lentomatkoja ei kuitenkaan suositella viimeisellä raskauskuukaudella eli 36. raskausviikosta lähtien. Lyhyemmistä lennoista ei kuitenkaan ole ollut haittaa edes rv38 aikaan. On kuitenkin suositeltavaa nousta lennon aikana seisomaan ja pysymään liikkeessä, käyttämään tukisukkia sekä juomaan tarpeeksi vettä. Näillä ohjeilla pääsee jo pitkälle, mutta on tietysti huomioitava yksilöllisesti jokaisen raskaus ja lentäminen turvallisuus koskee normaaleja raskauksia. Jos on jotain poikkeavaa, täytyy tilanne aina katsoa sen mukaan.

Täältä bongasin Finnairin ohjeet raskaana lentämisen suhteen: https://www.finnair.com/fi-fi/avustus–ja-erityispalvelut/matkustaminen-raskaana ,mutta aina kannattaa tietysti katsoa sen lentoyhtiön ohjeet jolla lennät, sekä omat vakuutukset raskaana matkustamiseen. 

Täältä löytyy myös hyvää tietoa raskauden aikaisesta matkustamisesta:  https://www.duodecimlehti.fi/duo98636

Matka sujui kaikin puolin hyvin. Enemmän sai olla helisemässä 1v+ 8kk ikäisen pikkulikan kanssa, joka tietysti lennoilla menee vielä sylilapsena. Meidän neiti ei montaa sekuntia viihdy paikallaan ja oli aikamoista kiemurtelua lentojen aikana. Kävi onneksi hyvä tuuri, että saatiin kuitenkin meidän penkkiriviltä tyhjä paikka myös pikkuneidille. En tiedä miten muuten olisi jaksanut olla sylissä koko matkan.
Viihdykkeitä täytyi tietysti olla: valmiiksi ostettu nettiyhteys, jotta pystyi katsomaan lastenohjelmia, piirustusvälineet, kirjoja, leluja, tarpeeksi kävelyä pitkin lentokoneen käytävää sekä hyvät eväät. Ja eväissä varsinkin rusinat yms, joiden syömiseen sai kulumaan aikaa paikallaan, oli loistava valinta.
Takastulomatka oli vähän helpompi, koska oli yölento ja muutaman tunnin valvomis-taistelun jälkeen, neiti nukahti ja nukkuikin lennolta- kotiin ja seuraavaan aamuun asti. (Luojan kiitos) Oltiin kotona vasta kahden aikaan yöllä, ja lento oli vielä myöhässä, joten matka oli lopulta rankempi meille vanhemmille. 

Reissukohde oli aikalailla valittu lapsiperheelle sopivaksi; Kreikka, Rodoksen pakettimatka. Hotelli, jossa oli tarpeeksi hyvät lastenaltaat ja leikkipuisto ihan altaan vieressä, sekä täyshoito, joka helpotti ruokailujen suhteen. 
Päivät kuluivat hyvin pitkälti lapsen touhujen mukaan. Aamulla herättiin 6 aikaan, 7 aamupalalle ja siitä suoraan altaalle ja leikkipuistoon. 
Päivän kuumimpaan aikaan neidin parin tunnin päikkärit (11.30- 13.30), sitten lounas ja takaisin altaalle ja taas illallinen. Nukkumaan mentiin koko porukka jo kahdeksan- yhdeksän aikaan. Teki tosi hyvää myös itselle mennä ajoissa nukkumaan ja huomasin kyllä, että se tuli tarpeeseen. 
Yhtenä päivänä tehtiin retki Rodoksen vanhaan kaupunkiin, jossa olen viimeksi teini-iässä käynyt. Paikallisbussit toimivat tähän hyvin. Muuten aika samalla kaavalla vietettiin päivät, ilman isompia suunnitelmia, toistemme seurasta nauttien. 

Ensi viikolla alkaa allekirjoittaneen viimeinen työviikko ja lauantaina alkaa virallinen äitiysloma!!
Vähän on ristiriitaiset fiilikset jäädä taas pääsääntöisesti töistä pois, josta nautin niin paljon, mutta toisaalta meidän pienen pojan syntymää odotan todella innolla. 
Viime äitiysloma hurahti nopeasti ohi ja tein töitä usein sunnuntaisin, joten nyt käy varmaan ihan samalla tavalla. Kohta sitä ihmettelee, miten nopeasti aika menee.
Antaa kuitenkin arjen näyttää ja muotoutua meille sopivaksi. Mitään isompia suunnitelmia en ole tehnyt äitiyslomalle, tässä on vielä yks aika iso taloprojektin käynnissä, jonne olis mahtava muuttaa niin pian kuin mahdollista, niin eiköhän ajateltavaa riitä ja tietysti oma kuntoutuminen kohti rugbykenttiä alkaa lapsen syntymän jälkeen, niin uskon, että arjessa ei tylsiä päiviä näy!

Seuraava reissu onkin sitten sairaalareissu synnytykseen… sitä reissua odotellessa!

6 Kommenttia

Raskauden toinen kolmannes – ”helpoin” vaihe takana

** Neuvolapolku kaupallisessa yhteistyössä Felicitas Mehiläisen kanssa**

Raskauden toinen kolmannes meni voinnin ja tuntemusten mukaan hyvin samalla tavalla kuin ensimmäisessä raskaudessa. 
Olin ensimmäisen ja toisen kolmanneksen vaihtumisen aikana työreissussa Tanskassa, josta tuotettiin Pekingin Olympialaisten Tv- lähetykset, joten myös omat ajatukset olivat hyvin paljon muualla kuin itse raskaudessa. Ehdin onneksi käydä ennen reissua vielä Felicitas Mehiläisellä neuvolassa sekä ensimmäisessä ultrassa, niin tiesin, että kaikki on hyvin, eikä reissussa tarvinnut stressata raskauden etenemistä. 

(Käyn koko äitiysneuvolapolun Felicitas Mehiläisellä, täältä löydät lisätietoa, mikäli harkitset itse samaa ja haluat tietää lisää:  https://felicitas.mehilainen.fi/raskaus/aitiysneuvola/) 

On taas jännä todeta, miten ensimmäisen ja toisen kolmanneksen aikana voinnissa on niin iso ero. Ensimmäisen kolmanneksen oudot tuntemukset, kuten: kova väsymys ja etova olo väistyivät lähes heti, toisen kolmanneksen vaihtuessa. Yhtäkkiä hotellin aamupalalla pystyikin juomaan kahvia, jota raskauden alussa, ei meinannut saada alas lainkaan. 
Moni sanookin, että toinen kolmannes on raskauden helpointa aikaa ja näin voisin myös itse todeta. Toki raskauden alku ja loppu ovat myös omalta osaltaan jännittävämpiä ja tunneskaalat vaihtuvat silloin eniten. Raskauden keskivaiheessa osaa ottaa ehkä vähän rennommin, vaikka malttamatonta tämä onkin kokoajan.
Oma keho myös selvästi tottui raskauden muutoksiin ensimmäisen ja toisen kolmanneksen välissä ja vasta loppuvaiheessa ilmeni isoimmat haasteet. Olotila oli pääsääntöisesti hyvä, eniten vauhtia on hidastanut vähitellen kasvava vatsa sekä lantion- alueen kivut, kuten liitoskivut ja jalkaan säteilevät hermosäryt. 
Järkevät treenit tähän asti, ovat olleet paras keino pitää kiputilat poissa, sekä tuoneet helpotusta aina kun kipuja on ilmennyt. Oikeastaan pahinta on istua ja olla paikallaan. Liikkumattomuus näkyy fiiliksessä ja tuntuu kropassa heti!

Monille treenaaminen tarkoittaa aina sykkeet korkealla hikijumppaa, mutta on hyvä muistaa, että kaikki liikunta on hyväksi ja raskauden aikana moni kevyempi, enemmän jopa avaava ja aktivoiva harjoittelu on kaikista parasta kehon hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi yleistä aktiivisuutta arjessa kannattaa ylläpitää, vaikka vauhti hidastuukin. Osalla myös pahoinvointi pakottaa paikoilleen, eikä ole syytä tehdä mitään liian raskasta vaan koittaa saada veri kiertämään muilla kevyemmillä tavoilla. 

Omassa elämässäni liikkuminen on aina ollut henkireikä, mutta varsinkin raskaana huomaan, että sillä on todella suuri merkitys yleisen vireystilan ja hyvinvoinnin ylläpitoon läpi raskauden. Jonain päivänä pystyn tehdä astetta rankemman harjoituksen, mutta välillä harjoitukset koostuvat vain kävelystä, pyöräilystä, uinnista ja liikkuvuudesta. On tärkeä kuunnella kehoa ja liikkua aina kyseisen päivän voinnin mukaan, ilman stressiä. Tästä syystä en myöskään suunnittele liikaa itse harjoitusten sisältöä, vaan menen tarpeen ja kehon tuntemusten mukaan. 

Raskauden aikana: relaksiinihormonin määrä vaikuttaa niveliin ja sidekudoksiin, ”löystyttäen” niitä, kehon painopiste muuttuu vatsan kasvaessa sekä selän ja lantion alueella voi ilmentyä kipuilua. Kaikkeen tähän auttaa järkevä liikunta. Lisäksi kehon painon kasvaessa kuormitus nivelille kasvaa ja ainakin omat aiemmat vammat polvissa rupeaa tuntumaan, joten lihaskunnon ylläpidon lisäksi myös painon nousun pitäminen maltillisena on ollut tärkeää. On hyvin yksilöllistä, miten paino kenelläkin nousee, mutta helposti myös elintapojen muuttuessa varsinkin näin urheilijalla, ravinnon määrää ei voi kasvattaa entisestään, vaan sitä tarvitsee jopa vähemmän. Treenien määrät ja kulutus on niin paljon normaalia pienempää.
On ollut myös itselle taas opettelun paikka, pitää ruokarytmi ja ravinnon määrä järkevänä, vaikka kyseessä onkin jo toinen raskaus. Unohtamatta hormonaalisia muutoksia kropassa, joka omalta osaltaan on saanut aikaan ihan erilaisen ”makeanälän” päälle. Onneksi on paljon hyviä valintoja, joilla sitä voi turruttaa. Polvien jatkuvan vihlonnan skippaan sen verran mielellään! 

Toisen kolmanneksen alkupuolella (rv20) kävimme rakenneultrassa, jossa selvisi, että pieni poika on liittymässä meidän perheeseen. Tutkimuksissa tärkeintä oli kuitenkin huomata, että kaikki oli niin kuin pitääkin ja pienen kehitys etenee, vaikka tuntuuhan se siistiltä, kuulla, että meidän perheeseen liittyy poika. Sekä tytön, – että pojan kasvun ja kehityksen seuraaminen on varmasti mielenkiintoista.

Neuvolakäyntejä on myös toiselle kolmannekselle mahtunut. Olen käynyt raskauden alusta asti Felicitas Mehiläisellä, kätilö Satu Peussalla, ja siis on ollut tosi kiva, kun vihdoin saan käydä aina samoilla ammattilaisilla; niin kätilöllä kuin lääkärillä, ettei tarvitse joka kerta kertoa koko raskauden kulkua uudestaan. Myös toisen kolmanneksen lopussa kävin laajassa lääkärintarkastuksessa Minna Tikkasella, joka tutki kohdunsuun lisäksi pikkuisen läpikotoisin 4D ultralla.
Lisäultraäänitutkimus tuli itselle ihan positiivisena yllätyksenä, mutta joka kerta pienen perheenjäsenen tulo perheeseen konkretisoituu, kun oikeasti näkee, että siellä se on. Varsinkin 4D ultraäänitutkimus on niin mielenkiintoinen, kun rakenteet näkee ihan eri tavalla. On tietysti vähän tuurista kiinni, miten paljon esim. kasvoja voi nähdä. Meidänkin poitsu oli naama kiinni mun selkärankaan päin ja käsien lisäksi myös jalat olivat naaman edessä, että oli lähes mahdotonta saada parempaa otosta muistoksi. Tutkimuksessa kuvat ovat kuitenkin ihan toissijaisia, kun tutkitaan miten kasvu ja kehitys ovat menneet eteenpäin ja aina kun kuulee, että kaikki on hyvin, niin saa olla todella onnellinen.
Kävimme myös ensimmäisen raskauden aikana 4D ultrassa ja oli jotenkin jännä, miten hyvin kuva piti paikkaansa, kun lapsi syntyi. Jos vaan kiinnostaa, niin suosittelen käymään. Tutkimus on jo itsessään mielenkiintoinen kokemus ja sitä kautta saa myös paljon lisätietoa pikkuisen kehityksestä. 
(Täältä löydät lisää tietoa ultrasta: https://felicitas.mehilainen.fi/raskaus/raskauden-seuranta/3d-4d-ultraaanitutkimus/ )

Potkii potkii…

Vaikka istukka on itselläni taas edessä, niin potkut tuntuvat järkyttävän kovaa. Selvästi palloilijoiden lapsi tulossa… Ensimmäisessä raskaudessa istukka oli myös edessä ja tunsin kunnolla liikkeet vasta rv22- 23 tienoilla, mutta nyt ne alkoi tuntumaan jo rv19 aikaan. Nyt kun viimeinen kolmannes on jo alkanut saattaa koko maha heilahtaa suuntaan tai toiseen, ja koko jalkapohja ilmestyä ääriviivoineen mahan pintaan. Vaikka potkujen tunteminen on kivaa ja osalta helpottavaa, kun tietää että mahassa tapahtuu, niin suunnasta riippuen ne tuntuvat myös epämukavalta ja varsinkin kun ne kohdistuvat virtsarakkoa kohti tai tuntuu että kylkiluut kääntyvät toisinpäin. 

Yksi raskauden ”oire” mistä en ole aiemmin tainnut edes kirjoittaa: on unien näkeminen, jotka osaltaan myös vaikuttavat negatiivisesti unen laatuun. Joka yö tulee nähtyä tosi paljon selkeitä unia ja kaikki päivän tapahtumat sekä pienikin stressi menee uniin ja tietysti tulee senkin takia heräiltyä tosi paljon (unohtamatta 1.5v lapsen yöllisiä heräilyjä ja aikaisia aamuja). Tämä sama oire oli ensimmäisessä raskaudessa, mutta sen oli jotenkin unohtanut. Aivan absurdeja unia on tullut nähtyä, mistähän tämäkin mahtaa johtua… Joten jos johonkin toivoisin helpotusta niin uniin. Välillä tuntuu, että on ihan ”pihalla” koko päivän, kun yöunet ovat niin vähäiset. Saa nähdä miten kesä ja helteet vaikuttavat loppuraskauteen! 

Viimeistä kuitenkin viedään ja saa olla todella onnellinen, että kaikki on mennyt näinkin hyvin. Raskauden vaiheista kirjoittelen vielä lisää. Muutama kuukausi aikaa totutella, että kohta meitä onkin kolmen sijaan neljä!

Upeaa kesää kaikille!

0 kommenttia

Talo valittu!

*** Kaupallinen yhteistyön Designtalo ( Den Finland Oy.n ) kanssa ***

Kuva tontilta

Joulukuusta asti ollaan pohdittu tulevaa talopakettia. Kyllä luit oikein, valittiin tähän elämäntilanteeseen sopivaksi valita talopaketti, avaimet- käteen- kokonaisuutena. Hyvä on kuitenkin muistuttaa teitä ja samalla tietysti itseäni, ettei se tarkoita kaiken duunin siirtämistä jonkun toisen harteille. Isoin vastuu talon rakennuksesta ja kaikesta taloon liittyen siirtyy tietysti talofirmalle, joka jo itsessään oli meidän pienyrittäjien perhearkeen ainut oikea vaihtoehto, varsinkin kun toinen pikkunen ilmoitti tontin oston aikaan tulostaan.
Silti on pitkä lista asioita, joita pitää itse hoitaa tontin hankinnan lisäksi. Mm. maaperätutkimus- ja maatyöt, vastaava työnjohtaja, pääsuunnittelija, kvv-ja iv valvojat, lupaprosessit rakennusvalvonnan kanssa sekä useasti myös pienempiä juttuja rakentamisen aikana, kuten liitännät eri verkostoihin, siivousta, jätelavan hankintaa ja talon viimeistelymaalausta… Mutta oikeiden yritysten ja henkilöiden löytämiseenkin saa useasti halutessaan apua.
Lista on aika valtava, mutta kun sitä pikkuhiljaa alkaa purkamaan ja saa palkattua avuksi vastaavan mestarin voi listalta vetää aina jotain yli ja projekti etenee.
Voin rehellisesti myöntää, että optimistisena ihmisenä, en myöskään nähnyt listaa ihan näin pitkänä. Mutta tässä muutamassa kuukaudessa olen oppinut enemmän kuin pitkään aikaan, koska on joutunut selvittämään asioita, joista en ollut ennen koskaan kuullutkaan. Eli yleissivistys on sentään noussut ihan uudelle tasolle! 

Talonrakennus näin ummikkona on jännittänyt aika paljon, oikeastaan jopa stressannut enemmän kuin mikään muu asia elämässä. Monta kertaa olen miettinyt, että mihin tässä ollaan oikeasti ruvettu… ”olisiko ollut vaan helpompi ostaa valmistalo tai uudiskohde?” – silti palaan aina miettimään sitä hetkeä, kun ensimmäisen kerran avaan meidän oman kodin oven, jossa ollaan ensimmäiset asukkaat ikinä, asun itse ensimmäistä kertaa ikinä omakotitalossa, talossa, joka me ollaan itse valittu ja oltu mukana suunnittelussa. Tämä ajatus kääntää aika nopeasti pelot odotukseen ja stressin malttamattomaan iloon! 

Tässä vaiheessa, vaikka monen asian suhteen on jo joutunut tekemään kompromisseja, on kaavamääräykset, rakennusmääräykset ja hitto vielä budjetti, jossa pitäisi pysyä! 😅 silti tuntuu, että rakennetaan meille unelmakotia. Vaikka tykkään rakentaa mielessä pilvilinnoja, olen silti realisti. Ymmärrän mihin meillä rahkeet riittävät ja tässä on myös hyvänä maanpinnalle palauttajana toiminut talomyyjä sekä osaavat ihmiset ympärillä, kuten Arkkitehti siskoni! 

Talopaketin valinta ei aina ole helppoa ja niiden keskinäinen vertailu on haastavaa. Sanoisin vinkiksi vain lähteä etsimään pohjaratkaisulta sopivinta vaihtoehtoa. Moni tuskailee, ettei valmiista taloista löydä sopivaa, mutta niissäkin on älyttömät mahdollisuudet tehdä erilaisia muutoksia, joten kannattaa mieluummin piirtää ja kuivalla toiveet ammattilaisille, jotka usein osaavat heti sanoa mikä voisi olla hyvä valinta ja miten jo valmiita taloja voidaan muokata. On myös mahdollisuus palkata arkkitehti, joka piirtää toiveisiin sopivan talon ja sitten talofirmat ottavat mahdollisen projektin toteutettavaksi. Eli vaihtoehtoja on kyllä, mutta myös tontti ja kaavamääräykset saattavat tehdä monet päätökset puolestasi. 
Meillä on aika selkeä paikka tontilla, mihin talo kannattaa laittaa ja menimme talon valinnassa pitkälti tontin ehdoilla. Tykätään eri mallisista taloista ja varsinkin L- mallisista, mutta tähän tontille sellaisen tekeminen ei tuntunut oikealta ratkaisulta. Me tullaan menemään ihan perus suorakulmion mallilla, niin että saadaan mahdollisimman paljon säästettyä ja hyödynnettyä omaa pihaa arjen elämään, sekä tietysti tärkeimpänä, säästettyä omenapuu!
Talon mallin suhteen emme lähteneet kikkailemaan ja päädyimme siksi hyvin yksinkertaiseen malliin. Mutta tietysti pilkettä taloon saa muilla pienillä ratkaisuilla ja varsinkin talon sisäpuolella sisustusvalinnoilla. 

Meille tulee Designtalon valkoinen kaksikerroksinen puutalo, isoilla mustilla ristikko-ikkunoilla ja mustalla harjakatolla! 

Tulemme myös tekemään markkinointi yhteistyötä Designtalon kanssa projektin varrella

Alakerrassa tulee olemaan kaikki yhteiset oleskelutilat avoimella konseptilla ja yläkerrassa 4 makuuhuonetta sekä toinen kylppäri. Alhaalta löytyy myös kodinhoitohuone, suihkutilat, wc ja tietysti tärkein eli sauna.

Meidän talo on muokattu Designtalon Nordic Classic Käpylä 144B– mallista, ja täytyy todeta, ettei se näytä lainkaan samalta kuin talo linkin takaa ja jo se kertoo, että kuinka paljon talomallit ovat muokattavissa omiin tarpeisiin sopivaksi.
Ollaan mm. muokattu talon kokoa isommaksi sekä pohja on hyvin erilainen. Kuten aiemmin mainitsin, yläkerrasta löytyy pelkästään kaikki neljä makuuhuonetta sekä yksi kylpyhuone ja alakerrassa on kaikki muu. Tähänkin talomalliin päädyttiin osaavan myyjän opastuksella. Itse on alussa vaikea nähdä, miltä talo voi mahdollisesti näyttää tai miten paljon se on muokattavissa, ilman lisäkustannuksia sekä tietysti myös saa tietoa, mikä taas lisää kustannuksia. Pohjakuvien selaaminen ja lopulta kun näimme talosta 5D- kuvat, hahmottui tosi hyvin se, mitä ollaan rakentamassa. Silloin alkoi päätöksen tekokin helpottua.

Kuva: Den / Designtalo

(Ylhäällä vähän suuntaa antavaa kuvaa meidän talosta, muutoksia on kuitenkin vielä tulossa mm. ikkunoihin. )

Tällä hetkellä huojentavaa on se, että vielä ei tarvitse tarkemmin miettiä sisustusratkaisuja, vaan niitä voi alkaa pikkuhiljaa pohtimaan ja valinnat tehdään projektin edetessä. Avaimet käteen- talopaketeissa on myös iso valikoima kaikkea, mikä pakettiin kuuluu, mutta pienellä upgreidauksella saa valintoja muokattua varmasti jokaisen toiveisiin sopivaksi, joten on tärkeä myös varata budjettia niitä varten. Palaan meidän sisustusvalintoihin myöhemmin, kun me saadaan edes jotain lopullisia päätöksiä aikaan. Nyt tuntuu helpottuneelta, kun talo on valittu ja kaikki pienimmätkin muutokset keskittyvät vain tähän taloon!

Projekti siis etenee, nyt viimeistellään kuvia, kasataan tositteita lupaprosessia varten ja tietysti odotetaan, että Espoon kaupunki edes suostuu ottamaan uusia lupia vastaan!

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

0 kommenttia

Toisen raskauden ensimmäinen kolmannes- ”Siinähän se vain meni”

***Teksti toteutettu kaupallisessa yhteistyössä: Felicitas Mehiläisen kanssa***

Kuva: Lauri Kalima

”Siinähän se vain meni” – Kuvaa hyvin toisen raskauden ensimmäistä kolmannesta. Jos raskauksia voi keskenään verrata, niin jostain kumman syystä toinen raskaus on nopeampi, vaikka sitähän se ei tietysti ole. Taaperon kanssa eläminen, yrittäjyys ja urheilu täyttävät omat viikot niin pohjasta pintaan, että pöydältä saa siivota myös ylikuohuovat kuplat.
En edes muista hetkeä, milloin tuntuisi siltä, että kaikki hommat on hoidettu ja nyt voi vaan ”relata.” Lähinnä sitä miettii, mitä on pakko hoitaa nyt ja mitä voi hoitaa myöhemmin. Rento asenne ja huumori on kyllä ollut kaikkein tärkein.
Teksti meinaa luistaa ihan eri raiteille niin palaan nyt kuitenkin raskauden ensimmäisen kolmanneksen ajanjaksoon…

Joulukuun alussa rupesin huomaamaan, että taitaa meidän perhe kasvaa uudella jäsenellä. Väsymystä oli enemmän kuin normaalisti, ihme tuntemuksia kropassa- ja hormonitoiminnassa, jotenkin olin ihan varma, että raskaana sitä ollaan ja niinhän sitä oltiinkin. Joululahja tuli tietoon etukäteen, mutta samaan aikaan oltiin juuri tehty kaupat tontista ja päätetty rakentaa talo. Tuntui aikamoiselta vuodelta ajatella siinä hetkessä, että rakennetaan talo ja perhe kasvaa toisella pikkuisella. Samalla oma haave kesän 2022 Rugbyn EM- kisatavoitteista muuttuivat ihan muihin ajatuksiin. Niin se elämä voi muuttaa suuntaa kerta heitolla.

Pikkuneidin reaktio uudesta tulokkaasta 😀

Alkuraskaus oli todella samanlainen kuin ensimmäisessä raskaudessa. Ensin hyvin omituinen olo, jatkuva odotus siitä, että kohta ne menkat alkaa ja viikkojen edetessä väsymys kasvoi ja etovaolo oli aika lailla normaalia arkea. Moni ruoka-aine, mikä aiemmin kuului arkisyömiseen ei napannut yhtään. Kahvia en voinut kuvitellakaan juovani. Hedelmät ja kaikki raikas maistui sitäkin enemmän. Ja siis, mitä erikoisempia juttuja tuli taas vastaan!

Huvittavaa on myös se, miten tarkaksi hajuaisti muuttui, en voinut olla talon toiselta puolelta haistamatta, jos taaperon vaippa täytyi vaihtaa. Tietä täytyi vaihtaa kadun toiselle puolelle, jos joku tupakoi lähellä.  Tupakan savu, jos joku aiheutti aivan kauhean puistatus reaktion, en muutenkaan voi sitä sietää, mutta raskaana saa jo pidättää hengitystä savun lähellä.

Treenata pystyin ihan normaalisti ja rugbya kävin pelaamassa vielä tammikuun maajoukkueleirillä. Toki taas koronan rajoitukset muuttivat suunnitelmat, mutta siihen asti aika normaalisti olin mukana. Oikeastaan ensimmäisellä kolmanneksella ei tarvinnut itse harjoittelua muuttaa, mutta tavoitteet muuttuivat heti ja ne jo itsessään muuttaa tietysti harjoittelun sisältöä. Ei tarvinnut enää keskittyä maksimivoimaan vaan muokkasin salitreenejä heti ihan erilaisiksi. Ainoat ns. ”oireet” olivat, että hengästyin helpommin. Lisäksi illalla vatsa oli paljon turvonneempi kuin ensimmäisessä raskaudessa samaan aikaan ja sen takia iltapainotteinen treenaaminen ei tuntunut enää hyvältä. Lisäksi liikunta auttoi tälläkin kerralla huomattavasti alun etovaan oloon, oli se sitten ihan vaan ”happi-hyppely” raittiissa ilmassa, niin jo sillä oli tosi paljon vaikutusta vointiin.

Raskaaksi tuleminen ei myöskään lisännyt tarvetta ”syödä kahden edestä”- kun treenimäärät ja treeni-intensiteetti muuttuvat, eikä kulutus ole lähelläkään sitä, mitä se aiemmin oli, ravinnon tarve on vähentynyt ei kasvanut. Kuitenkin tärkeäksi muodostui heti raskauden alussa, pitää vireystila tasaisena pitkin päivää, eli ateriavälit eivät saa mennä liian pitkiksi.

Kaikin puolin raskauden ensimmäinen kolmannes meni tosi hyvin, tutut oudot tuntemukset kropassa, mutta todella paljon nopeampi ajankulku kuin ensimmäisessä raskaudessa. Sitä ei ihan samalla tavalla ole jännittänyt ja seurannut jokaisen viikon kulkua. Vaan aika rauhallisin mielin olen jatkanut elämää normaalisti, mutta tietysti erittäin onnellisin fiiliksin.


Neuvolakäynnit palasivat tietysti taas arkeen mukaan ja itseasiassa nyt päädyin siirtyä kokonaan Felicitas Mehiläisen neuvolaan. Meidän pikku tyyppi käy Lasten Mehiläisessä neuvolassa, joten tuntui myös luonnolliselta mennä nyt itse raskauden ajaksi Felicitas Mehiläiseen. Vaikka kyseessä on toinen raskaus, eikä samanlaista jännitystä oikeistaan ole, tuntuu silti kivalta päästä nyt samalle hoitajalle, tässä tapauksessa kätilö Satu Peussalle ja lääkäri Minna Tikkaselle jokaisella kerralla.
Ensimmäisessä raskaudessa neuvola sekä terveydenhoitajat vaihtuivat niin moneen kertaan, että nyt tuntuu helpommalta kuin tunnen ammattilaiset, ketkä seuraavat raskautta, eikä hoitosuhdetta tarvitse joka kerta aloittaa uudestaan ja saan myös käydä aina samassa paikassa.
Olen entistä luottavaisemmin mielin, joka tekee nyt kaiken muun elämän kiireen ja hässäkän keskellä tosi hyvää. Ensimmäisessä raskaudessa sitä ihan liikaa tuli kannettua stressiä sikiön kehityksestä ja koko raskaudesta, vaikka kuinka yritti ottaa rennosti.  Nyt päälle puskeva taloprojekti, yrittäjyys ja arki taaperon kanssa, niin ei enää muuta lisä stressiä kaipaa.

Äitiysneuvolapolun voi siis halutessaan käydä myös yksityisellä tai kunnallisen neuvolan lisäksi käydä osittain, tarpeen mukaan yksityisellä puolella. Apua saa kyllä kaikkiin huoliin!
Olen myös kuullut, että osa käy kunnallisella terveydenhoitojakäynnit, mutta lääkärikäynnit yksityisellä, eli myös näin voi tehdä.
On myös mahdollista käydä esim. kätilön kanssa läpi synnytyspelkoon, synnytys– sekä perhevalmennukseen liittyvät käynnit.

Tärkeä olisi myös käydä esim. äitiysfysioterapiassa, mikäli raskauden aikana ilmenee toimintakyvyssä haasteita. Moniin toiminnallisiin- ja fyysisiin vaivoihin sekä kiputiloihin voi saada apua, joten jos ilmenee esim. pahoja selkäkipuja, issias.vaivaa, liitoskipuja suosittelen ehdottomasti käymään äitiysfysioterapeutilla. Ja varsinkin synnytyksen jälkeen käynti on enemmän kuin suositeltavaa, jotta palautumista raskaudesta ja synnytyksestä voidaan seurata. Itse koin käynnin todella tärkeäksi ensimmäisessä raskaudessa, ja sain konkreettista tietoa myös omasta palautumisesta.

Kuva: Lauri Kalima

Tulen kertomaan raskauden vaiheista ja tästä ajanjaksosta elämässäni enemmänkin, mutta haluan taas painottaa, miten tärkeä on muistaa, että jokaisen raskaus on erilainen. Koko se matka alusta loppuun ja kaikki ne tunteet ja tuntemukset, mitä se pitää sisällään. Muiden kokemuksia on kiva lukea, mutta vain oman raskauden pääsee oikeasti elämään ja kokemaan, tästä syystä vertailu on turhaa ja aito energia kannattaa keskittää siihen, mitä omassa elämässä tapahtuu!

Nyt haluan toivottaa mukavaa viikonloppua kaikille!

0 kommenttia