Apua vammoihin ja turvotukseen

Jokaiselle meistä tulee elämän aikana erilaisia loukkaantumisia ja vammoja. Niin kuin teistäkin suurin osa tietää, olen kärsinyt monista polvivammoista ja operaatioista fudis- vuosien aikana. Kuitenkin pitkäjänteinen kuntoutus on tärkein osa parantumista. Jos leikkauksien jälkeen jättää kuntoutuksen väliin, ei operoitu kehonosa välttämättä palaa koskaan hyvään ja vahvaan kuntoon. Tiedän, ettei kuntoutus ole mitään mielekkäintä puuhaa, mutta se tulee lopulta palkitsemaan. Kropan saa hyvään kuntoon takaisin, jos vaan haluaa ja on valmis tekemään työtä sen eteen. Toki on poikkeavia tapauksia ja vammoja joille ei välttämättä voi mitään, mutta nyt puhun perus iskuvammoista (lihaksen sisäinen verenvuoto), murtumista ja nivelside vammoista joita pystytään leikkauksilla korjaamaan.

Ainoa asia, mitä jokainen polvileikkauksessa ollut tulee usein kantamaan mukanaan on polven turpoaminen. Jalka kerää tosi helposti nestettä, jos tulee tehtyä jotain mitä ei ole pitkään aikaan tehnyt. Nivelpinnat saavat aina osumaa leikkauksissa, sekä polveen tulee arpikudosta, jotka altistavat helpommin ärsykkeelle ja turpoamiselle. Itselläni polvi kerää nestettä, jos treenaan jotain mitä en ole pitkään aikaan tehnyt, vaikka kovalla alustalla lentopalloa, jossa tulee paljon tärähdystä polveen. Tämän jälkeen menee aina muutama päivä, että neste lähtee. Turpoamista olen pyrkinyt hoitamaan kylmällä, mutta olen yrittänyt etsiä pitkään avuksi muitakin keinoja, jos turvotus ei meinaa laskea.

Urheilupiireissä ja liikunta-alalla olen jo aiemmin kuullut Game Ready- kylmäkompressio- laitteesta apuna turvotuksen poistoon leikkauspotilailla, palautumiseen ja akuuttien vammojen hoitoon. Siinä yhdistyy kompressio sekä optimaalinen kylmyysaste. Pääsinkin 3 viikkoa kokeilemaan laitetta omaan ”vammaan”. Laite tuli käyttööni rugby turnauksen jälkeen, jolloin arvasin, että polvi vähän turpoaa. Päätin ottaa muutaman kuvan polvesta, jotta saatte käsityksen siitä miten paljon laite auttoi nesteen poistamisessa. Tein kuvien välillä viikon noin 1-3 kertaa päivässä 15-30 min hoitokerran laitteella. Neste palasi takaisin aluksi töissä, koska joudun jatkuvasti seisomaan.

 

Mikä on kompression tehtävä?

Kompression tehtävä on poistaa turvotusta, laittamalla nesteet kiertämään paremmin. Lisäksi kompressio edistää palautumista ja parantaa verenkiertoa. Tästä syystä monet urheilijat käyttävät laitetta maitohapon poistoon treenien aikana ja jälkeen.

Miten taas kylmä auttaa vammojen hoitoon?

Kylmän tarkoitus on lievittää sekä puuduttaa kipua. Kylmässä usein ongelmana on se, että kylmäpussi on liian kylmä ja voi aiheuttaa paleltumia. Game Readyssä voi itse säädellä lämpötilaa ja eri ruumiinosille sopivat mansetit estävät paleltumia.

Hoidon aikana pumppaava-hoito tehostaa verenkiertoa ja nesteiden kulkeutumista sekä kylmä lievittää kipua. Gameready- laitteen tärkein vaikutus on myös se, että se ns. ”jäähdyttää” kohde alueen myös pitkäksi ajaksi hoidon jälkeen sekä kylmyys kohdentuu syvemmälle polveen. Huomasin itse, että polvi jäi viileäksi pidemmäksi ajaksi, kuin taas jääpussin pidon jälkeen.

Monilla yksityisillä ja joillain julkisilla sairaaloilla on esim. leikkausosastoilla laitteet käytössä sekä myös monilla urheilu- joukkueilla. Kuitenkin tärkeää on, että jokainen myös teistä tiedostaa tämän, jotta voitte vaikka juuri leikkauksen jälkeen vaatia Game Ready- laitetta. Laitteen voi myös halutessa vuokrata kotiin, jos kaipaa akuutille vammalle hoitoa. Suosittelen lukemaan lisätietoa täältä: grhealth.fi

Toivottavasti tästä joku muukin saa apua, kuin minä! 😉

 

3 kommenttia

  1. Avatar

    Moikka, haluaisin kysyä mielipidettäsi olisiko treenijakona hölmöä pitää pakara päivä erillään? jos treeni on 4-jakoinen ja ne olis selkä/hauis, olka/ojentaja, pakara sekä jalat(etu- ja takareidet sekä pohkeet)? Kiitos vastauksestasi, blogiasi on aina kiva lukea!:)

    • Avatar

      Hei! Riippuu paljon tavoitteestasi:) Tästä jaosta sinulta puuttuu kokonaan vatsalihakset ja rinta.

      • Avatar

        vatsat teen aina pakara sekä jalka päivinä:) Tavoitteena olisi saada pakaraan lisää pyöreyttä, mutta niin että tasapainoinen kokonaisuus säilyyja muuallakin kropassa tapahtuu muutosta 🙂 kannattaisiko rinta ottaa selkä/hauis treeniin?

Vastaa viestiin anna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.Vaaditut kentät ovat merkittyjä *

*