Siis en voi muuta sanoa, kuin WAU! Siinä ehkä tämän hetken päällimmäiset fiilikset. Em- kisoja varten on treenattu syksystä lähtien ja nyt ne ovat takana. En voi sanoa, että matka oli itselle helppo. Koko syksy meni oikeestaan hyvin, niin kuin alku kevätkin. Sitten rupesi tulemaan ongelmia jalkoihin ja olenkin viimeisen kuukauden taistellut säären rasitusvamman kanssa. Rasitusvamma on ollut niin paha, että Em-kisojen ensimmäinen turnaus Budapestissä jäi itseltäni väliin. Vaikka kuinka sinnittelin turnausviikolle asti, oli pakko tehdä lääkärin kanssa päätös, että turnaus olisi parempi jättää välistä ja suunnata focus kohti Lissabonin toista EM- turnausta. Pettymys oli suuri, koska EM- kisat ovat ainakin henkilökohtaisesti itselleni se koko treenivuoden päätavoite. Niitä varten olen treenannut ihan älyttömästi ja niissä halusin olla parhaimmassa kunnossa.
Turnaukseen lähdin aika varovaisin mielin, en todellakaan tiennyt pystynkö pelaamaan turnauksen kuudesta pelistä yhden vai kaikki kuusi. Edelliset viikot olivat olleet pelkästään kuntopyörää, vesijuoksua ja kuntoutustreenjeä salin puolella. Jännitin oikeestaan todella paljon, mitä tulema pitää. Onneksi meillä on joukkueessa ihan älyttömän kova yhteishenki ja kaikkien pelaajien tsempit sekä teidän tsempit saivat vaan fiiliksen kattoon!
Peli kerrallaan mentiin ja lopulta vain ensimmäisen päivän viimeisen pelin jätin kipujen takia välistä. Toisena turnauspäivänä fiilis oli niin korkealla, että halusin olla jokaisessa matsissa mukana. Onneksi jalka kesti ja ihan huikeiden pelien jälkeen sijoituimme kovalla taistelulla pronssille. Turnaus oli meidän juokkueelta todella onnistunut. Rökitimme jäätävällä yhteispelillä monta kovaa joukkuetta kuten; Unkari, Georgia, Ruotsi ja Tsekki! Me ollaan joukkueena nostettu älyttömän paljon tasoa viimeisten vuosien aikana ja voitteko kuvitella, että vielä yhden pelin voitto olisi voinut viedä meidät Olympia-karsintoihin. Rugby on pieni laji Suomessa, mutta potentiaali menestyä on valtava. Ihan sairaan siistiä nähdä mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan!
En voisi olla ylpeämpi siitä, mitä meidän joukkueen joka ikinen pelaaja on tehnyt kehittymisen eteen. Lisäksi meidän valmentaja Bam on niin sitoutunut kehittämään ja viemään tätä nippua eteenpäin, että sellaista sitoutuneisuutta ei monella valmentajalla ole ja siitä voisi monikin ottaa mallia. Suomen rugby ”skenessä” ei todellakaan pyöri raha, kaikki kisamatkat ja leirit ovat omakustanteisia, mikä oli itselleni ihan uusi juttu verraten omiin jalkapallovuosiin. Silti kukaan ei tätä lajia harrasta rahasta vaan täydestä intohimosta ja siitä kuuluisasta: ”rakkaudesta lajiin.” Kaikki tuki mitä ollaan saatu tai saadaan tulevaisuudessa on kultaakin arvokkaampaa. Kaikki meidän tukihenkilöt: Team manager, valmentajat, fysio… tekevät tätä myös rakkaudesta lajiin, joka on ihan uskomattoman upeeta, mutta olis hienoa jos joskus he saisivat ansaitun korvauksen työstään. Ainakin me pelaajat ollaan ihan super kiitollisia! (Jos tiedät jonkun, joka voisi haluta tukea tulevaa matkaa kohti EM- kisoja, niin kaikki vinkit otetaan vastaan.)
Iso kiitos omalle tukijoukolle eli perheelle sekä yhteistyökumppaneille, jotka mahdollistavat mun pelaamisen, kuten Pihlajalinnalle, kaikesta avusta mitä olen saanut, jotta jalka saatiin kestämään kovat pelit. En vois enempää fiiliksissä olla! –Rugby on maailman siistein laji!
