2 kk leikkauksesta

Aika kuultaa muistot jo ihan 2 kk aikana. En voi edes uskoa, että kuukausi sitten kävelin vielä viimeisiä päiviä kepeillä ja kun sain ottaa ensimmäiset askeleet ilman keppejä… hahah olin kuin bambi jäänpinnalla! Askel- kontrolli täysin olematon ja ilman toispuoleista terveellä jalalla kompensointia en olisi päässyt edes eteenpäin. Ihan huvittaa nyt miettiä sitä omaa menoa, silti ensimmäiset askeleet nosti sallaisen fiilis ryöpyn pintaan, että teki mieli huutaa ilosta! Terveyden arvostamisen oppitunnit olivat menneet hyvin sairaslomalla perille.

Jos jotain voin sanoa näin 6 erilaisen polvioperaation tai tähystyksen jälkeen, niin malttini on ihme kyllä parantunut. En ole läheskään niin ”hermoheikki” kuin ensimmäisillä kerroilla. Osaan nauraa itselleni, ottaa asiat rennommin. Ja mikä tärkeää, en varo polvea hysteerisesti vaan uskalsin alusta asti ruveta jumppaamaan ja liikuttamaan jalkaa. Alussa pitää olla varovainen mutta liike varominen pitkittää kuntoutumista, koska jalka pitää heti saada liikkeelle ja takaisin normaaliin toimintakykyyn. Kuntoutusta olen joka vuosi arvostanut vain enemmän ja enemmän, jo ihan valmennustyöni kautta, olen huomannut miten iso merkitys kuntoutuksella on tulevaisuuden toimintakyvyn kannalta.

Vaikka teen paljon kuntoutusta työkseni (yhteistyössä lääkäreiden, fyssareiden, osteopaattien sekä kiropraktikkojen ja naprapaattien kanssa) ja tunnen hyvin kroppani käyn silti aktiivisesti 2 viikon välein fyssarilla Pihlajalinnassa. Jarkko on pitänyt hyvää ”jöötä”- etten tekisi myöskään liikaa kaikkea, jottei tule nyt mitään takapakkia. Vaikka itsellä olisi osaamista, niin on aina parempi, että alan ammattilainen asettaa raamit kuntoutukselle ja pitää tarkkaa seurantaa etenemisestä. Varsinkin tässä vaiheessa, kun itsestä tuntuu, että voisi jo kokeilla hölkätä, mutta kierukan liitännän takia siinä ei ole mitään järkeä. Tarvitsen selkeesti jonkun asettamaan itselleni rajat, jotta myös minun on helpompi olla maltillinen.

Kuntoutuksen eteneminen ei ole hyvien geenien aikaansaannos, vaan kovan työn ja kärsivällisyyden lopputulos. Takapakkia voi tulla kenelle vain huonostakin tuurista, mutta hyvin edennyt kuntoutus vaatii kovaa korvien väliä ja tukiympäristöä.

Pakko vielä sanoa, että iso kiitos kaikille upeista viesteistä ja yhteydenotoista, teitä on siellä todella paljon samassa tilanteessa niin kuntoutumassa tai menossa erilaisiin leikkausksiin ja on ihan mieletön saada teiltä palautetta miten paljon blogi-tekstit sekä videot instagramissa inspiroivat teitä. Haluan yhteisesti sanoa kaikille teille, että juuri se motivoi minua kirjoittamaan sekä kuvaamaan harjoituksia että tiedän sen auttavan myös teitä kuntoutuksessa eteenpäin, niin fyysisesti kuin psyykkisesti.

Tsemppiä kaikille kuntoutuksiin sekä muille loukkaantumisten ennaltaehkäisyyn!

8 kommenttia

  1. Avatar

    Pakko itsekkin kiittää vertaistuesta, jota oot antanut instavideoiden ja näiden blogitekstien muodossa! Mulle tehtiin kuukausi sitten täysin sama leikkaus kuin sulle, joten on todella tsemppaava seurata sun kuntoutumista ja ottaa hyviä vinkkejä talteen omaa kuntoutumista varten. Huomenna koittaa päivä, jolloin saan varata jalalle puolipainoa ja taittaa jopa 90 astetta. JES. Miten voikaan pienistä asioista iloita niin paljon! 😀

    • Avatar

      Hei! Ihana kuulla, hirveästi tsemppiä! voi ei liitettiinkö sinullakin kierukka eturistisiteen uusimisen lisäksi? 🙂
      Hyvin pienet jutut tuntuu hyvältä! voin kertoa kun pyörästä pääsin crossariin olin ihan innoissaan 🙂

  2. Avatar

    Moi! Mulla tulee nyt 9viikkoa polven rustonkorjausleikkauksesta ja niin samat fiilikset, kun sulla! Välillä sitä unohtaa jopa hetkeksi missä jamassa polvi vielä onkaan ja yrittää tehä ihan ns. normaaleja juttuja. Ja täytyy kans kiittää sua, kun oot laittanut videoita ja juttuja kuntoutuksesta. Ne on myös mua motivoinut ja antanu rohkeutta käyttää tätä leikattua jalkaa monipuolisemmin! Itellä vielä pitkä tie edessä kuntoutuksen kanssa, kun vauriot polvessa ja operaatio oli niin laaja. Mutta onneks toipuminen viime viikkoina on ollut melko nopeaa ja se antaa toivoa, että tästä vielä hyvä polvi tulee.
    Tsemppiä sulle kuntoutukseen ja kivaa joulun odotusta! 🙂

    • Avatar

      Paljon tsemppiä sulle! Iso projekti edessä ja nyt kun kuntoutuksen hoitaa hyvin paraneminen on varmempaa. Ihanaa joulun odotusta! <3 tullaan kohta kovempina takaisin! 😉

  3. Avatar

    Hei! Olisiko mitään mahdollisuutta että tekisit postauksen treeneistä mitä teet tällä hetkellä salilla? Itselläni meni eturistiside poikki, mutta kaloreita pitäisi saada poltettua melko nopeastikin tammikuussa tulevan reissuni takia. Tuntuu että pelkän yläkropan sekä vatsojen treenaaminen ei kuluta tarpeeksi.

    Tsemppiä polven kuntoutukseen! Olet kyllä upea roolimalli meille muille 🙂

    • Avatar

      Heippa!

      Kiitos vinkistä, yritän saada tänne blogiin myös, eniten olen jakanut otoksia treeneistä instagramissa sekä instastoryssa! siellä kannattaa seurailla 🙂
      Onko polvi jo leikattu ja milloin saat ruveta vesijuoksemaan tai polkemaan?

      Tsemppiä! ja kiitos paljon 🙂

Vastaa viestiin Fitoona Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.Vaaditut kentät ovat merkittyjä *

*